LIIKUNTASEURAT MAAHANMUUTTAJATAUSTAISTEN LASTEN JA NUORTEN LIIKUNNAN EDISTÄJINÄ – TOIMENPITEITÄ JA KOKEMUKSIA
Miina Tapaninen
Liikunnan yhteiskuntatieteiden pro gradu -tutkielma Liikuntatieteellinen tiedekunta
Jyväskylän yliopisto Kevät 2020
TIIVISTELMÄ
Tapaninen, M. 2020. Liikuntaseurat maahanmuuttajataustaisten lasten ja nuorten liikunnan edistäjinä – toimenpiteitä ja kokemuksia. Liikuntatieteellinen tiedekunta, Jyväskylän yliopisto, Liikunnan yhteiskuntatieteiden pro gradu -tutkielma, 88 s., (2 liitettä).
Tutkielmassa käsitellään liikuntaseurojen toimenpiteitä maahanmuuttajataustaisten lasten ja nuorten liikunnan edistämiseksi. Tarkoituksena on myös kartoittaa seurojen kokemuksia näistä toimenpiteistä. Tutkimuksen taustalla vaikuttaa akkulturaatioteoria ja erityisesti integraation mahdollistaminen.
Tutkimus on laadullinen ja ilmiötä lähestytään fenomenologis-hermeneuttisesta tulokulmasta.
Tutkimusaineisto koostuu kuudesta eri liikuntaseurojen kanssa käydystä keskustelusta, jotka voidaan nimetä teemahaastatteluiksi. Seurojen nimiä ei käytetä tutkielmassa haastateltavien anonymiteetin takaamiseksi. Haastatteluaineisto on teemoiteltu sanatarkan litteroinnin jälkeen.
Tulkinta eli tutkielman tulokset perustuvat teemoiteltuun aineistoon.
Liikuntaseurojen toimenpiteistä tärkeimpiä ja toimivimpia näyttäisivät tutkimuksen perusteella olevan kuntien kanssa yhteistyössä järjestetyt matalan kynnyksen liikuntakerhot. Kerhojen lisäksi myös erilaiset harraste- ja kilparyhmien välimuodot olivat toimineet hyvin maahanmuuttajataustaisten lasten liikuttamisessa. Aineistosta ilmeni myös, että mahdollisuus käyttää eri kieliä auttoi monikulttuurisen liikunnan järjestämisessä. Myös maahanmuuttajataustaisten ohjaajat rohkaisivat maahanmuuttajataustaisia lapsia osallistumaan toimintaan. Oheistoiminta, tehokkaat pelisäännöt ja toiminnasta tiedottaminen kouluilla koettiin hyviksi käytännöiksi.
Seurat kokivat onnistuneensa edistämään maahanmuuttajataustaisten lasten liikuntaa ja näkivät, että seuratoiminta sopii hyvin monikulttuurisuutta edistävän työn ympäristöksi. Vaikka monet haastatelluista kokivat seurassa olevan tarpeeksi tiedollisia ja taloudellisia resursseja maahanmuuttajataustaisten lasten liikunnan edistämiseen, koki osa haastateltavista huolta resurssien riittävyydestä. Lyhytkestoisten hankkeiden sijasta pitkäjänteisempi toiminta monikulttuurisen liikunnan edistämiseksi olisi toivottavaa. Yksi hyvä keino voisi olla koulutetun vastuuhenkilön palkkaaminen seurojen tueksi. Harva seurojen toimihenkilöistä oli saanut koulutusta monikulttuurisuudesta liikunnassa. Olisi syytä harkita, voitaisiinko monikulttuurisuus ottaa yhdeksi osa-alueeksi valmentajakoulutusten sisältöihin.
Asiasanat: maahanmuuttajat, urheilu- ja liikuntaseurat, integraatio, monikulttuurisuus
ABSTRACT
Tapaninen, M. 2020. Sports clubs promoting the physical activity of children and young people with immigrant background – actions and experiences, University of Jyväskylä, Master’s thesis, 88 p., 2 appendices.
The study focuses on the actions that sports clubs have done to promote the physical activity of children and young people with immigrant background. The objective is also to find out the experiences of the clubs on these acts. The study is based on the theory of acculturation and especially on the concept of integration.
The study has been carried out by qualitative means using hermeneutical and phenomenological approach to the matter. The research material consists of six semi-structured interviews with different sports clubs. The names of the clubs are not revealed in the study to retain the anonymity of the interviewees. After literal transcription, the research material has been themed. The results of the study are based on interpretation of the themed material.
Easily accessible afternoon sports groups were one of the most influential means the sports clubs had used. They were co-operated by the municipality. The research material also indicated that groups that could be defined semi competitional were a success in promoting the physical activity of immigrant backgrounded kids. The possibility of using different languages and the presence of officials with immigrant background attracted multicultural kids to the activity.
Additional activities, functional rules and marketing in schools were also found as good ways to promote the matter.
The clubs felt that they had been successful in promoting the physical activity of children and young people with immigrant background. They also saw that sports clubs are suitable as environment for promoting multiculturalism. Even though some of the interviewees experienced that the club had enough of informational and financial resources to promote multiculturalism, some interviewees were worried they did not have sufficient resources. The focus should be moved from short term projects to long term actions in promoting the issue.
One recommendable act could be to hire educated person to be responsible for supporting the sports clubs in arranging multicultural sports. Very few of the officials in the clubs had received training regarding multiculturalism. It should be revised if multiculturalism should be part of the education of coaches.
Key words: immigrants, sports clubs, integration, multiculturalism
SISÄLLYS
TIIVISTELMÄ ABSTRACT
1 JOHDANTO ... 1
2 TUTKIELMAN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET ... 4
2.1 Akkulturaatioteoria tutkielman teoreettisena viitekehyksenä ... 4
2.2 Tutkielman tavoitteet ja tutkimuskysymykset ... 8
2.3 Tutkielman toteutus laadullisella tutkimusmenetelmällä ... 9
2.4 Tutkielman fenomenologis-hermeneuttinen lähestymistapa ... 11
3 MAAHANMUUTTAJIEN KOTOUTUMINEN ... 14
3.1 Maahanmuuttaja käsitteenä ... 14
3.2 Maahanmuuttajien kotoutuminen yhteiskunnan näkökulmasta ... 16
3.3 Maahanmuuttajien kotoutuminen liikunnan avulla ... 19
3.4 Maahanmuuttajien osallistuminen liikuntatoimintaan... 21
4 SUOMALAISET LIIKUNTASEURAT ... 25
4.1 Liikuntaseurojen toimintaympäristö ... 25
4.2 Liikuntaseurojen ominaispiirteet ... 27
4.3 Liikuntaseurojen toimintaan osallistujat ... 29
5 TUTKIMUSAINEISTO JA SEN ANALYYSI ... 33
5.1 Tutkimusjoukon valinta ja tavoittaminen ... 33
5.2 Tutkimusmenetelmänä teemahaastattelu ... 35
5.3 Taustatietoa tutkittavista seuroista... 37
5.4 Aineiston analyysi ... 39
6 TOIMENPITEITÄ MAAHANMUUTTAJATAUSTAISTEN LASTEN JA NUORTEN
LIIKUNNAN EDISTÄMISEKSI ... 42
6.1 Moninaisuutta tukeva kulttuuri ... 43
6.1.1 Monikulttuuriset liikuntaryhmät ... 43
6.1.2 Ohjaajat ja koulutus ... 46
6.2 Yhteistyön hyödyntäminen ... 47
6.2.1 Julkinen sektori yhteistyökumppanina ... 48
6.2.2 Muut yhteistyökumppanit ... 50
6.3 Harrastamisen mahdollistaminen ... 52
6.3.1 Matalan kynnyksen toiminta ... 52
6.3.2 Taloudelliset tukijärjestelmät ... 55
6.4 Monipuoliset toimintatavat ... 57
6.4.1 Reilut pelisäännöt ja selkeä kommunikaatio ... 57
6.4.2 Maahanmuuttajat tavoittava markkinointi ... 59
6.4.3 Perheen osallisuuden ja yhteisöllisyyden vahvistaminen ... 61
7 LIIKUNTASEUROJEN KOKEMUKSET ... 65
7.1 Toimenpiteiden onnistuminen ... 65
7.2 Resurssien riittäminen ... 66
7.3 Monikulttuurisuuden mahdollisuudet ja haasteet ... 69
8 POHDINTA ... 72
8.1 Johtopäätökset ... 72
8.2 Liikuntaseurat ja yhteiskuntavastuu ... 74
8.3 Tutkielman arviointi ja jatkotutkimusehdotukset ... 76
LÄHTEET ... 79
LIITTEET
1 1 JOHDANTO
Maailma ja suomalainen yhteiskunta muuttuvat jatkuvasti kulttuurisesti ja etnisesti monimuotoisemmaksi. Perheiden kansainvälistyminen ja yhteiskunnan monikulttuuristuminen ovat pitkän aikavälin trendejä (Työ- ja elinkeinoministeriö 2016, 9). Maailman eri kolkat ovat yhä enemmän saavutettavissa, niin fyysisesti kuin sähköisestikin. Yhä useampi ihminen identifioi itsensä maailmankansalaiseksi, maahanmuuttajaksi tai joksikin muuksi kuin asuinmaansa kansalaiseksi. Seitsemän prosenttia Suomen väestöstä on ulkomaalaistaustaisia (Tilastokeskus 2020). Erilaisten kulttuurillisten ja etnisten ryhmien tasa-arvo on tasapainoisen yhteiskuntakehityksen edellytys. Vähemmistöryhmien yhteiskunnallinen asema sekä niiden mahdollisuudet ylläpitää ja kehittää kulttuuriaan riippuvat yhteiskunnallisesta asenneilmastosta sekä sen mukaisesta politiikasta (Liebkind 2006, 9.)
Yhteiskuntamme asenne- ja arvomaailma heijastuu myös liikunnan areenoille. Suomen liikuntapolitiikan lähtökohtana on saada kaikki liikkumaan (Berg & Kokkonen 2016, 12).
Liikuntalaissa tasa-arvo, yhdenvertaisuus ja monikulttuurisuus ovat nostettu tärkeiksi arvoiksi (Peltola 2016, 24–25). Liikunnassa ja urheilussa epäoikeudenmukaisuus on kuitenkin ollut näkyvästi läsnä rasismin, syrjinnän ja nationalismin muodossa (Itkonen 1999, 40). Lukuisia rasistisia purkauksia tapahtuu edelleen sekä maailman isoimmilla stadioneilla, mutta myös junioreiden pelikentillä (ks. esim. Miettinen 2020; Moilanen 2020). Liikuntaan liittyy valtasuhteita, jotka ilmenevät syrjivinä tekoina ja käytänteinä (Berg & Kokkonen 2016, 11).
Esimerkiksi urheiluun sisäänkirjoitettu pyrkimys menestymiseen voi luoda syrjintää esimerkiksi pelitaitojen perusteella. Viime vuosina tapetilla ovat olleet lasten liikuntaharrastuksen korkeat kustannukset, joiden takia pienituloisten perheiden lapset ovat haavoittuvaisessa asemassa (ks. esim. Puronaho 2014). Kun maahanmuuttajien asema työmarkkinoilla on heikompi kuin koko väestön (Työ- ja elinkeinoministeriö 2016, 20), hintakehitys vaikuttaa erityisesti maahanmuuttajataustaisten lasten liikkumiseen.
Maahanmuuttajataustaiset lapset ja nuoret voivat tuntea liikuntaharrastuksessa kuulumattomuuden tunteita myös kielellisten haasteiden, vieraiden liikuntamuotojen sekä
2
ennakkoluulojen takia (Doherty & Taylor 2007). Jotta liikuntakulttuuristamme saataisiin kitkettyä syrjintä pois, on meidän tarkasteltava sitä kriittisesti.
Vaikka liikunnan kentillä ilmenee diskriminoivia käytäntöjä ja asenteita, on liikuntaa usein käytetty välineenä yhdenvertaisuuden edistämiseen. Liikunnan monikulttuurisuustyön avulla voidaan pyrkiä luomaan kontakteja maahanmuuttajien ja valtaväestön välille, vähentämään rasismia sekä edistämään hyviä etnisiä suhteita (Kim 2009, 162). Liikunnalla voi olla monenlaisia sosiaalisia vaikutuksia, joita voidaan hyödyntää myös monikulttuurisuuden edistämisessä. Sen vahvuus monikulttuurisessa maailmassa on universaalisuus. Kehon kieli ja pelien säännöt saattavat olla samankaltaisia hyvin erilaisissakin kulttuureissa. (Vehmas 2015, 185–186.) Liikunta voi myös toimia välineenä sosiaalisten suhteiden rakentamiseen ja samalla ennakkoluulojen poistamiseen osallistujien väliltä (Myrén 2003, 103). Parhaimmillaan liikunta voi tuoda yksilölle yhteisöllisyyden ja yhteenkuuluvuuden tunteita ja mahdollisuuden sosiaaliseen samaistumiseen (Vehmas 2015, 186). Liikuntaharrastuksen tarjoama tuki ja elämänsisältö saattavat olla monelle lapselle ja nuorelle erittäin tärkeitä (ks. Kim 2009, 172).
Työ- ja elinkeinoministeriö tunnistaa liikunnalla olevan tärkeä rooli maahanmuuttajien kotoutumisessa ja yhteisöllisyyden vahvistamisessa (Työ- ja elinkeinoministeriö 2016, 30). Se myös määrittelee kotouttamispolitiikan yhdeksi painopisteeksi kansalaisyhteiskunnan kytkemisen mukaan kotouttamistoimintaan (Työ- ja elinkeinoministeriö 2020a).
Liikuntaseurat ovat tärkeä osa kansalaisyhteiskuntaa ja niiden rooli kansalaisten liikuttajana on merkittävä. Sen takia on tärkeää tutkia, miten monikulttuurisuus ja yhdenvertaisuus näyttäytyvät seuroissa ja näkyykö ministeriön tavoite toiminnassa. Tutkielmassani haluan selvittää, millaisia työkaluja seuroilla on maahanmuuttajataustaisten lasten liikunnan edistämiseksi. Tavoitteenani on saada kiinni niistä toimenpiteistä, joilla seurat ovat pyrkineet edistämään maahanmuuttajataustaisten lasten ja nuorten liikuntaa. Tärkeä osa tutkielmaani ovat liikuntaseurojen kokemukset näistä toimenpiteistä ja monikulttuurisesta liikunnasta ylipäätään.
Mielenkiintoni kohdistuu myös siihen, millaiset resurssit ja turvaverkko seuroilla oli tällaisen yhteiskunnallisesti merkittävän tavoitteen saavuttamiseksi.
3
Maahanmuuttajataustaisten liikkumista ja liikuntaa on tutkittu Suomessa melko paljon (esim.
Fagerlund & Maijala 2011; Myrén 1999; Myrén 2003; Zacheus ym. 2012). Erilaisissa raporteissa ja julkaisuissa on listattu monikulttuurisen liikunnan hyviä käytäntöjä.
Maahanmuuttajataustaisten lasten liikuntaseuratoimintaan osallistumisen ja sitoutumisen epäkohdat ja esteet ovat melko hyvin meillä jo tiedossa. Junkala ja Lallukka (2012) toteavat, että ”tiedossa olevista epäkohdista ja yhdenvertaisuusretoriikasta olisi edettävä kohti konkreettisia tekoja”. Tavoitteenani on selvittää, millaisia nämä konkreettiset teot ovat seuratasolla ja miten ne on koettu.
Tutkielmani rakenne noudattelee graduprosessini kulkua. Ensimmäisenä syvennyn tutkielman taustalla vaikuttavaan akkulturaatioteoriaan sekä määrittelen tutkimusongelmat. Esittelen myös laadullisen tutkimuksen merkitystä tutkielmassani ja kerron, mitä tarkoitan fenomenologis- hermeneuttisella lähestymistavalla tutkielmani tekoon. Luvuissa kolme ja neljä tutustun tutkimusongelmieni taustalla vaikuttaviin ilmiöihin, kuten maahanmuuttajien kotoutumiseen liikunnan avulla sekä liikuntaseuroihin. Viidennessä luvussa esittelen, miten aineisto on kerätty ja analysoitu. Kuudes ja seitsemäs luku käsittelevät haastatteluiden ja aikaisemman kirjallisuuden pohjalta tehtyjä havaintoja eli tutkielmani tuloksia. Viimeisessä luvussa pohdin tutkielmassani havaittuja ilmiöitä ja analysoin työni vahvuuksia sekä heikkouksia.
4
2 TUTKIELMAN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET
2.1 Akkulturaatioteoria tutkielman teoreettisena viitekehyksenä
Käsittääkseni ja käsitelläkseni kulttuurien kohtaamiseen liittyviä ilmiöitä, tukeudun akkulturaatioteoriaan. Maahanmuuttaja usein kohtaa monenlaisia muutoksia muuttaessaan uuteen maahan ja uuteen kulttuuriin. Samalla vastaanottavan kulttuurin jäsenet kohtaavat uusia toiminta- ja ajattelutapoja tavatessaan toisesta maasta muuttavia ihmisiä. Tällöin syntyvää kahden kulttuurin kohtaamista voidaan käsitellä akkulturaation käsitteen kautta. (Liebkind 2006, 13.) Käsitteen sisäistäminen auttaa ymmärtämään prosesseja, joita sekä maahanmuuttajat että valtaväestön edustajat kohtaavat. Nykyisin tutkimuksissa akkulturaatio nähdään useimmiten kaksisuuntaisena eli tunnistetaan myös yhteiskunnan ja ympäröivien ihmisten vaikutus maahanmuuttajan sopeutumisprosessiin (Hunh, Howell & Benet-Martínez 2009).
Liikuntaseuran tarjoama sosiaalisen kanssakäymisen ympäristö voi olla isossakin roolissa akkulturaatioprosessissa. Liikuntaorganisaatiot on nimittäin nähty eräänlaisina pienoisyhteiskuntina, joissa voidaan oppia yhteiskunnan sääntöjä ja normeja. (Zacheus &
Hakala 2010.)
Redfordin, Lintonin ja Herskovitsin vuoden 1936 klassisen määritelmän mukaan, akkulturaatio tarkoittaa tapahtumia, jotka seuraavat, kun ryhmät yksilöitä erilaisista kulttuuritaustoista kohtaavat. Seurauksena tästä, toisen tai molempien ryhmien alkuperäisissä kulttuureissa tapahtuu muutoksia (Berry 1997, 7; Liebkind 2006, 13). Akkulturaatiota voidaan kuvailla prosessina, jolloin se merkitsee kulttuurien kohtaamisesta johtuvia, ajan kuluessa tapahtuvia muutoksia. Kun kulttuurit kohtaavat, kahden eri kulttuurin jäsenten uskomukset, tunteet, asenteet ja arvot voivat muuttua. Akkulturaatio voidaan nähdä myös tilana, jolloin tutkimuksissa mitataan akkulturaation astetta tai määrää tiettynä ajankohtana. (Liebkind 2006, 13–14.)
Aikaisemmin monikulttuurisuuden tutkimuksessa on käytetty paljon assimilaation käsitettä, jonka periaate on, että mitä enemmän päästään sisälle uuteen kulttuuriin, sitä enemmän menetetään omaa alkuperäistä kulttuuria (Berry ym. 2011, 308–309; Forsander 2001, 34–35).
5
Esimerkkinä assimilaatiosta on pidetty melting pot -käsitettä, joka kehitettiin 1900-luvun alussa kuvaamaan amerikkalaisen kulttuurin pyrkimystä saada maahanmuuttajat sulautumaan muiden joukkoon (Forsander 2001, 34). Assimilaatiota ei kuitenkaan enää nähdä ainoana sopeutumisstrategiana, ja akkulturaatio käsitteenä on vakiinnuttanut paikkansa tutkimusten sanastoissa (Berry 1997, 7). Akkulturaation käsite pitää sisällään sekä assimilaation että muita erilaisia tapoja reagoida kulttuurien kohtaamiseen. Tutkijat ovat nähneet akkulturaation joko yksisuuntaisena tai kaksisuuntaisena. Yksisuuntainen akkulturaatio ei juurikaan eroa assimilaatiosta. Kaksisuuntaisessa akkulturaatiossa nähdään, että kahden tai useamman kulttuurillisen ryhmän kohdatessa, vaikuttavat ne kaikki jollain tavoilla toisiinsa. Myös valtaväestö mukautuu osaltaan kulttuurien kohtaamisesta johtuvaan uuteen tilanteeseen.
Maahanmuuttajat eivät ainoastaan sulaudu uuden asuinmaansa kulttuuriin ja omaksu uusia toimintatapoja, vaan akkulturaatiossa on mahdollista säilyttää oman alkuperäisen kotimaan kulttuuri ja olla näin kahden kulttuurin jäsen. (Liebkind 2006, 14.)
Akkulturaation tutkimuskentällä merkittävää työtä on tehnyt John W. Berry, joka kehitti nelikentän akkulturaatioilmiön yksinkertaistamiseksi. Berryn mallissa akkulturaatio voidaan karkeasti jakaa neljään eri vaihtoehtoon: jo äsken mainittuun assimilaatioon sekä integraatioon, separaatioon ja marginalisaatioon (kuvio 1). Tähän jaotteluun vaikuttavat kaksi komponenttia:
kulttuurin säilyttämisen aste sekä kontakti ja osallistuminen uuteen ympäristöön. Kulttuurin
KUVIO 1. Akkulturaatiostrategiat (Berry 1997, 10).
6
säilyttäminen tarkoittaa sitä, kuinka tärkeänä pidetään omaa alkuperäistä kulttuuria ja halukkuutta säilyttää se omassa elämässä. Kontakti ja osallistuminen tarkoittavat halukkuutta toimia ja olla kontaktissa toisten kulttuurillisten ryhmien kanssa. Akkulturaation neljä vaihtoehtoa määrittyvät pääosin näiden kahden muuttujan eri kombinaatioista. (Berry 1997, 9–
10.)
Assimilaatio tarkoittaa täyttä sulautumista uuteen kulttuuriin. Tässä mallissa halutaan omaksua uusi kulttuuri täysin ja halutaan olla läheisissä tekemisissä uuden kulttuurin toimijoiden kanssa.
Oman kulttuurin säilyttämisen aste on siis matala ja halu osallistua uuteen ympäristöön on suuri.
Integraatiossa puolestaan halutaan olla toimijoina uudessa kulttuurissa, mutta samalla pyritään säilyttämään oma alkuperäinen kulttuuri. Separaatiossa halukkuus toimia uudessa kulttuurissa on matalalla tasolla, omaa alkuperäistä kulttuuria pidetään suuressa arvossa ja ollaan tekemisissä lähinnä oman alkuperäisen kulttuurin edustajien kanssa. Marginalisaatio tarkoittaa tilannetta, jossa omaa kulttuuria ei ole mahdollista säilyttää ja halukkuus kanssakäymiseen uuden kulttuurin toimijoiden kanssa on syystä tai toisesta vähäistä. Marginalisaatio johtuu usein syrjinnästä tai ekskluusiosta. Nämä neljä mallia perustuvat sille oletukselle, että akkulturoituva ryhmä tai yksilö saa itse päättää miten akkulturoituu. (Berry 1997, 9–10.) Kaikissa tilanteissa tämä ei ole mahdollista. Muun yhteiskunnan asenteet ja odotukset maahanmuuttajan sopeutumisesta vaikuttavat akkulturaatioprosessiin (Berry ym. 2011, 322).
Liikunnan kentällä akkulturaation käsitteet voidaan yksinkertaistaa liikuntaryhmien muotoon.
Assimilaatiostrategia on käytössä, kun maahanmuuttajat liikkuvat sekaryhmässä kantasuomalaisten kanssa. Integraation voidaan nähdä toteutuvan, kun maahanmuuttaja liikkuu sekä edellä mainituissa ryhmissä että maahanmuuttajien omissa ryhmissä. Separaatiostrategian voidaan nähdä toteutuvan, kun etnisiä liikuntaryhmiä painotetaan muiden kustannuksella.
(Zacheus ym. 2012, 101.)
Berryn erotteluja ja yksinkertaistuksia on käytetty tutkimuksissa niin paljon, että Wardin (2008) mukaan ne saattavat jo rajoittaa tutkijoiden ajatusmalleja. Berryn mallille ja sen komponenteille on esitetty kritiikkiä varsinkin liiallisesta yksinkertaistamisesta. Esimerkiksi kulttuurin säilyttäminen ei ole aivan niin yksinkertainen asia, kuin mitä mallista voisi päätellä. Monet vähemmistöjen edustajat tasapainoilevat kahden kulttuurin välillä ja kulttuurien ristiriidat voivat aiheuttaa negatiivisia psykologisia ja sosiaalisia seurauksia. (Ward 2008.) Tutkimuksissa
7
on myös ehdotettu akkulturaation tutkimista käyttäytymisen perusteella, ei asenteiden, kuten Berryn nelikenttämallissa. Ward ja Kus (2012) raportoivat tutkimuksessaan, että tutkittavien itse ilmoittamat akkulturaatiokäyttäytymiset saattavat olla luotettavampi tapa tutkia sopeutumista kuin asenteet.
Useimmiten akkulturaatio on ymmärretty sopeutumiseksi uuteen kulttuuriin. Integraatio on yleisesti nähty suotuisimpana akkulturaatiostrategiana. (Liebkind 2006, 17–21.) Suomessakin maahanmuuttajien sopeutumiseksi käytetään kotoutumistoimenpiteitä, joiden tavoitteena on integraatio (ks. Laki kotoutumisen edistämisestä 2010; Pyykkönen 2003, 94). Integraatio voi tapahtua ainoastaan, jos molemmat kohtaavat ryhmät hyväksyvät toisensa. Maahanmuuttajien kohdalla tämä tarkoittaa velvoitetta opetella yhteiskunnan arvot ja säännöt. Valtaväestöryhmän täytyy osaltaan valmistaa eri instituutiot siihen, että ne voivat palvella kulttuurillisesti erilaisia ryhmiä. (Berry 1997.)
Liikuntaa on usein käytetty integraation välineenä (Zacheus & Hakala 2010). Näin ollen akkulturaatioteorian käsitteitä voidaan käyttää myös liikuntakulttuurin tarkastelemiseen.
Integraatiokriittisissä näkemyksissä on esitetty, että käytännön toimintamalleja tuotettaessa olisi vältettävä ajattelutapaa, jossa vähemmistöön kuuluvien tulisi sopeutua valtaväestön kulttuurisiin ehtoihin ilman, että niitä kyseenalaistettaisiin. Kriitikot nostavat esille, että tasavertaisissa kohtaamisissa, vuorovaikutuksen molemmille osapuolille pitäisi tapahtua jotain.
(Pyykkönen 2003, 96.) Voidaan siis ajatella, että liikuntaryhmän ja maahanmuuttajataustaisen lapsen kohdatessa molemmissa pitäisi tapahtua muutoksia. Tutkimuksissa on esitetty, että todellisen integraation toteutumiseksi, joitakin liikuntakulttuurimme esteitä olisi syytä madaltaa (esim. Kim 2009, 171; Maijala 2014, 56). Akkulturaatioprosessi näyttäytyy tutkielmassani liikuntaseurojen muutosprosessien, sopeutumiskeinojen ja sopeutumisen tarkasteluna.
Akkulturaatiosta on hankalaa tehdä yleistäviä toteamuksia, sillä jokainen kulttuurillinen ryhmä ja akkulturaatioprosessin kokija on erilainen (Berry 1997). Sosiaalinen konteksti vaikuttaa akkulturaation luonteeseen (Elbe ym. 2018). Akkulturaatioprosessi on erilainen riippuen esimerkiksi yksilön taustasta, suhtautumisesta omaan kulttuuriin sekä uuden kotimaan kulttuurista ja asenteista (Jasinskaja-Lahti 2000, 20–21). Siihen liittyy myös monenlaisia
8
prosesseja ja muutoksia, jotka ovat riippuvaisia myös ympäristöstä. Tällaisia ovat esimerkiksi ympäristön asenteet ja sosiaalinen tuki. (Berry 1997.) Tämä tarkoittaa, että myös liikuntaympäristön ominaisuudet saattavat vaikuttaa siinä liikkuvan yksilön akkulturaatioon.
Liikuntaryhmissä on mahdollista esimerkiksi vahvistaa omaa etnistä identiteettiään liikkumalla yhdessä samaa etnistä ryhmää edustavien ihmisten kanssa. Toisaalta liikkuminen eri kulttuureista tulevien ihmisten kanssa voi johtaa parempaan vuorovaikutukseen ja lopulta integraatioon. (Elbe ym. 2018; Allen ym. 2009.)
2.2 Tutkielman tavoitteet ja tutkimuskysymykset
Tutkielmani tarkoituksena on selvittää liikuntaseurojen keinoja tukea maahanmuuttajataustaisten lasten liikuntaa. Tutkielmassa kartoitetaan, millaisia kokemuksia liikuntaseuroilla on maahanmuuttajataustaisten lasten osallistamisesta ja sitouttamisesta omaan toimintaansa. Tavoitteena on tuoda ilmi millaisia toimenpiteitä seurat ovat kokeilleet ja millaiset heidän kokemuksensa näiden toimenpiteiden onnistumisesta on. Samalla tarkoituksena on tuoda muiden seurojen tietouteen onnistuneita keinoja maahanmuuttajataustaisten lasten ja nuorten liikunnan tukemiseen. Tutkielmassa pureudutaan myös siihen, millaisena seurojen edustajat näkevät liikuntaseurojen mahdollisuudet edistää maahanmuuttajataustaisten lasten liikuntaa.
Akkulturaatiostrategioista tutkimusten mukaan tavoiteltavin on integraatio (esim. Berry 1997;
Ward 2008). Jotta integraatio toimisi, on vastaanottavan yhteiskunnan annettava tukensa maahanmuuttajien kotoutumisen hyväksi (Berry 1997). Liikunta on yhteiskuntamme hyväksymä työkalu kotouttamisen edistämiseen (ks. Opetusministeriö 2010). Ensimmäinen tutkimuskysymykseni liittyy siihen, miten urheiluseurat ovat osaltaan vastanneet monikulttuurisuuden ilmiöön.
1. Millaisilla toimenpiteillä liikuntaseurat ovat pyrkineet edistämään maahanmuuttajataustaisten lasten ja nuorten liikuntaa?
9
Toisessa tutkimuskysymyksessä tarkastellaan sitä, millaiset keinot seurat ovat kokeneet toimiviksi ja millaiset eivät. Lisäksi tarkastellaan seurojen kokemusta maahanmuuttajataustaisten lasten liikunnan edistämisestä.
2. Millaisia kokemuksia seuroilla on maahanmuuttajataustaisten lasten ja nuorten liikuntaa edistävistä toimenpiteistä?
Ensimmäiseen tutkimuskysymykseen pyrin vastaamaan luvussa kuusi ja toiseen luvussa seitsemän. Edeltävästä toki löytyy myös seurojen ajatuksia toimenpiteistä ja niiden toimivuudesta. Jälkimmäisessä pyrin siirtymään yksittäisten toimenpiteiden vaikuttavuudesta koko seuran monikulttuurisuustyöhön ja sen realiteetteihin.
2.3 Tutkielman toteutus laadullisella tutkimusmenetelmällä
Tutkimuskysymysteni kautta työni määrittyi alusta asti laadulliseksi eli kvalitatiiviseksi.
Laadullisen tutkimuksen lähtökohtana on todellisuuden käsittäminen moninaisena ja pyrkimys tutkimuksen kohteen kokonaisvaltaiseen ymmärtämiseen (Hirsjärvi, Remes & Sajavaara 1997, 152). Moninaisuus ja kokonaisvaltaisuus näkyy tutkielmassani liikuntaseurojen kokemuksien kautta. Jokainen tutkielman seura toimii omassa ympäristössään ja jokainen haastateltava kokee monikulttuurisuuden omalla tavallaan. Kokemukset eivät kuitenkaan jää yksittäisiksi, vaan tutkielmassani rakennetaan kirjallisuuden ja seurojen äänien kautta ymmärrystä ilmiöstä kokonaisuudessaan. Kvalitatiivisen tutkimuksen päämääränä on enemmänkin löytää ja paljastaa tosiasioita kuin todistaa jotain (Hirsjärvi ym. 1997, 152). Tutkielmassani ei ole hypoteesia, jolle hakisin näyttöä, vaan pikemminkin kysymyksiä, joilla on mahdollista selvittää ilmiön luonnetta. Hypoteesittomuus laadullisessa tutkimuksessa tarkoittaa, että tutkimuksessa ei ole ennakko-oletuksia tutkimuksen tuloksista (Eskola & Suoranta 1998, 19).
Laadullisessa tutkimuksessa tavoitteena ei ole tilastolliset yleistykset, vaan pikemminkin asiantilan kuvaus tai ymmärtäminen (Eskola & Suoranta 1998, 61). Tutkielmassani pyrkimys ei ole linjata, miten seurojen tulisi edistää maahanmuuttajataustaisten lasten liikuntaa, vaan kuvata, millaisia keinoja on käytetty ja miten ne ovat tietyssä ympäristössä toimineet. Näistä
10
seurojen kokemuksista on toki tarkoitus muodostaa teoreettisesti kestäviä näkökulmia (ks.
Eskola & Suoranta 1998, 62). Keskeisessä osassa laadullista tutkielmaa ovat tutkijan tulkinnat, mutta tutkija ei määrää, mikä on tärkeää (ks. Hirsjärvi ym. 1997, 155).
Laadulliselle tutkimukselle ominaista on kerätä aineistoa, joka mahdollistaa ilmiön monipuolisen tarkastelun (Alasuutari 2011, 83–84). Laatu kuitenkin korvaa määrän. Usein laadullisissa tutkimuksissa keskitytään maltilliseen määrään tutkittavia, ja perehdytään näihin perusteellisesti. Tutkimusjoukko valitaan harkinnanvaraisesti, niin että tutkittavat täyttävät tietyt tunnusmerkit. (Eskola & Suoranta 1998, 18.) Tutkielmassani valitsin tutkimuskohteiksi kuusi liikuntaseuraa, joilla oli kokemusta monikulttuurisesta liikunnasta. Kvalitatiivisessa tutkimuksessa hyödynnetään usein ihmistä tiedon keruun välineenä (Hirsjärvi ym. 1997, 155).
Usein laadullisen tutkimuksen ominaispiirteinä pidetään myös tutkittavien osallistuvuutta (Eskola & Suoranta 1998, 16) sekä tutkijan ja tutkittavan kohteen välistä vuorovaikutusta (Hirsjärvi & Hurme 2015, 23). Edellä mainitut laadullisen tutkielman elementit näkyvät tutkielmassani valitsemani aineistonkeruumetodin myötä. Koin haastattelut helpoimmaksi tavaksi selvittää seurojen toimenpiteitä ja kokemuksia. Tekstissäni luvuissa kuusi ja seitsemän tutkittavien ääni kuuluu suorien sitaattien myötä.
Eskolan ja Suorannan (1998, 17) mukaan: ”Objektiivisuus syntyy subjektiivisuutensa tunnistamisesta”. Laadullista tutkimusta tehdessä on hyvä tiedostaa tutkijan arvopohja. Arvot ohjaavat meidän suhtautumistamme asioihin ja muovaavat myös ymmärrystämme (Hirsjärvi ym. 1997, 152). Jotta tutkielmani olisi mahdollisimman luotettava, on minun tunnistettava omat lähtökohtani ja arvopohjani. Vaikka tutkielman tekijänä pyrin olemaan mahdollisimman riippumaton ennakkoluuloista, niin tietoni ja ajattelumaailmani vaikuttavat silti tulkintaani.
Aiheen valinta kumpusi halustani tehdä jotain itselleni tärkeää. Minua kiinnosti pakolaiskriisin myötä kiihtynyt keskustelu maahanmuutosta ja maahanmuuttajien kotoutumisesta. Aluksi ideana oli tutkia, miten jyväskyläläiset jalkapalloseurat ovat huomioineet maahanmuuttajataustaiset lapset toiminnassaan. Itselläni on kokemusta urheiluseurojen toiminnasta niin jalkapallon harrastajana, valmentajana sekä seuratyöntekijänä.
Maahanmuuttajataustaisten lasten määrä toimimassani seurassa oli tuntumani mukaan hyvin vähäinen. Kentillä törmäsin joukkueisiin, joissa monikulttuurisuus oli paljon näkyvämpää.
Tämä herätti kysymyksen, miksi joissain seuroissa liikkuu enemmän monikulttuurisia lapsia
11
kuin toisissa. Asian tutkiminen kariutui kuitenkin arveltuani, että Keski-Suomen seuroissa ei todennäköisesti juurikaan ole seuroja, jotka olisivat asiaan paneutuneet. Päätinkin laajentaa tutkimukseni kohdejoukkoa koskemaan koko Suomea ja kaikkien lajien edustajia. Koin, että näin saisin mielenkiintoisempia ja syvempiä näkemyksiä asiasta.
2.4 Tutkielman fenomenologis-hermeneuttinen lähestymistapa
Fenomenologis-hermeneuttisella otteella pystyn parhaiten lähestymään tutkimaani ilmiötä.
Hermeneutiikan ytimessä on tulkinnallisuus (Tuomi & Sarajärvi 2018, 52). Koen kuitenkin, että pelkkä tulkinta ei tutkielmassani riitä, vaan minun täytyy myös kuvailla ilmiötä.
Fenomenologia tuo tämän puolen tutkielmaani. Toisaalta taas pelkkä fenomenologia ei riitä, sillä ilmiö vaatii myös tulkintaa. Ymmärrän fenomenologis-hermeneuttisen lähestymistavan tietoon siten, että todellisuus näyttäytyy ihmiselle aina hänen kokemuksensa myötä, eikä siten, että olisi jokin absoluuttinen todellisuus (ks. Tuomi & Sarajärvi 2018, 30). Tämä konkretisoituu tutkielmassani seurojen kokemuksien kautta sekä tulkintani myötä.
Fenomenologis-hermeneuttinen tutkimusperinne sijoittuu laajemman hermeneuttisen perinteen alle (Tuomi & Sarajärvi 2018, 29). Hermeneutiikassa tietoa tuotetaan hahmottamalla asioiden suhteita toisiin asioihin ja tarkastelemalla ilmiöitä suhteessa toisiin ilmiöihin (Jyväskylän yliopisto 2015). Keskeisenä ideana on hermeneuttinen kehä, joka nähdään ymmärtämisen perusteena. Hermeneuttiseen kehään kuuluu esiymmärrys ja ymmärryksen kehittyminen.
Hermeneutiikassa ymmärrystä ei ajatella staattisena johonkin pisteeseen loppuvana, vaan prosessina, jossa tutkijan ymmärrys muuttuu ja muuttaa myös tutkijan ajatuksia. (Kakkori &
Huttunen 2014.) Kokonaisuuden muodostumiseen vaikuttaa yksityiskohtien tulkinta ja kokonaisuuden perusteella tehdään taas yksityiskohdista uusia hahmotuksia (Jyväskylän yliopisto 2015). Näin ollen ymmärrys muuttuu tulkinnan kehällä jatkuvana prosessina.
Tutkielmassani hermeneutiikka ilmenee juuri prosessina, jossa ymmärrykseni on muuttunut eri vaiheiden myötä.
Fenomenologian tehtävä sen kehittäjän Edmund Husslerin mukaan on antaa uusi pohja sekä tieteelle että filosofialle. Husslerilaisen fenomenologian ytimessä on tietoisuuden tutkiminen
12
kokemuksen ja havaintojen avulla. (Kakkori & Huttunen 2014.) Fenomenologiassa tutkitaan sitä, mikä meille kokemusmaailmassamme ilmenee. Jokainen meistä saattaa kokea todellisuuden eri tavoilla, riippuen omista ominaisuuksistamme ja aikaisemmista kokemuksista. Kokemukset todellisuudesta merkitsevät meille aina jotain eli ne eivät ole vain neutraalisti olemassa. Tutkittaessa kokemuksia tutkitaan niiden merkityksiä meille. (Laine 2015.) Tutkielmaani valitsemassa hermeneuttisessa fenomenologiassa ilmiön tutkiminen ymmärretään tulkinnalliseksi (ks. Perttula 2000). Voidaan sanoa, että ilmiöt ovat läsnä ihmisen kokemusmaailmassa ja tutkijan tehtävä on avata nämä käsitteiksi ja tulkita ilmiöitä (Tuomi &
Sarajärvi 2018, 31). Fenomenologia näyttäytyy tutkielmassani tavoitteena luoda kuvaus ilmiöstä tiedostaen kuitenkin, että tutkielmani käsittää vain pienen tutkimusjoukon näkökulmia ja tulkintaa, joka saattaa osin kummuta arvomaailmastani.
Vaikka tutkielmassani käsitelläänkin yksittäisten seurojen tilanteita ja kokemuksia, kertovat ne myös jotain suomalaisesta liikuntakentästä. Fenomenologia korostaa yksilön kokemuksia, mutta tiedostaa myös ihmisen yhteisöllisyyden. Kokemusten merkitykset rakentuvat yhteisöissä. Jokainen meistä kokee oman todellisuutensa, mutta yhteisön jäseninä meidän kokemuksemme todellisuudesta ovat melko samanlaisia. Sen takia yksittäiset kokemukset voivat kertoa meille yhteisöstämme jotain. Toisaalta erilaisissa kulttuureissa elävillä ihmisillä merkitysrakenteet voivat olla hyvin erilaisia. (Laine 2015, 32.) Tämän takia esimerkiksi tutkielmani tulkinnat pätevät ainoastaan tässä suomalaisessa yhteisössä, jossa elämme.
Hermeneutiikassa omat lähtökohdat on tunnistettava, jotta voi erottaa omat ennakkonäkemykset muiden tekstien tai puheen joukosta (Gadamer 2005, 34). Aiheen valinnan hetkellä esiymmärrykseni ilmiöstä keskittyi lähinnä tietämykseeni ja kokemukseeni seuratoiminnasta. Tosin seuratoimintakokemukseni eivät olleet kovin monikulttuurisia.
Minulla ei siis ollut juurikaan käsitystä siitä, millaisilla tavoilla liikuntaseuroissa oli pyritty edistämään maahanmuuttajataustaisten lasten liikuntaa tai miten seurat kokivat asian.
Ymmärrykseni muuttui ja syventyi, kun aloin lukea aiheesta tehtyä tutkimusta ja kirjallisuutta.
Hermeneuttinen ymmärtäminen vaatii omien ennakkokäsitysten pidättelemistä (Gadamer 2005, 38). Kirjallisuuteen tutustuessani ja haastatteluiden tohinassa yritinkin pitää mieleni avoimena.
Esittelen seuraavissa luvuissa kirjallisuuden avulla kehittynyttä ymmärrystäni maahanmuutosta, kotoutumisesta, liikuntaseuroista sekä maahanmuuttajien liikkumisesta.
13
Hermeneutiikkaan liittyy myös käsitteiden määrittelyn keskeneräisyys, joten lukuja on viilattu vielä tutkielman kirjoittamisen loppuvaiheessa ymmärryksen kulkiessa hermeneuttista kehää eteenpäin.
Fenomenologia siis painottaa kokemuksien sekä ilmiöiden tutkimista ja niiden analysointia.
Hermeneutiikka puolestaan pyrkii ymmärrykseen ja tulkintaan. (Kakkori & Huttunen 2014.) Tutkielmani tavoitteena on selvittää liikuntaseurojen tekemiä toimenpiteitä maahanmuuttajataustaisten lasten liikunnan edistämiseksi. Kyseessä on yhteiskuntamme monikulttuurisuuden lisääntymisestä johtuva ilmiö. Samalla tarkoituksena on tutkia liikuntaseurojen kokemuksia näistä toimenpiteistä ja monikulttuurisuuden edistämisestä.
Tavoitteena on tulkita ja ymmärtää seurojen todellisuutta.
14 3 MAAHANMUUTTAJIEN KOTOUTUMINEN
3.1 Maahanmuuttaja käsitteenä
Maahanmuuttoon ja etnisyyteen liittyvät käsitteet ovat arvolatautuneita ja moniulotteisia.
Puhuessani tutkielmastani olen törmännyt monenlaisiin eri kysymyksiin sekä kyseenalaistuksiin varsinkin siitä, kuka on maahanmuuttaja. Missä vaiheessa maahanmuuttaja muuttuu suomalaiseksi? Jos on elänyt suomalaisessa kulttuurissa koko elämänsä, miten silloin voidaan kutsua maahanmuuttajaksi? Tässä luvussa kirjoitan auki, mitä tutkielmassa tarkoitetaan maahanmuuttajalla ja maahanmuuttajataustaisilla lapsilla ja nuorilla. Kuvailen myös Suomen maahanmuuton luonnetta.
Maahanmuuttajalla tarkoitetaan ulkomaan kansalaista, joka on muuttanut pysyvästi tai toistaiseksi Suomeen (Väestöliitto 2020). Tässä tutkielmassa maahanmuuttajataustaisilla lapsilla ja nuorilla tarkoitetaan Suomen tai muun maan kansalaisia, jotka ovat joko itse muuttaneet tai heidän vanhempansa ovat muuttaneet Suomeen jostain muusta maasta.
Maahanmuuttajien sekä ulkomailla että Suomessa syntyneet lapset ovat jo merkittävä väestöryhmä ja heidän hyvinvointinsa on tärkeä asia yhteiskunnalle (Martikainen & Haikkola 2010, 7–10). Tutkimuksissa on käytetty termiä monikulttuuriset nuoret kuvaamaan maahanmuuttajataustaisia nuoria (Harinen & Ronkainen 2010, 275). Itsekin käytän välillä käsitettä monikulttuuriset lapset ja nuoret välttääkseni toistoa. Termi on myös ehkä vähemmän latautunut, ja siihen ei liity niin suuria ennakkokäsityksiä. Maahanmuuttaja voi olla poissulkeva ja loukkaava termi joillekin lapsille ja nuorille (Harinen 2005, 83). Maahanmuuttajuuteen saatetaan arkielämässä liittää erilaisia mielikuvia poikkeavasta ulkonäöstä, uskonnosta ja kulttuurista. Maahanmuuttajaksi ajatellaan usein vain länsimaiden ulkopuolelta Suomeen muuttaneita, vaikka todellisuudessa iso osa maamme maahanmuuttajista on eurooppalaisista maista tulleita. (Peltola 2014, 17.) Peltolan (2014, 17) mukaan maahanmuuttajaksi nimeäminen on rodullistavaa vallankäyttöä, jolla suljetaan ihminen suomalaisuuden ulkopuolelle.
Toisaalta en tutkimuksessani voi välttää maahanmuuttajakäsitettä, sillä koko tutkielmani määrittyy maahanmuuttajuuden ympärille. Käsitän maahanmuuttajuuden nimenomaan
15
demografisena asiana. Toivon, että en tutkielmani myötä luo todellisuutta, jossa maahanmuuttajat käsitetään jonain ”toisena”. Osa maahanmuuttajista saattaa tarvita enemmän tukea osallistuakseen suomalaiseen liikuntaharrastukseen ja sen takia tätä erilaisten ihmisten kirjoa kannattaa tarkastella erillisenä ryhmänä. Erotuksena maahanmuuttajiin, voidaan puhua kantaväestöstä tai valtaväestöstä. Kuten Martikainen ja Tiilikainen (2007) käytän tässä tutkielmassa itsekin käsitettä valtaväestö, sillä se kuvaa myös valtasuhteita, jota eri ryhmien välille muotoutuu.
Maahanmuuttajista puhuessa on siis tiedostettava ja korostettava, että kyse on hyvin heterogeenisestä joukosta. Ulkomaalaistaustaiset ovat tulleet Suomeen monesta eri syystä.
Pakolaiset ovat muuttaneet Suomeen joko itsenäisesti turvapaikanhakijoina tai kiintiöpakolaisina ulkomaalaisilta pakolaisleireiltä. Muuton syynä saattaa olla myös perheen yhdistäminen. Kolmantena syynä voidaan mainita työperäinen muutto, jonka läpikäyneitä kutsutaan usein siirtolaisiksi. (Martikainen & Tiilikainen 2007.) Suomeen usein muutetaan myös opintojen perässä. Maahanmuuttajat ovat erilaisia niin muuton syyn takia kuin kotimaansa puolesta. Kaikista eniten ulkomaalaistaustaisia on Suomessa entisestä Neuvostoliitosta. Muita isoja taustamaaryhmiä ovat Viro, Irak, Somalia ja entinen Jugoslavia.
(Tilastokeskus 2019.) Kun muistetaan, että akkulturaatioon vaikuttaa sekä kulttuurilliset ominaisuudet että liikkuvuuden syy, Suomen maahanmuuttajien kirjossa on todennäköisesti hyvin monenlaista eri akkulturaatioprosessia.
Suomea on perinteisesti koskettanut enemmän maastamuutto kuin maahanmuutto. Ulkomailta Suomeen muuttaneet olivat 1990-luvun alkuun asti suurimmaksi osin paluumuuttajia ja heidän jälkeläisiään. Sen jälkeen suurin osa tulijoista on ollut ulkomaalaistaustaisia. (Korkiasaari &
Söderling 2007, 262.) Nykyisin Suomi on muuttunut maastamuuttomaasta maahanmuuttomaaksi ja maahanmuuton merkitys kasvaa koko ajan. 2000-luvulla vieraskielisen väestön määrä Suomessa on kolminkertaistunut. Globalisaatio ja erilaiset kriisit maailmalla sysäävät yhä enemmän ihmisiä liikkeelle ja Suomenkin on varauduttava pakolaisten määrän nousuun. (Työ- ja elinkeinoministeriö 2016.) Vuoden 2018 lopussa Suomessa asui 402 619 ulkomaalaistaustaista henkilöä (Tilastokeskus 2019).
16
Suomen maahanmuuttajat ovat melko nuorta väestöä ja maahanmuuttajista viidesosa on lapsia (Työ- ja elinkeinoministeriö 2016). Muuttoiällä on keskeinen merkitys maahanmuuttajan elämään. Lapsena tai nuorena maahan muuttaneet eroavat merkittävästi aikuisena maahan muuttaneisiin tai maahanmuuttajien lapsiin. (Martikainen & Tiilikainen 2007.) Maahanmuutto saattaa vaikuttaa sukupolvien välisiin suhteisiin perheessä ja aiheuttaa ns. akkulturaatiokuilun (Alitolppa-Niitamo 2010, 51–52). Lapsi voi monesti olla nopeampi oppimaan sekä kieltä että uutta kulttuuria ja tällöin lasten ja aikuisten roolit voivat hämärtyä. Moni lapsi ja nuori saattaa elää myös erilaisten kulttuuristen odotusten keskellä. Vanhemmat saattavat odottaa toisenlaisia arvoja ja käyttäytymistä kuin ehkä koulussa ja kavereiden kanssa odotetaan. (Alitolppa-Niitamo
& Ali 2001, 145; Goforth, Pham & Oka 2015.)
Monikulttuurisuus on Suomessa painottunut erityisesti tietyille alueille.
Ulkomaalaistaustaisista yli puolet asuu Uudellamaalla. (Tilastokeskus 2020.) Isoissa kaupungeissa kuten Helsingissä, Turussa ja Tampereella valtaväestön suhtautuminen maahanmuuttajiin on myönteisempää kuin pienemmissä kaupungeissa ja maaseudulla (Jaakkola 2009, 78).
3.2 Maahanmuuttajien kotoutuminen yhteiskunnan näkökulmasta
Akkulturaatiostrategioista parhaaksi nähdään monessa yhteiskunnassa ja tutkimuksissa integraatiomalli (esim. Berry 1997; Ward 2008). Termi integraatio juontaa juurensa latinan sanasta integer, joka tarkoittaa eheää. Eheyttäminen, kokonaistuminen sekä yhdentyminen ovat täten integraation synonyymeja. (Pyykkönen 2003, 94.) Integraatio on Myrenin (1999, 35) sanoin: ”…todellista yhteiskuntaan kuulumista, päätöksentekoa ja osallistumista. Tämän eteen maahanmuuttajien on tehtävä paljon töitä ja kaadettava useita raja-aitoja.” Suomessa käytetään usein integraation sanavastineena kotoutumista. Kotoutuminen on laissa määritelty yhteiskunnan ja maahanmuuttajan vuorovaikutteiseksi kehitykseksi (Laki kotoutumisen edistämisestä 2010).
Kotoutumisprosessi on jokaiselle ihmiselle erilainen ja siihen vaikuttavat monet taustatekijät (ks. luku 2.1). On kuitenkin todettu, että vaikeinta kotoutuminen Suomeen on 13–25 -
17
vuotiaana. Hankaluudet johtuvat siitä, että identiteetin rakennusvaihe on tuolloin pahasti kesken. Käsiteltävää on paljon, kun samaan aikaan maahanmuuttajanuori kohtaa uuden ympäristön ja sosialisaatioprosessin. (Doherty & Taylor 2007; Jasinskaja-Lahti 2000, 24;
Zacheus ym. 2012, 242.) Akkulturaation aiheuttamia sosiaalisia ongelmia kutsutaan usein akkulturaatiostressiksi. On todettu, että itsensä kokeminen syrjinnän uhriksi aiheuttaa akkulturaatiostressiä. Myös ongelmat vieraan kielen kanssa ovat merkittävä syy psykologisiin ongelmiin. (Jasinskaja-Lahti 2000, 22–23) Jos ihminen ei integroidu yhteiskuntaan eli kotouttaminen ei toimi, voi tämä johtaa separaatioon tai marginalisaatioon. Heikko sosiaalinen, ekonominen ja kulttuurillinen asema voi pahimmillaan johtaa jäämään yhteiskunnan ulkopuolelle (Itkonen 1999,14). Tätä ilmiötä kutsutaan syrjäytymiseksi (ks. Forsander 2001, 42).
Suomalainen yhteiskunta pyrkii välttämään näitä sopeutumisongelmia kotouttamistoimilla.
Kotouttaminen tarkoittaa kotoutumista edistävää toimintaa, jonka tavoitteena on auttaa maahanmuuttajia osallistumaan suomalaisen yhteiskunnan toimintaan kuten muutkin maassa asuvat. Kotouttaminen tarkoittaa lähinnä niitä toimia, joilla yhteiskunta pyrkii vaikuttamaan maahanmuuttajan arkeen ja elämään. Pyrkimyksenä on auttaa maahanmuuttajia sisäistämään yhteiskunnan normit ja keskeiset tavat sekä oppimaan uuden kotimaan kieli. Kotouttamiseen kuuluu kuitenkin myös integraatiostrategian mukaisesti oikeus oman kulttuurin ja uskonnon harjoittamiseen. (Laki kotoutumisen edistämisestä 2010; Opetusministeriö 2010; Pyykkönen 2003, 94.)
Kotouttaminen on lailla säädeltyä toimintaa. Vuonna 2011 on säädetty laki kotoutumisen edistämisestä, jolla korvattiin vuonna 1999 säädetty maahanmuuttajien kotouttamisesta ja turvapaikanhakijoiden vastaanotosta annettu laki (493/1999). Lain tavoitteena on tukea ja edistää kotoutumista ja maahanmuuttajan mahdollisuuksia osallistua suomalaiseen yhteiskuntaan. Laissa määritellään kotoutumista tukevat toiminnot kunnan peruspalveluiksi.
(Laki kotoutumisen edistämisestä 2010.) Kuntien vastuulla on alueillaan kotouttamisohjelmien laatimisesta ja niiden toteutumisen ja vaikutusten valvomisesta (Työ- ja elinkeinoministeriö 2020b). Paikallistasolla kotouttamistoimista vastaavat kuntien kanssa yhteistyössä elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset (Opetusministeriö 2010). Valtion tasolla kotouttamistoimista
18
vastaa työ- ja elinkeinoministeriö. Liikuntaa ja nuorisotyötä koskevat asiat puolestaan kuuluvat opetus- ja kulttuuriministeriön toimialaan. (Työ- ja elinkeinoministeriö 2020b.)
Julkinen hallinto pitää kotoutumista liikunnan avulla tärkeänä (Työ- ja elinkeinoministeriö 2016, 52). Kunnat ovat lain velvoittamina olleet tärkeässä roolissa järjestämässä valtion tukemaa kotouttamistoimintaa, jossa myös liikunta on ollut tärkeässä roolissa. Opetusministeriö on vuodesta 1996 lähtien tukenut kotouttamista liikunnan avulla. Silloin ministeriö ohjasi varoja Suomen Liikunta ja Urheilu -järjestön kautta suvaitsevaisuuden edistämiseksi. Järjestö jakoi tukea eteenpäin monikulttuurisiin liikuntatoimintoihin. (Opetusministeriö 2010.) Nykyisin rahojen reitti on muuttunut. Vuodesta 2011 lähtien opetus- ja kulttuuriministeriö on jakanut aluehallintovirastojen kautta kehittämisavustusta maahanmuuttajien kotoutumiseen liikunnan avulla (Pasanen& Laine, 2017). Avustus voidaan myöntää kunnille, rekisteröidyille yhdistyksille, säätiöille ja yrityksille, jotka järjestävät vastaanottokeskustoimintaa (Opetus- ja kulttuuriministeriö 2020). Vuonna 2018 avustuksia myönnettiin yhteensä 861 000 euroa 30 eri hankkeeseen. Hankkeista iso osa (15 kpl) toteutettiin Etelä-Suomessa. Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto jakoi tukea 11:ta hankkeeseen. Pohjois-Suomessa jaettiin tukea kahdelle hankkeelle ja Lounais-Suomen sekä Lapin aluehallintovirastot kumpikin jakoivat kukin yhden avustuksen alueelleen. Kaikki tuensaajat olivat kuntia lukuun ottamatta Suomen Punaista Ristiä. (Aluehallintovirasto 2019.)
Myös kolmas sektori pyrkii edistämään monikulttuurista liikuntaa. Kaksi maahanmuuttajaliikuntaa edistävää järjestöä perustettiin 1990-luvulla: Suomen monikulttuurinen liikuntaliitto Fimu sekä Liikkukaa – Sports for all ry (Opetusministeriö 2010).
Myöhemmin vuonna 2009 on perustettu monikulttuurisille naisille kohdennettu MoNaLiiku eli monikulttuuristen naisten hyvinvointi ja liikunta ry (Monaliiku 2020). Myös maahanmuuttajayhdistykset järjestävät erilaista liikuntaa. Lajiliitoista lähinnä Palloliitto on ollut aktiivinen monikulttuurisuuden tukija (Opetusministeriö 2010). Edellä mainittujen lisäksi liikuntaseurat järjestävät monikulttuurista toimintaa. Syvennyn liikuntaseuramaailmaan paremmin seuraavassa luvussa.
19
3.3 Maahanmuuttajien kotoutuminen liikunnan avulla
Liikunnalla ja urheilulla on merkittävä asema suomalaisten vapaa-ajassa (Kim 2009, 161).
Poliitikot ovat nähneet liikunnan ihanteellisena keinona parantaa ihmisten välistä yhtenäisyyttä (Zacheus & Hakala 2010). Liikunta on nähty terveellisenä ja moraalisesti hyvänä harrastuksena ja liikunnasta on tehty koko kansan harrastus. Suomalaisista jopa 90 prosenttia ilmoittaa harrastavansa liikuntaa vähintään kaksi kertaa viikossa (Vehmas 2015, 187). Suosion takia ei olekaan yllättävää, että liikuntaa on sovellettu myös arvopohjaiseen toimintaan, kuten monikulttuurisuuden edistämiseen. Liikuntasektorilla kotouttamistoimenpiteet pyrkivät osallistamaan maahanmuuttajat liikuntatoimintaan samoin kuten muutkin maassa asuvat.
Urheilua ja liikuntaa pidetään toimivana kotouttamiskeinona sen universaalisuuden ja konkreettisuuden takia. Koska urheilu on tunnettua ympäri maailman, on sen avulla mahdollista luoda vuorovaikutusta maahanmuuttajien ja kantaväestön välille. (Opetusministeriö 2010.) Liikunta toimii myös sosiaalistamisen välineenä, sillä se on luonteeltaan yhteisöllistä (Itkonen
& Laine 2015, 11). Liikunta on myös yksi harvoja sosiaalisen kanssakäymisen areenoja, johon julkinen hallinto voi ylipäätään vaikuttaa (Krouwel, Boonstra, Duyvendak & Veldboer 2006).
Liikuntatoiminnan kautta syntynyt vuorovaikutus voi edistää maahanmuuttajan sosiaalisten suhteiden kehittymistä ja osallisuutta suomalaiseen yhteiskuntaan (Opetusministeriö 2010).
Akkulturaatioprosessin tuloksena voidaan pitää sopeutumista uuteen yhteiskuntaan.
Sopeutuminen voidaan jakaa kahteen tasoon; psykologiseen adaptaatioon sekä sosiokulttuuriseen adaptaatioon. (Berry 1997; Searle & Ward 1990.) Liikunta voi vaikuttaa positiivisesti molempiin. Psykologinen sopeutuminen viittaa yksilön sisäisiin muutoksiin, kuten identiteetin muodostumiseen sekä mielenterveyteen ja tyytyväisyyteen uuteen elämään (Berry 1997; Jasinskaja-Lahti 2000, 7). Liikunta voi edistää maahanmuuttajataustaisten lasten ja nuorten kuulumisen tunnetta ja vahvistaa identiteetin luomista (Walseth 2006). Akkulturaatio elämän eri alueilla voi olla erilaista. Menestyminen liikunnassa voi kohentaa itsetuntoa, silloinkin kun muu elämä ei välttämättä suju niin hyvin (Zacheus ym. 2012, 225). Liikunta voi myös tarjota tilan, jossa voi toteuttaa omia intressejään ja unohtaa arjen velvoitteet (Walseth 2006).
20
Sosiokulttuurilliset muutokset tarkoittavat sopeutumista toimimaan uudessa kotimaassa. (Berry 1997; Jasinskaja-Lahti 2000, 7). Pelatessa ja liikkuessa ryhmässä voi oppia sekä liikunnassa että yhteiskunnassa vallitsevia sääntöjä ja toimintatapoja (esim. Fagerlund & Maijala 2011, 61;
Myrén 2003, 107; Zacheus ym. 2012, 94). Esimerkiksi uusi aikakäsitys on asia, jonka liikuntaharrastuksessa voi oppia. Suomalaisessa kulttuurissa aikatauluista pidetään kiinni todella jämptisti. Toisissa kulttuureissa ei tällainen välttämättä ole tuttua, ja liikuntaharrastus voi auttaa opettelemaan uusi käsitys ajasta. (Zacheus ym. 2012, 95.) Osallistuessa ryhmän toimintaan maahanmuuttaja voi myös luoda ihmissuhteita ja kartuttaa sosiaalista pääomaa, joka edistää hänen toimintakykyään uudessa yhteiskunnassa (ks. esim. Fagerlund & Maijala 2011, 60; Myrén 2003, 108). Liikuntaryhmiin osallistumisen on myös todettu myös kehittävän maahanmuuttajien kielitaitoa, mikä auttaa kotoutumisessa merkittävästi (ks. esim. Doherty &
Taylor 2007; Myrén 2003, 108).
Liikunnan ja kotoutumisen välillä on kuitenkin tunnistettu myös päinvastaisia yhteyksiä.
Osallistuminen liikuntaan voi aiheuttaa myös ulkopuolisuuden tunteita (Doherty & Taylor 2007). Jos kielitaidossa tai pelien tuntemuksessa on puutteita, voi tämä johtaa kuulumattomuuden tunteeseen. Muiden liikkujien mahdolliset ennakkoluulot ja rasismi saattavat haitata maahanmuuttajan sopeutumista. (Doherty & Taylor 2007.) Eurooppalaisessa tutkijapiirissä esiintyykin kriittisempiä mielipiteitä liikunnan käyttämisestä kotoutumisen keinona. Walseth ja Fasting (2004) kokosivat yhteen eurooppalaista tutkimusta vähemmistönaisten osallistumisesta liikuntaan. Tutkimusten perusteella ei ole mielekästä todeta liikunnan edesauttavan kotoutumista, mutta toisaalta niiden perusteella ei voi todeta, että liikunta ei edesauta kotoutumista. Liikunta ja kotoutuminen ovat monisyisiä ilmiöitä, joten yleistäviä toteamuksia ei ole heidän mielestään hedelmällistä tehdä.
Kritiikkiä on esitetty myös yltiöoptimistiseen kuvaan liikunnan potentiaalista. Andersson (2002) muistuttaa, että urheilu ei ole muusta yhteiskunnasta irrallinen osa, eivätkä urheiluseurat ole neutraaleja kohtaamispaikkoja. Osallistuminen liikuntatoimintaan saattaa luoda kuulumattomuuden tunnetta, jos kuuluu erilaiseen sosiaaliseen luokkaan kuin muut osallistujat (Walseth 2008). Kouwel ym. (2006) toteavat, että urheilu saattaa johtaa olemassa olevien hierarkioiden vahvistumiseen ja konfliktien syntymiseen. Euroopassa rasistisia purkauksia esiintyy sekä aikuisten että lasten pelikentillä (FRA 2010, 7). Myös suomalaiset asiantuntijat
21
tunnistivat konfliktien syntymisen mahdollisuuden urheilukentällä (Zacheus ym. 2012, 100).
Näyttäisikin siltä, että liikunta voi vaikuttaa monella eri tapaa maahanmuuttajan kotoutumiseen riippuen siitä, miten se on järjestetty (Elbe ym. 2018).
Maahanmuuttajien oma mielipide tuntuisi olevan myönteinen liikunnan integroivaan vaikutukseen. Lehtosaaren (2010) pro gradu -tutkielmassa suurin osa maahanmuuttajista oli sitä mieltä, että liikunta auttaa kotoutumisessa. Myrénin (1999, 88) haastatteluissa maahanmuuttajat uskoivat harrastusten, kuten liikunnan, vähentävän ennakkoluuloja, opettavan kieltä sekä rakentavan ihmissuhteita. Zacheuksen ym. (2012) tutkimuksessa kuitenkin noin puolet tutkimuksen maahanmuuttajista olivat sitä mieltä, että liikunta ei ollut vaikuttanut heidän kotoutumiseensa ja puolet kokivat sen hyödyttäneen kotoutumista. Kymmenen prosenttia oli sitä mieltä, että liikunta oli vaikeuttanut sopeutumisprosessia. (Zacheus ym. 2012, 215.) Zacheuksen ym. haastattelemat asiantuntijat olivat pääosin sitä mieltä, että liikunta edesauttaa kotoutumista (Zacheus ym. 2012, 90).
3.4 Maahanmuuttajien osallistuminen liikuntatoimintaan
Walseth ja Fasting (2004) erottavat toisistaan integraation liikunnan avulla ja integraation liikunnassa. Ensimmäinen tarkoittaa edellisessä luvussa käsiteltyä kiinnittymistä yhteiskuntaan liikunnan keinoin ja jälkimmäinen tarkoittaa itse liikuntatoimintaan osallistumista. Edellisessä luvussa esittelin liikunnan mahdollista roolia kotoutumisessa. Tässä luvussa tarkastellaan integraatiota liikunnassa eli maahanmuuttajien osallistumista liikuntatoimintaan.
Akkulturaation vaikutukset yksilön liikuntakäyttäytymiseen ovat riippuvaisia lukuisista muuttujista. Esimerkiksi kieli, synnyinpaikka, maassa asutut vuodet sekä yksilön ikä vaikuttavat hänen liikkumiseensa. (Robinson ym. 2011, 186.) Liikunta ei todennäköisesti ole ensimmäinen asia, johon maahanmuuttaja ryhtyy asettuessaan uuteen maahan.
Maahanmuuttaja kokee ison mullistuksen elämässään, joka saattaa karsia joitain elämään kuuluneita osa-alueita, kuten liikunnan. Liikunta saattaa tulla mukaan arkeen, kun elämän perustarpeet on saatu turvattua. (Zacheus ym. 2012, 66.) Hollantilaisen tutkimuksen mukaan fyysinen aktiivisuus korreloi maassa vietettyjen vuosien ja kielitaidon mukaan (Hosper,
22
Klazinga & Stronks 2007). Akkulturaatioprosessin vaihe saattaa siis vaikuttaa liikunnan määrään. Tutkimuksessa huomattiin kuitenkin, että edistyneempi akkulturaatio lisäsi fyysistä aktiivisuutta vain siinä tapauksessa, kun tutkittavilla ei ollut lapsia, he asuivat houkuttelevilla asuinalueilla ja heidän työssään ei ollut fyysistä ponnistelua (Hosper, Klazinga & Stronks 2007). Maahanmuuttajien liikuntaan vaikuttavatkin hyvin yksilölliset syyt.
Akkulturaatiossa yksilön sopeutumisprosessiin liittyvät sekä hänen yksilölliset ominaisuutensa että taustamaan ja uuden kotimaan kulttuurit (Berry 1997). Myös maahanmuuttajan liikkumiseen vaikuttavat hänen syntymämaansa liikuntakulttuuri sekä uuden kotimaan liikuntakulttuurin erityispiirteet. Zacheus ym. (2012) nimeävät neljä mahdollista vaihtoehtoa maahanmuuttajan liikuntakäyttäytymiselle. Ensimmäisessä tilanteessa maahanmuuttaja tukeutuu jo alkuperäisessä kotimaassaan tuntemaansa urheilumuotoon ja jatkaa liikkumistaan samassa harrastuksessa. Esimerkiksi jalkapallo on maailman suosituin urheilulaji ja tuo monelle maahanmuuttajalle myös Suomessa mahdollisuuden liikkua tutulla tavalla. Toisessa tilanteessa maahanmuuttaja ei syystä tai toisesta voi jatkaa saman urheilumuodon parissa kuin mitä alkuperäisessä maassaan, ja joutuu joko etsimään uuden lajin tai sitten liikunnan harrastaminen jää kokonaan. Kolmannessa tilanteessa maahanmuuttaja ei ole kotimaassaan ollut liikunnallisesti aktiivinen, mutta löytää uudessa maassaan innon liikkua. Neljäs vaihtoehto on, että maahanmuuttaja on ollut kotimaassaan passiivinen liikkuja ja jää sellaiseksi myös uudessa kotimaassaan. Maahanmuuttajalla saattaa olla vaikeuksia tulla mukaan liikuntatoimintaan liikuntakulttuurien välisen kuilun takia. (Zacheus ym. 2012, 69.) Akkulturaatioteorian mukaan vaikeinta sopeutuminen uuteen ympäristöön on, kun lähtömaan ja uuden kotimaan kulttuurit ovat kaukana toisistaan (Berry 1997; Ward 2008). Jos liikunta on kovin erilaista kuin lähtömaassa, on luonnollista, että kynnys osallistua kasvaa.
Maahanmuuttajataustaiset ihmiset ovat aikaisemman tutkimuksen mukaan olleet Suomessa liikunnallisesti passiivisempia kuin kantaväestö (Zacheus, Koski & Mäkinen 2011). Kun verrataan nuoria 15–19 -vuotiaita, oli suomalaistaustaisten nuorten aktiivisuus hieman maahanmuuttajanuoria korkeammalla tasolla vuonna 2012 (Zacheus ym. 2012, 120). Tanskassa tehdyssä tutkimuksessa maahanmuuttajataustaisten lasten liikuntamäärät olivat samansuuruisia valtaväestön lasten kanssa (Nielsen ym. 2013). Maahanmuuttajat ovat hyvin heterogeeninen ryhmä ja osa maahanmuuttajista on erittäin aktiivisia liikkujia ja toiset vähemmän aktiivisia.
23
Myrénin (1999, 100) kyselyssä alle 15-vuotiaat maahanmuuttajat harrastivat yleisimmin liikuntaa kerran tai kaksi kertaa viikossa, mutta 24 prosenttia vastaajista liikkui useammin.
Maahanmuuttajataustaiset miehet ovat usein aktiivisempia liikkujia kuin naiset. Etnisten vähemmistöjen naisten liikkumattomuus on todettu monissa niin suomalaisissa kuin eurooppalaisissa tutkimuksissa (ks. Lehtosaari 2010; Walseth & Fasting 2004; Zacheus ym.
2011) Vähäisempää liikkumista on perusteltu yleensä uskonnollisilla ja kulttuurillisilla syillä (Zacheus 2010). Suomessa maahanmuuttajanaisten liikunta-aktiivisuus saattaa nousta kotoutumisen myötä. Yhteiskunnassamme myös liikunnan harrastaminen on melko tasa- arvoista, joten naiset voivat muuttaa käsitystään siitä, miten he voivat liikkua. (Zacheus ym.
2012, 125.)
Kuten valtaväestölläkin, maahanmuuttajien suosiossa on kuntoliikunta. Kävely, pyöräily ja uinti ovat erityisen suosittuja lajeja. Muita suosittuja harrastuksia ovat jalkapallo, kuntosali, lenkkeily, lentopallo ja tanssi. (Myrén 1999, 88; Zacheus ym. 2012, 148–149.) Eroa valtaväestön harrastamiin lajeihin ei juurikaan ole. Talvilajit eivät kuitenkaan ole kovin suosittuja maahanmuuttajataustaisten keskuudessa, toisin kuin valtaväestön. Lajien suosio vaihtelee myös kotimaan perusteella. (Zacheus ym. 2012, 152–154.) Jalkapallon rooli maahanmuuttajataustaisten miesten ja lasten liikuttajana on iso. Myrenin (1999, 103) kyselyyn vastanneista maahanmuuttajataustaisista miehistä puolet harrastivat jalkapalloa. Samassa tutkimuksessa myös alle 15-vuotiaista vastaajista puolet kertoivat liikkuvansa jalkapallon parissa. Kim (2009) nimeää monikulttuuristen nuorten suosiossa oleviksi lajeiksi myös sosiaaliskulttuurillisesti orientoituneet lajit eli esimerkiksi nuorisokulttuurilliset lajit tai niin sanotut maahanmuuttajakulttuurilliset lajit. Maahanmuuttajakulttuurisilla lajeilla hän tarkoittaa sellaisia lajeja, joita määrittää vahvasti maahanmuuttajuus tai etnisyys sekä valtaväestöltä sulkeutuminen. Erityisen suosittuja nämä lajit näyttävät olevan vähän aikaa sitten Suomeen muuttaneilla pojilla, joiden kulttuurillinen etäisyys valtaväestöön on suuri. (Kim 2009, 163–
164.) Honkasalo, Harinen ja Anttila (2007, 28) nostavat nuorisokulttuurillisista lajeista esiin skeittauksen, jossa myönteinen suhtautuminen monikulttuurisuuteen on osa lajikulttuuria.
24
Maahanmuuttajien syyt harrastaa liikuntaa ovat hyvin samankaltaisia suomalaistaustaisillakin.
Tärkeimpiä syitä liikunnan harrastamiseen ovat terveys ja hyvinvointi, kunnon kohottaminen ja rentoutuminen sekä yhdessäolo ja ystävyyssuhteet. (Myrén 1999, 87; Zacheus ym. 2012, 213.) Liikuntaa myös pidetään hyvänä tapana käyttää aikaa (Myrén 1999, 89). Honkasalon ym.
(2007, 29) mukaan maahanmuuttajataustaiset nuoret pitivät liikuntaa tärkeinä kunnon ylläpidon takia, mutta he kertoivat myös nauttivansa tietyistä liikuntalajeista, että halusivat käyttää vapaa- aikansa lajin parissa.
25 4 SUOMALAISET LIIKUNTASEURAT
4.1 Liikuntaseurojen toimintaympäristö
Liikuntakulttuuri ei ole irrallaan muusta yhteiskunnasta, sillä se sijoittuu suomalaiseen ympäristöön, instituutioihin sekä normeihin (vrt. Andersson 2002). Suomalaisen kulttuurin ominaispiirteet ja muutokset näkyvät siis myös liikuntaseuratoiminnassa (ks. Koski & Mäenpää 2018a, 19). Suomalaiseen liikuntakulttuuriin kuuluu kova työnteko, sisu, pidättyväisyys sekä kehumisen harvinaisuus. Suomalaisten on myös väitetty seuraavan sääntöjä tarkemmin kuin muiden kulttuurien edustajat. (Zacheus ym. 2012, 21.)
Liikunta on järjestetty Suomessa kolmen sektorin yhteistyönä. Julkisen sektorin tehtävä on ollut tarjota edellytykset ja olosuhteet liikunnan harrastamiselle. Kolmas sektori, jonka tärkeimpänä tekijänä ovat olleet liikuntaseurat, on ollut merkittävin liikuntapalvelujen tarjoaja. Yksityisen sektorin rooli on ollut tarjota liikuntaa voittoa tavoitellen. (Ilmanen 2015, 20.) Ajat ovat kuitenkin muuttuneet ja julkishallinto ei ole pystynyt vastaamaan ihmisten liikuntatarpeiden kasvuun. 1990-luvun taantuman myötä julkinen sektori on antanut entistä enemmän vastuuta yhdistyksille palvelujen järjestämisen saralla. (Ilmanen & Kontio 2003, 121.) Sama trendi on jatkunut vuoden 2008 talouskriisin jälkeen. Kolmannen sektorin rooli on sen myötä vahvistunut ja myös yksityinen sektori on kasvattanut suosiotaan. (Ilmanen 2015, 34.)
Suomalaisella seuratoiminnalla on ollut erittäin merkittävä rooli suomalaisessa liikuntakentässä ja jopa yhteiskuntamme rakentamisessa. Vaikka liikunnan kenttä monimuotoistuu, ovat seurat pysyneet suomalaisen liikunnan perusyksikköinä. (Koski & Mäenpää 2018b.) Liikuntaseurat ovat perinteisesti olleet osa kansalaisyhteiskuntaa, eli perustuneet kansalaisten vapaaseen halukkuuteen järjestäytyä ja toimia. Tämä tarkoittaa, että seurojen toiminta on perustunut ihmisten vapaaehtoiseen toimintaan. Edelleen suurin osa seuroista toimii vapaaehtoisten työpanoksella. (Ilmanen 2015, 20.) Koski ja Mäenpää (2018a, 15) määrittelevät liikuntaseuran Heinilää (1986) mukaillen näin: ”Liikuntaseura on toimintayksikkö, jonka toimintaan osallistuvat toteuttavat intressejään liikuntaosallistumisessa ja yhdessä toimien kartuttavat ja ohjaavat voimavaroja seuran tai sen siipien suojassa toimivan ryhmän toimivuuden ja
26
toimintatarkoituksen hyväksi.” Liikuntaseuran toiminnassa tärkeää on siis päästä toteuttamaan yksilöiden liikuntaintressejä, mutta myös toiminnan sosiaalinen puoli motivoi osallistumaan.
Seurat tarjoavat alustan yhteisöllisyydelle ja luovat yhteenkuuluvuuden tunnetta. Verrattuna omaehtoiseen liikuntaan, seuroille on ominaista säännöllisempi ja intensiivisempi toiminta (Koski 2000a).
Periaatteessa liikuntaseurat ovat vapaita toteuttamaan omaa ideologiaansa ja pyrkimään kohti omia tavoitteitaan. Liikuntaseurat ovat kuitenkin sidonnaisia muihin liikuntakentän toimijoihin sekä ympäröivään yhteiskuntaan (Itkonen 1996, 78). Seurat eivät siis ole olemassa tyhjiössä, vaan varsinkin paikallistason tekijät vaikuttavat niiden toimintaan. Esimerkiksi kunnan tai yksityisen sektorin tarjoamat liikuntatilat ja niiden maksut vaikuttavat suoraan seurojen toimintaan. Tämän lisäksi kunnilta saatetaan saada avustuksia joko yleisesti tai tietynlaiseen toimintaan. (Koski & Mäenpää 2018a, 104.) Myös lajiliitoilla saattaa olla erittäin merkittävä rooli seurojen toiminnan määrittäjänä. Liitot voivat pyrkiä ohjaamaan lajin seuroja tiettyyn toimintatapaan ja lajiliittojen kilpailuihin osallistuvilta seuroilta saatetaan vaatia laatukriteerejä.
Toisaalta liitot ovat seurojen järjestäytymisen tuloksia, joten niillä pitäisi olla vaikutusvaltaa liiton päätöksiin (ks. Hossain, Suortti & Kallio 2013, 45). Seurat joutuvat myös jatkuvasti määrittämään paikkaansa liikuntakulttuurissa ympäristön muuttuessa ja uusien ilmiöiden myötä (Itkonen 1996, 78–79). Esimerkiksi globalisaatio sekä monikulttuuristuminen ovat ilmiöitä, joihin seuratkin ovat alkaneet kiinnittää huomiota (Koski & Mäenpää 2018a, 34).
Käytän tutkielmassani nimenomaan käsitettä liikuntaseurat. Vaihtoehtoisia ilmaisuja olisivat voineet olla liikunta- ja urheiluseurat sekä urheiluseurat. Käsite liikuntaseura kehitettiin 1980 - luvulla ja sen ajatuksena on, että liikunta kattaa myös urheilun (Koski & Mäenpää 2018a, 11).
Liikuntalaissa (390/2015) käsite liikunta tarkoittaa kaikkea omatoimista tai järjestettyä liikunta- ja urheilutoimintaa pois lukien huippu-urheilun. Huippu-urheiluseuroille ominaista on tarkka työnjako ja sopimussääntely sekä urheilijan tai joukkueen toimiminen urheilutuotteena (Itkonen 2015, 55; Szerovay 2015, 127). Tutkielmani ei käsittele tällaisia huippu-urheiluseuroja, joten näen liikuntaseuran hyvänä yleiskäsitteenä tutkimalleni seurojen joukolle.
27 4.2 Liikuntaseurojen ominaispiirteet
Liikunnan ja urheilun (ja niiden sisällä oman lajin) edistäminen on luonnollisesti ollut seurojen tärkein tehtävä. Suomalaiset liikuntaseurat ovat kuitenkin muiden yhdistysten tapaan olleet aatteelliselta pohjalta perustettuja. (Koski & Mäenpää 2018a, 34.) Politiikka on nykyisin poistunut seurojen arjesta lähes täysin ja ainakin näennäisesti ajetaan yhteistä, puolueetonta liikunnan hyvän aatetta (Ilmanen & Kontio 2003, 121). Pelkkä liikunta itsessään ei ole riittänyt toiminnan ainoaksi perusteluksi, vaan seuroissa on usein painotettu toiminnan kasvatuksellista puolta. Sääntöjen ja reilun pelin kunnioitus, terveet ja raittiit elämäntavat sekä tapakasvatus ja käytöstavat ovat olleet perinteisesti seuroille tärkeitä edistämisen aiheita. Viime aikoina myös rauhan, ystävyyden ja yhteisymmärryksen arvot ovat kasvattaneet merkitystään seuratoiminnassa. Suvaitsevaisuus ja yhdenvertaisuus ovat myös seuroille tärkeimpien arvojen joukossa. (Koski & Mäenpää 2018a, 34–35.) Kuitenkin Kosken ja Mäenpään (2018a) selvityksen mukaan vain viidennes seuroista piti muuta kuin valtakieltä puhuvien palveluun panostamista tärkeänä ja maahanmuuttajien huomioiminen oli tärkeää ainoastaan joka neljännelle seuralle. Kolmannes seuroista ei pitänyt viimeksi mainittua lainkaan tärkeänä.
(Koski & Mäenpää 2018a, 37.)
Suomalainen yhteiskunta pitää tärkeänä lasten ja nuorten liikuntaa. Esimerkkinä tästä on, että opetusministeriön seuratuki jaetaan nimenomaan lasten ja nuorten liikunnan kehittämiseen (Opetus- ja kulttuuriministeriö 2020). Samat arvot näyttävät määrittävän myös liikuntaseurojen toimintaa. Suomalaisten seurojen tärkein kohdennus on lasten ja nuorten toiminta. Seurat pitävät kuitenkin tärkeänä toiminnan monipuolisuutta ja useat seurat haluavat panostaa myös terveysliikunnan ja kilpaurheilun toimintoihin. Kilpaurheilu on nostanut merkitystään seurojen arvostuksissa viimeisen vuosikymmenen aikana. (Koski & Mäenpää 2018a, 46.)
Tarkalleen ei tiedetä, paljonko seuroja toimii tällä hetkellä aktiivisesti. Suomeen on historiassa perustettu jopa 30 000 seuraa, mutta osa on lopettanut toimintansa tai ei järjestä aktiivisesti toimintaa. Yhdistysrekisteri kertoo seuroja olevan noin 14 000 ja kuntien tietojen mukaan aktiivisia seuroja on noin 9000–11 000. Suurin osa seuroista on yhden lajin erikoisseuroja.
Lajeista suurimpia seurojen määrän perusteella ovat jalkapallo, salibandy, hiihto sekä
