TUU-01-001 2452000
2452000
2453000
2453000
2454000
2454000
6654000 6654000
6655000 6655000
6656000 6656000
6657000 6657000
6658000 6658000
0 500 m
Karttatuloste © Geologian tutkimuskeskus
Pohjakartta © Maanmittauslaitos, lupa nro 7/MML/10
Suojelualueet © Suomen Ympäristökeskus ARVOKKAAT TUULI- JA
RANTAKERROSTUMAT
Natura 2000 -alue Tuura -alue
TAPELSÅSEN
Tietokantatunnus: TUU-01-001
Pinta-ala: 40,5
Korkeus: 62
Alueen suhteellinen korkeus: 4,5
Geologia
Tapelsåsenin kohde sisältää sekä huuhtoutumiskivikon että pirunpellon. Kooltaan noin 100 x 200 metriä oleva pirunpelto sijaitsee II Salpausselän reunamuodostuman laella ja nauhamainen huuhtoutumiskivikko sen jyrkällä lounaisrinteellä. Pirunpelto sijaitsee korkeustasolla noin 55 - 62 metriä mpy ja siihen on rantavoimien vaikutuksesta muodostunut useampia rantatörmiä/-tasanteita sekä eteläosaan noin metrin korkuinen rantatörmä. Nämä lakiosan kivikkovallit ja pirunpelto on ajoitettu Ancyluskauden aikana syntyneiksi. Reunamuodostuman kaakkoisrinteellä sijaitsevan isoista ja kulmikkaista lohkareista koostuvan kivivyön lohkareisuus on yli 10 lohkaretta aarilla, ja se näkyy selkeästi myös peruskartalla. Pituudeltaan noin 1,7 kilometriä ja leveydeltään noin 20 - 40 metrinen kivivyö sijaitsee korkeustasolla noin 35 - 45 metriä mpy. Lohkarevyön synty on ajoitettu Litorinakauden alkuun. Rantalouhikon itäosassa ja alapuolella on havaittavissa rantatörmä ja -tasanne. Kivivyö jatkuu Tapelsåsenin alueen koillispuolella sijaitsevalla Sattala malmin rinteellä (Aurola 1938, Kontturi & Borg 1975, Glückert 1976, Salo 1985, Kielosto et al.
1996, Nordisk Ministerråd 1998, Johansson et al. 2000).
Biologia
Puusto jakaa laen pirunpellon pienehköiksi avokivikoiksi. Laen avointa kivikkoa kirjovat karttajäkälät, napajäkälät ja muut harmaat rupijäkälät. Kivien väleissä kasvaa poronjäkäläkasvustoja, tinajäkälää, puikkotorvijäkälää ja muita torvijäkäliä. Harmaaporonjäkälää on etenkin kivikoiden keskellä ja palleroporonjäkälää reunalla. Kivikon erikoisuutena on pohjoisessa yleisempi paasisuolikarve. Samassa kohtaa, voimalinjan alla on jonkin verran
paljastinajäkälää. Sammalista kivien väliin tunkee isokorallisammalta, kangaskarhunsammalta, karvakarhunsammalta, kivitierasammalta, kivikynsisammalta ja töppökynsisammalta. Paikoin kivikossa on sianpuolalaikkuja ja kivikon reunalla varvikko ja poronjäkälikkö on osin kasvanut kivikon päälle. Kallion puolella on vähän metsälauhaa. Laen puustoisilla paikoilla on varttunutta männikköä, joitakin kilpikaarnamäntyjä, sekapuuna koivua ja alikasvustossa vähän kuusta. Aluskasvillisuus muodostuu näissä paikoin lähinnä mustikka-, puolukka- ja kanervavarvikosta. Osa kivikoista, etenkin kaakkoisrinnettä alapäin mennessä, on jo humuksen alla. Näillä kohdin kasvaa lähes puhdasta erirakenteista männikköä. Aluskasvillisuutta laikuttavat puolukka, poronjäkäliköt ja jonkin verran myös kanerva.
Laen pohjoispuolista karua kalliolakea laikuttavat erilliset poronjäkälä- ja kalliotierasammalkasvustot.
Kalliopainanteet ovat harvan männikön ja kanerva- juolukkavarvikkojen peittämiä. Kosteimmat kohdat ovat pienialaisesti rahkoittuneet. Kalliomännikkö on varttunutta, osin kelottunutta ja kilpikaarnaista.
Alempi kaakkoisrinteen muinaisrantakivikko on riukumaisen kasvatusmännikön varjostama. Seassa kasvaa joitakin koivuja ja haapoja. Etenkin isoimmat, noin kuution kokoiset kivet ovat tavanomaisten sammalten ja jäkälien
peittämiä. Niillä kasvaa poronjäkäliä, kallioisokarvetta, harmosammalta, kynsisammalia, seinäsammalta, vähemmissä Sijainti: Muodostuma sijaitsee Raaseporin Tenholassa, Tenhola-Bromarv -tien varressa, Lindövikenin länsipuolella.
ha m
m mpy.
Muodostuma: Rantakerrostuma
Arvoluokka: 3
Muodon suhteellinen korkeus: 10 m
Karttalehti:
Raasepori
2012 10
kulkevalle tonttitielle. II Salpausselän lounaisrinteen huuhtoutumiskivikko puolestaan näkyy kasvillisuudesta huolimatta eteläpuolen Tenhola - Bromarv - tielle selkeänä, nauhamaisena kivivyönä. Tapelsåsenin alueelta pilkottaa paikoitellen puiden lomasta Lindövikenin merimaisema, ja samoin kasvillisuuden niin salliessa paikoitellen avautuu etelään päin maisemia myös Lindövikenin ylitse, lähinnä sen vastapuolella sijaitseville kalliomäille.
Reunamuodostuman päällä, sitä pitkin koillisesta lounaaseen kulkee sähkölinja, jonka kohdalta kasvillisuus pidetään matalana. Sekä lohkarevyö että pirunpelto sijaitsevat Tapelsåsen - Lindöviken - Heimlaxin Natura-alueella
(FI0100002).
Kirjallisuus:
Aurola, E. 1938. Die postglaziale Entwicklung des südwestlichen Finnlands. C.R. Soc. Géol. Finlande, Vol. 11, p. 1- 166, illus.; also Bull. Comm. Géol. Finlande, n:o 121.
Glückert, G. 1976. Post-glacial shore-level displacement of the Baltic in SW Finland. Annales Academiae
Scientiarum Fennicae. Series A. III. Geologica - Geographica 118. Helsinki: Suomalainen Tiedeakatemia. 92 p. + 2 app.
Johansson, P., Sahala, L. & Virtanen, K. 2000. Rantamerkit, tuulikerrostumat ja moreenimuodostumat geologisina luontokohteina. Tutkimusraportti 151. Geologian tutkimuskeskus, Espoo. 76 s.
Kielosto, S., Kukkonen, M., Stén, C.-G. & Backman, B. 1996. Hangon ja Perniön kartta-alueiden maaperä. Suomen geologinen kartta 1:100 000 : maaperäkarttojen selitykset. Karttalehdet 2011 ja 2012. 104 s. Geologian
tutkimuskeskus.
Kontturi, O & Borg, P. 1975. Suomen edustavimmat reunamuodostumat pohjoismaisen tason suojelukohteiksi. Terra 87 (3), 142-154.
Nordisk Ministerråd, 1998. Israndslinier i Norden. TemaNord 584 : 1- 372 + kart.
Salo, P. 1985. Rannan kehitys Bromarvin alueella rantaprosessien valossa. Pro gradu -tutkielma. Turun yliopisto, Pro gradu -tutkielma, turun yliopisto, maantieteen laitos. 71 s., 13 liites.
TAPELSÅSEN
Databaskod: TUU-01-001
Areal: 40,5
Höjd: 62
Områdets relativa höjd: 4,5
Geologi
Tapelsåsen omfattar både ett klapperstensfält och en djävulsåker. Den cirka 100 x 200 meter stora djävulsåkern ligger på randformationens krön på Andra Stängselåsen och det bandformade klapperstensfältet på dess branta sydvästra sluttning. Djävulsåkern ligger på en ungefärlig höjdnivå av 55 - 62 m ö.h. och där har strandkrafterna format flera strandbankar/-flateområden samt på den södra delen en cirka en meter hög strandbank. Stenjordsvallarna och djävulsåkern på krönet har daterats till Ancylustiden. Stenbältet på formationens sydöstra sluttning, som består av stora och kantiga block, har en blocktäthet på över 10 block per ar och den är klart avgränsad också på grundkartan.
Det cirka 1,7 kilometer långa och cirka 20 - 40 meter breda stenbältet ligger på en ungefärlig höjdnivå av 35 - 45 m ö.h. Blockbältet har daterats till början av Litorinatiden. I den östra delen av blockfältet på stranden, och nedanför det, kan man urskilja en strandbank och -flata. Stenbältet fortsätter på Sattala malms sluttning nordost om Tapelsåsen- området (Aurola 1938, Kontturi & Borg 1975, Glückert 1976, Salo 1985, Kielosto et al. 1996, Nordisk Ministerråd 1998, Johansson et al. 2000).
Biologi
Trädbeståndet delar krönets djävulsåker i flera mindre öppna stenjordar. Krönets öppna stenjord färgas av kartlavar, navellavar och andra gråa skorplavar. Mellan stenarna växer renlavs, påskrislav, syllav och andra bägarlavar. Grå renlav finns synnerhet i de centrala delarna av stenjordarna och fönsterlav på kanten. Utmärkande för stenjorden här är förekomsten av korallblåslav som är mera allmän i norr. På samma ställe, under kraftledningen, finns lite spretig påskrislav. Av mossorna tränger sig stor fransmossa, enbjörnmossa, hårbjörnmossa, nordraggmossa, kvastmossa och hällkvastmossa mellan stenarna. I stenjorden finns ställvis fläckar av mjölon och på stenjordens rand har riset och renlaven vuxit delvis upp på den. På berget finns lite kruståtel. På krönets trädbevuxna ställen finns mogen tallskog, några tallar med sköldbark, inslag av björk och underväxtligheten består av lite gran. Undervegetationen består här främst av blåbärs-, lingon- och ljungris. En del av stenjordarna, i synnerhet de som ligger längre ner på den sydöstra sluttningen, är redan täckta av humus. Här växer nästan ren tallskog av varierande struktur. Undervegetationen är en mosaik av lingon, renlavs och lite ljung.
Den karga klippan på krönets norra sida har inslag av separata bestånd av renlav och grå raggmossa. Bergssvackorna täcks av gles tallskog samt ljung- och odonris. De fuktigaste ställena är till små delar övervuxna med vitmossa.
Tallskogen på berget består delvis av mogna träd, delvis av torrfuror och tallar med sköldbark.
Den nedre stenåkern på den sydöstra sluttningen skuggas av slanaktig planterad tallskog. Bland tallarna växer några björkar och aspar. I synnerhet de största cirka kubikmeterstora stenarna är täckta av vanliga mossor och lavar. De är bevuxna med renlavar, färglav, kakmossa, kvastmossor, väggmossa, i mindre utsträckning vinterlav, kartlavar, Läge: Formationen ligger i Tenala i Raseborg, vid Tenala-Bromarv-vägen, väster om Lindöviken.
ha m
m ö.h.
Formation: Svallavlagring
Värderklass: 3
Formationens relativa höjd: 10 m
Kartblad:
Raseborg
2012 10
Klapperstensfältet på den sydvästra sluttningen av Andra Stängselåsen syns å sin sida trots vegetationen till Tenala - Bromarv -vägen på södra sidan som ett tydligt bandartat stenbälte. Från Tapelsåsen -området skymtar Lindövikens havslandskap ställvis genom träden. På vissa ställen, där vegetationen tillåter, öppnar sig också landskap söderut över Lindöviken, främst till bergshöjderna mittemot. Ovanpå och längs randformationen från nordost till sydväst löper en elledning där växtligheten hålls låg. Både blockbältet och djävulsåkern ligger i Tapelsåsen - Lindöviken - Heimlax Natura-området (FI0100002).
Litteratur:
Aurola, E. 1938. Die postglaziale Entwicklung des südwestlichen Finnlands. C.R. Soc. Géol. Finlande, Vol. 11, p. 1- 166, illus.; also Bull. Comm. Géol. Finlande, n:o 121.
Glückert, G. 1976. Post-glacial shore-level displacement of the Baltic in SW Finland. Annales Academiae
Scientiarum Fennicae. Series A. III. Geologica - Geographica 118. Helsinki: Suomalainen Tiedeakatemia. 92 p. + 2 app.
Johansson, P., Sahala, L. & Virtanen, K. 2000. Rantamerkit, tuulikerrostumat ja moreenimuodostumat geologisina luontokohteina. Tutkimusraportti 151. Geologian tutkimuskeskus, Espoo. 76 s.
Kielosto, S., Kukkonen, M., Stén, C.-G. & Backman, B. 1996. Hangon ja Perniön kartta-alueiden maaperä. Suomen geologinen kartta 1:100 000 : maaperäkarttojen selitykset. Karttalehdet 2011 ja 2012. 104 s. Geologian
tutkimuskeskus.
Kontturi, O & Borg, P. 1975. Suomen edustavimmat reunamuodostumat pohjoismaisen tason suojelukohteiksi. Terra 87 (3), 142-154.
Nordisk Ministerråd, 1998. Israndslinier i Norden. TemaNord 584 : 1- 372 + kart.
Salo, P. 1985. Rannan kehitys Bromarvin alueella rantaprosessien valossa. Pro gradu -tutkielma. Turun yliopisto, Pro gradu -tutkielma, turun yliopisto, maantieteen laitos. 71 s., 13 liites.
