Tulevaisuutta koskevan tiedon olemus ja merkitys alueidenkäytön strategisessa suunnittelussa: Tapauskohteena alue- ja yhdyskuntarakenteen ennakointihankkeen tiedonmuodostusprosessi

(1)

Master’s Programme in Spatial Planning and Transportation Engineering

Tulevaisuutta koskevan tiedon olemus ja merkitys alueidenkäytön strategisessa suunnittelussa

Tapauskohteena alue- ja yhdyskuntarakenteen ennakointihankkeen tiedon- muodostusprosessi

Matti Sahlberg

Diplomityö 2021

(2)

(3)

Tekijä Matti Sahlberg

Työn nimi Tulevaisuutta koskevan tiedon olemus ja merkitys strategisessa aluei- denkäytön suunnittelussa: Tapauskohteena alue- ja yhdyskuntarakenteen ennakointihankkeen tiedonmuodostusprosessi

Koulutusohjelma Master’s Programme in Spatial Planning and Transportation Engineering

Vastuuopettaja/valvoja professori Raine Mäntysalo (TkT, arkkit.) Työn ohjaaja(t) lehtori Hanna Mattila (TkT)

Päivämäärä 22.11.2021 Sivumäärä 83 + 7 Kieli suomi

Tiivistelmä

Alueidenkäytön strategiseen suunnitteluun kuuluu pitkän aikavälin kehityksen ennakointi. Mahdollisia, erisuuntaisia kehityskulkuja on ennakoitava vuosikymmenten päähän tulevaisuuteen. Kompleksisessa maailmassa enna- koinnin avuksi tarvitaan erilaisia tulevaisuutta koskevan tiedon muodosta- misen menetelmiä, joissa tukeudutaan tieteelliseen tietoon, mutta myös luovaan tarinankerrontaan. Eri sidosryhmien osallistaminen lisää tulevaisuustiedon tulkinnallista monipuolisuutta sekä ennakointiprosessin oikeuden- mukaisuutta. Tässä diplomityössä selvitetään, minkä tyyppistä tulevaisuustieto on, ja millaisessa yhteistoiminnallisessa prosessissa sitä muodostetaan ja pätevöitetään. Diplomityö laadittiin osana valtakunnallista alue- ja yhdyskuntarakenteen kehitystä ennakoivaa PERUS-SKENE-tutkimushanketta, jonka ennakointityössä yhdistyvät laskennalliset trendiennusteet, luova ske- naariotyöskentely ja osallistava vaikutusten arviointi.

Diplomityö on luonteeltaan kehittämisorientoitunut, teoriavetoinen tapaustutkimus. Tutkimuskysymyksiin etsittiin vastauksia kirjallisuuskat- sauksen, kohdehankkeen työpajatyöskentelyn ja osallisille esitettyjen kyselyiden kautta. Työpajatyöskentelyn osalta huomio oli erityisesti tulevaisuuteen vaikuttavien ilmiöiden kartoituksessa ja ilmiöiden vaikutusten arvioinnissa skenaariosuunnittelun perustana. Diplomityössä pyritään myös yleisesti jäsentämään kohdehankkeen tiedonmuodostusprosessia ja arvioimaan sen pätevyyttä teoreettiseen viitekehykseen tukeutuen. Tulevaisuustietoa tarkastellaan erityisesti tiedon sosiaalisen rakentumisen viitekehyksessä.

Kohdehankkeen perusteella tulevaisuustieto näyttäytyy pitkälti yhteistoiminnallisessa prosessissa muodostettuna tulkinnallisena tietona, joka pohjautuu tieteelliseen evidenssiin. Tiedon pätevyys perustuu osallisten yhteis- ymmärrykseen tiedon uskottavuudesta ja käyttökelpoisuudesta. Pätevyys on samalla sidottua tietyssä kontekstissa vallitseviin käsityksiin ja arvoihin. On vielä kehitettävää siinä, miten eri näkökulmat huomioidaan ennakointi- työssä, ja selvitettävää siinä, miten ja kenen toimesta määriteltyyn tietoon ennakointi tosiasiassa pohjautuu. Tulevaisuustieto ei ole luonteeltaan objek- tiivista, mutta sitä tulisi pyrkiä muodostamaan oikeudenmukaisella tavalla.

Avainsanat strateginen suunnittelu, tulevaisuudentutkimus, tietoteoria, sosiaali- nen konstruktionismi, tapaustutkimus

(4)

Author Matti Sahlberg

Title of thesis The Nature and Significance of Future Knowledge in Strategic Land Use Planning: Case Knowledge Creation Process in a Foresight Project Con- cerning the Urban and Regional Structure of Finland

Programme Master’s Programme in Spatial Planning and Transportation Engineering

Thesis supervisor Professor Raine Mäntysalo (D.Sc., arch.)

Thesis advisor(s) Senior University Lecturer Hanna Mattila (D.Sc.)

Date 22.11.2021 Number of pages 83 + 7 Language Finnish Abstract

Foresight is an essential tool of strategic land use planning, in which alter- native development paths need to be predicted decades into the future. In a complex world, varying methods of creating future knowledge are needed, including methods that utilise scientific knowledge but also creative story- telling. Letting different stakeholder groups to participate in the creation of future knowledge enhances the diversity of interpretation and the legitimacy of the foresight process. This thesis examines what is the nature of the knowledge concerning future, and in what kind of participatory process it is created and justified. The study was made as a part of the PERUS-SKENE research project concerning the future of the urban and regional structure of Finland. The project’s foresight work combines statistical forecast, creative scenario-making, and participative assessment.

The thesis is a development-oriented, theory-led case study. The research questions were sought to be answered by a literature review and by analysing case workshops and surveys sent to the case projects’ participants. A special focus was on the mapping and assessment of the phenomena identified as the key drivers of change as a basis for further scenario-making. Leaning on the theoretical framework, the study also aims to structure the case project’s knowledge creation process, and to assess the validity of that process. Future knowledge is particularly examined in the framework of social construction- ism.

By examining the case project, future knowledge appears largely as so- cially created, interpretive knowledge that is based on scientific evidence.

The validity of future knowledge is based on the participants’ general agree- ment on its plausibility and practical value. At the same time, validity is de- pendent on the conventions and values of a certain social context. There is still more progress to be made in the effective participation of stakeholders in the foresight work, and more research to be done in examining, how in fact is the knowledge in foresight defined, and by whom. Future knowledge is not objective by nature, but its creation ought to be a just process.

Keywords strategic planning, futures studies, epistemology, social construction- ism, case study

(5)

5

Sisällys

1 Johdanto ... 7

2 PERUS-SKENE-tutkimushanke ja tämä diplomityö osana sitä ... 11

2.1 Alueidenkäytön kehityskuva ... 12

3 Strateginen suunnittelu tulevaisuusorientoituneena ja vuorovaikutteisena suunnittelumenetelmänä ... 14

3.1 Alueidenkäytön strateginen suunnittelu käytännössä ... 14

3.2 Teknisrationaalisesta suunnittelusta osallistavaan strategiseen suunnitteluun ... 15

4 Skenaariotyöskentely osana strategista suunnittelua ... 17

4.1 Tulevaisuudentutkimus ja ennakointi ... 17

4.1.1 Laskennalliset ennusteet ... 17

4.2 Skenaariotyöskentely ... 18

4.2.1 Tulevaisuusilmiöt ja muutosvoimat ... 19

4.2.2 Intuitiivisten logiikoiden skenaariometodiikka ja muut skenaariosuunnittelun koulukunnat ... 21

4.2.3 Skenaariosuunnittelun työvaiheet ... 23

4.2.4 Skenaariotyypit ... 25

4.2.5 Hyvän skenaarion tuntomerkit ... 26

4.2.6 Skenaariomenetelmien kritiikki ... 26

5 Tieto ja tiedon käyttö tulevaisuusorientoituneessa suunnittelussa ... 29

5.1 Epävarmuuden ja epäselvyyden huomioon ottaminen suunnittelussa ... 29

5.2 Suunnittelutietämyksen sosiaalinen rakentuminen ... 30

5.2.1 Sosiaalinen konstruktionismi ... 30

5.2.2 Tulevaisuustieto sosiaalisena konstruktiona ... 32

5.2.3 Tiedon paradigmasidonnaisuus ... 33

5.3 Kommunikatiivisuus, konfliktit ja kyseenalaistaminen suunnittelutiedon muovaajina ... 33

5.3.1 Habermasin kommunikatiivinen rationaliteetti ja kommunikatiivinen suunnittelu ... 33

5.3.2 Foucault: valta, tieto ja diskurssien välinen kamppailu ... 35

5.3.3 Dekonstruktionistiset menetelmät osallistavassa suunnittelussa ja skenaariosuunnittelussa ... 38

5.4 Suunnittelutieto evidenssitietona ja tulkinnallisena tietona ... 39

5.4.1 Aristoteleen älylliset hyveet suunnittelutietämyksen jäsentäjinä ... 39

5.4.2 Positivistinen tieto ja interpretivistinen tieto ... 41

(6)

6

5.5 Tulevaisuutta koskevan suunnittelutiedon pätevyys ... 43

5.5.1 Skenaariosuunnittelussa tuotetun tiedon pätevyys ... 45

5.6 Yhteenvetoa: tulevaisuudentutkimuksen metodiikalla luodun suunnittelutiedon olemus ... 46

6 Metodologia ... 50

6.1 Muutosilmiöiden kartoitus työpajaa 1 varten ... 50

6.2 Työpajatyöskentely ... 51

6.2.1 Työpajan 1 kulku ... 52

6.2.2 Työpajan 2 kulku ... 53

6.3 Työpajojen jälkeiset kyselyt ... 53

7 Tulokset ja analyysi ... 55

7.1 Keskustelupainotteiset työpajatehtävät: muutosilmiöiden ja trendikehityksen vaikutusten arviointi sekä perusuran olemuksen pohdinta ... 55

7.1.1 Osallistujien kokemukset oman näkemyksen esiintuomisesta työpajatyöskentelyssä ... 56

7.1.2 Skenaariomatriisin ja alustavien skenaariotarinoiden laadinta työpajatyöskentelyn tulosten pohjalta ... 57

7.2 Eri tiedontuottamistapojen koettu merkitys ... 59

7.2.1 Käyttökelpoisimpina pidetyt tiedonlähteet ... 59

7.2.1 Evidenssitiedon ja tulkinnallisen tiedon merkityksen kokeminen ... 60

8 Pohdinta: yhteistoiminnallisesti luodun tulevaisuustiedon olemus PERUS-SKENE- tutkimushankkeessa hankkeen alkuvaiheen tulosten valossa ... 64

8.1 Muutosilmiötarkastelun pätevyys ja sen sovellettavuus skenaarioiden laadinnassa ... 64

8.2 Osallistamisen merkitys tulevaisuustiedon määrittelyssä ... 65

8.3 ”Dialektinen” tiedonmuodostusprosessi ... 67

9 Johtopäätökset ... 70

9.1 Tulevaisuutta koskevan suunnittelutiedon rakentumisesta ja pätevyydestä ... 70

9.2 Tutkimushankkeen tiedonmuodostusprosessista ... 72

9.3 Diplomityön merkitys ja aiheita jatkotutkimukselle ... 73

Lähdeluettelo ... 75

Liiteluettelo ... 83

(7)

7

1 Johdanto

Tässä diplomityössä tarkastellaan tulevaisuutta koskevaa tietoa¹ alueidenkäytön suunnittelussa: miten tietämyksemme tulevaisuudesta muodostuu, ja millä tavoin tulevaisuutta koskevaa tietoa tulisi laatia, jotta sitä pidettäisiin pätevänä? Diplomityö liittyy Aalto-yliopiston johtamaan tutkimushankkeeseen Alue- ja yhdyskuntarakenteen perusura, tilannekuva ja ske- naariot (PERUS-SKENE). Tutkimushankkeen tavoitteena on ennakoida sitä, miten Suomen alue- ja yhdyskuntarakenne kehittyy tulevien vuosikymmenten aikana, ja kehittää toiminta- malli jatkuvasti päivittyvää ennakointiprosessia varten. Diplomityössä keskitytään tulevai- suustietoon sekä yleisellä tasolla että siitä näkökulmasta, miten tulevaisuustiedon muodos- taminen ilmenee kohteena olevassa ennakointihankkeessa. Kantavana teoreettisena lähtö- kohtana on oletus siitä, että suunnittelutieto muodostuu ennen kaikkea ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa tulkinnan ja yhteisymmärryksen kautta.

Yhteistoiminnalliset strategisen suunnittelun menetelmät, kuten tulevaisuudentutkimusta edustava skenaariosuunnittelu, ovat viime vuosikymmeninä lisänneet jatkuvasti suosiotaan.

Vallitseva suunnitteluteoreettinen paradigma korostaa suunnitteluasiantuntijoiden ulkopuo- lisen yleisön laaja-alaisen osallistamisen sekä eri sidosryhmien välisen vuorovaikutuksen tärkeyttä. Myös yksinomaan asiantuntijoiden kesken järjestetään jatkuvasti yhteistoiminnalliseen työskentelyyn keskittyviä tilaisuuksia, joissa enemmän tai vähemmän kirjava joukko asiantuntijoita pääsee vaikuttamaan – tai ainakin tulemaan kuulluksi – kulloisessakin suunnitteluun liittyvässä kysymyksessä. Suunnittelusta on tullut yhä enemmän vuorovaikuttei- nen, verkostomainen ja yhteistyötä painottava prosessi, jossa paikkansapitävän ja relevantin tiedon lähde ei ole enää vain suunnittelutoimistossa tai virallisissa tilastoraporteissa, vaan yhä useammin asiantuntijaverkostoissa ja kansalaisyhteiskunnassa. Vuorovaikutteisuuden korostuminen liittyy laadullisen ja tulkinnanvaraisen tiedon arvostuksen lisääntymiseen nu- meropohjaisen tiedon ohella. Vaikuttaa siltä, että suunnittelussa hyödynnettävä tieto on yhä korostuneemmin sosiaalisesti rakentunutta, ja usein tieto on nimenomaan suunnitteluprofes- sion omissa, yhä osallistavammissa prosesseissa rakennettua.

Suunnittelun lisääntyneen vuorovaikutteisuuden taustalla on vaikuttanut 1960- ja 1970-lu- kujen sosiologinen ja filosofinen ajattelu, johon liittyi yhtäältä ymmärrys ihmisen kokemuk- sen ja tiedon sosiaalisesta rakentumisesta että toisaalta postmodernistinen kritiikki sosiaalisesti luotuja merkityksiä ja merkitysten taustalla vaikuttavia valta-asetelmia kohtaan. Tie- donsosiologiaa edustavassa ajattelussa tiedon ja uskomusten ymmärrettiin olevan kytkök- sissä kulloiseenkin sosiaaliseen viitekehykseen, mikä osaltaan lisäsi kiinnostusta tulkinnallisen moninaisuuden esiintuontia kohtaan. Suunnitteluteorian piirissä on puhuttu 1990-luvulta lähtien suunnittelun kommunikatiivisesta käänteestä. Kommunikatiivisuuden ohessa on lisääntynyt myös suunnittelun strategisuus, mistä yksi osoitus on ollut tulevaisuudentutkimuksen menetelmien hyödyntäminen suunnittelutyössä. Tutkittaessa tulevaisuutta on tär- keää olla sekä avoin erilaisten tulevaisuuspolkujen kuvittelulle että kriittinen niitä ennakko- odotuksia kohtaan, joilla tulevaisuutta nykyhetkestä käsin ennakoidaan. Avoimuus ja kriit- tisyys toteutuvat, kun tunnistetaan suunnittelutiedon tulkinnanvarainen luonne ja ollaan val- miita kyseenalaistamaan omassa viitekehyksessä itsestään selvänä pidettyjä oletuksia

1 Tieto ymmärretään diplomityössä kuten englannin kielen sana knowledge, joka voidaan kääntää myös tietämykseksi.

(8)

8

maailmasta. Pyrkimys ennakkoluulottomuuteen korostuu erityisesti skenaariosuunnittelussa, jossa yhteistoiminnallisesti kuvitellaan mahdollisia vaihtoehtoisia tulevaisuuspolkuja.

PERUS-SKENE-tutkimushankkeen ennakointityössä sovelletaan sekä osallistavaa skenaa- riotyöskentelymetodiikkaa että positivistishenkistä, tilastoennusteisiin pohjautuvaa tarkastelua. Tämän diplomityön empiirinen aineisto liittyy tutkimushankkeen alkuvaiheessa järjes- tettyihin työpajoihin, joissa osallistettiin alue- ja yhdyskuntarakenteen kehityksen asiantuntijoita pääosin julkiselta sektorilta. Osana diplomityötä laadittiin ensimmäistä työpajaa varten keskeisten alue- ja yhdyskuntarakenteeseen vaikuttavien muutosilmiöiden kartoitus, joka oli samalla ensimmäinen vaihe tutkimushankkeen skenaariotyöskentelyprosessissa. Ensim- mäisessä työpajassa esiteltiin tulevaisuusskenaarioiden pohjalle valittavat muutosilmiöt ja tulkittiin niiden vaikutuksia. Toisessa työpajassa tulkittiin laskennallisen trendikehityksen mukaisia ennusteita ja pohdittiin, mitä mittareita kehityksen ennakoinnissa tulisi soveltaa.

Diplomityössä analysoidaan myös kolmannen, skenaariotarinoiden työstämiseen liittyvän työpajan valmistelua.

Diplomityössä tarkastellaan sitä, miten kohteena olevassa tutkimushankkeessa laadullinen, pääosin skenaariometodiikalla tuotettu tulkinnallinen tieto täydentää evidenssipohjaista tietopohjaa, jota edustaa tieto yhteiskunnallisista ilmiöistä ja trendikehityksestä. Huomio on kahden erityyppisen menettelytavan vuoropuhelussa: kuinka evidenssityyppinen tieto tukee laadullista ja osin intuitioon pohjaavaa tiedonmuodostamista, ja toisin päin. Aikaisemmassa tutkimuksessa on kritisoitu skenaariotyöskentelyä tieteellisestä epäpätevyydestä ja epäus- kottavuudesta verrattuna laskennallisten menetelmien avulla tuotettuun tietoon. Diplomi- työssä analysoidaan skenaariosuunnittelun tieteellisen perustan kestävyyttä ja pohditaan, mihin sen validiteetti perustuu.

Diplomityön teoreettisessa osuudessa käydään läpi sitä, mitä tulevaisuudentutkimuksen metodein luotava suunnittelutieto on, ja kuinka sen pätevyyttä perustellaan. Päähuomio on empiirisen aineiston johdattamana skenaariotyöskentelyssä tuotetussa tiedossa. Keskeisenä läh- tökohtana on suunnittelutiedon ymmärtäminen tiedonsosiologisen näkökulman mukaisesti sosiaalisesti rakentuneena, arvoista ja tulkinnoista riippuvaisena tietona. Tällöin jo suunnittelun legitimiteetin voi nähdä edellyttävän laadullisten ja osallistavien tutkimusmenetelmien käyttöä teknisluonteisten laskennallisten menetelmien rinnalla. Kun suunnittelussa halutaan ennakoida kehitystä vuosikymmenten päähän tulevaisuuteen, tarve laskennallisten menetelmien täydentämiselle osallistavin ja tulkinnallisin metodein tulee vain selvemmäksi, sillä ennusteiden luotettavuus vähenee ajan myötä, ja yhteiskunnallisen kehityksen kompleksisuus edellyttää hyvin laaja-alaista ja luovaa suhtautumista tulevaisuuteen. Tieto-opilliselta kannalta tulkinnallinen tieto on kuitenkin ongelmallista sen relatiivisuuden vuoksi. Kun tul- kinta koskee tulevaisuutta, tietoa ei voida myöskään todistaa tieteellisesti päteväksi. Voidaan esittää, että kyse on tällöin varsinaisen tiedon sijaan valistuneista arvauksista, jotka ovat tarpeeksi uskottavia tukemaan tulevaisuusorientoitunutta suunnittelua.

Tutkimustyypiltään tämä diplomityö on teoriapainotteinen tapaustutkimus. Empiirinen aineisto, johon kuuluvat muutosilmiökartoitus lähteineen, hankkeen valmisteludokumentit, ensimmäisten työpajojen tulokset ja hankkeessa järjestettyjen kyselyiden tulokset, on enem- män teoria- ja kirjallisuuskatsausta peilaavassa kuin tutkimusta määrittelevässä roolissa. Sa- maan aikaan diplomityö kytkeytyy käytännönläheisesti tutkimushankkeen alkuvaiheen yhteistoiminnalliseen ennakointityöhön. Käytännön työskentelyä määritellään ja sitä pyritään ymmärtämään teoreettisen viitekehyksen kautta, ja käytännön kokemusten perusteella taas pohditaan teoreettisen viitekehyksen toimivuutta. Diplomityössä tarkastellaan kriittisesti ja

(9)

9

kehittämisorientoituneesti myös sitä tiedonmuodostusprosessia, joka liittyy PERUS- SKENE-tutkimushankkeeseen ja toisaalta ympäristöministeriön valmistelemaan alueiden- käytön kehityskuvatyöhön, jonka valmistelua tutkimushanke palvelee. Diplomityön tekijänä en itse ole osallistunut kohteena olevan tutkimushankkeen valmisteluun, mutta laatiessani diplomityötä olen samalla osallistunut hankkeen työpajatyöskentelyn käytännön valmisteluun ja järjestämiseen. Tutkijana olen toisin sanoen ollut vahvasti osallistuvassa roolissa, mutta tutkimushankkeen kokonaisuuden suhteen myös havainnoivassa roolissa.

Diplomityön tutkimuskysymykset on esitetty taulukossa 1. Tutkimuskysymykset liittyvät tulevaisuutta koskevan tiedon tieto-opilliseen ja tiedonsosiologiseen tarkasteluun, käytännön ennakointityöhön ja ennakointimenetelmien yhteistoiminnalliseen kehittämiseen. PERUS- SKENE-hankkeen osalta diplomityö vastaa hankkeen alkuvaiheen tavoitteeseen muutosil- miöiden ja niiden vaikutusten selvittämisestä. Yleisellä tasolla diplomityön tavoitteena on lisätä ymmärrystä siitä, miten alue- ja yhdyskuntarakenteen kehityksen ennakointiprosessia voisi kehittää siten, että se ensinnäkin tapahtuisi yhteistoiminnallisesti ja että siinä toisekseen yhdistyisivät mielekkäästi ja pätevästi sekä keskeisiä ilmiöitä ja trendikehitystä kuvaava tie- teellinen tieto että esimerkiksi skenaariotyössä muodostettava tulkinnallinen tieto.

Taulukko 1: Tutkimuskysymykset.

Tutkimuskysymys Aineisto, jonka perusteella tutkimuskysy- mykseen vastataan

1. Mitä on strategisessa alueidenkäytön suunnittelussa hyödynnettävä tulevaisuustieto? Miksi ja miten sitä tuotetaan ja kuinka sen pätevyyttä arvioidaan?

1.1. Miten tiedon sosiaalinen rakentuminen ilmenee skenaariosuunnittelussa ja muissa tulevaisuustiedon laadintamenetelmissä?

Teoreettinen kirjallisuus ja siihen perustuva analyysi

2. Minkä tyyppisenä tulevaisuustieto ilmenee tässä tutkimushankkeessa, ja miten työpajoihin osallistuvat asiantuntijat kokevat eri tiedonmuo- dostustapojen merkityksen?

Työpajat, tutkimushankkeen kyselyt, tutkimushankkeen ja alueidenkäytön kehityskuvatyön valmisteludokumentit

3. Mitkä todennäköiset ja kuviteltavissa olevat ilmiöt saattavat vaikuttaa alue- ja yhdyskuntarakenteen kehitykseen tulevaisuudessa? Miten niiden vaikutus ilmenee?

3.1. Kuinka toimiva ja pätevä muutosilmiöiden määrittelyssä ja vaikutusten arvioinnissa käy- tetty menetelmä on tämän tutkimushankkeen perusteella?

Muutosilmiökartoituksen laadinta erillisen kir- jallisuuskatsauksen ja tutkimusryhmän sisäisen keskustelun perusteella, työpajat

4. Miten alue- ja yhdyskuntarakenteen kehityksen ennakointia voisi kehittää siten, että se pe- rustuisi yhteistoiminnalliseen prosessiin, jossa eri tiedonmuodostustavat yhdistyisivät mielek- käästi?

Tutkimuksen tulosten analyysi, pohdinta ja joh- topäätökset

(10)

10

Tutkimusraportti etenee siten, että aluksi esitellään PERUS-SKENE-tutkimushanke ja tä- män diplomityön rooli osana sitä. Luvusta 3 alkavassa teoreettisessa osuudessa käydään en- sin läpi, mitä on tulevaisuusorientoitunut strateginen suunnittelu. Luvussa 4 käsitellään tulevaisuudentutkimuksen menetelmiä painottuen erityisesti skenaariosuunnitteluun. Luvussa 5 tarkastellaan, minkä tyyppisenä tieto ilmenee tulevaisuusorientoituneessa suunnittelussa, ja kuinka pätevänä tietoa voidaan tällöin pitää. Huomio on erityisesti tiedon muodostumi- sessa sosiaalisen vuorovaikutuksen kautta. Luvussa 6 esitetään, millä metodologialla diplo- mityön empiiristä aineistoa kerättiin ja muodostettiin. Luvussa 7 esitetään empiirisen aineiston analyysin tulokset, ja luvussa 8 pohdinta tulosten ja teoreettiseen kirjallisuuteen perus- tuvan analyysin perusteella. Lopuksi luvussa 9 esitetään tutkimuksen johtopäätökset.

(11)

11

2 PERUS-SKENE-tutkimushanke ja tämä diplomityö osana sitä

Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan (VN-TEAS) rahoituksella järjestettävä tutkimushanke Alue- ja yhdyskuntarakenteen perusura, tilannekuva ja skenaariot (PERUS- SKENE) kestää helmikuusta 2021 toukokuuhun 2022. Tutkimushankkeen tavoitteena on tuottaa ajantasaista ymmärrystä alue- ja yhdyskuntarakenteen² kehityksestä Suomessa sekä tuottaa malli kehityksen seurantaa ja ennakointia varten. Tutkimushanke on itsessään sidok- sissa ympäristöministeriön valmistelemaan alueidenkäytön kehityskuvatyöhön (ks. luku 2.1).

Tämä diplomityö kytkeytyy soveltavin osin PERUS-SKENE-hankkeen ensimmäisiin vai- heisiin ja sitä kautta myös alueidenkäytön kehityskuvatyön valmisteluun.

Sekä PERUS-SKENE-hankkeen että ympäristöministeriön alueiden kehityskuvatyön ajan- kohtaisuutta perustelevat ne monet haasteet, jotka vaikuttavat alue- ja yhdyskuntarakenteen kehitykseen, kuten kaupungistumis- ja väestökehitys, ilmastonmuutos, digitalisaatio ja julkisen talouden tiukentuvat reunaehdot. Alue- ja yhdyskuntarakenteen kehitys on kompleksista, koska siihen vaikuttavat niin monet muutostekijät. Kompleksinen toimintaympäristö edellyttää seurannan lisäksi myös järjestelmällistä ennakointityötä, jossa tunnistetaan keskeiset, muutosvoimaluonteen omaavat ilmiöt ja niiden vaikutukset. PERUS-SKENE-hankkeessa ja alueidenkäytön kehityskuvatyössä erityishuomion kohteena on sellaisten muutosten ennakointi, jotka liittyvät kestävään kehitykseen. (Ympäristöministeriö, 2021a, 2, 7–8.) PERUS-SKENE-hankkeen keskeisiä tavoitteita ovat: 1. alue- ja yhdyskuntarakennetta muokkaavien ilmiöiden ja niiden aiheuttaman muutosdynamiikan tunnistaminen, 2. tilastollisen ennusteen (perusuran) laadinta valituilla indikaattoreilla, 3. tulevaisuusskenaarioiden laadinta ja arviointi sekä 4. toimintamallin kehittäminen tulevaa ennakointityötä varten. Tut- kimushankkeesta tekee erityislaatuisen se, että tilastollista trenditarkastelua ja laadullista skenaariotyötä pyritään yhdistämään, jolloin jatkuvasti päivittyvää ennakointimallia lähde- tään kehittämään metodologisesti monipuoliselta pohjalta. Tutkimushankkeen pääasiallinen työskentelymetodi on työpajatyöskentely (taulukko 2). Tämä diplomityö kytkeytyy empiirisen aineiston osalta erityisesti ensimmäiseen ja osin myös toiseen työpajaan. Kolmannesta ja neljännestä työpajasta ei aikataulullisista syistä ollut mahdollista kerätä empiiristä aineistoa tähän diplomityöhön, mutta mukana on pohdintaa myös kolmannen työpajan valmisteluun liittyen.

Tämän diplomityön tekijä toimi yhtenä Aalto-yliopiston tutkijoista PERUS-SKENE-hankkeessa. Hankkeen tutkimuskonsortioon kuului sen alkuvaiheessa yhteensä 11 henkilöä, joista neljä edusti Aalto-yliopiston rakennetun ympäristön laitosta, viisi Suomen

2 Alue- ja yhdyskuntarakenne käsittää erilaisten yhteiskunnan toimintojen, kuten asumisen, työpaik- kojen, palveluiden tai liikenneinfrastruktuurin sijoittumisen, toimintojen väliset suhteet sekä toimintojen muodostamat kokonaisuudet. Aluerakenne tarkastelee toimintoja suuren alueen, kuten maa- kunnan tai valtakunnan tasolla, ja siinä tunnistetaan erityyppisiä kaupunki- ja maaseutuja sekä seu- tujen välisiä yhteyksiä. Yhdyskuntarakenne tarkastelee toimintojen rakennetta kaupunkiseudun tai taajaman tasolla. Digitalisaation ja lisääntyvän paikkariippumattomuuden myötä aluerakenteen ja yhdyskuntarakenteen välinen raja hälvenee. Alue- ja yhdyskuntarakenteen kehitykseen vaikutetaan alueiden käytön suunnittelulla, aluekehittämisellä sekä investointi- ja rahoitustoimenpiteillä. (Ym- päristöministeriö, 2021a, 3.)

(12)

12

ympäristökeskusta (valtakunnallisesta alueidenkäytön ja rakennetun ympäristön seurannasta ja tutkimuksesta vastaava tutkimuslaitos) ja kaksi MAL-verkostoa (kuntien maankäytön, asumisen ja liikenteen kehittämisverkosto). Hankkeen ohjausryhmän jäsenet puolestaan edustavat eri ministeriöitä keskeisimmän roolin ollessa ympäristöministeriöllä. Koska hankkeen menetelmissä painottuu vahvasti vuorovaikutus, on oletettavaa, että hankkeeseen osallistuvat tahot pääsevät vaikuttamaan myös tämän diplomityön käsittelemään kysymykseen siitä, mitä tulevaisuusorientoitunut suunnittelutieto on. Hankkeen työpajojen vuorovaikutus- prosesseissa muodostuu yhteistoiminnassa rakennettua tietoa esimerkiksi siitä, mitkä ilmiöt alue- ja yhdyskuntarakenteen ennakointityössä tulisi erityisesti huomioida, millä indikaatto- reita tulevaa kehitystä tulisi ennustaa, ja minkälaisia vaihtoehtoisia tulevaisuusnäkymiä en- nakoidun kehityksen perusteella voi olla odotettavissa.

Taulukko 2: PERUS-SKENE-hankkeen työpajat.

Työpaja (ajankohta) Työpajan aihe

Työpaja 1 (05/2021) Tulevaisuusilmiöiden ja muutosvoimien tunnistaminen ja niiden vaikutusten arviointi

Työpaja 2 (09/2021) Perusuran eli tilastopohjaisen trendiennusteen kehittäminen

Työpaja 3 (12/2021) Skenaarioiden laadinta edellisten työpajojen tuloksiin pohjautuen ja skenaarioiden arviointi

Työpaja 4 (03/2022) Tilannehuonetyyppisen ennakointimallin kehittäminen

2.1 Alueidenkäytön kehityskuva

Ympäristöministeriö valmistelee vuosien 2021–2023 aikana valtakunnallisen alueidenkäy- tön kehityskuvan, strategisen työkalun, jolla pyritään vastaamaan suunnittelussa ja päätök- senteossa vaadittavaan tietotarpeeseen Suomen alue- ja yhdyskuntarakenteen nykytilasta ja tulevaisuudesta. Jatkossa kehityskuva on tarkoitus päivittää uudelleen aina hallituskausittain eli neljän vuoden välein. PERUS-SKENE-hankkeen tuloksia hyödynnetään suoraan aluei- denkäytön kehityskuvatyön valmisteluprosessissa. (Ympäristöministeriö, 2021b.) Suomen aluerakenteen kehityksestä on 1990-luvulta alkaen tehty kerran vuosikymmenessä kehitys- kuvatarkastelu, joista viimeisin, Aluerakenteen ja liikennejärjestelmän kehityskuva 2050, valmistui vuonna 2015. (Ympäristöministeriö, 2021a, 4.) Uusi kehityskuvatyö poikkeaa edellisistä erityisesti sen jatkuvan päivittämisen periaatteellaan sekä keskittymisellä aluerakenteen kehityksen lisäksi vahvasti myös yhdyskuntarakenteen kehitykseen.

Alueidenkäytön kehityskuvan on ehdotettu muodostuvan kolmesta osasta, joita ovat tilan- nekuva, tulevaisuuskuva ja kehittämiskuva. Tilannekuva esittää alue- ja yhdyskuntaraken- teen nykytilan ja viimeaikaisen kehityksen, tulevaisuuskuvassa tunnistetaan kehitykseen vaikuttavia muutosilmiöitä ja hahmotetaan tulevaisuuden kehityskulkuja, ja kehittämisku- vassa määritellään ne kehittämistoimet, joiden pohjalta alue- ja yhdyskuntarakennetta halutaan kehittää. (emt., 5–6, 13–14, 17). Tilannekuvassa alue- ja yhdyskuntarakenteen kehityksen tilannetta tarkastellaan indikaattoritiedolla, jonka kuvaamia teemoja ovat esimerkiksi väestö, asuminen, työpaikkojen sijainti, saavutettavuus, yhdyskuntarakenteen eheys ja kaupungistuminen. (emt., 8–11.) Tulevaisuuskuvan ilmiötarkastelun kautta hahmotellaan alue-

(13)

13

ja yhdyskuntarakenteen kehityksen todennäköistä tulevaisuuden kehityskulkua sekä vaihtoehtoisia skenaarioita pitkällä aikavälillä. Skenaarioiden pohjalla sovelletaan sekä tilastoin- dikaattoripohjaista perusuraa että muutosvoimiksi tunnistettuja tulevaisuusilmiöitä. Osaksi tulevaisuuskuvaa liitetään myös kestävän kehityksen toteutumisen tavoitekriteerit ja niiden toteutuminen. Lopuksi kehittämiskuvassa muodostetaan tilanne- ja tulevaisuuskuvan poh- jalta tavoitteellinen näkemys alue- ja yhdyskuntarakenteen kehityksen ohjaamisesta kestä- vän kehityksen mukaisesti. Kehittämiskuvan tavoitteet voidaan esittää esimerkiksi tavoit- teellisten skenaarioiden muodossa. PERUS-SKENE-hankkeessa luodaan tietopohjaa ja me- todologista perustaa erityisesti tilanne- ja tulevaisuuskuvaa varten tilastollisen perusuran ja vaihtoehtoisten kehityskulkujen hahmottelun muodossa. Hankkeessa kehitetään myös kes- tävän kehityksen huomioon ottavaa arviointikriteeristöä ja pilotoidaan tilannehuonemaista, yhteiskehittämiseen perustuvaa työskentelymallia. (emt., 11–14.)

Aikaisemmin laadituista valtakunnallisista kehityskuvatöistä palautetta antaneet ovat arvos- taneet niiden valmisteluprosessin osallistavaa luonnetta (emt., 4). Uuden kehityskuvatyön on niin ikään tarkoitus toimia sidosryhmien ja päättäjien yhteisenä foorumina, joka mahdol- listaa ”yhteisen oppimisen ja tekemisen” sekä ”rakentavan vuoropuhelun alue- ja yhdys- kuntarakenteen kehittämisestä”. Tavoitteena on, että monipuolinen keskustelu, yhteiskehit- tämisessä syntyneen tiedon omaksuminen ja yhteisiin tavoitteisiin sitoutuminen toteutuvat vapaamuotoisemmin kuin lakisääteisten suunnitelmien puitteissa. Kehityskuvan on tarkoitus toimia yhteisenä tilannehuoneena erityisesti hallinnollisille toimijoille alue- ja yhdyskuntarakenteen strategisessa kehittämisessä. (emt., 2, 13–14.)

Alueidenkäytön kehityskuvan käynnistämisestä julkaistiin keväällä 2021 raporttiluonnos Ehdotus alueidenkäytön kehityskuvan käynnistämiseksi (Ympäristöministeriö, 2021a). Eh- dotuksen perusteella pyydettiin sidosryhmiltä kommentteja kehityskuvatyön sisällöstä, to- teuttamisesta ja osallistumistavoista. Kommenttien keruu toteutettiin kyselyllä, joka oli kai- kille avoin kesän 2021 ajan. Kyselyyn saatiin 115 vastausta etupäässä kunnista, valtionhal- linnosta ja maakunnista. Kyselyn vastauksissa korostuivat kehityskuvan valmistelutyön avoimuuden ja erilaisten yhteistoiminnallisten osallistumismahdollisuuksien merkitys: ko- ettiin tärkeäksi, että valtakunnallista kokonaiskuvaa alue- ja yhdyskuntarakenteen kehityk- sestä rakennetaan nimenomaan yhteiskehittämisen ja yhteisymmärryksen luomisen kautta.

(Ympäristöministeriö, 2021c, 2–3, 8.) Esimerkiksi kuntien vastauksissa tiedostettiin kuitenkin myös valtakunnallisen työn riskit liittyen eri alueiden näkemysten huomioon ottamiseen:

voivatko kaikki sidosryhmät lopulta jakaa yhteisen näkemyksen määriteltäessä kehittämis- tavoitteita, vai koetaanko, että jonkin tahon painotukset nousevat tavoitteissa liikaa esille?

Riskinä nähtiin toisin sanoen se, että kehityskuvaa työstettäisiin liiaksi ylhäältä alas -tyyp- pisesti. (Ympäristöministeriö, 2021d.) Kehityskuvatyö ja siihen kytkeytyvä PERUS- SKENE-hanke edustavat joka tapauksessa lähtökohdiltaan sellaista strategista suunnittelua, jossa pyritään yhteistoiminnallisuuteen ja kommunikatiivisuuteen uuden tiedon ja tavoittei- den muodostamisessa.

(14)

14

3 Strateginen suunnittelu tulevaisuusorientoituneena ja vuorovaikutteisena suunnittelumenetelmänä

3.1 Alueidenkäytön strateginen suunnittelu käytännössä

Alue- ja yhdyskuntarakenteen ennakointityö on osa alueidenkäytön strategista ohjaamista ja suunnittelua. Strategia tarkoittaa suunnitelmaa toiminnalle, jonka toteuttamiseen on määri- telty toimenpiteet. Strategialla pyritään ohjaamaan yksityiskohtaisempaa päätöksentekoa kohti strategiassa määriteltyä visiota eli tavoiteltua näkemystä tulevaisuudesta. Osaksi stra- tegiaa voidaan laatia erilaisia tulevaisuusskenaarioita, joissa kuvataan tunnistettujen muutosvoimien aiheuttamia, erilaisiin lopputilanteisiin johtavia mahdollisia kehityspolkuja, joihin strategialla tulisi varautua. (Laitio & Maijala, 2010, 7, 15; Mäntysalo ym., 2014, 17–19.) Strategisessa suunnittelussa määritellään pitkän aikavälin keskeiset tavoitteet, joihin sitoudutaan ja jotka ohjaavat suunnittelua konkreettisella tasolla, mutta jotka samalla jättävät tilaa nopealle reagoinnille. Strategisen suunnittelun ei tarvitse olla kaikenkattavaa, vaan huomio voi olla valikoiduissa painopisteissä. Pitkän aikajänteen korostumisesta huolimatta strategisessa suunnittelussa tarvitaan myös lyhyen aikavälin tuloksia strategiaprosessin toimivuuden koettelemiseksi. Alueidenkäytön suunnitteluun vaikuttavia strategisia elementtejä on kai- killa suunnittelutasoilla: valtakunnan tason alueidenkäyttötavoitteissa, lakisääteisissä maa- kunta- ja yleiskaavoissa, kuntien ja maakuntien strategioissa, kaupunkiseututason rakenne- malleissa sekä kuntien maapoliittisissa linjauksissa. (Laitio & Maijala, 2010, 7–11, 15, 22–

25; Albrechts & Balducci, 2013.)

Julkisen sektorin vetämään strategiseen suunnitteluun kuuluu tyypillisesti eri sidosryhmien osallistaminen eli yhteistoiminnallisuus. Yhteistoiminnallisten käytänteiden tarjoamat vai- kutuskeinot ylläpitävät osaltaan suunnittelutoiminnan legitimiteettiä, kun kansalaiset ja eri sidosryhmät kokevat pääsevänsä vaikuttamaan heitä koskevaan suunnitteluun. Strategiapro- sessiin ja strategiassa määriteltäviin toimenpiteisiin sitoudutaan yhdessä tekemällä, oppi- malla ja luomalla yhteisiä merkityksiä käytettävissä olevan tiedon pohjalta. Vuorovaikutus- prosessien kautta kehittyvää jaettua tietämystä ja uusia käytänteitä voidaan ottaa käyttöön myös käsillä olevan suunnitteluhankkeen ulkopuolella.(Laitio & Maijala, 2010, 37–38, 45–

46; Albrechts & Balducci, 2013; Kunzmann, 2013.) Yksi esimerkki osallistavasta strategisen suunnittelun menetelmästä on skenaariotyöskentely, jossa vaihtoehtoiset tulevaisuusskenaa- riot inspiroivat suunnitteluprosessiin osallistuneita ajattelemaan uusilla tavoilla ja löytämään vaihtoehtoja, jotka perinteiset suunnittelumenetelmät todennäköisesti rajaisivat pois (Kunzmann, 2013).

Osa strategisen suunnittelun välineistä on virallisia ja oikeudellisesti sitovia – kuten tyypillisesti yleiskaavat –, osa taas vapaamuotoisia ja oikeudellisesti sitomattomia, kuten kaupun- kiseutujen rakennemallit. Virallisten suunnitteluvälineiden osalta kansalaisten osallistumis- mahdollisuudet kuuluvat niihin itsearvoisesti. Epävirallisissa menettelyissä taas asiat voidaan sopia jopa suljetusti pienen piirin kesken. (Laitio & Maijala, 2010, 28–33, 50.) Siksi strategisen suunnittelun osallistavasta luonteesta huolimatta strategisen suunnittelun vapaa- muotoisuus voi olla myös haaste suunnitteluprosessin luotettavuudelle ja

(15)

15

demokraattisuudelle.³ Valmisteilla oleva alueidenkäytön kehityskuva (ks. luku 2.1) on strateginen hanke, joka ei ole itsessään virallinen ohjausväline, mutta joka kytkeytyy virallisiin prosesseihin. Yhteistoiminnallisuus kuuluu alueidenkäytön kehityskuvan valmistelun keskeisiin tavoitteisiin.

Strategiseen suunnittelutyöhön on ainakin periaatteessa mahdollista kutsua mukaan kaikki sidosryhmät, joita suunnitteluhanke koskee. Suunnittelukäytänteissä voi tällöin korostua erilaisten näkemysten yhteensovittaminen, kun eri intressiryhmät pyrkivät tyypillisesti maksi- moimaan oman etunsa (Laitio & Maijala, 2010, 12–16, 20–21). Osallistamisen tavoitteena on sitouttaa sidosryhmät yhteisiin tavoitteisiin, joista vallitsee ainakin osittainen yhteisym- märrys. Vaikka eri sidosryhmien välille voi syntyä myös konflikteja, näkemysten keskinäi- nen vaihtaminen ja pyrkimys yhteisymmärrykseen voivat myös lisätä luottamusta osapuolten välillä sekä auttaa ymmärtämään muiden osapuolten roolia suunnitteluhankkeessa. Yh- teisen tulevaisuuskuvan omaksuminen auttaa ymmärtämään, mitkä ovat ne eri tahoilta vaa- dittavat toimenpiteet, joilla tavoiteltu visio saavutetaan. (Albrecths & Balducci, 2013; Ny- man, 2020.)

3.2 Teknisrationaalisesta suunnittelusta osallistavaan strategi- seen suunnitteluun

Strategiset suunnittelumenetelmät ovat verrattain tuoreita. Esimerkiksi kaupunkiseututason suunnittelussa nykyisen kaltaiset strategiset suunnittelumenetelmät alkoivat olla maailman- laajuisesti valtavirtaa 1990-luvulta lähtien (Albrechts & Balducci, 2013). Perinteisesti aluei- denkäytön suunnittelu on tukeutunut hierarkkisiin kaavoihin, teknisiin piirustuksiin ja laskennallisiin malleihin. Perinteisten staattisten suunnitelmien sijaan strategisessa suunnittelussa laaditaan joustavan luonteisia suunnitelmia, joiden on havaittu pystyvän käsittelemään paremmin alue- ja yhdyskuntarakenteen muutoksen dynamiikkaa (Albrechts & Balducci, 2013; Kunzmann, 2013). Yleisesti nähdään, että perinteisiä suunnittelumenetelmiä ohjaa tekninen rationaliteetti, jolloin suunnittelun tavoitteita määrittelee ympäristön muokkaami- sen ja hallinnan tehokkuus. Tehokkuusajattelun juuret ovat teollistumisen aikakauden insi- nööritieteissä ja fysiikan ja taloustieteen klassisissa teorioissa. Takavuosikymmenten teknis- rationaalisessa suunnittelussa sekä suunnittelun tavoitteita että niitä tiedon soveltamisen kei- noja, jolla tavoitteisiin päästiin, pidettiin selvinä. Nykyisin suunnittelu mielletään monimut- kaisempana prosessina, joka vaatii laaja-alaisempaa tiedonkeruuta, eri näkemysten yhteen- sovittamista ja tulevaisuuden ennakointia. Tekninen rationaliteetti on tehnyt tilaa kommuni- katiiviselle rationaliteetille, jonka mukaisesti suunnittelua ohjaa pyrkimys eri osapuolten yh- teisymmärrykseen. (Rittel & Webber, 1973; Christensen, 1985).

Yksi perinteisen teknisrationaalisen suunnittelun heikkous on se, ettei se huomioi niitä kul- lekin suunnittelun tapauskohteelle ainutlaatuisia arvoja ja merkityksiä, joita osallisena olevat sidosryhmät suunnittelukohteelle ja päätöksenteon seurauksille antavat. Kun päätöksenteon arvioinnissa keskitytään yksilöllisten arvojen ja merkitysten sijaan esimerkiksi taloudellisen tehokkuuden mittaamiseen, voi se vieraannuttaa suuren yleisön suunnitteluprosessista. (Fo- rester, 1988.) Strategisuuden ja kommunikatiivisuuden lisääntymisen myötä suunnittelijan

3 Mäntysalo ja Kanninen (2019) huomauttavat, että varsinaisen suunnittelujärjestelmän ulkopuolinen strateginen suunnittelu on ”parhaimmillaankin vain epäsuorassa poliittisessa kontrollissa”. Strate- gisen suunnittelun demokraattisuuteen liittyviä haasteita on havaittu esimerkiksi valtion ja kuntien välisessä maankäyttöä, asumista ja liikennettä koskevassa MAL-sopimusmenettelyssä (ks. Lindfors, 2020; Häkli ym., 2019).

(16)

16

rooli on vuosikymmenten saatossa muuttunut tiedon passiivisesta hyödyntäjästä kohti aktii- vista tiedon tuottajaa: tietoa on alettu luoda yhteistoiminnallisesti eri sidosryhmien kanssa.

(de Neufville, 1987.) Aktiivisen osallistamisen myötä myös marginaaliset sidosryhmät ovat saaneet enemmän mahdollisuuksia tuoda ääntään kuuluviin. Nykysuunnittelun yhteistoiminnallisuus ilmenee myös voimassa olevassa maankäyttö- ja rakennuslaissa, jonka tavoitteisiin kuuluu ”turvata jokaisen osallistumismahdollisuus asioiden valmisteluun, suunnittelun laatu ja vuorovaikutteisuus, asiantuntemuksen monipuolisuus sekä avoin tiedottaminen kä- siteltävinä olevissa asioissa” (MRL 1 §).⁴

Vaikka strategisuus yhdistetään tyypillisesti epävirallisuuteen, myös viralliset kaavat voivat olla strategisia: esimerkiksi Lahdessa jatkuvasti päivittyvän yleiskaavan pohjalla on yhteis- toiminnallisen skenaariotyön kautta laadittava visio (Mäntysalon ym., 2019; Tuomisaari, 2015). Strateginen suunnittelu ei ole kuitenkaan täysin korvannut perinteistä teknisrationaa- lista suunnittelua. Perinteinen suunnittelu on edelleen tärkeää, kun esimerkiksi kontrolloi- daan maankäyttöä markkinaehtoisen kehityksen ehdoilla (Kunzmann, 2013).

Strategiset menetelmät ovat tuoneet alueidenkäytön suunnitteluun lisää tavoitteellista kehit- tämissuuntautuneisuutta, eri sidosryhmien ja kansalaisten osallistamista erilaisten tulkinto- jen ja mielipiteiden huomioimiseksi sekä luovaa asennoitumista suunnittelukysymyksiin.

Yhteistoiminnallisuus ja luovuus korostuvat erityisesti tulevaisuuteen suuntautuneessa strategisessa toiminnassa. Seuraavassa luvussa kuvaillaan tulevaisuudentutkimuksen metodiik- kaa osana strategista suunnittelua keskittyen erityisesti skenaariosuunnitteluun.

4 Sama tavoite on mukana myös valmisteilla olevassa kaavoitus- ja rakentamislaissa. Uuden lain myötä tavoitellaan edelleen osallistumisen vaikuttavuuden parantamista suunnittelussa. (Ympäristö- ministeriö, 2021e, 95–96, 596.)

(17)

17

4 Skenaariotyöskentely osana strategista suunnittelua 4.1 Tulevaisuudentutkimus ja ennakointi

Veikko Huovisen romaanissa Havukka-ahon ajattelija päähenkilö Konsta Pylkkänen esitte- lee viisauden neljä lajia, joista yksi on ”kaukoviisaus”:

”[Kaukoviisaus] on sitä, että asiat harkitaan etukäteen ja kuvitellaan tapaus sikseen- kin elävästi, että kun se kerran tapahtuu, on reitit selvät. Tätä lajia on harvalle suotu.

Jolla sitä on, niin pitäkööt hyvänään! Mutta tässä lajissa on kaksi pahaa vikaa; asia jää huvikseen tapahtumatta tai se sattuu eri tavalla. Joka arvaa ottaa nämäkin huo- mioon, sille on maalimanranta kevyt kiertää...” (Huovinen, 2009 [1952], 87)

Kaukoviisauden määritelmässä kiteytyy tulevaisuutta koskevan tietämyksen luonne, jota määrittelee epävarmuus. Kun tulevaisuutta ei voida menneisyyden tapahtumien perusteella mekaanisesti ennustaa, edellyttää tulevaisuuteen varautuminen eli ennakointi mielikuvituk- sellista ja ennakkoluulotonta näkemystä tulevaisuutta kohtaan. Tiettyyn ajanhetkeen sidottua visioitua näkymää kriittisempää on, että otetaan huomioon vaihtoehtoisiin ja yllättäviin kehityskulkuihin varautuminen erilaisilla aikaväleillä (esim. Ympäristöministeriö, 2021a, 8).

Tehdystä ennakointityöstä huolimatta tulevaisuus voi lopulta yllättää, mutta yllätyksiin on todennäköisesti paremmin varauduttu silloin, kun erilaisia mahdollisia tulevaisuuksia on hahmoteltu etukäteen.

Tulevaisuutta voidaan ennakoida kvantitatiivisilla tai kvalitatiivisilla menetelmillä. Kvanti- tatiivisilla menetelmillä voidaan tuottaa näennäisesti täsmällisen oloisia ennusteita, jotka käytännössä toimivat kuitenkin vain rajallisesti, ja joiden puitteissa erilaisia epävarmuuste- kijöitä on vaikea ottaa huomioon. Kvalitatiivisten menetelmien avulla mahdollisista tulevaisuuksista saadaan monitulkintaisempia näkemyksiä. Kvalitatiivisiin menetelmiin kuuluu ihmisten osallistamista ja sitä kautta subjektiivisten näkemysten esiintuontia: esimerkiksi Del- foi-menetelmässä tulevaisuudesta esitetään kysymyksiä tietyn alan asiantuntijoille, ja ske- naariotyöskentelyssä osallistetaan usein myös asiantuntijapiirien ulkopuolisia sidosryhmiä.

Vaikka tulevaisuutta kuvaavat skenaariot ovat kuviteltuja, tulee niiden olla loogisesti joh- donmukaisia ja perustua ymmärrykseen asioiden tilasta nykyhetkellä ja menneisyydessä.

(Rubin, 2004.) Ennakoinnissa erityyppiset menetelmät täydentävät toisiaan. Yksittäisen ennakointiprosessin on myös tärkeää kytkeytyä systeemisesti muihin ennakointiprosesseihin ja toimintaympäristöönsä, sillä tulevaisuustietämys syntyy verkostomaisesti eikä vain yksit- täisen ennakointihankkeen tuloksena (ks. Dufva, 2015).

4.1.1 Laskennalliset ennusteet

Tulevaisuutta voidaan estimoida laskennallisten ennusteiden perusteella. Laskennallisten ennustemallien pohjalla käytetään kvantitatiivista tietoa valittujen indikaattoreiden aikai- semmasta kehityksestä, jonka perusteella tulevaisuutta projisoidaan. Ennusteissa käytetään esimerkiksi taloudellisia tai väestöllisiä aikasarjoja, joiden pohjalta laaditaan aikaisempaa kehitystä mukailevia trendiekstrapolaatioita. Vielä 1950- ja 1960-luvuilla tulevaisuutta mal- linnettiin pääsääntöisesti laatimalla trendiekstrapolaatioita todennäköisimmästä kehitysku- lusta. Trendiekstrapolaatiot olivat käyttökelpoisempia silloin, kun yhteiskunnallinen kehitys ei ollut vielä yhtä kompleksista kuin nykyisin. Nykyisin nähdään, että menneisyyden kehi- tystä kuvaavaan dataan pohjautuvilla trendiekstrapolaatioilla on taipumus johtaa harhaan yhteiskunnan monimutkaistumisen vuoksi. (Mannermaa, 2004, 41–42; Amer, Daim &

(18)

18

Jetter, 2012.) Laskennallisten ennustemenetelmien ongelmallisuus liittyy erityisesti siihen, että niiden luotettavuus vähenee sitä mukaan, mitä kaukaisempaan tulevaisuuteen tietotarve liittyy. Ennusteet ovat toisaalta luotettavampia silloin, jos tutkitaan jotain poikkeuksellisen hitaasti muuttuvaa ilmiötä (Rubin, 2004).

Laskennallisia ennusteita käytetään edelleen yleisesti esimerkiksi väestö- tai talouskehityk- sen seurannassa. Menetelmät ovat keskeisessä osassa myös maankäytön suunnittelun ja liikenteen ennakointityössä, vaikkakin suunnittelun strategisuuden ja kommunikatiivisuuden lisääntyminen on jossain määrin heikentänyt ennusteiden roolia viime vuosikymmeninä, ja ennustemenetelmien heikkoudet ovat yleisesti tiedossa. Sen lisäksi, että ennusteiden tiede- tään toimivan vain suhteellisen lyhyellä aikavälillä, voivat ennustemallit itsessään olla tulevaisuutta rajaavia tekijöitä. Esimerkiksi liikenne-ennusteita on kritisoitu siitä, että ne perustuvat menneisyyden liikennekäyttäytymismalleihin, jolloin niissä ei oteta huomioon henki- löautoliikennettä horjuttavia systeemisiä muutoksia, kuten joukkoliikenneinvestointeja tai autoilua rajoittavia politiikkatoimia. Päätöksenteossa on kuitenkin tyypillistä nojautua perinteisesti laadittuihin liikenne-ennusteisiin, jolloin samalla ylläpidetään konservatiivista lii- kennekäyttäytymistä. (Granqvist, Mäntysalo, Mattila, Hirvensalo, Teerikangas & Kallio- mäki, 2020, 50–52.)

Kurkotettaessa vuosikymmenten päähän tulevaisuuteen tarvitaan strategisia ennakointime- netelmiä, joissa kyseenalaistetaan ennustemalleihin sisältyvät oletukset ja huomioidaan vaihtoehtoiset kehityskulut. Onkin tyypillistä, että todennäköisimpänä pidetyn ennusteen eli perusuran ohelle laaditaan muutama vaihtoehtoinen ennuste, joissa otetaan huomioon eri- laisten kehityskulkujen vaikutukset ennusteeseen.⁵ Kun laskennallisia ennusteita täydenne- tään myös kvalitatiivisella skenaariotyöskentelyllä, on ennakointiprosessista mahdollista tehdä luovempi ja kommunikatiivisempi (Zegras & Rayle, 2012).

4.2 Skenaariotyöskentely

Skenaariot ovat saatavilla olevaan tietoon perustuvia, kuvailevan kertomuksen muotoon pu- ettuja vaihtoehtoisia esityksiä tulevaisuudesta (Walton, 2008; Rubin, 2004). Tiedon lisäksi skenaariot perustuvat vahvasti luovaan työskentelyyn ja kuvitteluun. Skenaariot ulottuvat yleensä muutaman vuosikymmenen päähän tulevaisuuteen. Alue- ja yhdyskuntarakenteen ennakointityössä on tyypillisesti käytetty tarkastelua, joka yltää 30 vuotta tulevaisuuteen (Ympäristöministeriö, 2021a, 8). Skenaarion pohjalla on nykytilan analyysi, mukaan lukien kuvaus keskeisistä toimintaympäristön muutosvoimista. Skenaariotarinassa hahmotellaan, mitkä muutosvoimien muovaavat tapahtumat voivat johtaa loogisesti nykyhetkestä skenaarion kuvaamaan tulevaisuudentilaan. (Rubin, 2004.)

Skenaariotyöskentelyn, jonka kanssa synonyymina puhutaan skenaariosuunnittelusta, histo- ria ulottuu 1950-luvulle, jolloin Yhdysvaltain armeija alkoi hyödyntää sitä ennakointityössä.

Tuolloin Herman Kahn kehitteli mahdollisen ydinsodan seuraamusten varalle strategioita, jotka esitettiin tarinamuodossa ja joita kutsuttiin skenaarioiksi. Kahn loi teoksillaan perusteet skenaariotyöskentelylle suunnittelussa ja päätöksenteossa.⁶ Skenaariometodiikan lanseeraus

5 Vaihtoehtoisia ennusteita kutsutaan usein myös skenaarioiksi. Laskennallisiin ennusteisiin poh- jautuvia skenaarioita voidaan laatia PMT-skenaariometodiikalla (ks. luku 4.2.2).

6 Yhdysvaltain armeijassa oli tarvetta metodille, jonka avulla voitaisiin hahmottaa vaihtoehtoisia tu- levaisuuskuvia eri alojen asiantuntijoiden toimesta. Skenaariosuunnittelun ohella tämän metodolo- gisten tarpeen pohjalta kehitettiin myös Delfoi-metodi ja systeemianalyysi. (Bradfield ym., 2015.)

(19)

19

myöhemmin myös liike-elämässä liittyi osin 1970-luvun öljykriisiin, joka toimi herättelijänä uuden ennakointimenetelmän käyttöönotossa. 1980-luvulla Pierre Wackin Shell-yhtiölle laatiman skenaariotyön (ks. Wack, 1985) myötä skenaariosuunnittelusta tuli laajasti tunnettu metodi, ja skenaariosuunnittelun angloamerikkalainen eli intuitiivinen koulukunta (ks. luku 4.2.2) sai alkunsa. Vasta 1980-luvun jälkeen skenaariosuunnittelua alkoivat harrastaa muut- kin kuin Wackin kaltaiset kokeneet ”gurut”, kun Schwartz (1991) julkaisi skenaariometodii- kasta yleistajuisen oppaan. (Bradfield, Wright, Burt, Cairns & Van Der Heijden, 2005;

Mäntysalo & Grisakov, 2016; Mannermaa, 2004, 42–43; Spaniol & Rowland, 2018.) Viime vuosikymmeninä skenaariotyöskentelymetodiikan suosio on jatkuvasti lisääntynyt, mihin on vaikuttanut alati lisääntynyt yhteiskunnallinen kompleksisuus ja epävarmuus.

(Amer ym., 2012). Skenaariosuunnittelua hyödynnetään muun muassa kriiseihin varautumi- sessa, liike-elämässä, osallistavassa poliittisessa päätöksenteossa ja sään ennustamisessa (Bradfield ym., 2005). Alueidenkäytön suunnittelussa skenaariosuunnittelu on otettu verra- ten hitaasti käyttöön, mutta sitä suositaan varsinkin alue- ja seututason strategisessa suunnittelussa. Skenaariosuunnittelu voi osaltaan tuoda selvyyttä alueidenkäytön suunnittelun kompleksiseen toimintaympäristöön, kun ensinnäkin tunnistetaan paremmin asioiden välisiä syy- ja seuraussuhteita, ja toisekseen eri tahot tuodaan yhteen rakentamaan yhteisiä kehyksiä toiminnalle. (Mäntysalo & Grisakov, 2016; Rubin, 2004.)

Wright, Bradfield ja Cairns (2013) luettelevat skenaariotyöskentelylle seuraavat kolme ta- voitetta:

1. ymmärryksen parantaminen asioiden taustalla olevien syy- ja seuraussuhtei- den, yhteyksien ja loogisten ketjujen suhteen – ja sitä kautta tulevaisuuskuvien löytäminen,

2. tavanomaisten ajattelutapojen (konventioiden) haastaminen käsitysten uudel- leenkehystämiseksi ja organisaatioissa vallitsevien ajattelutapojen muutta- miseksi,

3. päätöksenteon parantaminen strategista kehitystyötä varten.

Zegras ja Rayle (2012) toteavat vastaavasti, että skenaariosuunnittelulla tähdätään etupäässä strategian kehitystyöhön, mutta että skenaarioiden laadinta voi myös muuttaa työskentelyyn osallistuvien ajatusmalleja. Esimerkiksi keskustelu toimintaympäristön muutosvoimista voi haastaa osallistujien näkemyksiä asiakokonaisuuksista, ja skenaarioiden luonti voi auttaa osallistujia näkemään tulevaisuuden mahdollisuudet laaja-alaisemmin. Kommunikatiivinen työskentelyprosessi voi auttaa myös osallistujien sitoutumisessa oman yhteisön tai organisaation tavoitteisiin – skenaariotyön kautta voidaan ikään kuin rakentaa yhteistä tulevaisuutta, johon sitoudutaan (Zegras & Rayle, 2012; Amer ym. 2012).

4.2.1 Tulevaisuusilmiöt ja muutosvoimat

Skenaariotyöskentelyn alkuvaiheeseen kuuluu tyypillisesti niin sanottu toimintaympäristön muutosten tarkastelu, mikä tarkoittaa käytännössä tulevaisuuteen vaikuttavien keskeisten il- miöiden tunnistamista ja kyseisten ilmiöiden tulevaisuusvaikutusten arviointia. Nämä tule- vaisuusilmiöt voidaan edelleen jakaa trendeihin, megatrendeihin, heikkoihin signaaleihin ja villeihin kortteihin. (Rubin, 2004). Merkittäviä ilmiöitä, joiden katsotaan vaikuttavan ratkai- sevasti tietyssä skenaariossa ennakoituun tulevaisuuteen, voidaan kutsua muutosvoimiksi tai -ajureiksi. Myös sellainen tekijä voi olla muutosvoima, jolla ei ole varsinaista

(20)

20

tulevaisuusilmiöluonnetta, kuten esimerkiksi poliittiset päätökset tai ihmisten kyseenalaista- mattomat perususkomukset. (Schwartz, 1991; Rubin, 2004; Saritas & Smith, 2011.)

Trendi on ilmiön pitkäaikainen kehityssuunta, jonka vaikutuksia on suhteellisen helppo en- nakoida nykyhetkestä käsin. Trendinä voidaan pitää esimerkiksi väestökehityksen suuntaa, muoti-ilmiötä tai muutosta ihmisten käyttäytymistaipumuksissa. Megatrendi on poikkeuksellisen voimakas ilmiö tai ilmiöiden joukko, jonka on tunnistettu parhaillaan määrittävän tulevaisuutta hallitsevan, kehityksen suuren linjan tavoin. Megatrendin alailmiöt voivat olla keskenään ristiriitaisia, mutta kokonaisuutena megatrendillä on selvä kehityssuunta. Esimer- kiksi kaupungistuminen voidaan mieltää megatrendiksi, joka kokonaisuutena etenee vääjää- mättä, mutta joka käsittää lukuisia vähemmän selviä alailmiöitä eli kaupungistumisen seu- rannaisvaikutuksia. Siihen, pidetäänkö jotain ilmiötä megatrendinä vai ei, vaikuttaa myös kulloinenkin viitekehys, eli esimerkiksi organisaation sijainti tai toimiala. Megatrendien häi- lyvästä luonteesta riippumatta ne mielletään kuitenkin tyypillisesti kaikkien tunnistamiksi hallitseviksi ilmiöjoukoiksi⁷, jotka vaikuttavat maailmanlaajuisella tasolla. Megatrendeihin eivät suuretkaan toimijat voi juuri vaikuttaa, joten niihin on vain sopeuduttava. (Rubin, 2004;

Mannermaa, 2004, 43, 46; Saritas & Smith, 2011). Toisaalta megatrendien seurauksiin liit- tyvät lukuisat epävarmuustekijät ovat sellaisia, joihin voidaan vaikuttaa. Megatrendien hal- litsevasta luonteesta huolimatta ennakoinnissa ei tulisi fokusoitua pelkästään niihin, sillä megatrendien näkeminen oletettuina ja hallitsevina ilmiöinä voi rajoittaa tulevaisuustarkaste- luita. Megatrendejä tulisi täydentää yllättävillä mahdollisilla kehityskuluilla, kuten heikoilla signaaleilla. (Dufva, 2020, 58.)

Heikko signaali on ilmiö, jonka toteutumistodennäköisyys on matala, mutta jonka vaikutuk- set ovat ilmiön toteutuessa voimakkaita – positiivisia tai negatiivisia. Heikko signaali voi olla esimerkiksi tulevan suuren muutoksen yksi ensioire, tai itsenäinen, alkuun merkitykset- tömän oloinen uusi ilmiö, joka tulevaisuudessa voi kehittyä voimakkaammaksi. Heikon signaalin havaitseminen on suhteellisen vaikeaa, ja sen vakavasti ottamista voi olla niin ikään hankala perustella. Mannermaan (2004: 41) mukaan hyvän heikon signaalin tunnistaa siitä, että se on ”outo, epämääräinen ja kehittymätön, moni ei siitä tiedä ja useimmat hylkäävät sen”. Heikko signaali on tyypillisesti lyhytkestoinen, ja se joko vahvistuu tai kuolee pois.

Tyypillisesti heikossa signaalissa on kyse uudesta teknologiasta tai sen sovelluksesta. Esi- merkiksi Internet oli 1990-luvun alussa heikko signaali, joka kehittyi trendiksi. Toisin kuin kontrolloimattomampaan megatrendiin, heikon signaalin kehityskulkuun on vielä mahdollista vaikuttaa esimerkiksi yritystoiminnan kautta. (Rubin, 2004; Mannermaa, 2004, 44–46;

Saritas & Smith, 2011).

Villi kortti on ainutkertainen yksittäinen tapahtuma, joka ilmaantuu yllättäen ja joka muuttaa tapahtumien kehityskulun aiempaa epävarmemmaksi. Villi kortti voi olla täysin odottamaton tapahtuma kuten syyskuun 11. päivän terrori-iskut Yhdysvalloissa vuonna 2001⁸, tai sellainen tekijä, jonka mahdollisuus on havaittu, mutta josta ei olla haluttu puhua tarpeeksi, kuten luonnonkatastrofit tai tartuntataudit. Myös yllättävä läpimurto teknologisessa kehityksessä voi olla villi kortti. Villi kortti voidaan nähdä heikon signaalin alalajina (ks. taulukko 3),

7 Kunnallisalan kehittämissäätiön (2021) selvityksen mukaan kuitenkin vain puolet suomalaista ar- vioi megatrendien ennustavan suuria yhteiskunnallisia muutoksia oikein, kun taas kaksi viidestä suh- tautuu niihin epäilevästi.

8 Erittäin epätodennäköisiä, globaalisti merkittäviä tapahtumia on alettu kutsua myös mustiksi jout- seniksi Nassim Talebin (2007) luoman käsitteen mukaisesti.

(21)

21

mutta villi kortti eroaa tyypillisestä heikosta signaalista siinä, että se on sekä äkillinen että täysin odottamaton myös tulevaisuusvaikutustensa suhteen. (Rubin, 2004; Saritas & Smith, 2011.) COVID-19-taudin muodossa levinnyt maailmanlaajuinen pandemia on ollut villi kortti, joka on haastanut olemassa olevia megatrendejä (ks. Dufva ym., 2020). Pandemia ei ollut kuitenkaan täysin odottamaton tapahtuma, sillä pandemioita on ollut aikaisemminkin, ja uusien tartuntatautien kehittymisestä ja niiden seurauksista on voitu havaita lukemattomia heikkoja signaaleita. Kuten Mannermaa (2004, 44) tuo esiin, villi kortti ei välttämättä liity kaikkein moderneimpiin ja pinnalla olevimpiin ilmiöihin. Esimerkiksi terrori-iskut tai pan- demiat ovat olleet mahdollisia vuosikymmenestä toiseen. Villejä kortteja voidaan myös ku- vitella etukäteen, jolloin niiden avulla voidaan niiden tunnistaa riskejä, jotka liittyvät vallitseviin kehityskulkuihin. Erityisesti eksploratiivisissa skenaarioissa (ks. luku 4.2.4) on tär- keää miettiä myös epätodennäköisiä tai epämieluisia tapahtumia, jotka voivat tapahtua, vaikkeivat ne vaikuttaisi todennäköisiltä (Walton, 2008).

Taulukko 3: Tulevaisuusilmiöt todennäköisyys–vaikuttavuus-kentässä. (Mannermaa, 2004. Lisätty ”villit kortit”.)

Pieni vaikutus Suuri vaikutus

Pieni toteutumis-

todennäköisyys Merkityksetön kohina Heikot signaalit (ja villit kortit)

Suuri toteutumis-

todennäköisyys Tavanomaiset trendit Megatrendit

Edellä esiteltyjen tulevaisuusilmiötyyppien lisäksi Rubin (2004) erittelee omaksi ilmiöryh- mäkseen myös sellaiset muutosvoimat, jotka ovat tämänhetkisessä yhteiskunnassa vallitse- via, usein arvoihin liittyviä kyseenalaistamattomia ilmiöitä ja perususkomuksia. Esimerkiksi oletus talouskasvusta itsestään selvänä tavoitteena tai oletus siitä, kuinka ihmiset käyttäyty- vät tietyissä tilanteissa, voivat toimia perustavanlaatuisina muutosvoimina. Eksploratiivi- sessa skenaariosuunnittelussa tällaiset pysyväluonteiset muutosvoimat voidaan myös ky- seenalaistaa.

Tulevaisuusilmiöiden ja muutosvoimien etsinnässä lähteenä voivat olla esimerkiksi ajankoh- taisiin julkaisuihin keskittyvä kirjallisuuskatsaus, keskustelut merkittävässä asemassa olevien ihmisten kanssa tai skenaariosuunnittelun kaltaiset osallistavat ja vuorovaikutteiset me- netelmät. Heikkojen signaaleiden ja villien korttien etsinnässä on hyödyllistä osallistaa laaja- alaisesti eri alojen asiantuntijoita. Tulevaisuusilmiöiden kartoitusta varten on kehitetty myös erilaisia verkkopohjaisia työkaluja, jotka voivat hyödyntää tekoälyä. (Bradfield ym. 2005;

Rubin 2004; Saritas & Smith, 2011.)

4.2.2 Intuitiivisten logiikoiden skenaariometodiikka ja muut skenaariosuunnittelun koulukunnat

Skenaariosuunnittelun menetelmät jakautuvat kolmeen suureen koulukuntaan: intuitiiviset logiikat, PMT-metodiikka (probabilistic modified trends) sekä erityisesti Ranskassa käytössä oleva la prospective (Amer ym., 2012; Bradfield ym., 2005.) Koulukuntien piirteitä on ki- teytetty taulukkoon 4. Koulukuntien erot näkyvät selvimmin siinä, ovatko niiden menetelmät määrällisiä eli kvantitatiivisia vai laadullisia eli kvalitatiivisia. Tilastopohjainen ja mate- maattisesti mallinnettuun evidenssi on kvantitatiivista tietoa, kun taas keskusteluun, luovaan

(22)

22

ajatteluun ja intuitioon pohjautuva tieto on kvalitatiivista. Kvalitatiivinen metodiikka on kes- keistä luovien, eksploratiivisten skenaarioiden laadinnassa ja intuitiivisten logiikoiden mu- kaisissa menetelmissä. PMT-metodiikka on puolestaan luonteeltaan kvantitatiivista, sillä se sisältää trenditiedon aikasarjojen hyödyntämistä ja tiedon ekstrapolointia. La prospective on edellä mainittujen eräänlainen välimuoto, ja se pohjautuu vahvasti modifioituun laskennal- liseen analyysiin. (Amer ym., 2012; Bradfield ym., 2005; Walton, 2008.)

Taulukko 4: Skenaariosuunnittelun kolmen koulukunnan keskeisiä piirteitä. (Bradfieldiä ym., 2015, mukaillen.)

Intuitiiviset logiikat PMT-metodiikka La prospective Tutkimustapa Kvalitatiivinen Kvantitatiivinen Kvalitatiivinen ja

kvantitatiivinen Skenaarioiden

tyyppi Erityyppisiä Deskriptiivinen Normatiivinen Osallistavuus Yleisöä osallistava Asiantuntijavetoinen Asiantuntijavetoinen

Skenaariosuunnittelun koulukunnista eniten huomiota on saanut intuitiivisten logiikoiden eli niin sanotun angloamerikkalaisen koulukunnan metodiikka. Ensisijaisesti kvalitatiivisena menetelmätapana se soveltuu paremmin pitkän aikajänteen skenaariotarkasteluille kuin las- kennallisuuteen pohjautuvat menetelmät. (Amer ym., 2012; Bradfield ym., 2005; Walton, 2008.) Intuitiivisten logiikoiden mukaista skenaariotyöskentelyä johdetaan organisaation si- sältä käsin, mutta työskentely on tyypillisesti ulkoisen konsultin fasilitoimaa. Fasilitaatto- reita voidaan hyödyntää myös organisaation sisäisen tiimin ajatusten haastamisessa ja keskustelun edistäjinä. Intuitiivisten logiikoiden mukaisen skenaariotyöskentelyn alkuvaiheeseen kuuluu toimintaympäristön keskeisten muutosvoimien etsintä (ks. luku 4.2.1). Meto- diikan lopullinen tuotos on lajitelma uskottavia skenaarioita tarinallistetussa muodossa.

Osaksi skenaariotarinoita voidaan liittää kuvallista aineistoa, tilastodataa ja keskeisiä huo- mioita skenaarion mukaisen kehityskulun vaikutuksista. (Bradfield ym. 2005.)

Intuitiivisten logiikoiden tuottamien skenaarioiden tulisi olla sellaisia, että niitä kaikkia voidaan periaatteessa pitää yhtä todennäköisinä, kun taas PMT- ja la prospective -menetelmiin sisältyy myös arvio skenaarioiden toteutumistodennäköisyydestä. (Bradfield ym., 2005.) La prospective -metodiikan erityisenä tavoitteena on luoda normatiivisia ”täsmäskenaarioita”, jotka voitaisiin omaksua osaksi päätöksenteon ohjausta. Intuitiivisten logiikoiden metodii- kassa korostuu sen sijaan skenaarioiden eksploratiivisuus eli erilaisten tulevaisuuskuvien laaja-alainen kartoitus, eikä lähtökohtana ole välttämättä normatiivisen skenaarion laatimi- nen. PMT-metodiikalla luodut skenaariot taas ovat luonteeltaan deskriptiivisiä, sillä tulevaisuutta ennakoidaan niissä trendiekstrapolaatioiden tapaan. (Bradfield ym., 2005.; Amer ym.

2012.)

Vaikka intuitiivisia logiikoita on kutsuttu nimenomaan angloamerikkalaiseksi koulukun- naksi, samaan aikaan juuri Yhdysvalloissa kehitettiin myös PMT-tekniikoita, eräänlaisia hienosäädettyjä malleja laskennallisista ennusteista. Tyypillisesti PMT-metodiikalla laaditaan yksi laskennallinen perusura ja sille kaksi vaihtoehtoista ennustetta. Kvantitatiivisesta painotuksestaan huolimatta myös PMT-metodiikan puitteissa voidaan luoda uusia, tulkinnan pohjalta muodostettavia tulevaisuuskertomuksia intuitiivisten logiikoiden

(23)

23

skenaariotarinoiden tapaan. Yleinen PMT-metodi on trendivaikutusanalyysi, jossa lasken- nalliselle ennusteelle laaditaan vaihtoehtoisia kehityskulkuja (eli skenaarioita) ottamalla huomioon mahdollisten ja yllättävien muutosilmiöiden ja tapahtumien vaikutus ennustettuun tulevaisuudentilaan. (Bradfield ym., 2005.)

Skenaariosuunnittelun koulukuntien menetelmät eroavat myös sen perusteella, miten niissä osallistetaan ulkopuolisia osanottajia. PMT:n dataorientoitunut metodiikka on hyvin asian- tuntijavetoista, jolloin sen voi nähdä tuottavan deskriptiivisiä ja lähtökohtaisesti objektiivisia tulevaisuushahmotelmia. Intuitiivisissa logiikoissa lähestytään sen sijaan avoimemmin vä- littömän tutkimusasiantuntemuksen ulkopuolista yleisöä. (Bradfield ym., 2005.) Intuitiiviset logiikat onkin kolmesta koulukunnasta tiedonmuodostuksen suhteen subjektiivisin⁹. PERUS-SKENE-tutkimushankkeen skenaariosuunnittelu pohjautuu erityisesti intuitiivisten logiikoiden metodiikkaan. Tutkimushankkeessa sovelletaan myös PMT-metodiikan ele- menttejä, sillä hankkeen perusuratyö sisältää laskennallista, ekstrapolaarista trenditarkastelua. Täten hankkeen ennakointityössä yhdistyvät sekä kvalitatiivinen että kvantitatiivinen metodiikka, mikä tarjoaa kokonaisvaltaisen näkymän mahdollisista tulevaisuuksista.

4.2.3 Skenaariosuunnittelun työvaiheet

PERUS-SKENE-tutkimushankkeessa sovelletaan intuitiivisten logiikoiden koulukuntaan kuuluvaa, Peter Schwartzin (1991) popularisoimaa näkemystä skenaariosuunnittelusta, jota inspiroi vahvasti Pierre Wackin skenaariometodiikka (ks. Wack, 1985). Schwartzin metodiikka on suunnattu alun perin liike-elämän tarpeisiin, mutta varsin yleisluontoisena se soveltuu myös esimerkiksi alueidenkäytön suunnitteluun. Taulukossa 5 esitetään näkemys skenaariosuunnittelun työvaiheista Schwartzia (1991) ja Schwartzia ja Ogilvyä (1998) mukaillen.

9 Intuitiivisten logiikoiden subjektiivinen luonne heijastuu myös metodiikan nimessä: Tieteen termi- pankin (2021) määritelmän mukaan intuitio on ”kyky kokea asioiden todellinen laita ilman, että ky- kenee selittämään tai perustelemaan kokemustaan”.

(24)

24

Taulukko 5: Skenaariosuunnittelun työvaiheet. (Schwartzia, 1991, 226–234 ja Schwartzia ja Ogilvyä, 1998, mukaillen.)

Työvaihe Työvaiheen kuvaus

1. Keskeisen kysymyksen tai päätök- senteon kohteen tunnistaminen

Mikä on tärkeä, päätöksentekoa vaativa kysymys juuri tälle organisaatiolle lähitulevaisuudessa?

2. Muutosvoimien määrittely Määritellään ne toimintaympäristön muutosvoimat ja trendit, jotka vaikuttavat keskeiseen kysymykseen. Laaditaan muutosvoimista ja trendeistä STEEPV-jaottelu.

3. Muutosvoimien arvottaminen niiden epävarmuuden ja merkityksen mukaisesti

Määritellään tekijät, joiden toteutuminen on itses- tään selvää, ja tekijät, joiden toteutuminen on epävarmaa. Tunnistetaan epävarmojen tekijöiden joukosta tärkeimmät.

4. Skenaariotarinoiden pohjustaminen Induktiivinen tapa: määritetään etukäteen tulevaisuudentila, ja pohditaan, miten siihen päästiin.

Kuvitellaan muutama vaihtoehtoinen skenaario tekemällä muutoksia keskeisiin muutosvoimiin.

Deduktiivinen tapa: laaditaan kohdassa 3. havait- tujen kahden tärkeimmän muutosvoiman perusteella kahdesta akselista muodostuva matriisi, jonka rajausten sisälle luonnostellaan eri skenaa- riotarinat.

5. Skenaariotarinoiden tarkentaminen Tarkennetaan skenaariotarinoita muiden tunnistettujen muutosvoimien avulla. Sijoitetaan kaikki muutosvoimat ainakin yhteen skenaarioista. Laa- ditaan kertomus siitä, miten skenaarion lopputu- lokseen päästiin.

Skenaariosuunnittelu lähtee käyntiin sen aiheen tai ongelmakysymyksen määrittämisellä, mitä varten skenaarioita luodaan. Ensimmäinen konkreettinen työvaihe on toimintaympäris- tön muutosten tarkastelu, jossa tunnistetaan keskeiset muutosvoimaluonteen omaavat ilmiöt (esimerkiksi väestökehitys, luonnonresurssit, teknologiset innovaatiot, arvot ja päätökset).

Muutosilmiöt jaetaan sosiaalisiin, teknologisiin, taloudellisiin, poliittisiin ja ympäristöllisiin kategorioihin, joihin myöhemmässä tutkimuksessa on tavattu lisätä vielä arvoja koskeva ka- tegoria ja näin muodostettu niin kutsuttu STEEPV-jaottelu. Ilmiöt voidaan edelleen tyypi- tellä niiden muutosvoimaluonteen mukaisesti trendeihin, heikkoihin signaaleihin ja villeihin kortteihin (esim. Rubin, 2004). Kategorisoinnin jälkeen ilmiöistä tunnistetaan ensinnäkin oletusarvoisesti varmasti toteutuvat asiat, kuten väestönmuutokset ja taloudelliset riippu- vuussuhteet, ja toisekseen vaikutuksiltaan epävarmat tekijät (Schwartz, 1991, 105–123.) Muutosvoimien määrittelyn jälkeen laaditaan pohja skenaariotarinoille, mihin Schwartz ja Ogilvy (1998) ehdottavat kahta vaihtoehtoista tapaa. Joko tulevaisuudentila määritetään etu- käteen (esim. millainen suunnittelukohde toimintaympäristöineen on vuonna 2050), ja