236 YHTEISKUNTATUTKIJAT meil lä
ja muualla ovat viime vuosikymme- ninä tuskin kirjoittaneet monesta- kaan asiasta yhtä paljon kuin luotta- muksesta. Brittisosiologin Anthony Giddensin mukaan luottamuksen vastakohta ei ole epäluottamus vaan ontologinen ahdistus ja kau- hu. Arvaamattomuus kauhistuttaa.
Risto Saarinen on Helsingin yli- opiston ekumeniikan professori ja Suomen Akatemian huippuyksikön Järki ja uskonnollinen hyväksymi- nen johtaja. Kirjallaan hän liittyy niihin lukuisiin keskustelijoihin, jotka kantavat huolta luottamuksen rapautumisesta. Emme kuitenkaan ole Suomen itsenäisyyden satavuo- tisjuhlien aikaan vielä aivan hukassa.
Saarisen lähestymistapa on aate- historiallinen. Hän arvostaa rooma- laisfilosofi Ciceroa ja eurooppalais- ta valistuksen perintöä. Valistuksen jälkeisen ajan kaksi tärkeää ajatte- lun virtaa ovat Saarisen mukaan ajatukset autonomiasta ja toisaalta keskinäisestä riippuvuudesta. Edel- lisen lähteenä on englantilainen ja ranskalainen valistusajattelu, jäl- kimmäistä edustaa saksalaisfilosofi Georg Wilhelm Friedrich Hegel, ja sen sovellusaloina ovat modernit yhteiskuntatieteet.
Luottamukseen viittaavia kä- sitteitä käytetään monin tavoin.
Englannin trust ja trustworthy ilmai- sevat Saarisen mukaan luottamus- ta laajasti. Confidence ja confidential
Luottamus, uskollisuus ja haavoittuvuus
Saarinen, Risto (2017). Oppi luottamuksesta.
Gaudeamus. 208 s.
kuvaavat ihmisten välistä subjek- tiivista luottamuksellisuutta, kun taas ilmauksia reliance ja reliable käytetään kuvaamaan mitattavaa ja objektiivista luotettavuutta.
Suomen kielen ’luottamus’, ’luot- tamuksellinen’ ja ’luotettava’ käyt- täytyvät paljolti englannin sanojen tavoin (s. 52).
OMAKSI OTTAMINEN
Monilla antiikin filosofeilla esiin- tyy käsite omaksi ottamisesta tai omaksumisesta (οἰκείωσις). Sto- alainen Cicero (106–43 eaa.) kysyy, mikä on elollisen olion en- simmäinen omaksi ottaminen. Jo ennen epikurolaisten korostaman mielihyvän etsimistä yksilön täy- tyy suojella itseään, minkä pohja- na on jonkinlainen käsitys itsestä psykofyysisenä kokonaisuutena.
Kiintymys muihin ja vastuullisuus muista pohjautuu Ciceron mu- kaan varhaiseen itseen kiintymi- seen, mikä ei ole yhteisöllisyyden vastakohta.
Italialainen skolastikko Tuo- mas Akvinolainen korosti 1200-lu- vulla, että avaramielinen ja rohkea ihminen voi olla suopea toisille sik- si, että hänellä on hyvä itseluotta- mus, joka ei romahda satunnaisten pettymysten vuoksi. Omakohtai- nen luottamus ja toivo antavat voi- maa, jonka varassa tulevaisuuteen ei tarvitse suhtautua epäluuloisesti.
MYÖTÄTUNTO JA HAAVOITTUVUUS
Antiikin filosofi Aristoteles (384–
322 eaa.) pohtii, kuin nykyaikais- ta neurotiedettä tuntien, miksi meitä alkaa haukotuttaa nähdes- sämme toisen haukottelevan, ja
”miksi on niin, että kun näemme jollakulla haavan tai palovamman, me alamme omassa mielessäm- me tuntea hänen kärsimystään”.
Hän ounastelee, että ihmisluonto on jollain tavoin kaikille yhteinen, mikä tekee mahdolliseksi samas- tua toisen kärsimykseen.
Myötätunnon lähikäsite on Aristoteleella sääli (ἔλεος) eli kärsimys nähdessämme jonkun ilman omaa syytään joutuvan pa- huuden tai onnettomuuden koh- teeksi, jollainen voisi sattua itsel- lemmekin. Kaiken menettäneet eivät enää voi kokea sääliä, eivät liioin äärimmäisen tyytyväiset, vauraat ja muutenkin onnekkaat, koska he eivät voi kuvitella itsel- leen mitään onnettomuutta.
kirja-arviot
AIKUISKASVATUS 3/2017
237
KIRJA-ARVIOT
Risto Saarinen näkee yhteyden luottamukseen: kaiken menettä- nyt ei voi enää luottaa mihinkään, koska hän ei kykene muutokseen tai riskiin. Rikas ja itsevarma taas on luottamuksen tuolla puolen, koska ei tarvitse rajat ylittävää muutosta. Tarvitaan ikään kuin sopivan suuruista luottamusta it- seen ja muihin sekä avoimuutta ja haavoittuvuutta. Haavoittunut voi löytää uusia vahvuuksia juuri haavoittumisensa myötä.
Emme voi hallita elämää em- mekä estää kaikkia vastoinkäymi- siä, vaan meidän on oltava avoi- mia myös sille, että elämä kuljettaa ei-toivottuihin suuntiin. Tullaan lähelle ajatusta, jonka psykoana- lyytikko Pirkko Siltala on lainan- nut runoilija Rainer Maria Rilkel- tä Vanhuus-teoksessaan (Kirjapaja 2013):
”Meiltä kysytään vain rohke- utta: rohkeutta oudoimman, ih- meellisimmän ja selittämättömim- män edessä. Ei pidä säikähtää, jos eteemme nousee suuri suru tai jos levottomuus hämmentää meitä.
Voimme ajatella, että meille on tapahtumassa jotain, elämä ei ole meitä unohtanut, vaan pitää kä- destä eikä päästä putoamaan.”
USKOLLISUUS
Saarinen lainaa ranskalaisfilosofi Alain Badiouta (s. 1937). Tapah-
tumista (l’évenément) ja uskolli- suutta kuvaamalla Badiou tuo uu- den ulottuvuuden luottamukseen ja luotettavuuteen. Niin maail- manhistoria kuin yksittäisen ih- misen elämä saavat merkityksen- sä perustavista ja käännekohdan tuoneista tapahtumista, tiheistä risteyskohdista.
Uskollisuus tarkoittaa uskolli- suutta tapahtumalle. Uskollisuus on mielentila, joka koostaa kaiken tapahtumaan liittyvän aineiston ja järjestää sen yksilön tai joukko- liikkeen itseymmärrystä kuvaaval- la tavalla.
Badioun kuvaama spontaani uskollisuus lähtee siitä, että vain tapahtuman kokeneet voivat olla sille uskollisia. Dogmaattinen us- kollisuus taas on käsitys, että ta- pahtumalle uskolliset tahot kyke- nevät tulkitsemaan mitä tahansa alkutapahtuman, esimerkiksi val- lankumouksen tai ilmestyksen, valossa. Kolmas uskollisuuden laji, geneerinen uskollisuus, on uutta luovaa. Uskollinen ryhmä tai henkilö kehittää uudenlaisen suhteen alkutapahtumaan. Ge- neerisyys on Badioulle totuuk- sien etsimisen tapa. Totuuksien etsimisen tapoja on neljänlaisia:
tieteellinen, taiteellinen, poliitti- nen ja rakastava.
Toiseuden ja moninaisuuden kohtaaminen johtaa Saarisen mukaan pohtimaan myös uskol-
lisuutta itselle, ei individualismin vaan muista välittämisen merki- tyksessä ja laajan yhteisön puolelle asettumisena.
Oppi luottamuksesta rakentuu siten, että aihetta lähestytään ensin yksilölähtöisesti ja sitten sosiaali- sesta näkökulmasta. Lopulta huo- mio siirtyy luottamuksen erityi- siin muotoihin, kuten uskontoon, uskollisuuteen, myötätuntoon ja haavoittuvuuteen.
Laajan näkökulmansa, saksan- kielisen kirjallisuuden tuntemuk- sensa ja lukijaystävällisen kirjoitta- mistapansa ansiosta Risto Saarinen tuo tarpeellisen lisän luottamus- kirjallisuuteen. Kustantaja hoitaa jälleen osuutensa hyvin. Kirjan kansiratkaisu tosin on erikoinen, kuin Edenin puutarha Vartiotorni- lehden tyyliin kuvattuna.
JUSSI ONNISMAA dosentti, tietokirjailija Werka kehitys Oy
