Piikaflikkoja ja plankkukuormia : Pomarkun kotiseutukirja · DIGI

Tiina Lintunen

¾ttkifltkknta

\ä plankkukuonma

Pomarkun kotiseutukirja

Pomarkun kunta

Gummerus Kirjapaino Oy Jyväskylä 2001

Porin kaupunginkirjasto —

POMARKUN RIIMI eli YLISTYS POMARKULLE

On paljonkin paikkoja maailmassa, Pomarkkuja on vain yksi;

Ja se yksi on paras kaikista, Jos pannaan ne vieretyksin.

Täällä on kirkkoja kaksittain, Noormarkussa ei ole yhtään

Onpa "kruununsuotakin" virstoittani, Jos sellaisest' joku tykkää.

Autolla täälläkin ajellaan, Että maantien vierut ne tanssaa;

Ja sähköllä öisin kilpaillaan Itse taivaan tähtien kanssa.

Ja Isostajäroestä merehen, Käy kaksi komiata uomaa;

Ja sata ui saarta pinnalla sen, Niin kaunista Luojan luomaa.

En tiedä, tahdinko laulella Niistä viinankeittäjistä;

Vallesmanni jos kuulla saa, Pian käräjiin vie niistä.

M utt' uudessa kirkossa sarvipää Se keittää pyhisinkin;

Eikä sitä tohdita hätyyttää, Se keittää viel lukkarinkin.

Kyllä Pomarkun poika on ponteva, Ja Pomarkun likka nätti,

Ja Pomarkku itse ihana, Se on maailman ihanin plätti.

kihlakunnantuom ari A. I. Caselius, amatöörirunoilija 1920-luvulla

Pomarkun riim i... 5

POMARKKU PÄHKINÄNKUORESSA... 15

LUONTO PINNANMUODOSTUS JA MAAPERÄ... 17

VESISTÖT JA SU O T... 18

KASVILLISUUS JA ELÄIMISTÖ ... 22

VÄESTÖ POMARKUN ASUTTAMINEN... 25

VÄKILUVUN KEHITYS ... 26

SYNTYVYYS JA KUOLLEISUUS... 28

TRENKI, TORPPARI JA TALOLLINEN - VÄESTÖ 1800-LUVULLA ... 32

SOSIAALIRYHMIEN MUUTOS 1900-LUVULLA... 37

ELINKEINOELÄMÄ MAATALOUS... 43

Katoja ja k u rju u tta - varhainen m a a ta lo u s... 43

Pientilavaltaista v ilje ly ä ... 45

O m avaraisuudesta keskitettyyn k a rja ta lo u te e n ... 48

K oneellistunut n y k y m aatalo u s... 51

METSÄTALOUS... 54

METSÄSTYS JA KALASTUS... 58

KÄSITYÖ ... 62

KAUPPA- JA PANKKITOIMINTA... 66

Pom arkun puodit avaavat o v e n sa... 66

Kaupat ja erikoisliikkeet 1900-luvulla... 69

Pom arkkulaiset saavat p a n k in ... 74

LIIKENNE JA TIETOLIIKENNE... 76

Tienteko talollisilta v altio lle... 76

R autatien ra k e n ta m in e n ... 79

Pom arkun postiasem an v a ih e e t... 84

"Kuuleeko keskus?" - Telefoonin tulo ... 87

TEOLLISUUS ... 92

Teollisuuden j u u r e t ... 92

M oderni te o llis u u s ... 97

POMARKUN KUNNAN JA SEURAKUNNAN VAIHEITA POMARKUN KUNTA... 111

Kunnen p e ru stam in en ... 111

Hallintoelim et isäntien h a llu s s a ... 113

Vaivaishoitoa ja viljan lainausta - kunnan keskeiset to im ia la t... 119

Kunnallishallinto u u d is tu u ... 126

K unnantuvasta k u n n an v irasto o n ... 129

Toimihenkilöitä ja kunnallisia te h tä v iä ... 131

Poliittisten ryhm ien m uodostum inen... 136

Kunnallisvaalit sotien jä lk e e n ... 140

POMARKUN SEURAKUNTA... 144

Saarnahuonekunnasta itsenäiseksi seu rak u n n a k si... 144

Kirkot ja k a lm isto ... 145

Papisto ja p a p p ila ... 149

Seurakunnan h a llin to ... 154

Elämä kurissa ja nuhteessa - seurakunnan to im in ta ... 155

Kirkon sisäiset h e rä ty sliik k ee t... 162

POMARKKU KRIISIAIKOINA... 169

N älkävuodet 1866-1868 ... 169

Kesän 1917 m aatalo u slak k o ... 171

Kansalaissodan ja lo is sa ... 173

Kotirintam a talvi- ja jatkosodan a ik a n a ... 175

Pomarkun suojeluskunta ja Lotta Svärd -järjestö ... 182

KOULU- JA KULTTUURIELÄMÄÄ POMARKUSSA KOULUNKÄYNTIÄ POMARKUSSA... 189

Kansakoulun alk u v aih eet... 189

Koulutyön uudet tu u le t... 197

Kansakoulu H onkakoskelle... 198

M uut kylät saavat k o u lu n sa ... 201

O pettajap erso o n allisu u k sia... 207

Yhteiskoulu - lukio ja peruskoulun y lä a s te ... 209

KIRJASTOLAITOS ... 210

N u o riso seu ra... 215

Elinkeinoihin liittyviä yhdistyksiä ... 217

U rh e ilu seu ro ja ... 219

M usiikkiyhdistyksiä... 222

K ylätoim ikuntia... 224

M uita yhd isty k siä...'... 227

HUVIT POMARKUSSA... 236

T a n s s it... 236

E lo k u v a t... 241

M uita h u v itu k s ia ... 242

POMARKKULAISTA KANSANPERINNETTÄ POMARKKULAISIA PERHEJUHLIA... 245

VUOTUISJUHLIEN VIETTOTAPOJA... 253

PRÖTTIÄ, PAISTIN JUUSTOA JA MUITA PERINNERUOKIA... 261

FLIKKA JA FALLESMANNI - POMARKUN M U R R E... 264

"SUS SIUNAKKOO, ONKO PORIKI SUAMEE?" - PAIKALLISIA SANONTOJA... 267

TARINOITA HAAMUISTA JA HALTIJOISTA... 272

OLIPA KERRAN... NELJÄ SATUA... 277

TAIKOJA JA USKOMUKSIA... 279

KERTOMUKSIA PERSOONALLISUUKSISTA... 281

Pom arkun kulm akuntia - k a r t t a ... 289

Pomarkku t ä n ä ä n ... 299

H enkilöhakem isto ... 295

L ä h d elu ettelo ... 303

Esipuhe

Ajatus oman kotiseutukirjan aikaansaamisesta kypsyi Pomarkussa pitkään.

Kun kunta 1900-luvun viime vuosikymmeninä kehitti voimakkaasti ulkois­

ta imagoaan, alettiin yhä useam m in nähdä kiusalliseksi puutteeksi se, ettei paikkakunnan vaiheista ja sen ihmisten elämästä ollut kirjoitettu mitään yhtenäistä esitystä. Puute päätettiin korjata viimein, kun vuosituhat jo lähe­

ni loppuaan.

Kunta varasi ensimmäistä kertaa kotiseutukirjahanketta varten pienen m äärärahan vuoden 1995 talousarvioon. M äärärahan turvin palkattiin po­

markkulainen opiskelija Satu-Miia Tuomola kerääm ään ja kartoittam aan kesätyönä aineistoa kirjaa varten. Työ jatkui sitten kolmena peräkkäisenä kesänä, ja näin hanke saatiin hyvään alkuun. Kunnanjohtaja Sulo Keräsen aloitteesta kotiseutukirjatyötä ideoitiin muutam issa kuntalaispalavereissa, ja niiden tuloksena tavoite selkiytyi. Kun kunnanhallitus talvella 1996 asetti hanketta varten viisijäsenisen toim ikunnan, m ääriteltiin kirjan tarkoitus seuraavasti: "Kotiseutukirja on yhdistetty kuva- ja tekstikirja, jossa käsitel­

lään pomarkkulaista elämänmenoa, Pom arkun menneisyyttä ja nykyisyyt­

tä." Tällaisena kirjahanke päätettiin toteuttaa.

Kirjan valmistelijaksi ja kirjoittajaksi palkattiin 1998 pomarkkulaissyntyi- nen filosofian maisteri Tiina Lintunen. H än oli tehnyt opinnäytetyönsä vuo­

den 1918 tapahtum ista Pomarkussa ja tunsi jo kotiseutukirjatyöhön ryhtyes­

sään hyvin paikkakunnan historiaa ja erityispiirteitä. Kun hänen ennen varsinaista kirjoitustyötä tuli suorittaa vielä paljon aineiston keräämistä ja muokkaamista, haastattelujen tekemistä ja m uuta tutkimusta, asetettiin ajal­

liseksi tavoitteeksi, että kirja ilmestyisi viimeistään vuonna 2002. Työ eteni aikataulun ja suunnitelm ien mukaan. Aineistoa kertyi lopulta niin paljon, ettei läheskään kaikkea ole voitu käyttää kirjassa. Kerätty materiaali jää kuitenkin kunnan kotiseutuarkistoon ja on siellä tietysti tallessa ja myös myöhemmin käytettävissä.

Kotiseutukirjatyön aikana on ehtinyt olla toiminnassa kolme kunnanhal­

lituksen asettamaa toimikuntaa, joista ensimmäinen kokoontui kuitenkin vain kerran. Toimikuntien tehtävänä on ollut lähinnä kirjan sisällön ideoin­

tiin osallistum inen sekä valm istelutyön toiminnallisten ja taloudellisten edellytysten varmistaminen. Toimikuntiin ovat kuuluneet seuraavat henki­

löt:

Seija H änninen (pj 1997-2000), Pekka Koivunen (1996-2001), Tiina Lintu­

nen (1998-2001), Mika Lähteenmäki (1997-1998), Tauvo Nissinen (1996), Pentti Ojala (1996-2001), Satu-Miia Tuomola (1996-2001), Tapio Uusitalo (pj

Viitanen (1997-2001).

Pom arkun kunta on talousarvioon vuosittain varattujen määrärahojen turvin mahdollistanut kirjan toteutuksen. Kun kuitenkin vuonna 1999 ta­

lousarvioon varatut m äärärahat olivat niukat, toimikunta kääntyi pakallis- ten yhteisöjen ja yhdistysten puoleen ja pyysi taloudellista tukea toiminnan jatkamiseksi. Tukea saatiin seuraavilta:

Keskustan Pom arkun kunnallisjärjestö, Laitila-Tuunajarven kyläyhdis­

tys, Lions Club Pomarkku, M annerheimin Lastensuojeluliiton Pom arkun yhdistys, Pom arkun Kokoomus, Pom arkun maa- ja kotitalousnaiset, Po­

m arkun Martat, Pomarkun pohjoinen pienviljelijäyhdistys, Pom arkun Pyry, Pom arkun seurakunta, Pom arkun Sotaveteraanien naisjaosto, Pom arkun Työväenyhdistys, Pom arkun Vasemmistoliitto, Pom arkun VPK, Ruokejär- ven kylänseutu ja Uusi Pomarkku.

Kirjan nyt valm istuttua toimikunta kiittää erityisesti maisteri Tiina Lin­

tusta sekä kaikkia hankkeeseen eri tavoin osallistuneita tehdystä työstä ja saadusta tuesta.

Pomarkussa 29.10.2001

KOTISEUTUKIRJATOIM1KUNTA

Lukijalle

Kun m inut kutsuttiin tekemään Pom arkun kotiseutukirjaa m arraskuussa vuonna 1998, tiesin jo silloin, että työstä tulee haastavaa m utta kiinnostavaa.

Vanhojen asioiden tutkimisen teki erityisen mielekkääksi se, että pomark- kulaisena tunsin usein ne henkilöt, suvut ja paikat, jotka lähdemateriaalissa esiintyivät.

Sain vapaat kädet alkaessani suunnitella kirjan sisältöä. Se teki työstä mielenkiintoisen, m utta samalla vaativan. Kun tutkimusprosessi eteni, toi­

m ikunta hyväksyi oheisen sisällysluettelon. Kaikkia tapahtum ia, henkilöitä ja tarinoita ei luonnollisesti ole voitu ottaa m ukaan teoksen rajallisuuden vuoksi. Toivon kuitenkin kirjan vastaavan sille asetettuja odotuksia ja ku­

vaavan elämän eri aloja Pomarkussa.

Koin suunnattom an myönteisenä sen vastaanoton, jonka sain kuntalaisil­

ta ottaessani heihin yhteyttä perätessäni vanhoja valokuvia tai haastatteluja.

Työtäni kohtaan tunnettu kiinnostus ja minulle osoitettu ystävällisyys oli ylenpalttista. Kiitoksia siitä!

H aluan kiittää myös FM Satu-Miia Tuomolaa, joka aiempina kesinä tal­

lensi arvokasta haastattelumateriaalia erityisesti paikallisesta kansanperin­

teestä. Suuret kiitokset kuuluvat myös kotiseutukirjatoimikunnalle, joka on antanut minulle tukea ja moninaisia neuvoja työni varrella. Erityisen suuren työpanoksen ovat antaneet koulutoimenjohtaja Lasse Viitanen, joka on pe­

rehtynyt kirjan sisältöön, sekä valokuvaaja Pentti Ojala, jonka tekemä mitta­

va työ valokuvien parissa on ollut väsymätöntä. FM Jarkko Keskisen kanssa olen käynyt tutkim ukseni eri vaiheissa hedelmällisiä keskusteluja, jotka ovat auttaneet Suomen historiaan liittyvien kysymysten ratkaisuissa. Kirjan kieliasun viimeistelystä on vastannut Maija Ylén-Julin, jota tahdon kiittää hyvin sujuneesta yhteistyöstä. Kiitokset laadukkaasta taitosta ja painosta kuuluvat Gum m eruksen asiantuntevalle henkilökunnalle, erityisesti taittaja Aila Juvoselle ja faktori Kirsti Sillanpäälle, joilta olen saanut apua kirjan ulkoasua suunnitellessani.

Tahdon m uistaa kiitoksella myös vanhempiani Ainia ja Anttia, jotka ovat tukeneet ja kannustaneet m inua koko prosessin ajan. Lopuksi tahdon kiittää erityisesti aviomiestäni Pekkaa, jonka antam a tuki ja tutkim usta koskevat neuvot ovat olleet korvaamattomia.

Kiitoksia teille kaikille! Teidän ansiostanne kirja on nyt valmis.

Pomarkussa, m arraskuussa 2001 Tiina Lintunen (os. Wiro)

Satakuntaan kuuluva vuonna 1868 perustettu Pomarkku sijaitsee Länsi- Suomessa, noin 25 km Porista koilliseen. Sen rajanaapureita ovat pohjoises­

sa Siikainen, koillisessa Kankaanpää, kaakossa Lavia, etelässä Noormarkku ja lännessä Pori; kunnan luoteiskärki rajoittuu Merikarvian pitäjään. Yläsa­

takuntalaisen Pomarkun kokonaispinta-ala on 332,5 km2, josta vesistöjen osuus on noin 10 %.

Hallinnollisesti Pomarkku kuuluu Länsi-Suomen lääniin ja Porin kihla­

kuntaan. Oikeudellisessa jaotuksessa se on Porin käräjäoikeuden alainen.

Pom arkun seurakunta kuuluu Turun arkkihiippakuntaan ja Porin rovasti­

kuntaan.

Pomarkun kunnan vaakunassa on kultakentässä sininen, sahakoroinen lakio ja viisi sakaraa osoittaa ylöspäin. Sakarat kuvaavat Pom arkun viittä ensimmäistä taloa eli savua, jotka olivat Marttila, Nissi, Savo, Soini ja Riutta.

Vaakunan on suunnitellut vuonna 1962 vaakunakilpailun voittanut kontto­

ripäällikkö G. V. Num ers.1

Pomarkun nimen alkuperää on selitetty kolmella eri tavalla. Ensimmäi­

sen selityksen m ukaan pom arkkulaiset asuivat ylhäällä rajaseudulla, mikä ruotsiksi ilmaistiin "oppå mareken", josta sitten vääntyi Påmark, Pomark­

ku. Toisen esityksen m ukaan nimen alkuosan on katsottu viittaavan nimeen Paavali eli Påvel, josta sitten olisi tullut Pålsmarck ja viimein Påmark.2 Kolmannen selityksen kannattajat puolestaan näkevät ruotsinkielisen på- sanan merkityksessä lisä-, jolloin nimi olisi syntynyt, kun kirkko hankki kahden jo omistuksessaan olleen eräm aan lisäksi kolmannen markin, På- markin.3

Satakunnan kunnat

O 20 km

SATAKUNTALIITTO

PINNANMUODOSTUS JA MAAPERÄ

Geologiatyypiltään Pomarkku on pääosin kiillegneissialuetta, vain kunnan pohjoisosassa ja pitäjän eteläisellä rajalla kallioperusta m uuttuu tasarakei­

seksi graniitiksi. Kunnan keskiosissa kiillegneissialueet ovat kuluneet laa­

keiksi, mikä on tehnyt m aaperän otolliseksi soistumiselle. Pinnanm uodol­

taan Pomarkku on pienikum puista maastoa, jossa mäenkum pareet ja pienet laaksot sekä notkot vuorottelevat. Kalliomuodostumia kunnassa on erityi­

sesti Isojärven ja Valkjärven välisellä alueella. Alueella on lisäksi suuria lohkaremeriä, jotka ovat syntyneet jääkauden jälkeisessä prosessissa. Jään sulaessa rakoilevasta kallioperästä on irronnut suuria järkäleitä, joiden vä­

lissä on polkuja ja luolia. Näitä yksittäisiä lohkareita yhtenäisempi vuorijo­

no kulkee Tervalammen pohjoispuolelta luoteeseen.4 Maisemallisesti kau­

neimmat kalliot löytyvätkin samalta suunnalta, Vuorilammilta ja Pyrstöjär- veltä. Pomarkku ei kuitenkaan ole pääosiltaan paljasta kalliota, vaan yleisin maalaji on metsänkasvulle sopiva moreeni.5 Kunnan alueesta onkin kasvul­

lista metsämaata 18 900 hehtaaria.6

Viljelykselle otollista tasaista maata Pomarkussa on m uodostunut moni­

en kuivatustöiden seurauksena vain jokien ja järvien rannoille. Näm ä ranta­

m aat ovat keskimääräistä savisempia, m utta varsinaisia hedelmällisiä savi- aukioita Pomarkussa ei ole. Peltoa onkin kunnan alueesta kokonaisuudes­

saan vain 3015 hehtaaria ja siitäkin suuri osa on satakuntalaiseen tapaan karua ja kivistä.7

Pomarkun pinnanm uodolle ovat luonteenomaisia myös runsaissa vesis­

töissä sijaitsevat sadat pienet saaret sekä kivikkoiset luodot ja karit. Valtaosa näistä saarista sijaitsee pitäjän ja koko Pohjois-Satakunnan suurimmassa järvessä, Isojärvessä. Tämän luonnonkauniin m aisemakokonaisuuden kuu­

luisin saari on Plootuluoto.8 Luodolla on erikoinen, monta syvennystä eli ikään kuin huonetta sisältävä luola, johon paikkakunnan väestö on perim ä­

tiedon m ukaan piiloutunut vainojen aikana.9

VESISTÖT JA SUOT

Järvet ja joet

Karvianjoen vesistöalueeseen kuuluva Pomarkku on Pohjois-Satakunnan järvisintä seutua. Kunnan itäosassa on suurehko Kynäsjärvi, pohjoisessa kirkasvetinen, uim areiden suosima Valkjärvi ja lännessä Siikaisten puolelle ulottuva nimensä veroinen Isojärvi. Pienempiä luonnonkauniita ja lintujen

Isojärvi iltatunnelmissa vuonna 1999. Kuvan ottanut valo­

kuvaaja Pentti Ojala.

suosimia vesiä ovat mm. Pyrstöjärvi, Vuorilammi ja Inhottujärvi, joka on osin N oorm arkun puolella. N äiden mainittujen vesistöjen lisäksi Pomarkus­

sa on kymmeniä pienem piä järviä ja lampia, joista osa on kuivattu. Näitä osittain tai kokonaan kuivattuja vesiä ovat mm. Riuttanjärvi, Veikasjärvi, Iso-Kirkkojärvi, Tuunajärvi ja Kortelammi. Järvien laskemisia ja kuivattam i­

sia tehtiin Satakunnassa kiivaasti 1800-luvun puolivälin jälkeen. Tarkoituk­

sena oli saada karjalle ravinnoksi järviheinää ja m uokata ravinteikkaasta

POMARKUN LUONTO

kuivatusta järvenpohjasta uutta peltoa. Osa kuivatustoimenpiteistä onnis­

tui ja toi tekijöilleen lisää vaurautta, osa puolestaan epäonnistui synnyttäen ruohottuneita järviä, joita ei voitu käyttää mihinkään.

Lukuisten järvien lisäksi pitäjässä on eri suuntiin virtaavia jokia ja suuria ojia, jotka yhdessä muodostavat monimutkaisen vesistön. Sekä kylän halki virtaava Pomarkunjoki että itäosassa juokseva Kynäsjoki ovat molemmat pohjoisesta laskevan Karvianjoen laskuhaaroja. Pomarkunjoki laskee Isojär- veen ja Kynäsjoki Inhottujärveen. Molemmat vesistöt ovat suosittuja ka­

noottireittejä, ja Kynäsjoen varrella on lisäksi kalastajia ja retkeilijöitä varten rakennettuja laavuja ja nuotiopaikkoja. Pitäjän pohjoisosassa Honkakoskel- la virtaa Ylinenjoki, joka sekin on yksi Karvianjoen haaroista. Lännessä laskee Isojärvestä Poosjärvelle Poosjoki, joka tunnetaan myös Salmusojan nimellä. Suurimmista ojista mainittakoon vielä Isokivijärvestä Isojärveen laskeva useaksi kauniiksi puroksi haaroittuva Kivijärven oja sekä Valkjär- vestä Pomarkunjokeen laskeva kirkasvetinen Valkkioja, joka on tunnettu hyvästä rapukannastaan.10

Pitkälehtikihokki on Pomarkun kun­

nan nimikkokasvi. Kuvannut Pentti Ojala 1982.

Pomarkussa on lukuisia rämeitä, korpia ja nevoja. Suurin soista on nimensäkin mukaisesti Isoneva. Kuvannut Pentti Ojala 2000.

Suot

M aaperän heikosta vedenläpäisykyvystä ja maankohoamisesta johtuen ala­

vat kankaremaat ovat Pomarkussa soistuneet tavallista helpommin. Lukui­

sista pienikokoisista soista valtaosa on rämeitä, loput korpia ja nevoja. Suu­

rin Pom arkun turvesoista on valtiolle kuuluva Isoneva. Tämä noin 4500 vuotta sitten soistunut entinen merenlahti on satojen hehtaarien laajuinen keidassuo, joka on julistettu soidensuojelualueeksi. Pori-Kankaanpää-valta- tie halkoo suota jakaen sen kahteen maisemallisesti itsenäiseen osaan. Län­

sipuolen erämaiselle maisemakokonaisuudelle ovat tyypillisiä moninaiset allikot ja harvapuinen suonäkymä. Itäpuolelle leimaa-antavia ovat puoles­

taan metsäsaarekkeet, lammet ja allikot. Länsiosaan rakennettiin luonnon­

ystäville pitkospuut jo 1980-luvulla ja vuoden 2000 keväällä valmistui luon­

topolku myös itäpuolelle. Tältä uudelta reitiltä on yhteys Sulkkijärven ja Sauvakosken kautta aina Inhottujärvelle asti. Marjastus ja sienestys on ret­

keilyn lomassa sallittua, kunhan vierailija ei häiritse vakinaisten eläjien rauhaa. Suolla pesii nimittäin 15 eri lintulajia, joiden lisäksi noin 50 lajia ruokailee ja pitää soidinta alueella. Lintujen elämää voi seurata häiritsemät­

tä pitkospuiden varrella olevasta luontotornista. Hyvällä onnella tarkkailija saattaa nähdä myös kärpän, ketun tai näädän juoksentelevan mättäillä saa­

lista etsimässä. Tavallisesti nisäkkäät kuitenkin pysyvät päivänvalolla pii­

lossa pesissään ja lepopaikoissaan.11

POMARKUN LUONTO

Toinen kirkonkylän tuntum asta löytyvä suo on Tervalammin keidas. Tä­

mä pururadan laidassa sijaitseva alue soveltuu Isonevan tavoin paitsi etäi­

syytensä myös kauneutensa puolesta erinomaisesti opetustarkoitukseen.

Muita merkittäviä soita ovat mm. Inhottujärven lähellä sijaitseva Oravasuo, kunnan itäosassa oleva Saarineva ja Isojärven lounaispuolella oleva maise­

mallisesti kaunis Isokeidas, joka tunnetaan myös hyvänä lakka-alueena.12

KASVILLISUUS JA ELÄIMISTÖ

Kasvillisuus

Pom arkun maa-alasta on liki 70 % metsää. Tyypillisimpiä metsiä ovat puo­

lukkaa ja kanervaa kasvavat mäntymetsät, joissa viihtyy myös valoisia paik­

koja suosiva vanamo. Toinen metsien valtalaji Pomarkussa on vankka kuu­

si. Synkkien ja vanhojen kuusimetsien kasveja ovat mm. mustikka, oravan­

marja ja ketunleipänä tunnettu käenkaali. Harvinaisem pien lehtimetsien suojissa kasvaa puolestaan metsäkurjenpolvea ja kieloa. Kirkonkylän keto­

jen ja pientareiden tyypillisimpiä kasveja ovat kurjenkello, maitohorsma ja takiainen. Pomarkkulaisissa vesistöissä valtalajeina ovat valkokukkainen, keihäsmäinen keiholehti, kaihoisissakin rantavesissä viihtyvä lilanvärinen rantakukka ja kaikissa kosteikoissa kasvava rentukka.13

Kalasääski palaamassa pesolleen saaliin kanssa. Kuvannut Pentti Ojala 1980.

Ritariperhonen on valittu kunnan nimikkohyönteiseksi. Kuvannut Pentti Ojala 1997.

Pom arkun luonnosta on löydettävissä useita näkemisen arvoisia maise­

mia, joista tässä mainitaan muutam a. Kynäsluodossa, lähellä Riuttansalmea sijaitsee erittäin kaunis, harvojen tuntem a lehto. Tämän vehreän saarekkeen erikoisuutena ovat alueelle levinneet suuret lehmukset. Toinen viehättävä sinivuokkoa, lillukkaa ja taikinamarjaa kasvava metsäsaareke on Korkea- mäessä. Saarenmäen erikoisuutena ovat puolestaan villiintyneet vaahterat, järeät m ännyt ja kaunis pihlajarivistö.14

Eläimistö

Pomarkun eläimistön tunnusom aisim piin lajeihin kuuluu majava, jota tava­

taan lähes jokaisessa kunnan vesistössä. Suurista nisäkkäistä m erkittävim­

piä kunnan alueella ovat hirvi ja valkohäntäpeura. Karhukanta on kasvanut koko Pohjois-Satakunnassa viime vuosina, ja karhuja nähdään Pomarkussa­

kin säännöllisesti. M uista suurpedoista ilvestä, ahm aa ja sutta tavataan harvemmin, m utta niitäkin liikkuu kunnan alueella. Pienpedoista yleisim­

piä ovat kettu ja kärppä. Pom arkun kylämaisemalle tyypillisinä, "ihmisten ilmoilla asuvina" eläiminä voidaan mainita pienet nisäkkäät siili ja rusakko.

Saukkokanta on lisääntymässä pitäjässä, m utta liito-oravia tavataan yhä harvemmin.

Kylän alueella viihtyvät myös puolikesyt fasaanit, joita ihmiset mielellään ruokkivat. Varsinainen m etsäkanalintukanta ei Pomarkussa ole suuren suu­

ri, m utta niitäkin kyllä löytyy. Suurista linnuista näkyvimpiä ovat kurki ja laulujoutsen, jotka molemmat pesivät Pomarkun soilla ja vesistöissä. Peto­

linnuista taas yleisimpiä ovat kana-, varpus- ja hiirihaukka. Myös melko harvinaista kalasääskeä tavataan kunnan suo- ja vesialueilla. Muita järvillä viihtyviä lintuja ovat mm. kuikka, nauru- ja kalalokki. Tali- ja sinitiainen ovat asutusalueilla kannaltaan yleisimmät pikkulinnut, m utta näkyvyydel­

tään ne jäävät keskikesällä jatkuvasti lennossa olevan tervapääskyn varjoon.

Metsän suojissa viihtyvistä linnuista runsaslukuisim pia ovat hömötiainen, punakylkirastas sekä havu- ja sekametsissä asustava peippo.15

Pomarkun kunnan viralliset nimikkoeläimet ja -kasvit ovat:

Nisäkäs:

Lintu:

Kala:

Selkärangaton:

Kasin:

Sieni:

Siili

Kalasääski eli sääksi Harjus

Ritariperhonen Pitkälehtikihokki Suppilovahvero 1 11

1 Pomarkun kunnanvaltuusto hyväksyi vaakunan 18.8.1962 ja sisäasiainministeriö vahvisti asian 18.12.1962.

2 Suomenmaa 6 1976, 221.

3 Harju 1997, 3.

4 Satakuntakirja 1958, 257; Elo & Kurri 1999,183.

5 Satakuntakirja 1958, 257; Pentti Ojalan haastattelu 2.3.2000.

6 Pomarkun kunnalliskertomus 1998, Dh, PkA. Luku peräisin vuodelta 1983.

7 Satakuntakirja 1958, 257.

8 Hakila & Kalinainen 1985,148.

9 Nimensä luoto on saanut sieltä löytyneiden vanhojen rahojen, plootujen, mukaan.

Rahat on ilmeisesti piilotettu ryöstäjiltä vainojen aikana.

10 Satakuntakirja 1958, 257; Pentti Ojalan haastattelu 2.3.2000; Hakila & Kalinainen 1985,149.

11 Isonevan soidensuojelualueen runkosuunnitelma 1984, liite 1; Pentti Ojalan haas­

tattelu 2.3.2000.

12 Pentti Ojalan haastattelu 14.3.2000.

13 Pentti Ojalan haastattelut 2.3.2000 ja 14.3.2000.

14 Pentti Ojalan haastattelu 2.3.2000.

15 Ibid.

POMARKUN ASUTTAMINEN

Pomarkusta on löytynyt runsaasti merkkejä esihistoriallisesta asutuksesta.

Esihistoriallinen aika jakautuu kolmeen pääjaksoon, jotka ovat kivikausi n.

7000-1300 eKr., pronssikausi n. 1300-500 eKr. ja rautakausi n. 500 eKr.-1150 jKr. Ihmisiä on liikkunut Pom arkun alueella jo varhaisella kivikaudella ja merkkejä pysyvästäkin asutuksesta löytyy 3000-4000 vuoden takaa. Pitäjäs­

tä on löydetty yli kaksikymmentä kivikautista asuinpaikkaa tai kalmistoa, joista merkittävimmät sijaitsevat Honkakoskella, Uudessakylässä ja kirkon­

kylässä Herramäessä. Nämä löydökset on luokiteltu valtakunnallisiksi m uis­

tomerkeiksi, jotka tulee säilyttää. Lisäksi Pomarkussa on useita samaan aikakauteen sijoittuvia, vielä lähem min tutkimattom ia kohteita. Kivikauti­

sia löytöjä ei pysty tekemään paljain silmin, koska näistä muinaisjäännök­

sistä ei ole tavallisesti näkyvissä m aan pinnalla mitään, vaan ne paljastuvat vasta maan m uokkauksen ja kaivaustöiden yhteydessä. Tuolloinen asutus on m uodostunut yleensä veden (meren) rannalle, koska vesistöt toimivat kulkureitteinä ja hylkeenpyynti oli tärkeä elinkeino. Maankohoamisesta joh­

tuen kyseinen asutus on nykyisin hyvin kaukana meren rannasta. Honka- koskella ja Uudessakylässä tehdyissä kaivauksissa on löydetty kivikaudelta peräisin olevia esineitä. Esineitä on löydetty myös pronssi- ja rautakaudelta, mikä osoittaa, että Pomarkussa on ollut asutusta edelleen myös ajanlaskum­

me ensimmäisellä vuosituhannella. Todisteena näiden pyyntikulttuurin edus­

tajien elämisestä Pomarkusta on löytynyt 12 kiviröykkiötä. Nämä röykkiöt, joita kutsutaan myös hiidenkiukaiksi, ovat pronssikaudelta peräisin olevia hautamonumentteja, joiden rakentam inen levisi Suomeen Skandinaviasta.

Muistomerkeiksi luokiteltuja hiidenkiukaita löytyy Längelmäestä ja Uuden- kylän Hiidenmäestä. Lisäksi on useita tarkem paa tutkim usta odottavia kivi­

röykkiöitä.1

Keskiajalla Pomarkku oli vielä hyvin harvaan asuttua, m utta vähitellen jokien varsille alkoi asettua maata .viljelevää väestöä. Pom arkun reuna- alueet olivat kuitenkin edelleen Sastamalan suurpitäjän eli nykyisen Karkun ja Tyrvään talojen metsästys- ja eräaluetta. Vaikka Pom arkun eräalueet olivat olleet hämäläisten om aisuutta 1680-luvulle saakka, oli niiden keskellä sijainnut Pom arkun kylä kuulunut Ulvilan pitäjään.

1500-luvulla Pomarkussa oli vaakunastakin tutut viisi savua eli viisi tilaa.

Noina ensimmäisinä tiloina on perinteisesti pidetty Nissiä, Marttilaa, Savoa, Rossia ja Lauria. Raimo Harjun tutkim usten m ukaan noista tiloista vain

VÄESTÖ

kolme ensimmäistä ovat alkuperäisiä "savuja". Tutkimuksen m ukaan Po­

m arkun väestö on lähtenyt liikkeelle seuraavista taloista: Nissi, Marttila, Savo, Soini ja Riutta. 1600-luvun loppupuolella näistä tiloista kaksi halkais­

tiin, ja näin tilaluku nousi Harjun mukaan seitsemään. Nissin toisesta puo­

likkaasta m uodostui Rossi, ja Riutan talo jaettiin M arkkulaan ja Lauriin.

Kirkonkylän tilaluku säilyi m uuttum attom ana 1750-luvulle saakka, jolloin Marttila jaettiin Vanhaan-M arttiin eli Viroon ja Uuteen-Marttiin. Savo puo­

lestaan jaettiin veljesten kesken Savoon ja Teinoon, ja Soinista annettiin puolet Tensiö-nimiselle vävylle.

Pom arkun muissa kylissä oli perintötilojen lohkomisaikaan väkeä vielä vähän. Vuonna 1744 niissä asui yhteensä vain 47 asukasta, joista Honkakos- kella oli 12, Kiilholmassa 5, Kivijärvellä 6, Laitilassa 5, Längelmäessä 10 ja Tuunajärvellä 9. Tuohon aikaan torppariasutusta alkoi ilmestyä kirkonky­

län laitamille. Henkikirjojen m ukaan Pomarkussa oli vuonna 1744 talollis­

ten perheitä 13 ja muita perhekuntia ainoastaan kuusi. Pom arkun ensim­

mäiset varsinaiset torpparit tulevat henkikirjoissa näkyviin vasta 1770-lu- vulla, jolloin torppien perustam inen kylien jakamattomalle yhteismaalle sallittiin. Väestömäärä oli kuitenkin alkanut kasvaa voimakkaasti jo ennen tätä, kuten seuraavassa luvussa todetaan.2

VÄKILUVUN KEHITYS

1700-luvun puolivälissä papistolle alettiin lähettää kirkon taholta täytettä­

väksi taulukoita, joista käy tarkkaan ilmi kunkin seurakunnan väkiluku.

Näihin viiden vuoden välein pidettyihin tilastoihin merkittiin mm. väestön ikä, sukupuoli ja yhteiskunnallinen asema aina am m attiryhm iä myöten.

Mainittujen taulukoiden lisäksi papit ovat pitäneet vuosittain lukua seura­

kunnassaan syntyneistä ja kuolleista. N äm ä tilastot tarjoavat arvokasta tie­

toa selvitettäessä Pomarkun väestön m äärää ja rakennetta. Pom arkun osalta edellä m ainitut luettelot ovat käytössä vasta vuodesta 1804, koska tätä aiem­

mat paperit olivat Noormarkussa ja tuhoutuivat tulipalossa vuonna 1918.3 Pom arkun väkimäärät 1700-luvulla selviävät kuitenkin henkikirjojen ja m aa­

kirjojen avulla.

1740-luvulla Pomarkussa asui Harjun tutkim uksen m ukaan 13 maatilalla vain noin 150 ihmistä. Väkiluku kasvoi kuitenkin nopeasti, sillä Pomarkussa oli runsaasti tilaa ja uudisasukkaita alkoi tulla mm. Ikaalisten suunnalta. Neljässä- kymmenessä vuodessa Pom arkun väkiluku liki kolm inkertaistui, sillä vuonna 1784 täällä oli henkikirjojen m ukaan jo 428 ihmistä.4 1800-luvun alussa väkeä oli jo yli 700, ja kasvuvauhti vain kiihtyi; kolmessakymmenes- sä vuodessa asukasluku oli ylittänyt 1500:n rajan. Sama positiivinen väestö­

kehitys jatkui aina 1860-luvun lopulle saakka.5

Taulukko 1. Pomarkun väkiluvut vuosina 1805-2000.6

Vuosi 1805 1815 1820 1825 1830 1835 1840

Kok.väkiluku 731 836 976 1158 1309 1521 1645

Vuosi 1845 1850 1855 1860 1865 1870 1875

Kok.väkiluku 1895 2146 2313 2539 2693 2543 2823

Vuosi 1880 1890 1900 1910 1920 1930 1940

Kok.väkiluku 3116 3752 4224 4660 4638 4822 4806

Vuosi 1950 1960 1970 1980 1990 2000

Kok.väkiluku 4666 4060 3242 3001 2950 2636

1860-luvun lopun nälkävuosien aiheuttama notkahdus keskeytti koko 1800- luvun ajan nousujohteisena edenneen kehityksen. Tuon onnettoman vuosi­

kymmenen jälkeen väestömäärä lähti kuitenkin jälleen voimakkaaseen nou­

suun ollen vuonna 1930 jo 4822. Sen jälkeen väkiluku kääntyi hienoiseen laskuun. Sotavuosina vaihtelevaa nousua ja laskua aiheuttivat siirtoväki ja kaatuneet. Sotien jälkeen suuret ikäluokat nostivat väkiluvun taas liki 4800:aan, sillä vuonna 1947 asukkaita oli 4779. Seurakunnan väkilukutilas- toissa ylitettiin 1940- ja 1950-luvun taitteessa peräti 5000 jäsenen raja. Nämä luvut eivät kuitenkaan vastaa todellisuutta, sillä seurakunnan tilastoihin on laskettu m ukaan seurakunnan poissaoleva väestö. Pom arkun väkilukua ja pinta-alaa vähensi H arhalan kylän liittäminen N oorm arkkuun 1.1.19527 M uutam a vuosi täm än jälkeen asukasluku kääntyi laskuun ihmisten alkaes­

sa vähitellen m uuttaa kaupunkeihin työn perässä. Väkiluku väheni tasaises­

ti 1970-luvun lopulle saakka, jolloin asukkaita oli 29757 Sitten asukasluku kasvoi useam pana peräkkäisenä vuonna, m utta myönteinen kehitys ei kes­

tänyt kauan. 1980-luvun edetessä Pomarkku alkoi jälleen kärsiä m uuttotap­

piosta, ja vuonna 2000 kunnassa oli enää 2636 asukasta. Väkiluvun määrä oli tuolloin taantunut 1860-luvun nälkävuosien tasolle, kuten seuraavasta kaaviosta 1 voi todeta.

VÄESTÖ

Kaavio 1. Pomarkun kokonaisväkiluvun kehitys vuosina 1805-2000.9

SYNTYVYYS JA KUOLLEISUUS

Syntyvyys

1800-luvun lopulla syntyvyys oli Pomarkussa, kuten m uuallakin Suomessa, nykyiseen verrattuna hyvin korkea. Tuohon aikaan lasten hankkimiseen oli useita syitä, joista tärkeimpiä olivat avun saanti kotiaskareisiin ja vanhuu­

den turvaam inen sosiaaliturvan puuttuessa. N äiden hyötynäkökohtien li­

säksi syynä korkeaan syntyvyyteen oli tietenkin myös nuoruuden kiihko ja ehkäisymenetelmien puuttum inen. Vuoden 1887 rovastinkäräjillä seurakun­

nan pastori vaihtelikin kovasti sitä, että nuoriso harrastaa yöjuoksua. Si­

veettömyyttä harjoitettiin erityisesti palkollisten keskuudessa, eivätkä isän­

nät tehneet mitään täm än paheen kitkemiseksi huonekunnistaan, vaan päin­

vastoin: "vieläpä vanhem m at ja isäntäväki antavat siihen luvan ja valmista­

vat siihen tilaisuutta".10 Pomarkku olikin vuosisadan vaihteessa ja vielä sen jälkeen edellä aikaansa, sillä avoliitot olivat täällä hyvin yleisiä. Näin ollen syntyi myös aviottomia lapsia, mikä luonnollisesti harm itti papistoa tavat­

tomasti. Pastori Bärlundin pitäm än tilaston m ukaan vuonna 1884 joka 13.

lapsi oli "äpärä", eikä tilanne parantunut, sillä vuomaa 1922 oli aviottomien lasten osuus jo 10 prosenttia kaikista syntyneistä.11 Seurakunnan tila kävi erityisesti vuonna 1921 Pom arkkuun kirkkoherraksi tulleen Salomaan luon­

nolle. H än nimittikin aviottomia lapsia "suuressa pahuudessa tehdyiksi penikoiksi", m utta jos vanhemmat saatiin viirille, avioitumisen jälkeen sa-

1900-luvun alussa syntyvyys oli Pomarkussa vielä korkealla. Rattaissa istuu Maire Uusi­

talo (Soini) ja vieressä seisoo Raili Soini vuonna 1928. Alkuperäiskuva kotiseutuarkistossa.

maan perheeseen syntyneet perilliset olivat puolestaan "H erran lahjoja".12 Seuraavasta taulukosta 2 voidaan nähdä, kuinka korkea syntyvyys Po­

markussa todellisuudessa oli 1800-luvulla.

Taulukko 2. Syntyvyys Pomarkussa 1800-luvulla.13

1900-luvun alkupuolella syntyvyys oli Pomarkussa todella korkealla. Vuo­

sisadan ensimmäisellä kymmenellä seurakuntaan syntyi vuosittain 136-157 lasta. Sen jälkeen luvut kääntyivät laskuun, kunnes 1920-luvulla koettiin hetkellinen nousu. Seuraavan kerran Pomarkussa elettiin vauvabuum ia vasta sotien jälkeen, jolloin nk. suuret ikäluokat syntyivät. Sen jälkeen syntyvyys rom ahti alle puoleen entisestä, sillä 1960-luvulla syntyi enää keskimäärin alle 50 lasta vuodessa. Seuraava vuosikymmen ei parantanut lukemia, sillä syntyneiden määrä pieneni entisestään: nyt vuodessa ei syntynyt enää edes 30 uutta kuntalaista. 1980-luku näytti vähän valoisammalta, m utta 1990- luvulla pudottiin uusiin pohjalukemiin; joinakin vuosina lapsia syntyi alle 20. Syntyneiden lasten m äärän vähenem inen on luonnollisesti seurausta

VÄESTÖ

myös Pom arkun kokonaisväkiluvun vähenemisestä ja ikärakenteen m uut­

tumisesta. N uoret ovat m uuttaneet opiskelun ja työpaikan perässä suuriin asutuskeskuksiin, jonne he myös ovat perustaneet uudet perheensä.14

Kuolleisuus

”Se tauti, miltä erinomattain tä n ä taimena on IititRunut maas-' samme ja kutsutaan fämmin*, kuume*, polte* eli lämantaubiksi, puljutaan ensimmäisenä suuremmassa woimassa tä stä seurakun*

n asta wieneen uljreja kuofemaan. Seurakunta onkin piiritetty suurilta keitailta ja metisiltä soilta, " tä stä seurakunnasta onkin mäkifumun mukaan sama ta u ti ustammat Ijenget tappanut; toisia se taas Ijirmuisesti on kiusannut, muutamia kaljbesti, joitakuita

kofmastikin.”15 Tähti25.6.1867

Noin kuvattiin Pom arkun terveydellistä tilaa T¾¾h-lehdessä vuonna 1867.

H uonon hygienian aiheuttama lavantauti oli tehnyt tuhojaan kuitenkin jo m uutam aa vuotta aikaisemminkin, sillä vuomaa 1865 siihen menehtyi 21 ihmistä. Seuraava taulukko 3 osoittaa kuolem antapausten suhteelliset m uu­

tokset alkeellisen terveydenhoidon aikakaudella 1800-luvulla.

Taulukko 3. Kuolleisuus Pomarkussa 1800-luvulla.16

I v u o s i 1805 1815 1820 182 5 18 30 1835 1840 1845 1850 1855 1860 1865 1870 1S75|

k u o l l e i t a

¾ - o s u u s v ä e s t ö s t ä

10 1,4%

12 1,4 %

12 1,2%

16 1,4%

12 0,9%

24 1,6%

36 2,2 %

29 1,5 %

44 2,1 %

51 2,2%

47 1,9 %

87 3,2%

42 1,7%

52 1,8 %

Suhteellisesti suurimmillaan kuolleisuus on ollut Pomarkussa 1860-luvulla, jolloin vaikeat nälkävuodet kulkivat koko m aan yli. N älän heikentämä köy­

hä väestö oli helppo saalis monille kulkutaudeille. Erilaiset rokot ja tuleh- dusperäiset taudit olivat m aaseudulla hyvin yleisiä ja eikä auttavaa lääki­

tystä juurikaan ollut. Ja vaikka lääkärin määrääm ää lääkettä olisikin ollut tarjolla, ihmiset turvautuivat usein mieluum m in perinteiseen kansanparan­

nukseen. Yleisimpiä kuolinsyitä 1800-luvulla Pomarkussa olivat helposti tarttuvat taudit, kuten kiikka- eli hinkuyskä, rokot, keltatauti sekä hermo- ja punakuum e, jotka kulkivat nopeasti koko kylän läpi vieden saaliinaan useim­

miten heikkoja lapsia. Myös kuristustauti koitui m onen pienokaisen kohta­

loksi. Vuonna 1873 Satakunnassa kuvailtiin Pom arkun terveydentilaa seu­

raavasti:

”R-upufin17 julma, arpinen, palja enkeli on taljankin seurakuntaan eljtinyt ja on (jäntä askef askefeefta seurannut kuoleman waafea enkeli; jonka wäfkkywään wikatteesen jo kymmenkunta seuraa kunnan jäsentä omat kaatuneet, et enää noustaksensa, - enemmu ten lapsia, joku keskiukäinenkin; - Tapsille on varm aankin jäfkh mätnen ollut (jyvä enkeli, m utta lieneekö niin ollut vankemmille*

kin, - sen main Jumala tietää, ÜTukkoppskä (kttkka*yskä) on myös seurakuntaan levinnyt ja Tapsista viimeisillä ajoilla saanut rutv saan saaliin. € n s t sunnuntaina sanotaan v iis i olla IjauSattavi*

n a.”18 ^Satakunta 31.5.1873

Kulkutaudeille ei tuohon aikaan voitu juuri m itään ja papin pitäm ät tilastot ovat joidenkin vuosien osalta hyvin synkkiä. Vuonna 1809, jolloin väkimää­

rä ei vielä ollut kovin suuri, 23 ihmistä kuoli erilaisiin kuumetauteihin.

Erityisen pahaa jälkeä sai aikaan punakuum e, johon menehtyi pahimmil­

laan kolmen vuoden aikana (1866-1868) yhteensä 207 pomarkkulaista. Vuon­

na 1808 samaiseen tautiin ja ripuliin kuoli 41 ihmistä eli noin viisi prosenttia koko silloisesta väestöstä. Keuhkotautia ilmeni paikkakunnalla tasaisesti läpi 1800-luvun, m utta vuosittaiset menetykset eivät tavallisesti nousseet 15 henkeä korkeammiksi. Vaarallisimpina tauteina pidettiin kuitenkin erilaisia kulovalkean tavoin leviäviä rokkoja, jotka tietyin väliajoin saapuivat kylä­

läisiä vaivaam aan vieden pahimmillaan elävien kirjoista perheen koko lap­

sikatraan. Vuonna 1823 erilaisten rokkojen saaliiksi päätyi 27 ja vuonna 1865 31 henkeä.19 Rokoista pelottavin oli isorokko, jota vastaan Pom arkussa, kuten muuallakin Suomessa, ryhdyttiin taistelemaan rokotuksin. Rokonis- tutukseen suhtauduttiin kuitenkin hyvin epäileväisin mielin, ja vain joka kymmenes 1870-luvun alkuvuosina syntyneistä lapsista pääsi siitä osalli­

seksi. N iinpä kuntakokous määräsi rokotuksen pakolliseksi uhaten van­

hempia m arkan sakolla, mikäli he eivät toisi lastaan määräaikana rokonis- tuttajan eteen. U hkausta tehostettiin vielä päätöksellä, jonka m ukaan sakko ulosmitataan ilman erillistä oikeudenkäyntiä. Tämä ukaasi tehosi jossain määrin, m utta suuri osa lapsista jäi edelleen ilman rokotusta.20 Tästä kielii sekin, että vielä vuomaa 1881 isorokkoon menehtyi 41 lasta.

Lapsikuolleisuus oli Pomarkussa korkea. Vielä vuonna 1881 alle 18-vuoti- aiden osuus kaikista kuolleista oli peräti 73,9 %. Ja näistä kuoleman kohdan­

neista lapsista lähes 2 /3 oli alle 3-vuotiaita. Kuolleisuus kääntyi koko maas­

sa kuitenkin selvään laskuun 1900-luvulle tultaessa, jolloin terveydenhoi­

toon ja lääkintähuoltoon tuli huom attavia parannuksia. Uusien rokotteiden ja lääkkeiden ansiosta erilaiset epidem iat lakkasivat verottamasta kunnan väkilukua. Elintasonkin noustessa kuolleisuus alkoi vähitellen siirtyä ikä­

luokissa ylöspäin. U uden vuosisadan alkaessa yli puolet, n. 54 %, kuolleista oli vielä alaikäisiä, m utta Seuraavan kymmenen vuoden aikana lääketiede

VÄESTÖ

Terveydenhuollon parantuessa merkittävästi 1900-luvun alussa kuolleisuus kääntyi sel­

keään laskuun Pomarkunkin seurakunnassa. Kuvannut Pentti Ojala.

otti aimo harppauksia eteenpäin perinteisten lastentautien hoidossa, ja niin­

pä vuonna 1910 Pomarkun vainajista lapsia oli enää reilusti alle kolmannes.

Kuolleiden keski-ikä on koko vuosisadan ajan ollut nousussa. Viime vuosi­

kymmeninä on valtaosa Pom arkun seurakunnan vainajista ollut eläkeläisiä.

Esimerkiksi vuomaa 1998 seurakuntaan kuuluneista kuolleista vain kolme oli alle 65-vuotiaita.21

TRENKI, TORPPARI JA TALOLLINEN - VÄESTÖ 1800-LUVULLA

Yhteiskunta oli jakautunut 1800-luvun puoliväliin asti neljään säätyyn: aate­

listoon, papistoon, porvaristoon ja talonpoikiin. M aaseudulla moni jäi tä­

m än jaottelun ulkopuolelle, sillä talonpoikiin luettiin kuuluvaksi vain tilan­

omistajat. Systeemi m uuttui vuosisadan lopulle tultaessa, jolloin käytän­

töön tuli uusi jako rahvaisiin ja säätyläisiin eli herrasväkeen. Säätyläisiin sulautuivat nyt kolme ylintä vanhaa säätyä, ja heidän tuntom erkkeinään olivat syntyperä, sivistyneisyys ja ruotsinkielisyys.

Papiston pitäm än yhteiskuntaluokkatilaston m ukaan Pomarkku oli läpi 1800-luvun lähes täysin maanviljelykseen perustuva talonpoikaisyhteisö.

Rukiinleikkuuväkeä Alcinissin pellolla 1920-ja 1930-luvun vaihteessa. Oikealta Kalle Alanis- si, Frans Tommila, Hilja Pihlaja, Alina Puskala, Kuusisto, Jenny Lammi, Mansikkamäen tytär, Frans Koskinen, Vihtori Vilponen, Pauli Vilponen, Laaksoskaja kaksi tuntematonta.

Edessä Jorma Alanissi ja Sylvi Lammi. Alkuperäiskuva Simo Alanissillä.

Aatelisia pitäjässä ei ollut lainkaan. Oppineiden säätyyn kuuluivat aluksi vain pappi perheineen ja vuosisadan puolivälin jälkeen opettajien perheet.

Porvarit ilmestyvät yhteisöön vähän myöhemmin, kun ensimmäinen po­

m arkkulainen m aakauppa avasi asiakkaille ovensa vuonna 1864. Virka- miesluokkaan kuului vuodesta 1835 lähtien vaihtelevasti 3-11 henkeä. Ta­

lonpoikien, torpparien ja heidän palkollistensa osuus väestöstä oli vuosina 1805-1875 vähintään 96 %. Korkeimmillaan maatalousväestön osuus oli vuonna 1845, jolloin se oli peräti 99,3 % kaikista pomarkkulaisista. Edellä mainittuihin luokkiin kuulum attom ien ihmisten osuus oli kyseisenä aikana vain 0,3-4,5 % koko väestöstä.22

Vuodesta 1770 lähtien, jolloin torppien perustam inen kylien jakamatto­

malle yhteismaalle sallittiin, Pom arkkuun alkoi ilmestyä torppareita kiihty­

vään tahtiin. Vuonna 1784 Pomarkussa oli 11 torpparia, ja 1800-luvun alussa heitä oli jo enemm än kuin talollisia. Talollisia oli nimittäin vuonna 1805 yhteensä 31, kun taas torpparien määrä oli 46. Lampuoteja kyseisenä vuon­

na oli ainoastaan kaksi.23 Torpparilla tarkoitettiin vuokraajaa, joka rahalla, viljalla tai päivätyöllä eli taksvärkkinä maksoi isännälle nautintaoikeudes­

tansa tilan osaan eli torppaan. Talolliset eivät yleensä viljelleet koko tilaan­

sa, joten he antoivat mielellään luvan perustaa torpan tilan takamaille, jonne

VÄESTÖ

vuokraviljelijän oli itse raivattava pellot ja rakennettava tarpeelliset asuinra­

kennukset. Vuokraajat olivat isäntien armoilla sopimusajan m entyä um ­ peen, sillä kaikki isännät eivät uusineet kontrahteja, vaan ottivat haltuunsa torpparin raivaamat pellot, jolloin täm än oli aloitettava uudistilan raivaus alusta jossain muualla. Lampuoti puolestaan oli itsenäisen tilan vuokraaja.

Lampuotitila oli manttaaliin pantu vuokratila, joka oli kuitenkin päätilan alainen. Torppareita tuli lisää nopeasti tasaista vauhtia, ja 35 vuodessa hei­

dän määränsä oli jo yli kaksinkertaistunut, sillä vuonna 1840 heitä oli 106.

Lampuoteja oli tuolloin 19.24 Vuosisadan puolivälissä lam puotien määrä väheni hieman, m utta torppareita tuli nopeassa tahdissa huim asti lisää.

Vuonna 1850 heitä oli merkitty olevan 134 ja vuonna 1865 jo peräti 198.

Tämän jälkeen määrä laski hetkellisesti, m utta vuosisadan loppupuolella, vuonna 1890, m aatorppareita ilmoitettiin olevan 267.25

Vanha, omavaraisuuteen perustuva maatalous edellytti runsasta työväkeä.

Kaikki tarpeellinen valmistettiin itse, eikä koneita ollut, joten palkolliset olivat tarpeen niin taloissa kuin suuremmissa torpissakin. Rengit ja piiat palkattiin tavallisesti vuodeksi kerrallaan, ja palkka maksettiin sekä luontaisetuina että rahana. Ruuan ja vaatteiden lisäksi maksettava rahallinen korvaus ei ollut suuren suuri, joten palkolliset pyrkivät m uutam an vuoden palveluksessa oltuaan mahdollisuuksien mukaan torppareiksi tai mökkiläisiksi. 1800-luvun alussa Pomarkussa oli renkejä 92 ja piikoja 98. Seuraavien 30 vuoden aikana renkien määrä kaksinkertaistui, kun taas piikojen määrä ei ylittänyt sataa- kaan. Palkollisväen tarve tuntui lisääntyvän molemmissa ryhmissä Seuraavi­

na vuosikymmeninä, sillä vuonna 1865 renkejä oli jo 359 ja piikojakin 260.26 Palveluspaikkaa vaihtaessaan palkolliset olivat riippuvaisia entisen isän­

täväkensä lausunnoista. Vuonna 1894 päätettiin kuntakokouksessa, että Po­

markussa oli palkollisten pestauksessa käytettävä tietyn kaavan mukaisia päästötodistuksia. Näissä todistuksissa arvioitiin kyseisen piian tai rengin käytöstä, siveyttä, raittiutta, rehellisyyttä, ahkeruutta ja työtaitoja. Saadak­

seen tilalliset noudattam aan annettua säädöstä kuntakokous määräsi isän­

nän, joka antaa tai vastaanottaa toisenlaisen päästökirjan, maksamaan kym­

menen markkaa sakkoa.27 Vaaditunlainen asiakirja viereisellä sivulla.

Itselliset eli tilaton väestö asusti tilallisten tai torpparien luona. Itselliset eivät olleet renkien ja piikojen tapaan vakinaisessa työsuhteessa, vaan mak­

soivat asumisensa tekemällä jonkin verran työtä isännälle. Tavallisesti he osallistuivat kausiluontoisiin maataloustöihin, kuten elonleikkuuseen, sekä uitto- ja tukkitöihin. Parempiosaisilla itsellisillä saattoi olla myös oma asu­

mus. H eidän elantonsa oli kuitenkin sen verran epävakaa, että päästäkseen naimisiin heidän, samoin kuin renkienkin, oli hallittava jokin käsityöam­

matti: "[...] naimisiin aikovilta ittellis- ja trengimiehiltä w aaditaan kunnal- lishoitokunnalta annettu todistus jostakusta käsikeinollisuuden taidosta, ennen kuin on oikeutettu pääsemään avioliittoon."28 N äin kunta pyrki var­

mistamaan, että tuoreet aviomiehet pystyisivät elättämään perheensä eikä kuntaan tulisi lisää avustettavia.

VÄESTÖ

Itsellisiä paljon huonommassa asemassa olivat irtolaiset, jotka elättivät itsensä kiertämällä kerjuulla talosta taloon. Osa heistä eli vaivaisavun tu r­

vin. Kirkon köyhäinhoito oli järjestetty tällä alueella osaksi ruotujen kautta, osaksi kotiin annettuna avustuksena ja osaksi m aksua vastaan suoritettuna taloihin sijoittamisena. Ne vähävaraiset, joilla ei ollut omaa asuntoa m utta jotka kykenivät vielä jossain määrin työhön, sijoitettiin tavallisesti ruotujen huolehdittaviksi. Useam m an talon ja torpan m uodostam assa ruodussa näm ä "ruotuvaivaisiksi" kutsutut kulkivat talosta toiseen viipyen kussakin yhdestä kahteen viikkoon, talon varallisuudesta riippuen. Kirkonvaivaisiksi nimitettiin puolestaan niitä vähäosaisia, jotka saivat avustusta kotiinsa tai jotka sijoitettiin pitemmäksi aikaa, vähintään vuodeksi, yhteen taloon. Ni­

mitys johtui siitä, että näiden ihmisten elatusvarat koottiin kirkon vaivais­

kassaan, josta ne maksettiin joko huoltajille tai avustettaville itselleen. Vai­

vaiskassan varat olivat peräisin kolehdeista, kruunun henkiverollisten pa­

kollisista suorituksista ja kirkollisista sakoista. Näitä sakkoja joutuivat mak­

samaan m uun muassa nurkkatanssien järjestäjät, siveetöntä elämää viettä­

neet ja ehtoollisella tai jum alanpalveluksessa käym isen laiminlyöneet.

Vuonna 1779 oli Noormarkussa ja Pomarkussa yhteensä 20 köyhäinhoidon varassa elävää ihmistä. Hoidokkien lukum äärä luonnollisesti lisääntyi väes­

töm äärän kasvaessa moninkertaiseksi 1800-luvulla.29 Köyhät otettiin taloi­

hin usein huutokaupalla, mikä oli tietenkin huudettavien kannalta äärim­

mäisen nöyryyttävää, kuten seuraavasta lehtijutusta vuodelta 1875 voi pää­

tellä:

”'CäälTäki xtnefä pitkitetään wanljaa iljmiskauppaa, siten näet, että watwaiset syynätään, tarkastellaan, annostellaan ja lopuksi (juuSollä myyöään wäljemmän anowaiselle. lläljbessään tätä ja kuullessaan useasti raakoja puReita maljtanee RyfTä kirwistelTä mara>ais*raukkam sy5ämessä - otitpa usein näfjty (jeitä tässä tifaisuuöessa kyyneleet silmissä, - koska tämä julma tapa muita' Rt pistää, muttei tässä pufjeet auta, ellei jotain tukemaa kieltoa ydjääftä tule.’’30 Satakunta 16.1.1875

Kirkon ja ruotujen elätettävänä oli Pomarkussa vuonna 1805 ainoastaan kolme ihmistä, m utta määrä kasvoi nopeasti. Kolmessakymmenessä vuo­

dessa hoidokkien luku nousi 21:een, ja seuraavassa viidessä vuodessa hei­

dän määränsä oli enemmän kuin kaksinkertaistunut, sillä vuonna 1840 heitä oli jo 48. Tämän jälkeen luku laski hiukan, m utta kääntyi jälleen nousuun 1850-luvun puolivälissä kohoten senaikaisiin huippulukem iin 1860- ja 1870- luvun taitteessa pahojen katovuosien jälkeen. Tuolloin huollettavien määrä oli 110.31 Köyhäinhoito oli tuolloin vastikään siirtynyt kirkolta vastaperus­

tetulle Pomarkun kunnalle vuoden 1865 kunnallislain m ääräysten m ukai­

sesti. Tähän elantoa vailla olevaan joukkoon ei suhtauduttu aina kovin ymmärtäväisesti eikä siihen kuuluvien kuolemaa juurikaan surtu, kuten kunnansihteeri seuraavassa lehtikirjoituksessa vuodelta 1869 avoimesti myöntää:

”ÅcrtowuostlTa on (jyötynsä, jos aljöinlionsalun. T ä tä maan osaa Ratowuost IjyNxnn tu n tu v a s ti Roljtefi. p aljo n enämpi o fis kansaa kuollut, jos ei Åorkia esiv alta työn ansiolla ja av u lla ofis niin tkmeeffisesti auttanut, üäm m intauti raiv o si samalla aikaa yltä ympäri seurakuntaa ja saatti tuonelan tupiin kansaa joukottain parhaasta ijästä. HOutta ta u ti ja kuolema tu o tti sen (jyvän myös myötänsä että se perkasi paljon semmoista (jenkiä, jotka o liv at v a a n kunnan alituisena raskautena.”32 Sanomia Turusta 28.5.1869

Omavaraiseen maaseutuyhteisöön kuului luonnollisesti myös monimuotoi­

nen käsityöläisten joukko. H eidän am m attikuntaansa käsitellään myöhem­

min Pom arkun elinkeinoelämästä kertovassa jaksossa.

SOSIAALIRYHMIEN MUUTOS 1900-LUVULLA

1900-luvun alussa sääty-yhteiskunta sai viimein väistyä vuoden 1906 kan­

sanedustuslaitoksen uudistuksen myötä. Kun äänioikeudesta tuli yleinen ja yhtäläinen, ei säädyillä ollut enää ylintä päätäntävaltaa. Tämän jälkeen ihmisen yhteiskunnallinen asema riippui lähinnä hänen ammatistaan. Vuo­

sisadan alussa m aaseudun vaikutusvaltaisimpiin henkilöihin luettiin virka­

miehet, teollisuuden ja kaupan harjoittajat sekä tilalliset. H eidän hallussaan olivat usein myös kunnallispolitiikan merkittävimmät luottamustoimet. Näin tapahtui vähittäinen siirtyminen säätyjen maailmasta luokkayhteiskuntaan.

Uudessa järjestelmässä ihmisen asemaan vaikuttivat omaisuus ja tulot, eivät enää lainsäädännöllä m äärätyt privilegiat (etuoikeudet). Tulonjako säilyi kuitenkin edelleen epätasaisena, sillä kaikilla ei ollut maata. Omistavan ja työtätekevän luokan välistä juopaa syvensi vuosisadan alussa tapahtunut metsän hinnannousu, joka lisäsi talollisten varallisuutta. Tällöin korostui ero talonpojan ja torpparin välillä. Aiemmin näiden elämä ei ollut suuresti­

kaan poikennut toisistaan, m utta nyt maan omistaminen sai konkreettista merkitystä. Torpparit olivat yhteiskunnan arvoasteikossa talonpoikien ala­

puolelle, m utta kuitenkin selkeästi tilattoman maatalousväen, kuten muo- namiesten, renkien ja mäkitupalaisten, yläpuolella.33

Omistusoloissa tapahtui muutos, kun maareformi saatiin vihdoin aikai­

seksi kansalaissodan jälkeen ja perintöm aiden vuokratilojen itsenäistyttä- mislaki astui voimaan 15.10.1918. Varsinainen torppien lunastustoiminta

VÄESTÖ

Taulukko 4. Henkilöiden elinkeinot Pomarkussa vuonna 1931.35

P E R H E ID E N P Ä Ä H E N ­ K IL Ö T S E K Ä Y K SIT Y I­

S E T IT S E N Ä IS E T P Ä Ä ­ H E N K I L Ö T

N Ä I D E N P U O L IS O T , L A P S E T J A M U U T P E R ­ H E E N J Ä S E N E T , J O IL L A E I O L E O M A A A M ­ M A T T IA J A J O T K A E IV Ä T O T A O S A A P E R ­ H E E N P Ä Ä H E N K I L Ö N A M M A T T I I N

L A P S E T J A M U U T P E R H E E N J Ä S E N E T , J O T K A T O IM IV A T P E R H E E N P Ä Ä H E N ­ K I L Ö N A M M A T IS S A

M ie s p . N a is p . M ie s p . N a is p . M ie s p . N a is p . E lin k e in o

M a a ta lo u s s iv u -

e lin k e in o in e e n 6 2 2 1 8 4 7 2 7 8 2 0 5 6 7 8 1 0

T e o llis u u s ia k ä s ity ö 8 5 9 4 5 9 9 1 3 8

L iik e n n e 7 3

K a u p p a 1 6 5 9 1 4 3 1 0

Ju lk in e n to im in ta ja

v a p a a t a m m a tit 8 1 0 9 2 0 1

M u ita ty ö lä is iä ta i

p ä iv ä p a lk k a la is ia 3 2

Ilm a n a m m a ttia 6 1 9 3 1 5 2 6 2 0

alkoi toukokuussa 1919 ja jatkui Seuraavan vuosikym m enen ajan. N äin tapahtui 1920-luvulla Pomarkussa, kuten m uuallakin Suomen maaseutupi- täjissä, oleellinen rakennemuutos, kun vuokraajaväestöstä vihdoin tehtiin itsenäisiä maanviljelijöitä. Käytännössä tilanne ei alussa m uuttunut kuin paperilla, sillä entisten torpparien elintaso säilyi entisellään.34

Teollisuustyöväkeä Pomarkussa oli 1920- ja 1930-luvulla lähinnä puunja­

lostusteollisuudessa. Runsaat metsävarat omaavalla paikkakunnalla töitä tarjosivat niin saha- kuin hakkuu- ja uittotyömaatkin. Pääosin Pom arkun väestö sai ennen sotia elantonsa kuitenkin edelleen maataloudesta, kuten yllä oleva taulukko kertoo.

Sotien jälkeen suomalainen yhteiskunta keskiluokkaistui. Tuli uusia am ­ matteja ja varsinkin virkamiesten määrä kasvoi. Vuonna 1950 Pomarkku oli kuitenkin vielä hyvin maatalousvaltainen pitäjä. Noin 60 % väestöstä sai toimeentulonsa maa- ja metsätaloudesta. Teollisuudesta ja käsityöstä sai elantonsa 21,5 %. M erkittävimmät teollisuudenhaarat olivat puuteollisuus ja rakennustoiminta. Liikenne työllisti 109, kauppa-ala 65 ja palveluksiin kuuluvat alat 116 henkilöä. Viimeksi m ainittuun luettiin kuuluviksi mm.

opettajat, terveydenhoitajat ja puolustusvoimissa työskentelevät. Ammatti- asemaryhmityksen m ukaan Pomarkussa oli vuonna 1950 itsenäisiä yrittäjiä 582, johtajia ja toimihenkilöitä 147, työntekijöitä 798 ja maa- ja metsätalou­

dessa avustavia perheenjäseniä 633. Toimihenkilöiden ryhm ään kuuluivat mm. valtion ja kuntien virkamiehet sekä konttori- ja myyntitehtävissä ole­

vat henkilöt. Ihmisten luokittelu työntekijöihin ja toimihenkilöihin ei aina

Kuusikymmentäluvulla maatalousväestön osuus koko työväestöstä alkoi laskea rajusti.

Monet lähtivät työn perässä kaupunkiin ja voimakas maaltamuutto alkoi. Kuvassa Liisa ja Pentti Ekqvist heinätöissä vuonna 1958. Alkuperäiskuva Pentti Ekqvistillä.

ollut yksiselitteistä, vaan rajanveto aiheutti toisinaan ongelmia. Esimerkki­

nä mainittakoon, että vuoden 1950 tilastoissa linja-auton rahastaja on kat­

sottu työntekijäksi, m utta kaupan myyjä toimihenkilöksi.36

1970-luvulla Suomen elinkeinorakenteessa tapahtui suuria muutoksia.

M aatalouden osuus pieneni rajusti. Vuonna 1965 sen osuus bruttokansan­

tuotteesta oli ollut vielä noin viidennes, m utta 1975 se oli enää kymmenisen prosenttia. Vastaavasti suurin nousu tapahtui palvelualoilla. M aatalouden tuottavuuden lasku näkyi myös alan parissa työskentelevien m äärän nopea­

na vähenemisenä. 1965 m aatalousväen osuus oli ollut koko maassa vielä 35

% koko työväestöstä, m utta 1975 se oli enää 15 %.37 Pomarkussa lasku tapahtui hieman hitaam m in kuin koko maassa, sillä vuonna 1970 vielä kolmannes pomarkkulaisista oli maanviljelijöitä. Lähes yhtä suuren ryhm än m uodostivat ammattitaitoiset erikoiskoulutuksen saaneet työntekijät, joihin luettiin mm. kauppa-apulaiset. Toimihenkilöiden osuus oli alle 15 %. Hie­

man pienempi oli nk. ammattitaidottomien ryhmä, jolla ei ollut juuri min­

kään alan erikoiskoulutusta.38

Vuonna 1980 teollisuuden palveluksessa oli 36,2 % työtä tekevistä po­

markkulaisista. Toiseksi yleisin elinkeinonhaara väestölaskentojen mukaan

VÄESTÖ

oli maa- ja metsätalous, jonka osuus oli enää 24,2 %. Palvelusten prosen­

tuaalinen määrä oli kaksinkertaistunut kymmenessä vuodessa ja oli vuonna 1980 jo 18,3 %. M uiden elinkeinojen osuudet olivat kauppa 8,6 %, rakennus­

toiminta 7,8 % ja liikenne 4,9 %. Vaikka teollisuus ja palvelualat tarjosivat huom attavasti enem m än työpaikkoja kuin aiemmin, ne eivät pystyneet työllistämään kaikkia maa- ja metsätalouden parista vapautuvia ihmisiä.

Työpaikkojen kokonaismäärä väheni Pomarkussa ja 1970- ja 1980-luvun vaihteessa Pomarkun työttömyysaste oli koko Tampereen työvoimapiirin korkein, pysyen noin 10-12 prosentin suuruisena.39 Laskusuhdanteen seu­

rauksena työttömyysluvut lähtivät 1990-luvulla nousuun koko maassa ja Pomarkussakin työttömyys kohosi vuosikymmenen puolivälissä yli 20 pro­

senttiin. Työpaikkojen yleistä vähenemistä kuvaa hyvin Seuraava taulukko, jossa näkyy, miten kunkin elinkeinoryhmän työpaikkojen luku pieneni vii­

dessä vuodessa:

Taulukko 5. Työvoiman jakautuminen eri elinkeinoryhmiin vuosina 1990 ja 1995.40

VUOSI 1990 VUOSI 1995

Maa- ja metsätalous 228 162

Teollisuus 404 281

Energia- ja vesihuolto 6 5

Rakennustoiminta 84 54

Kauppa, majoitus- ja ravintolatoiminta 116 86

Kuljetus ja tietoliikenne 52 46

Rahoitus-, vakuutus- ja kiinteistö-

ym. toiminta 53 41

Yhteiskunnalliset ym. palvelut 239 211

Tuntematon 23 23

Eniten työpaikat vähenivät maa- ja metsätaloudessa sekä teollisuudessa.

Suhteellisesti eniten huonoista vuosista kärsivät kuitenkin rakennusalan ihmiset, sillä heidän am m attikunnassaan työpaikkojen väheneminen oli 35 prosentin luokkaa.41 Tämä oli tietenkin odotettavissa oleva m uutos, sillä lama-aikana rakennustoiminta tunnetusti hiljenee, kun ei uskalleta sijoittaa.

Vuosikymmenen loppupuolella tilanne alkoi jälleen näyttää valoisammalta, kun lama alkoi hellittää ja paikkakunnalle ilmestyi uusia yrittäjiä. Varsinkin rakennusala piristyi, kun SHT Rosendahl Oy siirsi tuotantonsa vuonna 1997 Porista Pomarkkuun.

Sadassa vuodessa Pomarkku m uuttui täysin maatalousvaltaisesta yhtei­

söstä teollisuuden ja pienyrittäjyyden tyyssijaksi, jossa maataloudesta saa

elantonsa enää viidennes kuntalaisista. Oleellinen osuus tässä yhteiskunta­

rakenteen m uuttumisessa 1900-luvulla on ollut koulutuksella. Suomalainen hyvinvointiyhteiskunta tarjosi koulunkäyntim ahdollisuuden ja hyvinkin korkean koulutuksen myös sellaisille työläisten ja köyhien maanviljelijöi­

den lapsille, joilla m uuten ei olisi siihen ollut mahdollisuutta. N äin heille tarjoutui tilaisuus sosiaaliseen nousuun, ja he pääsivät parem m in palkattui­

hin töihin kuin vanhempansa. Usein näm ä hyväpalkkaiset työt ovat sijain­

neet Pomarkun ulkopuolella, minkä seurauksena korkeasti koulutetut nuo­

ret ovat lähteneet maailmalle ja paikkakunnan väkiluku on laskenut. 1 11

1 Satakunnan kiinteät muinaisjäännökset 1994, 7ff, 75ff.

2 Harju 1993, 24; Harju 1994, 33f.

3 Väkilukutaulukot 1804-1900 II Df 3, PsrkA.

4 Harju 1994, 33f.

5 Väkilukutaulukot 1804-1900 II Df 3, PsrkA.

6 Uskonnonvapauslain jälkeisten vuosien väestötietojen lähteet: Pomarkun kunnan henkikirjaotteet III10 Ed, I I 1 Bf 4, PkA; Pomarkun kunnan kunnalliskertomukset 1980-2000, Dh, PkA; SVT väestölaskennat.

7 Pomarkun seurakunnan kirkonkirjat 1951-1970, PsrkA.

8 Väkimäärä vuodelta 1978.

9 Pomarkun kunnan henkikirjaotteet III 10 Ed, II 1 Bf 4, PkA; Pomarkun kunnan kunnalliskertomukset 1980-2000, Dh, PkA; SVT väestölaskennat.

10 Rovastinkäräjät 30.6.1887 ja piispankäräjät 19.-23.9.1904, Turun tuomiokapituli, E V I135, TMA.

11 Rovastinkäräjät 30.6.1887, Turun tuomiokapituli E VI 135, TMA; Piispantarkas­

tus 28.-29.5.1922, Turun tuomiokapituli E VI 337, TMA.

12 Kalle Rajamäen muistiinpanoja 1997.

13 Väkilukutaulukot 1804-1900 II Df 3, PsrkA.

14 Syntyneet ja kastetut 1896-2001 I C 1-11, PsrkA; Seurakunnasta muuttaneet 1966-2000 I Bb 1, PsrkA.

15 Tähti 25.6.1867 nro 26.

16 Väkilukutaulukot 1804-1900 II Df 3, PsrkA.

17 rupuli = isorokko

18 Satakunta 31.5.1873 nro 18.

19 Väkilukutaulukot 1804-1900 II Df 3, PsrkA.

20 Kuntakokous 30.3.1873, kuntakokouksen pöytäkirjat 1868-1907 I Ca, PkA.

21 Kuolleet ja haudatut 1899-1999 I F 3-6, PsrkA.

VÄESTÖ

22 Väkiluku taulukot 1804-1900 II Df 3, PsrkA.

23 Väkiluku taulukot 1804-1900 II Df 3, PsrkA; Harju 1994, 33f.

24 Lampuotien määrissä on väkilukutaulukoissa suuria heilahteluita. Vuoden 1830 taulukossa heitä on 24, viiden vuoden kuluttua peräti 41 ja Seuraavan viiden vuoden jälkeen taas ainoastaan 19. Lähde: Väkilukutaulukot 1804-1900 II Df 3, PsrkA.

25 Väkilukutaulukot 1804-1900 II Df 3, PsrkA.

26 Ibid.

27 Kuntakokous 23.7.1894, kuntakokouksen pöytäkirjat 1868-1907 I Ca, PkA.

28 Kunnallishallituksen kokous 5.12.1869, kuntakokouksen pöytäkirjat 1868-1907 I Ca, PkA.

29 Puumala 1933,161 ff.

30 Satakunta 16.1.1875 nro 3.

31 Väkilukutaulukot 1804-1900 II Df 3, PsrkA.

32 Sanomia Turusta 28.5.1869 nro 21.

33 Nygård & Kallio 1987, 564f,593.

34 Lintunen 2000, 4.

35 Väkilukutaulukko 1931, väkilukutaulukot 1910-1931 II Df 3, PsrkA. Taulukosta puuttuu kaksi naista, jotka kuuluvat maataloudesta elantonsa saavien "henkilölli­

seen palveluskuntaan" sekä näiden naisten kolme perheenjäsentä. Heitä ei voinut sijoittaa tämän taulukon olemassa oleviin luokkiin.

36 SVT VI väestölaskenta 1950.

37 Vihavainen 1987, 879.

38 SVT VI C 104, väestölaskenta 1970TX.

39 Selvitys Safa-seminaaria varten 1982, PkA.

40 Pomarkun kunnan kunnalliskertomusl998, Dh, PkA.

41 Ibid.

MAATALOUS

Katoja ja kurjuutta - varhainen maatalous

1800-luvun alussa maanviljelys oli Pohjois-Satakunnassa vielä hyvin alku­

kantaista. Karjatalouskaan ei ollut hääveissä kantimissa, koska laitumet olivat kehnoja eikä heinää viljelty. Kotieläinten hoito oli yleensäkin alkeel­

lista, puhum attakaan karjanjalostuksesta, josta rahvaalla ei luonnollisesti ollut vielä m itään käsitystä. Pomarkussa, kuten naapuripitäjissäkin, oli m aa­

taloudelle tyypillistä yksipuolinen viljanviljely. Peltoalaa kasvatettiin rai­

vaamalla niittyjä pelloiksi, ja kun rehulaitum et näin entisestäänkin pieneni­

vät, heikkeni karjanpito, minkä seurauksena taas peltojen lannoitus huo­

nontui.

Ida Leppälä ja Fiina Söderling keritsemässä lampaita n. vuonna 1913. Alkuperäiskuva Veikko Ikävalkolla.