Yritysten sijoittumiseen vaikuttavat tekijät: Porterin timanttiteoria ja yritysten sijoittumispäätökset

YRITYSTEN SIJOITTUMISEEN VAIKUTTAVAT TEKIJÄT Porterin timanttiteoria ja yritysten sijoittumispäätökset

Itä-Suomen yliopisto Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta Yhteiskuntapolitiikan Pro gradu -tutkielma Mika Hämeenniemi (158104) Maaliskuu 2019

Itä-Suomen yliopisto Tiedekunta

Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden Laitos

Yhteiskuntatieteiden laitos Tekijä

Mika Hämeenniemi Työn nimi

Yritysten sijoittumiseen vaikuttavat tekijät – Porterin timanttiteoria ja yritysten sijoittumispäätökset

Oppiaine

Yhteiskuntapolitiikka

Työn laji

Pro gradu -tutkielma Tutkielman ohjaaja/ohjaajat

professori Eeva Jokinen Aika

Maaliskuu 2019 Sivumäärä

100 sivua + liitteet 8 sivua Tiivistelmä – Abstract

Tutkimukseni tavoitteena oli tarkastella Michael E. Porterin niin kutsutun timanttiteorian pohjalta yritys- ten sijoittumiseen liittyviä tekijöitä. Porterin timanttimalli koostuu neljästä perusosasta sekä kahdesta ul- kopuolisesta tekijästä. Timantin perusosat muodostuvat tuotannontekijäoloista, kysyntäoloista, lähi- ja tukialoista sekä yrityksen strategiasta, rakenteesta ja kilpailutilanteesta. Kaksi ulkopuolista tekijää ovat valtiovalta ja sattuma. Sattuman vaikutuksen jätän tässä tutkimuksessa tarkastelun ulkopuolelle. Kuinka Porterin timanttiteorian tekijät selittävät yritysten sijoittumista? Vaikuttaako yrityksen sijaintipäätökseen yrityksen koko jollain tavoin?

Keskeisiä käsitteitä tutkimuksessani ovat alueiden kilpailukyky ja elinvoimaisuus, saavutettavuus, ka- sautumisen edut ja haitat, kilpailu, työvoiman saatavuus ja julkinen sektori.

Olennaisessa roolissa tutkimuksessani on loppuvuodesta 2016 toteutettu kyselytutkimus Suomen Yrittä- jien jäsenyrittäjille ja tuloksista toteutettu määrällinen tutkimus. Kyselyyn vastasi 2 296 yrittäjää, ja vas- tausprosentti oli 12,7 %, mikä on vähän. Kyselyn vastaajajoukko vastaa kuitenkin erittäin hyvin yritys- kenttää kokoluokittain. Noin 93 prosenttia vastanneista oli alle 10 henkilön yrityksiä, kuten myös koko Suomessa. Kysely muodostui 42 kysymyksestä, joista muodostin Porterin timantin mukaisesti viisi sum- mamuuttujaa. Laskin kullekin summamuuttujalle keskiarvon ja keskihajonnan.

Summamuuttujien keskiarvot ovat hyvin lähellä toisiaan. Tämän perusteella ei voida sanoa, että jokin Porterin timanttiteorian osista vaikuttaisi erityisen paljon yritysten sijoittumiseen. Keskenään melko lä- hellä olevat keskiarvot ovat enemmänkin merkki siitä, että summamuuttujan sisällä on sekä hyvin mer- kityksellisiä että vähemmän merkityksellisiä tekijöitä yrityksen sijoittumisen kannalta.

Tutkimuksessani kolme merkityksellisimmiksi koettua yksittäistä tekijää olivat tietoliikenneyhteydet, ti- lojen toimivuus ja yrittäjämyönteisyys. Yksinyrittäjille hyvin merkityksellisiä tekijöitä olivat tietoliiken- neyhteydet sekä asiakkaiden läheisyys. Yrityskokoluokan kasvaessa sopivan ja osaavan työvoiman saa- tavuus sekä tilojen toimivuus ja joustavuus koettiin entistä tärkeämmiksi. Kaikissa yrityskokoluokissa tilojen toimivuus ja yrittäjämyönteisyys arvioitiin hyvin merkityksellisiksi.

Asiasanat

Yritysten sijoittumispäätös, yritysten sijoittuminen, Michael E. Porter, timanttiteoria Säilytyspaikka Itä-Suomen yliopiston kirjasto

Muita tietoja

SISÄLLYS

1. JOHDANTO ... 1

1.2 Tutkimuksen tavoite ... 2

1.3 Tutkimuksen rajaus ... 3

1.4 Tutkimuseettinen tarkastelu ... 4

2. SUOMALAISET YRITYKSET JA NIIDEN SIJOITTUMINEN ... 5

2.1 Valtaosa yrityksistä on pieniä ... 5

2.2 Yritykset sijaitsevat ympäri maata, mutta eivät tasaisesti ... 9

3. YRITYKSEN SIJAINTIRATKAISUUN VAIKUTTAA USEAMPI TEKIJÄ ... 13

3.1 Alueiden kilpailukyky ja elinvoimaisuus ... 13

3.2 Hyvä saavutettavuus on edellytys tavaroiden, palveluiden ja työvoiman liikkumiselle ... 16

3.3 Kasautuminen on riippuvainen toimialasta ... 17

3.3.1 Kasautumisen edut ... 18

3.3.2 Klusterien tavoitteena on hyödyttää kaikkia osapuolia ... 21

3.3.3 Kasautumisen haittoja ... 23

3.4 Kilpailu vaikuttaa yrityksen tekemiin ratkaisuihin ... 23

3.5 Työvoiman saatavuus ... 28

3.6 Julkinen sektori ... 30

4. KATSAUS YRITYSTEN SIJOITTUMISTEORIOIHIN ... 33

4.1 Sijaintiteorioiden näkökulmia ... 33

4.2 Porterin timanttiteoria ... 38

4.2.1 Tuotannontekijäolot ... 42

4.2.2 Kysyntäolot ... 44

4.2.3 Lähi- ja tukialat ... 47

4.2.4 Yrityksen strategia, rakenne ja kilpailutilanne ... 48

4.2.5 Sattuma ... 49

4.2.6 Valtiovallan merkitys ... 50

5. TUTKIMUSTYÖ JA SIINÄ KÄYTETYT MENETELMÄT ... 52

5.1 Määrällinen tutkimus ... 52

5.2 Kyselytutkimus ... 53

5.3 Summamuuttujien muodostaminen ... 56

6.TUTKIMUSTULOKSET ... 57

6.1 Kyselyn taustatiedot ... 57

6.1 Yleisiä näkemyksiä kyselystä ... 58

6.2 Tulokset Porterin timantin osien näkökulmasta ... 59

6.2.1 Tuotannontekijäolot-summamuuttuja ... 59

6.2.2 Kysyntäolot-summamuuttuja ... 64

6.2.3 Lähi- ja tukialat-summamuuttuja ... 67

6.2.4 Yrityksen strategia, rakenne ja kilpailutilanne -summamuuttuja ... 70

6.2.5 Valtiovalta-summamuuttuja ... 72

6.3 Summamuuttujien keskiarvo ja keskihajonta ... 76

6.4 Tärkeimmät tekijät sijoittumiselle yrityskokoluokittain ... 78

6.4.1 Yksinyrittäjät ... 78

6.2.2 2–10 henkilöä työllistävät ... 80

6.4.3 10–49 henkilöä työllistävät ... 81

6.4.4 50 ja yli työllistävät ... 82

6.5 Kolme merkityksellisintä tekijää sijoittumiselle ... 83

6.6 Tulosten ja teorian välistä pohdintaa ... 86

7. YHTEENVETO JA JOHTOPÄÄTÖKSET ... 91

Lähdeluettelo... 96

LIITE 1 ... 101

LIITE 2 ... 107

KUVIOT

KUVIO 2, Yrityskanta, toimivien yritysten määrä keskiväkilukuun 1000:ta asukasta kohden. Lähde: Timo Aro. ... 9

KUVIO 3. Aloittaneiden yritysten määrä 1000 asukasta kohden per vuosi vuosina 2014–2017/2. Lähde: Tilastokeskus, yritykset, väestö. Kartta ja luokittelu: Timo Aro 2017. ... 10

KUVIO 4. Avoimen sektorin osuus (%) kaikista työpaikoista vuonna 2014. Lähde: Tilastokeskus, työssäkäynti. Kartat ja luokittelu Timo Aro 2017. ... 11

KUVIO 5. Porterin kolme perusstrategiaa. Lähde: Porter (1984)... 26

KUVIO 6. Tuotannontekijäolot-summamuuttujan vastausten jakauma (%) yrityskokoluokittain. 1 = ei lainkaan merkitystä, 5 = erittäin suuri merkitys. ... 60

KUVIO 7. Tuotannontekijäolot-summamuuttujan keskiarvo yrityskokoluokittain ... 61

KUVIO 8. Kysyntäolot-summamuuttujan vastausten jakauma (%) yrityskokoluokittain. 1 = ei lainkaan merkitystä, 5 = erittäin suuri merkitys. ... 66

KUVIO 9. Kysyntäolot-summamuuttujan keskiarvo yrityskokoluokittain. ... 66

KUVIO 10. Lähi- ja tukialat-summamuuttujan vastausten jakauma (%) yrityskokoluokittain. 1 = ei lainkaan merkitystä, 5 = erittäin suuri merkitys. ... 69

KUVIO 11. Lähi- ja tukialat-summamuuttujan keskiarvo yrityskokoluokittain ... 69

KUVIO 12. Yrityksen strategia, rakenne ja kilpailutilanne-summamuuttujan vastausten jakauma (%) yrityskokoluokittain. 1 = ei lainkaan merkitystä, 5 = erittäin suuri merkitys. ... 71

KUVIO 13. Yrityksen strategia, rakenne ja kilpailutilanne -summamuuttujan keskiarvo yrityskokoluokittain ... 72

KUVIO 14. Valtiovalta-summamuuttujan vastausten jakauma (%) yrityskokoluokittain. 1 = ei lainkaan merkitystä, 5 = erittäin suuri merkitys. ... 74

KUVIO 15. Valtiovalta-summamuuttujan keskiarvo yrityskokoluokittain ... 75

TAULUKOT

TAULUKKO 1. Yritysten määrä v. 2000–2017, pl. maa-, metsä- ja kalatalous, eroteltuna

työnantajayrittäjiin ja yksinyrittäjiin. Lähde: Tilastokeskus. ... 6 TAULUKKO 2. Yritysten jakautuminen kokoluokan mukaan Suomessa 2017 ja kyselyssä. Lähde:

Tilastokeskus... 57 TAULUKKO 3. Summamuuttujien keskiarvo ja keskihajonta ... 76 TAULUKKO 4. Viisi tärkeintä tekijää yrityksen sijoittumiselle yrityskokoluokittain ... 78 TAULUKKO 5. Tietoliikenneyhteydet vastausten keskiarvo ja keskihajonta yrityskokoluokittain 84 TAULUKKO 6. Tilojen toimivuus vastausten keskiarvo ja keskihajonta yrityskokoluokittain ... 85 TAULUKKO 7. Yrittäjämyönteisyys vastausten keskiarvo ja keskihajonta yrityskokoluokittain. .. 85

LIITTEET

1. Kyselylomake Yritysten toimintaympäristö ja sijoittuminen 2. Kyselyn tulokset: Keskiarvo ja keskihajonta

1. JOHDANTO

Tilastokeskuksen mukaan maassamme oli noin 283 000 yritystä vuonna 2017. Suurin osa yrityksistä on pieniä, alle yhdeksän henkilöä työllistäviä. Kaikkiaan yrityksissä työskenteli noin 1 404 000 henkilöä ja yritysten liikevaihto oli noin 409 miljardia euroa vuonna 2017.

Kyse on yhteiskunnallisesti erittäin merkittävästä osa-alueesta. Yritysten toiminnalla ja ke- hityksellä on keskeinen vaikutus koko maan taloudelle ja hyvinvoinnille.

Yritykset eivät sijaitse tasaisesti ympäri maata. Yritysten sijoittuminen linkittyy hyvin vah- vasti yhdyskuntarakenteeseen. Heikki A. Loikkanen on tutkinut sitä, miksi ihmiset ja yrityk- set kasautuvat kaupunkeihin. Yrityksiä sijaitsee paljon siellä, missä on myös ihmisiä eli asia- kaskuntaa ja työvoimaa. Timo Aro on selvittänyt alueiden yrityskantaa eli toimivien yritys- ten määrää keskiväkilukuun 1000:ta asukasta kohden. Tämä puolestaan on osoittanut, että yrityksiä on suhteellisesti runsaasti myös kaupunkien ulkopuolella.

Yrityksen tavoitteena on hankkia itselleen parhaat mahdolliset menestystekijät, jotta se pär- jää kilpailussa. Yrityksen, joka haluaa menestyä, tulee jatkuvasti arvioida menestystekijöitä, joiden turvin yritys pärjää. Yksi keskeinen yrityksen menestystekijöihin liittyvä seikka on yrityksen sijainti. Yritys voi onnistuneella sijaintipäätöksellään saavuttaa merkittävää kilpai- luetua suhteessa kilpailijoihinsa. Joissakin tapauksissa yrityksen sijainnilla on neutraali mer- kitys, se ei ole yrityksen toiminnan kannalta ratkaisevassa roolissa. Pahimmassa tapauksessa yrityksen sijainti ei ole yrityksen yksi menestystekijöistä, vaan sijainnista voi muodostua jopa negatiivisen kehityksen laukaiseva tekijä.

Yritysten sijoittumiseen vaikuttavia tekijöitä on tutkinut esimerkiksi Kauppakamari. Kaisa Saarion kirjoittaman selvityksen (2016) mukaan yritysten arvioissa on pysynyt kärjessä sa- moja sijaintiin vaikuttavia tekijöitä useilla kyselykerroilla. Sopivan työvoiman saatavuus ja liikenneyhteydet ovat olleet tärkeimmät sijaintipaikkaan ja yritysten toimintaedellytyksiin vaikuttavat tekijät sekä vuonna 2016 että viisi vuotta aiemmin tehdyssä kyselyssä. Lisäksi

kyselyn perusteella kuusi kymmenestä yrityksestä on valinnut sijaintipaikan liikenneyhteyk- sien ja työvoiman saatavuuden perusteella.

Laajimmillaan yritysten sijaintipäätöksillä on hyvin voimakasta merkitystä, joka voi ulottua valtiopolitiikkaan saakka. Tämä koskee erityisesti yrityksiä, jotka eivät ole organisoituneet yhdelle paikkakunnalle vaan saattavat toimia jopa useissa maissa. Globalisaatio on tullut tänä päivänä paikalliseksi siten, että se koskettaa yhtä lailla kyläkauppaa, paikallista kenkä- kauppaa tai Aasian-markkinoilla toimivia suomalaisia yrityksiä. Moisio kirjoittaa mielestäni osuvasti (2012, 209): ”Kansainvälisen taloudellisen kilpailukyvyn parantaminen ei samaistu vain suppeasti suomalaisten yritysten kilpailukykyyn ja menestykseen, vaan kyseessä on yh- teisesti jaettu kansallinen hanke, jossa kaikki suomalaiset ovat samassa veneessä. Yksittäistä paikkakuntaa koskeva yksittäisen yrityksen päätös supistaa tai ajaa alas toimintoja kertoo yleisen yhteiskuntapolitiikan laajasta epäonnistumisesta.”

1.2 Tutkimuksen tavoite

Tutkimukseni tavoitteena on tarkastella Michael E. Porterin niin kutsutun timanttiteorian pohjalta yritysten sijoittumiseen liittyviä tekijöitä. Porterin timanttimalli koostuu neljästä perusosasta sekä kahdesta ulkopuolisesta tekijästä. Timantin perusosat muodostuvat tuotan- nontekijäoloista, kysyntäoloista, lähi- ja tukialoista sekä yrityksen strategiasta, rakenteesta ja kilpailutilanteesta. Kaksi ulkopuolista tekijää ovat valtiovalta ja sattuma. Porterin timant- timalli keskittyy tarkastelemaan maiden tasolla, miksi joku maa menestyy tietyllä toimialalla ja joku toinen maa puolestaan ei menesty. Tutkimukseni kohde on kuitenkin makrotasolla.

Tarkastelen yritysten sijoittumiseen vaikuttavia tekijöitä Porterin timanttiteorian näkökul- masta. Pyrin selvittämään, millä tavoin timanttiteorian osa-alueet selittävät yritysten sijoit- tumista. Millainen merkitys yrityksen sijoittumiselle on timanttiteorian eri osa-alueilla?

Tiivistettynä tutkimuskysymykseni ovat seuraavat:

Selittääkö Porterin timanttiteoria yritysten sijoittumista? Millainen merkitys Porterin timant- titeorian osilla on yritysten sijoittumiselle? Millä tavoin yrityksen koko vaikuttaa yrityksen sijoittumisen kannalta merkityksellisenä koettuihin tekijöihin?

Tutkimuksessani keskeisessä roolissa on kyselytutkimus, jonka tavoitteena on selvittää eri- laisten yritysten sijoittumiseen vaikuttavia tekijöitä. Kysely lähetettiin sähköpostilla vastat- tavaksi kaikille Suomen Yrittäjien jäsenyrittäjille, jotka olivat antaneet osoitteensa tutkimus- käyttöön. Kysely toteutettiin loppuvuodesta 2016. Kyselyssä oli yhteensä 42 kysymystä yri- tyksen sijoittumiseen vaikuttavista tekijöistä. Käsittelen kyselyn tuloksia tutkimukseni lu- vussa 6.

1.3 Tutkimuksen rajaus

Yritysten sijoittumiseen vaikuttaa hyvin moni tekijä, esimerkiksi yrityksen toimiala ja ikä, kilpailutilanne ja alueen vetovoimatekijät. Yrityksen sijaintiratkaisu on usein ajankohtaisim- millaan yrityksen perustamisvaiheessa. Sijaintia voidaan toki vaihtaa myös yrityksen elin- kaaren muussa vaiheessa, mutta se on suhteellisen harvinaista.

Yrityksen sijaintiin voi vaikuttaa samanaikaisesti useampi tekijä. Joku tekijä voi vetää yri- tystä paikkaan x, joku toinen tekijä puolestaan puoltaa yrityksen sijoittumista paikkaan y.

Ratkaisu yrityksen sijainnista tehdään tietyssä ajassa, senhetkisen tilanteen vallitessa ja omistajan tai omistajien punnitsemien tekijöiden perusteella. Tässä kyselyssä keskiössä on, mitä tekijöitä yrittäjät pitävät merkityksellisinä yrityksen sijoittumiselle. Kyselytutkimus an- taa tietoa siitä, mitkä tekijät ovat yrityksen sijoittumisen kannalta keskeisiä.

Jätän tarkastelun ulkopuolelle yrityksen toimialan ja iän. Nämä molemmat voisivat hyvin olla jonkun muun tutkimuksen tarkastelun kohteena. En käsittele myöskään alueen vetovoi- matekijöiden merkitystä, vaikka esimerkiksi kunnat pyrkivät houkuttelemaan uusia yrityksiä

alueelleen. Monen kunnan strategiassa on mainittu yritysystävällisyys ja uusien yritysten hankkiminen keskeisenä tavoitteena.

Keskityn tutkimuksessani siihen, millainen vaikutus yrityksen koolla on sijoittumiseen.

Millä tavoin yrityksen koko heijastuu sijoittumisen kannalta merkityksellisenä pidettäviin asioihin? Seppo Laakson ja Heikki Loikkasen (2004, 97) mukaan alueelle sijoittuvien yri- tysten lukumäärä ja kunkin yrityksen markkina-alueen muodostuminen ovat yksinkertaistet- tuna riippuvaisia hyödykkeiden kysyntään vaikuttavista tekijöistä, tuotantoteknologiasta ja tuotannon kustannuksista, asiakkaiden matkakustannuksista sekä asiakkaiden sijoittumisesta ja asukastiheydestä alueella. On selvää, että mitä isommasta yrityksestä on kyse, sitä isom- man markkina-alueen se tarvitsee. Tällöin voidaan ajatella, että yrityksen koko vaikuttaa siihen, millaisia tekijöitä yritys kokee välttämättömiksi tai hyvin merkityksellisiksi sijoittu- misen kannalta. Yksin toimiva sähköasentaja edellyttää alueelta todennäköisesti erilaisia te- kijöitä kuin vaikkapa 10 henkilöä työllistävä sähköasennusliike.

1.4 Tutkimuseettinen tarkastelu

Yrityksen sijoittuminen on aiheena itseäni kiinnostava ja myös yhteiskunnallisesti merkit- tävä. On kuitenkin myös hyvä tuoda esille se, että työskentelen Suomen Yrittäjissä toimiala- päällikkönä. Tutkimuksen keskiössä oleva kysely yrittäjille on osa Toiminnalliset alueet ja kasvuvyöhykkeet Suomessa -raporttia, joka kuuluu valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoi- mintaan. Hankkeessa toteutettiin laaja kysely, jossa Suomen Yrittäjät oli mukana. Olen saa- nut luvan käyttää ja käsitellä kyselyn tuloksia tässä tutkimuksessani. Tutkimuseettisen neu- vottelukunnan (2012) mukaan myös rahoituslähteet ja tutkimuksen suorittamisen kannalta merkitykselliset muut sidonnaisuudet raportoidaan tutkimuksen tuloksia julkaistaessa. Näin ollen haluan tuoda edellä kuvatun sidonnaisuuden ja roolini esille.

2. SUOMALAISET YRITYKSET JA NIIDEN SIJOITTUMINEN

Esittelen tässä osuudessa esimerkkejä, jotka kuvaavat mielestäni hyvin yritysten sijoittumi- seen liittyviä tekijöitä. Yritysten tavoitteena on toimia siellä, missä on parhaat edellytykset toimia ja mahdollisuus tavoitella kasvua. Toisaalta yrityksen sijaintivalinta on usein konk- reettisimmillaan yrityksen perustamisvaiheessa. Yrityksiä ei synny tasaisesti ympäri Suo- mea, vaan tietyillä alueilla yrityksiä on tiheämmässä. Seuraavat esimerkit yritysten menes- tymisestä, kasvusta ja perustamismääristä nivoutuvat mielestäni hyvin yhteen yrityksen si- joittumisen kannalta.

2.1 Valtaosa yrityksistä on pieniä

Tilastokeskuksen mukaan yritysten määrä (pl. maa-, metsä- ja kalatalous) oli 212 000 vuonna 2000. Tästä luvusta työnantajayritysten määrä oli 89 000 ja yksinyrittäjien määrä 123 000. Vuonna 2017 Tilastokeskus laski yritysten määräksi 259 000, josta työnantajayrit- täjiä oli 88 000 ja yksinyrittäjiä 171 000. Yritysten määrä kasvoi tällä ajanjaksolla lähes 50 000:lla. Kasvu selittyy yksinyrittäjien määrän nousulla, sillä työnantajayritysten määrä on pysynyt suunnilleen samalla tasolla tarkasteltavalla ajanjaksolla.

Yrittäjien määrässä on jonkin verran tilastollista eroavaisuutta riippuen siitä, millä tavoin yrittäjät luokitellaan. Käytössä on kahdenlaista tapaa. Ensimmäisessä vaihtoehdossa yrittäjät erotellaan kolmeen luokkaan: 1) maatalousyrittäjät, 2) työnantajayrittäjät, 3) yksinyrittäjät.

Toinen vaihtoehto on luokitella yrittäjät kahteen luokkaan: 1) työnantajayrittäjät ja 2) yk- sinyrittäjät.

TAULUKKO 1. Yritysten määrä v. 2000–2017, pl. maa-, metsä- ja kalatalous, eroteltuna työnantajayrittäjiin ja yksinyrittäjiin. Lähde: Tilastokeskus.

Suomessa toimivat yritykset ovat valtaosin hyvin pieniä. Kaikista yrityksistä 93,2 prosenttia on niin kutsuttuja mikroyrityksiä, joissa työskentelee 1–9 henkilöä. Tällaisia yrityksiä oli Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2017 yhteensä 264 519. 10–49 henkilöä työllistäviä yri- tyksiä on 5,6 prosenttia eli määrällisesti 15 725. Yli 50 henkilöä työllistäviä yrityksiä on vain reilu prosentti kaikista yrityksistä ja määrällisesti vähän yli 3 300 yritystä.

KUVIO 1. Yritysrakenne 2017. Lähde: Tilastokeskus.

591 2 728 15 725

264 519

Suuryritykset (250 -hlöä) Keskisuuret yritykset (50 - 249 hlöä) Pienyritykset (10 - 49 hlöä) Mikroyritykset (1 - 9 hlöä)

0 50 000 100 000 150 000 200 000 250 000 300 000 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 2015 2016 2017 Yrittäjät (pl. maa-, metsä- ja

kalatalous), 1000 henkeä 212 206 208 213 215 219 230 228 241 251 248 255 261 258 266 270 273 259

Työnantajayrittäjät (pl. maa-, metsä-

ja kalatalous), 1000 henkeä 89 83 86 89 87 83 89 89 86 91 93 92 92 90 93 94 90 88

Yksinyrittäjät (pl. maa-, metsä- ja

kalatalous), 1000 henkeä 123 123 122 124 129 135 141 139 154 160 154 163 169 168 173 177 183 171

Kauppalehden otsikko 16.12.2017 ”Kauppalehti listasi Suomen sata parasta yritystä: ne ovat pieniä ja satumaisen kannattavia”. Kauppalahti listasi yritykset, joiden liikevaihto oli vähin- tään 0,5 miljoonaa euroa. Luokittelussa vertailtiin yrityksen eri tunnuslukuja sekä koko maan että oman toimialan vastaaviin vertailulukuihin. Tarkastelun kohteena olivat kasvu, kannat- tavuus, tulos, vakavaraisuus, maksuvalmius ja riskinsietokyky. Eri tunnuslukuihin perustu- nut listaus osoitti, että maan parhaat yritykset ovat pieniä, nopeasti kasvavia ja hyvin kan- nattavia. Tosin listan kärjessä on poikkeus, saksalainen lääketeollisuusjätti Bayer. Ykköstila selittyy Suomen-tytäryhtiön uskomattomalla menestyksellä. Yhtiön Turun-laitos rikkoi vuonna 2017 myyntiennätykset ja ylsi ensimmäisenä suomalaisena lääkevalmistajana yli miljardin euron myyntiin.

Kauppalehden jutun mukaan sadan parhaimman yrityksen joukkoon yltäneistä 82 oli liike- vaihdoltaan alle 10 miljoonan euron ja koko joukon liikevaihdon mediaani oli 3,85 miljoo- naa euroa. Joukon kasvuvauhti oli erityisen kovaa, keskimäärin 35 prosenttia, kun kaikkien suomalaisten yritysten kasvu oli samana ajankohtana keskimäärin neljä prosenttia. Sadan parhaan yrityksen tulos oli keskimäärin neljännes liikevaihdosta, kun kaikissa yrityksissä nettotulosprosentti oli keskimäärin 3,5. Kärkikymmeniköstä löytyi muun muassa kolme erit- täin kannattavaa peliyhtiötä. Sadan parhaimman yrityksen joukossa yli puolet oli Uudelta- maalta. Varsinais-Suomi nousi listauksessa toiseksi ja ohi Pirkanmaan. Neljästä maakun- nasta ei sadan parhaimman yrityksen joukkoon yltänyt ainuttakaan yritystä, nämä olivat Keski-Pohjanmaa, Kainuu, Pohjois-Savo ja Satakunta.

Kauppalehden listaus käsitti siis yritykset, joiden liikevaihto oli vähintään 0,5 miljoonaa eu- roa. Käytännössä iso osa maamme yrityksistä on tämän rajan alapuolella, kun huomioidaan yksinyrittäjät ja heidän tyypillinen liikevaihtonsa. Kauppalehden listauksesta on kuitenkin mielenkiintoista huomioida, että kärkeen nousseet yritykset olivat pääosin 2–10 miljoonan euron liikevaihdolla toimivia. Uudellamaalla, Varsinais-Suomessa ja Pirkanmaalla sijaitsi sadasta parhaimmasta 76 yritystä eli kolme neljästä.

Vuosittain listataan myös sata parhainta suomalaista kasvuyritystä. Vuonna 2018 Kasvu Openin maksuttomiin Kasvupolku-ohjelmiin haki yli 800 yritystä, joista 411 valittiin eri

kasvuohjelmiin asiantuntijoiden sparraukseen. Tästä joukosta valikoitui sadan parhaan joukko. Tässäkin rankingissa eniten yrityksiä tuli Uudeltamaalta, kaikkiaan 31 yritystä. Pir- kanmaalta oli toiseksi eniten, 13 yritystä. Yhtäkään yritystä ei ollut mukana kolmelta alu- eelta: Ahvenanmaalta, Kainuusta ja Pohjois-Karjalasta.

Tilastokeskus kerää neljännesvuosittain tietoja perustetuista ja lopettaneista yrityksistä. Esi- merkiksi vuoden 2018 ensimmäisellä neljänneksellä perustettiin 10 154 uutta yritystä. Tilas- tokeskuksen mukaan määrä kasvoi 10,2 prosenttiyksikköä verrattuna edellisen vuoden vas- taavaan ajankohtaan, jolloin toimintansa aloitti 9 210 yritystä. Maakunnista eniten yrityksiä syntyi Uudellamaalla, jossa aloittavia yrityksiä oli 3 719. Seuraavaksi eniten yrityksiä pe- rustettiin Varsinais-Suomessa (945), Pirkanmaalla (896) ja Pohjois-Pohjanmaalla (666).

Verrattuna edellisen vuoden ensimmäiseen neljännekseen, aloittaneiden yritysten määrä kasvoi eniten Pohjois-Pohjanmaalla (369) ja väheni eniten Pohjanmaalla (-51). Uusien yri- tysten perustamisen määrässä on vaihtelua ajankohdasta riippuen, joten neljännesvuosittai- nen tarkastelujakso on lyhyt. Joka tapauksessa yritysten perustamisen määrässä on alueel- lista vaihtelua.

2.2 Yritykset sijaitsevat ympäri maata, mutta eivät tasaisesti

Miksi joillakin alueilla yrityksiä on tiheämmin kuin jossakin toisella alueella? Timo Aro on selvittänyt yritysten määrää asukaslukuun suhteutettuna. On tärkeää, että Aro on suhteutta- nut yritysten määrän asukaslukuun, sillä luonnollisesti yrityksiä on paljon siellä, missä on paljon myös ihmisiä. Kun huomioidaan myös asukasmäärä, voidaan alla olevasta Aron ku- viosta (kuvio 2) huomata, että yrityksiä on asukaslukuun suhteutettuna eniten Pohjois-Suo- messa. Koko maan keskiarvo on 66,3 promillea eli noin 66 yritystä 1 000:ta asukasta kohti.

Kuviosta nähdään, että myös Länsi-Suomessa on keskimääräistä enemmän yrityksiä.

KUVIO 2, Yrityskanta, toimivien yritysten määrä keskiväkilukuun 1000:ta asukasta kohden.

Lähde: Timo Aro.

Yritysten määrän ohella myös yritysten perustamisen määrässä on aluekohtaisia eroja. Timo Aro on tehnyt laskelmia aloittaneiden yritysten määrästä 1 000:ta asukasta kohden per vuosi, vuosina 2014–2017. Oheisessa kartassa (kuvio 3) tumman sinisellä ovat ne kunnat, joissa on perustettu yli 5 yritystä 1 000:ta asukasta kohden vuodessa. Kuviosta voidaan nähdä, että näitä alueita on eri puolilla maata. Eniten suhteellisesti aloittaneita yrityksiä on Kustavissa, Pyhärannalla, Pelkosenniemellä, Helsingissä ja Kemiönsaarella. Edellä mainitut paikkakun- nat ovat hyvin erilaisia, joten yhteistä tekijää aloittaneiden yritysten muita suuremmalle mää- rälle on vaikea löytää. Todennäköisempää on, että kullakin alueella on toimialakohtaista imua, kuten esimerkiksi Lapissa matkailun ja kaivostoiminnan yrityksissä.

KUVIO 3. Aloittaneiden yritysten määrä 1000 asukasta kohden per vuosi vuosina 2014–

2017/2. Lähde: Tilastokeskus, yritykset, väestö. Kartta ja luokittelu: Timo Aro 2017.

Yrityksillä on hyvin tärkeä merkitys alueen menestymiselle ja elinvoimaisuudelle. Timo Aron alla olevasta kuviosta (kuvio 4) nähdään, että yritysten osuus kuntien alueella olevista kaikista työpaikoista voi parhaimmillaan olla jopa yli 85 prosenttia. Maakunnittain tarkasteltuna avoimen sektorin eli yritysten työpaikkojen ja yrittäjien osuus on suurimmillaan Päijät-Hämeessä, Pirkanmaalla ja Uudellamaalla. Uudellamalla on hyvin paljon yrityksiä, mutta alueella on myös paljon julkisen sektorin työpaikkoja, jolloin avoimen sektorin osuus ei nouse yli muiden. Itä-ja Pohjois-Suomessa avoimen sektorin osuus on pienempi. Osuus on muuta maata alempi siitäkin huolimatta, että julkisten työpaikkojen määrää on vähennetty maakunnista. Joka tapauksessa alueiden työllisuuden kannalta, on hyvin ratkaisevaa se, kuinka hyvin alue saa houkuteltua uusia yrityksiä.

KUVIO 4. Avoimen sektorin osuus (%) kaikista työpaikoista vuonna 2014. Lähde: Tilasto- keskus, työssäkäynti. Kartat ja luokittelu Timo Aro 2017.

Julkisen sektorin rooli työpaikkojen tarjoajana on vähentynyt maakunnissa. Kuten yllä ole- vat kuviot osoittavat, yritysten merkitys on siten kasvanut. Kehityksellä on usein voimistava vaikutus. Usein kasvu voimistaa positiivista kierrettä. Tulevissa osuuksissa käsittelen muun

muassa kasautumisen hyötyjä, joita tapahtuu usein positiivisen vireen voimistuessa tietyllä alueella.

3. YRITYKSEN SIJAINTIRATKAISUUN VAIKUTTAA USEAMPI TEKIJÄ

3.1 Alueiden kilpailukyky ja elinvoimaisuus

Kuinka kilpailukyky mitataan? Millä mittareilla voidaan sanoa, että toisen kilpailukyky on parempi kuin toisen? Miten suorituskykyä arvioidaan? Antti Lönnqvist ja Paula Mettänen (2003) määrittelevät suorituskyvyn mitattavan kohteen kyvyksi saavuttaa asetettuja tavoit- teita. Suorituskyvyn synonyyminä käytetään usein termiä suoritus.

Suorituskykyä tulisi tarkastella useammasta näkökulmasta. Ehkä tunnetuin lähestymistapa on Kaplanin ja Nortonin (Lönnqvistin, Mettäsen 2003 mukaan) esittämä Balanced Scorecard -malli, jossa suorituskykyä tarkastellaan neljästä näkökulmasta: talouden, asiakkaan, sisäis- ten prosessien sekä oppimisen ja kehittymisen näkökulmasta. Taloudellinen näkökulma tar- kastelee asiaa siitä näkökulmasta, ovatko omistajat tyytyväisiä taloudellisiin tuloksiin. Asi- akkaan näkökulma puolestaan kertoo, mitä on tehtävä, jotta asiakas on tyytyväinen yrityksen tarjoamiin palveluihin ja tuotteisiin. Sisäisten prosessien näkökulma kertoo, miten yrityksen sisäiset prosessit on hoidettava, jotta saavutetaan asiakasnäkökulman ja taloudellisen näkö- kulman tavoitteet. Oppimisen ja kehittymisen näkökulma kertoo, miten jatkossa pyritään kehittämään osaamista, jotta pystytään parantamaan tulevaisuudessa sisäisiä prosesseja sekä asiakasnäkökulman ja taloudellisen näkökulman tuloksia. Organisaation tulisi pystyä toimi- maan niin, että kaikissa neljässä näkökulmassa saavutettaisiin asetetut tavoitteet. Tällöin mahdollistettaisiin myös kilpailukyky tulevaisuudessa. (Lönnqvist & Mettänen 2003, 20–

21.)

Mitä sitten yrityksen kilpailukyky markkinoilla todellisuudessa tarkoittaa? Toivo Äijön (2008) mukaan yritystoiminnassa ja sen strategisessa suunnittelussa on olennaista sopeutu- minen markkinoihin, kilpailijoihin ja ympäristöön. Siinä yhteydessä kaikki osa-alueet läpi- leikkaavana kriteerinä on kilpailukyky. Äijö määrittelee strategisen suunnittelun seuraavasti:

strategisessa suunnittelussa on kyse yrityksen ylivoimaisen osaamisen ja ylivoimaisen

asiakashyödyn luomisesta, määrittelemisestä ja hyödyntämisestä markkinoilla. Äijö lähtee yrityksen kilpailukykyä määritellessä ensimmäisenä liikkeelle siitä, että on tärkeää muistaa, missä markkinat konkreettisesti sijaitsevat. Yritykset kilpailevat nimittäin asiakkaiden mie- lessä tai tietoisuudessa. Markkinat koostuvat asiakkaiden tietoisuudesta, ja viime kädessä kaikki yritykset kilpailevat keskenään asiakkaiden suosiosta kilpailukeinojen yhdistelmällä, josta voidaan käyttää termiä tarjooma tai markkinointipaketti. Keskeisin osa tarjoomaa on luonnollisesti itse tuote tai palvelu. Muita olennaisia osia ovat hinta, markkinointiviestintä ja saatavuus. (Äijö 2008, 71).

Lönnqvistin ja Mettäsen (2003, 23) mukaan suorituskyvyn mittaamisessa mitattavia asioita kutsutaan menestystekijöiksi. Tällöin organisaation suorituskykyä arvioidaan juuri menes- tystekijöiden tasolla. Menestystekijöillä Lönnqvist ja Mettänen tarkoittavat liiketoiminnalli- sen menestymisen ja strategian kannalta tärkeitä asioita. Organisaation menestystekijät voi- daan jaotella eri tavoin, kuten taloudellisiin ja ei-taloudellisiin menestystekijöihin. Menes- tystekijöiden luokittelua tärkeämpää on valita oikein organisaation menestystekijät. Menes- tystekijöistä rakentuu keskenään syy-seuraussuhteita: toiset menestystekijöistä ovat niin sa- nottuja syytekijöitä ja toiset puolestaan seuraustekijöitä. Syytekijät vaikuttavat seurausteki- jään, tai vähintäänkin niiden oletetaan vaikuttavan siihen jollain tavoin. Menestystekijöillä on keskeinen yhteys alueen kilpailukykyyn ja elinvoimaan.

Alueellinen kilpailukyky merkitsee alueen kykyä synnyttää, houkutella ja ylläpitää toimin- taa, joka lisää alueen taloudellista hyvinvointia. Alueen kilpailukyky voidaan nähdä myös edellytyksenä alueen taloudelliselle menestykselle. Toimintaympäristö vaikuttaa yritysten kilpailukykyyn, ja alueiden kilpailukyky puolestaan riippuu siitä, millaisen toimintaympä- ristön ne taloudelliselle toiminnalle rakentavat. Joka tapauksessa alueelliselle kilpailuky- vylle ei ole olemassa niin selkeää määritelmää. Ne eivät ole samanlaisessa kilpailutilanteessa keskenään kuin yritykset, eikä alueen menestys ole mitattavissa esimerkiksi markkinaosuu- della. Alueiden hyvinvoinnin kasvut ovat myös sidoksissa keskenään. (Huovari, Kangas- harju & Alanen 2001.)

Yrityksen suorituskyvyn ja kilpailukyvyn lisäksi on syytä huomioida myös alueen elin- voima, jolla on myös merkitystä yrityksen sijoittumisen kannalta. Signe Jauhiaisen ja Janne Huovarin mukaan aluetaloustieteen kirjallisuudessa on laaja yhteisymmärrys asioista, jotka vaikuttavat alueiden kasvuun ja kehitykseen. Näihin kuuluvat esimerkiksi etäisyys keskuk- sesta, liikenneyhteydet, markkinoiden läheisyys, inhimillinen pääoma ja sosiaalinen pää- oma. Uudemman tutkimuskirjallisuuden mukaan myös yrittäjyys ja avoimuus erilaisuudelle lisäävät alueiden elinvoimaa. Heidän mukaansa, kun alueella on inhimillistä pääomaa, alue kasvaa. Inhimillinen pääoma kasvattaa alueella kaikkien tuottavuutta, kun ihmiset oppivat toisiltaan ja kehittyvät. Tällä tavoin alueet myös houkuttelevat yhä enemmän asukkaita. Täl- löin myös työpaikkojen määrä kasvaa, ja palkat ja asuntojen hinnat nousevat muita alueita nopeammin. (Jauhiainen & Huotari 2013, 14–15.)

Huovari, Kangasharju ja Alanen ovat lähteneet tutkimuksessaan liikkeelle siitä, että kilpai- lukyky on hyödyllinen käsite myös alueiden yhteydessä. Sen avulla voidaan arvioida niitä tekijöitä, jotka ovat keskeisessä roolissa alueiden taloudellisessa menestyksessä. Kritiikistä huolimatta kilpailukyky on merkittävä tekijä alueiden menestymiselle, ja sen mittaaminen jollain tavalla on tärkeää. Huovari, Kangasharju ja Alanen arvioivat, että alueen resurssit ja ominaisuudet määräävät alueen menestymistä ja sen kilpailukykyä suhteessa muihin aluei- siin. Mitä parempi on alueen resurssien yhdistelmä verrattuna muihin alueisiin, sen parempi on alueen kilpailukyky. (Huovari, Kangasharju & Alanen 2001, 4).

Markku Sotarauta ja Richard Lester (2008, 7) arvioivat, että alueiden elinvoimaisuus on voi- makkaasti riippuvainen yritysten ja organisaatioiden kyvystä sopeutua jatkuvasti muuttu- vaan toimintaympäristöön ja pysyä mukana teknologisessa kehityksessä. Kun kehityksen pohjautuu yhä enemmän osaamisen, tiedon ja innovaatioiden perustalle, yliopistojen merki- tys korostuu.

Markku Sotarauta (2001) kirjoittaa alueiden kilpailukyvyn kahdeksasta elementistä, joihin hän nimeää seuraavat tekijät: yritykset, inhimilliset voimavarat, asuin- ja elinympäristön laatu, instituutiot ja toimiva kehittäjäverkosto, verkostoihin kuuluminen, infrastruktuuri sekä

luova jännite. Luovalla hän tarkoittaa kaikkea, mikä tuottaa ennen kokemattomia ja omape- räisiä tuotteita, prosesseja, toimintamalleja ja niin edelleen.

3.2 Hyvä saavutettavuus on edellytys tavaroiden, palveluiden ja työvoiman liikkumi- selle

Seppo Laakso (2012, 37) on todennut, että saavutettavuudella on monissa tutkimuksissa to- dettu olevan erittäin tärkeä merkitys alueiden taloudelliselle kehitykselle. Hyvä saavutetta- vuus on edellytys tavaroiden, palveluiden ja työvoiman liikkumiselle eri alueiden välillä.

Tällä puolestaan on vaikutusta alueiden väliselle kaupalle ja erikoistumiselle, työntekijöiden liikkumiselle asuinpaikan ja työpaikan välillä sekä ihmisten muuttamiselle. Laakso muistut- taa myös, että kaupunkiverkoston kehitykseen on vaikuttanut myös aluepolitiikka, jonka har- joittamisessa maassamme on vuosikymmenien mittainen perinne.

Henrik Lönnqvistin ja Seppo Laakson mukaan yritysten sijoittumisessa kaupunkialueiden sisällä saavutettavuus on keskeinen tekijä, joka voidaan jakaa seuraaviin saavutettavuutta osoittaviin tekijöihin: kommunikaatio-, asiakas-, logistiikka- ja työmatkasaavutettavuus. Ti- latarpeiden osalta keskeisiä ominaisuuksia ovat esimerkiksi toimivuus, joustavuus, teknolo- ginen taso, laajentumismahdollisuudet sekä sijainnin ja tilojen imago. Kysynnän ja tarjonnan tasapainottajana kaupunkialueen kiinteistö- ja toimitilamarkkinoilla toimii maan ja toimiti- lan hinta. (Lönnqvist & Laakso 2012, 98–99.)

Kuljetuskustannuksiin suuntautuneiden yritysten tuotteiden kokonaiskustannuksissa kulje- tuksen osuus on keskeinen osa. Tästä yritysryhmästä voidaan erottaa toisistaan vielä re- surssi- ja markkinasuuntautuneet yritykset. Resurssisuuntautuneilla yrityksillä raaka-aine on usein painavaa arvoon suhteutettuna ja tuotantoprosessi on sellainen, jossa valmis tuote on suhteessa arvoonsa huomattavasti kevyempää kuin raaka-aine. Tyypillisiä esimerkkejä re- surssisuuntautuneista aloista ovat useat metsäteollisuuden alat. Metsäteollisuuden tuotanto on pääomavaltaista, mutta pääoman kustannukset ovat pääosin sijainnista riippumattomia.

Näin ollen on loogista, että metsäteollisuus on Suomessa sijoittunut erityisesti puuraaka- aineen hankinnan ja kuljetuksen sekä lopputuotteiden kuljetuksen kannalta edullisiin paik- koihin. Tehtaiden on kannattavaa sijaita sellaisessa paikassa, jossa saavutettavuus puuraaka- aineen hankinnan kannalta ja toisaalta lopputuotteiden kuljetuksen kannalta on toimivaa.

(Laakso & Loikkanen 2004, 78–79.)

Niin kutsutuilla markkinasuuntautuneilla yrityksillä lopputuotteen kuljetuskustannukset ovat suuret suhteessa raaka-aineen kuljetuskustannuksiin, jolloin yritysten kannattaa sijoit- tua lähelle markkinoita. Esimerkiksi alat, joissa paino lisääntyy tuotantoprosessissa suh- teessa sen arvoon, ovat markkinasuuntautuneita. Tyypillinen esimerkki tästä on juomateol- lisuus. Näin ollen markkinasuuntautuneen yrityksen kannattaa usein sijoittua sinne, jossa asiakassaavutettavuus on hyvä eli markkinat ovat lähellä. (Laakso & Loikkanen 2004, 79.)

3.3 Kasautuminen on riippuvainen toimialasta

Seppo Laakso arvioi, että yritystoiminnan sijoittumisteorioiden mukaisesti toimialat eroavat olennaisesti yritysten sijoittumislogiikan suhteen. Laakson mukaan Daniel Graham estimoi vuonna 2007 toimialakohtaisia tuottavuusjoustoja agglomeraation osalta. Tulokset osoitta- vat, kuinka paljon tuottavuus nousee, kun saavutettavuus suureen keskittymään kehittyy tai keskittymässä kasvaa. Tulosten mukaan palvelualat ovat yleisesti keskittymähakuisempia kuin jalostusalat. Korkeimmat tuottavuusjoustot löytyvät rahoitus- ja vakuutustoiminnassa, liike-elämän palveluissa, kuljetuksessa ja tietoliikenteessä sekä kiinteistöpalveluissa.

(Laakso 2012, 35.)

Laakson mukaan Suomessa toimialojen välillä on olennaisia eroja niiden pyrkimyksessä si- joittua keskittyneesti tai hajautuneesti tai erityisesti suurimpiin kaupunkeihin keskittyen.

Toimialojen keskittyminen ei ole Laakson mukaan juurikaan muuttunut aikojen kuluessa.

Ne toimialat, jotka olivat vahvasti keskittyneet suurille kaupunkialueille vuonna 2008, olivat samankaltaisessa tilanteessa jo 20 vuotta aiemmin. (Laakso 2012, 35.)

3.3.1 Kasautumisen edut

Hannu Piekkola ja Ilkka Susiluoto ovat arvioineet yritystoiminnan kannattavuutta eri alu- eilla. Heidän mukaansa taloudellinen toiminta on kolmen viime vuosikymmenen aikana kes- kittynyt yhä enemmän Helsingin seudulle ja lisäksi Tampereen ja Oulun seuduilla kasvu on ollut voimakasta. Talouskasvu on yleisesti ollut voimakkaampaa suurempien seutukuntien ryhmissä kuin pienemmillä alueilla. Yritysten arvonlisäys ja aineeton pääoma ovat keskitty- neet voimakkaasti pääkaupunkiseudulle. Eräänä selittävänä tekijänä on ollut Espoon menes- tys ja sen korkea koulutustaso. Toisena tekijänä Piekkola ja Susiluoto mainitsevat pääkont- toritoimintojen keskittymisen pääkaupunkiseudulle. Toisaalta suuret yritykset pystyvät ha- jauttamaan taloudellista toimintaansa myös pääkaupunkiseudun ulkopuolelle. (Piekkola ja Susiluoto 2012, 58.)

Piekkolan vuonna 2010 tekemän tutkimuksen perusteella näytti siltä, että lokalisaatioedut ovat tärkeitä Helsingin seudun ulkopuolella, eli käytännössä pääkaupunkiseudun ulkopuo- lella keskittyminen on kannattavaa. Lisäksi aineettoman pääoman keskittymisellä on saman alan yritysten välisiä alueellisia etuja. Näin ollen saman alan yritysten keskittyminen lisää yritysten tuottavuutta. (Piekkola ja Susiluoto 2012, 59.)

Kasautumisen hyötyjä on myös siinä, että yritysten alueellinen keskittyminen lisää työmark- kinoiden tehokkuutta. Alueella, jossa on paljon työntekijöitä ja työpaikkoja, työn tarjoajat ja tekijät kohtaavat tehokkaammin kuin alueella, jossa työpaikkoja ja tekijöitä on vähän. Li- säksi suurella kaupunkialueella ihmiset voivat vaihtaa työpaikkaa ilman että heidän tarvitsee vaihtaa asuinpaikkaa. Suuret ja joustavat työmarkkinat ovat tärkeitä sellaisille yrityksille, joilla työvoiman kysyntä vaihtelee paljon suurten tuotannonvaihteluiden takia. (Laakso &

Loikkanen 2004, 74–75.)

Laakso ja Loikkanen (2004) jäsentävät yritystoiminnan sijoittumisen ja kasvun sekä keskit- tymien syntymisen ja kehityksen kolmen kokonaisuuden osalta: 1) alueiden absoluuttiset ja suhteelliset edut, 2) yrityksen sisäiset kasautumisedut ja 3) yritykselle ulkoiset kasautumiset, jotka voidaan jakaa kahteen osatekijään: urbanisaatioedut ja lokalisaatiotekijät.

1) Absoluuttiset ja suhteelliset edut

Alueiden välillä on eroja hyödykkeiden valmistamisen tuottavuudessa, mikä perustuu alu- eella toimivien talousyksiköiden (kotitaloudet, yritykset, muut yhteisöt) tehokkuuseroihin.

Alueilla on kuitenkin ominaisuuksia, joilla on vaikutusta toisaalta talousyksiköiden haluk- kuuteen sijoittua alueelle ja toisaalta niiden taloudellisen toiminnan kohdistumiseen ja tuot- tavuuteen. Alueelliset ominaisuudet voivat olla esimerkiksi luonnonresursseja tai sijaintiin ja sitä kautta liikenteeseen liittyviä seikkoja. Absoluuttiset ja suhteelliset edut alueiden vä- lillä tarkoittavat, että niiden kannattaa erikoistua ja verkostoituen käydä kauppaa keskenään ja siten kasvattaa tuottavuutta ja kohottaa asukkaidensa elintasoa. (Laakso & Loikkanen 2004, 69–70.)

2) Tuotannon mittakaavaedut

Tuotannon mittakaavaetuja syntyy toisaalta yrityksen omaa tuotantoprosessia ja toimintaa kehittämällä ja toisaalta niin, että yritys hyödyntää sijaintialueensa resursseja ja ominaisuuk- sia. Eri tuotteiden ja eri toimialojen välillä on huomattavia eroja tuotannon mittakaava- eduissa. Niiden hyödyntäminen ja siitä seuraava tuotannon keskittäminen tehtaisiin ja mui- hin tuotantolaitoksiin vaikuttaa myös yhdyskuntiin. (Laakso & Loikkanen 2004, 72.)

Laakso ja Loikkanen kertovat, että kaupunkien olemassaolon ja kehityksen taustalla on eri- koistumiseen ja kasautumiseen liittyviä suurtuotannon etuja eli mittakaavaetuja. Tähän liit- tyy se, että kun yrityksen kokoa ja tuotannon määrää kasvatetaan, yksikkökustannukset pie- nenevät ainakin johonkin pisteeseen saakka. Tuotannon keskittäminen ja kasvattaminen on kannattavaa siihen saakka, kunnes saavutetaan optimikoko. Mikrotalousteorian mukaan tuo- tantoyksikön kannattaa kasvattaa tuotantoa, kunnes tuotannon kasvattamisen marginaalitulo on yhtä suuri kuin sen marginaalikustannus.

Liiketoiminnan organisoinnissa tuotannon mittakaavaetuja haetaan toimipaikan, yrityksen sekä konsernin tasolla. Toimipaikan tasolla korostuvat varsinaisen tuotantoprosessin mitta- kaavaedut. Yrityksen ja konsernin tasolla mittakaavaetuja tavoitellaan varsinaisen tuotannon lisäksi esimerkiksi kuljetuksessa, raaka-aineiden hankinnassa ja niin edelleen. Tuotannon

mittakaavaetuja voidaan tavoitella valmistamalla tiettyä tuotetta enemmän tai laajentamalla tuotantoa usean toisiaan tukevan tuotteen suuntaan. (Laakso & Loikkanen 2004, 71.)

3) Kasautuminen

Sijaintiin liittyvät edut ja tuotannon mittakaavaedut selittävät merkittävältä osin sen, miksi yhden suuryrityksen ympärille syntyy kaupunki. Laakson ja Loikkasen mukaan ne eivät kui- tenkaan pelkästään selitä sitä, miksi jotkut kaupungit kasvavat monen yrityksen ja toimialan suurkaupungeiksi. Kaupunkien kasvua selittävät kasautumisen eli agglomeraation edut. Ne jakautuvat yleensä lokalisaatio- ja urbanisaatioeduiksi. Edellistä syntyy, jos kaikkien sa- malla kaupunkialueella sijaitsevien yritysten tuottavuus tai kilpailukyky paranevat, kun yk- sittäisen toimialan koko kasvaa. Urbanisaatioetuja syntyy, mikäli kaikkien toimialojen yri- tykset hyötyvät eri tavoin koko kaupunkialueen kasvusta. Kasautumisen etu perustuu sille, että yritys hyötyy muiden saman alan tai eri alojen yritysten läheisyydestä. Kasautumisen etuja syntyy usealla eri tavalla, ja niiden merkitys vaihtelee merkittävästi toimialan ja yri- tyksen tyypin mukaan. (Laakso, Loikkanen 2004, 72).

Jari Kolehmaisen mukaan keskittymän eli agglomeraation käsitteen historia ulottuu perin- teiseen teollisuuden sijaintiteoriaan, joka rakentuu varsin suoraviivaisiin oletuksiin tuotan- nollisten yritysten toiminnoista ja sijaintitarpeista. Kolehmaisen mukaan jo Alfred Marshall ymmärsi taloudellisten ulkoisvaikutusten merkityksen osana yritysten sijoittumista. Hän esitti kolme perussyytä siihen, miksi tietyt toimialat keskittyvät tiettyihin paikkoihin:

1. Keskittyminen mahdollistaa erikoistuneiden tuotteiden ja palveluiden tarjoami- sen.

2. Toimintojen keskittyminen avaa tilaisuuden työvoiman erikoistumiseen ja osaa- misen kasaantumiseen.

3. Tietoulkoisvaikutuksien hyöty eli tiedon ”läikkyminen” yritysten välillä.

Toisaalta Kolehmaisen mukaan jo Alfred Weber vuoden 1909 teoksessaan tunnisti klassi- sessa sijaintiteoreettisessa tutkimuksessaan yritysten sijoittumiseen vaikuttavat kolme kes- keistä voimaa: 1) erot kuljetuskustannuksissa, 2) erot työvoiman hinnassa sekä 3) toiminto- jen keskittymiseen tai hajaantumiseen liittyvät taloudelliset hyödyt ja haitat. Voisi sanoa, että nämä tekijät ovat säilyttäneet merkityksensä harvinaisen hyvin. Kolehmaisen mukaan

keskittymien syntyyn ja kehittymiseen vaikuttavat tekijät painottuvat eri tavoin eri aikoina ja eri aloilla. (Kolehmainen 2016, 46–49.)

Talousmaantieteen teorian mukaan tuotannon sijoittuminen on riippuvainen skaalaeduista, kuljetuskustannuksista sekä markkinoiden koosta ja läheisyydestä. Yritykset tekevät ratkai- sun sijainnistaan optimoimalla edellä mainitut tekijät. Alueiden yritys- ja elinkeinorakenteen muutos -julkaisussa on arvioitu keskittymisen olevan hyväksi tuottavuudelle, joten yritysten pyrkimyksenä olisi sijoittua muun tuotannon ja markkinoiden läheisyyteen. Keskittymisen hyödyt syntyvät tiedon tehokkaammasta leviämisestä, yhteisistä välituotemarkkinoista ja te- hokkaammista työmarkkinoista. Suuret markkinat toimivat tehokkaammin, ja sitä kautta on mahdollista hyödyntää skaalaetuja. Keskittymishyötyjä voi syntyä sekä saman alan toimi- joiden keskittymisestä että erilaisten toimintojen sijoittumisesta samaan paikkaan. Innovaa- tioihin ja osaamiseen pohjautuva talous hyötyy keskittymisestä, sillä keskittymät ovat hou- kuttelevampia paikkoja innovaatioiden synnylle ja uuden teknologian laajentumiselle. Uudet innovaatiot kehittävät tuottavuutta ja siten lisäävät talouskasvua. (Huovari, Jauhiainen, Ker- kelä, Esala & Härmälä 2014, 11.)

3.3.2 Klusterien tavoitteena on hyödyttää kaikkia osapuolia

Klusterit ovat maantieteellisesti keskittyneitä ja vuorovaikutuksessa olevia yrityksiä ja yh- teistyöorganisaatioita, jotka toimivat tietyillä osa-alueilla. Klusterit syntyvät sidoksissa ole- vista toimialoista ja niihin liittyvistä muista toimijoista, jotka ovat keskeisiä kilpailun näkö- kulmasta. Klustereilla on kolmenlaista vaikutusta kilpailuun:

1. nostavat yritysten ja teollisuuden tuottavuutta 2. lisäävät kykyä innovoida

3. synnyttävät uusia yrityksiä, jotka laajentavat klusteria.

Klusterin lähtökohtana on aina tuottaa lisäarvoa kaikille sen osapuolille. (Porter 1998, 198–

199.)

Asko Saatsi selvitti tutkimuksessaan (2005) yhteisiä tekijöitä, jotka selittävät yritysten, klus- tereiden ja seutujen menestystä. Yritysten menestystekijöitä on tutkittu runsaasti, mutta yri- tysklustereiden menestymistä huomattavasti vähemmän. Saatsi löysi tutkimuksessaan yri- tyksen tärkeimmäksi menestystekijäksi johdon kyvykkyyden, joka on sisäinen menestyste- kijä ja joka voidaan transformoida systeemiteorian periaatteen mukaan holistisesti myös yri- tystä laajempaan kokonaisuuteen eli klusteriin ja seutuun. Kyvykkyys voi tulla esille johta- juutena, joka synnyttää ympäristöön luottamusta. Johdon kyvykkyys näkyy myös yrityksen kykynä tuottaa asiakkaiden toivomia tuotoksia. (Saatsi 2005, 221.)

Saatsi kytkee klusteritason menestystekijät teoriaan liittämällä ne Daftin malliin ja rinnasta- malla ne suuren systeemin eli megaklusterin potentiaaleihin. Näiden pohjalta Saatsi tulkitsi, että tuotannontekijöissä korostuvat henkiset tekijät, erityisesti kehittäminen, innovaatiot ja

”viisaus”. Toinen merkittävä linja on se, että pelikenttämallin julkinen valta ilmenee tulok- sissa seudun ja resurssien saatavuutena. Tämä voidaan ymmärtää niin, että seudun tehtävänä on pitää itsensä niin houkuttelevana, että klusterilla on mahdollista saada työvoimaa, joka myös pysyy. Saatsi painottaa myös, että klusterin menestystekijät ovat suuren systeemin me- nestystekijöitä. Menestyvän megaklusterin piirteiksi tiivistyvät löydetyistä menestysteki- jöistä ja muodostetuista faktoreista yhteenvetona seuraavat kuusi potentiaalia: johtamisen kyvykkyys, luottamus, yhteiskehittäminen, seutu ja panoksen saatavuus, elämykset sekä identiteetti. (Saatsi 2005, 224–225.)

Kuusi Saatsin nimeämää potentiaalia jäsentävät tekijöitä, joilla on vaikutusta megaklusterin syntyyn seudulla. Ne ovat sekä yritysten välisiä että seutuun liittyviä tekijöitä, jotka ilmene- vät klustereiden syntymisenä. Megaklusteria voidaan arvioida sen mukaan, miten se onnis- tuu täyttämään kestävyyden eri kriteerit, kuten osaamisvarannon ja taloudellisen varannon, onnistuuko se yhdistämään globaalin ja paikallisen toiminnan, onnistuuko se pääsemään mu- kaan uusille markkinoille ja kuinka se pystytetään nykyvahvuuksiin nojaten. (Saatsi 2005, 225).

3.3.3 Kasautumisen haittoja

Keskittymät eivät pelkästään vedä puoleensa, vaan aiheuttavat myös työntöä pois, sillä kes- kittymisestä voi koitua myös haittaa. Työntöä aiheuttavia tekijöitä ovat esimerkiksi kustan- nusten kallistuminen ja ruuhkautuminen. Yritykset joutuvat sijoittumispäätöksissään punnit- semaan keskittymisestä syntyvien hyötyjen ja haittojen välillä. Keskittymistä voi tapahtua siihen asti, kunnes keskittymisestä syntyvät hyödyt ovat haittoja suuremmat. Kilpailu on keskittävä voima, sillä sen vaikutus on asiakkaita hyödyttävä. Toisaalta kilpailu voi olla myös hajauttava tekijä, mikäli se pienentää yritysten katteita. (Huovari ym. 2014, 11–12.)

Laakso ja Loikkanen toteavat artikkelissaan ”Talous ja yhteiskunta 3/2014”, että toisaalta keskittyminen on merkinnyt suurimpien kaupunkialueiden väestön ja työpaikkojen kasvua verraten pienellä alueellä. Suurin keskittymä on neljän kaupungin pääkaupunkiseutu, jonka yhteenlaskettu maapinta-ala (769 km²) on vain 0,2 prosenttia koko maan pinta-alasta, mutta artikkelin julkaisun aikaan vuonna 2014, siellä asui 20 prosenttia koko maan väestöstä ja siellä tuotettiin 30 prosenttia bruttokansantuotteesta. Keskittyminen voi jatkua kuitenkin sii- hen saakka, kunnes asumisen kalleus muodostuu haitaksi. Toisaalta yritysten keskittyminen voi aiheuttaa työvoimapulaa ja ratkaisuna voi olla siirtyminen sinne, missä osaavaa työvoi- maa vielä riittää. Laakso ja Loikkanen arvioivat artikkelissaan, että Suomessa kaupunkialu- eiden hajautuminen johtuu seuraavanlaisista ajatuksista ja suorituksista:

1. Asuntoja kannattaa rakentaa sinne, missä tontit ovat halvempia

2. Myös yritysten kannattaa sijoittua paikkoihin, joissa tontit ovat halpoja.

3. Työpaikat kannattaa hajasijoittaa kaupunkialueilla niin, että kaikki asuvat lähellä työpaikkaansa.

3.4 Kilpailu vaikuttaa yrityksen tekemiin ratkaisuihin

Michael E. Porter (1984) esittää kirjassaan kolme perusstrategiaa, joilla yritys pyrkii voitta- maan alalla kilpailijat. Porterin mukaan nämä strategiat ovat: kustannustehokkuus, tuottei- den differointi ja keskittyminen. Yritys voi käyttää niitä joko yksitellen tai erilaisina

yhdistelminä. Jokaisen perusstrategian toteuttaminen edellyttää kuitenkin täydellistä sitou- tumista sekä tätä tukevia organisatorisia toimenpiteitä.

Porter nimeää kustannustehokkuuden ensimmäiseksi strategiaksi, joka yleistyi 1970-luvulla kokemus-käyräkäsitteen tullessa tunnetuksi. Kustannustehokkuuden edellytyksenä on, että kaikessa toiminnassa pyritään saavuttamaan kustannustehokkuus käyttämällä entistä koke- musta, seuraamalla tiukasti kustannusten kehitystä, välttämällä marginaalisia asiakastilejä ja minimoimalla kustannuksia seuraavilla alueilla: tutkimus & kehitys, huoltotoiminta, myyn- tihenkilöstö, mainonta ja niin edelleen. Alhainen kustannustaso kilpailijoihin verrattaessa on kuvaa koko strategiaa, vaikka laatua, palvelua ja niin edelleen ei voida sivuuttaa. Kun yri- tyksellä on alhainen kustannustaso, se voi saavuttaa keskimääräistä parempaa tuottoa alalla voimakkaasta kilpailutilanteesta riippumatta. Kustannustason myötä yrityksellä on selkeä puolustuskeino kilpailijoita vastaan. Tekijät, jotka ovat edellytyksenä alhaiseen kustannus- tasoon pääsemiseksi, asettavat tavallisesti myös huomattavia esteitä alalle pääsylle mittakaa- vaetuina tai hintaetuina. Alhaisen kustannustason saavuttaminen vaatii usein suhteellisesti korkean markkinaosuuden ja muita kilpailuetuja. Kun alhainen kustannustaso on saavutettu, sen avulla saadaan korkeampia marginaaleja, minkä myötä on esimerkiksi mahdollista in- vestoida ja edelleen kasvattaa markkinaosuutta. (Porter 1984, 59.)

Toinen Porterin perusstrategia on yrityksen tarjoaman tuotteen tai palveluksen differointi eli luodaan jotain sellaista, joka on koko toimialalla ainutlaatuista. Differointia voi toteuttaa usealla eri tavalla, kuten tuotesuunnittelussa, teknologiassa, erikoisominaisuuksissa, asia- kaspalvelussa tai jossakin muussa ominaisuudessa. Parhaimmillaan yritys voi differoitua monilla eri tavoilla. Porter näkee, että yrityksen saavuttaessa differoinnin se on varsin elin- kykyinen strategia keskimääräistä suurempien tuottojen saavuttamisessa. Porter jopa arvioi, että differoinnin avulla on mahdollista vähentää riippuvaisuutta kilpailusta, koska asiakkaat ovat uskollisia tuotemerkille ja sen takia vähemmän herkkiä hinnoille. Differointi lisää myös marginaaleja, jolloin tarve saavuttaa alhainen kustannustaso vähenee. Differoinnin saavut- taminen voi toisinaan edellyttää ensin korkeaa markkinaosuutta. Yleensä differoinnin saa- vuttaminen vaatii jonkinlaisia sopeuttamistoimia kustannuksiin nähden, jos differointiin

vaadittavat toiminnot ovat luonnostaan kalliita, kuten tutkimustyö ja suunnittelu. (Porter 1984, 60–61.)

Kolmas ja viimeinen perusstrategia on toimenpiteiden kohdistaminen johonkin tiettyyn asia- kasryhmään, tuotelinjan osaan tai jollekin maantieteelliselle alueelle eli käytännössä keskit- tyminen tiettyyn, sovittuun kohteeseen. Kahdesta aikaisemmasta eli kustannusjohtajuudesta ja differoinnista eroavasti keskittymisstrategia rakentuu siihen, että tiettyä kohdetta palvel- laan erityisen hyvin ja jokainen toiminnallinen menettelytapa suunnitellaan pitäen tämä kirk- kaana mielessä. Tässä strategiassa yritys pystyy näin ollen palvelemaan valittua strategista kohdetta tehokkaammin kuin kilpailijat, jotka kilpailevat laajemmalla alueella. Porterin mu- kaan tämän johdosta yritys saavuttaa joko suuremman differoinnin tietyn kohteen tarpeiden paremmasta tyydyttämisen ansiosta tai alhaisemmat kustannukset tätä kohdetta palveltaessa tai se voi saavuttaa molemmat tavoitteet. (Porter 1984, 61–62).

Yritys, joka yrittää keskittää toimenpiteitään, voi myös mahdollisesti saavuttaa keskimää- räistä suurempaa tuottoa kuin tavallisesti alalla. Keskittämisessä on kyse siitä, että yrityk- sellä on joko alhainen kustannustaso strategisessa kohteessaan, korkea differointiaste tai mo- lemmat yhtä aikaa. Kustannusjohtajuus ja differointi antavat puolustuksen kutakin kilpailu- tekijää vastaan. Keskittymistä voidaan myös käyttää sellaisten tavoitteiden valitsemiseksi, joita korvaavat tuotteet vähiten haittaavat tai joissa kilpailijat ovat erityisen heikkoja. (Porter 1984, 62.)

Porter on kuvannut kolmen perusstrategian eroa seuraavasti:

KUVIO 5. Porterin kolme perusstrategiaa. Lähde: Porter (1984).

Porterin mukaan sellainen yritys, joka ei pysty toteuttamaan strategiaansa vähintään yhteen edellä esitellyistä kolmesta kohteesta, juuttuu keskivaiheille ja on erittäin huonossa strategi- sessa asemassa. Porter arvioi, että tämäntyyppiseltä yritykseltä puuttuu markkinaosuutta, pääomasijoituksia sekä päättäväisyyttä pelata alhaisten kustannusten peliä, alan edellyttä- mää differointia alhaisen kustannustason poistamiseksi ja lisäksi pyrkimystä keskittää toi- miaan differoinnin tai alhaisen kustannustason luomiseksi. (Porter 1984, 65.)

Porter arvioi, että yritys, joka on juuttunut keskitasolle, voi olla lähes varma huonosta kan- nattavuudesta. Se joko menettää asiakkaita, jotka vaativat alhaisia hintoja, tai sen täytyy omien voittomarginaalien kustannuksella saada kaupat muilta yrityksiltä. Toisaalta se me- nettää myös korkeat marginaalit yrityksille, jotka kohdistavat toimintansa korkeamarginaa- lisiin tuotteisiin tai palveluihin, jotka ovat saavuttaneet differointiedun. Keskivaiheille juut- tunut yritys on pakotettu tekemään strategisia linjauksia. Sen täytyy joko tehdä välttämättö- miä toimenpiteitä, joilla se pääsee alhaiseen kustannustasoon tai ainakin samalle tasolle kil- pailijoiden kanssa, tai sen täytyy keskittyä tiettyyn alueeseen, jotta se saavuttaa ainutlaatui- sen aseman ja erottuu edukseen kilpailijoista. Valinta näiden kahden vaihtoehdon välillä pe- rustuu yrityksen mahdollisuuksiin ja rajoituksiin. (Porter 1984, 65–66.)

Asiakkaan havaitsema ainutlaatuisuus

Alhainen kustannustaso

Koko ala Differoituminen Kustannusjohtajuus

Vain tietty segmentti Keskittyminen

Porterin mukaan keskivaiheille juuttuneilla yrityksillä on usein taipumus seilata edestakaisin perusstrategioiden välillä. Kolmen strategian toteuttaminen ei ole kovin johdonmukaista, ja tällaisella yrityksellä onkin suuri vaara epäonnistua. Strategian toteuttamisessa tulisikin nou- dattaa tiettyä linjaa ja pysyä sovitun linjan toteuttamisessa. Porter esittää, että on olemassa joukko mahdollisia riippuvuussuhteita markkinaosuuden ja kannattavuuden välillä. Joillakin aloilla keskivaiheille juuttumisen ongelma saattaa merkitä, että pienemmät keskittyneet tai differoituneet yritykset ja kaikkein suurimmat yritykset kustannusjohtajina ovat kaikkein kannattavimmat ja keskikokoiset yritykset ovat vähiten kannattavia. Tämä merkitsee U:n muotoista riippuvuutta kannattavuuden ja markkinaosuuden välillä. Porter lisää kuitenkin, että riippuvuuskäyrä ei pidä paikkaansa kaikilla aloilla. Joillakin aloilla, erityisesti massaku- lutushyödykkeissä on panostettava mataliin kustannuksiin, sillä keskittyminen tai differointi ei ole mahdollista. Voi olla myös aloja, joilla kustannusasema on merkityksetön ostajien ja tuotteiden luonteen vuoksi. On mahdollista olla myös aloja, joissa intensiivinen kilpailu mer- kitsee, että vain keskittymisellä tai differoinnilla voi saavuttaa keskimääräistä parempaa tuottoa. (Porter 1984, 66–67.)

Porter mainitsee myös, että ei ole olemassa yhtä ainoaa riippuvuussuhdetta kannattavuuden ja markkinaosuuden välillä, ellei markkinoita määritellä niin, että keskittyneille tai differoi- tuneille yrityksille annetaan suuret markkinaosuudet joillakin kapeilla aloilla ja kustannus- johtajille määritellään puolestaan laajat alat. Kaikkein tärkeintä Porterin mielestä on se, mikä kolmesta perusstrategiasta on kullekin yritykselle paras. Valinnan tulisi määräytyä siten, että yrityksen vahvojen puolien näkökulmasta valitaan sopivin strategia, jota kilpailijoiden olisi kaikkein vaikeinta yrittää jäljittää. (Porter 1984, 67–68).

Porterin mainitsemat kilpailutekijöillä (kustannustehokkuus, tuotteiden differointi ja keskit- tyminen) on selkeä yhteys yrityksen sijaintiin. Yrityksen tulisi sijoittuessaan pohtia, mikä sijainti on optimaalisin ratkaisu edellä mainittujen kilpailutekijöiden kannalta.

3.5 Työvoiman saatavuus

Veera Tegelberg kirjoitti Kauppalehdessä 8. tammikuuta 2019 otsikolla: ”Tekijäpula kasva- nut kaikissa maakunnissa.” Lehden mukaan pula-ammattien määrä on kasvanut kolmessa vuodessa koko maassa. Työpaikkojen kohtaanto-ongelma on erityisen vaikea Kaakkois- Suomessa. Tilanne on muuttunut, sillä vuonna 2016 oli vielä pulaa tai paljon pulaa TE-toi- mistojen mukaan 127 ammatissa. Nyt lukema on noussut 152 ammattiin. Vapaiden työnte- kijöiden ja työpaikkojen välinen kuilu on revennyt. Tämän lisäksi yhä useammassa amma- tissa osaajia ei ole riittävästi, vaan pulaa on yhä useammalla alueella. Tällä hetkellä pula osaajista on erityisen suurta metalli- ja terveydenhoitoalalla. Kauppalahden jutussa yrittäjä Veli Hyyryläinen kertoo, että ”kasvavan yrityksen on ollut vaikeaa saada sitoutuneita teki- jöitä. Siksi se otti keväällä 20 harjoittelijaa koulutukseen. Kymmenkunta on jäämässä.”

Sopivan ja osaavan työvoiman saatavuus on osoittautunut monissa tutkimuksissa tärkeäksi yritysten kilpailukykyyn vaikuttavaksi tekijäksi. Erityisesti isommat pk-yritykset sekä pi- temmän aikaa toimineet yritykset arvioivat työvoiman saannin merkityksen kokonaisuutena muita yrityksiä suuremmaksi kilpailukykyyn vaikuttavaksi tekijäksi. Uudet ja pienemmät yritykset kokevat työvoiman saatavuuden vaikutuksen yrityksen kilpailukykyyn jonkin ver- ran muita pienemmäksi. (Valtakari, Nyman, Muller & Kesä 2014, 10–11.)

Tuula Vehmas on selvittänyt Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisussa ”Pk-yritykset ja työ- voiman kohtaanto” (2014), mitä sopiva työvoima tarkoittaa pk-yrityksille ja toisaalta millai- sia kokemuksia pk-yrityksillä on sopivan työvoiman saatavuudesta. Selvityksen mukaan eri kokoluokkien yritysten arvioima tärkeysjärjestys eri yleisosaamisen taidoille on samankal- tainen. Aloitekyky, ongelmanratkaisutaidot ja stressinsietokyky olivat kaikkien ryhmien vastauksissa kolme tärkeimmäksi arvioitua.

Samassa tutkimuksessa selvitettiin Pk-yritysten kokemuksia sopivan työvoiman saatavuu- desta. Kyselyn perusteella ilmeni, että 2–20 henkeä työllistävistä yrityksistä yli puolet il- moitti kokeneensa melko paljon tai paljon rekrytointiongelmia. Verrattuna 21–100 henkeä työllistäviin yrityksiin ero oli merkittävä: yli 20 henkeä työllistävistä yrityksistä vain alle

kolmannes ilmoitti kokeneensa melko paljon rekrytointiongelmia. Vehmas arvioi tähän syyksi sen, että suuremmat yritykset ovat usein paremmin tunnettuja alueellaan ja siten niillä on myös parempi vetovoima työantajana. Kyselyn mukaan yksinyrittäjistä lähes 50 % il- moitti kokeneensa jonkinasteisia rekrytointiongelmia. Luvussa on huomioitava myös se, että osalla yksinyrittäjistä ei ole edes aikomusta kasvaa. (Vehmas 2014, 51.)

Kysely osoitti, että mitä suurempi yritys oli kyseessä, sitä harvemmin rekrytointiongelmien syynä oli hakijoiden pieni määrä. Tarvittavan työkokemuksen puuttuminen oli suunnilleen yhtä tyypillinen rekrytointiongelmien syy sekä pienissä että suuremmissa yrityksissä. Haki- joilta puuttuva koulutus ja hakijoiden henkilökohtaiset ominaisuudet nousivat rekrytointion- gelmien syyksi suhteellisesti hieman useammin 21–100 henkeä työllistävissä yrityksissä verrattuna 2–20 henkilöä työllistäviin yrityksiin ja yksinyrittäjiin. (Vehmas 2014, 51–52.)

Pekka Myrskylä on tutkinut työvoiman tarjontaan vaikuttaneita muutoksia 2010-luvulla työ- ja elinkeinoministeriön julkaisussa ”Alueellisten työmarkkinoiden muutos”. Keskeisin muu- tostekijä on työikäisten määrän vähentyminen. Myrskylän mukaan väheneminen pysähtyisi vain, mikäli maahanmuuttajien määrä kaksinkertaistuisi. Maassamuutto ja siirtolaisuus ovat voittaja-alueiden ja menettäneiden alueiden osalta kaikkein olennaisin väestönmuutostekijä, sillä se tuo alueille nuoria aikuisia, jotka nostavat myös alueen syntyneiden määrää ja kas- vattavat alueiden verotuloja. Muuttajia on yleensä eniten niissä ammattiluokissa, joissa on eniten työllisiäkin.

Simo Aho ja Ari Mäkiaho tarkastelivat työ- ja elinkeinoministeriön julkaisussa (2012) liik- kuvuuteen liittyvää dynamiikkaa työpaikkojen, toimialojen ja ammattien välillä. Liikkuvuus liittyy hyvin keskeisesti työvoiman saatavuuteen ja siihen, kuinka vetovoimaisesti alue hou- kuttelee työntekijöitä. Ahon ja Mäkiahon mukaan liikkuvuus oli selkeästi sitä yleisempää mitä nuoremmasta ikäryhmästä on kyse. On luonnollista, että työpaikkaliikkuvuudesta mer- kittävä osa on opiskelijoiden ja hiljattain tutkinnon suorittaneiden liikkuvuutta. Liikkuvuus ei kuitenkaan vaihdellut suuresti koulutustason mukaan, mutta vailla perusasteen koulutusta olevat ja alemman korkea-asteen tutkinnon suorittaneet liikkuvat jonkin verran muita vä- hemmän. (Aho & Mäkiaho 2012, 52.)

Leena Pentikäisen (2014) toimittamassa työ- ja elinkeinoministeriön raportissa ”Katsaus suomalaisen työn tulevaisuuteen” arvioitiin, että työmarkkinoiden jouston tarve on kasvanut ja yrityksillä on ollut paineita lisätä joustavuutta ja sopeutumiskykyä sekä organisoida tuo- tantoa uudelleen. Tämä näkyy konkreettisesti työvoiman käytön erilaisten muotojen yleisty- misenä. Vaikka raportin kirjoittamisesta on jo kulunut noin viitisen vuotta, arviot ovat ajan- kohtaisia edelleen. Liikkuvuus työmarkkinoilla lisääntyy niin alueellisesti, ammatillisesti kuin myös statusmielessä eli työskennellään samaan aikaan yrittäjänä ja palkansaajana, ajoit- tain yrittäjänä, ajoittain palkansaajana. Työsuhteiden arvioidaan yksilöllistyvän, eli työnte- kijöille rakennetaan aikaisempaa yksilöllisempiä sopimuksia työnteon ajan, paikan ja mui- den ehtojen suhteen. Keskeiseksi sopeutumistekijäksi nousee myös työntekijöiden ammatil- linen liikkuvuus ja siten myös elinikäinen oppiminen, osaamisen päivittäminen ja kehittä- minen. (Pentikäinen 2014, 21–22.)

3.6 Julkinen sektori

Laakson ja Loikkasen mukaan yritysten sijoittuminen on tulosta markkinaprosesseista ja jul- kisen vallan toimista. Heidän mukaansa julkinen sektori vaikuttaa yritysten valintoihin sekä erilaisin rajoituksin että kannustein. Usein yrityksellä on useampia eri sijoittumisvaihtoeh- toja. Kunnat ja alueet ovat puolestaan riippuvaisia yrityksistä, jotka työllistävät väestöä sekä maksavat veroja suoraan yhteisö- ja kiinteistöverona sekä välillisesti työllistämiensä työnte- kijöiden tuloverona. Näin ollen voi syntyä kilpailua yrityksistä kuntien ja alueiden välillä.

Kunnat voivat esimerkiksi tarjota edullisia tontteja ja toimitiloja, hyvää ja edullista kunnal- listekniikkaa sekä koulutusta tai asuntoja työntekijöille. Paikalliset julkiset palvelut, ympä- ristö ja turvallisuus nähdään usein alueellisina kilpailukeinoina, joilla on vaikutusta alueen vetovoimaan ja yritysten halukkuuteen sijoittua ja investoida alueelle. (Laakso & Loikkanen 2004, 81.)

Kunnat vaikuttavat siten olennaisella tavalla yritysten sijoittumiseen kaavoituksella ja muulla maankäytön suunnittelulla, elinkeinopolitiikalla, tonttipolitiikalla,

liikennepolitiikalla sekä muilla palvelujen tarjonnalla. Kunnilla ei luonnollisesti ole mahdol- lisuuksia määrätä yrityksiä sijoittumaan mihinkään, vaan yritykset sijoittuvat kaupunkialu- eille pääosin kilpailun kautta julkisen sektorin asettamien rajojen puitteissa. Kunnan asetta- mat maankäyttö- ja muut rajoitukset sekä kunnan tarjoamat alueelliset palvelut vaikuttavat kiinteistöjen arvoihin positiivisesti tai negatiivisesti ja vaikuttavat näin maan ja toimitilojen markkinahintoihin. Yritykset tekevät näin ollen valintoja ottaen huomioon omat tavoitteensa ja markkinahinnat. (Lönnqvist & Laakso 2012, 100.)

Millainen merkitys verotuksella on yritysten sijaintipaikan valinnassa? Laakson ja Loikka- sen mukaan aiempien vuosikymmenten tutkimuksissa verotuksen merkitystä pidettiin vähä- arvoisena asiana, mutta viime aikoina sen merkitys on kasvanut. Tähän on vaikuttanut Laak- son ja Loikkasen mukaan yritysten niin sanottu juurettomuus. Useilla aloilla yrityksillä on monia tuotanto- ja kuljetuskustannusten kannalta samanarvoisia sijoittumisvaihtoehtoja.

Tällöin myös verotuksen merkitys on noussut isompaan rooliin. Toinen verotuksen merki- tyksen kasvuun liittyvä asia on pörssiyritysten omistajuuden kansainvälistyminen ja muut- tuminen. Yhteisöverotus on Suomessa yhteneväistä koko maassa, joten alueiden välinen ve- rokilpailu yritysten houkuttelemiseksi ei ole mahdollista, mutta sen sijaan kiinteistövero on kuntien päätettävissä oleva asia. Laakso ja Loikkanen arvioivatkin, että yritysverotus vai- kuttaa erityisesti yritysten sijoittumiseen ja investointeihin maiden välillä. (Laakso & Loik- kanen 2004, 82.)

Aki Miettinen, Ismo Linnosmaa ja Kirsi Kannisto (2010) nimeävät julkiselle sektorille kolme perustehtävää kansantaloudessa: 1) voimavarojen kohdentamistehtävä, 2) tulonjako- tehtävä ja 3) kokonaistaloudellinen vakauttamistehtävä. Säätelemättömät markkinat voivat toimia tehottomasti. Julkinen kilpailupolitiikka on yksi mahdollisuus parantaa markkinoiden suorituskykyä, kun kilpailu ei toimi. Kilpailupolitiikalla pienennetään markkinoilletulon es- teitä ja estetään tehotonta hinnoittelukäyttäytymistä. Toinen tehottomuuden aiheuttaja ovat ulkoisvaikutukset, joihin ulkoinen sektori voi pyrkiä vaikuttamaan eri keinoin. Julkisen sek- torin toinen keskeinen tehtävä on turvata tuotannossa syntyvien tulojen oikeudenmukainen jakaantuminen taloudessa. Tulonjaon osalta keskeisiä välineitä ovat verotus ja tulonsiirrot.

Julkisella sektorilla on myös tärkeä merkitys taloudellisen kehityksen vakauttajana.

Esimerkiksi heikentyvän kokonaiskysynnän aikana julkisella sektorilla on mahdollista käyt- tää verotuloja kokonaiskysynnän tukemiseen epäsuorasti tukemalla kotitalouksien kulutusta esimerkiksi verohelpotuksilla tai investointituilla.