• Ei tuloksia

Ekologisuus

N/A
N/A
Info
Lataa
Protected

Academic year: 2022

Jaa "Ekologisuus"

Copied!
10
0
0

Kokoteksti

(1)

Hius- ja kauneudenhoidon neuvontapalvelut

Ekologiset, eettiset tuotteet ja palvelut 

(2)

Ekologisuus kauneudenhoidossa

Viime vuosina ympäristöystävällisen ja ekologisen kauneudenhoidon ja kosmetiikan kuluttajakysyntä on lisääntynyt

Hiusalalla on tarjolla mm. ekokampaajakoulutusta. Ekokampaajakoulutukseen vaaditaan pohjaksi hiusalan perustutkinto.

Ekokampaaja voi toimia monella eri tavalla:

Perinteinen kampaaja + ekokampaaja

Ekokampaaja + muuten perinteinen, mutta ei käytä kovimpia ja allergisoivimpia tuotteita

Ekokampaaja, vain luonnollisia ja ekologisia tuotteita käyttävä

Ekopalveluita voidaan markkinoida myös ns. spa-hengessä, jolloin tavoitetaan suurempi asiakasryhmä, kuin esim. allergioiden ja yliherkkyyden avulla.

Ihminen voi olla allerginen tai yliherkkä melkein mille tahansa. Kenellekään ei voi luvata täysin allergisoimattomia tuotteita tai palveluita!

(3)

Ekologisuus kauneudenhoidossa

Ekologisen kauneudenhoidon kirjo on kuitenkin hyvin laaja.

Haasteena on erottaa minkälaisesta ekologisuudesta missäkin tuotteissa ja palveluissa on kyse.

Monia yrityksiä, tuotteita ja palveluita saatetaan markkinoida

”vihreillä” valinnoilla, vaikka käytössä olisi tuotteita ja raaka-aineita, jotka eivät ole ekologisia.

Tämä on erityisesti asiakkaan näkökulmasta erittäin harhaanjohtavaa.

Kauneudenhoidon ammattilaisen on tärkeää tietää ja tunnistaa näitä ekologisen kosmetiikan ja kauneudenhoidon kriteereitä

(4)

Ekologisuus kauneudenhoidossa

Terveysväittämissä helposti liioitellaan. Parempi on olla lupaamatta liikoja!

Ole rehellinen ja avoin! Jos samassa yrityksessä tarjotaan sekä ekologia-, että tavallisia tuotteita ja palveluita, on tärkeää, että kaikille on selvää kummasta on kyse.

Hanki tarvittava ja riittävä tuotetietous! Ammattilaisen tulee kyetä perustelemaan tuotteisiin liittymät väittämät. Opettele ne raaka- aineet; yrtit, kasvit ja aineet, joiden kanssa työskentelet.

Korosta ympäristökriteereitä ja kestävää kehitystä.

(5)

Luonnonkosmetiikka

Aito luonnonkosmetiikka on valmistettu luonnollista alkuperää olevista aineosista.

Luonnonkosmetiikassa valvotaan tuotteen koko elinkaarta raaka-aineiden valinnasta myyntipakkauksen

ekologisuuteen.

(6)

Luonnonkosmetiikassa kiellettyjä aineosia:

Synteettiset hajusteet ja väriaineet

Synteettiset säilöntäaineet (parabeenit, 2-bromo-2nitropropane- 1,3-diol, DMDM Hydantoin, Imidazolidinyl Urea, Methyldibromo Glutaronitrile)

Maaöljyperäiset raaka-aineet (Paraffium Liquidum, Petrolatum)

PEG- ja PPG-yhdisteet

Alkyylisulfaatit (esim. Sodium Lauryl Sulfate, Sodium Laureth Sulfate)

Synteettiset antioksidantit (esim. BHT, BHA)

Synteettiset aurinkosuoja-aineet (Benzophenone-yhdisteet, Ethylhewyl Methoxycinnamate, PABA)

(7)

Ekologinen hiustenhoito

Ekologinen hiustenhoito perustuu hiusten ja hiuspohjan puhdistamiseen ja hoitamiseen sekä hiusten värjäämiseen luonnollisia ja ekologisia raaka-aineita käyttäen.

Päämääränä on edistää ja tukea hiusten luonnollista tilaa.

Ekologisessa hiustenhoidossa käytetään savea, merilevää, turvetta, yrttejä sekä biologisia ja eteerisiä öljyjä.

Jos hiukset ovat esim. kuivat ja elottomat, ne tarvitsevat kosteutusta ja

proteiineja, jolloin suositellaan aminohappoja sisältäviä hoitoja kuten aloeta, koivunmahlaa tai karrageenia.

Savi ja turve taas sisältävät mineraaleja, jotka ovat hyväksi hiuksen rakenteelle.

(8)

Ekologinen ihonhoito

Kehäkukka ja ratamo uudistavat ihosolukkoa sekä rauhoittavat ihoa.

Herkkää ihoa on perinteisesti hoidettu laventelin, ruusun ja roomalaisen kamomillan eteerisillä öljyillä.

Ihon verenkiertoa ja aineenvaihduntaa on stimuloitu rosmariinilla.

Ihon rasvaisuutta on tasapainotettu sitruksista valmistetuilla eteerisillä öljyillä ja kotimaisilla siankärsämön kukan ja takiaisen juuriuutteilla.

(9)

Tehtävä:

-

Etsi ja valitse joku ekologinen luonnonmukainen kosmetiikkasarja (hius tai iho)

-

Tee raportti valitsemastasi sarjasta. Kerro raportissa esim.

minkälaisesta sarjasta on kyse, mitä tuotteita siihen kuuluu, mitä raaka-aineita sarjassa on käytetty,

minkälaisissa pakkauksissa tuotteet ovat, mitä

hintaluokkaa sarja on, minkä maalainen ja mistä sitä on saatavilla?

(10)

Lähteet:

-

Luonnollista kauneutta ekologista hiustenhoitoa, Fram oy

-

Lisätietoa luonnonkosmetiikasta löytyy Pro Luonnonkosmetiika ry:n sivuilta

-

www.luonnonkosmetiikka.f

-

www.koulutetutekokampaajat.f

Viittaukset

LIITTYVÄT TIEDOSTOT

"Esimerkki artikulaatiosta vorsr olla vaikka tällä hetkellä kulttuuri- sessa kierrossa oleva 'tyhmän blondrn' stereotyyppi Vaikka hiusten värlllä ja älyllä ei

Tavoitteemme oli selvittää, onko löydettävissä maita, joissa sekä elinajanodote tai vastasyntyneiden eloonjäänti että ekologinen jalanjälki ovat kehittyneet

Artikkelissa osoitetaan, että öljyn hinnan ro- mahdus vähentää raaka-aineista riippuvaisissa maissa sekä raaka-aineyhtiöiden että muiden yritysten velkaantuneisuutta, kun

Metsien käsittelyllä voidaan vaikuttaa siihen, mi- ten puuraaka-aineen saatavuutta edistetään kestäväl- lä ja hyväksyttävällä tavalla. Vuosikymmenien aika- na tehty tutkimustyö

Toimintansa 1900-luvun alussa aloittanut ja johtavaksi monikansalliseksi hiusten- ja kauneudenhoitotuotevalmistajaksi kasvanut L’Oreal-yhtiö markkinoi myös Suomessa kampaajille

The level of phytoplankton primary production in situ, primary product- ion capacity, chlorophyll a and biomass during the study period was higher in Kopparnäs than in other parts

Kilpirauhasen vajaatoiminnan oireita ovat vä- symys, paleluherkkyys, ummetus, sydämen sykkeen hidastuminen, ihon kuivuminen ja hiusten karheus, turvotus, painonnousu,

Raaka‐aineen  käsittelyssä  ja  kuivauksessa  syntyvä  pölyhaitta  arvioidaan  vähäiseksi  ja  se  ei