Tiedonhallinnan ja arkistoinnin erikoislehti

2/20202/2020

Koronavirus ja arkistot s. 13 Failin historiaa osa 2 s. 4 Ritva Toivonen s. 22

Re-imaging the past s. 25 Pehtooriliiton tarina s. 11 GDPR Elkassa s. 28

Tiedonhallinnan ja arkistoinnin erikoislehti

FAILI 2/2020

Toimitus

Päätoimittaja: Juha Henriksson, juha@musiikkiarkisto.fi, 045-2495680 Julkaisutoimikunta

Pekka Henttonen, Tampereen Yliopisto Riitta Itälä

Susanna Kokkinen, pj, Aalto-yliopisto Pekka Lähteenkorva, Urho Kekkosen Arkisto Ella Oksanen, Kela

Johannes Valo, Hyvinkään kaupunginarkisto Toimitus pidättää itselleen oikeuden edi- toida julkaistavaksi tarjottua aineistoa.

Lehti ilmestyy neljä kertaa vuodessa.

Vuosikerran hinta 2020 on 60,00 euroa, opiskelijat 15,00 euroa. Tilaushintoihin lisätään arvonlisävero 10 %.

ISSN 1237-2196 Painosmäärä 450 kpl Julkaisija: Liikearkistoyhdistys ry, PL 271, 00101 HKI, www.liikearkistoyhdistys.fi, Puh. 044-5512029.

Tilaukset: sihteeri@liikearkistoyhdistys.fi Ilmoitukset

Ilmoitusmyynti, puhelin 045-2495680 Ilmoitushinnat 2019:

1/1 sivua 4-väri 800 1/2 sivua 4-väri 500 1/4 sivua 4-väri 250

Toistoalennus: sama aineisto 4 ilmoitusker- taa 25%, 2 ilmoituskertaa 10%.

LAY:n jäsenalennus 20%.

Ilmoitusvalmistus 50 e/sivu.

Oman mainosmateriaalin postitus lehden mukana: kokosivun ilmoitushinta ja lisäksi sisäänpisto- ja postituskulut.

Hintoihin lisätään arvonlisävero.

Hinnat sitoutumuksetta.

Ilmoitusaineiston tekniset tiedot Painotuotteen koko 173 X 245 mm.

Tiedostomuodot valmiit aineistot painet- tava pdf, fontit konvertoituina.

Kuvat jpeg, tiff, eps, värijärjestelmä CMYK.

Kuvaresoluutio vähintään 300 dpi.

Muista tiedostomuodoista ota yhteyttä.

Aineiston toimitusosoite:

juha@musiikkiarkisto.fi Paino: Grano Oy, 2020.

FAILI 4/2017

PÄÄKIRJOITUS

3

Koronavirus vaikuttaa myös Failiin Juha Henriksson

ARKISTOT

11

Erään "Pehtooriliiton" tarina Arto Alajoutsijärvi

13

Koronavirus ja arkistot Juha Henriksson

25

Re-imagining the past – Kertomuksia Aalto-yli- opiston arkistosta

Susanna Kokkinen

28

GDP:n soveltamisen periaatteita Elkassa Jarmo Luoma-aho

KOLUMNI

9

Kirjaamiselle kiitos Pekka Henttonen

18

Digitaalisuus tyhmistää ihmiskunnan Timo J. Tuikka

20

Etäyhteyksiä ja ainutlaatuista aineistoa Miia Kosonen

LIIKEARKISTOYHDISTYS

4

Katsaus Failin historiaan osa 2: Sähköinen säilyt- täminen ja tietojärjestelmät.

Ella Oksanen

22

Asiahallinta-alan elegantti ammattilainen siirtyy reserviin

Pekka Lähteenkorva

30

Sihteerin palsta Toni Suutari

Ilmoitukset: A. Laaksonen Oy, s. 31; Disec, s.32;

Constructor Finland, s. 32 .

Kansi: Dipolin tyhjä näyttelytila koronasulun aikana.

Kuva: Hanna Talasmäki

SISÄLTÖ

K

oronaviruspandemia on vaikuttanut monin eri tavoin ihmisten elämään ympäri maailmaa. Viruksen aiheuttamat rajoitustoimet näkyvät myös tämän Failin sisällössä. Lehdes- sä on yleensä ollut raportteja eri- laisista alan tapahtumista, mutta nyt nämä jutut ovat jääneet pois, koska tapahtumia ei toistaiseksi järjestetä.

Tässä numerossa kerrotaan sen sijaan useammassakin jutussa siitä, millaisia vaikutuksia pandemiasta johtuvilla rajoitustoimilla on ollut arkistojen ja alan ammattilaisten näkökulmasta. Olen itse kirjoittanut koronavirustilanteen vaikutuksista eri tyyppisten arkistojen toimin- taan, ja juttuani täydentävät Timo Tuikan ja Miia Kososen kolumnit.

Lisäksi Susanna Kokkisen artikkelis- sa kerrotaan, miten virustilanne on muuttanut Aalto-yliopiston arkiston näyttelytoimintaa.

Koronavirus vaikuttaa muutenkin tänä vuonna Failiin, sillä kokoon- tumisrajoitukset ovat estäneet esimerkiksi Liikearkistopäivien järjestämisen, mikä asettaa haasteita Liikearkistoyhdistyksen taloudelle.

Säästötoimien seurauksena kaikki tämän vuoden numerot on pää- tetty julkaista vain 32 sivun laajui- sina. Olen varma siitä, että lehteen mahtuu silti runsaasti kiinnostavaa ja monipuolista luettavaa.

Liikkarin vuosikokouksessa keskus- teltiin Failin sähköisestä julkaisemi- sesta. Toimintasuunnitelmaan 2020 kirjattiin: ”Selvitetään mahdollisuut- ta Failin verkkolehteen, joka voisi

aluksi ilmestyä painetun lehden rinnalla.” Open access ei tule ky- symykseen, koska jäsen- ja tilaus- maksut ovat yhdistyksen toiminnan ja talouden kannalta tärkeitä. Sen sijaan voitaisiin etsiä ratkaisuja sille, että lehden sähköinen versio olisi kirjautumisen takana ainoastaan jäsenten ja tilaajien ulottuvilla.

Keskustelussa korostettiin eri- tyisesti yhteisöjäsenille koituvaa hyötyä sähköisestä julkaisemisesta.

Toisaalta paperilehteä pidettiin edelleen tärkeänä. Vuosikokouk- sen konkreettinen toive oli, että tänä vuonna päästäisiin jo pilotti- vaiheeseen. Hallitus päätti tämän perusteella, että julkaisutoimikunta selvittää vuoden 2020 aikana eri vaihtoehtoja. Tavoitteena on, että Failin säännöllinen sähköinen julkai- seminen voisi alkaa vuoden 2021 alussa.

Tämän Failin toisena teemana on vuoden ensimmäisen lehden tapaan Liikkearkistoyhdistyksen historia – onhan vuosi 2020 Liikkarin 60-vuo- tisjuhlavuosi. Ella Oksanen jatkaa artikkelissaan Faili-lehden historian läpikäyntiä. Tällä kertaa Oksanen tarkastelee, miten sähköisen säilyt- tämisen ja tietojärjestelmien kehit- tyminen on näkynyt yhdistyksen julkaisemien lehtien sivuilla.

Pekka Lähteenkorva puolestaan esittelee haastattelujutussaan Ritva Toivosen, joka on ollut vuosien var- rella monipuolisesti ja ansiokkaasti mukana Liikkarin toiminnassa. Toi- vonen onkin päätetty valita yhdis- tyksen kunniajäseneksi (ks. sivu 30).

Muut uudet kunniajäsenet esitellään myös tämän vuoden Faileissa. Juttu Pentti Latva-Koivistosta oli jo viime numerossa, ja Pekka Anttosen vuo- ro on syksyllä

Lopuksi haluan onnitella omasta ja Failin puolesta Jaana Kilkkiä, joka väitteli 4.4.2020. Koronavirusti- lanteen takia väitöstilaisuus jär- jestettiin etäyhteyden välityksellä.

Kilkki tarkastelee väitöskirjassaan Kansallisarkiston arkistolaeilla sekä oppikirjoillaan ja norminannollaan tuottamaa ammatillista tiedonjär- jestelmää, jolla asiakirjahallinnan asiantuntijuutta on Suomessa ra- kennettu vuosina 1935–2015.

Kilkin väitöskirjan mukaan Kansal- lisarkiston hallintavaltansa kohteista tuottama tieto on ollut totuusar- voltaan vahvin asiakirjahallinnan asiantuntijuutta määrittelevä kä- sitteellinen viitekehys Suomessa.

Tämän tiedonjärjestelmän omak- suminen – osana Kansallisarkiston valvomaa ammatillista täydennys- koulutusta – on tuottanut julkisen hallinnon asiakirjahallinnan ammat- tikunnan. Samalla on muodostunut 2000-luvun taitteessa käynnistynei- den yliopistollisten asiakirjahallin- nan koulutusohjelmien tiedollinen perusta.

JuhaHenriksson

PÄÄKIRJOITUS

Koronavirus vaikuttaa myös Failiin

LIIKEARKISTOYHDISTYS

Katsaus Failin historiaan osa 2:

Sähköinen säilyttäminen ja tietojärjestelmät

T

ässä kirjoituksessa esitellään Faili-lehden historiaa ja vanhojen julkaisujen aiheita aina 1960-luvun puolivälistä 2010-lu- vulle. Kirjoitus on osa neliosais- ta juttusarjaa, jolla juhlistetaan vuoden 2020 Faili-julkaisuissa 60-vuotiaan Liikearkistoyhdistyk- sen historiaa.

Ella Oksanen Suunnittelija KELA Asiakirja- palvelut

l Varmasti suurin muutos koko

tiedon- ja asiakirjahallinnan alalla liittyy tietotekniikan kehitykseen ja sähköisten työvälineiden ilmesty- miseen myös arkistoalan ammat- tilaisen työpöydälle. Ensimmäiset tietokoneet hankittiin Suomeen 1950-luvun lopulla ja 1960-luvun aikana. Myös yliopistot ja valtionhal- linto alkoivat hankkia tietokoneita 1960- ja 70-lukujen aikana.

Pienemmät sarjavalmisteiset ja valmiiksi kasatut mikrotietokoneet alkoivat yleistyä organisaatiois- sa ympäri Suomen 1980-luvulla, mutta todelliseksi “megatrendiksi”

tietotekniikan kehitys oli yltänyt 1990-luvun puoliväliin tultaessa.

Mikrotietokoneet, Internet, asian- ja dokumentinhallinnan tietojärjes- telmät, sähköposti ja digitaaliset tallennusvälineet herättivät keskus- telua alan eri foorumeilla. Varovai- sen innostuksen seasta nousi esiin myös aito huoli sähköisten tietojär- jestelmien soveltuvuudesta pitkä- aikaissäilyttämiseen ja järjestelmä- hankintojen aiheuttamista kovista kustannuksista organisaatioille.

Mikrotietokoneet tulevat 1960–70-luvuilla Liikearkisto-lehden kirjoitukset keskittyivät pitkäl- ti analogisen aineiston hallintaan.

Kirjoituksissa ohjeistettiin lukijoita esimerkiksi paperi- ja mikrofilmiai- neistojen oikeaoppisesta säilytys- menetelmien ja -välineiden käy-

töstä. Monissa jutuissa keskityttiin erityisesti arkistotilojen kuntoon saattamiseen. Esimerkiksi numeron 2/1965 artikkelissa “Arkistomateri- aalin säilyttäminen” Gustav Daniels- son kuvaa lukijoille, millaisia tiloja, materiaaleja ja välineitä paperiasia- kirjojen arkistoinnissa tulisi käyttää, jotta aineistot säilyisivät turvallisesti tulipalojen, kosteuden ja muiden va- hinkojen varalta. Sähköisiä aineistoja ei tässä artikkelissa vielä mainita.

Vuoden 1970 numerossa Alpo Sal- minen kirjoittaa arkistoinnin ongel- mista automaation aikakaudella. Tie- tojärjestelmien kehityksen myötä tietoaineistojen määrä kasvoi ja aineistot monimuotoistuivat. Kir- joituksessaan Salminen (Liikearkisto 2/1970) nostaa esiin tarpeen yritys- ten arkistonhoidon kehittämiseen yhdessä tietojärjestelmien kanssa.

Salmisen mukaan myös ”koneellisis- sa järjestelmissä” syntyvä tieto on arkistoitava, ja tämä kuuluu arkis- tonhoidon tehtäviin. Tästä johtuen organisaation arkistonhoitoa tulisi kehittää samaa tahtia informaatio- järjestelmien kehittämisen kanssa.

1980-luvun lopulla tietojärjestelmät, tietohallinnon organisointi ja erityi- sesti “elektroninen arkistointi” alkoi puhuttaa arkistoalan ammattilaisia.

Vuoden 1987 Liikearkistopäivillä esiteltiin erilaisia teknisiä ratkai- suja mikrokuvausjärjestelmistä ja CD-ROM-levyistä skannereihin ja toimisto-ohjelmistoihin. Myös Liikearkisto 1–2/1987. Kuva: Ella

Oksanen.

Liikearkisto-lehdessä esiteltiin uusia tallennusvälineitä ja niiden toimin- taa.

Vuonna 1987 Matti Lakio kuvasi ar- kistoalan tilannetta kirjoituksessaan

“Tietotekniikan käyttö ELKA:ssa”

(Liikearkisto 1–2/1987) seuraavasti:

“Monet jokapäiväisistä toiminnois- tamme hoidetaan nykyään koneelli- sella tietojenkäsittelyllä. Pian alkavat vaikutukset näkyä myös arkistoissa, jotka siirtyvät vähitellen atk-kau- teen muun yhteiskuntakehityksen mukana. [...] Keskeinen arkistoväkeä askarruttanut asia tietokoneiden käytössä on atk-aineiston säilyvyys, mikä on usein rajoittanut arkistovä- en myönteisyyttä uutta tekniikkaa kohtaan. Konekielisten tallenteiden pysyväissäilytystä ei vielä ole rat- kaistu ja ongelma on myös tiedon käytettävyys vuosikymmenien ku- luttua, kun tekniikka ja laitteet ovat kokonaan toisenlaiset.” Vaikka digi- taalista teknologiaa ei vielä 1980-lu- vulla suunniteltu käytettävän asiakirjojen pitkäaikaissäilytykseen, tietotekniikka valjastettiin nopeasti erilaisten hakemistojen, rekisterien ja arkistoluettelojen tallentamiseen.

1990-luvun alussa arkistoalalla kes- kusteltiin yhä kuumeisemmin siitä, miten uutta teknologiaa voisi hyö- dyntää asiakirjahallinnassa ja arkis- toinnissa. Jukka Mikkola (Liikearkisto 3/1993) tunnistaa useita rutiiniteh- täviä, joissa tietotekniikasta voisi olla arkistoalalla apua: asiakirjojen inventointi, arkistoon siirrettävän aineiston säilytyspaikan etsiminen, arkistopalvelujen laskutus sekä asiakirjojen lainaus ja tietopalvelu.

Lisäksi Mikkola ennustaa, että kuva- muotoinen tietojenkäsittely tulee tulevaisuudessa yleistymään. “Asia- kirjahallinnon kannalta tämä on pel-

kästään positiivista, koska vasta nyt tietotekniikka tulee todella meidän alueellemme. Se tekee asiakirjahal- linnon tulevaisuudessa mielenkiin- toiseksi”, Mikkola (mt.) kirjoittaa.

Tietotekniikka – uhka vai mahdollisuus?

Vuonna 1994 Failissa referoitiin Joensuun arkistopäivien keskustelua tietotekniikan mahdollisuuksista asiakirjahallinnolle. Arkistopäivien työryhmä oli pohtinut muun mu- assa sitä, miten alan ammattilaisten työ tulee muuttumaan tietotek- niikan kehityksen myötä. Vaikka muutosta ei ennustettu tapahtuvan yhdessä yössä, toivoi työryhmä silti arkistoalan ammattilaisten ottavan vähitellen suurempaa roolia organi- saation tietojärjestelmiin liittyvissä asioissa: “Aluksi se [työ] todennä- köisesti vaikeutuu, on esim. yleistä, että paperin määrä ainakin väliaikai- sesti lisääntyy. Jonkin aikaa arkiston- hoitaja voi toimia kuten ennen; hän vain vastaanottaa uudet lomakkeet ja tulosteet arkistoon. Laajemman vastuun ottaminen tietohuollosta olisi kuitenkin toivottavaa.” (Lybeck, Faili 2/1994.)

Muutos nähtiin sekä uhkana että mahdollisuutena. Vuoden 1994 Arkistopäivien työryhmä näki mahdollisina tietotekniikan ke- hitykseen liittyvinä uhkina muun muassa tietotekniikka-alan katteet- tomat lupaukset ja niiden virittämät ylisuuret odotukset. Haasteena nähtiin myös tietotekniikan nopea kehitys, minkä tasalla arkistonhoi- tajan oli vaikea pysyä. Myös laitteis- ton vanheneminen käsiin ja uusista hankinnoista johtuva kustannusten kasvu nähtiin ongelmina. Toisaalta tietotekniikan kehitys nähtiin myös l

uutena mahdollisuutena. Työryhmän arvion mukaan uusi tekniikka tulisi vielä nopeuttamaan työtä. Tieto- koneet ja uudet tietojärjestelmät koettiin hyödyllisinä juurikin niiden nopeuden ja työn automatisoinnin näkökulmasta; uuden teknologian käyttöönotto voisi tulevaisuudessa vähentää rutkasti manuaalista työtä.

lnternet ja sähköposti 1990-luvun puolivälissä Internet oli kuuma puheenaihe. Myös Faili halusi ottaa osaa tähän “Internetin maail- mancupiin”, kuten Kimmo Kontio pääkirjoituksessa totesi (1/1996), julkaisemalla oman teemanumeron

“Internet – Intranet” vuoden 1996 alussa. Teemanumerossa lukijalle annetaan perustiedot Internet- verkkoon liittymisestä ja sen käytön saloista. Toisaalta uusi teknologia tuntui kiehtovan kirjoittajia, mutta toisaalta siinä nähtiin vaaran paik- koja: Internet voisi toimiessaan nopeuttaa tiedonvälitystä, mutta samalla käyttö voisi aiheuttaa myös merkittävää vahinkoa, mikäli lähe- Faili 1/1996. Kuva: Ella Oksanen.

tetty tieto ei tulisikaan perille vaan

“katoaisi” matkalla.

Myös virukset ja henkilöllisyyden aitouden todentaminen sekä muut tietoturvaan ja tietosuojaan liittyvät asiat koettiin Internet-ajalle tyypilli- sinä vaaroina. Haasteista huolimatta Internetin toivottiin mahdollistavan suurtenkin tietomassojen käsittelyn:

“Internet on hyödyllinen tietotyö- läisen työkalu, kunhan sitä käyttää oikein. Sillä on omat puutteensa, mutta se tarjoaa lähes rajattoman tietomäärän sähköisessä ja heti et- sittävässä muodossa.” (Vartikainen, Liikearkisto 1/1996.)

Internet-vallankumouksen myötä sähköpostin käyttö yleistyi ja loi uusia haasteita, jotka puhuttavat tiedonhallinnan ammattilaisia vielä näinäkin päivinä. Sähköposti on no- pea ja kätevä työväline, mutta miten sähköpostilaatikkoon kertynyttä asiakirjallista tietoa voisi tehokkaas-

ti hallita? Faili-lehden vuoden 1999 ensimmäisen numeron teemana oli ”sähköposti ja asiakirjahallinto”.

Pääkirjoituksessa Kimmo Kontio avaa sähköpostiin liittyviä haasteita seuraavasti: “Vaikka verkkotekniikka antaa aivan uusia mahdollisuuksia standardoida asiakirjamuotoista viestintää, osa sähköpostiasiakir- joista tuotetaan tulevaisuudessakin spontaanisti ja vapaamuotoisina.

Nämäkin asiakirjat on hallinnoitava varmasti, kuten paperimuotoiset asiakirjat. Asiakirjahallinnolle tämä aiheuttaa enemmän päänvaivaa kuin telefaksin yleistyminen 10 vuotta sitten”, Kontio (Faili 1/1999) en- nustaa.

Sähköinen asianhallinta Teknologian kehitys oli saavutta- nut 1990-luvun puolivälin jälkeen monissa organisaatioissa sellaisen pisteen, että edellytykset sähköi- selle asianhallinnalle alkoivat olla

Faili 1/2001 ja 2/2001. Kuva: Ella Oksanen.

jo olemassa. Organisaatiot olivat investoineet sähköisiin asiarekis- tereihin, toimisto-ohjelmistoihin, sähköpostin käyttöön ja muihin tietojärjestelmiin. Vähitellen myös Suomessa alettiin pohtia teknolo- gian mahdollisuuksia rakentaa työn- kulkuja ja automatisoida prosesseja.

“Sähköinen menettely on yleisty- mässä myös julkisessa hallinnossa.

Hallintotoimintojen automatisoimi- seksi on kehitetty ns. asiankäsitte- lyjärjestelmiä, joissa viranomaisen koko päätöksentekoprosessi ta- pahtuu sähköisesti”, Raimo Pohjola (Faili 4/1996) kirjoittaa.

Vuonna 1996 Faili julkaisi teemanu- meron asianhallinnasta. Numerossa Ari Vartiainen (Faili 4/1996) kirjoit- taa asianhallinnan käyttöönotosta ja siihen liittyvistä vaatimuksista ot- sikolla “Vuosikymmenen loppu on asianhallinnan aikaa”. Asianhallinta- järjestelmien etuina nähdään muun muassa asiakaspalvelun laadun kasvu, päätöksenteon oikeellisuu- den parantuminen sekä henkilöstön työtyytyväisyyden nousu. Vaikka investoinnit maksavat Vartiaisen mukaan lopulta itsensä takaisin 1–3 vuodessa, voi joitakin asianhallinnas- ta saatavia hyötyjä olla vaikea mitata rahallisesti. Yksi tällainen hyöty on organisaation kokonaistilanteen seuranta ja raportointi, sillä ennen manuaalisesti kerättävät raportoin- titiedot olivat nyt käyttäjien saata- villa muutaman napin painalluksella.

Suomessa on viime vuosina puhut- tu paljon palvelumuotoilusta, mutta asiana loppukäyttäjien ottaminen mukaan järjestelmien kehittämi- seen ei ole uusi. Viestintä ja yhteis- työ loppukäyttäjien kanssa nähtiin tärkeänä asianhallinnan käyttöön- oton onnistumisen osatekijänä jo 1990-luvulla: “Käyttäjien mukaanot-

to hakkeen alussa tapahtuu asian- hallintahankkeissa helpommin kuin monissa muissa hankkeissa, onhan juuri käyttäjillä usein käytännön- läheisin tieto siitä, mitä asialle eri vaiheissaan tapahtuu. Koska kaikki käyttäjät eivät kuitenkaan osallistu hankkeeseen sen rakennusvaiheis- sa, kannattaa muistaa että avoin ja riittävän aikaisin aloitettu tiedot- taminen on tärkeä osa asianhallin- tasovelluksenkin menestyksekästä käyttöönottoa.” (Vartiainen, Faili 4/1996.)

Asianhallinnan näkökulmasta kes- keinen huolenaihe oli jo 1990-luvun loppupuolella tietojärjestelmien yhteentoimivuus. Ministeriöiden tietopalvelujen kehittämistä käsitte- levässä artikkelissa Johanna Hart- man nostaa esiin tarpeen vähentää nykyisten rekisterien hajanaisuutta ja edistää tiedonvaihtoa: “Asiakir- jahallinnosta käsin tarkasteltuna keskeisenä lähtökohtana pitäisi olla nykyisen, rekistereiden hajanaisuu- den vähentäminen. Tärkeää olisi, ettei tietoa tarvitsisi tallentaa kuin kerran ja se olisi näin käytettävis- sä useammassa rekisterissä.” (Faili 4/1996.) Aihe on edelleen ajan- kohtainen, sillä tietojärjestelmien yhteentoimivuuden parantamista on tavoiteltu esimerkiksi tiedon- hallintalain (906/2019) valmistelu- työssä. Vuoden 2020 alussa voimaan astuneella tiedonhallintalailla on pyritty edistämään tietoaineistojen yhteentoimivuutta esimerkiksi tek- nisiä toteutustapoja yhtenäistämällä ja mahdollistamaan siten viran- omaisten tietoaineistojen tehokas hyödyntäminen.

Faili 4/2004 ja 2/2006. Kuva: Ella Oksanen.

Säilyykö sähköinen?

Liikearkistoyhdistys julkaisi vuonna 2018 teoksen Säilyykö sähköinen – ja kuinka kauan? (toim. Carl-Magnus Roos). 165-sivuisessa julkaisussa teemaa on käsitelty kattavasti asia- kirjahallinnon eri osa-alueiden nä- kökulmasta. Sähköisen arkistoinnin problematiikka ei ole kuitenkaan aiheena uusi, sillä huoli sähköisten tietoaineistojen katoamisesta ja yritysten kirjeenvaihdon säilymises- tä “e-maailmassa” heräsi jo ensim- mäisten tietojärjestelmähankintojen myötä.

1990-luvulla ja vielä 2000-luvun alussa sähköiseen arkistointiin suh- tauduttiin kovin epäilevästi, mutta 2000-luvun loppupuolelle tultaessa ainakin osa kirjoittajista alkoi hyväk- syä sen tosiasian, että sähköinen ar- kistointi on tullut jäädäkseen. Vuon- na 2007 Osmo Palonen kirjoittaa Failin pääkirjoituksessa asiasta osu- vasti: “Sähköistä arkistointia taitavat vieläkin jotkut jämeräparrat pitää mahdottomana, mitä se ei kuiten- kaan ole. [...] Sähköisenä syntyvän

aineiston tallentaminen on muu- tenkin haaste. Niitä työkaluja, joilla aineistoa luodaan, ei ole lainkaan suunniteltu aineiston säilyttämiseen.

Pahimmassa tapauksessa aineistoa ei voida avata edes kolmen vuoden päästä, kun se pitäisi olla käytet- tävissä ainakin kolme vuosisataa”.

(Faili 4/2007.) Huoli tietoaineistojen säilymisestä ei ole kadonnut, mutta sähköisen säilyttämisen ongelmiin alettiin alalla etsiä ratkaisuja toden teolla. Ongelmien ratkaiseminen edellytti myös uudenlaisen arkisto- osaamisen haltuunottoa. Tätä aihet- ta tulen käsittelemään juttusarjani seuraavassa osassa

.Mitä seuraavaksi?

Yleisesti tietotekniikka ja sen mahdollistama sähköinen säilyt- täminen on kulkenut kantavana teemana Faili-lehden kirjoituksissa jo vuosikymmenten ajan. Tietojär- jestelmien suunnittelu, sähköisen säilyttämisen haasteet ja tietojen yhteentoimivuuden kysymykset on nostettu esiin useissa kirjoituksissa 1970-luvulta lähtien. Kirjoituksissa

on puhuttu jopa oikeasta “tietoval- lankumouksesta”.

Jo 1990- ja 2000-luvun taitteessa Faileissa kirjoiteltiin paljon paperit- tomasta toimistosta, mutta ajatus nähtiin vielä tässä vaiheessa jok- seenkin utopistisena. Vaikka säh- köisten tietojärjestelmien tuomat hyödyt tunnistettiin, paperista asia- kirjaa pidettiin pitkään ylivertaisena säilytysmuotona sen käytännölli- syyden ja luotettavuuden vuoksi.

Sähköisten aineistojen yleistymi- nen kuitenkin huoletti. Näin Carl- Magnus Roos kuvasi alan ilmapiiriä vuonna 2001: “Paperiton yhteis- kunta ei luultavasti koskaan toteu- du. Mutta yhä enemmän olemme tietokoneiden ja digitaalisen maa- ilman vankeja. Siksi meidän on yhä enemmän, varsinkin arkistoalalla paneuduttava sähköisen maailman ja muistin pitkäaikaissäilyttämison- gelmiin. Jonkinlainen järjestelmäl- lisyys on huomioitava sähköisessä säilyttämisessä, muuten hukumme informaatiotulvaan.” (Faili 2/2001) 2000- ja 2010-luvuilla teknolo- gian saralla ajankohtaisia keskus- telunaiheita olivat muun muassa sosiaalinen media, mobiililaitteet, PDF-arkistointi ja pilvipalvelut.

Myös sähköiset arkistot ja vanho- jen aineistojen digitointi innoittivat lehden kirjoittajia, ja Failissa esitel- tiin eri organisaatioiden digitoin- tihankkeita ja digitointiin liittyviä tekniikoita. Teknologian kehitys on edelleen ajankohtainen aihe, ja uusina nostoina ovat nousseet tällä saralla etenkin ohjelmistorobotiik- kaan ja keinoälyyn liittyvien ratkai- sujen hyödyntäminen asiakirja- ja tiedonhallinnassa. Myös digitointiin liittyvät hankkeet ja aineistojen massadigitointi ovat olleet pinnalla sekä Failissa että alan koulutuksissa.

Lyhyellä katsauksella viime vuosi- en Faili-lehden kirjoituksiin voisi kuvitella, että sähköinen säilyttä- minen ja siihen liittyvät haasteet puhuttavat alan ammattilaisia vielä tulevinakin vuosikymmeninä, vaik- ka vanhat teknologiat korvautuvat vuosien kuluessa uusilla.

Kaikille avoin

Time Machine -paneelikeskustelu

Helsinki, Kansalliskirjasto 26.8.2020 klo 13-15.

Digitalia järjestää elokuussa avoi- men keskustelutilaisuuden Time Machinesta. Kyseessä on ainutlaa- tuisen laaja ja kunnianhimoinen hanke. Sen tavoitteena on kehittää ratkaisuja, joilla Euroopan arkis- toissa, kirjastoissa ja museoissa säilytettävät kulttuuriperintöai- neistot voidaan saattaa laajassa mitassa digitaaliseen muotoon.

http://timemachine.eu

Paneelin juontaa tutkimusjohtaja Noora Talsi Xamkista. Mukana ovat:

• DAM – Digitaalinen avoin muisti -hankkeen ohjausryhmän organi- saatiot

• Professori Eero Hyvönen, Heldig

• Suomen Time Machine -lähet- tiläät, kehittämispäällikkö Tomi Ahoranta, Kansallisarkisto ja arkistonjohtaja Juha Henriksson, Musiikkiarkisto

Ilmoittaudu mukaan viimeistään 18.8. oheisen Lyyti-linkin kautta.

Mikäli kokoontumisrajoitukset ovat elokuussa voimassa, keskus- telu järjestetään etäyhteyksin. Lisä- tiedot: miia.kosonen@xamk.fi http://www.lyyti.in/timemachine Digitalian DAM-hanketta rahoittaa Etelä-Savon maakuntaliitto Euroo- pan aluekehitysrahastosta.

KOLUMNI

Pekka Henttonen Dosentti Tampereen yliopisto

Kirjaamiselle kiitos

V

iime Failissa kerrottiin norjalaisten suunni- telmista luopua kir- jaamisesta. Perustelut ovat järkeenkäyvät. Kirjaaminen määrää liikaa sitä, mitä arkistoon tulee. Se hävittää digitaalisten aineistojen alkuperäiset yhtey- det ja korvaa ne uusilla. Vaikka kirjaamisella on rooli asiakirja- julkisuudessa, siitä on enemmän haittaa kuin hyötyä. Näin voi- daan ainakin väittää.

Nämä ajatukset ovat innostavia ja avaavat uusia ajatuksia. Samoja latuja ei ehkä voida enää kulkea.

Mutta lähdettiinpä tälle tielle tai ei, meidän on oltava Suomessa kir- jaamiselle kiitollisia. Sillä on ehkä ollut suurempi vaikutus kuin ensin tulee ajatelleeksi. Enkä puhu tässä hallinnosta, kansalaisista, juridiikasta tai julkisuusperiaatteesta. Tarkoitan nimenomaan meitä, asiakirjaprofes- siota.

1970- ja 1980-luvuilla elettiin mo- nella suunnalla arkistomaailmassa pysähtyneisyyden aikaa. Arkistoajat- telu oli jotenkin onttoa. Sen koh- teena oli arkistojen hyllyillä oleva aineisto. Huolta tunnettiin siitä, miten aineiston määrä saatiin pysy- mään kohtuullisena ja asiakirjatul-

vaa rajoitettua. Jotain oli kuitenkin kadonnut. Se oli käsitys toiminnan ja aineistojen välisestä yhteydestä.

Paperimaailmassa tätä yhteyttä ei tarvinnut yleensä ajatella.

Samaan aikaan oli alkamassa se tiedon tuottamisen ja käyttämisen murros, jonka kanssa me tänään edelleen elämme. Asiakirjahallin-

nalla on aina ollut kolme tukijalkaa:

hallinto, tutkimus ja juridiikka, joka tarvitsee toiminnasta todistavaa in- formaatiota. Nämä tukijalat alkoivat horjua. Perinteisesti arkistot ja hal- linto olivat kuuluneet yhteen, mutta se hallinto, johon asiakirjahallinta oli mukautunut, oli weberiläinen byro- kratia; organisaatio, jossa toimitaan hierarkkisesti määritellyissä rooleis-

sa ennalta määriteltyjen toimintata- pojen mukaan.

Nyt uudessa maailmassa keskeiseksi tulikin organisaatioiden toiminnan tehokkuus. Samalla transaktioiden määrä kasvoi valtavasti. Jos esimer- kiksi virastojen välinen yhteydenpi- to oli ennen suhteellisen harvinai- nen prosessi, joka työllisti esittelijän, päättäjän, sihteerin, konekirjoittajan, kirjaajan ja arkistonhoitajan, siitä tuli sitä, mitä se on tänään: näppäimen painallus sähköpostin tai pikavies- tin lähettämiseksi. Tässä tilanteessa vanhat toimintatavat alettiin kokea kankeiksi.

Myöskään tutkimus ei pysynyt ennallaan. Arkistot toki säilyivät his- toriantutkimuksen lähteinä, mutta tutkimus alkoi lisäksi hyödyntää yhä laajempaa määrää erilaisia aineistoja, jolloin arkistojen merkitys suhteel- lisesti väheni.

Parhaiten kolmesta tukijalasta säilyi asiakirjojen juridinen aspekti, koska oikeustoimiin tarvitaan aina asia- kirjoja.

Niinpä päädyttiin tilanteeseen, jossa arkisto edelleen hallinnoi toiminnan tuloksena syntyneitä historiallisia asiakirjoja; se säilytti, valikoi ja antoi niitä käyttöön. Samalla arkisto oli yhä enemmän syrjässä siitä, mitä organisaatiossa oikeasti tapahtui ja millaista tietoa siellä syntyi.

Tälle kehitykselle on ollut kuitenkin vastalääke – ja se on kirjaaminen.

Arkistojen ja toiminnan yhteys on heikentynyt eniten siellä, missä kir- jaamista ei ole tehty. Yhdysvaltojen liittovaltio päätti lopettaa kirjeen- vaihdon rekisteröinnin vuonna 1915. Se oli kauaskantoinen päätös, joka näkyy edelleen siinä, miten erillään tietojärjestelmien kehittä- minen on muusta tiedon hallinnasta.

Kirjattaessa ollaan pakosta osana organisaation päivittäisiä tietovir- toja, joten arkistoille kirjaamisesta luopuminen merkitsi niiden yhte- yden heikkenemistä päivittäiseen toimintaan.

Näyttää siltä, että yhteys toimin- taan säilyi elävimpänä siellä, missä kirjaamista jatkettiin. Sellainen maa on Australia, jossa 1990-luvulla kehitettiin elinkaaren jatkumomalli.

Jatkumomallissa ei tehdä eroa his- toriallisen ja edelleen ajankohtaisen aineiston välillä, vaan asiakirjojen ajatellaan olevan ainakin potentiaa- lisesti samanaikaisesti relevantteja eri ulottuvuuksilla; sekä käyttäjälle, organisaatiolle että yhteiskunnalle laajemmin.

Meillä Suomessa tuotiin oppikir- joissa jatkumomallin sijasta esille perinteistä elinkaarimallia. Oppikir- joissa se oli esillä kolmivaiheisena versiona, jossa asiakirjat kulkivat aktiivivaiheesta ensin passiivi- ja sitten historialliseen vaiheeseen.

Jos kuitenkin ajattelee useimpien asiakirja-ammattilaisten arkipäivää, niin se ei mennyt silloin, eikä mene nykyisinkään, tuon mallin mukaan.

Tosi asiassa asiakirjahallinnan am- mattilainen liikkuu eri ulottuvuuk- silla päivittäin. Osa ajasta menee pysyvästi säilytettävän aineiston ja yhteiskunnan kulttuurihistoriallisen tarpeiden parissa, samalla kun on huolehdittava organisaation päivit- täisen tiedonhallinnan haasteista.

Selvintä tämä on kuntien arkis- toissa, joissa vastuu aineistoista on koko ajan samalla taholla.

Jaana Kilkin tuore väitöskirja osoit- taa, miten meillä on ajan myötä siirrytty aineistokeskeisestä ajatte- lusta toimija- ja toimintakeskeiseen ajatteluun. Muutos tuli näkyviin jo vuoden 1981 arkistolaissa. Muualla se tapahtui vasta digitaalisen asiakir-

jahallinnan myötä. Minusta kirjaa- misella on ollut tässä tärkeä rooli.

Yhdistettynä tehtäväpohjaiseen ar- kistonmuodostussuunnitelmaan se on ollut se työkalu, jolla arkisto on konkreettisesti puuttunut organi- saation prosesseihin ja muovannut tiedonhallintaa.

Väittäisin, että suomalaisen asiakir- jahallinnan kehittäminen on sidok- sissa kirjaamiseen. Alkuun diaari oli vain saapuvien ja lähtevien kirjeiden hakemisto, joka kertoi myös asiakir- jojen paikan arkistossa. Sitten syntyi ajatus, että tämän hakemiston pitää olla tehtäväpohjainen ja strukturoi- tu sen mukaan, mitä organisaatio tekee. Seuraavaksi huomio kiinnit- tyi itse diaarimerkintöihin. Niissä näkyy, mitä asian käsittelyssä on tehty. Tätä kautta päästiin toiminta- prosesseihin; niiden kuvaamiseen, kehittämiseen ja automatisointiin.

Viimeisimpänä vaiheena Sähke2:ssa tätä näkökulmaa on laajennettu sel- laisiinkin järjestelmiin ja aineistoihin, jotka eivät kuuluneet perinteisen kirjaamisen piiriin.

Kuinka pitkällä tässä kaikessa ol- taisiin, jos hallinnossa ei alun perin olisi ollut kirjaamiskäytäntöä? Ehkä olisi paikallaan, että asiakirjahallin- nan ammattilaiset lisäisivät iltaru- kouksiinsa lauseen, ”kirjaamiselle kiitos, sulta saimme paljon”.

ARKISTOT

Erään "Pehtooriliiton" tarina

L

aiskat, työnjohtoon kykene- mättömät, anarkistit sekä maatalouden vihaajat koet- takoot pysytellä pois tämän toimiston yhteydestä… Tällaisella ilmoituksella Suomen Maata- loustyönjohtajain Liitto aloitti toimintansa järjestölehdessään tammikuussa 1918. Suomen sisällissota oli juuri alkamassa ja kielen käyttö oli erittäin värikäs- tä nykyoloihin verrattuna. Mikä oli sitten tämä ”pehtooriliitoksi”

kutsuttu pieni ammattiliitto, joka näin erikoisella ilmoituksella vä- litti työvoimaa maaseudulle.

Moni ehkä muistaa katsoneensa joskus mustavalkoista kotimaista Suomi-filmiä, joka sisälsi maaseu- turomantiikkaa ja heinäladoissa peuhaavia nuoria pareja. Tauno Palon, Regina Linnanheimon, Leif Wagerin ja Ansa Ikosen lisäksi elo- kuvissa esiintyi usein talonpoikien, emäntien, talon tyttärien, renkien ja piikojen ohella tärkeä tilanhoitaja eli pehtoori. Tunnetuin aiheeseen liittyvä elokuva lienee Risto Orkon vuonna 1934 ohjaama kassamag- neetti Siltalan pehtoori, jonka tuotti Suomi-Filmi. Vuonna 1953 Suomi- Filmi tuotti aiheesta toisenkin filmiversion Siltalan pehtoori, jonka

ohjasi Valentin Vaala. Se jäi edeltä- jäänsä hieman heikommin menesty- neeksi. Elokuvat perustuivat Harald Selmer-Geethin romaaniin Inspek- torn på Siltala, (1903, Siltalan pehtori, suom. Aarni Kouta, 1904).

Elokuvia katsellessa ja romaania lukiessa monen katsojan mielessä saattoi herätä ajatus, mistä pehtoo- ri tuli, mitä hän teki ja kuka hänet tehtäväänsä rekrytoi. Todellisuu- dessa maatilalle toimeliaan, jämä- kän, miehekkään ja esimerkillisen pehtoorin ja muut palkolliset välitti Maatalouden Toimihenkilöliitto, alkuperäiseltä nimeltään Suomen Maataloustyönjohtajain Liitto.

Liitto perustettiin Lahdessa touko- kuussa 1917. Järjestön perustamis- ajatuksena oli eri ammattikuntiin kuuluvien, alemman maatalouskou- lun käyneiden henkilöiden henkis- ten ja taloudellisten pyrkimysten edistäminen. Perustamisajankohta liittyi olennaisesti Suomen poliitti- seen tilanteeseen.

Keisari Nikolai II luopui kruunus- ta Venäjällä maaliskuussa 1917 ja väliaikainen hallitus vapautti oloja.

Suomessa maaliskuun manifesti johti yleisvaltakunnallisen lainsää- dännön lakkauttamiseen. Amma- tillinen ja muu järjestäytyminen mahdollistui uudella tavalla autono- misessa Suomessa. ”Pehtooriliiton”

perustamista oli mietitty jo pitem- män aikaa, valmiit säännötkin olivat olleet odottamassa pöytälaatikossa jo kymmenen vuotta. Nyt olojen vapauduttua voitiin ryhtyä toimeen.

Valtakunnallisesti toiminut liitto toimi maatalouden agronomi- en, työnjohtajien, karjanhoitajien, puutarhatyöntekijöiden ja muiden toimihenkilöiden etujärjestönä, ja se harjoitti myös työnvälitystoimin- taa. Kukoistuskautensa se eli ennen sotia, jolloin sangen pienilläkin tiloil- la tarvittiin palkattuja tilanhoitajia ja muita palkollisia. 1920- ja 1930-lu- vuilla liitto harjoitti laajaa virkistys- ja retkeilytoimintaa ympäri maata jopa veljeskansa Viroa myöten.

Retkeilykohteina olivat muun muas- sa tutustumiset salaojankaivuuseen, karjanhoitoon, kasvinjalostus- ja biokemiallisiin laitoksiin sekä kas- vinviljelyyn.

Liiton keskuspaikaksi muodostui Lahti, joka oli ennen sotia suurin maatalouden työpaikkojen välittäjä Etelä-Suomen alueella. Toimiston kautta työtä välitettiin vain jäsenille.

Vuonna 1940 liitto osti oman talon Lahdesta Kymintie 34:stä, jossa se toimi aina 1990-luvulle asti.

Rahoitusta toimintaansa järjestö sai jäsenmaksuista, maksullisesta työvälitystoiminnasta ja lehti-ilmoi- tuksista. Toiminnassa keskeisessä roolissa olivat vuosina 1918–1928 ilmestynyt Maatalousjohtajain Lehti ja vuosina 1929–1942 julkaistu Käytännön Maamies -lehti. Työn- välitys nousi keskeiseen asemaan 1920-luvulla ja jatkui aina 1930-lu- vun lopulle saakka.

Sotien jälkeen rintamamiehille loh- kottiin tiloja, jolloin moni pehtoori ja palkollinen ryhtyi itselliseksi tilal- Arto

Alajoutsijärvi Arkistonjohtaja Toimihenkilö- arkisto

liseksi. Liiton jäsenmäärät romah- tivat. Vielä vuonna 1936 oli 1738 maksavaa jäsentä, kun 1960-luvulta lähtien jäsenmäärä oli enää muuta- missa sadoissa ja loppuaikoina enää kymmenissä.

Vuonna 1957 yhdistyksen nimi muutettiin Maatalouden Toimi- henkilöliitoksi, ja samana vuonna se liittyi entisen Toimihenkilö- ja Virkamiesjärjestöjen Keskusliit- to TVK:n jäseneksi. Vuonna 1965 Maatalouden toimihenkilöt olivat mukana perustamassa TVK: laista Maataloustoimihenkilöjärjestöjen Liittoa. Vähitellen se ahmaisi pie- nen ”pehtooriliiton” tehtävät ja jäsenkunnan itseensä. Oma liitto jäi elämään lähinnä paperilla. 1990-lu- vulle tultaessa liiton jäseniä oli enää muutamia kymmeniä ja se keskittyi

muun muassa alalla työskennellei- den perinnetoimintaan.

Liiton toiminta loppui vuonna 2001 ja se purettiin seuraavana vuon- na. Historiaan se jäi pehtoorien ja muun maatalouden palkatun väen pienenä ja innovatiivisena etujärjes- tönä. Innovatiiviseksi järjestön teki nimenomaan maatalouden työnvä- litystoiminta, jota se harjoitti ennen varsinaista julkista työnvälitystoi- mintaa.

Aika ajoi liiton ohi. Tilojen pirstou- tumisen, yhteiskunnan rakennemuu- toksen ja koneellistumisen myötä työvoimaa tarvittiin yhä vähemmän maataloudessa. Tämä johti vähitel- len liiton toiminnan hiipumiseen ja lopulta lakkauttamiseen.

Maatalouden Toimihenkilöliiton arkistoa säilytetään Toimihenkilöar- kistossa. Arkisto koostuu vuonna 1992 alun perin Lahden kaupun- ginmuseoon luovutetusta vanhem- masta osiosta sekä vuonna 2007 Toimihenkilöarkistoon luovutetusta uudemmasta arkiston lisästä. Ar- kistot on tämän jälkeen järjestetty ja yhdistetty yhdeksi arkistokoko- naisuudeksi Toimihenkilöarkiston toimesta. Aineistoa on vuosilta 1917–2003 yhteensä 3,05 hyllymet- riä. Jäsenluetteloita lukuun ottamat- ta se on vapaasti tutkittavissa.

Suomen Maataloustyönjohtajain Liiton kokous Tampereella keväällä 1939. Kuva: Toimihenkilöarkisto / Maatalouden Toimihenkilöliiton kuva-arkisto.

Juha Henriksson Arkistonjohtaja Musiikkiarkisto

ARKISTOT

Koronavirus ja arkistot

K

evät 2020 on ollut monessa suhteessa poikkeuksellista aikaa.

Hallituksen määräämät rajoitustoimet ja organisaatioi- den oma-aloitteinen varovaisuus ovat sulkeneet arkistot asiakkail- ta ja saaneet niiden työntekijät siirtymään laajalti etätöihin. Faili selvitti, miten arkistojen asiakas- palvelu on hoidettu poikkeusti- lanteessa ja miten alan ammatti- laiset ovat selviytyneet etätyön vaatimuksista ja "pakotetusta digiloikasta".

Kansallisarkisto

Kansallisarkisto sulki paikan päällä tapahtuvan asiakaspalvelunsa val- tioneuvoston linjausten mukaisesti kaikissa toimipaikoissaan 17.3.2020.

Myös kaikki loppukevääksi suunni- tellut tapahtumat siirrettiin myö- hemmäksi tai peruutettiin.

Arkistotiloista ja aineistologistiikas- ta vastaava johtaja Juhani Tikkanen toteaa, että Kansallisarkistolle asi- akkaiden, henkilöstön ja aineistojen turvallisuus on aina etusijalla. Tie- topalvelussa kansalaisten ja hallin- non kannalta tärkeät tietopyynnöt ja sähköiset palvelut on asetettu etusijalle ja niiden resursointia on vahvistettu. Tikkasen mukaan iso

osa asiakkaista voi jatkaa omatoi- mista tutkimusta verkossa vapaasti saatavan aineiston turvin poikke- usoloissakin. Asiakkaille aiheutuvat haitat pyritään minimoimaan.

Koronavirus on huomioitu myös Kansallisarkiston työntekijöiden turvallisuuden näkökulmasta. Kaikki riskiryhmiin kuuluvat työskente- levät yksinomaan etätöissä ja muu henkilökunta tekee etätöitä siltä osin, kun työtehtävät sen sallivat.

Tikkasen mukaan koronatilanteen vaikutuksia työskentelyolosuhteisiin ja henkilökunnan jaksamiseen on selvitetty kahden viikon välein teh- tävän palautekyselyn avulla. Yhteisiä infotilaisuuksia on lisätty ja muu- toinkin henkilökunnan yhteydenpi- toa on tehostettu.

Kansallisarkiston toiminnan jatku- vuuden kannalta keskeisiä aineis- tojen siirtoihin ja aineistohallintaan liittyviä tehtäviä on jatkettu myös poikkeusoloissa. Muiltakin osin toi- minta on pyritty pitämään mahdol- lisimman normaalina olosuhteisiin nähden.

Kansallisarkistossa yksityisten arkis- tojen parissa työskentelevä ylitar- kastaja Kenth Sjöblom on tehnyt enimmäkseen etätyötä. "Joidenkin asioiden hoitaminen kuten asiakir- jojen skannaaminen on kuitenkin edellyttänyt toimistolla käymistä.

Olen välttänyt silloin julkisen lii- kenteen käyttöä ja liikkunut omalla autollani." Sjöblomin mukaan hänen omat työtehtävänsä ovat tilapäisesti muuttuneet siltä osin, että yksityis- arkistoihin liittyvien käyttöoikeus- hakemusten käsittely on jäänyt pois

työnkuvasta lähes kokonaan, koska Kansallisarkisto on ollut asiakkailta suljettuna. "Sen sijaan arkistoai- neistojen tarjouksia ja niihin liitty- viä kysymyksiä on tullut edelleen jatkuvasti, mutta niiden ohjauksen ja neuvonnan on voinut hoitaa suju- vasti etänä."

Myös ylitarkastaja Vesa-Matti Ovas- ka on työskennellyt rajoitustoimien aikana pääasiassa etänä. Ovaskan työtehtävissä ei ole ollut muutoksia koronavirustilanteen takia eivätkä rajoitukset ole häirinneet niiden suorittamista. "Kotoa pääsee suju- vasti työssäni tarvittaviin Kansal- lisarkiston tietojärjestelmiin. Työs- kentelen paljon valtionhallinnon eri organisaatioiden kanssa. Käytämme yhteisiä etäkokouspalveluita. Sama tilanne on muillakin sidosryhmil- lä ja viranomaisilla, joten tämä on helpottanut yhteistyötämme eri toimijoiden kanssa."

Ovaska on myös mukana EU-hank- keessa, jossa on säännöllisesti eri- laisia etäkokouksia. "Nämä pidettiin etänä jo ennen koronarajoituksia.

Niinpä myös kansainvälinen yhteis- työ on jatkunut häiriöttä."

Työväen Arkisto

Työväen Arkisto sulki asiakaspal- velunsa 16.3.2020 alkaen. ”Itse asiassa otimme tässä pienoisen varaslähdön ja menimme kiinni ennen valmiuslakien voimaantuloa”, arkistonjohtaja Petri Tanskasen toteaa. ”Nyt odotamme, miten koronatilanne tästä vielä kehittyy ja miten ja millä aikataululla rajoituksia aletaan purkaa.” Tanskasen mukaan

Työväen Arkiston sähköiset palvelut toimivat ja puhelin- sekä sähköpos- titiedusteluihin pyritään vastaamaan yhtä hyvin kuin normaaliaikoinakin.

Työväen Arkisto ei ole ottanut virustilanteen takia vastaan uusia aineistoluovutuksia. Tanskanen on pyrkinyt yhteistyössä henkilökun- nan kanssa järjestämään työtehtäviä siten, että mahdollisimman paljon töitä voitaisiin tehdä etänä. ”Aina- han se ei ole mahdollista – paperi- aineiston fyysinen järjestäminen on kuitenkin tehtävä arkistossa. Peri- aatteena olemme yrittäneet pitää sitä, että mahdollisimman vähän henkilökuntaa on yhtaikaa paikalla arkistossa. Lisäksi olen kehottanut pitämään vielä pitämättömät lomat pois.”

Tanskasen mukaan etätyöskentely on aiheuttanut omat haasteensa myös arkiston johtamiselle. ”Töi- den organisoinnissa on mielestäni onnistuttu aika kivasti, mutta miten pitää huoli siitä että työt tulevat tehtyä? Fyysisten kontaktien puut- tuessa yhteydenpito on vaikeampaa ja vie enemmän aikaa. Pidämme

viikoittain niin sanotut virtuaalikah- vit, joissa vaihdetaan kuulumiset ja puhutaan työasioistakin, mutta yksityiskohtaisemmat työasiat hoi- detaan kahdenkesken puhelimella.

Onneksi tunnen henkilökuntani ja tiedän ja luotan siihen, että sovitut työt tehdään. Itse yritän olla sortu- matta mikromanagerointiin. ” Tanskasen mielestä työtehtävät on saatu kyllä hoidettua, mutta paino- pisteissä on ehkä tapahtunut muu- toksia. ”Vaikka arkisto on asiakas- käynneiltä suljettu, asiakaspalvelun päivystysvuorot pyörivät normaa- listi. Yksi tutkijoistamme ’päivystää’

joko etänä tai mahdollisesti jopa pari päivää arkistossa ja vastaa asi- akkaiden esittämiin tiedusteluihin.”

Tanskanen kertoo, että aineisto- jen fyysinen kaukolainaus ei tällä hetkellä toimi, mutta sen merkitys on muutenkin viime vuosina vähen- tynyt huomattavasti. ”Painopiste on selvästi siirtynyt Yksa-arkistojärjes- telmässämme olevien digitoitujen aineistojen lataamiseen. Lisäksi digitoimme suppeahkoja aineisto- kokonaisuuksia asiakkaille on-de- mand-periaatteella poikkeustilankin aikana. Analogisen aineiston järjes- täminen ja luettelointi saattaa nyt hieman kärsiä eikä edellisen vuoden kaltaisiin metrimääriin päästä, mutta sen sijaan olemme panostaneet muistitiedon keruuhaastattelujen litterointiin. Sitä voi tehdä pitem- mänkin aikaa etätyönä.”

Toimihenkilöarkisto Toimihenkilöarkisto on sulkenut tutkijasalipalvelut koronaviruse- pidemian rajoittamiseksi valtio- neuvoston suositusten mukaisesti 13.5.2020 saakka. Arkistonjohtaja Arto Alajoutsijärven mukaan tilan- netta tarkastellaan uudelleen tou- kokuun puolella. ”Seuraamme tältä

osin viranomaisten antamia ohjeita ja suosituksia. Muutamia sovittuja tutkijakäyntejä ja yksi vierailuryhmä on peruuntunut koronavirusepide- mian vuoksi.”

Toimihenkilöarkisto tarjoaa edel- leen tutkija- ja tietopalvelua arkis- ton nettisivujen yhteydenottolo- makkeen kautta – sähköpostitse ja puhelimitse. Alajoutsijärvi toteaa, että tutkijoille on kerrottu mah- dollisuudesta käyttää digitoituja arkistoaineistoja Yksan eli sähköi- sen arkistotietojärjestelmän kautta.

”Järjestelmä mahdollistaa digitoitu- jen aineistojen tutkimisen verkon välityksellä. Tarvittaessa voimme myös skannata ja toimittaa digitoi- tuja aineistoja tutkijoille, mikäli tar- vetta ilmenee ja se on esimerkiksi tietosuojasyistä mahdollista.”

Arkistoaineistoja otetaan edel- leen vastaan, mutta luovuttajia on ohjeistettu olemaan ajoissa yhtey- dessä asian tiimoilta tai lykkäämään isompia luovutuksia tuonnemmak- si. ”Jouduimme kiirehtimään yhtä laajaa arkistonluovutusprosessia koronavirusepidemian vuoksi”, Alajoutsijärvi kertoo. ”Luovutukset toteutuivat ennakoitua aikaisemmin kahdessa erässä maaliskuun lopul- la, jolloin vastaanotimme aineistoa noin 140 hyllymetrin verran. Tämä tehtiin sen vuoksi, että mikäli tilan- ne eskaloituu tai henkilöitä sairas- tuu meillä arkistossa tai luovuttajan puolella, niin saamme aineistot turvaan ajoissa.”

Toimihenkilöarkistossa on tehty etätöitä aina silloin kuin siihen on ollut mahdollisuus. Alajoutsijärven mukaan kaikkia arkistossa toteutet- tavia työtehtäviä ei kuitenkaan voi suorittaa etänä. ”Meillä on runsaasti järjestämättömiä paperiarkistoja.

Niiden järjestämistyötä ei voida juurikaan tehdä etänä tai kotoa Petri Tanskanen Työväen Arkis-

ton "etätoimistolla" Hyvinkäällä.

Kuva: Petri Tanskanen.

käsin. Esimerkiksi omalla rahoituk- sella työskentelevät määräaikaiset arkistonjärjestäjät ovat tehneet järjestämistyötä fyysisesti työpaikal- la. Tällöin on pyritty huolehtimaan käsihygieniasta ja riittävästä etäisyy- destä toisiinsa. Jokainen työskente- lee omassa työpisteessä itsenäisesti erillään muista.”

Alajoutsijärvi myöntää, että poik- keustilanne tulee vaikeuttamaan arkiston toimintasuunnitelmassa määriteltyjä tavoitteita. ”Olemme pääpiireittäin kuitenkin saaneet suunnitellut asiat toteutettua.

Tutkijakäynneissä tulee eittämät- tä notkahdus aikaisempiin vuosiin verrattuna, koska tutkijasalipalvelut ovat kiinni pitkän aikaa. Toisaalta nyt on paremmin aikaa tehdä aineisto- jen järjestämis- ja luettelointityötä, koska asiakaspalvelua on vähem- män. Tämä tietysti edellyttää, että kaikki pysyvät pääosin terveinä.”

Toimihenkilöarkistossa on tehty rajoitustoimien aikana erinäisiä keskeneräisiä hallintoon, suunnitte- luun ja raportointiin liittyviä kir- jallisia töitä enemmän kuin aikai- semmin. ”Olemme muun muassa luoneet uusia sisältöjä nettisivuille ja toimihenkilöliikkeen verkkomu- seoon etänä”, Alajoutsijärvi tote- aa. ”Lisäksi Yksa-järjestelmästä on tänä vuonna tulossa uusi versio.

Olemme tehneet etänä valmistel- tuja migraatioon liittyen. Teemme paljon arkisto- ja muuta yhteistyötä eri tahojen kanssa. Palavereita ja ko- kouksia on siirretty muun muassa Teamsiin. Myös yksi arkistokoulutus toteutettiin poikkeuksellisesti verk- koluentona.”

SKS:n arkisto

SKS:n arkisto sulki tutkijasalit 18.3.2020, mutta tietopalvelu on jatkunut Kysy SKS:lta -palvelussa, sähköpostilla ja puhelimitse. Arkis- tonjohtaja Outi Hupaniitun, arkisto- tutkija Liisa Lehdon ja arkistotutkija Ilkka Välimäen mukaan arkiston asiakkaat ovat ymmärtäneet tilan- teen hyvin, vaikka toki tilanteesta on tullut jonkin verran tiedusteluja.

Samalla kun tutkijasalit sulkeutuivat, myös kaikki muu asiakaskontaktissa tapahtuva työ keskeytyi, joten esi- merkiksi aineistoja ei tällä hetkellä oteta vastaan. Sen sijaan poikkeus- aika on saanut ihmiset innostumaan keruisiin, joita saapuu sähköisesti ja kirjepostina. Kärkikeruuna on poikkeusaikaa dokumentoiva Koro- nakevät, mutta myös Singerit, liftaus, karavaanarit sekä juuri päättynyt painajais-keruu ovat innostaneet ihmisiä.

SKS on siirtynyt ensisijaisesti etä- työhön. Toiminnan muutos on ollut nopea ja jopa yllättävän kitkaton.

Hupaniittu, Lehto ja Välimäki to- teavat, että yksi tärkeä etätyön mahdollistaja on ollut AHAA- jälkimigraatio: ”Sen ansiosta meillä on runsaasti tietojärjestelmätyötä tehtävänä.”

”Toinen tämän hetken painopis- teistämme on tietopalvelu. Kun käytettävissä on ainoastaan sähköi- set järjestelmät, ei paperiluetteloi- ta, kortistoja tai aineistoja, voivat vastaukset jäädä ylimalkaisemmiksi.

Kuitenkin käytäntö on näyttänyt, että tietopalvelu toimii yllättävän hyvin etänä ja ero normaaliin on jäänyt hyvin pieneksi. Ja yhteistyö arkistolaisten sujuu: jos tarvitaan lisätietoa kortistoista, löytyy kyllä joku, joka on tänään tai huomenna menossa paikalle ja voi asian tar- kistaa.”

”Etätyö sujuu SKS:n arkistossa hy- vin, mutta odotamme aikaa, jolloin voimme jälleen yhdessä. Arkistotyö on parhaimmillaan, kun työtoverit ovat lähellä, asiakkaat paikalla sekä arkistoaineisto ja hakemistot käden ulottuvilla.”

Toimihenkilöarkistossa laajaa arkistoluovutusta kiirehdittiin korona-

Päivälehden arkisto

Päivälehden arkiston ja Päivälehden museon tilat suljettiin asiakkailta 18.3.2020. Kokoelmavastaava Johan- na Miedon mukaan arkistossa on varauduttu avaamaan tutkijasalit tarvittaessa nopeastikin, mikäli ti- lanne muuttuu. ”Arkisto toki palve- lee asiakkaita, vaikka tutkijasali on- kin kiinni. Museon puolella kiinniolo taas vaikuttaa näyttelyaikatauluihin.

Jo sovitut projektit voivat siirtyä tai toteutua uudessa muodossa.”

Päivälehden arkiston tietopalvelua on tilanteen takia laajennettu, ja aiemmasta poiketen käytettävissä olevien resurssien puitteissa teh- dään myös esimerkiksi selvityksiä.

Miedon mukaan asiakaspalvelu sujuu varsin hyvin: ”Meillä on paljon aineistoja tietokannoissa ja järjes- telmissä, joihin pääsemme käsiksi myös kotoa. Pienet selvitykset epäkaupalliseen toimintaan teemme ilmaiseksi, mutta laajoista ja kau- pallisiin hankkeisiin liittyvistä selvi- tyksistä laskutamme hinnastomme mukaan. Aika mukavasti tämä on toiminut tähän asti.”

Päivälehden arkisto on ottanut vastaan uusia aineistoja rajoitustoi- mista huolimatta. Miedon mukaan tästä ei ole ainakaan toistaiseksi aiheutunut ongelmia. ”Olemme jopa panostaneet aineiston hankin- taan rohkaisemalla Sanoma-yhtiön henkilöstöä arkistolahjoituksiin ja järjestämällä kyselyn journalisteille koronaviruksen vaikutuksista. ” Pääsääntöisesti kaikki tekevät etä- töitä, joille se on mahdollista. ”Yksi meistä työskenteli jopa rajan takana Uudenmaan eristämisen aikana”, Mieto sanoo. ”Käytännössä joka päivä on kuitenkin joku ollut paikal- la säätiön tiloissa – joko toimistolla, museossa tai arkistossa. Arkistossa on ollut henkilökuntaa noin kahte- na tai kolmena päivänä viikosta.”

Mieto kertoo yllättyneensä, miten sujuvasti esimerkiksi tietopalvelu sujuu sähköisesti. ”Se tietysti johtuu siitä, että tutkituimmat aineistomme eli Sanoman julkaisemat sanoma- ja aikakauslehdet ovat sähköisinä lehtitietokannassamme. Fyysiseen aineistoon liittyvän tietopalvelun nopeus riippuu sitten enemmän sii-

tä, onko arkistossa ketään paikalla, mutta sekin on saatu tähän men- nessä aina hyvin hoidettua.”

Miedon mukaan etätöissä on kes- kitytty tavallista enemmän kehittä- mistehtäviin. ”Olemme esimerkiksi panostaneet sähköisen arkistojär- jestelmämme kehittämiseen, sillä tavoitteenamme on julkaista ja ava- ta se asiakkaille huhtikuun loppuun mennessä. Ideoimme myös uutta toimintaa koko ajan."

Päivälehden arkisto toteutti SKS:n koronakeräyksestä inspiroituneina yhteistyössä Journalistiliiton kanssa oman kyselyn koronavirustilanteen vaikutuksesta journalistista työtä tekeville. Lisäksi yhdessä museon työntekijöiden kanssa valmistellaan sähköisiä oppimateriaaleja kouluille.

”Osa arkiston tehtävistä jää kui- tenkin vääjäämättä nyt vähemmälle, koska fyysistä aineistoa emme ota mukaan etätöihin”, Mieto myöntää.

”Järjestämis- ja luettelointityötä kuitenkin riittää niin arkiston kuin museonkin puolella ja läsnäolopäi- vinä sille ehtii sitten omistautua kunnolla."

Aalto-yliopisto

Aalto-yliopiston asiakirjahallinnan päällikkö Susanna Kokkinen kertoo, että kirjaamon ja arkiston asiakkaita palvellaan, mikäli tulokset voidaan toimittaa asiakkaalle sähköisesti.

”Tutkijoita emme luonnollisesti- kaan ota vastaan, sillä yliopisto on suljettu. Pyrimme siirtämään uusi- en aineistojen toimituksia syksylle, mikäli mahdollista. Tilanne arvioi- daan kuitenkin tapauskohtaisesti ja tarvittaessa asia järjestyisi nyt keväälläkin.”

Kokkisen mukaan henkilökunta työskentelee ensisijaisesti etänä.

”Yhdellä arkistonhoitajalla on tois- Päivälehden museo informoi kävijöitään. Kuva: Johanna Mieto.

taiseksi voimassa oleva lupa käydä kampuksella, me muut haemme erillisen kulkuluvan tarvittaessa.

Tutkijakäyntejä ja aineistojen fyysis- tä järjestämistä lukuun ottamatta työtehtävät eivät ole muuttuneet juuri mitenkään. Pystymme hoita- maan kaiken muun aivan normaaliin tapaan etänä.”

”Jouduimme organisoimaan yli- opiston kirjepostin kampuksen sulkeuduttua”, Kokkinen kertoo.

”Kirjaamo tiedottaa vastaanot- tajia ja ohjaa kirjeet tarvittaessa edelleen kotiosoitteisiin. Arkis- ton puolelta löytyy muun muassa digitoituja työstettäviä aineistoja ja asiakirjahallinnan puolella jatkamme integraatiohankkeiden ja sähköi- sen allekirjoituksen käyttöönoton parissa aivan samaan tapaan kuin aiemminkin. Lisäksi olemme entistä enemmän keskittyneet paranta- maan sähköisten aineistojen jaka- misen tapoja, ja toisaalta viestineet myös enemmän omasta työstämme Aallon verkkosivujen kautta.”

Nokia

Nokian Records Management Manager Mikko Hyvärinen toteaa, että rajoitustoimet eivät ole kovin vahvasti näkyneet hänen työssään, koska ”bisnes on monin puolin di- gitalisoitunut ja sikäli työ on monin puolin business-as-usual”. Osalla nokialaisista työ on jo ennestään ollut etänä suoritettavaa ja kaik- ki tarvittava tieto on sähköisessä muodossa. ”On toki niitäkin, joi- den työnkuvaan Nokialla kuuluu fyysinen läsnäolo kuten laitteiden asennustyöt ja eräiden tehtaiden tehtävät, mutta nämä ihmiset ovat vähemmän arkistopalvelujemme jatkuvassa tarpeessa”, Hyvärinen toteaa.

Hyvärisen mukaan perinteistä pos- tia tulee arkistoon jonkin verran vähemmän kuin aiemmin – niin Suomesta kuin ulkomailta. ”Sisäis- ten asiakkaiden yhteydenotot ovat hiukan vähentyneet. On nähtävissä maakohtaisia eroja, joiden taustalla saattavat olla kansalliset ja/tai No- kian paikalliset toimenpiteet, jotka vaikuttavat erinäisten yksikköjen tai yksilöiden työnkuvaan. Arkisto- tiimissä on sovittu, että minä käyn tarkastamassa postit kaksi kertaa viikossa pääkonttorilla ja suoritan paperiarkistosta haut, jos tarvitaan.

Muu tiimi tekee lähtökohtaisesti etätöitä rajoitusten ajan."

Hyvärinen katsoo, että rajoitukset ovat aiheuttaneet vain pieniä viivei- tä Nokian pääkonttorin paperiar- kiston käytettävyyteen. ”Ainoa radi- kaalimpi seuraus on, että aiemmin keväälle suunniteltu pääkonttorin yhden arkistokokonaisuuden seu- lontaprojekti on täytynyt lykätä.

Tietysti myös omat suunnitellut työmatkani ovat lykkääntyneet.”

Hyvärisen tiimin muille jäsenille rajoitustoimilla ei ole ollut merkit- täviä vaikutuksia. ”Itse olen tois- taiseksi voimassa olevalla ’sopi- muksella’ myös Nokia Operations -organisaation Privacy Officer tällä hetkellä”, hän kertoo. ”Covid-19 on nyt tietysti vaikuttanut tähän toimenkuvaan, kun yksityisyyden- suojasta on ollut paljon puhetta ja yritykset kehittelevät mobiilisovel- luksia – esimerkiksi bluetoothin avulla jäljittämistä.”

Hyvärinen lisää, että Euroopan ko- missio ja European Data Protection Board ovat julkaisseet huhtikuun puolivälissä omat suosituksensa tähän asiaan liittyen. ”On ilmiselvää, että tässä tullaan todennäköisesti näkemään merkittäviä eroja, kuinka

nee kussakin maassa. Esimerkiksi Saksassa ja Ranskassa ollaan perin- teisesti erittäin tiukkoja siitä, mitä henkilötietoja saa käyttää, ja millä ehdoilla edes EU:n sisällä”.

Tampereen yliopisto Tiedon- ja asiakirjanhallintaa Tampereen yliopistossa opettava dosentti Pekka Henttosen mukaan yliopistolla työyhteisö ei ole kovin tiivis. ”Työtä tehdään itsenäisesti ja asiakirjahallinnan alueella ei ole muita opettajia. Kutakuinkin kaikki tarvitsemani materiaali on tietoko- neella. Niinpä olen aikaisemminkin tehnyt usein etätyötä – on aivan sama missä kirjoittaa ja sähköpos- tiin vastaa. Osa kursseistakin on ollut jo verkossa, joten askel koro- na-aikaan oli pieni.”

Henttosen mielestä suurin muutos on ollut siirtyminen etäpalavereihin ja -luentoihin. ”Zoom ja Teams piti ottaa nopeasti haltuun. Yksi etäväi- töskin on jo ollut - ja asiakirjahal- linnan alueelta! Jaana Kilkki väitteli huhtikuun alussa aiheesta "Asiakir- jatiedon hallinnan asiantuntijuuden diskursiivinen rakentaminen Suo- messa. Tutkimus normatiivisesta professionaalisesta diskurssista vuosina 1935–2015". Se oli aika mielenkiintoinen kokemus: väittelijä oli Joensuussa, kustos Tampereella, vastaväittäjä Vancouverissa ja yleisö ympäri Suomea. Siinä oli joitain tek- nisiä ongelmia, mutta enimmäkseen kaikki sujui hyvin.”

”Tällaista on varmaan jatkossa- kin, kun palataan normaaliaikaan”, Henttonen toteaa. ”Toinen suuri muutos on kaiken matkustamisen jääminen pois. Loppuvuodesta olisi ollut kolme reissua. Tuskinpa mi- kään niistä toteutuu. ICA:n konfe- renssi Abu Dhabissa siirrettiinkin jo

KOLUMNI

Digitaalisuus tyhmistää ihmiskunnan

U

skoin toissasyksyyn saakka evoluutioteo- riaan, kunnes näin autonratista eliölajien kehityksen ottaneen takapakkia parisataa miljoonaa vuotta.

Kännyköitään koulutiellä toljottavat zombie-laumat olivat valmiit käve- lemään tai pyöräilemään katsettaan kohottamatta autoni alle. Oppi ei entisaikoina kaatanut koululaisia ojaan, mutta älyluuri vei silmänräpä- yksessä ojasta allikkoon.

Valtavan digitaalisen loikan ottanut sukupolvi on tyhmempi kuin homo habilis. Puusta maan kamaralle pudonnut apinakin tajusi tarkkailla ympäristöään, ettei joutunut elefan- tin jyräämäksi tai leijonan kitaan.

Evoluutio ei todellakaan kulje eteenpäin, jos ihmiskunnan tulevai- suuden toivot menettävät itsesuo- jeluvaistonsa.

Diginatiivien sukupolvea ei kan- nata heittää ensimmäisellä kivellä.

Heidän vanhempansa taantuivat jumalattomalla nopeudella labo-

ratoriorottien kaltaisiksi eläimiksi, jotka reagoivat mielihyvämakupalan toivossa jokaiseen kännykän kilah- dukseen. Sitä niittää, mitä kylvää.

Digitaalinen vallankumous on ollut huomattavasti teollista nopeampi.

Aloittaessani 1990-luvun puolivälis- sä opiskelut Jyväskylän yliopistossa minulle esiteltiin niin vallankumo- uksellinen viestintäväline, etten tohtinut käyttää sähköistä postia kolmeen vuoteen.

Avatessani ensimmäisen kerran sähköpostini vuonna 1999 siellä oli yli 3000 turhaa viestiä. Painoin deleten pohjaan.

Kännykälle ei ollut ennen 2000-lu- kua mitään tarvetta, kun lampsin sunnuntaisin puhelinkoppiin ilmoit- tamaan äidilleni olevani yhä hen- gissä.

Internetillekään ei ollut mitään tarvetta, kun kaiken tarpeellisen löysi tietosanakirjoista. Internetissä surffailin ensimmäistä kertaa vuon- na 2001, kun opettajaopinnoissa oli pakko osallistua verkkokeskus- teluun.

Pätkivä nettiyhteys saavutti kotini samaisena vuonna 2005, kun aloi- tin historiantutkijana. Sen jälkeen aivosähkökäyrässäni alkoi jyrkkä alamäki.

Aloittaessani Urho Kekkosta käsit- televän väitöskirjan tekemisen pääs- säni oli kaamea määrä nippelitietoa, mutta väitellessäni muutama vuosi myöhemmin ulkomuistini oli lähes yhtä tyhjä kuin Memento-elokuvan (2000) päähenkilöllä.

Analogisessa maailmassa oli tärkeää opetella ulkoa kaikenlaisia tietoja.

Niinpä pänttäsin koulussa ulkoa YYA-sopimuksen keskeiset artiklat ja Jugoslavian BKT-kehityksen.

Digitaalinen maailma mahdollisti sen, ettei tarvinnut enää muistaa juuri mitään. Riitti, että osasi hakea tiedon sirpaleita oikeista osoitteis- ta. Koska ihminen on laiskiaistakin laiskempi elukka, tarvittava tieto löytyi yleensä Google-haun alku- pään osumista.

Maailman muutos näkyi myös yöl- listen puhelinsoittojen äkillisenä ro- mahduksena, kun kapakassa ei enää lyöty satasesta vetoa siitä, kuka oli Berliinin 1936 olympiakeihään kak- konen. Tuomarivastuu siirtyi ihmis- kunnalta tekoälylle.

Viime vuosina on keskusteltu teko- älyn ihmiskunnalle luomista tulevai- suusuhkista. Keskustelua käydään kaameassa jälkijunassa. Terminator on jo täällä ja älyttömät älylaitteet ovat orjuuttaneet ihmiset tahdotto- miksi lakeijoikseen.

Timo J.

Tuikka

Kaiken kukkuraksi ihmisaivot jäljit- televät tekoälyä pyrkiessään mah- dollisimman nopeaan ongelmanrat- kaisuun.

Kiireiset tutkijat ja toimittajatkaan eivät enää ehdi lukea kokonais- ta kirjaa, vaan pyrkivät löytämään omiin tarkoitusperiin soveltuvan tutkimuksen tai artikkelin kohdan hakusanakalastelulla. Hyvässä lykys- sä hakukone plagioi omia päättömiä tai puolivillaisia päätelmiä tukevan e-kirjan sivun auki klikattavaksi.

Käydessäni ensimmäisen kerran Urho Kekkosen arkistossa vuonna 2005 istuin viikon pohtimassa luke- maani ja tekemässä uutterasti muis- tiinpanoja. Viime kevään vierailullani kuvasin puoli päivää kiinnostavilta vaikuttavia asiakirjoja kännykkäka- merallani.

Puoli maapalloa on sairastunut digitaaliseen keskittymishäiriöön.

Kestohermostuneisuus ja alituiset keskeytykset läpäisevät koko yh- teiskunnan digivauvasta Facebook- vaariin.

Digitaalista maailmaa, internetiä ja somea markkinoitiin pitkälle 2010-lukua demokratian lisäänty- misellä. Kävikin päinvastoin, kun roistovaltioiden koodaajat ja rois- tomaiset somemarkkinoijat pääsi- vät näpelöimään demokratioiden vaalituloksia.

Tulevaisuuskaan ei näytä kovin rapoisalta. Lukeminen on halki historian ollut ase tietämättömyyttä ja tyhmyyttä vastaan. Nyt se laskee lasten ja nuorten keskuudessa kuin aasin häntä. Suurin osa Suomen nuorista lukee vain pakon edessä.

Tein viime kesänä elämäni käsit- tämättömimmän vaihtokaupan.

Lupasin lapselleni yhden Aku Ankan lukemisesta puoli tuntia peliaikaa.

Aku Ankan taskukirjan tavaus oli- si varmaan pitänyt palkita viikon älyluuriajalla.

On digitaalisesta maailmasta toki paljon hyötyä – minullekin. Olen toista vuosikymmentä hoitanut vapaan toimittajan työasiointia ko- tikonttorista pääosin sähköpostilla.

Jutun lähettäminen lehden toimi- tukseen vie nykyään kolme vuoro-

kautta vähemmän aikaa kuin vielä 1900-luvun lopussa.

Ihmiset ovat kuitenkin jo niin riip- puvaisia digitaalisesta maailmasta, ettei tähän korona-konkurssiin tar- vita kuin yksi kunnon aurinkomyrs- ky ja pari miljardia länsimaalaista karjuu mykistyneelle älyluurilleen:

”Mistä voi katsoa tulenteko-ohjeet, kun Internet ei toimi?”

Kirjoittaja on kirjoittamisen sekatyö- mies

Kirjoitustöidensä lomassa Tuikka on työskennellyt kevään aikana ahkerasti lastensa bingo-emäntänä.

KOLUMNI

Etäyhteyksiä ja ainutlaatuista aineistoa

K

evät 2020 jää historian- kirjoihin eräänlaisena pakotettuna digiloikka- na. Taloustutkimuksen Ylelle tekemän selvityksen mu- kaan noin miljoona suomalaista siirtyi kotikonttorille Covid-19 -epidemian alkaessa, ja noin puolet heistä tekee tai haluaisi mieluusti tehdä etätyötä myös normaaleina aikoina. Miten etä- työharppaus on sujunut?

Etätyötä tehdään etenkin pää- kaupunkiseudulla toimihenkilö- ja esimiesammateissa, valtion, kunti- en ja järjestöjen palveluksessa, ja yleisesti ns. valkokaulusammateissa.

Freelancerit, itsensätyöllistäjät ja pienyrittäjät ovat myös hyvin edus- tettuina. Vähiten suosittua etätyö on Taloustutkimuksen selvityksen mukaan nuorimpien eli alle 30-vuo- tiaiden työntekijöiden keskuudessa.

Etätyöläinen on myös etuoikeutettu – kaikilla tätä mahdollisuutta ei ole, kuten hoitotyössä ja kaupan alan asiakaspalvelutehtävissä.

Tietojohtamisen tutkijana sain 15 vuotta sitten seurata hissiyhtiö KONEen siirtymistä virtuaaliko- kouksiin. Muutos ei osaavassakaan organisaatiossa tapahtunut sor- mia napsauttamalla tai toivotaan- periaatteella, vaan tarvittiin hyvin

raadollisiakin keinoja, kuten mat- kabudjettien karsimista. Toisinaan pakko on paras opettaja. Totutut rutiinit muuttuvat, kun havaitaan, että toisinkin voi toimia. Näin on nyt käynyt etätyölle.

Etätyön hyötyjä

Työmatkoihin ei ole tänä keväänä kulunut aikaa ja rahaa, ja alentu- neet liikennemäärät ovat näkyvästi parantaneet ilmanlaatua kaupun- geissa. Moni on myös suurella ilolla vaihtanut töihin ”laittautumisen”

rentouteen – aamut on mukavaa ja vaivatonta aloittaa hyppäämällä verkkareihin. Tutkitustikin kuormit- tava matkalaukkuelämä lentokent- tien terminaaleissa on jäänyt pois päiväohjelmasta. Lentäminen ei toki lopu yhdessä keväässä, mutta erityi- sesti liikematkustamisen ennakoi- daan vähenevän pysyvästi.

Pitkän linjan etätyöläisen silmin osallistuminen palavereihin on ollut tasavertaisempaa. Käytännössä kaik- ki ovat etänä, sen sijaan että pieni porukka istuisi neuvotteluhuonees- sa ja unohtaisi muut osallistujat oman onnensa nojaan rupatelles- saan mukavia kahvin ääressä. Perus- tason netiketti muuttui rutiiniksi:

esittäydytään, pyydetään puheen- vuoroa nimellä, pidetään mikki ole- tuksena kiinni hälyjen välttämiseksi.

Yhteisöllisyys on joidenkin saamieni palautteiden mukaan jopa lisään- tynyt. Vointia ja kuulumisia kysyvät sellaisetkin, jotka eivät sitä muu- toin tekisi, ja ihmiset pitävät huolta toisistaan.

Toki myös panostus osaavaan ja digikulttuureja tuntevaan keskuste- lun vetäjään on tarpeen. Taidoista olennaisin on kyky pitää yllä vuo- ropuhelua, innostaa ja houkutella mukaan yhteiseen juttuun. Ellei tarvittavaa osaamista löydy, vuoro- vaikutus typistyy helposti kuivaksi ja tehtäväkeskeiseksi suorittamiseksi.

Haasteita

Ergonomiasta osataan jo monilla työpaikoilla huolehtia, mutta ko- tikonttoreilla meno on villimpää.

Tauotus ja jaksotus on välttämätön- tä kaikessa työssä ja korostetusti läppärin äärellä. Kokoukset ovat itsessään kuormittavia ja paljon kes- kittymistä vaativia, eikä niitä pitäisi edes pakon edessä ahtaa kalenteriin useita peräkkäin. Kotirauhan piirissä videon käyttö on aina vapaaehtois- ta. Tapaamisiin tulisi käyttää vain or- ganisaation hyväksymiä sovelluksia, toimittaa kutsu osallistujille hen- kilökohtaisesti, ja informoida heitä tietojen käsittelystä ja kokousten mahdollisista tallennuksista.

Kaikki etätyöläiset eivät taivu tekniikan hyödyntämiseen yhtä sujuvasti kuin me IT-marinoidut, ja verkkokeskusteluissa onkin aika ajoin kaipailtu henkilökohtaista tu- kihenkilöä jokaiseen kotiin. Varmaa on vain se, että kaikki ovat nopeasti oppineet jotain uutta – ja se on hieno uutinen tulevaisuutta ajatel- len. Opitulle on käyttöä myöhem- minkin.

Lapsiperheissä kevät 2020 on toki ollut kaukana normiarjen etätyös- tä, koska myös koulut ovat olleet Miia

Kosonen TKI-asiantuntija Xamk

Digitalia