165
AIKUISKASVATUS 2/2003 KIRJA-ARVIOITA
Timo Toiviaisen viimeinen teos tuo mieleeni Euroopan kulttuu- rirahaston kirjan ”Onko koulu- tuksella tulevaisuutta?” 1970- luvulta. Siinä kansainvälinen tutkijaryhmä tutkaili koulutus- järjestelmän tulevaisuutta. Vä- lineinä olivat tulevaa yhteiskun- ta- ja koulutuskehitystä käsitte- levät skenaariot. Toiviainen on työskennellyt samaan tapaan.
Vaikka hän on kirjoittanut teok- sensa yksin, on sen synnyssä keskeisesti mukana keskustelut ja haastattelut muiden asiantun- tijoiden kanssa. Skenaarioita hän ei esitä, mutta hänen visi- oissaan on kyllä aineksia mah- dollisille skenaarioiden tekijöil- lekin. Itse hän nimittää teostaan
”tutkielma-asiakirjak-si”,ja sitä onkin vaikea sijoittaa mihinkään yhteen luokkaan. Kirjassa on mukana tieteellistä analyysia ja tulevaisuuden tutkimusta mut- ta myös henkilökohtaisia muis- teluksia ja kannanottoja. Koko- naisuuden yhdistää juuri Toivi- aisen tietämys ja persoona.
Kirjan kustantaja Helsingin
ONKO VAPAALLA SIVISTYSTYÖLLÄ TULEVAISUUTTA?
TIMO TOIVIAINEN (2002) Vapaan sivistystyön visiot.
Castrénilaista laatuviiniä uu- sissa tammitynnyreissä.
Helsingin kaupungin suomen- kielinen työväenopisto
suomenkielinen työväenopisto lähestyy 90 vuoden ikää. Opis- to on rehtori Risto Kuosmasen esipuheen mukaan halunnut tuoda kirjan kautta panoksensa Vapaan sivistystyön osaaminen ja pätevyys (VSOP)-hankkee- seen. Opistoa voi tästä teosta kiittää. Toivon että malli yleis- tyy.
Toiviainen tarkastelee va- paata sivistystyötä monesta näkökulmasta ikään kuin askel kerrallaan. Ensimmäisenä aske- leena toimii Zachris Castrénin perinnön tarkastelu. Castrénin yhden miehen komitea ”Valtio ja vapaa kansansivistystyö”
(1929) ja sen snellmanilainen tausta osoittautuvat hedelmäl- liseksi lähtökohdaksi sivistys- työn nykyisten haasteiden tar- kastelulle. Edelleenkin on kysy- mys siitä, että sivistystyön tu- lisi olla mukana eriarvoisuuden ja väkivallan ehkäisyssä ja tor- junnassa. Yhteiskunta on muut- tunut, mutta ei niin perinpohjai- sesti että tämä tehtävä olisi hä- vinnyt. Vapaan sivistystyön asemassa on toki tapahtunut institutionaalisia muutoksia.
Aikuiskoulutuksesta on tullut erityisesti pohjoismaissa perus- palvelu, ja aikuisopiskelussa on velvoiteopiskelun piirteitä. Val- tion ja vapaan sivistystyön
suhde on siis ajankohtainen pohdinnan kohde. Miten keski- näinen luottamus säilytetään, miten onnistuu vapaan sivis- tystyön autonomian turvaami- nen? Castrénia koskevan luvun lopussa, kuten useassa muus- sa luvussa, on vielä lukijalle säästetty jokerikysymys: Mitä Castrén ei sanonut?
Kolme seuraavaa lukua kä- sittelevät vapaan sivistystyön vaiheita toisen maailmansodan loppumisesta vuoden 1998 la- kiin vapaasta sivistystyöstä.
Luvut ovat lyhyitä, niin lyhyitä että voin kuvitella historiallises- ti suuntautuneen lukijan voivan niiden lyhyyttä arvostellakin.
Toiviaisella on kuitenkin erin- omaiset edellytykset nähdä olennainen. Hän on kirjoittanut väitöskirjansa näistä vuosista Euroopassa, joihin hän on Suo- messa niin lukijana kuin teki- jänäkin perehtynyt. Luku päät- tyy optimistisesti, kun vapaan sivistystyön järjestöt ja poliiti- kot soutavat yhteisen veneen lopulta satamaan. Toiviainen hieman vierastaa sitä, että va- paan sivistystyön lakiin tulivat mukaan liikunnan koulutuskes- kukset ja kesäyliopistot. Itse olen mm. juuri OISE:ssa, jossa Toiviainen esitti väitöskirjansa, joutunut vastaamaan kysymyk-
166
AIKUISKASVATUS 2/2003 KIRJA-ARVIOITA seen, eivätkö kirjastot kuulu-
kaan Suomessa vapaan sivis- tystyön piiriin?
Kolmas askel on asiantunti- joiden haastattelut. Tavoitteena on nostaa keskusteluun ne avainkysymykset, jotka vapaa sivistystyö tänään kohtaa. Kes- kustelukumppaneina ovat Hel- singin suomenkielisen työväen- opiston johtokunnan jäsenet, aineryhmien johtavat opettajat eli ”pedagogit”, kolme eri teh- tävissä olevaa ”castrénilaista”, kaksi ulkopuolista rehtoria ja neljä valtakunnallista asiantun- tijaa. Viimeiseksi mainitut Toivi- ainen profiloi hyvän elämän ja enemmistön puolustajaksi, symbolista isänmurhaa harkit- sevaksi, ota tai jätä - tilantees- sa ihmiseen uskovaksi ja va- paan sivistystyön muutoksen kummajaisesta koulutusjärjes- telmän osaksi jäsentäväksi, mutta huomattakoon arvoratio- naaliseksi osaksi. Jo nämä pro- filoinnit kertovat, että kirjoitta- ja tavoittaa haastattelujen avul- la keskeiset ongelmat. Kirja on syytä lukea, jos on kiinnostu- nut ketä nämä meidän monien tuntemat persoonat ovat. Opis- toväen haastattelut kertovat yksityiskohtaisemmin ja käy- tännönläheisemmin, mitkä ovat ongelmat ja haasteet joita ei voida paeta. Osin ne ovat koko maassa yhteisiä, osin pääkau- punkiseudun erityisluontee- seen liittyviä.
Seuraavaksi Toiviainen kä- sittelee niitä yhteiskunnallisia voimia, jotka ovat sivistystyön taustalla ja jotka liikuttavat sitä.
Lähtökohtanaan hänellä on Anthony Giddensin ja Ulrich Beckin käsitykset globalisaati- osta. Siten tarkastelu ei jää mak- rotasolle, vaan myös ihmisten arkielämän muutosta tutkail- laan. Luku on varsin lyhyt, mut-
ta jälleen kirjoittaja onnistuu poimimaan olennaiset asiat. Sitä kuvaa näyte alaotsikoista: riski, traditio, perhe, demokratia, aat- teet, uskonnot, poliittinen val- ta, nationalismi, kriisit ja kriisi- en jälkitilat sekä filosofiat. Sel- väksi tulee, että olemme haas- teellisessa tilanteessa. Samat voimat, jotka ovat edistäneet vapaa sivistystyön kehitystä voivat sitä myös rajoittaa.
Luku Sivistystyön lähtökoh- tia ja identiteetin aineksia perus- tuu runsaaseen lähdekirjallisuu- teen ja Helsingin suomenkielis- tä työväenopistoa koskevan asiakirja-aineiston analyysiin.
Toiviainen nostaa näkökulmak- seen tasa-arvon tavoitteen ja sen paluun mahdollisuuden.
Hän toteaa, että kansainvälisten kokemusten perusteella koulu- tus ja sivistys kasautuvat niil- le, joilla sitä jo ennestään on runsaasti ellei mihinkään inter- ventioon ryhdytä. Johtopäätös on hyvin ajankohtainen valmis- tauduttaessa aikuisten koulu- tustason kohottamisohjelmaan, Noste-ohjelmaan.
HYVÄN ELÄMÄN KOLMIKANTA
Hyvän elämän kolmikannaksi Toiviainen nostaa seuraavat jännitteet: kansalaisuus vs. työ, sivistys vs. koulutus ja yhtei- söllisyys vs. yltiöyksilöllisyys.
Toiviaisen valinnat ja niiden perusteet ovat selvät. Siten niistä olisi myös helppoa ja he- delmällistä keskustella. Tarjoan harjoitusapua. Ensinnäkin eikö palkkatyöhön osallistumisen voi nähdä myös osana kansa- laisuutta, ainakin Asko Suikka- sen ”työmarkkinakansalai- suus”-käsitteen kautta? Toisek- si mielestäni aikuiset eivät he- vin alistu ulkoa annettuihin koulutustavoitteisiin, vaan
opiskelevat omien intressiensä ja mieltymystensä mukaisesti.
Siten täsmäkoulutustakin saate- taan käyttää sivistymisen. Kol- manneksi eikö juuri yksilölli- syyttä jos mitä tarvita nyky-yh- teiskunnassa? Toki olen samaa mieltä, että sen pahin vihollinen on juuri yltiöyksilöllisyys.
Näkökulmia sivistystyön suunnitteluun on kirjan pisin luku. Lähtökohtana on ei enem- pää eikä vähempää kuin post- modernismin haaste tiedolle ja moraalille. Toiviainen lainaa Pe- ter Jarvisin sosiologista päätel- mää: ”Todellakin, edistynyt ka- pitalistinen järjestelmä on nielai- semassa kitaansa kasvatuksen kulttuuriset arvot” (s. 113).
Haasteellisempaa lähtökohtaa ja kontekstia suunnittelulle on vaikea kuvitella. Toiviainen pohtii sivistyspolitiikan mah- dollisuutta Parlamentaarisen ai- kuiskoulutustyöryhmän tarjo- aman Skyllan ja Kharybdiksen, taloudellisen tuen ja ohjaamisen maastossa. Sen jälkeen hän kä- sittelee suunnittelua, tutkimus- ta, laatutyötä ja evaluaatiota sekä varoittaa liiasta vaatimat- tomuudesta. Aikuisväestön ryhmät ovat erinomaisen moni- puolisesti ja ilmeikkäästi kuva- tut. Hieman jään kaipaamaan sukupuolen ja etnisen ryhmän käsittelyä. Lopussa on taas hauska ja viisas pohdinta siitä, onko ns. tavallista ihmistä ole- massa. Olen vakuuttunut, että erityisesti tämä luku tulee kulu- maan lukijoiden käsissä.
”Vanhojen ideoiden lämmit- telyä ja kysymys” otsikoitu luku on itse asiassa varsin in- novatiivinen. Siinä käsitellään hakevaa toimintaa, opintosete- liä, kolmatta sektoria ja vertais- ryhmiä sivistystyön uusien lä- hestymistapojen aineksina. Kä- sittely on asiantuntevaa ja va-
167
laisevaa. Lopun kysymys on ns. tuhannen euron kysymys, josta Toiviainen haluaa muis- tuttaa kaikkien uusien ideoiden keskellä. Hän haluaa tehdä sel- väksi, että perimmäisiä kysy- myksiä ihmis- ja maailmanku- vasta emme voi välttää emmekä ottaa annettuna talouden pak- kopaitaa.
Viimeisessä luvussa esite- tään kymmenen tulevaisuuden visiota, jotka Toiviainen vii- saasti rajaa lähivuosiin. Esitys
perustuu kirjan aiempiin lukui- hin, mutta varsin lyhyessä tilas- sa kirjoittaja onnistuu myös uudelleen kiteyttämään keskei- simmät perustelunsa. Siten tasa-arvo, oma traditio, hyvän elämän kolmikanta, identiteetti, muuttunut toimintakulttuuri, laatutyö, tutkimus, opiskelija, opintosuostuttelu ja hyvin- vointivaltio ankkurina tulevat käsitellyiksi. Niihin voi lukija ottaa kantaa ja suhteuttaa omat visionsa. Onko vapaalla sivis-
tystyöllä siis tulevaisuutta?
Millaisille valinnoille se perus- tuu?
Timo Toiviaisen viimeiseksi jäänyttä kirjaa voi lämpimästi suositella laajalle lukijakunnal- le. Se ei ole vain mallikas tutki- mus, vaan myös viisas kirja, jos- sa uskalletaan esittää olennai- sia kysymyksiä ilman pelkoa tai kyynisyyttä.
Ari Antikainen
AIKUISKASVATUS 2/2003 KIRJA-ARVIOITA
