624
Kirja-arvosteluja – KAK 4/2000
Kansantaloudellinen aikakauskirja – 96. vsk. – 4/2000
V oiko V enäjää selittää – siirtymän lyhyt historia
LEENA KERKELÄ Erikoistutkija
Valtion taloudellinen tutkimuskeskus
Jouko RautavajaPekka Sutela: Venäläinen markkinatalous, WSOY, 2000.
Venäjän erityisasema Suomen kannalta on kiis- taton sen maantieteellisen läheisyyden ja poliit- tisen merkityksen vuoksi. Tiedon tarve maan nykytilasta on siksi jatkuvasti ajankohtainen.
Tähän tarpeeseenJouko RautavajaPekka Su- tela ovat koonneet teoksen Neuvostoliiton ha- joamisen jälkeisestä ajasta. Talouden rakentei- den ja talouspolitiikan kuvauksella tekijät pyr- kivät vastaamaan kysymykseen, onko Venäjäs- tä tulossa normaali markkinatalous ja demokra- tia vai ovatko viimeiset kymmenen vuotta suu- ren epäonnistumisen tai huijauksen aikaa.
Kirja jakautuu kymmeneen lukuun. Ensim- mäisessä luvussa kuvataan neuvostotalouden periaatteita mikä on perusteltua sillä, että nyky- ongelmien ymmärtäminen on mahdotonta ilman menneisyyden tuntemista. Toisessa luvussa ku- vataan pyrkimystä uudistaa neuvostososialismi, ns. perestroika-kampanjaa, minkä epäonnistu- minen johti presidenttiGorbatshovinsyrjäyttä- miseen ja Neuvostoliiton lakkauttamiseen
vuonna 1991. Perestroika-ajan talousohjelmien dokumentointi perustuu ehkä tarpeeseen kirjata viime vuosien tapahtumia muistiin, epäonnistu- neiden ohjelmien yleistä merkitystä tai uudis- tuksiin osallistuneiden taloustieteilijöiden ni- mien mainitsemista on muuten vaikeampi miel- tää. Perestroikan luomaa painolastia myöhem- mälle kehitykselle kyllä korostetaan, mutta toi- saalta on vaikea nähdä, että suora järjestelmän muuttaminen olisi ollut Venäjälle mahdollista.
Venäjän siirtymä on kirjassa rinnastettu sekä kehitysmaihin että muiden siirtymätalousmai- den kehitykseen. Itä-Euroopassa siirtymä käyn- nistyi jo ennen Venäjää ja tälle kehitykselle Kansainvälisen Valuuttarahaston (IMF) poli- tiikka käytännössä loi ehdot ja yleisesti hyväk- sytyt toimintaperiaatteet. Tämä Washingtonin konsensus -käsite nähdään eri maiden vakautta- misohjelmia yhdenmukaistavaksi ajattelukehi- koksi. Sen periaatteita on käyty laajasti läpi kir- jan kolmannessa luvussa. Siirtymätalousmaan talouspolitiikan tärkeimpiä kulmakiviä ovat ra- hapoliittinen vakauttaminen, talouden hintame- kanismin vapauttaminen, yksityistäminen sekä rakennemuutokset niin valtion kuin muunkin
625 Leena Kerkelä
taloudellisen toiminnan puitteissa. Venäjän kohdalla Washingtonin konsensus oli erityisen merkittävä sillä se toimi ehtona ulkoisen tuen ja rahoituksen saamiselle. Toisin kuin useimmis- sa Itä-Euroopan maissa, missä ehdollisuutta määrittivät myös pyrkimykset integroitua takai- sin osaksiEurooppaa ja eurooppalaisia instituu- tioita, Venäjän kohdalla tämä tulevaisuuden ta- voitetila ei ole ollut mahdollinen.
Kuin käärmettä pyssyyn –
IMF-ohjelmien onnistuminen Venäjällä
Vuosina 1992–1998 Venäjä sai IMF:n kautta rahoitusta lähes 20 miljardia dollaria (s. 131).
Tämän luotonannon ehtona oli siis sitoutuminen edellä mainittuihin inflaation vastaiseen poli- tiikkaan ja rakennemuutoksiin. Kirjan luvussa 4 tätä kehitystä käydään läpiJeltsininvaltakautta vasten ja kehitys jaetaan kolmeen jaksoon; myl- lerrysten kausi (1992–1994), vakautuspolitiikan kausi (1995–1998) sekä elokuun 1998 jälkeinen kausi. Kauteen sisältyvät niin Tshetshenian sota,Aasian kriisi, parlamenttivaalit sekä presi- dentinvaalit. Jonkinlainen aikajanan rakentami- nen ja kuvaus tärkeimmistä tapahtumista olisi helpottanut kirjan tapahtumien jäsentämistä huo- mattavasti.
Luvussa 5 käydään läpi finanssi- ja rahapoli- tiikkaa ja kuvataan selventävästi julkisen sekto- rin tukipolitiikkaa. Venäjän yksityistämispro- sessi kuvataan mielenkiintoisesti luvussa 6. Yk- sityistämiseen liittyy myös anekdootteja Venä- jän oligarkien todellisesta ja esitetystä vaikutus- vallasta (s. 202 Berezovskinkommentit oligar- kien merkityksestä Venäjän teollisuudelle ja presidentinvaaleille).
Kirjan lukeminen johtaa väistämättä kysy- mykseen siitä, auttoiko IMF:n rahoitus Venäjää vakauttamaan taloudellista tilannetta ja muutta- maan taloudellisia rakenteita. Kirjoittajien teks-
tistä näkyy toisaalta usko talouspolitiikan ja ul- koisten ehtojen merkitykseen. Sen lisäksi kir- joittajat korostavat yksittäisten toimijoiden, ku- ten presidentin, ministereiden ja talouselämän vaikuttajien merkitystä. Siitä huolimatta kirjan lukemisen jälkeen jää epäilys kaikkien näiden toimien lopullisesta vaikutuksesta. Ilman kirjas- sakin korostettua oppimisprosessia ei taloudes- sa tapahdu muutoksia eikä inflaation taltuttami- seen sitouduta pelkästään ulkoa annettujen eh- tojen mukaisesti. Todelliset syyt inflaatiolle;
löysä budjettipolitiikka ja tuetut teollisuuden- alat kuten energia, ovat perimmäisiä syitä myös hitaalle rakennemuutokselle, mutta niistä hyö- tyvien eturyhmien aseman heikentäminen ei ole onnistunut ulkoisten ehtojen avulla.
Arvioijan näkökulmasta kirjan mielenkiintoi- simmat luvut sijoittuvat kirjan loppupuolelle, selkeään talouden ja ulkomaankaupan rakenne- kuvaukseen (luku 7) sekä jäsentelyyn venäläi- sen markkinatalouden erityispiirteistä (luku 8).
Venäläiset erityispiirteet, omistusoikeuksien siirtyminen sisäpiireille, voimakas vaihdantata- lous ja edelleen jatkuva poliittisen ja taloudelli- sen päätöksenteon yhteen kietoutuminen ovat tekijöitä, jotka vaikeuttavat kasvua. Näitä teki- jöitä pohditaan myös yhteydessä Venäjän tule- vaisuuteen (luku 10), missä todetaan, että Ve- näjän on suurelta osin jo muuttunut, mutta kriit- tiset kysymykset tulevaisuuden kannalta liitty- vät valtion roolin määrittelemiseen ja keskus- vallan ja alueiden suhteeseen. Luvussa 9 on käyty läpi Venäjän ja Suomen välisiä suhteita.
Kirjassa on mielenkiintoisesti yhdistetty ta- loudelliseen analyysiin myös taloushistoriallis- ta ja poliittista analyysia. Yksittäiset tapahtumat on yhdistetty transitiota käsittelevään taloustie- teelliseen tutkimukseen. Paikoitellen tämä on hämmentävää, sillä huolimatta takakannen lu- pauksista soveltaa taloustiedettä Venäjän suu- ren muutoksen analyysiin, jää johtopäätökseksi
626
Kirja-arvosteluja – KAK 4/2000
edelleen se, että Venäjä on erityinen eikä Venä- jää voi ymmärtää tuntematta esimerkiksi Venä- jän hallinnon valtarakenteita.
Tämä näkyy esimerkiksi kirjaan sisältyvinä yksityiskohtina talouden avoimuudesta. Talou- den avoimuus on Washingtonin konsensukses- sa otettu lähtökohdaksi niin ulkomaan kaupan vapauttamisen kuin suorien sijoitusten hankki- misen muodossa (s. 86). Useimmilla mittareilla kuvattuna Venäjä onkin avoin, viennin osuus BKT:sta on ruplan alimpien kurssien aikoihin ollut jopa 40 % (s. 260). Silti kuvaukset yritys- kulttuurista osoittavat päinvastaista. Viittaukset Joseph Blasin tutkimuksiin (s. 248) kertovat yritysjohtajien kriittisestä suhtautumisesta ulko- puoliseen rahoitukseen ja jopa luotonottoon yleensä. Koska minkään poliittisen taloustie- teen kannustimienkaan ei osoiteta selittävän tätä, täytyy kysymyksessä edelleen ilmeisesti nojata venäläiseen sulkeutuneeseen kulttuuriin ja sen haluttomuuteen omaksua ulkomaisia toi-
mintatapoja. Tämä lienee myös tärkeä syy Ve- näjän jäämisessä kehitysloukkuun. Uusien tek- nologioiden omaksuminen on haluttu estää ja nähty uhaksi kansallisille ratkaisuille.
Kirja on arvokas lisä kaikille Venäjästä kiin- nostuneille. Se yhdistää kirjoittajien oman asi- antuntemuksen muiden kansainvälisten kirjoit- tajien analyysiin. Kirja on sujuvasti kirjoitettu ja sisältää monia mielenkiintoisia pohdintoja ja yksityiskohtia. Kirja toimii parhaiten hakuteok- sena asiaa jo tunteville, mutta ei sellaisenaan ole kattava perusteos, joka helposti soveltuisi oppikirjaksi. Esimerkiksi väestötilastossa on kuvattu väestön jakautuminen Venäjän eri alueille. Silti koko kirjasta ei löydy Venäjän koko väkilukua. Myös lähteet on merkitty osit- tain puutteellisesti. Sellaisenaan se tarjoaa kui- tenkin mielenkiintoisen lisän esimerkiksi ta- loustieteen kursseille, joilla käydään läpi yksi- tyistämistä tai omistusoikeuksien määrittelyä.
