HISTORIIKKI SUOMEN AKATEMIASTA
Jaakko Paavolainen, Linkomiehen komiteasta uuteen Akatemiaan, valtion tieteellisten toimikuntien 60-luku, Suomen Akatemia 1975, 220 s.
Suomen Akatemia on teettänyt historioitsija Jaakko Paavolaisella itsestään historiikin, joka rajoittuu käsittelemään 60-luvun tiedepoli- tiikkaa. Teos tavallaan jatkaa sii- tä, mihin Pertti Pesosen kirja,
"Tiede ja opetusministeriö" päät- tyi. Pesosen kirjassa selvitettiin mm. , toimikuntien 50-lukua. Mi- käli Akatemian historian teettäjät saavat asiasta päättää on ilmei- sesti joskus 1980-luvun puolivälis- sä odotettavissa- historiikki Aka- temian 70-luvusta, sillä Paavolai- sen teos ei ajallisen rajauksensa vuoksi puutu viime vuosien, depolitiikasta käytyyn keskuste- luun, vaan keskittyy historiallisen etäisyyden turvallisemmaksi teke- mään 60-lukuun. Mutta kuten Paavolaisen tutkimuksestakin käy ilmi, luotiin nykyinen tiedepoliitti- nen asetelma paljolti jo viime vuosikymmenellä, joten teos tar- joaa kiinnostavaa taustatietoa myös 70-luvun tiedepolitiikan ym- märtämiseksi.
Kuten Paavolaisen teoksen ni- mestäkin ilmenee, on hän pyrki- nyt samassa tutkimuksessa kirjoit- tamaan sekä valtiollisen tiedepoli- tillan että toimikuntien toiminnan historian. Edellisessä Paavolainen on onnistunut paremmin kuin jäi- kiniifnäisessä. Toimikuntien työstä, Paavolainen ei saa irti juuri muu- ta kuin vuosikertomusten yhdis- telmien tyyppisiä tietoja toimikun- tien jäsenistä, toimien lukumää- rästä, määrärahojen kehityksestä jne. 60-luvun tiedepolitiikan kar- toitus on ,huomattavasti mielen- kiintoisempi: Paavolainen esittää varsin seikkaperäisen kuvauksen vuosikymmenen tiedepoliittisista tapahtumista, komiteoista, keskus- teluista, lainsäädännöstä jne. Teok-
sen rajaaminen juhlakirjan tapaan täyteen vuosikymmeneen ei ole — sattumalta? — täysin mielivaltai- nen: vuosikymmenen lopussa to- teutuu sen alussa vireille pantu tiedepoliittinen murros. Paavolai- nen varoo tekemästä laajempia tulkintoja. Tutkimuksen anti onkin lähinnä siinä, että se sisältää run- saasti kiinnostavaa tutkimusaineis- toa = sekä tiedepoliittisia juoruja asiantuntijoista asiantuntijoille.
Tiedepoliittisista uudistuksista ja tapahtumista ei 60-luvulla ollut pulaa. Tärkeimmät tiedepoliittiset tapahtumat olivat vuosikymmenen alussa Linkomiehen komitean alullepanema toimikuntajärjestel- män uudistaminen ja vuosikym- menen päättävä "uuden akate- mian" synty ja "vanhan" lakkaut- taminen. Tällä toimenpiteellä lak- kautettiin akateemikkojen virat ja toimikunnista tehtiin opetusminis- terin tiedepoliittisia elimiä (toimi- kuntien "politisoiminen"). Näiden uudistusten väliin mahtuvat mm.
vuoden 1964 tieteellisen tutkimuk- sen organisaatiokomitean mietintö ja Ketosen komitean laatima kor- keakoulujen kehittämisohjelma, vuosikymmenen puolivälissä. Vuo- sikymmenen aikana tieteellisten toimikuntien merkitys tutkimuksen tukijoina kasvaa määrärahojen ja toimien lisääntymisen seuraukse- na. Vuosikymmenen jälkipuolta sävyttää ajoittain kiivas, väittely
"vanhan akatemian" lakkauttami- sesta.
60-luvun loppuun mennessä oli luotu tärkeimmät nykyiset tiede- poliittiset ohjelmointi- ja sääntely- elimet: Tiedeneuvosto ja valtion tieteellisten toimikuntien järjestel- mä.
Vähintään yhtä kiinnostavaa kuin se, mitä tehtiin, on kuitenkin se mitä ei tehty tai ei kyetty te- kemään ja kuka teki tai jätti tekemättä. Jos• vertaa vuosikym- menen saavutuksia niihin ajatuk-
suin, joita vuosikymmenen alussa Linkomiehen komitea esitti, voi yhtyä Paavolaisen varovaiseen ar- vioon, että tällöin ainakin yleis- piirteissään hahmoteltu uudistus- ohjelma ei ollut vuosikymmenen loppuun mennessä toteutunut:
"Asiaa kokonaisvaltaisesti tarkas- teltaessa huomaa kuitenkin, ettei- vät valtion tieteelliset toimikunnat 60-luvun Suomessa voineet valtio- vallan näkökulmasta olla enempää kuin osa tieteenharjoituksen koko- naiskentässä sitäkin suuremmalla syyllä, kun vain suhteellisen har- vat tieteen edustajat halusivat näh- dä toimikuntajärjestelmää sellaise- na kaiken yläpuolella olevana kat- to-organisaationa kuin miksi Lin- komies ainakin eräässä vaiheessa oli sitä ajatellut." (s. 158)
Paavolaisen tutkimuksen perus- teella voisi esittää väitteen, että ne tiedepolitiikan ristiriidat, jotka heiluttavat nykyistä Suomen Aka- temiaa, esiintyivät jo Linkomiehen komiteassa ja ne näkyvät komi- tean ehdotusten saamassa vas- taanotossa. Itse asiassa nämä ris- tiriidat aiheuttivat komitean työn keskeytymisen. Linkomiehen suun- nitelma oli luoda keskitetty val- tiollinen tiedehallinto. Linkomie- hen komiteassa tuotiin esille myös ajatuksia tutkimuksen ja tieteen merkityksestä taloudellisen kasvun ja kilpailukyvyn turvaajana. Ko- mitean työ jäi kesken koska sekä yliopistojen että tutkimuslaitosten edustajat' vastustivat sitä. Linko- mies itsekin istui oikeastaan kah- della pallilla: olihan hän vanha yliopistomies. Vaikka Linkomiehen komitean piirissä syntyneet ajatuk- set olivat monessa suhteessa var- sin hapuilevia ja vaikka vuosikym- menen kuluessa keskusteluun tuli uusiakin teemoja (projektitutkimus, tavoitetutkimus), voi 60-luvun kat- soa silti paljolti merkinneen näi- den ajatusten hidasta ja vain osit- taista toteutumista.
72 Esittelyjä ja erittelyjä
60-lukua voi pitää valtiollisen keskitetyn tieteen sääntelyn ja oh- jelmoinnin esiinnousun kautena.
Tätä kehitystä vastustivat sekä tut- kimuslaitosten edustajat, joiden voi tulkita edustavan yksityisten mo- nopolien etuja, että taantumuksel- liset yliopistomiehet, AKS:n kan- sallisen tieteen perinteen vaalijat.
Tiedepolitiikan kehitys Suomessa on hyvä esimerkki valtiomonopo- listisen sääntelyn ristiriitaisesta ke- hityksestä: "yleinen etu" voi to- teutua vain yksityisten etujen ris- tiriitaisen vaikutuksen ja paineen alaisena. 60-luvun tiedepolitiikan uudistuslinjan "kantajat" olivat toisaalta presidentti Kekkosen va- likoimia vanhoja yliopistomiehiä (Linkomies erityisesti, muita mm.
Vilkuna ja Ketonen; Paavolainen puhuu "presidentin miehistä"), jot- ka kantoivat uuden ja vanhan ris- tiriitaa sisällään, ja toisaalta lä- hinnä luonnontieteitä edustavia ke- hittyneiden kapitalistimaiden tie- depolitiikasta mallinsa hakeneita tutkijoita (mm. professorit Hela, Granö ja Gyllenberg). "Presiden- tin miehistä" ja uusissa tekno- kraateissa, jotka asettuivat aja- maan uutta valtiollista tiedepoli- tiikkaa, yhdistyy kaksi sukupolvea.
Sukupolven vaihdos tapahtui kyllä synnytystuskien kautta, mutta il- man merkittävää murrosta tai kat- kosta. Uusi Akatemia on sekoitus uutta ja vanhaa ja sitä vartioivat uuden tiedepolitiikan molemmat kummit: vanhan taantumuksen ja yksityisen pääoman edustajat.
Jukka Gronow
Tieteellinen elämä
Elinkeinoelämän valtuuskunta (EVA), vuonna 1974 perustettu liike-elämän järjestöjen yhteistyö- organisaatio, Phiesti 8. 11. 1976 Helsingissä neuvottelukokouksen
"Minne menet markkinatalous?".
Kokouksen jälkeenjääneet asiakir- jat ovat myös maamme tutki- muksen kannalta siksi mielenkiin- toisia, että ne ansaitsevat tarkas- telua, vaikka papereiden kulmassa lukeekin "ei julkisuuteen".
Neuvottelukokouksen tavoitteena oli avaajan, pääjohtaja Mika Tii- volan, mukaan hahmotella elinkei- noelämän yhteistä strategista toi- mintaohjelmaa niistä peruslinjois- ta, joita olisi noudatettava siir- ryttäessä 1980-luvulle. Tiivolan omin sanoin: "Elinkeinoelämän piirissä tunnetaan laajasti huoles- tumista kehityksen suunnan joh- dosta ja tarvetta uusien toimin- talinjoj s kehittämiseen." Tätä varten EVA:n piirissä on käynnis- tetty projekti "Minne menet mark- kinatalous?", jonka toteuttamises- ta marraskuun neuvottelukokous oli osa.
Kokoukselle oli EVA:n toimis- tossa tehty taustaselvitys, jonka osia ovat tilanneanalyysi, johto- päätökset sekä toimintalinjat. Toi- mintalinja-osasto käsittää seuraa- vat jaksot: (1) ideologinen keskus- telu, (2) elinkeinoelämän sisäiset suhteet, (3) viestintä, (4) koulutus ja tutkimus ja (5) muut toimen- piteet. Thimintalinja koulutuksen
ja tutkimuksen suhteen on hyvin yksiviivainen: "On tuettava niiden järjestöjen toimintaa, jotka pyrki- vät vaikuttamaan opetustoimin- nan sisältöön," Korkeakoulumaail- man osalta viittauksen suunta on selvä, sen päästä löytyy Korkea- koulu- ja tiedepoliittinen tutki- mussäätiö, KTTS.
Erityistä mielenkiintoa EVA.
tuntee tiedotusopin opetusta koh- taan: taustaselvityksen mukaan
"taistelu vallasta yhteiskunnassa
on taistelua tiedotusvälineiden hal- linnasta". EVA:an ryhmittyneitä voimia huolestuttaa se, että elin- keinoelämän ote tiedotusopin ope.:
tuksen sisältöön on liian vähäi- nen. Tämä ilmaistaan sen enem- pää perustelematta seuraavasti:
"Opetuksen yksipuolisuus Tampe- reella ,on yleisesti tunnustettu to- siasia ... Elinkeinoelämän etujen mukaista olisi saada aikaan ny- kyistä parempi tasapaino, tiedotus- opin opetuksessa."
Mielenkiintoa herättää neuvot- telukokouksen asiakirjoissa mai- nittu suunnitelma talouspolitiikan johtamisharjoitusten käynnistämi- sestä. "Harjoitusten organisaation mallina ovat totaalisen maanpuo- lustuksen kurssit." Johtamisharjoi- tusten suunnittelussa on EVA:lla ollut avustajinaan myös maamme tieteen huomattavia-..-nimiä: Aja- tuksen isäksi mainitaan SITRA:n ja Liikkeenjohdon instituutin joh- tamiskoulutusta selvittänyt toimi- kunta, jonka puheenjohtajana toi- mi Helsingin kauppakorkeakoulun rehtori,. prof. Jaakko Honko. Joh- tamisharjoitukset on tarkoitus aloittaa koetilaisuudella vuoden 1977 huhti—toukokuussa, koeti- laisuuden rehtoriksi on lupautunut SITRA:n yliasiamies, Teknillisen korkeakoulun teollisuustalouden professori C. E. Carlson. Asiakir- joissa mainitaan edelleen, että joh- tamisharjoituksista on käyty jo keskusteluja mm. Valtiovarainmi- nisteriön., _Suomen Pankin, SITRA :n, Liikkeenjohdon instituutin, SAK:n ja elinkeinoelämän järjes- töjen kanssa. "Asiaan on yleisesti suhtauduttu myönteisesti."
On epttilemättä 'mielenkiintoista tietää, että elinkeinoelämän sisäi- seksi johtamiskoulutukseksi ja lin- janvedoksi suunnitellaan "totaali- sen maanpuolustuksen mallin" mu- kaan harjoituksia valtion budjetti- varo — SITRA•han on koko- naatr valtion rahoittama ja = Liik-;
