Sijaintiteorioiden näkökulmia

muita enemmän yliopistojen läheisyyttä. Myös yrityksen koko ja strategia vaikuttavat siihen, millaisia toimintaympäristön ominaisuuksia ne arvostavat. (Kostiainen 1999, 53.)

Kun luodaan yrityksen sijaintitekijöille viitekehystä kahdesta keskeisestä osa-alueesta, lii-ketoimen ulkoisista menestystekijöistä ja alueen kilpailukyvyn resursseista, on huomioitava, että tarkasteluajanjaksoilla on selvä ero. Päätös yrityksen sijainnista on aina kertaratkaisu, johon vaikuttavat tekijät ovat sidoksissa senhetkiseen tilanteeseen. Menestymisen kannalta keskeisiä tekijöitä kehitetään alueilla jatkuvasti, mutta yrityksen sijaintia valitessaan yrityk-sen johto tarkastelee ylhäältä alaspäin alueen eri tekijöitä tietyllä ajanjaksolla ja vertailee niitä muihin potentiaalisiin alueisiin. Alueen on siten kehityttävä koko ajan, jotta yrityksen sijaintiratkaisussa eri tekijät ovat loppujen lopuksi paremmat kuin kilpailevilla alueilla. (Lit-tunen 1991, 6.)

Yrityksen investoinnit alueelle ovat usein pitkäkestoisia, ja yritys pyrkii toimimaan vuosien tai kymmenien vuosien tähtäimellä. Liiketoiminnan ulkoisten menestystekijöiden ja aluei-den tarjoamien resurssien on tarkoitus tukea yritystä myös pitkällä aikavälillä yrityksen kas-vussa ja kehittymisessä. Yrityksen kasvaessa vaatimukset ja odotukset sijaintiympäristöä kohtaan voivat muuttua. Myös alueen ympäristön muutokset voivat muuttaa yritystä. Vai-keinta on ennustaa ja arvioida tulevaisuuden muutokset. (Littunen 1991, 6.)

Elinkeinopolitiikasta vastaavien ja yritysten kehittämisessä mukana olevien yhtiöiden ja or-ganisaatioiden tulee nähdä ja ymmärtää yrittäjyyden pelikenttä ja tunnistaa kehittämisen mahdollisuudet. Mauri Laukkasen (2006) mukaan yritysten liiketoimintaan ja syntymiseen liittyviä määritelmiä on kaksi: yksilö- tai yrittäjälähtöinen sekä liiketoimintalähtöinen pe-ruste. Yksilö- ja yrittäjälähtöinen yritys syntyy yrittäjän käynnistämänä. Yritystoiminnan käynnistymiseen vaikuttaa sisäisiä ja ulkoisia tekijöitä. Liiketoimintalähtöisessä mallissa yritykset ovat osa yhteiskunnan organisaatiota. Yritykset ovat syntyneet toimintaympäristön liiketoimintatarpeista, ja ne ovat yrittäjävetoisia. Liiketoimintamahdollisuuksien tunnistami-nen on yrittäjyyden keskeisintä ydintä. Vaikka yrittäjyyden yksilölliset piirteet ovat olleet yrittäjyyden määrittelyssä keskiössä, niin 2000-luvulla yrittäjyyden käsite on saanut yhä

enemmän sisältöä liiketoimintalähtöisestä yrittäjyysnäkemyksestä. Mahdollisuudet liiketoi-minnan toteuttamiseen nähdään siinä hyvin laajasti. (Laukkanen 2006, 59–60.)

Sijaintiteorioilla on havainnollistettu yritysten investointi- ja sijoittumiskiinnostusta sekä py-ritty löytämään ennakointitietoa, jolla voitaisiin vaikuttaa yritysten sijaintipäätöksiin. Teol-lisuudessa tapahtuneet kansainväliset muutokset ovat siirtäneet sijaintiteorioiden painotusta yksittäisen yrityksen näkökulmasta moniala- ja globaaleihin yrityksiin. Yksittäisten yritys-ten sijaintipäätökset perustuvat yhä suuremmassa määrin laajemmin liiketoimintaympäris-tön tuntemiseen. (Niittykangas 2003, 208.)

Kustannusten minimointia korostavista edustajista nimekkäimmät olivat Alfred Weber, Ed-gar Hoover ja Tord Palander. Sijaintiteoriassa kustannustietoisuus oli keskipisteessä, ja siinä tarkasteltiin muun muassa kuljetus- ja työvoimakustannusten sekä agglomeraation vaikutuk-sia kustannusten minimoinnissa. Teoria on saanut kritiikkiä osakseen erityisesti kuljetuskus-tannusten merkittävästä asemasta. (Myllymäki 1982, 21.)

Kustannusperusteinen teoria on lähtökohdiltaan ollut hyvin yrityskeskeinen. Kysyntä arvi-oitiin vakioksi ja toiminta tapahtui ympäristöstä ja kilpailijoista riippumatta. Myöhemmin ympäristö, kysynnän vaihtelut ja kilpailutekijät otettiin mukaan ja alettiin huomioida mark-kinoiden tuntemusta. Tuottoperusteisen sijaintiteorian arvostetuimpia edustajia ovat August Lösch ja Harold Hotelling. Muutosta markkinoiden analysoinnin suuntaan siirsi erityisesti Lösch, joka otti sijaintikriteereissä huomioon alueellisen kysynnän sekä laajemmin talouden rakenteiden merkityksen ja yritysten kilpailukyvyn. (Myllymäki 1982, 21.)

Tuottotekijöitä painottavan teorian lähtökohtana ovat samansuuruiset tuotantokustannukset kaikille yrityksille. Yrityksen sijaintipaikan kriteerinä on mahdollisimman suuri ja hallitta-vissa oleva markkina-alue. Markkinat ovat jakaantuneet eivätkä keskittyneet, kuten kustan-nusperusteinen teoria toi esille. Lisäksi kaavailtiin, että yritys saa monopoliaseman myydes-sään tuotteita halvemmalla kuin kilpailijansa. Sijaintiteorioissa voidaan nähdä myös toisis-taan tapahtunutta kehitystä ja oppimista. (Silander, Tervo & Niittykangas 1997, 49–51.)

Kustannus- ja tuottoperusteisen sijaintinäkemyksen yhdistelmänä pidetään voiton maksi-mointiin tähtäävää näkemystä. Tässä mallissa minimikustannusnäkemykset sekä markkinoi-den tuntemus yhdistettiin ja teorioimarkkinoi-den heikkoudet pyrittiin korjaamaan. Tämän näkökannan edustajia olivat alustavasti jo Lösch sekä myöhemmin Melvin Greenhut ja David Smith.

Greenhut kehitti sijoittumispäätöksiin liittyvää analysointia kysyntä- ja kustannustekijöillä sekä toi uutena asiana yrityksen ”sielun”, henkilökohtaiset tekijät. Smith puolestaan toi esille suboptimaalisen mallin, missä voiton maksimoinnin sijaan yrityksen sijainti perustui talou-dellisesti kannattavaan vaihtoehtoon. Smith arveli, että yritysten tavoitteena on taloudelli-sesti kannattava toiminta mutta ei kuitenkaan voiton maksimointi. Tämä ohjasi yritysten si-jaintipäätöstä. Walter Isard kehitti puolestaan sijaintiteoriaan vertailevan kustannusanalyy-sin, missä tuotannon ja markkinoinnin kustannukset ovat minimissään. Myös teollisuuden sijaintiongelmat nousivat esille. (Myllymäki 1982, 33–36, 43; Niittykangas 2003, 208–209.)

Sijaintiteorioiden kolme pääsuuntausta ovat neoklassinen, behavioristinen ja strukturalisti-nen suuntaus. Kaikki sijaintiteoriat ovat saaneet kritiikkiä yksipuolisesta lähestymistavasta sijaintiratkaisuun. Klassisessa sijaintiteoriassa korostuvat talouden kokonaisuus sekä riippu-vuustekijät ja toisaalta historiallinen perspektiivi puuttuu. Kustannustietoisuus ja voiton maksimointi tapahtuvat ”omassa taloudessa”, pienessä piirissä, yksittäisen yrityksen näkö-kulmasta. Klassisen sijaintiteorian eri painotuksissa voidaan nähdä teorian kehittyneen pe-russtaattisuudestaan, ja eri koulukunnat ovat tuoneet historiallista näkökulmaa yritysten si-jaintikäyttäytymisen ymmärtämiselle. Lisäksi Greenhutin esille nostamat yrityksen persoo-nalliset tekijät ovat nykypäivän yritysten merkittävä kilpailutekijä myös sijainnin näkökul-masta. Yritysnäkökulmaan liittyvät asiat saivat yhä isompaa roolia tuotannon sijoittumisrat-kaisuissa. Teorian rinnalle nousivat empiiriset tutkimukset, ja aikaisempaa sijaintimallia ei enää pidetty parhaana mahdollisena ratkaisuna. (Silander, Tervo & Niittykangas 1997, 51–

52; Niittykangas 2003, 209.)

Klassiselle sijaintiteorialle kehittyi vastakkainen suuntaus, behavioristinen sijaintiteoria. Tä-män teorian pohja oli syntynyt 1960-luvulla alkaneista teollisuuden sijaintitutkimuksista.

Behavioristinen näkemys siirsi sijoittumistekijöihin liittyvän keskustelun taloudellisista vai-kutuksista yrityksen ja organisaation tutkimiseen. Voiton maksimointi ei ollut tärkein

tavoite, vaan lähinnä tyydyttävä ratkaisu. Behavioristi Allan Pred perusteli suboptimaalisen käyttäytymisen käsitettä sillä, että päätöksentekoprosessissa ei ole käytettävissä kaikkea mahdollista tietoa, mikä optimaaliseen sijaintiin voisi vaikuttaa. Näin ollen riskien välttä-miseksi tavoitellaan tyydyttävää ratkaisua. Pred loi käyttäytymismatriisin ja toi esille sattu-man ja epävarmuustekijät arvioinnin kohteeksi. Lisäksi hän nosti esille tiedon osaamisen hyödyntämiseen liittyvät merkitykset sekä yrityksen mahdollisuuden toimia myös tuotta-vaksi lasketun taloudellisen alueen ulkopuolella. Behavioristinen lähestymistapa sai kritiik-kiä osakseen siitä, että se ei analysoi sijaintipäätöksen syntymiseen liittyviä asioita, vaan tuo esille päätöksentekoon liittyvät seikat. Kritiikkiä on esitetty myös siitä, että ihmisten tekemiä valintoja tutkitaan liian kapeasti materiaan perustuen, jolloin talousjärjestelmään vaikuttavia rajoittavia tekijöitä ei analysoida. (Silander, Tervo & Niittykangas 1997, 51–52; Niittykan-gas 2003, 209.)

1980-luvulla markkinatalousmaissa alkaneen laman seurauksilla oli vaikutusta myös elin-keinorakenteen muutokseen ja yritysten sijoittumiseen. Teollisuuden työpaikkoja siirtyi kau-emmas keskeisimmiltä alueilta (Fujita, Krugman & Venables 1999), ja samalla palveluam-mateista kehittyi suurimmat työllistäjät kasvukeskuksissa. Muutoksen myötä muodostui strukturalistinen sijaintiteoria. Se poikkeaa aikaisemmista sijaintiteorioista siinä, että sijainti ei ole riippumaton toimintaympäristöstään. Strukturalistinen sijaintiteoria perustuu seuraa-ville kolmelle lähtöoletukselle:

1. Yrityksen sijaintipäätös on investointipäätös ja osa yrityksen strategiavalintaa.

2. Yritys ei valitse strategiaansa tyhjiössä, vaan se on aina sidoksissa toimintaympäris-töönsä.

3. Yrityksen sijaintipäätökseen vaikuttavat alueen tarjoamat liiketoiminnan mahdolli-suudet ja se, kuinka näitä mahdollisuuksia hyödynnetään.

Strukturalistisen sijaintiteorian mukaan sijoittumispäätöksen lähtökohta on yrityksen lii-keidea, jossa yrityksen markkinat, asiakkaat ja toimintatapa on laadittu ja pohdittu strategia, jolla liikeideaa toteutetaan. Muutos yksittäisessä yrityksen strategisessa osatekijässä tai laa-jemmin yrityksen liiketoimintaympäristössä voi vaikuttaa yrityksen sijainnin uudelleenarvi-ointiin. Olosuhteiden muuttuessa yritykset pyrkivät yleensä sopeuttamaan toimintaansa tai vaikuttamaan toimintaympäristöön. Yrityksen pyrkimyksenä on luonnollisesti vakiinnuttaa toimintansa yritysympäristössä tapahtuviin muutoksiin. Mahdollista voi olla myös se, että

yrityksellä saattaa olla osaamisensa tai työllistävyytensä ansiosta sijaintipaikallaan niin mer-kittävää arvoa, että se pystyy vaikuttamaan toimintaympäristön muutokseen omista lähtö-kohdistaan. Tällä tavoin yritys on sidoksissa toimintaympäristöönsä vallitsevien yleisten toi-minnan perusedellytysten mukaan sekä yritykseen vaikuttavien spesifien edellytysten mu-kaan. Tämä perustelee strukturalistisen sijaintiteorian lähtöoletusta kaksi. Paikallisten re-surssien hyödynnettävyys merkitsee työnjakoon liittyviä mahdollisuuksia lähtöoletukseen kolme liittyen. Strukturalistista sijaintiteoriaa kohdannut kritiikki on kohdistunut siihen, että teoria keskittyy liiaksi makrotasolle. (Niittykangas 2003, 209–211.)

Empiirinen sijaintitutkimus on kehittynyt behavioristisen näkemyksen pohjalta. Sijaintipää-tökseen vaikuttaneita tekijöitä on selvitetty haastattelemalla. Niittykankaan (2003) mukaan empiiriset tutkimukset sijaintitekijöiden vaikutuksesta ovat hyvin yhteneviä. Työvoiman osaamiseen, pysyvyyteen ja saatavuuteen liittyvät tekijät ovat tärkeimmät. Myös sijainnilla ja toimivalla logistiikalla on tärkeää merkitys, kuten myös kunnan yritysystävällisyydellä, asuntotilanteella ja laajentuvilla markkinoilla. Liiketoiminnan sisällöllä on tärkeä vaikutus toivottujen resurssien ja olosuhteiden tärkeysjärjestykseen.