Museonhoitaja Irma Keski-Vakkuri muistelee · DIGI

Museonhoitaja Irma Keski-\äkkuri muistelee

Vierailulla lllilsezssa uanhusten uiikolla u./ 987 oli mm. teruelskeskuksesta potilas- ryhmci hoit@ineen. Vas. museonhoit@a I K-V ^Paauo Pietilä, Siii Sakari, Mifa

Kesonen ja Si/a Viitanen. Kaua: Terttu Aalto.

Olemme sopineet tapaamt- sesta kauniina syyspdivänä.

Itma toivottaa tapansa mu- kaan sydämellisesti terve- tulleeksi _f a pryt^å istumaan.

Ilmassa

leijuu

sekä helpo- tuksen että haikeuden tuntu.

Sentään

kahdeksantoista vuotta museonhoitoa, se on paljon se. Mielessä väikkyy jo metsdiset retket, sienestys, mökkielämä.

hma on syntynyt ja viet-

tänyt

varhatslapsuutensa E telä-Ka\aIas sa, Savitai p^- leella. Hänen isoisänsä sekä

isänsä

olivat maanvili.tyt

ohella nahkureita,

isä

sit- temmin Helsingissä omisti suutarinverst a n. Aidinpuo- leinen sukutila

on

peräisin

1600-luvulta ja oE, aikoinaan oikea rakuunattla, _f oka varusti miehen ja ntsun sotaan. Irma edustaa suvun 1 1:tä sukupol- vea.Trlalla on aina ollut p^ja, ja niinpä Irman isoisä sekä eno olivat myos seppiä. Iso- åia harrasti kuppaamista sekä oli luonnonlinimenttien avul- Ia p arant^v a kan s an p arantaja.

Eno

puolestaan

oli

suone- niskif ä. Valitettavasti heidän tattojaan ei kukaan suvussa

jatkanut. I:ma

^sanookin,

että tällais ten e sivanhempien jälkeläinen ei voi muualle påå- qäkään kuin museoolr. Savi- tatpaleen ma taloustausta oli mitä parharnta kans atiedettä

kåytånnön kautta.

Irman

ollessa yksitoistavuotias per-

he muutti v^pa

ehtoisesti

Helsinkiin,

evakkoonlähtö oli aikan^an niukasti vältetty, kun sota pååttylkin juuri kun olisi pitänyt Iähteä. Muutto oli varsinainen kulttuurishokki.

Lähtö sähköttömästä pienestä maalais kyläs t ä j^ s aapuminen tJlalla j ouluvalois ^s a kylp evdän

Helsinkiin. Siinäpä elämys!

hrr'a kävi

koulunsa _ia

varttui

aikuiseksi Helsin- gissä ja siirtyi sitten työelä- mään.

Äiti,

^joka

oli

^saanut

käydä vain muutaman viikon kiertokoulua, juurrutti kaik-

kiin

seitsemään lapseensa valtavan opinhalun. Niinpä

Irmakin

suoritti iltakoulus-

sa ylioppilastutkinnon, jota seurasivat lähes ^j okakesdiset kesdyliopistot i^ mitä moni-

naisim m^t kan s alai s opi s ton kurssit.

Kohtalo _i ärj esti Flelsingissä

Irmalle

parimetrisen mie- hen, joka onkin osoittautunut myos museotyossä oikeaksi aarteeksi. Aina kun on tar- vittu voimaa ^ja ulottuvuutta, on Simo ollut auliisti ^apuna.

Vuonna 1964

l:ma

muutti

nuorerr a vaimona Huittisiin,

jossa

Simo

oli _io

vuoden asunut. Oltuaan aluksi koti- rouvana, sittemmin moninai- sissa opetustehtdvissä, Irma

pääsi tyohön laitoskirj astoon.

Sitten aukeni museonhoitaj an

osa-aikainen toimi, jahån aI-

koi hoitaa sitä kitiastotyönsä ohella. Itma kertoo saaneen-

s a kaupungint alolta käteens ä

museon muhkean avaimen tammikuussa 1985, ja työhön ohiaus kuului: "Sinähän tie- dätkin mis sä museorakennus

on".

Siinä hän sitten seisoi sekalaisen, tavaroita mullin

mallin

sisältdvän museon ovella ihmettelemässä mitä museossa yleensä tehdään.

FIän

oli

onneksi saanut Sa- takunnan Museon maakun- tamuseotutkii a Sirkka-Liisa Hakalan puhelinnumeron.

"Etsi ^jostain mukava tuoli ^ja käsiisi kitia: Museonhoidon

opas. Lue se! Minä tulen sit- ten käymäärt", sanoi Sirkka- I.iisa. Siellä sitä sitten istuttiin + 12 asteises sa kiviseinäises sä

toimistokopissa, ^j oka kylläkin p^rLn tunnin kuluttua oli jo

p^rL astetta

lämpimämpi,

Ir ma vastaavas ti viile ämpi.

Mååråttiin museo pantavak- si kuntoon ^ja kevåäLlä avat- tavaksi. Museohan

oli

ollut kymmenisen vuotta remon- ttn alarsena. Irmalla oli

20t/

viikko

maksettua työarkaa.

Sirkka-Liisa HakaIan, Mirj ^a

Hovin,

rzkennuspuolen miesten, talkootyöv otman ja

kymmenen

tunnin

tyopäi- vien

turvin

museo

avattin

kansainvälisenä museopäi-

56

Huittisten _Joulu 2003

Kryaimellisesti "kiuen sisässä" tamrti- kuussa ^I 985. MuseonhoitEa maalaa

n amerna aisake l/ozn Ja ^{lcim mittcici}

o lem a kse llaa n toimisto koPPio. Kuua:

SK-'/.

vänä ¹ 8.5.1985,

^rvov^Itar-

sen

vierasjoukon ^läsnäol- lessa.

Oli

oman kaupungin vdkeä, vrerarta Satakunnan

Museosta,

kuvanveistäjä

Lauri

Leppäsen tytär sekä

Aleksi Saarela, lort^kin vain mainiruina. Ävaj ai späiv änä

osui

JääkäÅpataljoona ^{27 .} Perinnekillan ryhrnä vrer^r-

lulle

Satakuntaan

ja

myös Fluittisten museoon. Laurt Leppänenhän

oli

^arkanaan

jääkäri,

joka palveli

juuri tuossa kyseisessä pataljoo- nassa. Mukava sattuma.

hma innostui museotyöstä.

Laitoski.iasto jäi ja

mu-

seonhoito muuttui

koko- påivatyöksi. hr":.a kartutti tietoj

^ tt

lukemattomilla museo alan kursseilla sekä

suoritti 1 990-luvulla

HuI(:n

tutkinnon Turun yliopisto s sa.

F'K- tutkinnosta ^jäi kuitenkin gradu puuttum^ ⁿ⁾ kun tuli ajankohtaiseksi

luoda

mu- seoon

Ryti-osasto.

Sitten

katkesi sääriluu,

^jonka

paraneminen

vei

vuosia.

"Onneksi kuitenkin p^ranq

että pääsin takaisin fyöhöni"

sanoo hma,joka ehti jo mais- taa vuoden eläkkeellä oloa.

"Työ museossa on kuitenkin kiehtoYarrrpaa", hän totea ^. Reilut kolme

vuotta

sitten

Irman

kohtasi

suuri

suru:

hänen nuorempi poikansa ylTattaen kuoli. Intensiivinen uppoaminen työhön, sen tuo- mat uudet haasteet sekä kou-

Maseoapalainen Anssi Eruasti 1a ruaseonhoitEa Irma Keski-T/akkari pahdis- tauat u..1 987 Saarelan kokoelmaan kauluneita esineitä. Taastalla häämöttää jo

uaraston uusi _fut lfi1ciryesjs. Kuua:S K-I/.

Kansainucilisenä ntaseopciiucinci 1 8.5.1 98 5 masezn auQaisissa museonhoitaja lrma

Kes ki-Va kkari (se li n) kii ttaa e de ltci cicins a Mirya Houia. Oik. opeltEa Kertta Jalaruo

ja uas. kaapungin rakennusmestari kUo

Rantanen ja kaupunginsihteen Jahani 19- länäkilä. Kaaa: Toiuo Saarikko.

taan tuli tuiki tuntemattomra

ihmisiä, jotka

pysähryivät juttelem^^nja kehum^ n sitä teidän Huittisten museotan-

fle", ja hr:,a

kertoo myös v astaavanlai si s ta tap ah tumi s ta eri puolilla Suome a. - Ja sitten museon kummitus! I(ymme- nen vuotta kirjaimellisesti "ki- ven sisässä", museon pienessä toimistokopissa eivät saaneet

Irmaa

säiLky rnään, vaikka rapinoita, kopinoita _ia huo- kauksia kuuluikin. Mutta kun vaivaistukkiin on nyt viime vuosina ilmestynyt kohokir- jaimin ki.ioitettua tekstiå ju vuosiluku 1864 _1a aljan kuva,

on siin å jo kummastelemista mu s e onhoitaj allakin . I{åykåa vaikka itse katsomassa!

Seuraaj alleen hma toivottaa palavaa

intoa,

ahkeruutta, kärsivällisyyttu ju huumo rtnta- lva, niillä avuilla yleensä tässä kaupungissa selviää. I(aupun- girj ohtajat ja -kamreeri ^ovat

auraa ymmärtäneet museon merkityksen kaupungin sta- tukselle sekä antaneet tukensa tarvittaessa. Lukematon on

se joukko

ihmisiä, joiden kanssa

Irma

on saanut olla yhteistyössä. E hdottomasti useimpien kanssa ovat asta

sujuneet

luonnikkaasti

^ja on iopa ollut ^hauskaa.

I{at-

kille heille hän haluaa sanoa STJTJRI{ITOS!

Liisa Waabtera lulaisten kanssa toimiminen ja

tietenkin vanhemman pojan pienet tyttätet, ovat tuoneet lievitystä murheeseen, hän kertoo.

Fluittisiin

tullessa

n hma

väkisinkin joutui vertaama n länsi- ja itäsuomalarsen kult- tuurin erola.

Opettajat

puolisoineen oli kutsuttu Norrille ^Anna;n- päiville. I(un kahvit kaikkine sortteineen oli juotu, Irma

meni miehensä

mukana istumaan miesten puolelle.

Hänelle selvisi vasta atkolen kuluttua, minkä munauksen hän oli tehnyt: taåLlåpäin kun

"pruukataan" istua miehet eri huoneessa ja naiset keskenään toisessa. Museon asiakaskun- nasta kaikki ovat olleet mie- leisiä Irmalle, mutta erityisesti jaävat mieleen pienet lapset, heidän vilpittömyytensä ^ja atto kiinnostuksensa kaik- keen.

I(erran

eräs seitsen- vuotias katselles saan raskasta matka-arkkua ihmetteli "mi- ten ne ovat voin eet

ra

hata

sen lentokoneeseen". Toisen mieles tä

"voi

tulee tietenkin voitehtaasta" ju joku ihmet-

teli "mltä

se mylläri oikein myllaa myllys s änsä". "Meille itsestään selvät asrat ovatkin lapsille jo tdysin käsittämät-

tömiä, siinä on

museoilla mahtava työsarka selvittää

nuorisolle heidän

esivan- hempiensa elämää ja heidän oma identit eettiään" , valista

hma.

Irman mielestä ryö muse- ossa on erittäin laaja-alatsta ja haasteellista, usein hikeä ja lopa ^kyyneliä, mutta toi-

saalta äärettömän palkits eva^

ja inno stavaa. E sineistöä on aina 1600-

ja

170O-luvuilta lähtien. Aleksi Saarelan tois- takymmentä tuhatta esinettä käsittdvä kokoelma alkaa olla nyt puhdistettu ja luetteloitu.

Yastaan tuli ^joskus hyvinkin

outoja

esineitä. I{ercankin Irma katseli

r^tt^

n pyörän keskiötä muistuttavaa puue- sinettä,

mutta hänen

aja- tuksensa meni atna juuston valmistukseen.

FIän

pyysi

maisteri Keijo

Jaakolalta

^pua, ja tutkimusten tulok-

sena esine osoittautuikin pal- lo j uus ton valmis tusmuotiksi.

IGikenlarsia esineitä tariot^ n museoofl, ja se on hyvä, sillä museolla ei ole varoja ostoi- hin. Siitä hma on kuitenkin

tfytfväinen,

etteivät hänen atkanaan kuitenkaan leik-

kuupuimurit

ehtineet tulla museoon.

Työr

arkisempn ja ikävimpru puolia

oli

hii- renpyydystys, joka syksyinen riesa. Heti pakkasten alettua 16 killenä latinkiin, ^ja saalis oli var ma. E räänäkin kovana pakkastalvena yhteen sa 72.

Varsinkin yleisöltä tulev^ p^- laute lämmittää mieltä. "Aika metkalta tuntui tapaus sieni- metsäs s ä, kaukana Huittisis ta ja kaukana asutuksesta. Vas-

Huittisten Joulu

2003

57