T I E T E E S S Ä TA PA H T U U 6 / 2 0 1 3 73 voi uumoilla olevan tieteilijämyy-
tin (vrt. taitelijamyytti): tutkijoi- den ajatellaan olevan pellepelotto- mia, poikkeusyksilöitä, joiden elä- mä on jotain muuta kuin tavallisten työtätekevien. Tutkijat ovat kui- tenkin nykyään suurehko ja varsin
”tavallinen” ammattiryhmä, jota luonnehtii pitkälti samat asiat kuin akateemisesti koulutettua väestön- ryhmää ylipäätään (esim. korkean koulutustason ja varallisuuden yh- teydet hyvään terveyteen ja pitkään elinajanodotteeeseen).
Tieteenpsykologia ei olettaak- seni tule jatkossakaan vaikutta- maan tieteenteon sisältöön sil- lä tavoin kuin meta-sisartieteen- sä tieteensosiologia ja -filosofia. Se kuitenkin auttaa tutkijaa (tieteen- historian tavoin) hahmottamaan oman työnsä laajempaa kontekstia.
Tutkiminen ei ole (vain) kutsumus ja intohimo, vaan (myös) ammat- ti, jonka edut ja varjopuolet sopi- vat itselle paremmin tai huonom- min. Tutkijan ja tutkimusryhmän hyvinvointiin, kuormittuneisuu- teen ja työn tuloksellisuuteen voi- daan vaikuttaa eri tavoin. Tutkija- ryhmän johtajalta pitääkin – mui- den esimiesten tavoin – edellyttää perehtyneisyyttä työn psykoso- siaalisia puitteita koskevaan tutki- mukseen.
Kirjoittaja on psykologian tohtori ja työterveyspyskologi.
Klassikko
vuosikymmenten takaa
Aki AlankoHannah Arendt: Totalitarismin synty. Vastapaino 2013.
Hannah Arendt (1906–75) oli sak- salaislähtöinen filosofi ja politiikan teoreetikko, joka loi uransa yliopis- totutkijana ja opettajana paettuaan natsivaltaa ensin Ranskaan ja sit- ten Yhdysvaltoihin. Arendt keskit- tyi tutkimaan politiikkaa, toimin- taa, valtaa ja auktoriteettia useiden vuosikymmenten ajan. Totalitaris- min synnyn (1951) ohella Arendtin muita keskeisiä teoksia ovat The Human Condition (1958, suom.
Vita Activa. Ihmisenä olemisen eh- dot, 2002), On Revolution (1963), Eichmann in Jerusalem (1963) sekä tekijän kuoleman jälkeen ilmesty- nyt Life of the mind (1978). Filoso- fina Arendt luetaan viime vuosisa- dan tärkeimpiin, mutta hän ei kuu- lu muistetuimpiin, kenties osin su- kupuolensakin johdosta.
Arendtin pääteoksia ei ole jul- kaistu juurikaan suomeksi. Uran - aukaisijana tässä on toiminut Vas- tapaino, joka on tuonut Vita Acti van jälkeen luettavaksi pitkästä aikaa toisen Arendt-klassikon. Suomen- nos ei ole tällä kertaa Riitta Oittisen ohjaamaan käännöstyöryhmän kä- sialaa, vaan asialla on ollut histori- oitsijan, toimittajan ja suomentajan tehtävissä ansioitunut Matti Kinnu- nen.
Vanha parempi aika
Kirjan kahtena ensimmäisenä pää- lukuna ovat antisemitismi ja impe- rialismi. Niistä käsin Arendt pää- tyy synteesimäisesti tutki muksensa päättölukuun, tota li ta rismiin. Teki-
jä antaa ym märtää alkuaan vähä- pätöisen antisemi tismin antaneen lähtö koh tia imperialismille ja aivan erityisesti totalitarismille, joka puh- kesi voimaansa natsi-Saksassa. Tältä pohjalta antisemitismi on kin asetet- tu kirjan lähtöluvuksi. Kenties taus- talla vaikutti tuolloin vielä tuoreen holokaustin ohella Israelin juuta- laisvaltion uudelleen perustaminen (1948) sekä Arendtin oma juutalai- suus, jota hän ei tosin virallisesti pi- tänyt tärkeänä asiana.
Arendt käy seikkaperäisesti läpi juutalaisten sosiaalihistoriaa ja hei- dän historiallisessa asemassaan ta- pahtuneita muutoksia, lähinnä eu- rooppalaisessa mittakaavassa. Juu- talaisilla oli rikkautta ja vaiku tus- valtaa vanhan ajan yhteiskunnassa, mutta kun he menettivät asemansa taloudellisina primus motoreina ja alkoivat sulautua valtaväestöön, an- toi tämä Arendtin mielestä sytyket- tä juutalaisvihalle. Modernin ajan tasa-arvoisuus toi räikeästi näky- viin heidän eroavaisuutensa, kun he eivät enää eläneet eristäytynei- nä muista. Arendt pystyi ottamaan analyyttista etäisyyttä omaankin vii- teryhmäänsä katsoessaan, että juu- talaiset ovat käyttäneet antisemitis- miä yhtä lailla hyväkseen voidak- seen pönkittää omaa asemaansa ja turvatakseen koheesiotaan.
Yhteiskuntafilosofina Arendt ei ollut kovin kehitysoptimisti- nen. Hän näytti pitävän juutalais- ten kannalta parempana vanhaa aikaa, jossa jokaisella oli säädyn- mukainen paikkansa. Alusta lähti- en tulee esiin myös Arendtin iro- ninen katsantokanta. Hän uhraa teoksessaan paljon tilaa niin sano- tulle Dreyfusin jutulle antaen täs- tä 1800- ja 1900-luvun vaihtees- sa Ranskassa käydystä oikeusnäy- telmästä surkuhupaisen poliittisen
74 T I E T E E S S Ä TA PA H T U U 6 / 2 0 1 3
farssin vaikutelman. Tekijä on pe- rehtynyt syvällisesti Ranskan po- liittiseen ja sosiaaliseen histori- aan. Tämä onkin ymmärrettävää, sillä Arendt työskenteli Ranskassa useita vuosia ennen pakoaan Yh- dysvaltoihin.
Imperialismin kehnous
Jo antisemitismiä käsittelevässä luvussa Arendt mainitsee, että 1800-luvun politiikka oli verrat- tain tervettä ja tasapainoista. Jon- kun mielessä tämä voi herättää kriittisen kysymyksen, kun muis- taa esimerkiksi tuolloin Euroo- passa käydyt sodat, mutta sodan- käynti oli vielä 1800-luvulla suh- teellisen normaali tapa hoitaa po- litiikkaa. Arendt ei kuitenkaan pidä terveenä ja tasapainoisena 1800-lu- vulla voimistunutta imperialismia, jonka jo muutamat aikalaispoliiti- kot tajusivat järjettömäksi. Arendt suhtautuu kuitenkin sangen kriit- tisesti englantilaisten ja ranskalais- ten silloisiin kykyihin rakentaa toi- mivaa siirtomaaimperiumia. Myö- hempi aika osoittikin nämä kyvyt puutteellisiksi. Emämaan poliiti- kot ja siirtomaahallinnon virka- miehet kiistelivät, mitä pitäisi teh- dä ja millä tavalla. Suuremmat, lo- pulta tuhoon johtaneet haasteet syntyivät kuitenkin siitä, kun siir- tomaita alettiin hallita pakkovallal- la. Viimeistään tässä vaiheessa sel- viää Arendtin näkemys imperialis- mista totalitarismin yhtenä kanta- muotona.
Imperialismiin liittyi myös rasis- mi, joka oli Arendtin mukaan im- perialismin tärkein ideologinen ase.
Rasismia toteutettiin muun muassa alkuperäisheimojen mielettömäl- lä tappamisella. Lisäksi Arendt tar- kastelee Etelä-Afrikkaan kehitty- nyttä buuriasutusta rasismin pie-
nimuotoisena laboratoriona, jonka pohjalta kehittyi eteläafrikkalainen apartheid. Kaikkiaan siirtomaaval- lan leviäminen kuvataan jonkinlai- sena irrationaalisena mustana näy- telmänä, jossa raakuus ja mystisyys löivät kättä keskenään. Manner- Euroopan puolella imperialismia edustivat Arendtin katsannossa eri- tyisesti panslavistiset ja pangerma- nistiset liikkeet, jotka olisivat anta- neet aatteellista käyttövoimaa myös kommunismin ja kansallissosialis- min myöhemmille alueellisille laa- jentumispyrkimyksille.
Imperialismin yhteyteen liite- tään vielä käsite ihmisoikeuksis- ta, jotka kehittyivät 1700-luvulla.
Arendt katsoo niiden toteuttami- sen osoittautuneen hankalaksi, el- lei peräti mahdottomaksi. Kaikki- aan tulee vaikutelma, että Arendt ei näe edistymistä juuri missään, edes niissä asioissa, jotka suunni- teltiin hyviksi ja tarkoituksenmu- kaisiksi. Hänen mielestään ihmis- oikeudet ovat hankala abstraktio, jotka ovat saaneet aikaan harmia vaativuudessaan. Arendtin katsan- nossa oikeuksista olisi kai pitänyt käyttää jotain toista nimitystä, tai niiden olisi pitänyt olla jotenkin toisenlaisia.
Korutonta kertomaa
Tutkimuksen päättävä pääluku sy- ventää ja lyö yhteen Arendtin jo ai- emmin esittämiä ajatuksia. Samalla se muodostaa teoksen tärkeimmän osuuden. Kuvaillessaan totalitaris- mia järjestelmänä, joka pyrkii ra- kentamaan valemaailman sään- nöille perustuvan yhteiskunnan, hän kulkee ennakoivasti jo laduilla, joilla myös Leif Sundström liikkui myöhemmin Fasismi-teoksessaan (Like Kustannus, 2007). Myös fa- sistisessa yhteiskunnassa, jonka to-
talitaarisuusaste voi toki vaihdella, rakennetaan valheille perustuva poliittinen kulissi, jossa johtaja ja kansalaiset näyttelevät heille mää- rättyjä rooleja.
Sundströmin ajatuksia edelleen lainaten mahtipontinen visuaali- suus, irrationaalisuus ja myyttisyys istuvat hyvin fasistiseen hallintora- kennelmaan. Arendt ottaa esiin yh- tä lailla nämä puolet totalitaarisesta yhteiskunnasta katsoessaan sen ri- tuaalien muistuttavan epäjumalien palvontamenoja.
Totalitaarisessa yhteiskunnas- sa hallinto perustuu irrationaalises- ti valheisiin ja kulissien ylläpitämi- seen. Myyttisyys ilmenee totalita- rismissa suuntautumisena tulevai- suuteen, jonka hyväksi kaikki on uhrattavissa ja kaikkien on alistut- tava utopistisen haaveen palveluk- seen.
Ei liene kovin yllätyksellistä, et- tä natsi-Saksan ja Neuvostoliiton valtiolliset järjestelmät saavat tässä kohtaa eniten huomiota. Arendtin katsannossa totalitarismi kehittyi erityisesti Neuvostoliitossa, jossa Stalin onnistui hävittämään raa´an tehokkailla toimillaan luokat ja muuttamaan väestön yhdeksi jätti- läismäiseksi pakkotyövoimaksi, jos- ta osa voitiin tarvittaessa likvidoida.
Arendtin kuvaus silloisen Neu- vostoliiton totaalisen valtakoneis- ton tilasta on hyvin korutonta ker- tomaa. Poliisien hallitsemat vanki- lat ja leirit olivat unohduksen luo- lia, joissa kaikki mahdollinen tieto uhreista hävitettiin. Sosialistisen totalitaarisessa valtiojärjestelmässä etsittiin jatkuvasti vihollisia, min- kä pohjalta jokaisesta tuli toisensa agentti potentiaalisena ilmiantaja- na. Tämä kuvaus osoittaa Arendtin olleen perillä asioista ja saaneen tie- toa, vaikka totalitarismin henges-
T I E T E E S S Ä TA PA H T U U 6 / 2 0 1 3 75 sä todellinen, toisilta piilossa ollut
”maailma” yritettiin parhaan mu- kaan peittää.
Pienet toivon pilkahdukset Kaikkiaan Totalitarismin synty on runsassanainen eeppinen tutkiel- ma, jossa Arendt on pyrkinyt kun- nianhimoisesti kokoamaan mieles- tään kaiken totalitarismia koske- van yksiin kansiin. Hänen monien tieteenalojen suuntaan kurkottava analyysinsä on perusteellista, mut- ta samalla niin tiheätahtista, että lukijan omilla ajatuksille ei jää ti- laa. Kaikista Arendtin näkemyksis- tä ei nykytutkimuksessa olla samaa mieltä, mutta teos on nähtävä sil- loisen tietämyksen synteesinä ja si- doksissa niihin ajallisiin olosuhtei- siin, joissa se on syntynyt.
Totalitarismin kuvauksessaan Arendt on keskittynyt 1900-lukuun ja Eurooppaan. Ilmeisesti totalita- rismi hänen katsannossaan onkin tullut mahdolliseksi vasta tuolloin, kun modernin ajan yhteiskunta- ja kulttuurikehityksen johdosta on voitu rakentaa kaikkeen ulottuva valta- ja valvontakoneisto.
Silmiinpistävää on Arendtin pessimismi. On ymmärrettävää, että omakohtaisesti koetut kaksi maailmansotaa, holokausti ja to- talitarismia toteuttavan sosialisti- sen järjestelmän muodostuminen olivat virittäneet hänessä näke- myksen, jossa hän oli vakuuttunut pahan voimasta, eikä nähnyt tu- levaisuutta valoisampana. Tarkal- la lukemisella toivon pilkahduksia voidaan sentään havaita. Arendt uskoi paremman tien mahdollisuu- teen, jos se vain löydetään oikealla tavalla. Hän katsoi myös totalitaari- sen herruuden kantavan oman tu- honsa siemeniä. Jokainen histori- an loppu sisältää vääjäämättä uu-
den alun, joka merkitsee poliittises- ti samaa kuin ihmisen vapaus.
Historia onkin osoittanut, et- tei yksikään totalitaarinen her- ruus kanna ja pakkovalta romah- taa lopulta aina pohjimmaiseen luonnottomuuteensa. Totalitaris- min nimissä on uhrattu miljoonia ihmishenkiä, ja sen uhka on ole- massa aina. Tarpeeksi monen yksi- lön kokemat juurettomuuden, yk- sinäisyyden ja osattomuuden tun- temukset ovat hyvä kasvualusta
vaikutusvaltaisille totalitaristisille liikkeille, jotka voivat vielä osoit- taa voimansa. Merkit niistä pitäisi vain osata havaita ja turvautua nii- den voimaa vähentävään yhteis- kuntapolitiikkaan.
Kirjoittaja on filosofian maisteri ja his- toriaan erikoistunut vapaa tiedetoi- mittaja ja kriitikko.
Vuoden Tiedekynä
Tiedekustantajat ja tieteellisten lehtien edustajat voivat ilmoittaa jul- kaistut humanistisen alan suomenkieliset tieteelliset artikkelit Koneen Säätiön Vuoden Tiedekynä -kilpailuun. Osallistuminen ei vaadi toimi- tuskunnilta tai kustantajilta mitään muuta kuin julkaisun ilmoittamis- ta kilpailuun ja tarvittaessa artikkelien lähettämistä Koneen Säätiöön.
Myös artikkelien kirjoittajat voivat ilmoittaa artikkelinsa mukaan. Pal- kinto, jonka suuruus on 25.000 EUR, jaetaan alkuvuonna 2014.
Vuoden Tiedekynä -palkinto myönnetään kirjoittajalle tai kirjoittajille tieteellisestä artikkelista, jossa suomen kieltä on käytetty erityisen an- siokkaasti. Vuoden 2013 palkinto myönnetään humanistisen tutkimuk- sen piiriin kuuluvalle artikkelille, joka on ilmestynyt tieteellisessä leh- dessä tai artikkelikokoelmassa ajanjaksolla 1.1.2011–31.12.2013. (To- dellinen ilmestymisajankohta on tärkeämpi kuin julkaisuun merkitty vuosi.) Kilpailussa huomioidaan laajasti erilaisia tieteellisiä artikkelei- ta, ei kuitenkaan pääkirjoituksia, väitöslectioita eikä kirja–arvosteluja.
Ilmoita julkaisusi kilpailuun 30.11. mennessä. Jos artikkelit ovat saata- vissa vain painettuina, ne voi lähettää säätiöön postitse allamainittuun osoitteeseen. Jos artikkelit ovat saatavissa digitaalisessa muodossa tai verkossa, ne voi lähettää joko sähköpostitse allekirjoittaneelle tai ilmoit- taa linkin, josta julkaisu on ladattavissa.
Lisätietoja: tiedeasiamies Kalle Korhonen, Koneen Säätiö, Tehtaanka- tu 21 B 49, 00150 Helsinki tai kalle.korhonen@koneensaatio.fi. Puhe- lin +358 (0)9 260 0617 ja +358 (0)50 3447 468.
Koneen Säätiö tukee humanistista, taiteellista, yhteiskuntatieteellistä ja ympäristöntutkimusta sekä taidetta ja kulttuuria. Säätiö myös pitää yl- lä taiteilija- ja tutkijaresidenssiä Saaren kartanossa.
