teos Suomalaiset luokkakuvassa tun- tuu käyneen käsiksi keskeiseen ai- heeseen. Jo haudatuksi luultu luok- kakeskustelu on virinnyt uudelleen myös luokkakulttuuria ja uutta kes- kiluokkaa käsitelleiden esitysten kautta. Suomalaiset luokkakuvassa on saanut paljon palautetta tämän keskustelun vanavedessä. Koska monet keskusteluteemat tuntuvat tärkeiltä, mutta niitä toisaalta yrite- tään ratkoa turhankin kevyesti, kes- kustelua on syytä jatkaa ja syven- tää. Tässä kommentoimme eräitä luokka-analyysin ja luokkateorian perustavimpia pulmia.
Luokka-analyysin tasot ja kehät Luokkaprojektissa keskeiset teo- reettiset ja metodologiset ratkai- sut kiteytyivät tutkimuksellisen ke- hän ajatukseen. Tämän ajatusku- vion mukaan luokkatutkimus ete- nee perättäisinä kehinä. Ensimmäi- nen näistä on luokka-aseman ja luokkatilanteen suhteen tarkastelu, toinen tietoisuuden ja organisoitu- misen erittely edellisen pohjalta ja kolmas kehä molempien edellisten askeleiden välittämä tutkimus luok- kien ja yhteiskunnallisten voimien muotoutumisesta. Luokkatutkimuk- sen kehäajatus merkitsee, että siir- tymä luokka-asemien erittelystä toi- minnan ja tietoisuuden tutkimiseen on perusteltua vain välitysten ja katkosten kautta. Toiseksi tämä ajattelutapa merkitsee, että luokka- tutkimuksen eri vaiheissa tarvitaan teoreettisilta juuriltaan erityyppistä käsitteistöä. Käsitevälineistö ei ole kuitenkaan mielivaltaista, vaan sitä määrittää toisaalta pyrkimys luok- kateorian relevanssin tarkasteluun tutkimuksen kehien kautta, toisaal- ta luokkien homogeenisuuden ja niiden tilanteen ja tietoisuuden risti- riitojen problematiikka.
Ajatus luokka-analyysin kehistä hyväksyttiin esitetyissä arvioissa yleisesti ottaen ja periaatteessa.
Sen täyttä merkitystä ei mielestäm- me kuitenkaan kaikissa kohdissa ymmärretty. Kolme keskeistä auk- koa on syytä todeta.
(1) Luokkatutkimuksen validi- teettiongelmaa ei voi ymmärtää ka- peasti vain mittareiden sisältöön kohdistuvaksi eikä edes pelkästään
den ongelmaksi, vaan validiteetissa on kysymys luokkatutkimuksen ke- hästä kokonaisuudessaan. Hannu Uusitalo arvostelee meitä siitä, et- temme lainkaan pyrkisi validioi- maan saamaamme luokkarakennet- ta ja sen kykyä mitata Suomen luokkia. (Uusitalo, 46) On vaikea ymmärtää, mitä tämä validiointi merkitsee, ellei kysymys ole juuri noudatetusta tutkimuksellisen ke- hän ajatuksesta.
(2) Monissa kritiikeissä vaadi- taan lukuisien asioiden samanaikais- ta huomioonottamista luokkateo- reettisina kriteereinä. Esimerkiksi J.P. Roos toteaa: "On toki merkil- listä, ettei ole voitu kehittää mallia, jossa kaikki kolme aspektia — työ, valtio ja elämäntapa/kulutus — oli- sivat yhdellä kertaa mukana". Ajat- telutapamme suuntautuu kuitenkin yleismetodologisella tasolla sellaisia abstraktin yleisiä malleja vastaan, joista puuttuvat asianmukaiset väli- tykset ja joissa laadullisesti erilaisia tekijöitä asetetaan perustelematta samanarvoiseen asemaan. Suomalai- set luokkakuvassa -teoksessa esitäm- me vastaavanlaisen kritiikin esimer- kiksi Poulantzasin luokkateoriaan, koska siihen sisältyy pyrkimys ottaa taloudelliset, poliittiset ja ideologi- set kriteerit samanaikaisesti käyt- töön luokkien määrittämisessä.
(3) Luokkatutkimuksen kehäaja- tus on yhdistettävä pyrkimykseen hahmottaa eri luokkaryhmien luok- katilanteen ja tietoisuuden ristiriito- ja. Tällöin ajatellaan, että nämä ris- tiriidat voidaan nähdä vain luokka- asemasta luokkatilanteen kautta tie- toisuuteen etenevien askeleiden suhteina (esimerkiksi tilanteen ja organisoitumisen välisenä suhtee- na). Tällöin ajatus siitä, että luok- katutkimus lähtisi Bourdieun hen- gessä suoraan luokkahabituksesta tai yleisemmin luokkakulttuurien et- sinnästä (vrt. esim. Roos tai Tiger- stedt) ei vaikuta järkevältä jättäes- sään luokkien ja luokkaryhmien ti- lanteen ja toiminnan kannalta tär- keitä ristiriitatasoja analysoimatta.
Luokkatutkimuksen konstitutiivinen perusta
On huomattava, ettei luokkatutki-
rakenneteorian tai muunkaan luok- katutkimuksen askeleen teoreetti- sen perustan konstituutio-ongelmia.
Luokkarakenteen tutkimuksen ta- solla keskeinen tämäntasoinen on- gelma on kysymys luokkien määräy- tymisperustasta ja tästä johdetuista luokkakriteereistä.
J.P. Roos toteaa Suomalaiset luokkakuvassa -tutkimuksen arvos- telussa, että "jos suurten ihmisryh- mien elämäntilannetta ei niinkään määrää heidän asemansa tuotannos- sa kuin koulutus ja kulutus, onko silloin lainkaan järkevää, että luokka-asema määrätään pelkäs- tään työn mukaan?" Hän tuntuu ehdottavan, että luokkajaon kritee- riksi pitäisi ottaa koulutus ja kulu- tus.
Semmoisenaan abstrakti mittely luokkajaon kriteereistä on absur- dia. Kysymys voidaan kuitenkin asettaa mielekkäästi seuraavalla ta- valla. Mikäli Roosin ajatuskulku osuisi oikeaan, yhteiskunnallisilla tuotanto- ja omistussuhteilla sekä niihin perustuvilla herruussuhteilla (työssä, työn organisaatiossa) ei oli- si enää olennaista merkitystä. On- gelma koskee siis yhteiskuntaraken- teen ja toiminnan konstituution olennaista muutosta. Tämänkaltais- ta muutosta on laajemmin pohdittu keskusteluissa työyhteiskunnan krii- sistä ja duaaliyhteiskunnasta. On kuitenkin korostettava, että riittä- vää tutkimusnäyttöä ja teoreettista argumentaatiota yhteiskunnallisen konstituution näin radikaalille muu- tokselle ei tällä hetkellä ole. Tä- mänkaltainen muutos voidaan esit- tää itsestään selvyytenä vain siinä tapauksessa, että yhteiskunnan pe- rustavat konstituutio-ongelmat näh- dään jonkinlaisina apriorisina valin- toina ja yhteiskuntatiede tällaisista valinnoista kumpuavien koulukun- tien distinktiopelinä.
Jos sen sijaan koulutuksen ja ku- lutuksen paikka halutaan jäsentää luokka-analyysin kokonaisuuden perspektiivissä, se näyttää olevan kahdessa kohdassa: (1) luokkatilan- teen määreissä ja (2) kansalaisyh- teiskunnan rakenteistumisen ja he- gemoniasuhteiden tarkastelussa (vrt. Abercrombie & Urry 1983).
Näin voidaan yhtäaikaisesti sanoa, että koulutuksella ja kulutuksella
on tärkeä sija luokka-analyysin ko- konaisuudessa ja pitää kiinni kan- nasta, etteivät ne luokkarakenne- analyysin tasolla voi syrjäyttää omistussuhteiden ja tuotannollisen herruuden suhteiden tarkastelua.
Historiattomuus?
Suomalaiset luokkakuvassa tutki- musta on myös soimattu historiatto- maksi ja kulttuurittomaksi. Tämä moite on suunnattu ennen kaikkea Wrightin luokkarakenneteoriaan.
Jos ajatellaan luokkarakenteen konstituutio-ongelmaa ei historia tai kulttuuri sinänsä koskaan anna sen tarvitsemia käsitteitä. Jokainen tutkimus tarvitsee abstrahoivien kä- sitteiden muodostaman "luuran- gon" (Tigerstedt).
On myös harhaanjohtavaa pitää Wrightin ajatuskuvioita jollain ta- voin erityisen historiattomana luok- kateoriana. Hänen luokkarakenne- skeemansa taustalla on nimittäin juuri luokkasuhteiden historiallisia prosesseja koskeva teoreettinen ke- hittely. On totta, että näitä proses- seja on yksinkertaistettu esimerkik- si yksiulotteisessa työn köyhtymistä koskevassa oletuksessa, mutta mei- dän tutkimuksessamme noita kar- keistuksia on purettu (esim. Suoma- laiset luokkakuvassa, 299-310). Li- säksi on huomattava, että vastaa- vanlaista luokkasuhteiden historial- listen prosessien käsitteellistämistä ei esiinny esimerkiksi uudemmassa ranskalaisessa uusien keskiluokkien asemaa koskevassa teoretisoinnissa.
Luokkatutkimus luonnollisesti tarvitsee entistä laajemmassa mää- rin teoreettisesti jäsentynyttä histo- rian tutkimusta. Näin suuren tutki- muksen aukon täyttämiseen ei pro- jektissamme missään vaiheessa toki pyrittykään. Se mitä tehtiin oli Suo- men luokkarakenteen kehityksen pääpiirteiden selvittäminen käytet- tävissä olevien tilastoaineistojen pe- rusteella (ks. Kerkelä 1981).
Kysymys kulttuuritutkimuksesta luokkatutkimuksena tai luokkatutki- muksesta kulttuuritutkimuksena on monimutkaisempi ja vielä paljon li- sätyötä kaipaava alue. Tässäkin on nähdäksemme kaikki syy välttää ab- straktia vastakkainasettelua. Parem- minkin tulisi kysyä, kuinka luokka- rakenteen esineellistynyt todellisuus
välittyy arkielämän kultuurisiksi käytännöiksi.
Luokkateorioiden vertailu
Projektissamme pyrimme syste- maattiseen (teoreettis-empiiriseen) teoriavertailuun. Pisimmälle tämä vietiin Poulantzasin, Projekt Klas- senanalysen ja Wrightin teorioi- den vertaamisen osalta. Suppeam- min taas verrattiin mm. erityyppisiä palkkatyöläisten sisäistä eriytymistä koskevia keskeisiä teorioita (Suo- malaiset luokkakuvassa, 116-124).
Projektimme historiallisista ana- lyyseista vastannut Heikki Kerkelä on teoreettisessa puheenvuorossaan luokkatutkimuksen lähtökohdista yrittänyt osoittaa, että tämänkaltai- sia teorioita ei ylipäätään olisi tul- lut omaksua tarkastelun lähtökoh- diksi. Hänen perusteenaan ovat eri- laiset järjen vastaiset anomaliat, joi- hin eri teorioihin voidaan osoittaa törmäävän. Tällaisen ajatuskulun ongelma on kuitenkin siinä, että noiden anomalioiden punnitsemi- nen ei sijoitu mihinkään luokka- analyysin kokonaisuuden hahmo- tukseen. Tällöin eri teorioiden mah- dollisia relevanssialueita ei ylipää- tään ole mahdollista osoittaa. Tutki- jan tulisi Kerkelän neuvoja seura- ten suorittaa luokkateorian valinta jo ennen tutkimusprosessia. On kui- tenkin niin, että juuri tutkimuspro- sessimme kulussa eri teoriat saatet- tiin osoittaa relevanteiksi erilaisten luokkaryhmien ja erilaisten luokka- analyysin tasojen kohdalla. Anoma- lioiden etsiminen on toki tärkeää, mutta vain teoreettisen avoimmuu- den kontekstissa.
Teoriavertailua on arvosteltu myös keskeneräisyydestä ja epäsys- temaattisuudesta (mm. Pöntinen).
Empiirisesti teorioiden vertailua to- ki voisi edelleen jatkaa ja täsmen- tää periaatteessa loputtomiin. Kes- keinen kritiikki siitä, ettei teoria- vertailua olisi tehty luokkatutki- muksen kaikissa vaiheissa tai ettei olisi tarkasteltu sitä, miten joku luokkateoria "selittää" jonkin toi- sen teorian luokkien tai luokkaryh- mien sisäisiä vaihteluja, ei pidä paikkaansa. Esimerkiksi Wrightin luokkaryhmien koostumusta PKA:n luokkaryhminä on tarkastel- tu (Suomalaiset luokkakuvassa, 107
ja kokonaisuudessaan luokkara- kenneteorioiden keskeinen ver- tailu jonkin verran tuota teosta laa- jemmin ks. Blom 1982). Lisäksi tä- mä elaborointi on ratkaisevan tär- keä, kun luokkatilanteen analyysin jälkeen päädytään hylkäämään PKA:n keskiluokkateoria (Suoma- laiset luokkakuvassa, 403). Koko- naisuudessaan eri teorioiden vertai- lu askel askeleelta kohtaa sen teo- reettisen vaikeuden, että sekä teori- oiden ,laajuus että niiden sisällölli- set kohteet vaihtelevat.
Teoria ja empiria
Monissa kritiikeissä on puututtu teorian ja empirian väliseen suh- teeseen. Hannu Uusitalo jopa luon- nehtii tutkimustamme kaksijakoi- seksi siten, että kyse olisi yleisestä teoriasta ja abstraktista empirismis- tä. Tähän liittyy myös hänen huo- mautuksensa siitä, ettei tutkimuk- semme hänen mielestään ota Suo- mea vakavasti. Hän toteaa, että tut- kimuksen kohteena onkin enem- män luokkateoria kuin konkreetti- nen yhteiskunta nimeltä Suomi.
Tutkimuksessamme on teoriakri- tiikin (myös Wrightin kritiikin Suo- malaiset luokkakuvassa, 64-68 ja luku 12) kautta edelleen täsmennet- ty luokkateoreettista käsitteistöä.
Lisäksi — ja tätä olemme itse pitä- neet erityisen tärkeänä — luokka- analyysin jokaisessa askeleessa teoreettisen kehittelyn ja empiiri- sen tutkimusprosessin sitominen yh- teen on ollut aivan olennaista. Niin- pä luokkateorioiden vertailussa läh- detään liikkeelle teorioiden perus- teiden yleisestä arvioinnista, sen jäl- keen edetään operationalisoimaan nämä teoriat ja vertaillaan niiden keskinäissuhdetta empiirisen luok- karakennetarkastelun tasolla. Seu- raavassa askeleessa edetään luokka- tilanteeseen, jolloin kaivetaan esiin erilaisten teorioiden yhteydet työn kontrollimuotojen teoreettiseen ja historialliseen analyysiin. Tämän pohjalta arvioidaan sitten luokka- teorioiden käypyyttä empiiris- ten luokkatilanteen rakenteistumis- ta koskevien tulosten valossa. Lo- puksi puretaan vielä eri teorioiden luokkatietoisuutta koskevat oletuk- set ja koetellaan niiden käypyyt-
tä empiirisesti. Voidaanko siis to- della sanoa, että tässä luokkateori- oita olisi kohdeltu "suurena teori- ana" ilman yhteyttä konkreetti- sen tutkimusprosessin problema- tiikkaan? Tai voidaanko todella väittää, että empiiriset tulokset jäi- sivät muuttujien yhteyksiä kos- keviksi epäteoreettisiksi yleistyk- siksi? Kaikista kirjaamme suunna- tuista moitteista tällainen kritiikki vaikuttaa kenties kaikkein harhaan- johtavimmalta.
Ei liioin vaikuta aivan kohtuulli- selta, että samaa tutkimusta arvos- tellaan sekä liiallisesta empiirisestä materiaalista että Suomi-kiinnostuk- sen puutteesta. Tärkein kysymys on kuitenkin, kertooko tutkimus jotain uutta ja olennaista Suomesta. Tältä kannalta arvostelun voi kääntää it- se kritiikkeihin. Monessakaan niistä (Kevätsaloa ja Siisiäistä lukuunotta- matta) ei ole keskusteltu tutkimuk- semme synteesinä hahmotetusta Suomi-kuvasta eikä liioin hegemo- nian ja yhteiskunnallisten voimasuh- teiden tilasta Suomessa. (Tätähän koko tutkimuksemme viimeinen lu- ku käsittelee.) Arvioinnit rajoittu- vat — monien kohdalla tämä toki johtuu jo arvioinnin muodollisista tavoitteista — tutkimukseen yksit- täisinä analyyttisinä viipaleina eivät- kä jaksa edetä tämän jälkeiseen ko- konaistarkasteluun.
Esimerkiksi Uusitalo väittää, että tutkimuksessamme pohditaan teori- oiden luonnetta, "ei sitä millainen luokkarakenne Suomessa oikeas- taan on". (44) Tällaisen arvion pe- rusteita on vaikea nähdä, kun luok- karakenteen luonnetta on pohdittu sekä tutkimuksen lähtökohdan muodostavan rakennetarkastelun ta- solla että vielä uudestaan loppulu- vussa luokkatutkimuksen muiden askeleiden jälkeen.
Luokkarajojen määräytyminen Keskeiset teemat, jotka luokkara- kennetarkastelun tasolla nousevat kritiikeissä esiin, voidaan jakaa kol- meen osaan:
(1) luokkarajojen määräytymi- nen ja jyrkkyys,
(2) uuden keskiluokan tai uusien keskikerrostumien luonne,
(3) työväenluokan homogeeni- suus.
Kysymystä luokkarajoista ei voi asettaa abstraktisti. Luokkarajojen kriteerien ja niiden jyrkkyyden taustalla on muuttuva yhteiskunta- rakenne ja tämän muutoksen dyna- miikan muodostavat keskeiset luok- kasuhteiden prosessit. Jos siis arvel- laan työväenluokan koon olevan tutkimuksessa liian vähäisen (Björk- backa) tai väitetään, ettei tutki- mus kiinnitä huomiota uusien keski- luokkien ongelmaan (Roos), mo- lemmat väitteet saavat merkityksen- sä vasta, kun on avattu niiden taus- talla olevat ajatukset yhteiskunnan keskeisistä muutosprosesseista. Tä- mä koskee myös keskeisellä tavalla Wrightin teorian luonnetta ja sen luokkaryhmäjakoa. Wrightin ajatus- kuviossa uuden keskiluokan muo- dostuminen ja myös sen sisäinen eriytyminen liittyy pääoman tehtä- vien hoidon työnjaolliseen ja orga- nisatoriseen muutokseen. Tämän prosessin perusta on pääoman ra- kennemuutoksesta johtuvassa hie- rarkisoitumisessa ja funktionaalises- sa eriytymisessä. Vaikka uusien kes- kiluokkien asemaa määrittävätkin useammanlaiset luokkasuhteiden prosessit (Kivinen 1985), on ilmeis- tä, ettei niiden luonnetta voi hah- mottaa, jos aloitetaan Roosin ta- paan suoraan kulutuksesta tai mo- nissa arvioissa pikemminkin muo- dikkaasti kuin argumentoidusti läh- tökohdaksi vaadituista kulttuuri- määreistä.
Uudet keskiluokat
Jos ajatellaan Wrightin uusia keski- luokkia koskevien ajatusten perus- taa, on ensisijaisesti keskusteltava kahdesta prosessista: omaisuuden ja hallinnan erkanemisesta ja mana- geriaalisten hierarkioiden muodos- tumisesta. Uusimpien tutkimusten valossa tämä merkitsee esimerkiksi seuraavanlaisten kehityskulkujen to- matisointia. On mahdollista, että luokkarakenteen "ylimääräytynei- syys" kasvaa "pääoman anonymi- syyden" tai "persoonattoman pää- oman" (Cotrell 1984) lisääntyessä.
Samoin on mahdollista, että tuotan- nollisen herruuden rakenteet edel- leen keskittyvät. Tällöin tarjolla olevat herruuspositiot ja samalla uramahdollisuudet vähenevät (Car- ter 1985 ja Crompton-Jones 1985).
Tämänkaltaiset prosessit muuttavat sekä uusien keskiluokkien asemaa ja koostumusta että niiden suhdetta työväenluokkaan. Tällaisia proses- seja ei voi nähdä vastakkaisiksi koulutuksen ja tiedon merkityksen kasvulle, jota esimerkiksi monissa service-class -teorioissa ennakoidaan (Abercrombie ja Urry 1982 ja Goldthorpe 1982). Molemmat pro- sessit voivat olla käynnissä saman- aikaisesti. Tuotannollisten ra- kenteiden abstraktius voi kasvaa ja tuotannollinen herruus voi erkaan- tua yhä enemmän koulutuksesta ja tiedosta. Tällaisia mahdollisuuksia selvittävä tutkimus joutuu välttä- mättä näitä ristiriitoja havaitakseen etenemään kehämäisesti tasolta toi- selle.
Eräs uusien keskiluokkien koos- tumukseen liittyvä terminologinen ongelma, joka on synnyttänyt tar- peetontakin polemiikkia, liittyy ma- nagereihin (meidän kirjassamme käytetään suomalaista termiä johta- jat) ja manageriaalisiin funktioihin.
Wrightin teoriassa managereista pu- hutaan totunnaisesta arkikielestä poikkeavassa merkityksessä. Täl- löin mekään emme — Wrightia seu- raten — tarkoita ainoastaan huippu- johtajia vaan niitä, jotka kantavat manageriaalisia funktioita. Nämä taas on ymmärrettävä laajemmin kuin vain suurpääomaa koskevina ratkaisuina tai suuryritysten henki- löstöpolitiikkana. Pääoman käyttöä koskevia ratkaisuja tehdään toki muuallakin kuin Nokian tai KOP:n pääkonttoreissa. Kun eräät kriitikot ovat puhuneet johtajien luokkaryh- mastä ja nähneet sen kohtuuttoman laajaksi, he ovat tyystin sivuutta- neet tämän luokkaryhmän sisäisen eriytymisen analyysin, johon tutki- muksessamme on kiinnitetty varsin paljon huomiota.
Suomalaista keskiluokkakeskuste- lua on vaivannut tietynlainen yksioi- koisuus. Inttäminen keskiluokkais- tumisesta sinänsä tai tämän kysy- myksen yhdistäminen kulttuuritutki- muksen ja kvalitatiivisen tutkimuk- sen vaatimiseen ei millään tavoin ratkaise alueen teoreettisia ongel- mia. Myös keskustelu Suomalaiset luokkakuvassa -tutkimuksen tulok- sista tulisi liittää perustaviin keski- luokkia koskeviin teoreettisiin kon- tribuutioihin. Pähkinänkuoressa tu-
los olisi tällöin seuraava. Keskiker- rostumat ovat heterogeeninen ja myös sisäisesti hierarkisoitunut, eri- aikaisia yhteiskunnallisia rakenteita kantava kokonaisuus. Service-class- teoria saa tutkimuksen tuloksista tu- kea sikäli, että osa keskiryhmistä (joita Wrightin teoriassa nimitetään ristiriitaisiksi palkkatyöläisasemiksi) eriytyy muista. Samoin teesi alem- pien keskikerrosten proletarisoitu- misesta saa tutkimuksessamme vah- vistusta, kuitenkin sillä varauksella, että kysymys on proletarisoituvasta eikä loppuun asti proletarisoituneis- ta ryhmistä. Service-class -teorian tiukimman version kaikkia otaksu- mia tutkimuksemme ei voi vahvis- taa. Ennen kaikkea keskeinen on- gelma "palvelevan luokan" suhtees- ta "palveltavaan" porvaristoon ei ratkea Suomalaiset luokkakuvassa -tutkimuksen puitteissa. Sen sijaan tutkimuksemme paikallistaa joita- kin erilaisten keskiluokkaisten ryh- mien sisäisiä luokkatilanteen ja tie- toisuuden ristiriitoja. Tässä on näh- däksemme sen keskeinen ansio, ei pelkästään tuon tai tämän luokkara- jan vetämisessä. Lisäksi jatkotyösså on edetty määrittämään tarkemmin uusien keskiluokkien asemaa mää- rääviä luokkasuhteiden prosesseja.
Tällöin on problematisoitu tuotan- nollisten herruusasemien ja erilais- ten henkisen työn muotojen keski- näissuhde ja tämän kautta päädytty hahmottamaan tarkemmin uusien keskiluokkien ydin- ja reunaryhmiä (Kivinen 1985).
Työväenluokan laajuus ja homogeenisuus
Muuan kritiikeissä esiintyva syytös koskee työväenluokan laajuutta.
On esitetty, että tutkimuksessamme työväenluokka olisi määritelty liian laajaksi, mistä olisi seurannut kuva epäyhtenäisestä työväenluokasta.
Tähän syytökseen sisältyy sekä oi- keaan osuvia että harhaanjohtavia ajatuskulkuja.
Ensinnäkin on selvää, että työvä- enluokan määrittämista ei voi teh- dä niin, että pyrkimyksenä olisi jo- ko suppea tai laaja työväenluokka.
Ainut pyrkimys on teoreettisesti so- lidi määritelmä. Tämän jälkeen yk- si luokkateoreettisen tarkastelun ydinkysymyksistä on työväenluokan
homogeenisuuden tarkastelu erilai- sin määrein. Luokkarajojen vedolla ei voi samalla selviytyä luokkien ho- mogeenisuuden pulmista.
Tämä ongelma tulee terävästi nä- kyviin niissä kritiikeissä, joissa kummastellaan rahapääoman työ- läisten tai alempien toimihenkilöi- den asemaa. Kummassakin tapauk- sessa on kysymys ryhmästä, jonka määreissä on objektiivista ristiriitai- suutta. Rahapääoman työläisten kohdalla tämä näkyy selvimmin työ- tilanteen ja tietoisuuden suhteessa.
Lisäksi tämän ryhmän tietoisuus on erityisellä tavalla ristiriitainen, kun sille on samanaikaisesti leimallista voimakas kriittisyys ja korkea por- varillinen puoluesamaistuminen.
Alempien toimihenkilöiden kohdal- la ristiriitaisuus on aseman proleta- risoituvien ja privilegioitujen ele- menttien suhteessa tietoisuuteen.
Ei ole järkevää luokkatutkimuksen strategiaa pyrkiä määrittämään luokkaryhmiä mielivaltaisesti niin, että tällaiset ristiriidat jäävät pimen- toon. Pikemminkin tutkimuksen tehtävä on noiden ristiriitojen osoit- taminen ja tunkeutuminen niiden rakenteellishistorialliseen perus- taan.
Juuri tästä syystä ei olekaan luok- kateoreettisesti perusteltua pitäytyä esimerkiksi sellaisiin käsitteisiin kuin "alemmat toimihenkilöt", joil- la ei ole teoreettista sisältöä. Kun esimerkiksi Hannu Uusitalo väit- tää, ettei toimihenkilö-käsitettä voi pitää yksinomaan tilastoliisena, hän viittaa työmarkkinoiden tasoiseen organisoitumiseen, joka siis hänen mukaansa noudattelisi pitkälle työn- tekijöiden ja toimihenkilöiden erot- telua. Tarkemmin analysoiden tä- mäkin perustelu näyttää peräti pul- malliselta. Toimihenkilöiden organi- soituminen ei rajoitu vain TVK:oon, STTK:oon ja Akavaan.
SAK:n jäsenissä on noin kolman- nes toimihenkilöitä. Lisäksi sen si- sällä kasvavat voimakkaimmin KTV ja VTY, joiden jäsenistä yli 95 % on toimihenkilöitä. On huo- mattava, että valtaosa näistä identi- fioituu työväenluokkaan.
Työmarkkinoiden segmentoituminen Työmarkkinoiden segmentoitumista koskevissa tarkasteluissamme on
suhteutettu luokkatutkimusta siitä jokseenkin irrallisena kehittynee- seen työmarkkinoiden lohkoutumis- ta koskevaan teoretisointiin. Luok- kateoreettisesti ensisijaista on, ettei missään kritiikissä ole asetettu ky- seenalaiseksi esitettyä teoreettista perusratkaisua, jonka mukaan työ- markkinoiden sulkeumiin johtavat strategiat on käsitteellisesti erotetta- va luokkasuhteiden syvärakentei- den prosesseista.
Sitä vastoin eräissä arvioissa (Lil- ja ja Uusitalo) on kritikoitu seg- mentaation operationalisointia. Tä- mä onkin aidosti pulmallinen. Osit- tain ongelmat ovat perua jo teoreet- tisten lähtökohtien hankaluuksista.
Kyseessä on kehittyvä pradigma, jossa erilaisten suuntausten oletuk- set helposti lyövät toisiaan korville.
Kun käyttämässämme operationali- soinnissa on reaalisesti jouduttu ot- tamaan huomioon vain työmarkki- noiden tarjontapuoleen liittyviä tie- toja, on kuitenkin haluttu luoda ku- va, jossa olisi yhdistetty sekä ame- rikkalaisen työvoiman kysyntäpuo- lelta lähtevän teoretisoinnin että eu- rooppalaisen tarjontapuoleen pitäy- tyvän kehittelyn kategorioita. Täl- löin on luonnollista, että terminolo- gia poikkeaa kummastakin yksittäi- sestä traditiosta. Tämä on kuiten- kin toissijaista. Tärkeämpi on kysy- mys, onko omaksuttu operationali- sointi sillä tavoin harhaanjohtava, että tulokset ja niihin sisältyvät yllä- tykset — esimerkiksi naisten vähäi- sempi osuus sekundaarityövoimassa
— olisivat suorastaan vääriä.
Aivan selvää on, että omaksu- mamme työhistoriaan perustuva operationalisointi on lähempänä adekvaattia työmarkkinoiden loh- koutumisen problematiikkaa kuin sellaiset selitykset, joissa lähtökoh- tana on puhtaasti subjektiivinen luokittelu tai esimerkiksi työnteki- jöiden ja toimihenkilöiden välinen ero.
Kari Liljan huomautus, että työ- historiaan perustuvat operationali- soinnit tuottavat tuloksen, jossa se- kundaarityövoimaan kuuluu myös joitakin hyvien ammattien edusta- jia, pitää paikkansa. Toisaalta tätä ei Liljan tavoin tarvitse välttämättä tulkita, merkiksi siitä, että näiden kohdalla olisi kysymys virheellisestä luokittelusta. Jos otetaan huomioon
akateemisen työttömyyden ja viras- totöiden laajuus, ei ole mitenkään kummallista, että hyvissä ammateis- sa todella on huonossa työmark- kina-asemassa olevia. Tehtyä opera- tionalisointia tukee niin ikään var- sin voimakkaasti se, että sen valos- sa työmarkkinoiden kysyntäpuoli ja- kaantuu pitkälti segmentaatio-ole- tusten mukaisesti. Pienyritysten työ- voimarakenne näyttää poikkeavan suurista yrityksistä juuri sillä tavoin kuin segmentaatioteorioissa on otaksuttu.
On silti selvää, että jatkossa on edelleen kehiteltävä vaihtoehtoisia operationalisointeja ja myös testat- tava niiden osuvuutta.
Luokkatietoisuus
Luokkatietoisuuden analyysin lähtö- kohdat Suomalaiset luokkakuvassa -teoksessa voidaan tiivistää neljään kohtaan:
— palkkatyöläisten tietoisuuden ristiriitaisuus;
— luokkareduktionismin torjumi- nen kansalaisyhteiskunnan teorian avulla;
— järjestäytyminen, kriittisen tietoisuuden ja toimintahalukkuu- den esiintyminen suhteellisen itse- näisinä luokkatietoisuuden ulottu- vuuksina;
— luokkatietoisuuden erilaisten kokonaisrakenteiden eli profiilien tutkimus.
Kirjamme arvioissa ei juuri mil- tään osin asetettu konkreettisesti kyseenalaisiksi näitä lähtökohtia.
Sen sijaan keskustelu koski lähinnä joidenkin mittareiden osuvuutta.
Tässä suhteessa on aivan ilmeisesti oikeutettua kiinnittää huomiota esi- merkiksi keskeiseen tietoisuus- ja toimintatypologiaan, jonka käyttö tekee empiiristen analyysien tulok- set verrattain raskaiksi ja työläästi avautuviksi. Tämä ei silti merkitse, että pyrkimys tietoisuuden, toimin- nan ja organisoitumisen välisten jännitteiden selvittämiseen olisi syy- tä hylätä. Tällaisten suhteiden jäljit- täminen on myös keskeinen tapa löytää tietoisuudeltaan eriaikaisia palkkatyöläisryhmiä ja näille omi- naisia tietoisuusrakenteita.
Monessa suhteessa osuvia ovat myös kritiikit yksittäisten mittarei- den epäonnistunutta nimeämistä
vastaan (esimerkiksi reformismimit- tari on aiheuttanut turhaa sekaan- nusta) yhtä hyvin kuin huomautuk- set tärkeiden tulosten kuittaamises- ta liian vähällä tulkinnalla. Tässä suhteessa kirjaan on edelleen jää- nyt liiaksi tutkimusprosessin rapor- tointia ja mittareiden kehittelyä teoreettisten yleistysten ja tär- keimpien tulosten tulkinnan kustan- nuksella.
Tietoisuustarkastelu on se paik- ka, jossa tutkimuksen metodiset ra- jat tulevat selvimmin näkyviin ja rinnakkainen laadullisten tai kult- tuuritutkimuksen menetelmien käyt- tö tarjoaa selvästi lisämahdollisuuk- sia. Tätä osoittaa myös tutkimuk- semme yhteydessä tehty tietoisuus- tarkastelun validiteettikoe (Suoma- laiset luokkakuvassa, 449-451).
Tietoisuustutkimus joutuu välttä- mättä turvautumaan monenlaisiin ja monentasoisiin välityksiin. Tämä johtuu tietoisuuden muodostumisen useampinapaisesta perustasta. Ana- lyysin tulisi tavoittaa ainakin:
— organisaatiorakenteet ja niihin liittyvät traditiot ja selektiomekanis- mit;
— kulttuuriset oppimismiljööt
— luokka-aseman vaikutukset ja
— kansalaisyhteiskuntaa rakenteis- tavat prosessit.
Tässä analyysissa myös historialli- nen välitys saa lisämerkityksiä ver- rattuna luokkatutkimuksen muihin tasoihin. Tässä suhteessa Siisiäisen esittämä ajatus reformistisen tietoi- suuden "habitusteoreettisesta" väli- tysten etsimisestä on mielenkiintoi- nen.
Luokkaprojekti Kirjallisuus
Abercrombie, Nicholas & Urry, John: Capital, labor and the middle classes. London 1983.
Blom, Raimo: Class Theories and Class Structure of Finnish Socie- ty. Comparative Project on Class Structure and Class Conscious- ness Working Paper series. Num- ber 11. University of Wisconsin Madison.
Carter, Raymond: Capitalism, Class Conflict and the New Middle Class. London 1985.
Cotrell, Allin: Social Classes in Marxist Theory. London 1984.
Crompton, Rosemarry & Jones, Gareth: White-collar Proletariat
— Deskilling and Gender in Cleri- cal Work. London 1984.
Goldthorpe, John: On the service class, its formation and future, teoksessa Social class and the di- vision of labor, Essays in honour of Ilya Nestadt (toim. Giddens ja MacKensie), Cambridge 1982.
Kerkelä, Heikki: Luokkatutkimuk- sen lähtökohdista. Tiede & Edis- tys 4/84.
Kerkelä, Heikki: Suomen luokka- ja kerrostumarakenteen kehitys- piirteitä 1900-luvulla. Tampereen yliopiston sosiologian ja sosiaali- psykologian laitoksen tutkimuk- sia 4711982.
Kivinen, Markku: Työn autonomia ja luokkateoria — näkökulma uu- siin keskiluokkiin. Lisensiaatti- työn luonnos. Helsinki 1985.
Kortteinen, Timo: Suomalaiset Zoomissa. Tiede & Edistys 1/1985.
Lilja, Kari: Luokkatutkimus ja työnsosiologia. Puheenvuoro Suo- men Akatemian järjestämässä luokkaprojektin arviointiseminaa- rissa.
Luokkaprojekti = Suomalaiset luokkakuvassa. Jyväskylä 1984.
Pöntinen, Seppo: Suomalaiset luok- kakuvassa. Sosiologia 1/1985.
Roos, J.P.: Luokkakuvaa on retu- soitu — Suuri luokkatutkimus 1980-luvun Tandem. Luokkapro- jekti muistaa työn mutta unohtaa elämäntavan. Helsingin Sanomat 17.11.1984.
Siisiäinen, Martti: Yhteiskunnalli- nen tietoisuus ja organisoitumi- nen "Luokkaprojektissa". Pu- heenvuoro Suomen Akatemian järjestämässä Luokkaprojektin arviointiseminaarissa.
Tigerstedt, Cristoffer: Luokat puis- sa. Yhteiskuntasuunnittelu 1/1985.
Uusitalo, Hannu: Suomalaiset luok- kakuvassa: kamerankäytön ongel- mia. Yhteiskuntasuunnittelu 1/1985.
