T I E T E E S S Ä TA PA H T U U 2 / 2 0 1 4 67 Vihavainen päättää kirjan-
sa napakkaan yhteenvetoon, jon- ka nimenä on osuvasti ”Opettaa- ko historia jotakin?”. Kirjoittaja to- teaa, että niin Suomi kuin Venäjä- kin ovat aikojen saatossa tehneet virheitä suhtautumisessa toisiin- sa, mutta hyvät, molempia mai- ta hyödyttävät ja molemminpuo- liseen ymmärrykseen perustuvat suhteet ovat periaatteessa täysin mahdolliset.
Varsinkin keltaisessa lehdistös- sä tuodaan herkästi esiin jokainen selkkaus Venäjän kanssa, ja mones- ti kirjoitusten sävy on varsin mus- tavalkoinen. Viime vuosilta tällai- sia tapauksia on ainakin Anton- pojan lapsikaappaus sekä isoäitien käännyttämistapaus. Aivan viime aikoina kohua herättivät myös hy- vinkääläisen Jyri Snällin asevelvol- lisuudesta aiheutunut diplomaatti- nen pattitilanne sekä Greenpeacen jäsenten merirosvoussyyte. On- kin lohduttavaa lukea Vihavaisen tutkimuksesta, ettei suomalaisten enemmistö kohuista huolimatta vihaa venäläisiä – maan pseudode- mokraattisesta järjestelmästä ja Ve- näjällä toimivista ”kohudosenteis- ta” ei ainakaan Suomessa asuvia ve- näläisiä voitane syyttää. Soisinkin Vihavaisen teoksen leviävän mah- dollisimman laajalle lukijakunnal- le. Tarjolla on ajantasaista tietoa sii- tä, miten Venäjä toimii ja miten sen kanssa tulee toimia.
Kirjoittaja on valtiotieteiden maisteri, joka valmistelee sotavalokuvien välit- tämään viholliskuvaan liittyvää väitös- kirjaansa Turun yliopiston poliittisen historian laitoksella.
Terroristiorganisaation strateginen johtaminen
Vesa Huotari
Jacob Shapiro: The Terrorist’s Dilemma. Managing Violent Covert Organizations. Princeton University Press 2013.
Jacob Shapiro väittää, että koska terrorismin tuhoisuus kasvaa or- ganisaation koon ja organisoitu- misen asteen kasvaessa, kannattaa avaimia terrorismin torjuntaan ha- kea organisaatiota koskevasta ym- märryksestä. Teoksen tarkoitus onkin selvittää terrorististen liik- keiden organisoitumistapaa, pur- kaa niitä koskevaa mytologiaa ja osoittaa väyliä terrorismin torjun- taan. Aineistona on muun muassa suuri joukko terroristien omaelä- mänkertoja ja muistelmia vuosilta 1880–2010, jotka esitellään teok- sen lopussa. Johtamisdilemmoja ja niiden ratkaisutapoja terroristior- ganisaatiossa kuvataan tapausse- losteina, jotka perustuvat erilaisiin kirjallisiin lähteisiin.
Terroristiorganisaatiot kärsi- vät pitkälti samoista ongelmista kuin muutkin organisaatiot. Niil- le ominainen turvallisuusongelma on paljastumisen ja hallitusten tor- juntatoimien välttäminen. Samaan aikaan tulee onnistua perinteisissä organisatorisissa hankkeissa eli va- rainhankinnassa ja tekijöiden rek- rytoinnissa sekä pitää terrori teot poliittisen tarkoituksenmukaisuu- den kehyksessä ja organisaation jäsenet tietoisina poliittisesta ti- lanteesta ja sen muutoksista. Di- lemma on siinä, että organisoitu- minen johto-, viestintä-, suunnit- telu-, koordinointi- ja kontrollira- kenteineen altistaa paljastumiselle,
mutta terrorityö ei voi olla tehokas- ta, vaikuttavaa ja tarkoitusta palve- levaa ilman johtoa, terroriteko- jen säätelyä sekä toiminnan orga- nisointia.
Shapiron mukaan terroristior- ganisaatioille ovat ominaisia pää- mies–agentti-ongelmat. Päätösval- lan delegoiminen terrorististen te- kojen toteuttajille on ongelmallista.
Tekojen tekijöiltä yleensä puuttu- vat näkemys poliittisesta tilantees- ta, erilaisten tekojen vaikutuksesta siihen ja siten niiden merkitykses- tä poliittisten päämäärien tavoit- telussa. Tekijöiden sitoutuneisuus ei myöskään ole itsestäänselvyys.
Lisäksi organisaatio yleensä myös joko menettää sitoutuneimmat jä- senensä tai heistä tulee järjestön johtoa. Solujen eristyneisyys orga- nisaation johdosta on puolestaan omiaan radikalisoimaan väkival- taan muutenkin taipuvaisia opera- tiivisia toimijoita niin, että keinosta tulee tarkoitus itsessään ja terrori- toiminta uhkaa kääntyä tarkoituk- sensa vastaiseksi.
Terroristiorganisaatiossa de- legoinnin kustannukset ovatkin yleensä sen hyötyjä korkeammat ja tarve toiminnan kontrollointiin, toisin kuin valvonnan toteuttamis- mahdollisuudet, on tavanomaista suurempi. Koska johdon on yleen- sä vaikea saada kuvaa epäonnistu- misten syistä, on myös vaikea op- pia kokemuksista. Taktiikka onkin keskeinen sisäisten erimielisyyk- sien aihe resurssien jaon ohella.
Strategisen johtamisen haaste kytkeytyy tasapainoiluun kontrol- lin säilyttämisen ja organisaation paljastumisen välttämisen välillä.
Hallinnan, valvonnan ja ohjauksen tiukentaminen lisää tehokkuut- ta, mutta myös paljastumisen ris- kiä, kun taas kontrolloimattomuus
68 T I E T E E S S Ä TA PA H T U U 2 / 2 0 1 4
johtaa tekoihin, jotka vievät maata poliittisten päämäärien tavoittelun alta. Shapiro analysoikin johtami- sen, erityisesti kontrollin, yhteyt- tä preferenssien eriytymiseen, epä- varmuuteen ja kohdeharkintaan.
Historiallinen aineisto 1900-lu- vun vaihteen Venäjältä tarjoaa tu- kea väitteelle, että tilanteessa, jos- sa terroristitoiminnan kohteiden valinta on yksinkertaista (”länsi- maalaiset”, ”porvarit”, ”systeemistä hyötyvät” tms.), terroristisolut voi- vat toimia suhteellisen itsenäisesti ja toimivan johdon kontrollin ulot- tumattomissa. Mitä enemmän po- liittiset päämäärät edellyttävät vali- koivuutta terroritekojen kohteiden ja väkivallan osalta, sitä enemmän johdon tulee kontrolloida tekijöitä.
Tätä valikoinnin ja kontrollin yh- teyttä Shapiro tarkastelee yksityis- kohtaisemmin Pohjois-Irlannin terrorismin tapauksessa.
Paljastumisen, erityisesti so- luttautumisen, estäminen edellyt- tää systemaattisia turvatoimia eli turvallisuusbyrokratiaa. Terroris- tisoluja suojaa paljastumiselta nii- den riippumattomuus sekä keski- näisen kanssakäymisen ja kommu- nikaation rajaaminen. Toiminta voidaan pitää johdon kontrollis- sa säätelemällä terrorin välineiden (esim. raha, aseet, teknologia) saa- vutettavuutta.
Johdon tasapainoilu sisäisten, radikalisoituvan ja väkivaltaan tai- puvaisen henkilöstön vaatimus- ten tyydyttämisen sekä ulkoisen, neuvottelutuloksen saavuttamisen edellyttämien poliittisen kompro- missien välillä, uhkaa ajaa sen kol- mannen osapuolen asemaan. Fa- tahin ja Hamasin vertailu avaakin suhdetta kontrollin ja sisäisten pre- ferenssien eriytymisen välillä.
Shapiro pitää yhtenä keskeisim- pänä havaintonaan Hamasista sitä, miten terroristiorganisaation sisäi- nen dynamiikka, erityisesti johdon kyky kontrolloida tekijöitä ja yllä- pitää jaettua näkemystä terroris- mista keinona, vaikeuttaa terrori- tekojen taustalla olevan politiikan tulkintaa ja rajoittaa johdon mah- dollisuuksia saavuttaa pitävä poliit- tinen neuvottelutulos. Tahto ilman kontrollia ei riitä.
Lopuksi Shapiro vetää hyvin yhteen tutkimuksensa keskeisen sisällön ja pohtii havaitsemiensa organisatoristen haavoittuvuuksi- en merkitystä terrorismin torjun- nan kannalta. Keskeistä on, että terrorismi on keino jonkin poliit- tisen päämäärän saavuttamisessa.
Päämäärän systemaattinen tavoit- telu ei onnistu ilman suunnitel- mallisuutta, kykyä säädellä ja oh- jata toimintaa. Byrokratia, esimer- kiksi allekirjoitetut työsopimukset, matkalaskut ja muut selvitykset va- rojen käytöstä, lisää toiminnan te- hokkuutta, mutta edellyttää sa- malla paljastumisen riskiä lisää- vää sisäistä viestintää. Byrokratia on kuitenkin välttämätön turvalli- suustekijä estämään soluttautumi- nen ja tietovuodot. Jos hallitusten torjuntatoimenpiteet lisäävät pal- jastumisen riskiä, ne voivat samalla heikentää johdon kykyä kontrolloi- da toimintaa ja siten myös sen mah- dollisuuksia päättää konflikti.
Taloudellisia väärinkäytöksiä koskevien epäilysten ruokkiminen on omiaan sekoittamaan minkä ta- hansa byrokratian toimintaa. Sel- laisen irtisanoutumisvaihtoehdon tarjoaminen, jolla välttää oman organisaation rankaisutoimet, lisää hallinnollisia kustannuksia kysees- sä olevan organisaation toiminnas- sa. Mitä enemmän asianmukainen
teknologinen tietämys joudutaan seulomaan esiin puutteellisen ja virheellisen informaation keskeltä, sitä enemmän tarvitaan kommu- nikaatiota ja sitä vahvemmin al- tistutaan paljastumiselle. Terrori- tekojen poliittista merkitystä kan- nattajien parissa voi hämmentää osallistumalla erilaisille keskus- telufoorumeille ja lisäämällä siel- lä epävarmuutta tekijöiden paris- sa sen suhteen, miten läheisin si- dosryhmä toiminnan näkee. Sha- piro pyrkiikin aidosti kääntämään havaitsemansa organisatoriset haa- voittuvuudet pohjaksi terrorismin torjuntalinjauksille.
Tutkimus onnistuu erottamaan hyvin tavanomaisen mystifioidus- ta ja purkamaan terrorismiin lii- tettyä mystiikkaa. Purkamisen vä- lineenä toimii organisaatioteoria tai pikemminkin päämies–agent- ti-tarkastelukulma, jota Shapiro il- mentää eri tapausorganisaatioiden kautta. Tarkastelu on vahvaa mo- nipuolisen aineiston osalta, mut- ta jää suhteellisen ohueksi organi- saatioteorian osalta. Ehkä vähem- pikin olisi riittänyt osoittamaan näkökulman käyttökelpoisuuden, jolloin sivuja olisi voinut käyttää myös muiden organisaatioteoreet- tisten ideoiden koetteluun tässä yh- teydessä. Uskoisin teoksen kuiten- kin istuvan hyvin osaksi kansain- välisen politiikan opintovaatimuk- sia. Tavalliselle lukijalle se tarjoaa avartavan tulokulman terrorismin historiaan ja arkeen. Jos johtami- nen tuntuu vaikealta, sopii pohtia haasteita, joita terroristiorganisaa- tion johtaminen tarjoaa.
Kirjoittaja on kasvatustieteen tohtori ja Poliisiammattikorkeakoulun erikois- tutkija.
