Tajunnan olemassaolo ja omalakisuus näkymä

70

AIKUISKASVATUS 1/98

S

uomalaisen fenomenologian Grand Old Man Lauri Rau- hala on omistanut kirjansa Ta- junnan itsepuolustus ihmisen ta- junnallisen olemispuolen itsenäi- sen olemassaolon puolustami- selle. Rauhalan vakiinnuttaman, ihmistä koskevan ontologian pe- rusolettavuudethan ovat situa- tionaalisuus, kehollisuus ja ta- junnallisuus. Vaikka kehon suh- tautuneisuus ajallis-paikallis- materiaaliseen elämäntilantee- seen onkin tajunnallisen tapah- tumisen edellytys, tajuntaa ei kuitenkaan voida Rauhalan mu- kaan koskaan palauttaa kehon tai situaation toimintoihin. Niin- pä tajunnallisuus tulisikin näh- dä omana ihmisen kokonaisuut- ta luonnehtivana peruskategori- ana, joka laadullisen erilaisuu- tensa ja loogisen eritasoisuuten- sa vuoksi ansaitsee itsenäisen olemassaolon kehollisuuden ja situationaalisuuden rinnalla.

Tämän ihmisen kokonaisuuden Rauhala nimeää käsitteellä situ- ationaalinen säätöpiiri, jossa siis ihmisen eri olemuspuolet eli si- tuaatio, keho ja tajunta ovat vas- tavuoroisesti sisäkkäin toisten- sa olemassaolon ehtoina ja to- teutumina. Koska tällaisessa ih- misen mallissa eri osapuolten keskinäinen riippuvuus ilmenee myös siten, että ne edellyttävät toisensa ollakseen itse olemassa, perinteisen kausaalisuuden ide- an soveltamisyritykset ihmistä

jäsentävänä ajattelumallina joh- tavat melkoisiin vaikeuksiin.

Vaikka filosofisen analyysin avulla voidaankin Rauhalan osoittamalla tavalla määritellä situationaalisen säätöpiirin eri osat ja niiden perusluonne, silti noita eri osia ei voida koskaan irrottaa toisistaan esinemäises- sä mielessä kadottamatta ihmi- sen kokonaisuuden erityislaatui- suutta. Toisin sanoen, Rauhalan koseptiossa situationaalisen sää- töpiirin eri osa-alueet ovat toi- siinsa kietoutuneita ja osittain sisältävät toisensa myös käsit- teellisessä mielessä. Eri olemus- puolien välisen tapahtumisen voidaankin niiden yhteenkietou- tuneisuuden vuoksi ajatella ete- nevän toisiinsa nähden dialekti- sena eli vastavuoroisena proses- sina. Tätä kokonaisprosessin etenemistä on totuttu mallinta- maan hermeneuttisen kehän avulla, jossa mikään tilanne ei koskaan toistu aiemman kaltai- sena, vaikka kulloinenkin nyky- tilanne rakentuukin aiemman historiallisen faktisuuden va- raan. Johann Wolfgang von Goethen sanoin vapaasti laina- ten voitaisiinkin todeta, että on vain ikuisesti uutta, joka muo- dostuu menneisyyden aineksis- ta.

T

ajunnan itsenäistä olemassa- oloa Rauhala perusteleekin juuri filosofis-ontologisen argu- mentoinnin avulla. Tajunnan olemassaoloa ei nimittäin perus- tellusti voida kieltää, vaikka em- piirinen tutkimus ei olekaan on- nistunut selittämään kokemuk-

sellisuutta omien neurobiologis- ten käsitejärjestelmiensä ja mal- liensa avulla. Ilman tajuntaa ta- junnan olemassaolon problema- tisoiminenkin lienee mahdoton- ta. Tieto-opillisessa mielessä ta- junta näyttäytyykin kehoa ja ai- voja ensisijaisempana, sillä vas- ta tajunnallisten merkityskoke- musten (eli kysymysten ja hypo- teesien asettamisen sekä niihin vastaamista edellyttävien tutki- mustulosten tulkintojen) kautta esimerkiksi ajattelun neurofysio- logisten vastineiden kuvaaminen on mahdollista. Kokemuksen sidonnaisuus aivofysiologiaan ei siis oikeuta samaistamaan näitä toisiinsa. Rauhalan mukaan ta- junnan tutkimuksen ydin kitey- tyykin merkityksen ongelmassa eli kokemuksen ehtojen ja itse kokemuksen välisessä loogises- sa tyyppierossa. Fysiologisista prosesseista poiketen tajunta voi siis omalaatuisen mielellisyyten- sä piirissä oivaltaa itse omat to- teutumisehtonsa ja lainalaisuu- tensa.

R

auhalan mukaan tajunta on prosessi, jossa merkitykset kehkeytyvät, asettuvat keskinäi- siin suhteisiin ja muuttuvat jat- kuvasti. Merkitykset, joiden ai- heet ilmenevät kehosta ja situ- aatiosta, koetaan siten tajunnal- lisina heijastumina ja jäsennyk- sinä tajunnan eli kokemuksen kokonaisuuden piirissä. Rauha- la kuvaa tajuntaa käsitteellisel- lä mallilla, jonka operatiiviset perusyksiköt eli mielen (noemat) järjestyvät sisältämiensä merki- tysten ohjaamina. Tämän järjes- tymisen periaatteena ja samalla

Tajunnan olemassaolo ja omalakisuus

KIRJALLISUUTTA KIRJALLISUUTTA KIRJALLISUUTTA KIRJALLISUUTTA KIRJALLISUUTTA

Lasse Rauhala. Tajunnan itsepuolustus. Yliopisto- paino, Helsinki 1995.

71

AIKUISKASVATUS 1/98 tajunnan perusluonteena on

Rauhalan terminologiassa mie- lellisyys. Mielellisyys tajuntaa luonnehtivana käsitteenä kattaa sekä perinteisen fenomenologi- sen intentionaalisuuden eli ta- junnan eriasteisen suuntautunei- suuden johonkin yksilöitävissä olevaan (ilmiö, esine, asia, idea jne) että niin sanotun epäinten- tionaalisuuden eli periaatteessa mihinkään viittaamattomat tun- nelmalliset kokonaistilat (onnel- lisuus, tyytyväisyys, ikävystynei- syys, autuus, pyhyys, epätoivo jne).

Ihmisyksilön ainutkertaisuus

P

ohdintojensa perusteella Rauhala ottaa yleisesti kan- taa myös ihmistutkimuksen ny- kytilaan. Rauhalan ajattelun fi- losofisena viitekehyksenähän on Edmund Husserlin ja Martin Heideggerin elämäntöiden va- raan rakentuva eksistentiaali- seksi fenomenologiaksi kutsut- tu ja erityisesti ihmiseen keskit- tyvä ajattelutapa. Ihmisyksilön ainutkertaisuuden ja tämän sub- jektiivisen merkitysmaailman korostaminen johtaakin tilastol- lisiin keskiarvolakeihin nojautu- vasta metodiikasta paljon per- soonakohtaisempaan tutkimus- otteeseen. Tällaisen ideografisen persoonatutkimuksen keskeise- nä selvittelyn kohteena Rauha- la näkee lähinnä sen, miten ih- misyksilöstä on tullut geenien ja muiden situationaalisesti mää- räytyneiden olemisehtojen valli- tessa se, mikä hän on, ja miten häntä voidaan niiden asettami- en mahdollisuuksien rajoissa kehittää - epäsuotuisista piirteis- tä vapauttaen ja myönteisiä puo- lia vahvistaen - kohti rikkaam- paa ja täydellisempää inhimilli-

syyttä. Tämänkaltaisessa pro- sessissahan persoona itse on sa- malla kertaa tutkimuskohde, tutkimusprosessi, tutkimustu- losten ilmentymä, muutostapah- tuma ja siten myös kehityksen tulos.

I

tse koen Rauhalan kirjoitus- tyylin ja terminologian varsin kiehtovaksi, koska sanottu tun- tuu kietovan sisäänsä niin laa- joja alueita ja perustavanlaatui- sia kysymyksiä. Hetken häiväh- dys tai lupaus jostain pysyvästä elämän rannattomalla ulapalla on useinkin sangen tervetullut- ta hermolepoa. Tekstin viehät- tävyys perustunee myös suurel- ta osin siihen sisältyvään ihmis- keskeiseen ja ihmistä kunnioit- tavaan asenteeseen. Omissa in- tuitiivisissa tulkinnoissani koen myös löytäväni tekstistä paikoit- tain tiettyä koskettavaa arvok- kuutta.

Rauhalalle luonteenomainen il- maisutapa on tinkimätöntä pyr- kimystä selkeyteen ja käsitteel- liseen yksiselitteisyyteen. Yleen- sähän käsitteiden, hypoteesien, mallien ja teorioiden suhde ku- vattavaan tai selitettävään ilmi- öön selviää vasta ajan ja syven- tyneen ymmärryksen myötä.

Tällöin myös käsitteet ja termit muotoillaan tarkemmin uutta näkemystä vastaaviksi.

Fenomenologisen käsitteistön ja termistön epäempiirisyys sekä paikoin itseään määrittelevä ke- hämäisyys joutuvatkin usein kri- tiikin kohteiksi materialistis- kausaalis-reduktionististen pe- rusoletusten varaan rakentu- neessa ja vallitsevassa tiedepe- rinteessämme. Kun lisäksi Rau- halan esittämät vaihtoehtoiset näkemykset ihmistutkimuksen

suuntaamisesta ongelmien pe- rusluonnetta vastaavalla tavalla ovat sangen radikaaleja suhtees- sa vallitsevaan tilanteeseen, kon- flikteilta ei voitane yleisessä kes- kustelussa ja linjojen valinnassa tulevaisuudessakaan välttyä.

Aika näyttänee, kuinka yleiset tieteelliselle tutkimukselle asete- tut kriteerit ja vaatimukset sekä toisaalta Rauhalan ideogafisuut- ta, merkityksen ongelmaa ja subjektiivista maailmankuvaa painottavat tajuntatieteet tulevat toisiinsa suhteutumaan ja kehit- tymään.

Jari Lehtonen

Kirjoittajan pro gradu -työ vuodel- ta 1992, "Merkityksen ongelma in- himillisessä kokemuksessa Lauri Rauhalan holistisen ihmiskäsityksen valossa" ilmestyi Fenomenologises- sa vuosikirjassa 1992, julkaisijana Suomen Fenomenologinen Insti- tuutti. Vuosikirja kuuluu Tampereen yliopiston Filosofisia tutkimuksia - sarjaan.