Kirjallisuutta
inspiroinut oppimateriaalien laatijoita (esi- merkiksi May 1993).
Vaikka loppuosan tarkoituksena on osoit- taa, miten käytännön opetustyössä voidaan lisätä opiskelijoiden yhteisö- ja genre-tietoi- suutta, asia ainakin diskurssiyhteisön osalta varsin kevyeksi. Mitä pitemmälle kir-
ja etenee, sitä vähemmälle huomiolle aka- teeminen diskurssiyhteisö jää. Genre-tietoi- suudenkin herättely jää vähitellen vain teks- tin rakenteiden analysoinniksi. Samanlaista
››lipsumista›› näyttää tapahtuvan myös gen- ren alussa esitetyn määritelmän suhteen.
Genrellähän Swales sanoo tarkoittavansa enemmän kuin tekstiä tai tekstityyppiä, sillä genreen kuuluu myös tekstin tuottamisen ja tulkinnan prosessi. Vähitellen genre alkaa kuitenkin näyttää yhä enemmän perintei- seltä tekstityypiltä rakenteineen. Mielikuva vahvistuu myös siksi, että Swales nimittelee genrejään tekstityyppien nimillä (tutkimus- raportti, oppikirja, kirje, luento...).
Kaikesta huolimatta Swalesin kirja on so- pivaa luettavaa niin tekstien ja tieteellisen diskurssin tutkijoille kuin opettajillekin.
Tutkijoita tosin kiinnostanee enemmän kir- jan alkuosa, opettajia taas loppuosa. Jokai- selle siis jotakin. Vaikka genre-käsite jää tä- mänkin kirjan lukemisen jälkeen hieman epämääräiseksi ja häilyväksi, pääsee Swa- lesin lähtökohdista kuitenkin syvemmälle tekstien ymmärtämisessä kuin ns. perinteis- ten pintatason genre-analyysien (esim. Bi- ber 1988) avulla. Yhteisöllisen aspektin tuominen analyysiin ei sinänsä ole enää ai- van uutta (ks. esim. Miller 1984, Bazerrnan 1989), mutta tämänkaltaisten ››puheenvuo- rojen›› aika ei todellakaan vielä ole ohi.
MINNA-Rıı TTALUUKKA
LÄHTEET
BAZERMAN, CHARLES 1989: Shaping writ- ten knowledge. The University of Wisconsin Press, Madison.
BıBER, DOUGLAS 1988: Variation across speech and writing. Cambridge Uni- versity Press, Cambridge.
FAIRCLOUGH, NoRMAN 1992: Discourse
674
and social change. Polity Press, Cam- bridge.
MAY, EVA 1993: Tiedettä englanniksi. Aka- teemisen kirjoittamisen käsikirja.
Kielikeskusmateriaalia nzo 103. Kor- keakoulujen kielikeskus, Jyväskylän yliopisto. Jyväskylä.
MILLER, CAROLYN R. 1984: Genre as social action. - Quarterly Journal of Speech 70 s. 151-167.
SWALES, JOHN 1981: Aspects of article introductions. Aston ESP Research Reports no 1. The University of Aston in Birmingham. Birmingham.
Epäsystemaattista runokielen havainnointia
TERO LIUKKONEN Kuultu hiljaisuus. Tuo- mas Anhavan runoudesta. Suomalaisen Kir- jallisuuden Seuran toimituksia 594. SKS, Helsinki 1993. 274 s. ISBN 951-717-765-8.
Hannu Launonen pohti teoksessaan Suoma- laisen runouden struktuurianalyysíä (1984) kirjallisuudentutkimuksen ja kielitieteen ra- joja seuraavasti: ››Poetiikan ja lingvistiikan suhde on kaikkea muuta kuin ongelmaton.
Lingvistiikka pystyy jatkuvasti yhä tarkem- min kuvaamaan sitä aineistoa, lähinnä ru- nouden foneettista ja syntaktista rakennetta, joka kuuluu poetiikan alueeseen. Pelkkä tarkkuuden lisäys aineiston kuvauksessa voi sekin jo auttaa muotoilemaan uusia kysy- myksiä tai osoittaa, mitkä aikaisemmista kysymyksistä kenties ovat epäolennaisia.››
(S. 7.)
Lingvistiset painotukset suomalaista ru- noutta kãsittelevissä tutkimuksissa ovat kui- tenkin yhä tuiki harvinaisia. 1990-luvun alun väitöskirjoissa kotimaista lyriikkaa on
eritelty varsin kiinnostavasti, mutta niiden lähestymistavat ovat perinteisiä. Tutkimus- ten kiintopiste sijoittuu tukevasti runoilijoi- den elämänvaiheista kumpuaviin, runojen sisältöä ja maailmankuvaa tulkitseviin bio- grafısiin perspektiiveihin.
Maija Larrnolan P. Mustapään runokuvi- en kehitystä käsittelevä Opera Secreta (1990) sivuaa ohimennen lyriikan rytrnisiä piirteitä metriikan näkökulmasta. Päähuo- mio kiinnittyy kuitenkin siihen, millä tavoin Martti I-Iaavion nuoruudenkokemukset ovat kielellistyneet symboleiksi ja muiksi kieli- kuviksi P. Mustapään runotuotantoon.
Tuula Hökän Eeva-Liisa Mannerin ru- nouden modemisuutta tutkiva Mullan kir- joitusta, auringon savua (1991) on lähtö- kohdiltaan puolestaan filosofinen: erittelyn keskiössä on Mannerin poeettisen metodin ja taidenäkemyksen hahmotus. Runoilijan ja kielen välinen suhde on tuotu esiin moni- ilmeisesti, mutta varsinaiseen lingvistiseen käsitteistöön ei Hökkäkään tutkimuksessaan turvaudu.
*
Selvimmin runokielen rakenteeseen on pyr- kinyt pureutumaan Tero Liukkonen viime- vuotisessa, Tuomas Anhavan runoutta erit-
televässä väitöskirjassaan Kuultu hiljaisuus (1993). Larrnolaan ja Hökkään verrattuna hän on rajannut tarkastelunsa kapeammin itse runouteen; Viittauksia lyriikan ulkopuo- lelle (esimerkiksi Anhavan muuhun toimin- taan) on
Liukkosen väitöskirja on kolmiosainen.
Ensimmäinen osa keskittyy Runon poetiik- kaan, runokielen eri ilmiöihin. Toinen osa Runo kontekstissaan jäljittää Anhavan ru- noihin sisältyvää intertekstuaalisuutta, ja viimeisessä osassa Tuotannon kokonaisuus Liukkonen piirtää yleiskuvan Anhavan maailmankuvasta ja runotuotannosta. Jutun juoni on siten selvä: yksityiskohdista syn- teesiin. Asetelmat lingvistisen käsitteistön hyödyntämiseen ovat siis hyvät.
Ensiksi Liukkonen analysoi lyhyesti Tuomas Anhavan metriikkaa. Sivulla 14 hän kirjoittaa: ››Mitta on runon ulommaisin- ta pintakerrosta mutta se jäsentyy suhteessa muihin rakenteisiin. Monet Anhavan met- riikan ulkopuolelle kuuluvista ratkaisuista ovat sidoksissa mittaan: runomitta vaikuttaa runoilijan sanavalikoirnaan, -muo- toihin, -järjestykseen.›› Oikeastaan asia pi- täisi esittää päinvastoin: runon rytmi on ru-
Kirjallisuutta
non pintakerrosta, mitta taas on runon ryt- miä säätelevä syvärakenne, johon muut ru- non rakenteet jäsentyvät. Ja tottahan mit- taan sidoksissa olevat ratkaisut kuuluvat metriikan ››sisäpuo1elle››.Kiintoisimpia piirteitä Liukkonen saa esiin Anhavan käyttämästä, suomalaisessa
runoudessa kovin harvinaisesta syllabisesta mittasysteemistä. Liukkosen hahmottelema Anhavan syllabisten mittojen (so. tanka- suomennosten) metrinen kielioppi ansaitsee tulla tarkennetuksi esimerkiksi Eila Kivikk- ahon tankoihin vertaamalla.
III
Poetiikkaa käsittelevässä osassa Liukkonen käyttää lomittain sekä kielitieteen että kir- jallisuustieteen termejä, jopa siinä määrin, että tutkimuksen jäsennys näyttää huojuvan.
Esimerkiksi lauserakenteita käsittelevässä luvussa Liukkonen tuo esille säkeenylityk- seen, kaksoispisteen käyttöön, syntaktiseen parallelismiin, sanajärjestykseen ja muuta- miin lauseenvastikkeisiin liittyviä aineksia.
Ainesten esittely jää erikoisuuksien kir- jaamiseksi. Havainnot ovat osuvia, mutta niitä ei työstetä eteenpäin. Paljon puhuva on kirjoittajan oma kommentti samaan kappa- leeseen liittyvässä loppuviitteessä: ››Esityk- sestä [lähteenä olevasta Osmo Ikolan Lau- seenvastikeoppia-teoksesta] käy ilmi että
››modaalinen lauseenvastike›› ja ››mo- daalirakenne›› eivät ole sisällöltään identti- siä termejä. Käytän niitä kuitenkin toisensa korvaavina tautologian välttämiseksi ja sik- si, etten voi paneutua lingvistiseen kysy- mykseen syvemmin» (S. 230.)
Muut Tuomas Anhavan poetiikkaa käsit- televät luvut ovat käsittelyltään samankal- taisia. Liukkonen ottaa esille joitakin kiin- nostavia piiıteitämutta ei sen kummemmin kehittele ideoitaan. Hän kirjoittaa merkitys- rakenteista, kuvioista, sommittelusta ja apostrofıstamutta ei kerro, millä perusteella hän on katsonut esille ottamansa ilmiöt Tuomas Anhavan runoutta tähdellisimmin kuvaaviksi. Maininnat ilmiöiden yleisyy- destä, kiinnostavuudesta tai erikoisuudesta eivät vielä motivoi niiden käsittelyä muu- toin kuin ››impressionisesti››.
Kirjallisuutta
*
Tutkimuksen teoreettinen selkiytymättö- myys näkyy suorimmin alluusioita käsitte- levässä luvussa. Sivulla 116 Liukkonen kir- joittaa: ››Jatkossa tarkastelen Anhavan lyrii- kan intertekstuaalisuutta rajatusti. Sen vuoksi kehittelen konkreettisen terminolo- gian, joka toimii lähinnä analyysin teknise- nä välineenä. Intertekstuaalisuus on selvästi laveampi kysymys kuin mihin tässä yh- teydessä haluan kiinnittää huomiota»
Minkäänlaista rajausta Liukkonen ei kumminkaan tee: hän ei esimerkiksi kerro,
millä perusteella hän on käsittelemänsä ta- paukset valinnut. Terminologian hän kyllä- kin esittelee mutta ei sitä kuitenkaan liiem- mälti käytä. Jatkossa hän esittelee suoria lainauksia, kosketuskohtia, motiiviyhtä- läisyyksiä, ääriviivoiltaan häivytettyjä al- luusioita, upotettuja lainauksia, sulautettuja alluusioita, pseudoalluusioita, sanatarkkoja sitaatteja, kuviolainoja, muunneltuja lai- nauksia, epäsuoria sitaatteja, pseudositaatte- ja jne. Epämääräisten käsitteiden paljous
hukuttaa alleen kiintoisatkin löydökset.
*
Tero Liukkosen Kuultu hiljaisuus ei pysty vastaamaan Hannu Launosen mainitsemaan lingvistisen tarkkuuden vaatimukseen. Liuk- konen on valinnut käyttöönsä runojen erit- telyyn joitakin kielitieteellisiä työvälineitä, mutta hän käyttää niitä ilmeisen halutto- masti - tai ainakin tottumattomasti. Esille nostettu kielen piirre monesti irralliseksi havainnoksi ilman, että Liukkonen selvittää sen merkitystä runon kokonaisuuden, saati runoilijan poeettisen ominaislaadun kan- nalta. Kokonaisarvio siitä, että Tuomas An- hava on maailmankuvaltaan skeptinen empiristi, jolla on taito käyttää erityyppisiä kielellisiä keinoja kulloisenkin tarkoituksen vaatimalla tavalla, ei lopultakaan vaikuta jä- rin hätkähdyttävältä synteesiltä.
Uusien, runokielen arvoituksia avartavi- en kysymysten muotoutuminen olisi kaiki- tenkin vaatinut huomattavasti systemaatti- sempaa ja teoreettisesti johdonmukaisem- paa tutkimusotetta.
PAsı LANKINEN
