236
AIKUISKASVATUS 3/2002”Perinteen ja nykyajan puristuksessa” seuraa kolman- tena kahta aiemmin toteutet- tua vapaan sivistystyön viran- omaisarviointia. Näistä kansa- laisopistojen arviointi tehtiin vuonna 1996 ja opintokes- kuksiin kohdistunut arviointi taas vuotta myöhemmin.
Yleisesti voi todeta, että nyt käsillä oleva Jukka Määtän ja Pentti Yrjölän toteuttama arviointi pohjautuu moni- puoliseen aineistoon ja on asiantunteva työ. Tulokseen ei voi olla vaikuttamatta mo- lempien tekijöiden kansan- opistotoiminnan tuntemus.
Raportti on kansanopistoken- tän näköinen ja esille nostetut ongelmat ja kehityshaasteet toden tuntuisia.
Raportti toimii arviointitulostensa lisäksi myös erinomaisena lähdema- teriaalina niille, jotka haluavat tutustua kansanopistotoimin- nan tunnuspiirteisiin ja vii- meaikaisiin kehityskulkuihin.
Raportin materiaali on koottu opistoista eri ryhmiin (opiskelijat, opettajat, johto- kuntien puheenjohtajat, reh- torit ja talouspäälliköt) koh- distettujen kyselyjen, 15 opistoon tehtyjen vierailujen yhteydessä koottujen haastat- telujen ja laajan asiakirja-ai- neiston avulla.
Kansanopistot luupin alla
Jukka Määttä & Pentti Yrjölä (2001). Kansan- opistojen arviointi- raportti ”Perinteen ja nykyajan puristukses- sa ”. Arviointi 10/2001.
OPETUSHALLITUS
Taloudellisesti opistojen todetaan selvinneen lama- vuosien jälkeen keskimäärin kohtalaisen hyvin. Myös opis- kelijaviikkosuoritteilla mita- ten kansanopistojen toiminta on korkeammalla tasolla kuin koskaan. Suurimmalta osin tämä selittyy nimenomaan ly- hytkurssien suosion voimak- kaalla kasvulla. Pitkien linjojen suosio on jonkin verran laske- nut parin vuosikymmenen ta- kaisesta huipusta.
Arvioinnin päätuloksena esitetään, että mitään yhte- näistä kansanopistolaitosta ei (enää ?) ole. Kansanopistot poikkeavat toisistaan monilla eri ulottuvuuksilla. Eri opisto- jen omaksumat koulutustehtä- vät ovat erilaisia. Perinteisen vapaan sivistystyön rinnalle ja ohi on useissa opistoissa noussut eri tavoin toteutettu ammatillinen koulutus. Nyt jo noin parin kymmenen opis- ton meno mukaan ammatti- korkeakoulutoimintaan on entisestään korostanut amma- tillisen koulutuksen painok- kuutta, tosin tuonut myös uuden kehitystyöhön haasta- van koulutustason kansan- opistojen yhteyteen. Kymme- nissä opistoissa toteutetaan myös monien eri koululain- säädäntöjen alaista koulutusta yhtä aikaa.
Raportin mukaan kansan- opistot ovat enimmäkseen toteuttaneet ammatillista kou- lutusta niillä aihealueilla, jot- ka ovat jo perinteisesti kuulu- neet niiden ahvuuksiin va- paana sivistystyönä. Kasvatuk- selliset aineet, viestintä, tai- teet ja humanistinen koulu- tusala ovat kansanopistojen
ammatillisen koulutuksen ydintä. Näin ollen voisi aja- tella, että kysymys on omasta perinteestä nousevasta toimi- alan laajennuksesta ajan muu- tosten mukana.
Tosin raportissa
ilmaistaan myös huoli siitä, että eritoten taloudellisista syistä opistot ovat joutunet monin paikoin laajentumaan varsin monille koulutusaloille.
Erikoistuminen liian painok- kaasti esimerkiksi aikuisten ammatillisen lisäkoulutuksen tai työvoimapoliittisen kou- lutuksen kaltaisiin, rahoituk- seltaan epävarmoihin suuntiin saattaa pidemmässä katsannos- sa osoittautua kohtalaisen ly- hytnäköiseksi ratkaisuksi.
Erilaistuminen opistojen välillä näkyy myös alueellises- ti. Tyhjenevän kehitysalue- Suomen opistoista osa on al- kanut potea selkeää opiskeli- japulaa, jota tosin on pystytty paikkamaan esimerkiksi otta- malla ohjelmaan avoimen yli- opiston tarjontaa. Samanaikai- sesti suurten väestökeskitty- mien opistoilla opiskelijoita on riittämiin.
Taustaliikkeiden arvo- maailmojen paino opistojen työssä on raportin mukaan useimmissa tapauksissa häipy- nyt olemattomiin. Selkeim- min arvot näkyvät edelleen joidenkin kristillisten ja järjes- töopistojen arjessa. Opistoilta on enimmäkseen poistunut myös niille ennen ominainen alueellinen koulutustehtävä.
Vapaan sivistystyön laissa ko- rostetaan kansanopistojen si- säoppilaitosluonnetta. Kuiten- kin arviointiraportin mukaan K I R J A - A R V I O I T A
AIKUISKASVATUS 3/2002
237
näyttää siltä, että lain ”velvoi- tetta” tulkitaan joustavasti.
Syytkin ovat ymmärrettäviä:
toimivan internaatin ylläpito on paitsi pedagogisesti arvo- kasta, myös kallista. Toisaalta elämäntavan muutokset ja nähtävästi myös koulutuksen välineellisyyden lisääntymi- nen ovat vähentäneet opiske- lijoiden halua asua opistolla.
Myös henkilökunnan pyrki- mys, varsinkin sukupolvien vaihtuessa, on erottaa työ ja vapaa-aika toisistaan. Opis- toissa asuvia opettajia ja reh- toreita on yhä vähemmän.
Opistojen internaatti- luonteen pysyttämistä vai- keuttaa selkeästi myös rahoi- tuslainsäädännön muutokset.
Valtionosuuksien nollasum- mapelissä pärjää se, joka tekee halvemmalla ja enemmän kuin muut. Ne, joilla on kalliit ra- kenteet ja rakennukset, häviä- vät nykysäännöksillä väistä- mättä pelin siiyä huolimatta, että toiminnan laadukas infra- struktuuri edistäisi kansan- opistotyön opetuksellisten ja kasvatuksellisten tavoitteiden saavuttamista.
Omasta mielestäni riskinä on myös kansanopistoille omi- naisen erityisryhmien palvele- misen ja varsinkin syrjäyty- misvaarassa oleville koulutet- taville tarkoitetun välttämät- tömän räätälöinnin ja ohjauk- sen vähentyminen. Pienten ryhmien ja erityisaiheiden si- jasta on jo valtionapumeka- nismin takia suuntauduttava suuriin ryhmäkokoihin ja
”varmoihin nakkeihin”.
Raportissa todetaan useassa kohdassa se, että opis- tojen rakennuskannan uhkaa- va rapautuminen on opisto- jen tulevaisuudelle suuri uhka.
Jo muutaman vuoden jatku- nut tosiasiallinen nollalinja valtion rakennusavustuksissa lisää omarahoituspaineita ja toisaalta myös osaltaan uhkaa kiinteistöistä riippuvaisen si- säoppilaitostoiminnan veto- voimaisuutta.
Lainsäätäjälle raportti esittää haasteen kansanopistoa koskevien linjausten tarkenta- miseksi. Ongelmia nähdään sisäoppilaitosluonteen määrit- telyssä sekä siinä, keille toi- minnan pitäisi ensi sijassa koh- dentua ja mitä koulutustehtä- viä kansanopistojen tulisi to- teuttaa. Myös vapaan sivistys- työn lähtökohdista tapahtuva rahoitussäädösten uudistami- nen nähdään tarpeellisena.
Yleisesti ajateltuna raportin valtiovallalle tarjoa- mat johtopäätökset tuntuvat kyllä linjakkailta. Sisäoppilai- tosluonteen kehittäminen olisi voitava turvata mielestä- ni niille opistolle, jotka siitä ovat kiinnostuneita. Tämä pi- täisi tehdä myös taloudellises- ti mahdolliseksi. Toisaalta taas internaatin velvoittavuuden ei tulisi koskea opistoja, joiden opiskelijat kuitenkin asuisivat suureksi osaksi tai miltei ko- konaan opiston ulkopuolella.
Näinhän on laita suurten asu- tuskeskusten kansanopistoissa.
Kysymys kansanopistojen koulutustehtävistä ja kohde- ryhmistä tulisi nähdäkseni jatkossakin ratkaista suomalai- sen sivistystyön perinteen
”vapaan tehtävänhaun” hen- gessä. Tämä ei tarkoita sitä nykytilaa, jossa monien opis- tojen on tehtävä pakon sane- lemina vähän sitä sun tätä, jatkuvasti erilaisia rahahanoja etsien. Vapaus on tuosta kau- kana.
Näkisin, että yksilön oman kasvun ja kansalaiskasva- tuksen tarpeista lähtevässä monipuolisessa opintotarjon- nassa olisi jatkossakin kansan- opistojen toiminnan ydin, josta sitten voisi lähteä elin- voimaisia versoja ammatillisen koulutuksen suuntaan. Vapaan sivistyksen tarpeen korostami- sen ei tulisi olla jonkin men- neen lintukodon haikailua. Ei mennyt palaa. Sovitettuna maailman ja elämäntapojen muuttumiseen ihmisestä it- sestä lähtevän kasvun edistä- minen vapaan sivistystyön oppilaitoksissa tarjoaisi myös vaihtoehdon muutoin kovin tutkinto- ja suorituskeskeisel- le aikuiskoulutukselle.
Vapaan sivistystyön toteuttaminen edellyttää kui- tenkin sellaista resurssitasoa, jossa laadukas ja ajanmukainen opiskelu on mahdollista. Val- tionosuusjärjestelmän tulisi tukea laatua ja kehitystyötä, ei kilpailuttaa opistoja toisiaan vastaan jatkuvissa säästötal- koissa ja suoritekustannusten alentamisessa.
Yhteiskunta voisi myös tarjota opistoille tehtäviä, jot- ka kulloinkin nähtäisiin prio- risoinnin arvoisiksi. Parlamen- taarisen aikuiskoulutustyöryh- män asialistalla ollut huonosti koulutetun aikuisväestön kou- lutustason nostohanke olisi juuri tällainen kansanopistoil- le soveltuva ajankohtainen yhteiskunnallinen palveluteh- tävä. Tällaiset yhteiskunnan tekemät priorisoinnit eivät olisi opistojen vapaudesta pois, vaan lisäarvoa siihen.
Siitä huolimatta, että kansanopistot ovat edustaneet tähänkin asti erilaisia traditoi- ta ja arvotaustoja, ne ovat
238
AIKUISKASVATUS 3/2002 kuitenkin muodostaneetenemmän tai vähemmän yh- tenäisen pedagogisesta perin- teestä nousevan liikkeen. Eri- laisuus on yhdistänyt myös siinä mielessä, että arvojen moninaisuus on nähty vapaan sivistystyön kasvupohjaksi ja sen yhteiskunnallisen merki- tyksen peruspilariksi.
On kuitenkin nähtävissä mahdollinen kehityskulku, jonka seurauksena olisi opis- tokentän yhtenäisyyden pur- kautuminen opistojen er- kaantuessa eri tyyppisiä kou- lutustehtäviä toteuttaviksi ja hyvin erilaisin resurssein toi- miviksi ryhmittymiksi. Vaik- kapa vahvasti ammattikorkea-
koulujen kehitystyössä muka- na olevien, kasvukeskuksissa sijaitsevien ja suurten opisto- jen tulevaisuuden horisontit saattavat sijaita aika etäällä pienten, tyhjenevien maaseu- tupaikkojen opistojen näkö- aloista. Käsitys yhteisestä int- ressistä saattaa tulla yhä ohuemmaksi. Tulevaisuuden polkujen moninaisuus ja eri- laisten opistojen etujen ristik- käisyys voi olla vähän para- doksaalisestikin kansanopis- totyön vahvin edunvalvon- nallinen perusta.
Kaikkiaan arviointi- raportti toimii hyvänä virik- keenä kansanopistojen toi- minnan kehittämisessä. Itse
koin raportin kansainvälisen vertailuosan, joissa kerrottiin perustietoja Tanskan, Ruotsin ja Norjan kansanopistoista, melko ohueksi. Pohdiskelu puuttui tyystin. Vertailua ei käytetty mihinkään.
Raportin otsikko oli myös vähän turhan raflaava, eikä oikeastaan kovin hyvin linjassa sisällön kanssa. Perinne vaikuttaa varmasti aina siihen, mitä tänään tehdään, mutta puristus tulee kyllä enemmän- kin kansanopistojen sijainnis- ta nykyajan ja tulevaisuuden välissä.
L U K I J A N H O R I S O N T T I
Pertti Rantanen
