TIETEESSÄ TAPAHTUU 3 2021 75 KIRJALLISUUS
Kansliapäällikkö kirjoittaa, mutta puhuu
Jaakko Numminen: Sivistys- Suomen synty. Opetusministe- riön kansliapäällikkö muistelee.Osat 1 ja 2. Edita 2020.
Ministeri Jaakko Numminen (s.
1928) on tehnyt valtionhallinnossa pitkän ja ansiokkaan uran. Ope- tusministeriössä hän toimi vuosina 1966–94 ja sen kansliapäällikkönä vuosina 1973–94. Kertomus kaar- tuu kouluajoista eläkevuosiin, lä- hes vuosisadaksi.
Arvostellessani viitisen vuotta sitten Jaakko Nummisen teoksen Kirkko keskellä kylää esitin lopuk- si toivomuksen, että hän kirjoittaisi vielä laajemmatkin muistelmansa.
Nyt odotus palkitaan runsain mi- toin, Numminen on työstänyt muh- kean kaksiosaisen teoksen, jos- sa on yhteensä 955 sivua. Tekstiä täydentävät harmaapohjaiset laa- tikot, sellaiset kuin ”Isänmaa ja ih- miskunta”. Ikioman henkilölaati- kon ovat saaneet muun muassa K. J. Ståhlberg, Urho Kekkonen ja Teuvan Rivakan Oiva Ketonen.
Tekstisivujen rinnalla kirjoissa kulkee kuvaliitteitä, joissa on lä- hes 200 viitseliäästi tekstitettyä valokuvaa, monet harvinaisuuksia.
Nimihakemistossa on yli 2 000 ni- meä, useimmin mainittuina Kekko- nen, Johannes Virolainen, Markku Linna ja Ketonen. Erillisessä kuva- liitehakemistossa on 500 nimeä.
Linnan mainittuus johtuu siitä, että hän oli Nummisen pitkäaikainen työtoveri ja lopulta hänen seuraa- jansa kansliapäällikkönä.
Kultainen 60-luku
Kansliapäällikön työnkuvasta Numminen kirjaa ensimmäisenä esittelyt valtioneuvostossa. Num- miselle kertyi koko virkakauden ajan lähes joka viikolle esiteltävää, erityisesti lainsäädäntöasioita ja yliopistojen nimitysasioita.
Numminen kertoo, että 1960-lu- vun lopulla opetusministeriön kor- keakoulutoimiston päällikkönä hänen päähuomionsa kohdistui laajentuvaan ja kiihkeään korkea- koulupolitiikkaan, mutta asemas- saan hänellä oli mahdollisuus seurata koulutuspolitiikkaa koko- naisuudessaan. Sitä paitsi aiem min valtakunnansuunnittelutoimistossa työskennellessään hän oli kirjoitta- nut klassikon Suomen kulttuurihal- linnon kehittäminen (1964).
Kuvatessaan 1960-luvun si- vistyspolitiikkaa Numminen hie- man haikeasti toteaa ajanjakson suomalaisen korkeakoulu- ja tie- depolitiikan kultaiseksi vuosi- kymmeneksi. Hänen omana vir- kakautenaan tuli tietotekniikka opetusministeriöönkin. Kun Linna tuli 1960-luvulla ministeriöön, hä- nen pöydällään oli aluksi vain kak- si lyijykynää. Ja kun Numminen lähti ministeriöstä eläkkeelle, alkoi mullistava digitalisaatio. Hän ky- syykin, olisiko Nokia-buumi ollut mahdollinen ilman 1960-luvun kor- keakoulupoliittista käännettä, joka lavensi insinöörikoulutusta.
Osan kansliapäällikön työajas- ta lohkaisivat asiantuntijakäynnit eduskunnan sivistysvaliokunnas- sa ja valtiovarainvaliokunnan sivis- tysjaostossakin. Kansliapäällikkö sai vastaanottaa myös lähetystö- jä ja yksittäisiä vieraita. Numminen piirtää ystävällisiä luonnekuvia sa- doista kohtaamistaan henkilöistä.
Monin tavoin suuri ponnistus oli pitkään suunniteltu ja vuosi- na 1972–77 toteutettu peruskou- lu. Mutta kuka teki peruskoulun?
Numminen kuvaa ytimekkäästi pe- ruskouluidean hidasta kypsymistä.
Kansliapäällikölle kuuluivat myös muun muassa kirkolliset asiat ja urheilupolitiikka. Nummi- nen ei koskaan ehtinyt olympia- laisia seuraamaan, mutta oli toki
76 TIETEESSÄ TAPAHTUU 3 2021 KIRJALLISUUS
usein lentoaseman VIP-tiloissa vastaanottamassa voittoisia jouk- kueita. Emmekä tienneet sitä, että hän oli opetusministeriön vene- kunnan perämiehenä ministeriöi- den välisessä soutukilpailussa, budjettiruuhessa.
Haudattiinko asia komiteaan?
Leikillisesti sanottuna Numminen on komiteakonkari. Puheenjohta- jana tai jäsenenä hän oli monen monissa komiteoissa, toimikun- nissa, työryhmissä ja hankkeissa.
Häntä harmittaa median provo- soima komiteoiden pilkkaami- nen (”asia haudattiin komiteaan”).
Toisaalta huonoa mainetta lisäsi eräskin koulukomitea, jonka mie- tintöön liittyi peräti kymmenen eriä vää mielipidettä. Ylioppilastut- kintoa kehittäneessä työryhmässä taas muuan jäsen puuttui ilmeises- ti jokaiseen mietintöluonnoksen lauseeseen.
Pitkien kokousten aikana Num- minen kertoo laskeneensa, että hänellä ehti olla esimiehenä 26 opetusministeriä. Numminen ko- rostaa lojaaliuttaan kaikkia minis- tereitä kohtaan. Hän hieman ih- mettelee, että ministerit olivat keskusteluissa kovin pidättyväi- siä. Mutta pidättyvyyden katsottiin kuuluvan lojaliteettiin. Hän olettaa, että ehkäpä ministereiden muis- telmissa tulee esiin sellaisia uu- sia tietoja, joista hänkään ei ollut perillä.
Virolaisen vauhdikkaasta viran- hoidosta Numminen kertoo, että ministeriössä hallitusneuvos Lau- ri Kärävä kehitti oman neuvotte- lutaktiikan: hän seurasi, milloin ministerillä oli asiaa miestenhuo- neeseen ja meni perässä. Vessas- sa Kärävä sai yhteen jos toiseen- kin asiaan ministerin hyväksynnän
”toimituksen aikana”.
Numminen oli lähes 22 vuot- ta opetusministeriön kansliapääl- likkönä. ”Top ten” -listassa hän on kuudentena, koska valtioneuvos- ton kanslian päällikkö Knut Kindt (1886–1967) kiilaa hänen edelleen.
Kindt on varmaan yksi tuntematto- mimmista korkeista virkamiehistä.
Tämä nurmijärveläinen maanmit-
tausinsinööri oli päällikkönä 25 vuotta. Hienoa, että Numminen muistaa tämän Paasikiven päiväkir- joissakin mainitun virkamiehen.
Miljoonan leikkeen mies Opetusministeriö ei vaikuttanut ja vaikuta vain Suomessa. Luontevaa ja arvostamaansa pohjoismais- ta kulttuuriyhteistyötä Numminen käsittelee yhdeksässä artikkelis- sa sekä kulttuuri- ja tiedeyhteyksiä Neuvostoliiton kanssa kahdeksas- sa artikkelissa. Eurooppalaisis- ta kulttuuriyhteyksistä Numminen kirjoittaa laajasti, Strasbourgin Eu- roopasta jopa kahdeksan sivua.
Hän sanoo tunteneensa itsensä jo 1940-luvun lopulta lähtien Eu- roopan idean ihailijaksi ja euroop- palaisen kanssakäymisen kannat- tajaksi.
Numminen käsittelee innos- tuneesti ulkomaille perustettuja kulttuurikeskuksia. Ulkomaanmat- koilta, joilta Numminen tallen- si kaikki puheet, matkaohjelmat, matkaliput, kutsut, käyntikortteja jne., on paljon kerrottavaa. Eivät- kä Kreml ja Vatikaanikaan jääneet käymättä. Vaikka kansliapäällik- kö matkusti ulkomaillakin, hän teki päätyönsä ministeriössä. Luvun otsikko ”Kansliapäällikkö matkoil- la” viittaakin ministeriön Saabilla tehtyihin kotimaan virkamatkoihin, joilla oli suuri merkitys alamaisten ja virkamiesten molemminpuoli- sessa tiedonvaihdannassa.
Opetusministeriön siirtyessä Kruununhakaan kansliapäällikkö sai käyttöönsä työhuoneensa ta- kana olevan pienehkön kirjasto- huoneen, johon karttui hyvä käsi- kirjasto. Huoneessa oli myös pieni leposohva, jota Numminen ei har- mikseen ajan riennolta ehtinyt koskaan käyttämään. Hänen ker- tomuksessaan on samaa haikeutta kuin Virolaisen kuvaillessa päämi- nisterin työhuoneen huonekaluja.
Numminen on varsinainen ar- kistonmuodostaja. Lehtileikkeitä hän oli alkanut keräillä jo vuonna 1942 nuorena lyseolaisena. Kun hän lähti ministeriöstä eläkkeelle, arkistoa oli 70 hyllymetriä. Jälleen on kerrottava kansliapäällikön le-
gendaarinen ohjeistus: ”Mitään paperia ei ministeriössä saa hävit- tää, mutta jos jokin paperi kuiten- kin havaitaan tarpeettomaksi, on siitä varmuuden vuoksi otettava valokopio säilytettäväksi.” Leikear- kistosta on vuosikymmenten mit- taan ollut hyötyä niin artikkeleiden kirjoittamisessa kuin puheiden sommittelussa.
Numminen käsittelee moni- naisia politiikkoja: muun muassa taidepolitiikkaa, kirjallisuuspoli- tiikkaa, musiikkipolitiikkaa, museo- politiikkaa, viestintäpolitiikkaa ja kansainvälistä kulttuuripolitiikkaa.
Näiden otsikoiden alle mahtuvat myös kansainväliset kulttuurisuh- teet aina Euroopan yhdentymis- tä myöten.
Kirjan kulttuuripolitiikkaosan loppupuoli on riemujuhlaa, kun Numminen pääsee kertomaan J. V. Snellmanin, J. L. Runebergin, Mikael Agricolan, Kalevalan ja it- senäisyyden juhlavuosista muis- tomerkkihankkeineen. Kuvaus Snellmanin koottujen teosten il- mestyttämisestä on jännityskerto- mus. Vakuuttavasti opetusminis- teriö oli mukana lähes kaikessa, mitä maan kulttuurielämässä ta- pahtui. Voisi luulla, että hallinto- historia on kuiva aihe. Mutta Num- misen kirjoittamana – ja tuntuu kuin puhumana – se on äärimmäi- sen kiinnostavaa.
”Kongressikeskus vai koti?”
Teoksen huikein jakso on kuvaus Nummisen äidin vanhan, 1700-lu- vun lopulla rakennetun kotitalon siirtämisestä Lapualta ja uudelleen pystyttämisestä Sipooseen. Talo on pohjalaisen puuarkkitehtuu- rin taidonnäyte. Puolitoistavoonin- kisesta talosta tulikin suorastaan kulttuurikeskus. Miijanmäessä al- koi olla niin paljon tapaamisia ja kokouksia, että Jaakko Nummi- sen puoliso Maija sai aiheen ky- syä: ”Onko tämä kongressikeskus vai koti?”
Numminen ei ole koskaan unohtanut juuriaan, niinpä Mii- janmäen myötä Etelä-Suomeen siirtyi näyttävä kappale etelä- pohjalaisuutta. Numminen myös
TIETEESSÄ TAPAHTUU 3 2021 77 KIRJALLISUUS
tunnustaa, että taiteen edustajista hän viihtyi parhaiten arkkitehtien seurassa – syynä heidän moni- puolinen koulutuksensa tai yhteis- kuntahakuisuutensa.
Arvostelijan suodaan vanhas- taan huomauttavan parista sei- kasta. Ilmeisesti aineiston runsau- desta johtuu, että pois on jäänyt maininta suomalais-neuvostoliit- tolaisesta yhteistyöelokuvasta Luottamus (1976), jota opetusmi- nisteriö tuki ja jonka valvonta- lautakunnan puheenjohtajana Numminen oli. Vuosikymmenten jälkeen Luottamuksen arvostus on noussut, siitä on tullut jopa yya- kulttielokuva. Sen sijaan suoma- lais-unkarilaisesta elokuvasta Tulli- vapaa avioliitto (1980) kirjassa on oma laatikko.
Numminen valittaa, että hänen nuorisoseurahistoriaansa ei esitel- ty päivälehdissä. Kyllä siitä oli ko- kosivun arvostelu Ilkka-lehdessä 29.1.2012. Kolmanneksi nimismies Mielonen mainitaan tekstissä, mut- ta ei hakemistossa. Joudun olet- tamaan, että kysymyksessä oli Padasjoen nimismies Väinö Mie- lonen.
Nummisen teos on huipputa- soista asiaproosaa. Se on kirjoitet- tu, editoitu ja taitettu huolellises- ti. Teoksessa on hallitun runsaasti yksityiskohtia, joista lukijalle hah- mottuu kukoistava kuva sivis- tyksen Suomesta ja Suomen si- vistyksestä. Lisäksi ilmentyvät vuosikymmenet: ensimmäisen osan kannessa muistelija on par- raton, jälkimmäisessä osassa par- rakas.
Jos haluaa luonnehtia Num- misen elämäntyötä jollain ominai- suudennimellä, tuo sana on antau- muksellisuus.
KALEVI KOUKKUNEN Kirjoittaja on filosofian lisensiaatti ja Suomen Oppihistoriallisen Seuran tut- kijajäsen.
