Julia Ahlholm & Miisa Ruohomäki
Alle kouluikäisten erityislapsiperheiden hyvinvointi ja arki korona-aikana Seinäjoella
Opinnäytetyö Syksy 2021
SeAMK Sosiaali- ja terveysala
Sosionomin tutkinto-ohjelma
SEINÄJOEN AMMATTIKORKEAKOULU
Opinnäytetyön tiivistelmä
1Koulutusyksikkö: SeAMK Sosiaali- ja terveysala Tutkinto-ohjelma: Sosionomi (AMK)
Tekijä: Julia Ahlholm & Miisa Ruohomäki
Työn nimi: Alle kouluikäisten erityislapsiperheiden hyvinvointi ja arki korona-aikana Seinäjoella
Ohjaaja: Mirva Siltakorpi, lehtori, YTM
Vuosi: 2021 Sivumäärä: 88 Liitteiden lukumäärä: 2
Opinnäytetyön tarkoituksena oli selvittää, kuinka erityislapsiperheiden vanhemmat ovat kokeneet koronaviruksen tuomat muutokset heidän perheittensä arjessa sekä millaisen merkityksen vanhemmat antavat koronavirukselle heidän oman sekä perheen hyvinvoinnin kannalta. Tutkimuksen avulla pyrittiin keräämään tietoa siitä, miten erityislapsiperheiden vanhemmat ovat itse kokeneet poikkeustilanteen.
Opinnäytetyö toteutettiin kvalitatiivisena eli laadullisena tutkimuksena yhteistyössä Meidän erityinen perhe -hankkeen kanssa. Aineisto kerättiin teemahaastattelun avulla.
Haastattelimme neljää erityislapsiperheen vanhempaa. Opinnäytetyön tutkimuskysymykset olivat: 1. Miten alle kouluikäiset erityislapsiperheet ovat kokeneet koronaviruksen luoman poikkeustilan omassa arjessaan? 2. Millaisen merkityksen erityislapsiperheet antavat korona-ajan poikkeustilalle suhteessa omaan hyvinvointiinsa? 3. Kuinka perheet ovat selvinneet koronan poikkeustilan aikana? Miten, millä tavoin ja keinoin?
Opinnäytetyön teoriaosuudessa käsitellään erityislapsiperheen määritelmää, avataan, mitä tarkoittaa Covid-19 ja kuinka se on vaikuttanut palveluihin sekä yhteiskuntaan, määritellään hyvinvointi ja tarkastellaan sitä sekä lapsen että lapsiperheen näkökulmasta ja avataan arkea sekä siihen liittyviä rutiineja ja rytmejä. Aineiston analyysimenetelmänä käytettiin teoriaohjaavaa sisällönanalyysiä teemoittelua hyödyntäen.
Tutkimustulosten mukaan korona-aika oli tuonut muutoksia jokaisen haastateltavan erityislapsiperheen arkeen ja hyvinvointiin. Se, missä määrin muutoksia oli tapahtunut, riippui perheestä. Korona-aika oli aiheuttanut etenkin henkistä kuormittavuutta eri tavoin eri vanhemmille. Moni vanhempi toi ilmi, että olisi kaivannut korona-aikana konkreettista lastenhoitoapua arkeen. Tuloksissa ilmeni kuitenkin se, että korona-aika oli tuonut perheisiin myös positiivisia asioita kuten, lisääntynyttä aikaa perheen kanssa, pakkorauhoittumista arjen kiireistä sekä perheen merkityksen kasvua.
.
1 Avainsanat: Erityislapsiperheet, Covid-19, hyvinvointi, arki
SEINÄJOKI UNIVERSITY OF APPLIED SCIENCES
Thesis abstract
1Faculty: School of Health Care and Social Work
Degree programme: Degree programme in Social Services Specialisation: Bachelor of Social Services
Author/s: Julia Ahlholm & Miisa Ruohomäki
Title of thesis: Welfare and Everyday Life of Families with Special Children under School Age during Corona in Seinäjoki
Supervisor(s): Mirva Siltakorpi, MA, Senior lecturer
Year: 2021 Number of pages: 88 Number of appendices: 2
The purpose of this thesis was to find out how parents of families with special children have experienced the changes created by Corona virus in their families in everyday life and what kind of value parents give to Corona virus in terms of their own and family wellbeing. The thesis researched the meaning of Corona virus period for the everyday life and wellbeing of families with special children. The research was used to try to gather information on how the parents of families with special children have experienced the Corona virus situation themselves.
The thesis was carried out as a qualitive study in cooperation with Our Special Family - project. The material for the thesis was collected through themed interviews. We
interviewed four parents of families with special children. The research questions in the thesis were: 1. How have families with special children under school age experienced the state of emergency created by Corona virus in their everyday lives? 2. What value do families give to Corona virus in relation to their own wellbeing? 3. How have families managed during Corona virus? How, by what means, and in what ways?
The theory section of the thesis covers the definition of a family with special children, Covid-19 and how it has affected society and services, the definition of well-being, also from child’s and family’s perspective, and everyday life and routines. As a method of analysis of the material, we used theory-guiding content analysis by theming.
According to the results, Corona had brought changes to the everyday life and well-being of all interviewees’ families. The extent to what kind of changes had happened depended on the family. The Corona virus had caused mental stress in particular in various ways in different families. Many parents brought up that they hoped for concrete help with
childcare during the Corona virus. However, the results showed the fact that Corona virus had also brought positive things to the families, such as increased time with the family, calming down from the busy family life, and also underlined the importance of the family.
1 Keywords: Families with special children, Covid-19, well-being, everyday life
SISÄLTÖ
Opinnäytetyön tiivistelmä ... 1
Thesis abstract ... 2
SISÄLTÖ ... 3
Kuva-, kuvio- ja taulukkoluettelo ... 5
1 JOHDANTO ... 6
2 OPINNÄYTETYÖN LÄHTÖKOHDAT ... 8
2.1 Opinnäytetyön aihe ... 8
2.2 Opinnäytetyön tavoite ja tarkoitus ... 9
2.3 Meidän erityinen perhe -hanke ... 10
3 ERITYISLAPSIPERHEET ... 11
3.1 Perheen määritelmä ... 11
3.2 Erityislapsi ... 13
3.3 Lapsen tuen tarve varhaiskasvatuksessa ... 14
4 COVID-19 ... 20
4.1 Mikä on koronavirus? ... 20
4.2 Miten koronavirus on muuttanut yhteiskuntaa ja palveluita? ... 22
5 HYVINVOINTI ... 24
5.1 Hyvinvoinnin määrittely ... 24
5.2 Hyvinvoinnin ulottuvuudet ... 27
5.3 Lapsiperheiden ja lapsen hyvinvointi ... 31
6 ARKI ... 35
6.1 Arjen määrittely ... 35
6.2 Lapsiperheiden arki ... 38
6.3 Lapsen hyvä arki ... 40
6.4 Erityinen arki ... 44
7 TUTKIMUKSEN TOTEUTUS ... 47
7.1 Laadullinen tutkimus ... 47
7.2 Teemahaastattelu aineistonkeruumenetelmänä ... 49
7.3 Aineiston analysointi ... 51
7.4 Luotettavuus ja eettisyys ... 54
8 TULOKSET ... 57
8.1 Uudenlainen arki ... 57
8.2 Perheiden hyvinvointi ... 60
8.2.1 Perheiden elintaso ... 61
8.2.2 Yhteisyyssuhteiden toteutuminen korona-aikana ... 62
8.2.3 Itsensä toteuttamisen mahdollisuudet ... 63
8.2.4 Vanhempien koettu hyvinvointi ... 64
8.2.5 Korona-ajan muutoksien näkyminen lapsissa ... 65
8.2.6 Koronan merkitys hyvinvoinnille ... 67
8.3 Keinot arjen ja hyvinvoinnin tukemiseen ... 68
9 JOHTOPÄÄTÖKSET ... 71
9.1 Erityislapsiperheiden arki poikkeustilan aikana ... 71
9.2 Koronaviruksen merkitys hyvinvoinnille ... 73
9.3 Erityislapsiperheiden selviytymiskeinot korona-aikana ... 75
9.4 Yhteenveto tuloksista ... 76
10 POHDINTA ... 78
LÄHTEET ... 81
LIITTEET ... 89
Kuva-, kuvio- ja taulukkoluettelo
Kuvio 1. Perheet Suomessa 2020 . ... 13
Kuvio 2. Kolmiportainen tuki varhaiskasvatuksessa . ... 18
Kuvio 3. Huono-osaisuuden asemoinnin lähestymistavat . ... 26
Kuvio 4. Esimerkki . ... 27
Kuvio 5 Hyvinvoinnin ulottuvuudet . ... 29
Kuvio 6. Arjen toimintakentät . ... 36
Kuvio 7. Lapsiperheiden arkea rytmittävät asiat. ... 38
Kuvio 8. Opinnäytetyön prosessin vaiheet. ... 48
Taulukko 1. Keskeisimmät tutkimustulokset peilaten tutkimuskysymyksiin. ... 77
1 JOHDANTO
Koronaviruksen aiheuttama poikkeustila on vaikuttanut ihmisten fyysiseen, psyykkiseen ja sosiaaliseen hyvinvointiin elinolosuhteiden muututtua. Ihmisiä painaa niin huoli omasta kuin läheisten terveydestä ja jaksamisesta sekä huoli taloudellisesta pärjäämisestä. Arjesta selviytymisen haasteet voivat monelle muodostua raskaiksi. Koronaviruksen muutokset ovat kohdistuneet voimakkaimmin niihin, joilla on jo ennen koronaviruspandemiaa ollut vaikeaa.
Tilannetta vaikeuttavat myös palveluiden ja tuen katkeaminen kriisin aikana. (SOSTE, [viitattu 15.9.2021].) Koronan aiheuttama tilanne on vaikuttanut lapsiin ja nuoriin sekä perheisiin eri tavoin. Tilanne voi huolettaa lapsia ja nuoria sekä kuormittaa perheitä.
Perhetilanteet ja perheiden mahdollisuudet selvitä tilanteesta vaihtelevat. (Lapsen oikeudet, [viitattu 19.10.2021].) Koronavirus aiheutti kevään 2020 aikana suuria muutoksia lapsiperheiden arkeen. Arjen muutokset liittyvät niin vanhempien työtilanteeseen kuin lasten päiväkodissa ja koulussa käyntiin. Nämä muutokset aiheuttivat erilaisia haasteita lapsiperheissä ja perheissä jouduttiin järjestämään arkea uudella tavalla. (Turun yliopisto [Viitattu 19.10.2021].)
Lapsista sekä lapsiperheiden pärjäämisestä on ollut huolta korona-aikana. Lapsiperheiden joukossa ovat myös erityislapsiperheet, joiden arki ja hyvinvointi ovat koetuksella normaalissakin yhteiskunnallisessa tilanteessa. Erityislapset usein edellyttävät vanhemmilta enemmän tukea ja hoivaa, jolloin vanhemmilla jää vähemmän aikaa itselleen, työlle, parisuhteelle, vapaa-ajalle ja harrastuksille sekä ihan lepäämiselle. Tämän lisäksi erityislapsiperheet yrittävät navigoida vaikeasti ymmärrettävässä palveluverkostossa.
(Särkikangas 2021.) Erityislapsiperheet kohtaavat arjessaan pitkäaikaista kuormitusta.
Tästä syystä on tärkeää, että erityislapsiperheiden vanhempien elämäntilanteeseen liittyvät vaikeudet tunnistetaan ja heille tarjotaan riittävää tukea sekä lapsen hyväksi, mutta myös koko perheen jaksamiseen. (Anttila 2020, 17–18.)
Opinnäytetyön tarkoituksena oli selvittää, kuinka alle kouluikäisten erityislapsiperheiden vanhemmat ovat kokeneet koronaviruksen tuomat muutokset heidän perheittensä arjessa sekä millaisen merkityksen vanhemmat antavat koronavirukselle heidän oman sekä perheen hyvinvoinnin kannalta. Toteutimme opinnäytetyömme yhteistyössä Meidän erityinen perhe -hankkeen kanssa. Opinnäytetyömme tutkimuksen avulla pyrimme
keräämään tietoa siitä, millainen merkitys koronaviruksella on ollut erityislapsiperheiden arkeen ja hyvinvointiin. Opinnäytetyössä haluamme tuoda esiin erityislapsiperheiden vanhempien omia kokemuksia arjesta ja hyvinvoinnista korona-aikana. Opinnäytetyössä pyrimme tuomaan esille myös erityislapsiperheiden kohtaamia arjen haasteita sekä avun tarpeita. Tutkimustulosten myötä toivomme tuovamme näkyväksi erityislapsiperheiden arjen avun tarpeita, joihin tulisi kohdistaa palveluita.
Opinnäytetyö koostuu teoriaosuudesta, jossa käymme läpi keskeisiä aihealueita, sekä tutkimusosuudesta, jossa käsittelemme tutkimuksen toteutusta. Opinnäytetyö toteutettiin kvalitatiivisena eli laadullisena tutkimuksena, ja aineisto kerättiin teemahaastattelemalla neljää alle kouluikäisen erityislapsivanhempaa.
2 OPINNÄYTETYÖN LÄHTÖKOHDAT
Tässä luvussa kerromme, miksi valitsimme aiheeksi alle kouluikäisten erityislapsiperheiden hyvinvoinnin korona-aikana Seinäjoella, mikä on tutkimuksemme tarkoitus ja lopuksi esittelemme yhteistyötahomme. Koska meitä molempia kiinnostaa lasten ja lapsiperheiden kanssa työskentely, tiesimme heti, että opinnäytetyömme tulisi koskemaan heitä.
Halusimme painottaa opinnäytetyössämme erityislapsiperheiden omia kokemuksia, koska he ovat oman elämänsä asiantuntijoita, ja näin ollen osasivat vastata parhaiten haluamiimme asioihin.
2.1 Opinnäytetyön aihe
Valitsimme opinnäytetyömme aiheeksi alle kouluikäisten erityislapsiperheiden hyvinvoinnin koronavirus Covid-19 aikana Seinäjoella, koska meitä kiinnostaa selvittää, kuinka erityislapsiperheet ovat voineet korona-aikana. Päädyimme aiheeseemme melko nopeasti, mutta tutkimusryhmämme vaihtui prosessin aikana muutaman kerran. Molempia kiinnostaa tulevaisuudessa työskennellä lasten, nuorten ja perheiden kanssa, ja sen takia oli melko helppoa päättää, että tutkimuskohteenamme tulevat olemaan lapsiperheet. Meistä toinen suorittaa varhaiskasvatuksenopinnot, jonka takia rajasimme aiheen alle kouluikäisiin lapsiin.
Tällä rajauksella saimme myös tutkittavaa ryhmäämme pienemmäksi.
Meidän erityinen perhe -hanke osoitti kiinnostusta opinnäytetyömme aihetta kohtaan, ja he toivoivat, että meidän tutkittavan ryhmän olevan heidän kohderyhmänsä eli erityislapsiperheet. Erityislapsiperheiden arki on haastavaa normaalissakin yhteiskunnallisessa tilanteessa, joten korona-aika on voinut tuoda omat lisähaasteet perheisiin. Tiedämme, että koronaviruksella on ollut laajat vaikutukset niin yksilöihin, yhteisöihin kuin yhteiskuntaankin, ja tulemme palaamaan tähän myöhemmin opinnäytetyössämme.
Haluamme opinnäytetyömme avulla selvittää, minkälainen merkitys koronalla ja sen aiheuttamalla poikkeustilalla on alle kouluikäisten erityislapsiperheiden hyvinvointiin ja arkeen. Haluamme kerätä tietoa siitä, kuinka nämä erityislapsiperheet ovat kokeneet tämän
poikkeuksellisen tilanteen ja millaisia haasteita perheet ovat mahdollisesti kohdanneet omassa arjessaan ja hyvinvoinnissaan.
2.2 Opinnäytetyön tavoite ja tarkoitus
Opinnäytetyömme tarkoituksena oli selvittää, kuinka erityislapsiperheiden vanhemmat ovat kokeneet koronaviruksen tuomat muutokset heidän perheittensä arjessa. Tämän lisäksi tarkoituksenamme on selvittää, millaisen merkityksen vanhemmat antavat koronavirukselle heidän oman sekä perheen hyvinvoinnin kannalta. Haluamme kerätä tietoa, joka auttaisi paremmin ymmärtämään pandemian ja sen aiheuttaman poikkeustilan merkitystä erityislapsiperheiden arkeen ja hyvinvointiin. Haluamme tuoda opinnäytetyössämme esille haasteita ja ongelmia, joita perheet ovat mahdollisesti kohdanneet sekä myös keinoja ja tukitoimia, jotka ovat tukeneet perheiden hyvinvointia ja auttaneet pitämään arjen samankaltaisena kuin ennen pandemiaa.
Opinnäytetyömme tutkimuksen avulla pyrimme keräämään tietoa siitä, miten erityislapsiperheet ovat itse kokeneet tilanteet. Opinnäytetyössämme tulee esille erityislapsiperheiden vanhempien näkemys tilanteesta. Aihe on vallitsevan tilanteen takia puhuttanut myös alan ulkopuolella olevia, joten uskomme opinnäytetyömme tulosten kiinnostavan laajasti ihmisiä.
Asetimme opinnäytetyöllemme seuraavat tutkimuskysymykset, joihin pyrimme saamaan vastaukset tekemämme tutkimuksen avulla:
1. Miten alle kouluikäiset erityislapsiperheet ovat kokeneet koronaviruksen luoman poikkeustilan omassa arjessaan?
2. Millaisen merkityksen erityislapsiperheet antavat korona-ajan poikkeustilalle suhteessa omaan hyvinvointiinsa?
3. Kuinka perheet ovat selvinneet koronan poikkeustilan aikana? Miten, millä tavoin ja keinoin?
Opinnäytetyömme etenee siten, että esittelemme aluksi tutkimuksellemme oleellisen teorian, jonka jälkeen käymme läpi tutkimustulokset. Teoriaosuudessa käymme läpi asioita, jotka liittyvät keskeisesti erityslapsiperheiden arkeen ja hyvinvointiin. Tarkoituksena on, että teoriaosuus tukee tutkimustuloksiamme, jolloin pystymme johtopäätöksissä peilaamaan teoriaa ja tuloksia toisiinsa.
2.3 Meidän erityinen perhe -hanke
Lakeuden Omaishoitajat ry:n Meidän erityinen perhe -hanke oli opinnäytetyömme yhteistyötaho. Meidän erityinen perhe -hanke on saanut alkunsa vuonna 2019 ja jatkuu toistaiseksi. Hankkeella on kolme keskeistä tavoitetta; tukea erityislapsiperheiden vanhempien vanhemmuutta, parisuhdetta ja perheessä olevia terveitä sisaruksia. Jotta nämä tavoitteet voisi saavuttaa, hanke järjestää monipuolisesti erilaista toimintaa kuten vertaisryhmätapaamisia, virkistyspäiviä, rentoutus- ja luontotoimintaa sekä neuvontaa ja koulutusta. (Lakeuden omaishoitajat ry [viitattu 23.9.2021].)
Tiesimme ennen opinnäytetyön aloittamista, että haluamme tutkia lapsiperheitä, joilla on haastava arki normaalissakin yhteiskunnallisessa tilanteessa, kuten lastensuojelun asiakasperheissä tai tässä tapauksessa erityislapsiperheissä. Meidän erityinen perhe - hankkeen toiminta kiinnosti meitä molempia, ja hankkeen parissa työskentelevät osoittivat mielenkiintoa aihettamme kohtaan, jolloin päädyimme yhteistyöhön opinnäytetyössämme.
Meidän erityinen perhe -hanke halusi lähteä mukaamme selvittämään, kuinka erityislapsiperheet ovat voineet sekä sitä, millaista apua ja tukea he olisivat kaivanneet korona-aikana. Tavoitteenamme oli tuottaa ajankohtaista tietoa koronaviruksen merkityksestä alle kouluikäisten erityislapsiperheiden hyvinvoinnissa Seinäjoella.
Tutkimuksen haastateltavat tulivat Meidän erityinen perhe- hankkeen kautta.
Tutkimuksemme avulla hanke sai tietoa erityislapsiperheiden arjesta poikkeustilan aikana.
Lisäksi saamiemme tuloksien pohjalta hanke pystyy halukkuutensa mukaan kehittämään perheiden avun tarpeeseen vastaavaa toimintaa, apua ja tukea.
3 ERITYISLAPSIPERHEET
Lakeuden omaishoitajat Ry ([viitattu 22.9.2021]) on määritellyt erityislapsiperheen siten, että perheeseen kuuluu yksi tai useampi erityistä tukea tai hoivaa tarvitseva lapsi.
Erityislapsiperheissä arki on sitovaa ja arjessa on paljon tunteisiin, talouteen ja sosiaalisiin suhteisiin liittyviä kuormittavia tekijöitä (Lakeuden Omaishoitajan ry [viitattu 22.9.2021]).
Jotta käsitettä erityislapsiperhe olisi helpompi ymmärtää, avaamme tässä luvussa perheen ja erityslapsen määritelmän sekä lapsen tuen tarvetta. Erityislapsen ja tuen tarpeen määrittelemisen tukemiseksi avaamme varhaiskasvatusta sekä sitä, kuinka varhaiskasvatuksessa ymmärretään sekä huomioidaan lapsen erityisyys ja tuen tarpeet.
Tuomme varhaiskasvatusta esille siksi, että tutkimuksen kohteena ovat alle kouluikäiset erityislapsiperheet. Lopuksi kerromme, mitä tarkoitamme erityislapsella ja erityislapsiperheellä puhuessamme niistä opinnäytetyössämme.
3.1 Perheen määritelmä
Perheen käsitteellinen määrittely vaihtelee eri kulttuureissa ja tieteenaloilla, mutta myös aikakauden mukaan (Järvinen ym. 2012, 31; Roininen 2021, 7). Useimmiten perheen ajatellaan muodostuvan yhdestä tai useammasta vanhemmasta ja lapsesta, jolla on keskinäinen emotionaalinen suhde ja jotka jakavat yhteisen fyysisen tilan eli kodin (Järvinen ym. 2012, 31). Perheeksi voidaan katsoa myös avio- tai avopuolisot ja rekisteröidyssä parisuhteessa olevat ilman lapsia. Lapsiperheeksi kuitenkin katsotaan perhe, johon kuuluu vanhemman/vanhempien lisäksi ainakin yksi alle 18-vuotias lapsi. (Tilastokeskus [viitattu 21.7.2021].) Perhesuhteet, kuten avo- tai avioliitto ja rekisteröity parisuhde, perustuvat yleensä sukulaisuuteen tai laillisiin sopimuksiin, jotka ovat säännelty yhteisön normein, kuten avo- tai avioliitto ja rekisteröity parisuhde (Rönkä & Kinnunen 2002, 6–7).
Perhesuhteet ovat pitkäkestoisia suhteita, jotka sisältävät rutiinipitoisia vuorovaikutustilanteita, totuttuja tapoja sekä perheen omia käytäntöjä. Perhe on dynaaminen ja muuttuva systeemi, jossa kaikki jäsenet vaikuttavat toisiinsa. (Rönkä &
Kinnunen 2002, 6–7.) Perheeltä odotetaan vuorovaikutuksen lisäksi rakkautta, kumppanuutta ja turvallisuutta (Kinnunen & Mauno 2002, 101). Lapselle perhe on lähin kasvuympäristö, jossa huolehditaan hänen tarpeistaan. Lapsella on perheeseensä
syvimmät, pysyvimmät ja jatkuvimmat siteet. (Kyrönlampi-Kylmänen 2010, 36.) Roinisen (2021, 7) mukaan perheellä on suuri merkitys ihmisen hyvinvoinnille, ja mahdolliset muutokset perhe-elämässä voivat vaikuttaa vahvasti ihmisen terveyteen ja elämänlaatuun.
Perhe määritellään yhä useammin yksilön subjektiivisen käsityksen kautta, jolloin käsitteen määrittely ei ole enää yksiselitteistä (Forsberg 2003, 7). Osa ihmisistä katsoo perheeksi vanhempien ja lapsien lisäksi esimerkiksi myös isovanhemmat, serkut, tädit ja enot. Tämän lisäksi yhteiskunnassa on yleistynyt ja normalisoitunut erilaiset perhemuodot ja -rakenteet ja ydinperheen itsestäänselvyys on vähentynyt. (Nätkin 2003, 17; Roininen 2021, 8.) Roinisen (2021, 8) mukaan monimuotoisia perheitä Suomessa on jopa joka kolmas perhe, jolloin perhe muodostuu jostain muusta kuin äiti, isä ja yksi lapsi -rakenteesta. Voidaan jopa katsoa, että heteropariskunta biologisine lapsineen kuuluu nykypäivänä vähemmistöön, koska monimuotoisten perheiden määrä on noussut (Golombok 2015, 1).
Perhemuotoja on monenlaisia, muun muassa ydinperhe, uusperhe, yksinhuoltajaperhe, sateenkaariperhe, adoptioperhe, monikulttuurinen perhe ja sijaisperhe (Vilen ym. 2006, 55;
Vilen ym. 2010, 12; Monimuotoiset perheet 2021). Ydinperheeksi voidaan katsoa perhe, jossa on ainakin kaksi peräkkäistä sukupolvea eli avo- tai avioliitossa asuvat henkilöt sekä heidän lapsensa. Yksinhuoltajaperheessä lapsilla on vain yksi huoltaja eli isä tai äiti. Lasten huoltajuus sovitaan mahdollisessa erotilanteessa joko kunnallisella lastenvalvojalla tai riitatilanteessa oikeudessa. Uusperhe muodostuu eronneiden tai leskeksi jääneiden uudesta liitosta, jossa on mukana alle 18-vuotias lapsi tai lapsia aikaisemmasta liitosta.
Lapsista ainakin osa asuu suurimman osan ajasta kyseisessä taloudessa.
Adoptioperheessä on vanhemmat tai vanhempi sekä ainakin yksi lapsi, joka on adoptoitu.
Adoptiossa biologisen vanhemman oikeudet ja velvollisuudet siirtyvät adoptiovanhemmille.
Adoptiolapsi saa oikeudellisesti saman aseman kuin biologinen lapsi.
Sateenkaariperheessä perhe rakentuu jonkin muun kuin heteroseksuaalisen parisuhteen ympärille (homo-, lesbo-, bi- tai transvanhemmuus). Monikulttuurisessa perheessä toinen tai molemmat vanhemmat ovat maahanmuuttajia tai toinen vanhemmista on suomalainen ja toinen ulkomaalaistaustainen. Sijaisperheessä perhe tarjoaa kodin lapselle, joka ei voi asua biologisten tai adoptiovanhempien kanssa lastensuojelullisista syistä. Sijoituksessa biologiset tai adoptiovanhemmat säilyttävät vanhemman juridiset oikeudet ja useimmiten myös huoltajuuden. (Vilen ym. 2010, 12–22.)
Vuoden 2020 lopulla Suomessa oli yhteensä 1 467 653 perhettä. Lapsiperheitä oli yhteensä 556 052. Tästä 56 % oli eri sukupuolta olevien avioparien muodostamia perheitä. 20 % oli avoparien perheitä, yksinhuoltajaperheitä oli 24 % ja samaa sukupuolta olevia aviopareja tai rekisteröidyssä parisuhteessa olevia vanhempia oli 0,16 %. (Tilastokeskus 2021.) Kuviossa 1 on esitetty nämä prosentit ympyrädiagrammin muodossa.
Kuvio 1. Perheet Suomessa 2020 (Tilastokeskus 2021).
3.2 Erityislapsi
Jokaisella lapsella on omat yksilölliset haasteensa ja tarpeensa, mutta joillakin lapsilla nämä tarpeet korostuvat enemmän ja haastavat lapsen kasvatuksessa, jolloin voidaan puhua erityislapsesta (Vilen ym. 2006, 272–273). Erityislapsia on erilaisia ja monella lapsella on todettu monta eri sairautta ja sairauden oireyhtymää. Esimerkiksi lapsella voi olla eriasteinen kehitysvamma, neuropsykiatrinen häiriö, aistiyliherkkyys, puheen ja kielen kehityksen vaikeus tai muu pitkäaikainen sairaus. Vammaa tai tuen tarvetta voi olla vaikeaa
56 % 20 %
24 %
0 %
Eri perhetyyppien määrä vuonna 2020
Heteroavioparien perheitä
Heteroavoparien perheitä
Yksinhuoltajaperheitä
Homoavio- tai rekisteröidyssä parisuhteessa olevien
perheitä (0,16%)
diagnosoida eikä se aina näy ulospäin, mikä luo haasteita avun ja tuen saamiselle. (Ensi- ja Turvakotiliitto 2018.)
Pihlaja ja Viitala (2018, 10–11) mukaan tuen tarpeiden ja vammaisuuden määrittelyä ohjaavat aina sillä hetkellä vallitsevat yhteiskunnalliset sosiaaliset merkitykset ja arvostukset. Lapsen tuen tarvetta on ajateltu pitkään vain yksilön ominaisuutena, jolloin lapsen erilaisuus, poikkeavuus ja vammaisuus kohdennetaan lapseen. Nykyään lapsen tuen tarpeita tai vammaisuutta tarkastellaan enemmän lapsen ja hänen ympäristönsä välisenä vuorovaikutuksen ominaisuutena tai ympäristöön kohdistuvana tekijänä. Tällöin ongelmien ajatellaan kertovan siitä, että lapsen tarpeita ei vain ymmärretä tai huomioida hänen ympäristössään. (Pihlaja & Viitala, 2018, 10–11.)
Sosiaalihuoltolaissa (L 1301/2014) 3§:n erityistä tukea tarvitseva lapsi määritellään lapseksi, jonka on erityisen vaikea hakea ja saada tarvitsemiaan sosiaali- ja terveyspalveluita kognitiivisen tai psyykkisen vamman tai sairauden vuoksi tai usean yhtäaikaisen tuen tarpeen vuoksi. Määritelmän mukaan erityistä tukea tarvitsevaksi lapseksi voidaan siis katsoa myös lapsi, jonka terveys tai kehitys vaarantuu kasvuolosuhteiden tai oman käyttäytymisen vuoksi.
Vilenin ym. (2006, 272–273) mukaan erityisyys vaatii uudenlaisia kasvatuskeinoja perinteisten keinojen tilalle. Lapsen erityisvaikeudet voivat johtua hyvin erilaisista syistä, ja syitä voi olla useitakin. Lapsen erityistarpeita tulisi huomioida kokonaisvaltaisesti ja yhdessä lasta hoitavien tahojen kanssa miettiä keinoja lapsen tukemiseksi. Laaja-alaisen yhteistyön avulla pystytään tarkastelemaan lapsen tarpeita mahdollisimman monesta näkökulmasta ja auttamaan vanhempia jaksamaan. Tavoitteena on vanhempien jaksamisen lisäksi lapsen kasvun ja kehityksen tukeminen ja ohjaaminen oikeaan suuntaan. (Vilen ym. 2006, 272–
273.)
3.3 Lapsen tuen tarve varhaiskasvatuksessa
Alle kouluikäisellä lapsella saattaa ilmetä tuen tarpeita esimerkiksi sairauden, vamman, kehityksen, käyttäytymisen tai oppimisen vuoksi jo varhaiskasvatuksessa. Tällöin lapsi tarvitsee jatkuvaa tukea ja huomiota voidakseen kasvaa, kehittyä ja oppia omalla tavallaan,
kuten muutkin lapset. (Helenius & Lummelahti 2018, 192–193.) Viime vuosikymmeninä eniten tuen tarpeita varhaiskasvatuksessa on ilmennyt lapsilla kielen kehityksessä sekä sosioemotionaalisessa kehityksessä. Yleisiä ovat lisäksi olleet lasten kehitysviivästymät ja tarkkaavaisuuden vaikeudet. (Alijoki & Pihlaja 2017, 264.)
Varhaiskasvatuksella tarkoitetaan lapsen suunnitelmallista ja tavoitteellista sekä opetuksen ja hoidon muodostamaa kokonaisuutta. Varhaiskasvatus on osa suomalaista koulutusjärjestelmää, ja se on tärkeä vaihe lapsen kasvun ja oppimisen polulla.
Varhaiskasvatusta järjestetään 0–6-vuotiaille lapsille ennen peruskoulun alkamista.
Varhaiskasvatuksen toimintamuodot ovat päiväkotitoiminta, perhepäivähoito sekä avoin varhaiskasvatustoiminta, kuten esimerkiksi kerho- ja leikkitoiminta. (OPH [viitattu 21.7.2021].)
Tärkeä osa laadukasta varhaiskasvatusta on kehityksen ja oppimisen tuki, joka kuuluu kaikille sitä tarvitseville lapsille (Pihlaja & Viitala 2018, 30). Varhaiskasvatuslaissa (L 540/2018) säädetään lapsen yksilöllisten tuen tarpeiden selvittämisestä ja tarkoituksenmukaisen tuen toteuttamisesta. Varhaiskasvatuksessa korostetaan riittävän varhaista tuen tarpeen tunnistamista ja siihen oikein kohdennettua tukea (Pihlaja & Viitala 2018, 30). Opetushallitus varhaiskasvatuksen asiantuntijavirastona laatii ja päättää valtakunnalliset varhaiskasvatussuunnitelman perusteet, joiden pohjalta laaditaan paikalliset varhaiskasvatussuunnitelmat. Päiväkodissa ja perhepäivähoidossa jokaiselle lapselle laaditaan henkilökohtainen varhaiskasvatussuunnitelma yhteistyössä lapsen ja hänen huoltajiensa kanssa. Lapsen varhaiskasvatussuunnitelman, lyhennettynä vasun, tarkoitus on tehdä näkyväksi jokaisen lapsen vahvuudet ja voimavarat sekä yksilölliset tarpeet. Vasu on pedagoginen suunnitelma siitä, miten lapsi huomioidaan yksilönä varhaiskasvatuksen toiminnassa. Vasua arvioidaan säännöllisesti. (OPH [viitattu 11.10.2021].) Esiopetusta ohjaa taas lapsen esiopetuksen oppimissuunnitelma, josta käytetään myös nimeä LEOPS (Kirkkonummen kunta [viitattu 29.10.2021]).
Varhaiskasvatuksen pedagogisen tuen tarkoituksena on tunnistaa lapsen tuen tarpeita ja ehkäistä jo lapsen varhaisessa vaiheessa oppimisen haasteita sekä hankalien asioiden, tilanteiden tai taitopuutteiden kasautumista. Pedagoginen moniammatillinen tuki tukee lasta myönteisessä kasvussa ja uusien taitojen oppimisessa. Lainsäädäntö ohjaa
varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen ammattilaisia lapsen tuen tarpeiden tunnistamiseen ja niiden perusteella valittuihin tukimuotoihin. Lapselle suunnitellaan tukitoimia sekä aikuisen ohjausta tukemaan lasta hankalissa asioissa ja tilanteissa. Varhaiskasvatuksessa pyritään tunnistamaan lapsen tuen tarve ja tukemaan lasta jo varhaisessa vaiheessa.
Varhaiskasvatuksessa tehdään arvokasta pedagogista pohjatyötä ennen lapsen koulupolkua. (Sandberg 2021, 11–13.)
Varhaiskasvatuksessa tunnistetaan lapsen tuen tarve ja järjestetään tarkoituksenmukaista tukea tarpeen ilmettyä tarvittaessa myös monialaisessa yhteistyössä muiden asiantuntijoiden kanssa (OPH [viitattu 21.7.2021]). Tukea tarvitsevien lasten varhaiskasvatukseen liittyy usein tavoitteellisesti ja suunnitelmallisesti varhaiskasvatuksen lisäksi muiden palvelujärjestelmien tuottamia tukipalveluita (Heinämäki 2004, 9). Erityisen tärkeää lapsen kannalta on tuen jatkumon muodostuminen (OPH [viitattu 21.7.2021]).
Perusopetuslaissa (L 21.8.1998/628) on määritelty kolmiportainen tuki, jonka eri portailla voidaan liikkua suunnitellusti ja joustavasti lapsen tarpeen mukaan. Tähän kolmiportaiseen tukeen kuuluvat yleinen, tehostettu ja erityinen tuki (Alijoki & Pihlaja 2017, 267). Tukea järjestetään sen ajan, kun lapsi sitä tarvitsee (OAJ [viitattu 21.7.2021]).
Yleinen tuki on ensimmäinen keino vastata kaikkien lasten tuen tarpeeseen, ja sitä voidaan antaa heti tuen tarpeen ilmetessä (Alijoki & Pihlaja 2017, 267; Sandberg 2021, 32). Yleinen tuki on lapsen kehityksen ja oppimisen tukemista niitä edistävien toimintamallien avulla sekä tuen tarpeen havaitsemista. Yleisen tuen tarkoitus on toimia ennaltaehkäisevänä ja oikea- aikaisena tukena. Jos yleinen tuki ei ole riittävää lapselle, tehdään pedagoginen arvio, jossa arvioidaan tehostetun tuen tarve. (Meirän vasu 2017, 57; Sandberg 2021, 33.) Pedagogisen arvion tekoon osallistuu varhaiskasvatuksen opettaja sekä moniammatillinen työryhmä (OAJ [viitattu 21.7.2021]).
Tehostettu tuki antaa lapselle jatkuvampaa, voimakkaampaa ja yksilöllisempää tukea kuin yleinen tuki. (OAJ [viitattu 21.7.2021]). Kun lapsi siirtyy tehostetun tuen portaalle, lapselle tehdään lakisääteinen tehostetun tuen oppimissuunnitelma, johon kirjataan ratkaisuja ja menetelmiä, joilla lapsen kasvua ja oppimista voidaan tukea. Pedagogiseen suunnitelmaan ei kirjata lääketieteellisiä tietoja, sillä ne eivät ole pedagogisen toiminnan kannalta olennaisia
tietoja. Oppimissuunnitelmassa korostetaan yhteistyötä huoltajien ja mahdollisten muiden asiantuntijoiden kanssa. (Sandberg 2021, 33–34.)
Erityinen tuki on tukijärjestelmän korkein porras ja erityisen tuen päätös on hallintopäätös (Sandberg 2021, 36). Erityistä tukea järjestetään lapsille, joiden kasvun, kehityksen tai oppimisen tavoitteiden saavuttaminen ei toteudu riittävästi muilla tukitoimilla. Erityinen tuki on luonteeltaan kokoaikaista, pitkäkestoista ja yksilöllistä, varsinkin kun lapsen tuen tarve johtuu vaikeasta vammasta, sairaudesta tai kehitysviiveestä. Kun lapselle haetaan erityisen tuen hallinnollista päätöstä 5–6-vuotiaana, tehdään pedagoginen selvitys. (Meirän vasu 2017, 57.) Pedagogisessa selvityksessä kartoitetaan lapsen kanssa jo toteutettuja tukitoimia, ja arvioidaan niiden riittävyyttä (OAJ [viitattu 21.7.2021]). Lapsen ja hänen huoltajiensa kuuleminen sekä monialainen yhteistyö otetaan huomioon pedagogisessa selvityksessä (Meirän vasu 2017, 57; Sandberg 2021, 35). Erityisen tuen päätös voidaan kuitenkin tehdä myös ilman pedagogista selvitystä ja tehostetun tuen antamista, jos psykologisen tai lääketieteellisen arvion perusteella lapsi tarvitsee erityistä tukea.
Useimmiten tällaisissa tilanteissa erityisen tuen tarve liittyy lapsen vammaan, sairauteen, kehitysviivästymään tai tunne-elämän häiriöön. (Sandberg 2021, 36.)
Erityisen tuen portaalla lapselle laaditaan lakisääteinen henkilökohtainen opetuksen järjestämistä koskeva suunnitelma (HOJKS), johon kirjataan lapsen hyvinvointiin, kasvuun ja oppimiseen liittyvät tavoitteet. HOJKS laaditaan yhteistyössä lapsen ja huoltajan kanssa, ja siihen tulee kirjata konkreettiset tukitoimet sekä pedagogiset ratkaisut, joiden avulla tuetaan lasta esiopetuksessa. HOJKSin sisältö määritellään esiopetuksen opetussuunnitelman perusteissa. Lapsen erityisestä tuesta tehty hallintopäätös ja HOJKS velvoittaa ammattilaisia huolehtimaan lapselle suunnitellun tuen toteutumisesta. (Sandberg 2021, 36.)
Kuvio 2. Kolmiportainen tuki varhaiskasvatuksessa (Sandberg 2021, 38).
Yllä olevassa kuviossa 2 näkyy kolmiportaisen tuen portaat pyramidina. Tuen portailla voidaan liikkua kumpaankin suuntaan lapsen tarpeen mukaan. Lapsen tuen tarpeen vahvuutta ja pitkäaikaisuutta ei voida etukäteen ennustaa, sillä lapsi kehittyy ja oppii uusia asioita kasvaessaan. Esimerkiksi jos erityisen tuen antaminen päätetään lopettaa, koska lapsi ei sitä tarvitse enää, lapselle laaditaan uusi oppimissuunnitelma tehostetun tuen antamiseksi, ja lapsen tukemista jatketaan tehostetun tuen tukitoimilla. Portaan tuki tulisi aina vastata lapsen yksilölliseen tilanteeseen ja tavoitteisiin. Ammattilaisten velvollisuus on arvioida ja päivittää pedagogisia suunnitelmia jatkuvasti. Tuen tarpeen arvioiminen ja oikeanlaisen tuen järjestäminen on lapsen oikeus sekä osa laadukasta varhaiskasvatusta ja esiopetusta. (Sandberg 2021, 38.)
Varhaiskasvatuksessa lapsen diagnoosi ei ole tuen järjestämistä ohjaava tekijä, vaan lapsen yksilölliset tuen tarpeet. Lapsella voi olla erilaisia tuen tarpeita eri kehitysvaiheissaan riippumatta siitä, mikä diagnoosi hänelle myöhemmässä vaiheessa annetaan. Tästä syystä
pienen lapsen tuen tarpeiden arviointi ja diagnosointi on usein haasteellista, eikä siksi pienille lapselle määritellä pitkäaikaista diagnoosia. (Heinämäki 2004, 25.) Diagnoosin tekeminen edellyttää sen, että lapsi oireilee. Mitä enemmän lapsi oireilee tai ongelmanmäärittely on selkeää, sitä varhaisemmin lapselle voidaan tehdä diagnoosi.
Diagnoosin tarkoitus on auttaa lasta ja lapsen vanhempia sekä tukitahoja hahmottamaan ja suunnittelemaan jatkoa. Diagnoosin tarkoitus ei ole millään tavalla leimata lasta, vaan on tärkeää, että diagnoosista huolimatta lapsi nähdään yksilöllisenä omine tarpeineen ja voimavaroineen. Jokaisella erityisellä lapsella on omat vahvuudet ja voimavarat, joita tulee painottaa etenkin silloin, kun lapsen erityiset vaikeudet korostuvat. (Vilen ym. 2006, 272–
273.)
Koska lapsen diagnosointi on haastavaa, emme asettaneet lapsen diagnoosia kriteeriksi haastateltaville perheille. Kun puhumme opinnäytetyössämme erityislapsesta, tarkoitamme alle kouluikäistä lasta, joka saa tehostettua tai erityistä tukea varhaiskasvatuksessa.
Toivotuista haastateltavista erityislapsiperheistä täytyi siis löytyä vähintään yksi tuen tarpeessa oleva alle kouluikäinen lapsi.
4 COVID-19
Maaliskuussa 2020 koronavirustartuntojen määrä alkoi nousta Suomessa ja hallitus päätti asettaa Suomen poikkeustilaan, joka aiheutti paljon muutoksia ihmisten elämässä. Silloinen poikkeustila toi mukanaan muun muassa etäopetuksen kouluissa, etätyöt työpaikoilla, kokoontumisrajoitukset, monien julkisten tilojen sulkemisen, ulkomaille matkustamisen rajaamista sekä mahdollisuuden sulkea myös Suomen rajat. (Valtioneuvosto 2020.) Suomessa ei ollut ollut poikkeustilaa sitten talvisodan alkamisen jälkeen vuonna 1940.
Tuolloin ihmiset olivat joutuneet pula-aikaan, jolloin hamstrattiin elintarvikkeita ja pelättiin kuultuja huhupuheita sekä epävarmaa yhteiskunnallista tilannetta. Tämän takia vuonna 2020 turvauduttiin samoihin keinoihin kuin 80 vuotta aiemmin, koska tietoa toisenlaisesta ei ollut ja tilanne oli tietyllä tavalla uusi sekä pelottava. (Väisänen 2020.) Vuoden 2020 joulukuussa ensimmäiset suomalaiset saivat koronarokotuksen (Tahkokorpi & Vuorela 2020). Tässä luvussa kerromme tarkemmin Covid-19:stä ja sen vaikutuksista yhteiskuntaan sekä palveluihin.
4.1 Mikä on koronavirus?
Koronavirukset ovat joukko yleisiä viruksia, joita on todettu sekä ihmisillä että eläimillä.
Koronavirukset aiheuttavat ihmisellä yleensä lievän hengitystieinfektion. (Terveyskirjasto Duodecim 2021.) Koronavirusinfektiota esiintyy vuoden ajasta riippumatta, mutta erityisesti syksyllä ja talvella. Koronavirusinfektiot voivat myös pahimmillaan olla kuolemaan johtavia.
Kuolemaan johtavia infektioita ovat aiheuttaneet muun muassa SARS eli Severe Acute Respiratory Syndrome ja MERS eli Middle East Respiratory Syndrome -koronavirukset sekä uusi koronavirus SARS-CoV2. Koronavirus SARS-CoV2:n aiheuttamaa tautia kutsutaan nimellä COVID-19. Koronavirukset tarttuvat hengitystie-eritteiden välityksellä eli pisaratartuntana. Itämisaika tartunnan saamisesta on 2–5 päivää. Koronavirustartunta voidaan todeta hengitystie-eritenäytteestä molekyylibiologisilla menetelmillä. (THL 2021.) Useimmat tartunnan saaneista kokevat lieviä tai kohtalaisia hengityselinsairauden oireita, mutta paranevat tarvitsematta erityisempää hoitoa oireisiin. Jotkut kuitenkin sairastuvat vakavasti ja tarvitsevat lääketieteellistä apua. Varsinkin ikäihmiset tai ihmiset, joilla on sairauksia, kuten sydän- ja verisuonisairauksia, diabetes, krooninen hengityselinsairaus tai syöpä ovat riskissä vakavaan sairastumiseen. (WHO [viitattu 15.9.2021].) Lapset voivat
sairastua koronavirukseen, mutta vaikuttaa siltä, että lapset saavat tartunnan harvemmin kuin aikuiset sekä tartunta on lievempi (NHS 2021).
Covid-19 on zoonoosi eli tartuntatauti, joka tarttuu eläimestä tai hyönteisestä ihmiseen. Tauti siirtyy eläimestä tai hyönteisestä ihmiseen esimerkiksi ilman, syljen tai pureman välityksellä (Calleja 2020, 23). Covid-19:n alkuperä on toistaiseksi vielä hämärän peitossa, ja siitä on monia eri teorioita. Yleisin teoria on, että se sai alkunsa vuoden 2019 lopulla Kiinan Wuhanissa villieläinmarkkinoilla, jossa oli koronavirusta kantavia lepakoita. (Kettunen 2020.) On kuitenkin tullut ilmi myös väitteitä, että se olisi saanut alkunsa jo aikaisemmin ja luultua etelämmässä (Incoronato 2020). 11.10.2021 mennessä Suomessa on todettu yhteensä 147 297 koronavirustartuntaa. 1096 henkilöä on kuollut saamaansa tartuntaan.
(Koronatilastot 2021.)
Jotta Covid-19-infektiota voitaisiin ehkäistä, maailmassa on kehitetty useita koronarokotteita (Terveyskirjasto 2021). Rokotteiden tavoitteena on lieventää Covid-19-infektion oireita ja estää taudin vakavia tautimuotoja ja kuolemia (STM [Viitattu 4.10.2021]). Rokotteiden teho perustuu siihen, että rokotteilla opetetaan elimistö torjumaan varsinaista koronavirusta, jos tautia aiheuttavaa virusta pääisisi elimistöön. Rokotteiden teho Covid-19-infektion ehkäisyssä on noin 95 %. Tällä hetkellä, jotta rokotuksesta saa täyden tehon, suositellaan ottamaan 2 annosta. (Terveyskirjasto 2021.) Heille, jotka ovat voimakkaasti immuunipuutteisia, suositellaan kolmen annoksen rokotussarjaa, koska tutkimusten mukaan kahden rokotteen jälkeen vaste jää usein puutteelliseksi (Tays 2021). Annosten välissä tulisi olla 3–12 viikkoa riippuen otettavasta valmisteesta (Terveyskirjasto 2021).
Vuoden 2020 joulukuussa ensimmäiset suomalaiset saivat koronarokotuksen. Ensimmäiset rokotteet saivat terveydenhuollon ammattilaiset, jotka työskentelivät kriittisimmässä koronaviruspotilastyössä. Tämän jälkeen rokotusjärjestyksessä seuraavaksi tulivat 70 vuotta täyttäneet ja sitä vanhemmat henkilöt ja sen jälkeen riskiryhmään kuuluvat henkilöt.
Suomessa rokotteen ottaminen on vapaaehtoista. (Akimo ym. 2020; STM [Viitattu 4.10.2021].) Lokakuun 2021 alussa Suomen väestöstä 63 % oli täysin rokotettuja ja 11 % ensimmäisen annoksen saaneita (Our World in Data 2021).
4.2 Miten koronavirus on muuttanut yhteiskuntaa ja palveluita?
Kun Covid-19 alkoi Suomessa keväällä 2020, kaikkien elämä muuttui ja ihmiset joutuivat luopumaan siitä, mitä olivat pitäneet normaalina. Ihmiset joutuivat luopumaan päivittäisestä vuorovaikutuksesta ulkomaailmaan sekä tuntemiinsa ihmisiin ja vapaudesta kulkea kuinka halusivat. Ihmiset joutuivat tottumaan uuteen normaaliin, kuten etätöiden tekoon. (Calleja 2020, 85–86.) Ihmisiä suositeltiin taudin leviämisen ehkäisemiseksi välttämään julkisia paikkoja, pysymään enemmän kotona, pitämään turvavälejä muihin, mahdollisuuksien mukaan tekemään etätöitä, ja ne yritykset, jotka eivät pystyneet mahdollistamaan sosiaalista etääntymistä, joutuivat joko sulkemaan toimintansa kokonaan tai supistamaan aukioloaikoja (Calleja 2020, 58–59). Sosiaalinen eristäytyminen on ongelmallista etenkin heille, jotka olivat juuri päässeet takaisin yhteiskunnan rattaisiin, kuten esimerkiksi saaneet työpaikan pitkän työttömyyden jälkeen tai muulla tavalla päässeet osalliseksi yhteiskunnan toimiin. Tilanne saattoi heistä tuntua takaiskulta omassa elämässä. (Calleja 2020, 61–62.) Keväällä ja kesällä 2020 työttömien työnhakijoiden määrä kasvoi yli kahdellasadalla tuhannella. Vuoden loppupuolella lukumäärä laski selvästi, mutta kääntyi nousuun taas keväällä 2021. Elokuussa 2021 työttömien määrä oli noin 32 000 korkeampi kuin edellis- vuoden alkuun verrattuna. Eniten lomautuksista ja työttömyydestä kärsivät suhteellisen naisvaltaiset (palvelu)alat. (Honkatukia 2021.)
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (2020) tekemän tilannekuvan mukaan tukea tarvitsevien asiakkaiden määrä on koronan myötä kasvanut äitiys- ja lastenneuvolassa, koulu- ja opiskeluterveydenhuollossa sekä lapsiperheiden sosiaalipalveluissa ja lastensuojelussa. Tuloksien perusteella näytti siltä, että lasten, nuorten ja perheiden perustason palvelujen saatavuutta on heikennetty samanaikaisesti, kun tuen tarpeet ovat kasvaneet. Vuoden 2020 koronakevään äkkinäinen palvelujen purku näkyi syksyllä ruuhkina, joiden syntymisten syitä ei tarkkaan tiedetä. THL (2020) kuitenkin kertoo, kuinka esimerkiksi neuvoloissa ja kouluterveydenhuollossa henkilöstöä siirrettiin muihin tehtäviin erityisesti keväällä ja työaikaa jouduttiin monissa paikoissa käyttämään keväällä tekemättä jääneisiin terveystarkastuksiin ja rokotuksiin. Huoli lapsista, nuorista ja perheistä oli kuitenkin suuri. Neuvolan ammattilaiset kokevat, että yksinäisyys ja turvattomuus, vanhemmuuden haasteet, parisuhde- ja mielenterveysongelmat sekä perheen taloudelliset vaikeudet ovat kasvaneet korona-aikana. (THL 2020.)
Teknologian tutkimuskeskus VTT on tutkinut korona-ajan elämäntapaa syksyllä 2020.
Tutkimukseen osallistui 27 eri elämänvaiheessa olevaa henkilöä. Tutkimuksessa kävi ilmi, että vaikka korona-aika on haastanut ja haastaa edelleen ihmisten elämää, on se tuonut paljon myös hyvää pidemmän aikavälin muutosta. Korona-aika on tuonut yhteiskuntaan monipaikkaisen työelämän, jossa hyödynnetään etätyötä ja vuorovaikutuksen virtualisoimista. Vaikka korona-aika vaikutti osin negatiivisesti sosiaaliseen elämään ja yhteydenpito siirtyi osaksi verkkoon, tutkimukseen osallistuneet kokivat sen kokonaisuudessaan kuitenkin myönteiseksi. Kun vuorovaikutus ulkomaailmaan supistui, ihmiset alkoivat viettämään tiiviimmin aikaa perheiden kanssa kotona. Ihmiset alkoivat arvostamaan kotia eri tavalla kuin aiemmin ja halusivat panostaa sen viihtyvyyteen remontoimalla sekä tuomalla sinne lisämukavuuksia. Ruoanlaitto kotona on lisääntynyt, ja ruoan paikallisuutta, terveellisyyttä ja ympäristöystävällisyyttä on alettu arvostamaan.
Ihmiset ovat halunneet alkaa panostamaan omaan hyvinvointiinsa ja terveyteensä liikkumalla ja syömällä hyvin. (Nurmi 2021.)
5 HYVINVOINTI
Saaren (2011, 9) mukaan kansakunnan varallisuutta ja politiikan onnistumista mitataan kansalaisten hyvinvoinnilla. Suomalaisen yhteiskuntapolitiikan lähtökohtana sekä tavoitteena onkin siitä syystä hyvinvoinnin edistäminen. Hyvinvointi on kuitenkin laaja käsite, ja sillä ei ole yksiselitteistä määritelmää. Tästä syystä on erimielisyyttä siitä, mitä hyvinvoinnin tavoittelu yhteiskuntapolitiikan käytännöissä tarkoittaa. Tutkimusta, joka pureutuu hyvinvoinnin määrittelyn kannalta keskeisiin kysymyksiin, kutsutaan hyvinvointitutkimukseksi. Hyvinvointitutkimuksen myötä hyvinvoinnin määritellylle on syntynyt eri suuntauksia ja lähestymistapoja, joissa esimerkiksi hyvinvoinnin osatekijät eriävät toisistaan. (Saari 2011, 9.)
Opinnäytetyössämme käsittelemme lapsiperheiden hyvinvointia vanhemman näkökulmasta. Kun käytämme käsitettä hyvinvointi, viittamme sillä juuri lapsiperheiden hyvinvointiin. Tulemme keskittymään myös siihen, kuinka jokaisen perheenjäsenen hyvinvointi vaikuttaa muiden perheenjäsenten hyvinvointiin, kuten vanhemman hyvinvointi vaikuttaa lapsen hyvinvointiin. Jaamme opinnäytetyössämme hyvinvoinnin subjektiiviseen eli ihmisen henkilökohtaiseen kokemukseen omasta hyvinvoinnistaan sekä objektiiviseen eli ulkoisiin hyvinvointia määritteleviin tekijöihin, kuten asuminen, koulutus ja tulot sekä terveys (Bardy 2009, 228–235). Opinnäytetyössämme käytämme hyödyksi niin objektiivisia kuin subjektiivisia mittareita. Subjektiivisen ja objektiivisen näkemyksen tukena toimivat suomalaisen yhteiskuntatieteilijän Erik Allardtin hyvinvoinnin ulottuvuudet. Kuviossa 5 olemme kuvanneet objektiivisen ja subjektiivisen hyvinvoinnin suhdetta Allardtin teoriaan.
Valitsimme Allardtin teorian osaksi opinnäytetyötämme, sillä koemme sen kuvaavan hyvin hyvinvointiin kuuluvia tekijöitä sekä sopivan aiheeseemme. Teorian kehittämisestä on kulunut aikaa, mutta se on siitä huolimatta yksi käytetyimmistä teorioista hyvinvoinnin tutkimisen saralla.
5.1 Hyvinvoinnin määrittely
Saaren (2011, 9) mukaan hyvinvointi ymmärretään hyvin moniulotteiseksi ilmiöksi, joka sisältää toisiaan täydentäviä ja ehdollistavia ulottuvuuksia. Hyvinvoinnin tutkijat eivät kuitenkaan ole yksimielisiä siitä, mitkä ulottuvuudet tai teemat muodostavat hyvinvoinnin
perustan. Erimielisyyttä on esimerkiksi siitä, mitkä hyvinvointiin vaikuttavat tekijät tulee ottaa huomioon, miten hyvinvoinnin eri ulottuvuuksia painotetaan ja miten eri ulottuvuudet voidaan tehdä yhteismitallisiksi. Tästä syystä hyvinvoinnin määritteleminen on haasteellista.
(Saari 2011, 9.) Hyvinvointi voidaan kuitenkin jakaa kolmeen osatekijään, jotka helpottavat hyvinvoinnin käsitteellistä ymmärtämistä: terveys, materiaalinen hyvinvointi ja subjektiivinen eli koettu hyvinvointi. Koettua hyvinvointia voidaan mitata elämänlaadulla, jolloin tarkkaillaan terveyttä, materiaalista hyvinvointia, odotuksia oman elämän suhteen, ihmissuhteita, omanarvontuntoa ja mahdollisuuksia mielekkään tekemisen toteuttamiselle. (THL 2020.) Koska hyvinvointia on vaikeaa tarkkaan määritellä, sitä on vaikeaa myös mitata. Tutkijat ovat kuitenkin sitä mieltä, ettei hyvinvoinnin mittaamiselle ole olemassa vain yhtä mittaria.
(THL 2016.) Mittaamiseen ja siihen sovellettavien mittareiden valitsemiseen vaikuttaa se, keiden hyvinvointia mitataan, eli onko hyvinvoinnin mittaamisen tarkoitus selvittää yksittäisten ihmisten ja heidän välisiänsä eroja vai onko kohteena kenties kokonainen maa tai alue. Esimerkiksi maiden välisten hyvinvointierojen tarkastelussa usein käytetään taloustieteessä kehitettyä bruttokansantuotteen (BKT, gross international product) suuretta.
(THL, 2016.) Hoffren (2010, 1) tuo kuitenkin artikkelissaan ilmi nobelisti Joseph Stiglitzin ajatuksen siitä, että bruttokansantuote on vanhentunut mittari ja se olisi tarpeen korvata uudella. Hoffren (2010, 5) perustelee asiaa sillä, että bruttokansantuote ei ota huomioon muun muassa tulonjaksoa, ympäristön pilaantumista, luonnonvarojen ylikäyttöä eikä muitakaan ihmisten hyvinvointiin keskeisesti vaikuttavia tekijöitä. Myös STM:ltä Mattila-Wiro ja Ahokas (2021) tuovat ilmi ajatuksen siitä, että bruttokansantuotteen tueksi tuotaisiin täydentäviä ja hyvinvointia laajemmin kuvaavia mittareita sekä indeksejä.
Bruttokansantuotteen tilalle on olemassa pätevämpiä mittareita, kuten Index of sustainable Economic Welfare (ISEW) sekä Genuine Progress Indicator (GPI). Nämä mittarit tarkastelevat hyvinvoinnin kehitystä yksittäisen ihmisen näkökulmasta. Nämä mittarit ottavat huomioon muun muassa kotityön ja tulonjaon sekä ympäristövaikutukset ja luonnon pääoman rappeutumisen. (Hoffren 2010, 6–7.)
Hyvinvoinnin erilaiset mittarit voidaan jakaa objektiivisiin ja subjektiivisiin mittareihin.
Objektiiviset mittarit ovat mitattavasta kohteesta riippumattomia mittareita, kun taas subjektiiviset mittarit ottavat huomioon mittarin kohteen. (THL 2016.) Niemelän ja Saaren (2013, 9) mukaan hyvinvointia ja elinoloja sekä niissä olevia puutteita voidaan mitata joko
absoluuttisin tai suhteellisin kriteerein sekä objektiivisilla ja subjektiivisilla mittareilla. Nämä muodostavat yhdessä nelikentän, jonka avulla saadaan neljä tapaa asemoida hyvinvointia ja elinoloja. Kuviossa 3 avataan nelikenttää konkreettisessa mallissa. Absoluuttista asemaa objektiivisin mittarein (A) tarkasteleva lähestymistapa keskittyy pohtimaan tutkittavan ryhmän käytössä olevia resursseja huomioimatta muiden ihmisten resursseja.
Suhteellisessa asemassa objektiivisin mittarein (B) tarkasteleva lähestymistapa keskittyy taas ihmisten resurssien vertailuun, eli miten tutkittavan ryhmän resurssit eroavat keskiarvoon verrattuna. Absoluuttisen koetun hyvinvoinnin (C) tutkimus kysyy, kuinka tyytyväinen tutkittu ryhmä on omaan hyvinvointiinsa tai elinoloihin ja suhteellisen koetun hyvinvoinnin (D) lähestymistapa puolestaan sitä, kuinka tutkittavan ryhmän tyytyväisyys eroaa väestön keskimääräisestä tyytyväisyydestä. (Niemelä & Saari 2013, 9–10.)
Objektiivinen Subjektiivinen
Absoluuttinen A B
Suhteellinen C D
Kuvio 3. Huono-osaisuuden asemoinnin lähestymistavat (Niemelä & Saari 2013, 10).
Niemelä ja Saari (2013, 10) käyttävät teoksessaan esimerkkinä huono-osaisten asuinoloja. Alla olevassa kuviossa 4 on selkeytettynä, miltä nelikentän asemoinnin lähestymistavat näyttävät, kun tutkimuksen kohteena on huono-osaisten elinolot.
Objektiivinen Subjektiivinen
Absoluuttinen Montako asuinneliötä huono- osaisten asunnossa on?
Kuinka tyytyväisiä huono- osaiset ovat asuntoonsa?
Suhteellinen
Montako asuinneliötä huono- osaisella on väestön keskiarvoon verrattuna?
Kuinka tyytyväisiä huono- osaiset ovat asuntoonsa
eroaa väestön
keskimääräisestä tyytyväisyydestä?
Kuvio 4. Esimerkki (Niemelä & Saari 2013, 10).
Opinnäytetyössämme tutkimuksemme lähestymistapa on absoluuttinen subjektiivisin mittarein. Tarkoituksenamme on saada tietoa siitä, kuinka alle kouluikäiset erityislapsiperheet ovat kokeneet oman hyvinvointinsa koronan luoman poikkeustilan aikana. Tutkimuksessamme pääpaino on siis tutkitun ryhmän subjektiivisessa eli koetussa hyvinvoinnissa. Haluamme kuitenkin tuoda esille hyvinvointiin vaikuttavia objektiivisia tekijöitä, joita tulemme selvittämään hyödyntämällä absoluuttista lähestymistapaa objektiivisin mittarein. Suhteellinen lähestymistapa on jätetty opinnäytetyössämme ulkopuolelle, sillä emme vertaa erityislapsiperheistä saatuja tuloksia muihin ihmisiin tai väestöön.
5.2 Hyvinvoinnin ulottuvuudet
1900-luvun puolessa välissä Suomessa oltiin kiinnostuneita ihmisten arjesta sekä elinoloista. Aiemmin hyvinvointia oli mitattu vain taloudellista kehitystä mittaavilla indikaattoreilla, mutta 1900-luvun puolivälissä haluttiin rinnalle ottaa myös sosiaalisia indikaattoreita, koska katsottiin, etteivät pelkät taloudelliset mittarit riitä kuvaamaan hyvinvointia. Hyvinvointi jaettiin useammaksi pienemmäksi elämän eri osa-alueita kattaviksi
osiksi, tarpeiksi sekä resursseiksi ja niiden alalajeiksi. Myöhemmin toisistaan erotettiin vielä subjektiivinen tyytyväisyys ja objektiivinen elämänlaatu, jolloin saatiin hyvinvointia koskevat käsitykset tarkennettua. (Kainulainen 2011, 140–144.) Sosiologi Erik Allardt, joka on suomalaisen hyvinvointitutkimuksen yksi tunnetuimmista edustajista, yhdisti hyvinvointikäsitteessään sekä tarve- ja resurssinäkökulman että hyvinvoinnin subjektiivisen ja objektiivisen puolen. Tämän lisäksi Allardt otti elämänlaadun uudeksi osatekijäksi.
(Kainulainen 2011, 144–145; Saari 2011, 43.)
Allardt on kuuluisa hyvinvoinnin ulottuvuuksien teoriastaan, joka on merkittävästi suunnannut suomalaista hyvinvointitutkimusta (Saari 2011, 43). 1970-luvulla Allardt toteutti tutkimusryhmänsä kanssa pohjoismaisen hyvinvointitutkimuksen, jonka pohjalta hän kehitti hyvinvointiteoriansa. Tutkimusmaita olivat Suomi, Ruotsi, Norja sekä Tanska ja, haastateltavia oli yhteensä 4000 henkilöä. (Allardt 1976, 10–11.)
Allardtin teorian mukaan hyvinvointi on onnellisuuden, elintason ja elämänlaadun yhdistelmä. Hyvinvointia määritellään tarvekäsitteen avulla, jolloin hyvinvoinnin aste määräytyy tarpeentyydytyksen mukaan. Hyvinvointia voidaan kuvata tilaksi, jossa ihmisellä on mahdollisuus saada keskeiset tarpeensa tyydytetyksi. Tarpeilla tarkoitetaan ihmisen perustarpeita, joiden tyydyttämättä jääminen merkitsee huonoja olosuhteita. Onnellisuus taas liittyy ihmisen omaan subjektiiviseen kokemukseen eli onnellisuuden aste riippuu täysin siitä, kuinka onnelliseksi ihminen kokee tai tuntee itsensä. Hyvinvointi on siis paljon objektiivisempi käsite kuin onnellisuus. Ihminen voi olla epätietoinen tarpeistaan, mutta ihminen on kuitenkin oman onnensa parhain arvioija. (Allardt 1976, 21, 32–33.)
Allardt on jakanut teoriassaan hyvinvoinnin kolmeen eri ulottuvuuteen; elintasoon (having), yhteisyyssuhteisiin (loving) ja itsensä toteuttamiseen (being). Näistä jokainen on jaettu edelleen osatekijöiksi. Elintaso eli having sisältää osatekijöinä tulot, asumisen, työllistymisen, koulutuksen ja terveyden. Elintaso siis osoittaa aineellisia oloja, jotka ovat välttämättömiä elossa pysymiselle sekä huono-osaisuuden välttämiselle. Yhteisyyssuhteet eli loving kuvaa perhe-, ja ystävyyssuhteita sekä työyhteisöä. Ihmisellä on tarve luoda suhde kanssa ihmisiin ja kasvattaa sosiaalista identiteettiä. (THL 2016; Forss & Pimiä 2014, 21;
Lammi-Taskula & Salmi 2014, 39; Saari 2011, 43–44.) Allardtin (1976, 43) mukaan yhteisyyssuhteissa on tärkeää, että ihminen saa rakkautta, välittämistä ja huolenpitoa sekä
antaa niitä. Kolmantena ulottuvuutena on itsensä toteuttaminen eli being, ja se liittyy ihmisen kokemukseen siitä, kuinka hän pystyy vaikuttamaan omaan elämäänsä. Itsensä toteuttaminen osoittaa ihmisen tarvetta olla osallisena yhteiskuntaan sekä elää sovussa luonnon kanssa. (Lammi-Taskula & Salmi 2014, 39; Törrönen 2012, 34).
Itsensä toteuttamisen muotoja ovat arvonanto eli status, korvaamattomuus, omat poliittiset voimavarat ja mielenkiintoinen vapaa-ajan toiminta eli tekeminen. Yhteisyyssuhteet ja itsensä toteuttaminen voidaan katsoa kuvaavan hyvinvoinnin subjektiivista ja elintaso objektiivista ulottuvuutta. (Törrönen 2012, 34.) Näiden kolmen ulottuvuuden lisäksi Allardt on myöhemmin lisännyt lisäulottuvuuden doing, jota käytetään vaihtelevasti. Doing kuvaa ihmisen mahdollisuuksia vapaa-ajan toimintoihin. Doing liitetään vahvasti being- ulottuvuuteen, koska se liittyy ihmisen itsensä toteuttamiseen. Näitä ulottuvuuksia käytetäänkin usein limittäin. (Lammi-Taskula & Salmi 2014, 39–40.)
Kuvio 5 Hyvinvoinnin ulottuvuudet (Forss & -Pimiä 2014, 21; THL 2016; Saari 2011, 43–44; Lammi-Taskula & Salmi 2014, 39).
Lammi-Taskula ja Salmi (2014, 39–40) ovat tuoneet esille ajatustaan siitä, että Allardtin hyvinvoinnin ulottuvuuksiin voitaisiin lisätä vielä lisäulottuvuuksia, jotta se soveltuisi vielä paremmin 2010-luvulle. Lisäksi he katsovat, että kun tarkastellaan ulottuvuuksia työn ja perheen näkökulmasta lisäulottuvuuksille voisi olla tarve. Lammi-Taskulan ja Salmen (2014, 40) ajatusta tukee heidän tekemänsä esimerkki, jossa he tuovat esille näkökulmaa, että perhe sijoittuu Allardtin näkökulmassa loving-ulottuvuuteen, vaikka perheessä tehdään paljon palkatonta työtä eli kotitöitä. Having-ulottuvuuteen taas lisätään työolot, vaikka työoloihin sisältyy teemoja myös loving- ja being-ulottuvuuksista, kuten työyhteisö ja mahdollisuus toteuttaa itseään töissä. Lammi-Taskula ja Salmi (2014, 39–40) pyrkivät ajatuksellaan tuomaan esille huomiota siitä, ettei ulottuvuuksien teemoja voi suoraan rajata vain tiettyihin ulottuvuuksiin, vaan ulottuvuudet liittyvät vahvasti toisiinsa ja menevät hieman päällekkäin.
Otimme Allardtin teorian osaksi opinnäytetyötämme, sillä teoriassa korostuu niin resurssipohjaisia kuin koettuun hyvinvointiin perustuvia mittareita. Saaren (2011, 43) mukaan kotitalouden kannalta olennaisinta hyvinvoinnin rakentumisessa on resurssilähtöisten ja koetun hyvinvoinnin yhdistäminen tavalla, jolloin kotitaloudessa saavutetaan hyvää elämää koskevia tavoitteita. Koska tutkimuksemme kohteena on yksittäiset perheet ja heidän kotitaloutensa, niin koimme Allardtin teorian sopivan tutkimusaiheeseemme. Forss ja Vatula-Pimilä (2014, 21) tuovat esille tekstissään, että Allardtin määrittelemät hyvinvoinnin ulottuvuudet tulevat edelleen jatkuvasti esille, kun ihmisiltä iästä riippumatta kysytään, mitkä asiat he kokevat tärkeiksi hyvinvointinsa kannalta.
Myös Lammi-Taskula ja Salmi (2014, 39–40) sanoittavat Allardtin hyvinvoinnin ulottuvuuksien olevan melko monipuolisia ja rikkaita.
Tärkeä havainto Allardtin teoriassa kuitenkin on, että siitä puuttuu kytkös resurssien ja koetun hyvinvoinnin välillä. Allardt pyrki kolmijaollaan yhdistämään resurssit ja koetun hyvinvoinnin, mutta ne osoittautuivat toisistaan riippumattomiksi, jolloin painopiste siirtyi enemmän resurssien suuntaan. (Saari 2011, 44.) Allardt havaitsi, ettei kotitalouden tulojen ja elämään tyytyväisyyden välillä ollut juurikaan yhteyttä (Kainulainen & Saari 2013, 22).
Koska teemme laadullista tutkimusta, painopisteemme on saada selville tutkittavan ryhmän omia kokemuksia ja ajatuksia aiheesta. Tästä syystä otimme opinnäytetyöhömme mukaan vahvemmin subjektiivisen hyvinvoinnin näkökulman eli sen, miten erityislapsiperheiden
vanhemmat itse kokevat oman ja perheidensä hyvinvoinnin unohtamatta kuitenkaan perheen hyvinvointiin vaikuttavia objektiivisia tekijöitä.
5.3 Lapsiperheiden ja lapsen hyvinvointi
Järvisen ym. (2012, 32) mukaan perhe on systeemi, jossa jokainen perheenjäsen vaikuttaa toisiin. Perhettä voidaan siis tarkastella järjestelmänä, osajärjestelminä ja niiden välisenä vuorovaikutuksena. Siksi on tärkeää kiinnittää huomiota perheenjäsenten välisiin suhteisiin sekä niissä tapahtuviin muutoksiin. Esimerkiksi perhetyössä toimitaan usein siten, että lasten hyvinvointia pyritään edistämään vanhempien kautta (Järvinen ym. 2012, 33).
Ihmisen psyykkiselle ja fyysiselle hyvinvoinnille on välttämätöntä, että ihmisen perustarpeet eli fysiologiset tarpeet ja kasvun tarpeet täyttyvät. Fysiologisilla tarpeilla tarkoitetaan syömistä, juomista, erittämistä ja peseytymistä. Ihmisen fysiologiset tarpeet tulee olla tyydytetty, että ihminen voi toteuttaa kasvun tarpeitaan. Kasvun tarpeet tarkoittavat ihmisen halua ja kykyä oppia uusia asioita ja toteuttaa omia haluja. Lapsen hyvinvoinnin edistämiseksi lapsen huoltajien tulee siis huolehtia, että lapsen tarpeet toteutuvat.
(Seppänen, Simola & Liukkonen 2021, 110.)
Lapsen vanhemmilla ja muilla huoltajilla on ensisijainen vastuu lapsen hyvinvoinnista. Lapsen vanhemman ja muun huoltajan tulee turvata lapselle tasapainoinen kehitys ja hyvinvointi siten kuin lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetussa laissa (361/1983) säädetään. (L 13.4.2007/417.)
Lapselle tärkein hyvinvoinnin tekijä on hänen perheensä. Lapsen hyvinvointiin vaikuttaa hänen vanhempiensa ja perheen voimavarat yhdessä lapsen omien resurssien kanssa.
Lapsen hyvinvoinnin suhteen perheen ulkoiset ja sisäiset resurssit voivat toimia joko suojaavana tai riskiä lisäävänä tekijänä. Ulkoisilla resursseilla tarkoitetaan muun muassa perheen taloudellista tilannetta, asumistasoa, vanhempien koulutustasoa sekä ammattia.
Sisäisillä resursseilla taas tarkoitetaan perheen historiaa, lapsi-vanhempi-suhdetta sekä vanhempien ja lasten persoonallisuutta. (Forssen, Laine & Tähtinen 2002, 88.) Sosiaalityön näkökulmasta lapsen hyvinvointia rajoittavat perheen taloudelliset vaikeudet, vaihtuvat tai turvattomat ihmissuhteet, aikuiskeskeinen tai impulsiivinen elämäntyyli tai ylipäätään vaikeus vastata lapsen tarpeisiin (Kuivakangas 2002, 34–35). Perheille kohdennetuilla
palveluilla pyritään tukemaan vanhempia tai muita huoltajia, ja siten turvaamaan lapsen hyvinvointi ja kasvatus (Kontula 2018).
Lapsiperheiden hyvinvointi muodostuu monista eri tekijöistä. Työ ja perhe ovat tärkeitä hyvinvoinnin osatekijöitä ja ihmisen keskeisimpiä elämän osa-alueita. Näistä kumpikin vaativat sekä fyysisiä, että psyykkisiä voimavaroja ja aikaa. Työoloilla, työn järjestämisen tavoilla ja työajoilla on suuri merkitys hyvinvoinnin kannalta. (Lammi-Taskula & Salmi 2014, 38.) Ihmisen ajankäytön sisällön ja rakenteen ajatellaan vaikuttavan hyvinvointiin. Vapaa- ajan lisääntymisen ajatellaan lisäävän hyvinvointia. Vapaa-aika ei kuitenkaan välttämättä ole myönteinen asia, varsinkin jos sitä on liikaa. Yleisesti voidaan myös ajatella, että vapaa- aikaa hyödynnetään hyvinvointia edistävällä tavalla, vaikka näin ei välttämättä ole. (Raijas 2011, 244.)
Työoloilla, työn järjestämisen tavoilla ja työajoilla on suuri merkitys hyvinvoinnin kannalta.
Ne vaikuttavat niin ihmisen ajankäyttöön kuin voimavaroihin. (Lammi-Taskula & Salmi 2014, 38.) Työelämässä on tapahtunut muutoksia työajoissa, jolloin ne ovat moninaistuneet ja sirpaloituneet. Lisäksi työn intensiteetti on noussut sekä epätyypilliset työajat yleistyneet.
Myös työn ja vapaa-ajan raja on madaltunut. Teknologinen murros ja digitalisaatio ovat muuttaneet perusteellisesti työn sidoksia aikaan ja paikkaan. Myös työtehtävät, työvälineet ja työn sisällöt ovat useilla aloilla muuttuneet. (Sorsa & Rotkirch 2020.) Työtuntien määrän on myös todettu vaikuttavan hyvinvoinnin kokemukseen. Tutkimuksen mukaan kokoaikatyö näyttää lisäävän hyvinvointia, mutta tietyn työmäärän jälkeen työmäärän kasvu alkaa heikentämään hyvinvointia. (Raijas 2011, 244–247.)
Työn ja perheen vuorovaikutuksen luonne toimii sekä ristiriitoja luovana, että toisilleen resursseja antavana suhteena. Tämä kuvaa hyvin sitä, kuinka hyvin nuo ulottuvuudet kietoutuvat toisiinsa niin hyvinvoinnin mahdollistamisessa kuin vaikeuttamisessa. Työn ja perheen yhteensovittamiseen liittyy perheissä usein hyvinvoinnin näkökulmasta kielteisiä jännitteitä. (Lammi-Taskula & Salmi 2014, 40.) Työn ja perheen yhteensovittamisen helpottaminen onkin noussut lapsiperheissä toivotuimmaksi perhepoliittiseksi toimenpiteeksi. Perhepolitiikassa työn ja perheen yhteensovittamisessa on tavoitteena parantaa vanhempien mahdollisuuksia viettää enemmän aikaa lastensa kanssa, helpottaa vanhempien työssäkäyntiä sekä kannustaa myös isiä käyttämään perhevapaitaan. (Kontula
2018.) Työn ja perheen yhteensovittamalla halutaan myös edistää työllisyyttä, tasa-arvoa ja hyvinvointia, sillä työn ja perheen ristiriitojen on todettu Suomessa esimerkiksi ennakoivan pitkiä sairaspoissaoloja sekä myös avioeroriskiä. (Sorsa & Rotkirch 2020.) Työn ja perheen yhteensovittamisella on siis suuri merkitys lapsiperheiden hyvinvoinnille. Työelämän joustavuudella sekä erilaisilla vanhempien ohjaus- ja tukitoimilla voidaan välillisesti vahvistaa leikki-ikäisen lapsen tärkeimpiä kehitystehtäviä ja hyvinvointia. (THL [Viitattu 15.10.2021].)
Työttömyyden nähdään myös heikentävän ihmisten koettua hyvinvointia kahdella tapaa:
sosiaalisen työyhteisön menettämisenä sekä taloudellisen turvallisuuden heikkenemisenä.
Alhaiset tulot, köyhyys ja rajalliset resurssit alentavat ihmisten mahdollisuuksia toteuttaa itseään elämässä ja sitä kautta heikentää koettua hyvinvointia. Todetusti hyvätuloisten joukossa on suhteellisesti enemmän onnellisia ihmisiä kuin pienituloisten. (Raijas 2011, 244–247.) Suomessa on noin 150 000 alle 18-vuotiasta lasta, joista 14 prosenttia elää pienituloisissa perheissä. Lapsiperheköyhyys on ollut tasaisessa kasvussa jo usean vuoden ajan. Tuoreimmat luvut lapsiperheköyhyydestä ovat vuodelta 2017, joten ei ole tietoa siitä, paljonko lapsiperheköyhyyttä on tällä hetkellä. (Mannila 2019.)
Lapsiperheiden köyhyysriskiä pyritään myös pienentämään perhepolitiikalla. Suomessa erityisen suuri köyhyysriski on yksinhuoltajilla, sillä vuonna 1995 joka kymmenes yksinhuoltajatalous eli köyhyysrajan alapuolella, mutta vuonna 2007 näitä talouksia oli jo joka neljäs. Köyhyys on huomattavasti yleisempää siis yksinhuoltajien keskuudessa kuin kahden vanhemman perheissä. Köyhyyteen lapsiperheissä vaikuttaa myös lasten ikä.
Varsinkin perheissä, joissa on alle kolmevuotiaita lapsia, on pienituloisuusasteella mitattuna suurin köyhyysriski. Usein näissä perheissä on vapaaehtoisesti tai työmahdollisuuksien puuttuessa päädytty siihen, että jonkin aikaa vain toinen vanhemmista käy ansiotyössä.
Tämän seurauksena perheen tulotaso voi olla alhainen. (Kontula 2018.)
Yhteiskunnalliset olosuhteet heijastuvat siis perheisiin. Sosioekonomisella aseman vaikutus lasten sekä nuorten terveyteen, oppimiskykyyn, käyttäytymiseen ja syrjäytymiseen on suuri.
Perheiden erilaiset sosiaaliset, aineelliset ja kulttuuriset voimavarat saattavat siirtyä myös sukupolvelta toiselle. Jotta eriarvoisuutta saataisiin vähennettyä ja syrjäytymistä ehkäistä, on turvatta lapsille ja nuorille edellytykset heidän kehitykselleen. Tämä tarkoittaa sitä, että
turvataan kehitysympäristöjen kuten kodin, päivähoidon, koulun, työn ja vapaa-ajan ympäristöjen toimintaedellytykset. Lapselle tärkeimpiä suojaavia tekijöitä ovat myönteiset ihmissuhteet sekä onnistumisen kokemukset esimerkiksi koulussa tai harrastuksissa. (THL [Viitattu 15.10.2021].)
