misen vasemmiston tekemä moralistinen hyökkäys ja sen epäreiluus (ks. www.tsv.fi/
ttapaht/025/Tammisalo.pdf). Syksyllä 2002 evoluutiopsykologi Steven Pinker puolestaan julkaisi yhteiskuntatieteiden vallitsevasta pa- radigmasta kattavan kritiikin The Blank Slate.
Teokseen on kerätty kovimman tason haaste, josta sosiologeilla ei ole enää varaa teeskennel- lä, että se ei koskisi heitä.
Mielestäni Pinker osoittaa vastaansanomat- tomasti, että mieltä, aivoja, geenejä ja evoluu- tiota koskevat tieteet ovat lyöneet sirpaleiksi
”tabula rasan” varteenotettavana ihmiskäsi- tyksenä. Vallitseva yhteiskuntatiede näyttää kuitenkin pitävän siitä kiinni lähinnä moraali- sen ja poliittisen nostatuksen takia. Pinkerin mukaan monet pitävät sen vaihtoehtoja kiel- lettynä alueena, jota on vältettävä hintaan mi- hin hyvänsä. Sulkunen on kuitenkin selvästi hylännyt tabula rasan ja näkee ihmisluontokä- sityksen hedelmällisyyden sosiologialle, mutta miksi hän edelleen väheksyy sosiobiologeja ja evoluutiopsykologeja, jotka ihmisluonnosta ovat eniten kiinnostuneet?
Valoa yhteiskuntatieteisiin?
Ulkoapäin katsottuna yhteiskuntatieteet ovat olleet hämärän rajamailla viimeiset parikym- mentä vuotta. Tuntuu, että tämän takia sinne on vuosien varrella päätynyt henkilöitä, joilla ei selvästikään ole kykyä vastata evoluutiopsyko- logian tai sosiobiologian asettamiin haasteisiin.
Olen joskus ajatellut, että nykyinen yhteiskun- tatiede ja psykologia tulisi laittaa pehmeälle lakkautuslinjalle, ja että tilalle olisi pystytettävä uusi yhteiskuntatiede, jonka psykologit, antro- pologit ja sosiologit pystyisivät luonnontieteel- listä tarkkuutta vaativaan ajatteluun. Ehkä täl- lainen on liian pessimististä, sillä Sulkusen jut- tu on toiveita herättävä ja rohkea avaus – sosio- logilta. Ehkä se merkitsee kauan odotettua jäi- den lähtöä sosiologiasta. Kun tähän vielä lisä- tään J. P. Roosin pari tuoretta artikkelia, tilanne ei näytä ollenkaan hassummalta.
Kirjoittaja on vapaa toimittaja ja Darwin-seuran puheenjohtaja. www.geocities.com/otammisalo
I T T E E E S
SÄ
T A
PAHT UU
45
Miten ihmisen kadonnut turkki vaihtui vaatteisiin?
Pekka Nuorteva
Täit nousivat Tieteessä tapahtuu -lehteen 4/2002 hupaisana esimerkkinä siitä miten vä- häpätöiset hyönteiset voivat aiheuttaa niin- kin merkittävän ilmiön kuin ihmisen karvat- tomuuden. Tämä antoi minulle aiheen huo- mauttaa, että pilkkukuumeen ainoina levit- täjinä toimivilla täillä on tosiaan kapasiteet- tia tuollaisen evolutionaarisen muutoksen aiheuttamiseen (TT 6/2002). Samalla huo- mautin siitä, ettei tiedeyhteisössä ole kun- nolla tajuttu, miten mahtavalla voimalla sai- rauksia levittävät hyönteiset vaikuttavat ih- misen kuolleisuuteen sekä maailmantalou- den ja kansanterveyden keskeisiin ongel- miin. Nuo vaikutukset on tutkittu ja doku- mentoitu varsin perusteellisesti. Ongelmana on, ettei olemassa oleva tieto liiku hyönteis-
tieteen spesiaalialalta niiden tietoisuuteen, joiden holistiset maailmanmallit vinoutuvat tuon tiedon väheksynnän vuoksi.
Professori Arno Forsius ja FL Virpi Kauko oli- vat Tieteessä tapahtuu -lehden numeroon 7/2002 lähettäneet kannanottonsa asiaan. Ne ilahduttivat minua, koska keskustellenhan asiat parhaiten edistyvät. Arno Forsiuksella oli kirjoituksensa johdannossa evoluutiome- kanismiin liittyviä yleisiä näkemyksiä, mutta hyönteisten osuuteen hän ei siinä puuttunut.
Hyönteiset hän otti esille vain ihmisen karva- peitteen häviämisen osalta. Hän arveli, että karvapeitteen häviäminen on pikemminkin li- sännyt ihmisen alttiutta kirppujen, luteiden, täiden ja hyttysten hyökkäyksille. Virpi Kauko
T I ET EE
S S
ÄT
A P A T H U U
46
puolestaan kysyy, missä olosuhteissa turkista ylipäänsä on enemmän hyötyä kuin haittaa syöpäläistorjunnan kannalta.
Syöpäläisten elintapaerot ovat suuria
Tilanteen ymmärtämiseksi on todettava, ettei- vät ”verta imevät syöpäläiset” muodosta min- käänlaista ekologisesti yhtenäistä joukkiota.
Erot täiden, luteiden, kirppujen, hyttysten ja kärpästen elintavoissa ovat ratkaisevan suuria – samaa luokkaa, kuin erot nisäkkäiden, kalo- jen, käärmeiden, lintujen ja sammakoiden elintavoissa. Kunkin ”syöpäläisryhmän” suh- detta karvapeitteeseen on siksi tarkasteltava erikseen.
Tällaista tarkastelua suoritettaessa on huo- mattava, että hyönteisten verenimentä ei si- nänsä vaikuta ihmisen kuolleisuuteen juuri mitään. Ratkaisevaa ihmisen menestymiselle ja evoluutiopaineiden synnylle on vain se, kuinka vaarallisia sairaudenaiheuttaja-mikro- beja erilaatuiset ”syöpäläiset” siirtävät ihmi- seen.
Käytyyn keskusteluun liittyen on syytä ly- hyesti todeta eri syöpäläistyyppien elämänta- vat, suhde turkkiin ja kyky levittää tappavia sairauksia:
TÄIT elävät kaikissa elinvaiheissaan ihmi- sen turkissa ja ovat siitä ehdottoman riippu- vaisia. Täitten ihmiseen levittämä pilkkukuu- me on erittäin vaarallinen ja korkeata kuollei- suutta aiheuttava sairaus. Pilkkukuume voi levitä vain täitten välityksellä. Se esiintyy laa- joina epidemioina erityisesti sotajoukoissa, koska täit pääsevät tiheään miehitetyissä ma- joitustiloissa tehokkaasti siirtymään ihmisestä toiseen. Sukuelinten karvoituksessa elävä sa- tiainen ei toimi pilkkukuumeen levittäjänä, päätäin levittämiskyky on heikko.
LUTEET elävät kaikissa kehitysvaiheissaan ihmisten asumuksissa ja käyvät ajoittain ime- mässä verta. Turkki ei muodosta estettä ruo- kailulle. Tavalliset luteet eivät levitä sairauk- sia. Vain eräät Etelä-Amerikassa elävät Triato- minae alaheimon luteet (28 lajia) levittävät vaarallista Trypanosoma cruzi- siimaeliön ai- heuttamaa Chagasin sairautta.
KIRPUT elävät toukkina maassa, pesien pehmusteissa tai lattianraoissa ja syövät or- gaanisia jätteitä. Aikuisasteella ne käyvät ajoittain imemässä nisäkkäiden ja lintujen ver- ta. Kirput pystyvät hyvin liikkumaan isäntän-
sä turkissa, mutta eivät ole siitä ehdottoman riippuvaisia. Kirppuaikuiset levittävät ihmi- selle tappavan vaarallista paiseruttoa, joka on esiintynyt lukuisina maailmanlaajuista kuole- maa aiheuttavina pandemioina (mm. musta surma).
Rutto on varsinaisesti luonnonvaraisilla pikkunisäkkäillä esiintyvä kirppujen levittä- mä sairaus (sylvatic plague). Pikkunisäkkäiden kirput saattavat levittää sairauden suoraan ih- misiin (mm. marmotinmetsästäjiin), mutta ta- vallisesti ruttotartunta leviää ensin luonnon jyrsijöistä ihmisasutuksen parissa eläviin mus- tarottiin ja näistä edelleen kirppujen siirtämä- nä ihmisiin. Paiseruttopandemiat muuntuvat toisinaan ilman kirppuja leviäväksi keuhkoru- toksi. Ruttopandemiat ovat kautta aikojen jar- ruttaneet tehokkaasti ihmiskunnan lisäänty- mistä – jopa tehokkaammin kuin isorokko.
Rottasotien, asumishygienian parantamisen, hyönteismyrkkyjen levittämisen ja antibioot- tien käytön yhteisvoimalla on ruttoepidemiat nyttemmin saatu kuriin.
HYTTYSET (moskiitot) elävät pääosan elä- mästään toukkina erilaisissa pikkulampareis- sa ja syövät niiden pieneliöstöä. Aikuisina hyttysnaaraat käyvät imemässä verta nisäk- käistä ja linnuista. Verestä saatavat aminoha- pot edistävät munien kehitystä. Ruokailukoh- teena olevien nisäkkäiden karvapeite vaikeut- taa jossain määrin hyttysnaaraiden ve- renimentää, mutta ei muodosta sille ehdoton- ta estettä.
Hyttyset levittävät ihmiseen neljää mala- rialoislajia, paria ihmisveressä elävää sukkula- matoa ja 40–80 virussairautta. Erityisesti mala- riaa levittävät Anopheles-suvun hyttyset toimi- vat kuoleman niittomiehinä tehokkaammin kuin mitkään muut vertaimevät hyönteiset.
Hyttysten levittämän malarian vaikutus ih- miskunnan runsauteen jatkuu tehokkaana vuodesta toiseen eikä esiinny sellaisina ajoit- tain toistuvina pandemioina kuin kirppujen levittämä rutto. Malaria on keskittynyt lämpi- mille ilmastoalueille, koska malarialoisijoiden kehityskulkuun kuuluva lisääntyminen hytty- sen elimistössä estyy, jos niiden vaihtolämpöi- nen isäntä ei elä riittävän lämpimällä ilmasto- alueella. Malariaa voidaan tehokkaimmin tor- jua hyttysiin kohdistuvilla toimenpiteillä.
DDT:tä torjuntamyrkkynä käyttänyt WHO oli jopa vähällä onnistua malarian täydellisessä hävittämisessä, mutta hanke raukesi, kun hyt- tysille kehittyi ankaran valintapaineen esiin puristamana DDT-resistenssi.
KÄRPÄSET, jotka kiusallisen tunkeilevina häärivät ihmisen ympärillä, ovat suorittaneet toukkakehityksensä ulosteissa, raadoissa ja muissa orgaanisissa jätteissä. Aikuistuneet kärpäset syövät aluksi kukkien mettä ja muita makeita nesteitä, myöhemmin mätänevistä ai- neksista tihkuvia valkuaispitoisia nesteitä.
Kärpästen suorittama sairaudenlevitys ei ta- pahdu suoraan ihmiseen, vaan keittiössä ja ruokahuoneessa esiin nostettuihin elintarvik- keisiin, joille kärpäset saapuvat aterioimaan.
Tavataan sanoa, että kärpäset muodostavat ulosteissa, kaatopaikoilla ja raadoissa muhivil- le sairaudenaiheuttajamikrobeille tehokkaan ilmasillan ihmisen elintarvikkeisiin.
Kaikkiaan kärpästen tiedetään levittävän yli sataa ihmiselle patogeenistä mikrobilajia.
Erityisen tehokkaasti kärpäset levittävät ripu- lisairauksia aiheuttavia bakteereita ja viruksia – aikanaan isorokkoviruksiakin. Kehitysmais- sa kärpästen vuodenaikainen runsaudenvaih- telu heilahtelee samassa tahdissa kuin lasten ja imeväisten ripulikuolleisuus. Mikrobeja kul- keutuu osaksi kärpästen pintaan tarttuneina, osaksi ulosteissa. Kärpästen suolistossa ei ole bakteereita tappavia ruuansulatusnesteitä vaan olosuhteet, joissa bakteerit pystyvät jopa lisääntymään.
Kärpästen ulosteetkin ovat mikrobiystäväl- lisiä sikäli, että ulostepisaran pintaan kehittyy mikrobeja kuivumiselta suojaava kelmu. – Koska kärpästen sairaudenlevitys tapahtuu elintarvikkeiden välityksellä, jää ihmisen kar- vaisuus vaille merkitystä.
TSETSEKÄRPÄSET ovat Glossina-sukuun kuuluvia verta imeviä kärpäsiä, joiden pää- asiallisena esiintymisalueena on Afrikka. Ne levittävät syljessään Trypanosoma-suvun siima- eliöitä ihmisten ja luonnonvaraisten nisäkkäi- den verisuonistoon. Ihmisellä Trypanosomat aiheuttavat kahta tappavaa unitautimuotoa.
Karjalla ne aiheuttavat naganaa, joka estää karjanhoidon laajoilla alueilla. Karvapeite ei estä tsetsekärpästen ruokailua. Tästä kertoo naganan olemassaolo, sekä tsetsekärpästen kyky levittää T. rhodesiensen aiheuttamaa äkil- lisesti tappavaa unitautimuotoa karvaisista ni- säkkäistä ihmisiin. Pelkästään ihmisellä elävää T. gambiense unitautiloista vastaan ihminen on kehittänyt sellaisen immunologis-fysiologisen vastustuskyvyn, joka pitkittää unitaudin kes- toaikaa niin monilla vuosilla, että ihminen eh- tii lisääntyä ennen kuolemaansa. Joillain alueilla vastustuskyky on kehittynyt niin te- hokkaaksi, että unitauti ei tapa lainkaan.
Tässä tapauksessa evoluution toiminta ei ole kohdistunut sairautta levittävään hyöntei- seen vaan suoraan sairauden aiheuttajaan.
Täit ovat tärkeimpiä turkinpoistossa
Kun tarkastelemme edellä esiteltyjen ”syöpä- läisten” joukkoa, voimme todeta, että vain täit elävät koko elinikänsä isäntänsä karvaviida- kossa. Muut tarkastellut ”syöpäläiset” pistäy- tyvät vain aikuisasteella aterialle turkkiin.
Edelleen voimme todeta, että vain täit ovat ehdottomasti riippuvaisia isäntänsä karvapeit- teen olemassaolosta. Kirpuille turkki on sen verran hyödyllinen ruokarauhan antajana, että niiden pintaan on evoluutiossa kehittynyt ta- kaviistoon sojottavia sukasia, jotka estävät kirppuja putoamasta pois, jos isäntä ravistelee turkkiaan. Joidenkin toisten syöpäläisten ve- renimentää isännän karvapeite saattaa hieman haitata, mutta karvattomuus merkitsee niille vain vähäistä ruokailun helpottumista.
Täitten levittämä pilkkukuume on ihmisel- le sen suuruusluokan haitta, että se on pysty- nyt käynnistämään evolutionaarisen karvan- poiston. Useat muutkin ihmisen ”syöpäläiset”
pystyvät levittämiensä patogeenisten mikro- bien voimalla nostamaan saman suuruisia tai suurempiakin evoluutiopaineita kuin pilkku- kuume-riketsioilla varustautuneet täit. Vaan muut sairauksia levittävät hyönteiset eivät ai- heuta karvattomuutta, koska karvattomuuden synty ei auttaisi mitään niiden torjunnassa.
Evoluutiomyllyssä kehittyvät hyönteisiä torju- vat mekanismit kohdistuvat kunkin ”syöpäläi- sen” elämänkierron herkimpiin kohtiin.
Ihmisen karvattomuudella saavutettu hyö- ty rajoittuu siis täin ja sen levittämän epidee- misen pilkkukuumeen torjuntaan. Täiriesaa voidaan siten perustellusti pitää pääsyynä ih- misen karvattomuudelle.
Kadonnut turkki vaihtuu vaatteisiin
Vastaamatta on vielä kysymys siitä, miksi ih- meessä karvattomaksi ja täivapaaksi kerran kehittynyt ihminen pukeutui myöhemmin tal- joihin ja vaatteisiin, jotka antoivat täiriesalle paluumahdollisuuden. Asia tulee ymmärrettä- väksi jos mietitään, mitä seurauksia turkista ja täikannasta luopumisesta oli ihmiselle, joka
I T T E E E S
SÄ
T A
PAHT UU
47
T I ET EE
S S
ÄT
A P A T H U U
48
siihen aikaan eli alkuperäisellä asuinalueel- laan trooppisen kuumassa Afrikassa. Turkin menetys ei siellä johtanut viluun. Pilkkukuu- metta levittävän täikannan häviäminen mer- kitsi kuolleisuuden alenemista ja ihmispopu- laation kasvua. Ekologiasta tiedetään, että po- pulaatiotiheyden kasvu purkautuu tietyn ra- jan saavutettuaan vaelluksena perinteisen asuinalueen rajojen ulkopuolelle.
Näin ihmisiä virtasi Afrikan kuumuuskes- kuksesta viileämmille alueille. Siellä karvatto- mille ihmisille tuli viluinen olo. Vilun torjumi- seksi ihminen keksi turvautua nuotion loi- muun ja saaliseläinten taljoihin. Vilu väistyi, mutta täit ja pilkkukuume suorittivat paluun ihmisen riesaksi. Uudestisyntyneen täivaivan haitta oli kuitenkin pienempi kuin alkuperäi- selle asuinalueelle jääneen trooppisen loislau- man aiheuttama haitta. Ja niin ihmiskunta saattoi jatkaa maailman valloitusta keinotur-
kissa ja vaatetäiden vaivaamana. Tietyssä mie- lessä ihminen onnistui näine avuineen toteut- tamaan maailman valloituksen, mutta täit mo- net muutkin hyönteiset olivat yhä mukana vallan jaossa.
Tällaiselta siis näyttää ihmisen karvatto- muuden syntyhypoteesi biologin silmin kat- sottuna. Historia ei ole yksioikoinen, koska luonnontalouden monisäikeisessä koneistossa kaikki tapahtumat kytkeytyvät toisiinsa holis- tiseksi verkostoksi. Jos on tarkkana eikä vähät- tele hyönteisten merkitystä, voi tästäkin ver- koston nurkasta käsin saada tuntuman maa- pallolla vallitsevan elämän historian suurta- pahtumiin. Ne hahmottuvat esiin sellaisella selkeydellä ja johdonmukaisuudella, että voi jopa uskoa olevansa oikeassa.
Kirjoittaja on Helsingin yliopiston ympäristönsuo- jelun emeritusprofessori ja entomologi
Hiiriä ja ihmisiä – vielä tietokoneiden uskonnollisuudesta
Ilkka Pyysiäinen
Matti Kamppisen ja Sami Pihlströmin raken- tavat kommentit kirjoitukseeni ”Uskonnolli- nen robotti kiinalaisessa huoneessa” (Tie- teessä tapahtuu 7/2002) tuovat mielenkiintoi- sia ja hyödyllisiä tarkennuksia tärkeään ai- heeseen. Kamppisen kirjoitukseen liittyy kuitenkin joitakin ongelmia, joita on syytä tarkastella. Pihlströmiä kommentoin hyvin lyhyesti.
Pyrin taannoisessa artikkelissani vain osoitta- maan, millä ehdoilla robotti voisi olla uskon- nollinen ja että näiden ehtojen toteutuminen on toistaiseksi utopiaa (sanan alkuperäisessä etymologisessa merkityksessä). En mitenkään yksiselitteisesti sitoutunut Searlen argument- tiin, koska se voidaan ymmärtää eri tavoin, siihen on vastattu monin eri tavoin, ja koko problematiikka on paljon mutkikkaampaa kuin Kamppinen antaa ymmärtää (ks. Preston
& Bishop 2002). Omat väitteeni ovat paljon
vaatimattomampia kuin Kamppisen, joka si- toutuu selkeästi ”komputationalismiin”. Us- konto on mielestäni kognitiotieteen kannalta kiinnostava esimerkki ihmisajattelusta, koska siihen liittyy uskomuksia asioista, joita pide- tään absoluuttisen tosina tai ainakin mahdolli- sina; silti ”uskovat” rajoittavat niiden käytön vain tiettyihin erityiskonteksteihin. Ihminen voi esimerkiksi uskoa, että ehtoollisleipä on Kristuksen ruumis ja silti suhtautua siihen kognitiivisesti ja emotionaalisesti täysin eri ta- voin kuin ruumiisiin yleensä (Pyysiäinen in press).
Kamppisen kirjoitus selventää varsin hy- vin, mistä hänen edustamassaan komputa- tionalismissa (funktionalismissa) on kyse. Sii- nä on kuitenkin kolme ongelmaa: pakonomai- nen vitsailun tarve hämärtää asioita, kompu- tationalismia ei suhteuteta muihin vaihtoeh- toihin, ja tunteiden käsittely on todella heikol- la pohjalla.
