Diakoniatyöntekijät sielunhoitajina
Itä-Suomen yliopisto, teologian osasto Läntinen teologia
Pro gradu –tutkielma, kesäkuu 2016 Käytännöllinen teologia Hanna Valkama
ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO – UNIVERSITY OF EASTERN FINLAND Tiedekunta – Faculty
Filosofinen tiedekunta Osasto – School
Teologian osasto Tekijät – Author
Hanna Maria Elisabet alkama Työn nimi – Title
Diakoniatyöntekijät sielunhoitajina
Pääaine – Main subject Työn laji – Level Päivämäärä – Date
Sivumäärä – Number of pages
Käytännöllien teologia Pro gradu -tutkielma x 1.6.2016 99 + 4 s.
Sivuainetutkielma Kandidaatin tutkielma Aineopintojen tut- kielma
Tiivistelmä – Abstract
Tässä tutkielmassa tarkastellaan miten Jyväskylän seurakunnan ja Oulun seurakuntayhtymän diakoniatyöntekijät toimivat sielun- hoitajina. Tutkimustehtävä jakaantuu neljään tutkimuskysymykseen. Tutkielmassa selvitetään mitä diakoniatyöntekijöiden käsi- tyksen mukaan sielunhoito on ja kuinka he arvioivat toteuttamaansa sielunhoitotyötä. Tutkielmassa tarkastellaan myös, minkälai- sissa sielunhoitotilanteissa diakoniatyöntekijät ovat kokeneet onnistumista tai avuttomuuden tunnetta.
Tutkielman lähdeaineisto kerättiin sähköisellä e-lomakkeella keväällä 2016. E-lomake lähetettiin Jyväskylän seurakunnan ja Ou- lun seurakuntayhtymän diakoniatyöntekijöille. E-lomake lähetettiin kaikkiaan 67 diakoniatyöntekijälle ja siihen vastasi 26 diako- niatyöntekijää. Vastausprosentiksi tuli siten 38 %. E-lomakkeen avoimia kysymyksiä analysoitiin kvalitatiivisella metodilla ja suljettuja kysymyksiä kvantitatiivisella metodilla.
Diakoniatyöntekijöiden vastausten pohjalta oli havaittavissa kaksi eri sielunhoitokäsitystä, joissa molemmissa painotettiin vuoro- vaikutuksellista auttamista. Sielunhoitokäsityksissä havaittiin eroa siinä, kuinka paljon hengellisyyttä painotettiin osana sielun- hoitoa. Vastaajien sielunhoitokäsityksistä 81 % kuului vuorovaikutuksellisen auttamisen luokkaan, johon voi kuulua myös hen- gelliset tekijät. Vastaajien sielunhoitokäsityksistä 15 % kuului vuorovaikutuksellisen auttamisen luokkaan, johon hengellisyys kuuluu keskeisesti. Vastausten analysointi sai pohtimaan kuinka suuri yhteys diakoniatyöntekijöiden sielunhoitokäsityksillä on toteutettuun sielunhoitotyöhön.
Tutkielmassa tarkasteltiin myös, kuinka diakoniatyöntekijät arvioivat tekemäänsä sielunhoitotyötä. Vastaukset jaettiin kolmeen eri luokkaan niiden sisältöjen perusteella. Suurin osa vastaajista (38 %) arvioi sitä, miten he toteuttavat sielunhoitotyötä menetel- mien tai toimintatapojen suhteen. Toiseksi suurin osa vastaajista (31 %) arvioi sitä, miten he kokevat tekemänsä sielunhoitotyön.
Kolmas joukko (21 %) arvioi sitä, miten he voivat päätellä, onko sielunhoitotyö ollut onnistunutta. Tutkielmassa tuli esille diako- niatyöntekijöiden kokemus sielunhoitotyön arvioinnin vaikeudesta.
Diakoniatyöntekijöiden onnistumisten kokemuksiin sielunhoitotyössä vaikutti tämän tutkielman mukaan kolme eri tekijää. Vas- taajista 69 % liitti asiakkaan saaman avun sielunhoitotilanteessa onnistumiseen. Vastaajista myös 69 % liitti sielunhoitotilanteessa koettuun onnistumiseen kuuntelemisen, keskustelemisen tai läsnäolon. Vastaajista 46 % mainitsi hengellisyyden osana koettua sielunhoitotilanteessa onnistumista.
Tämän tutkielman mukaan suurin avuttomuutta herättänyt tekijä oli mielenterveysongelmista tai neurologisista ongelmista kärsi- vien ihmisten kohtaaminen sielunhoitotilanteessa. Tämän tutkielman pohjalta voisi nähdä tarpeellisena, että diakoniatyöntekijöi- den olisi mahdollista saada koulutusta mielenterveysongelmista tai neurologisista ongelmista kärsivien ihmisten sielunhoitotyö- hön.
Avainsanat – Keywords
Sielunhoito, diakoniatyöntekijä, diakoni, diakonissa, sielunhoitokäsitys.
ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO – UNIVERSITY OF EASTERN FINLAND Tiedekunta – Faculty
Philosophical Faculty
Osasto – School
School of Theology, Western Theology Tekijät – Author
Hanna Maria Elisabet alkama Työn nimi – Title
Deacon workers as a pastoral care
Pääaine – Main subject Työn laji – Level Päivämäärä – Date
Sivumäärä – Number of pages
Practical Theology Pro gradu -tutkielma x 1.6.2016 99 + 4 s.
Sivuainetutkielma Kandidaatin tutkielma Aineopintojen tut- kielma
Tiivistelmä – Abstract
This thesis examines on how the deacon workers of Jyväskylä and Oulu parishes work as pastoral care workers. The research task is split into four case study questions. It is clarified in this thesis, what is the deacon workers understand- ing of pastoral care and how they evaluate their work in that job. It is also determined in this thesis in what kind of pastoral care situations the deacon workers have found success or felt helpless in the situation.
The thesis’ source material was collected during the spring 2016 using an electronic form. The electronic form was sent to the deacon workers of Jyväskylä and Oulu parishes. It was sent to total of 67 deacon workers and 26 of them answered it. The response rate was 38%. The open questions of the electronic form where analysed using a qualitative method and a quantitative method was used to analyse the multiple choice questions.
From the answers of the deacon workers two different concepts about the pastoral care where formed, in which both highlight the interaction of the help. In the conceptions of the pastoral care, there was a difference, in how much emphasize was given to the spirituality of the pastoral care. From the answers regarding to the pastoral care, 81% of them was classified as help using interaction where spiritual elements where used and 15 % of the answers was clas- sified as help using interaction where spirituality was the main element. When analysing the answers, it was reflected on how big of a role deacon worker’s concept of pastoral care was used in the actual work.
In this thesis it was also examined, how the deacon workers evaluate their work in pastoral care. Answers where divided into three categories based on the content. The majority (38%) evaluated their work, on how they fulfilled the pastoral care, based on the relation of the pastoral care’s methods and practice. The second largest group (31%) eval- uated their work, on how they experienced their work in pastoral care. The third group (21%) evaluated their work on how successful the pastoral care has been in their opinion. A conclusion can be made based from this study that pastoral care appears to be difficult for the deacon workers to evaluate.
From this thesis it can be concluded that three factors affect the success of the experience in pastoral care according the deacon workers. From the answers 69% associated help that the clients got to success in pastoral care. Also 69%
of the answers associate listening, talking and being present as a success in pastoral care and 49% of the answers mentioned spirituality as part of the success in pastoral care.
It is also shown in this study that the major factor in feeling helpless in pastoral care situations was when the workers encountered clients with mental illnesses and people with neurological difficulties. Based on this study there is a need for the deacon workers to get training on how to do pastoral care with the mentally ill and people with neurological difficulties.
Avainsanat – Keywords
Pastoral care, deacon worker, deacon, deaconess, concept of pastoral care
SISÄLLYS
1. JOHDANTO ... 1
2. TUTKIMUKSEN TAUSTA ... 7
2.1DIAKONIATYÖ SUOMEN EVANKELIS-LUTERILAISESSA KIRKOSSA ... 7
2.3SIELUNHOITO ... 14
2.4AIKAISEMPI TUTKIMUS ... 29
3. TUTKIMUKSEN SUORITTAMINEN ... 33
3.1TUTKIMUSTEHTÄVÄ ... 33
3.2TUTKIMUSMETODI JA AINEISTON ANALYYSI ... 34
3.3AINEISTON KERUU ... 35
3.6TUTKIMUKSEN OSALLISTUJAT ... 36
4. DIAKONIATYÖNTEKIJÄT SIELUNHOITAJINA ... 39
4.1DIAKONIATYÖNTEKIJÖIDEN KÄSITYKSET SIELUNHOIDOSTA ... 40
4.1.1 Vuorovaikutuksellista auttamista, johon voi kuulua myös hengellinen puoli ... 42
4.1.2 Vuorovaikutuksellista auttamista, johon hengellisyys kuuluu keskeisesti ... 44
4.2MITEN DIAKONIATYÖNTEKIJÄT ARVIOIVAT TEKEMÄÄNSÄ SIELUNHOITOTYÖTÄ? ... 47
4.2.1 Diakoniatyöntekijä arvioi miten toteuttaa sielunhoitotyötä ... 48
4.2.2 Diakoniatyöntekijä arvioi miten kokee sielunhoitotyön tekemisen ... 51
4.2.3 Diakoniatyöntekijä arvioi sitä, miten voi päätellä sielunhoitotyön onnistumista .. 53
5. SIELUNHOITOTILANTEET, JOISSA ON KOETTU ONNISTUMISEN JA AVUTTOMUUDEN TUNTEITA ... 55
5.1SIELUNHOITAJANA KOETUT ONNISTUMISET ... 56
5.1.1 Asiakkaan saama apu ... 56
5.1.2 Läsnäolo, kuunteleminen ja keskusteleminen ... 58
5.1.3 Hengellisyys osana sielunhoitoa ... 60
5.2SIELUNHOITOTILANTEET, JOISSA DIAKONIATYÖNTEKIJÄ ON KOKENUT AVUTTOMUUDEN
TUNNETTA ... 64
5.2.1 Asiakkaan mielenterveysongelmat tai neurologiset ongelmat ... 65
5.2.2 Kriisitilanne ... 68
5.2.3 Uhkaava käytös ... 71
5.2.4 Ongelmat asiakkaan kanssa yhteistyön tekemisessä ... 73
5.2.5 Hengellisten asioiden käsittely vaikeaa ... 74
5.2.6 Raskaasti kuormitetun ihmisen sielunhoito ... 77
5.2.7 Avuttomuuden tunne usein tai asiakas liian tuttu ... 78
6. TUTKIMUKSEN LUOTETTAVUUS ... 79
7. JOHTOPÄÄTÖKSET ... 83
8. LÄHDE- JA KIRJALLISUUSLUETTELO ... 94
LIITTEET ... 100
KYSELY ... 100
1
1. JOHDANTO
Diakoniatyöntekijät kohtaavat työssään monenlaisia elämäntarinoita ja kohtaloita. Sie- lunhoitajana he ovat tärkeässä asemassa kuulemassa ihmisten kipuja ja iloja sekä koh- taamassa ihmisten todellista elämää. Sielunhoitajaksi ei kuitenkaan tulla vain teoriaa opiskelemalla, vaan vasta työtä tekemällä sielunhoitotaidot kasvavat ja kehittyvät. Työ tuo mukanaan niin haasteita kuin onnistumisen tunteitakin. Niistä kummastakin voi poimia hedelmiä tulevaisuutta varten. Työnohjaus ja koulutukset tukevat ja täydentä- vät sielunhoitajan taitoja. Haluan tässä gradussani olla diakoniatyöntekijän rinnalla kuuntelemassa heidän kokemuksiaan tekemästään sielunhoitotyöstä. Haluan tietää minkälaiset asiat sielunhoidossa saavat aikaan sielunhoitajalle onnistumisen tunteita ja minkälaisissa sielunhoitotilanteissa herää avuttomuuden tunne. Haluan ajatella, että niin onnistumiset kuin hankaluudetkin voivat ohjata tietä kohti viisaampaa ja kestä- vämpää polkua. Onnistumisten jakaminen voi auttaa muitakin diakoniatyöntekijöitä kehittämään sielunhoitajan taitojaan. Vaikeista sielunhoitokokemuksista voi lähteä kohti oppimisen tietä. Mutta mitä sielunhoito oikeastaan on ja kuka sitä toteuttaa?
Kirkkolain mukaan diakonian ja sielunhoidon toteuttaminen ovat molemmat osa kir- kon perustehtävää: ”Toteuttaakseen kirkon tehtävää seurakunta huolehtii jumalanpal- velusten pitämisestä, kasteen ja ehtoollisen toimittamisesta sekä muista kirkollisista toimituksista, kristillisestä kasvatuksesta ja opetuksesta, sielunhoidosta, diakoniasta, lähetystyöstä sekä muista kristilliseen sanomaan perustuvista julistus- ja palvelutehtä- vistä.”1 Kirkkojärjestyksessä sanotaan, että ”seurakunnan tulee huolehtia alueellaan asuvien sielunhoidosta, kristillisestä uskosta ja elämästä sekä tarjota tilaisuus yksityi- seen rippiin. Tämä on erityisesti seurakunnan pappien ja lehtoreiden tehtävä, mutta kuuluu myös seurakunnan muille jäsenille.”2
1 KL 1993, 4. luku, 1§.
2 Kirkkojärjestys 1993, 4:1.
2
Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa nykyään sielunhoitotyötä tekevät ennen kaikkea diakoniatyöntekijöiden lisäksi papit, nuorisotyöntekijät ja koulutetut vapaaeh- toiset. Sielunhoitotyötä tekevät lisäksi kirkon erityisviroissa toimivat perheneuvojat, sairaalasielunhoitajat, sekä vankilassa ja puolustusvoimissa työskentelevät kirkon työntekijät.3 Yleisen pappeuden periaatteen mukaisesti kuitenkin kuka tahansa kas- tettu seurakuntaan kuuluva jäsen voi olla sielunhoitajana toiselle ihmiselle.4 Sielun- hoitotyössä taustalla on aina kristillinen arvomaailma ja työntekijällä on valmius kes- kustella myös hengellisistä asioista. Autettavan ihmisen puolestaan ei tarvitse kuulua kirkkoon tai olla sitoutunut kirkon edustamiin arvoihin.5 Tässä tutkielmassa tarkastel- laan diakoniatyöntekijöiden tekemää sielunhoitotyötä ja muiden seurakunnan työnte- kijöiden, vapaaehtoisten työntekijöiden sekä seurakuntalaisten toteuttama sielunhoito- työ jää tutkielman ulkopuolelle. Kuinka paljon diakoniatyöntekijät sitten tekevät sie- lunhoitotyötä?
Diakonian viranhaltijoiden kolmanneksi suurin asiakaskontaktien toimenpide oli vuonna 2011 sielunhoito tai hengelliset keskustelut. Tällaisia asioita käsitelleiden koh- taamisten määrä oli silloin 94 000, kun kaikkien asiakaskontaktien toimenpiteiden määrä oli 672 000.6 Vuonna 2007 diakoniatyöntekijöiden kolmanneksi suurin asiakas- kontaktien toimenpide oli myös sielunhoito ja hengelliset keskustelut joiden luku- määrä oli 112 000 kaikkien diakoniatyöntekijöiden asiakaskontaktien toimenpiteiden määrän ollessa 557 000.7Vaikka asiakaskontaktit, joissa käsitellään sielunhoitoa tai hengellisiä keskusteluja ovat vähentyneet, ovat ne yhä suuri osa diakoniatyöntekijöi- den työnkuvaa.
3 Kettunen 2013, 36.
4 Kettunen 2013, 72.
5 Kettunen 2013, 44.
6 Haastettu kirkko 2012, 199–200.
7 Monikasvoinen kirkko 2008, 158–159
3
Teologian tohtori Paavo Kettusen mukaan sielunhoidon määritteleminen ei ole help- poa, eikä liian tarkka määritteleminen ole sielunhoidon olemuksen vuoksi edes välttä- mättä tarpeellista. Kettusen mukaan sielunhoidoksi kutsutaan ihmisten auttamista, joka suuntautuu ihmisen psyykkiseen todellisuuteen ja mieleen. Sielunhoitoa toteute- taan kirkoissa ja uskonnollisissa yhteisöissä ja siinä voidaan käsitellä uskonnollisia kysymyksiä, ihmisen psyykkiseen puoleen liittyviä asioita tai näitä kumpaakin.8
Sielunhoidon käsite on historian aikana muuttunut huomattavasti, eikä edes yhden tun- nustuskunnan saati eri kirkkokuntien sisällä sielunhoidon käsite ole ollut eri aikoina samanlainen.9 Sielunhoidon muutokseen vaikuttavia tekijöitä ovat esimerkiksi ihmis- ten elämäntilanteiden muuttuminen sekä teologian ja ihmisiin liittyvän tiedon rajat.10 Nykyaikana sielunhoidon osana käytetään teologian lisäksi psykiatrian, psykoterapian, psykologian ja sosiaalitieteiden asiantuntemusta.11
Aikaisemmin on tutkittu esimerkiksi diakoniatyöntekijöiden ja pappien toteuttamaa sielunhoitoa.12 Näissä tutkimuksissa on tarkasteltu diakoniatyöntekijöiden ja pappien sielunhoitokäsityksiä ja kokemuksia sielunhoitotyöstä. Teologian tohtori Jouko Kiis- kin tutkimuksessa ja Ari-Pekka Laihian pro gradu -tutkielmassa on analysoitu kuinka paljon diakoniatyöntekijät ja papit käyttävät työssään neljää eri sielunhoitomallia, dia- logista, spirituaalista, diakonista ja ratkaisukeskeistä sielunhoitomallia.13 Laihian tut-
8 Kettunen 2013, 16.
9 Kettunen 2013, 17.
10 Aalto 1997, 8.
11 Kettunen 2013, 74.
12 Kiiski 2009; Laihia 2012
13 Kiiski 2009; Laihia 2012.
4
kimus on keskittynyt pääosin kyselytutkimuksen kvantitatiiviseen tutkimukseen ja ai- neiston kvalitatiivinen tarkasteleminen on ollut vähäisempää.14 Kettunen on tarkastel- lut tutkimuksessaan diakoniatyöntekijöiden asiakaskontaktien ulottuvuuksia. Tässä tutkimuksessa hän tarkasteli auttamiskokemuksia diakoniatyöntekijöiden ja heidän asiakkaiden näkökulmasta. Kettunen tutki esimerkiksi sitä, minkälaista apua diakonia- työntekijät olivat antaneet kun he olivat kokeneet onnistuneensa auttamaan asiakasta.
Lisäksi hän tutki diakoniatyöntekijöiden sielunhoitokäsityksiä.15
Tämän tutkielman tavoitteena on selvittää miten Jyväskylän seurakunnan ja Oulun seurakuntayhtymän diakoniatyöntekijät toimivat sielunhoitajina. Selvitän mitä diako- niatyöntekijöiden käsityksen mukaan sielunhoito on ja kuinka he arvioivat sitä. Selvi- tän myös minkälaisissa sielunhoitotilanteissa diakoniatyöntekijät ovat kokeneet onnis- tuneensa ja minkälaiset sielunhoitotilanteet ovat puolestaan saaneet aikaan avuttomuu- den tunteen.
Tässä tutkielmassa diakoniatyöntekijöitä sielunhoitajina tarkastellaan pääosin laadul- lisen tutkimuksen menetelmillä. Diakoniatyöntekijöiden sielunhoitokäsityksiä myös voidaan verrata aikaisempien tutkimusten tuloksiin. Tämän tutkielman näkökulmana on diakoniatyöntekijöiden sielunhoitotyössä kokemien onnistumisten ja avuttomuu- den tunnetta herättäneiden sielunhoitotilanteiden tarkasteleminen yhteydessä toteutet- tuihin sielunhoitomenetelmiin. Miten diakoniatyöntekijät ovat toimineet sielunhoito- tilanteessa, jossa he ovat kokeneet onnistumisen tunnetta tai avuttomuuden tunnetta?
Tässä tutkielmassa en tarkastele diakoniatyöntekijöiden auttamiskokemuksia koko heidän toteuttamaansa työtä koskien, vaan tutkielmassa tarkastellaan vain auttamisko- kemuksia sielunhoitotyöhön liittyen. Tässä tutkielmassa tarkastellaan myös avoimien vastausten analysoinnin pohjalta sitä, miten sielunhoitotyötä voidaan arvioida diako- niatyöntekijöiden käsityksen mukaan.
14 Laihia 2009, 34.
15 Kettunen 2001, 39–41.
5
Tutkimusaineisto on hankittu e-lomakkeella joka välitettiin seurakunnan työntekijöille saatekirjeen kanssa sähköpostin välityksellä. Yhteyshenkilönä toimivat Jyväskylän seurakunnasta diakonian työalasihteeri Heini Lekander ja Oulun seurakuntayhtymästä hiippakuntasihteeri Mirva Kuikka. He välittivät e-lomakkeen sähköpostilistojen kautta diakoniatyöntekijöille. E-lomake piti sisällään avoimia ja suljettuja kysymyksiä. Avoi- mia kysymyksiä analysoitiin kvalitatiivisella metodilla ja suljettuja kysymyksiä kvan- titatiivisella metodilla. Tutkimusmenetelmä tässä tutkielmassa on pääosin kvalitatiivi- nen, jota täydennetään kvantitatiivisen tutkimuksen tuloksilla.
Tutkielmani jakaantuu viiteen lukuun ja ensimmäisessä luvussa tarkastelen tutkimuk- sen taustaa. Tutkimuksen tausta kappale jakaantuu kolmeen osaan. Ensimmäiseksi kä- sittelen diakoniatyötä Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa, toiseksi sielunhoitoa ja kolmanneksi käsittelen tämän tutkielman kannalta oleellista aikaisempaa tukimusta.
Kolmannessa kappaleessa käyn läpi tutkimuksen suorittamiseen liittyviä vaiheita, ja tässä kappaleessa esittelen tutkimustehtävän, tutkimusmetodin ja aineiston analyysin, aineiston keruun sekä tutkimuksen osallistujat. Tämän jälkeen siirryn esittelemään tut- kielman tuloksia. Neljännessä kappaleessa käsittelen sitä, mitä tähän tutkielmaan osal- listuneiden diakoniatyöntekijöiden käsityksen mukaan sielunhoito on. Tässä kappa- leessa käsittelen myös miten diakoniatyöntekijät arvioivat tekemäänsä sielunhoito- työtä. Viidennessä kappaleessa tarkastelen sitä, minkälaisissa sielunhoitotilanteissa diakoniatyöntekijät ovat kokeneet onnistuneensa ja minkälaisissa sielunhoitotilan- teissa he ovat puolestaan kokeneet avuttomuuden tunnetta. Kuudennessa kappaleessa tarkastelen tutkielman luotettavuutta ja seitsemännessä kappaleessa on tutkielman joh- topäätösten vuoro. Tutkielmani keskeisiä käsitteitä ovat sielunhoito, sielunhoitotyö, diakoniatyöntekijä, diakonia ja sielunhoitokäsitys.
Kiinnostuin tutkielman aiheesta kahdesta eri syystä. Sielunhoitotyö on aina ollut mi- nusta hyvin mielenkiintoinen seurakunnan työmuoto ja koen sen itselleni läheiseksi.
Diakoniatyö on puolestaan tullut minulle tutuksi äitini työskenneltyä diakoniatyönte-
6
kijänä. Diakoniatyö on laaja-alaista asiakkaiden auttamista ja ihmisten vierellä kulke- mista. Arvostan diakoniatyöntekijöitä suuresti, koska he tekevät kristillisen sanoman todeksi työssään.
7
2. TUTKIMUKSEN TAUSTA
2.1 Diakoniatyö Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa
Diakonia määritellään kirkkojärjestyksessä seuraavasti: ”Seurakunnan ja sen jäsenten tulee harjoittaa diakoniaa, jonka tarkoituksena on kristilliseen rakkauteen perustuva avun antaminen erityisesti niille, joiden hätä on suurin ja joita ei muulla tavoin au- teta”.16 Kirkon perustehtävä puolestaan on kirkkolain mukaan julistaa Jumalan sanaa tunnustuksensa mukaisesti sekä jakaa sakramentteja. Kirkon tulee myös aktiivisesti edistää kristillisen sanoman leviämistä ja toimia lähimmäisenrakkauden toteutumisen hyväksi.17 Kirkkolain mukaan seurakunnan tulee toimia seuraavalla tavalla toteuttaak- seen kirkon perustehtävän: ”Toteuttaakseen kirkon tehtävää seurakunta huolehtii ju- malanpalvelusten pitämisestä, kasteen ja ehtoollisen toimittamisesta sekä muista kir- kollisista toimituksista, kristillisestä kasvatuksesta ja opetuksesta, sielunhoidosta, dia- koniasta, lähetystyöstä sekä muista kristilliseen sanomaan perustuvista julistus- ja pal- velutehtävistä”.18 Diakonian harjoittaminen on siis osa kirkon perustehtävän toteutta- mista.
Lea Rättyän mukaan Diakonisen auttamisen keskiössä on Jumalan rakkauden, armon ja huolenpidon välittäminen autettavalle ihmiselle. Evankeliumi muuttuu todeksi lä- himmäisenrakkauteen perustuvassa auttamisessa. Diakoniatyössä voidaan käyttää mo- nenlaisia menetelmiä ihmisen auttamiseksi ja avun saaminen ei edellytä kirkkoon kuu- lumista.19 Diakoniatyön tavoitteena on auttaa ihmistä kokonaisvaltaisesti, vaikkakin
16 KJ 1993, 4. luku, 3 §.
17 KL 1993, 1. luku, 2 §.
18 KL 1993, 4. luku, 1 §.
19 Rättyä 2012, 82–84.
8
siinä voidaan painottaa joko pastoraalista, karitatiivista, sosiaalista, liturgista tai kate- keettista näkökulmaa. Rättyän mukaan työssä voidaan myös samanaikaisesti käyttää useampia eri näkökulmia.20
Antti Raunio on tarkastellut toisen asemaan asettumisen sisältöä artikkelissaan ”Kul- tainen sääntö, empatia ja toisen asemaan asettuminen – luterilainen näkökulma dia- konisen toiminnan lähtökohtiin”. Diakonisen toiminnan lähtökohtana on luterilaisen näkemyksen mukaan asettuminen toisen sijaan. Ihminen saa uskossaan Kristukselta lahjana runsaat lahjat, kuten rakkauden ja viisauden lahjat ja näiden avulla hän auttaa lähimmäistään. Lähimmäisen auttaminen voi olla niin hengellistä, henkistä, kuin ruu- miillistakin. Auttamistilanteessa ihminen asettuu tarkastelemaan lähimmäisen asioita kuin omasta näkökulmastaan ja vuorovaikutus auttajan ja autettavan välillä voi auttaa löytämään sen hyvän, mikä parantaa lähimmäisen tilannetta. Kristus on tällaisen aut- tamistilanteen alku ja loppu, koska ihminen antaa lähimmäiselleen Kristukselta saatuja lahjoja. Kristus on myös vastaanottamassa lähimmäisen osassa ne teot, jotka auttaja toteuttaa. Luther kuitenkin Raunion mukaan korostaa, ettei ihmisessä oleva rakkaus ja siihen pohjautuva toiminta ole vielä täydellistä tässä elämässä. Kukaan auttaja ei voi olla siten vielä täydellinen. Kuitenkin ihminen kykenee tekemään hyviä asioita ja vah- vistumaan siinä. Kristitty ihminen on oppimassa rakkauden tekoja ja tällainen on kris- tityn tie tässä todellisuudessa.21 Diakoniatyöntekijä on jakamassa Kristukselta saa- maansa rakkautta ja lähimmäisessä myös Kristus vastaanottaa avun. Auttajana kaikki kristityt ovat silti keskeneräisiä. Mahdollisuus oppia ja vahvistua rakkauden teoissa antaa kuitenkin voimia auttajalle hänen tiellään.
Vuonna 2014 Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa työskenteli 1393 diakonia- työntekijää.22 Vuoden 2005 piispainkokouksen päätöksen mukaisesti diakonian viran
20 Rättyä 2012, 86; Veikkola 2002, 115.
21 Raunio 2015, 230–249.
22 Kirkon tilastollinen vuosikirja 2014.
9
kelpoisuusvaatimuksena tulee diakonissojen nykyisin suorittaa sairaanhoitajan koulu- tus (AMK) ja diakonien sosionomikoulutus (AMK). Diakonissan koulutus sisältää 240 opintopistettä, joista 90 opintopistettä on kirkollisia opintoja. Diakonin virkaa varten tulee suorittaa 210 opintopisteen sosionomikoulutus, joka pitää myös sisällään 90 opintopistettä kirkollisia opintoja.23
Teologian tohtori Jorma Laulajan mukaan diakonia on pohjimmiltaan kultaisen sään- nön etiikan todeksi tulemista. Diakoniatyö kykenee parhaimmillaan muotoutumaan ja käyttämään luovuutta lähimmäisen sen hetkisen avun tarpeen mukaisesti. Laulaja huo- mauttaa, että diakonia on usein tehnyt pioneerin työn jollakin alueella, ja lopulta yh- teiskunta on ottanut tehtävän hoitaakseen ja vastuun kannettavakseen. Silloin diako- nian eturintama on jo ollut mahdollisesti uudella työalueella.24 Diakonia on kuin kir- kon nopean avustustoiminnan yksikkö, joka pystyy muotoutumaan ihmisten hädän ja tarpeiden mukaan. Kun yhteiskunta ei ole vielä luonut auttamisen rakenteita uusissa tilanteissa, diakonia on jo läsnä siellä, missä hätä on suurin.
Suomen ensimmäinen diakonissalaitos perustettiin Helsinkiin vuonna 1867 ja vuonna 1869 perustettiin diakonissalaitos myös Viipuriin. Yhdistyspohjainen toiminta ei kui- tenkaan ollut välittömästi kirkon johdon, papiston tai aikalaisten suosiossa. Vaivais- hoito siirtyi seurakunnan vastuulta lopullisesti kunnan vastuulle vuonna 1879 ja pa- pisto pystyi keskittymään entistä enemmän hengellisen työn hoitamiseen. Seurakun- nan ei enää tarvinnut ottaa virallisesti vastuuta ihmisten konkreettisesta puutteesta.
Yhteiskunnasta esille tulevat työväenkysymykset sekä naisasia pakottivat kirkon kui- tenkin puolustuskannalle. Kirkko päätti vastata ajan haasteisiin ottamalla seurakunta- diakonian toteuttamisen tavoitteekseen. Suomessa järjestetty seurakuntadiakonia sai alkunsa Kuopiosta, kun hiippakunnan diakoniasääntö hyväksyttiin vuonna 1983.
1900-luvun ensimmäisinä vuosikymmeninä seurakuntadiakonian asema vahvistui huomattavasti ja esimerkiksi diakonissojen määrä nelinkertaistui vuoden 1903 117:ta
23 Kirkon säädöskokoelma 101, 2005.
24 Laulaja 2002, 61–67.
10
diakonissasta vuoteen 1916 mennessä 468:n diakonissaan. Oulun diakonissakodin vuoden 1912 malliohjesäännön mukaan diakonissan työkuvaan kuului sairaanhoito sekä työ köyhien ja turvattomien parissa. Diakonissat toimivat kuitenkin ennen kaik- kea sairaanhoitajina, eikä aikaa muulle työlle jäänyt varsinkaan jos diakonissoja ei ol- lut kuin yksi koko seurakunnassa. Diakoniatyön painottuminen sairaanhoitoon hengel- lisen työn kustannuksella ei miellyttänyt kaikkia kirkonmiehiä.25
Vuonna 1943 kirkolliskokous hyväksyi Piispa Eino Sormusen kannattaman linjan ja kirkkolakiin tuli uusi lisäys, jonka mukaan diakonian virka tulisi olla kaikissa seura- kunnissa. Kirkkolain määräyksen mukaan diakonian virkaan kuului hengellinen, ruu- miillinen ja aineellinen auttaminen erityisesti niille, joita muut eivät auta ja joiden avun tarve on suurin.26 Yhteisvastuukeräys aloitettiin vuonna 1950 ja se oli merkittävä muu- tos diakoniatyölle. Samalla kun yhteisvastuukeräys tuki uuden diakoniaorganisaation yhteen kasvamista, se toi myös julkisuutta diakoniatyölle. Seurakunnat saivat sen avulla lisää taloudellisia resursseja diakoniatyön tekemiseen. Seuraava suuri muutos diakoniatyölle oli vuonna 1972 säädetty kansanterveyslaki, jonka seurauksena diako- niatyön työnkuva muuttui merkittävästi. Diakoniatyöntekijät olivat toimineet aikai- semmin vahvasti kotisairaanhoidollisissa tehtävissä, mutta uusi kansanterveyslaki ei edellyttänyt diakoniatyöntekijöiltä minkäänlaisia sairaanhoidollisia toimenpiteitä.
Muutos sai aikaan diakoniatyön luonteen muuttumisen ja sielunhoidollinen diakonia sekä asiakkaan kokonaisvaltainen kohtaaminen korostuivat. Myös kokoavan diako- nian muodot vahvistuivat, mutta taloudellinen auttaminen puolestaan väheni. Sielun- hoidolliset keskustelut lisääntyivät merkittävästi 1980-luvun loppupuolella. Psykiatri- sen sairaanhoidon avohoidon lisääminen ja sairaalahoidon supistaminen näkyi mielen- terveydellisistä vaivoista kärsivien ihmisten tulemisena diakoniatyöntekijöiden luokse.27 Yhteiskunnan tarpeet ja vastuun kantaminen ovat vaikuttaneet diakonia- työssä toteutettuihin työmuotoihin.
25 Mustakallio 2002, 199–214.
26 Mustakallio 2002, 217.
27 Malkavaara 2002, 232–255.
11
Lama iski Suomeen 1990-luvulla ja diakoniatyö kohtasi uudenlaisia haasteita. Yhteis- kunnalla ei ollut resursseja hoitaa esille tullutta kriisiä ja diakoniatyö pyrki vastaamaan esille tulleisiin avun tarpeisiin erilaisilla toimintatavoilla. Takuu-säätiö perustettiin Yhteisvastuukeräyksen tuella ja diakoniatyöntekijät toimivat lisäksi velkaneuvojina.
Työttömyys toi mukanaan myös ihmisten nälän ja siihen vastattiin ruokailujen järjes- tämisellä sekä ruokapankilla. Ruokapankkeihin suhtautuminen on ollut ristiriitaista, mutta moni seurakunta on kokenut niiden toiminnan hyvin tarpeelliseksi. Diakonia- työn asiakaskunta muuttui laman seurauksena. Asiakkaina oli yhä enemmän ihmisiä, joilla oli velka-, talous- ja mielenterveysongelmia ja asiakkaiden määrä yleisesti ottaen lisääntyi. Ongelmat muuttuivat aikaisempaan verrattuna laajemmiksi ja asiakkaiden keski-ikä laski.28
Taloudelliseen auttamiseen voi kuitenkin lukeutua toisenlaistakin auttamista, kuten sielunhoitoa ja hengellistä auttamista. Niiden käyttäminen taloudellisen auttamisen kanssa voi tukea asiakkaan kokonaisvaltaista vahvistamista ja vaikeuksien kohtaami- sen hallintaa.29 Paavo Kettunen on Leipää ja läsnäoloa -tutkimuksessa laajentanut sie- lunhoidon käsitteen merkitsemään myös ihmisestä välittämistä siinä tilanteessa kuin hän sillä hetkellä elämässään on. Välittämisen yksi keino on konkreettinen auttaminen, ja näin ajateltuna sielunhoitoa voi olla myös taloudellisen avun antaminen. Se myös vapauttaa ihmisen voimavaroja muuhunkin kuin ongelman kantamiseen samalla ta- voin, kuin esimerkiksi ripin synninpäästö. Kettunen huomauttaa, että mikäli sielun- hoito nähdään vain eksistentiaalisten ja hengellisten kysymysten käsittelynä, voidaan sivuuttaa se tosiasia, että tarve käsitellä tällaisia näkökulmia tulee usein esille kohda- tessa vastoinkäymisiä elämässä. Taloudellisten ongelmien rajaaminen pois sielunhoi- dollisesta keskustelusta ei ole ihmisen kohtaamista sellaisena ja siinä tilanteessa kuin asiakas on. Samalla tavoin jos keskitytään ainoastaan esimerkiksi asiakkaan taloudel- listen ongelmien käsittelyyn, ei diakoniatyöntekijä välttämättä huomioi niitä asiakkaan
28 Malkavaara 2000, 50–51.
29 Juntunen et al. 2006, 94.
12
signaaleja, jotka viestittävät myös hengellisten ja eksistentiaalisten kysymysten käsit- telyn tarpeesta.30 Jos diakoniatyöntekijät pystyvät luomaan tilan asiakkaan taloudelli- sen avun tarpeen esiintyessä myös hengellisten ja eksistentiaalisten kysymysten koh- taamiselle, otetaan asiakas vastaan kokonaisvaltaisesti. Näin taloudelliseenkin autta- miseen voi sisältyä sielunhoidollisen keskustelun mahdollisuus, tai vastaavasti sielun- hoidossa voidaan huomioida myös ihmisen konkreettinen auttaminen. Työmuotoja ei siten voi erotella diakoniatyössä täysin toisistaan irrallisiksi, vaan diakoniatyöntekijä voi yhdistää niitä asiakkaan auttamisessa eri tavoin.
Vuosien 2000–2003 välisenä aikana diakoniatyön asiakaskunta väheni (-10 %) ja myös asiakaskontaktit vähenivät (-14 %). Vuonna 2003 asiakaskontakteja diakonia- työssä oli yhteensä 780 000. Merkittävin syy hakeutua diakonityöntekijän luokse oli- vat taloudelliset kysymykset ja melkein yhtä tärkeitä syitä olivat myös terveyteen ja sairauteen sekä ihmissuhteisiin liittyvät kysymykset. Diakoniatyössä lisääntyivät vuo- den 2002 Diakoniabarometrin mukaan toimeentulo- ja mielenterveysongelmista kär- sivien ihmisten kohtaaminen.31
Diakoniatyön asiakkaiden määrä jatkoi laskuaan vuosina 2004–2007 ja samoin vähe- nivät diakoniatyön asiakaskontaktit (-9 %). Vuonna 2007 asiakaskontakteja diakoni- työssä oli yhteensä 709 000. Merkittävin syy hakeutua diakoniatyöntekijän luokse oli edelleen taloudelliset kysymykset ja lähes yhtä merkittäviä syitä olivat terveyteen ja sairauteen liittyvät ja myös ihmissuhteisiin liittyvät kysymykset. Vuoden 2007 diako- niatyöntekijöiden asiakaskontaktien toimenpiteet jaoteltiin viiteen eri ryhmään. Suurin ryhmä koostui muusta keskusteluavusta (31 %) ja toiseksi suurin ryhmä muodostui taloudelliseen avustamiseen liittyvistä asiakaskontakteista (24 %). Kolmanneksi suu- rin ryhmä (20 %) muodostui asiakaskontakteista, jotka pitivät sisällään hengellistä kes- kustelua tai sielunhoitoa.32
30 Kettunen 2001, 86–87.
31 Kirkko muutosten keskellä 2004, 194–199.
32 Monikasvoinen kirkko 2008, 174–177.
13
Kirkon nelivuotiskertomuksen mukaan vuosina 2008–2011 yhteiskunnalliset muutok- set vaikuttivat diakoniatyöhön usealla eri tavalla. Seurakuntien talouden heikkenemi- nen sekä rakennemuutokset vaikuttivat diakoniatyöhön käytettävissä oleviin resurssei- hin. Diakoniatyössä oli asiakkaita aiempaa vähemmän, niin että vuonna 2011 asiak- kaiden määrä oli 184 000, kun vuonna 2007 asiakkaiden määrä oli 193 000 ja vuonna 2003 se oli 288 000. Myös asiakaskontaktit vähenivät kyseisenä ajanjaksona huomat- tavasti. Vuonna 2011 asiakaskontaktien määrä oli 591 000 kun vuonna 2007 se oli 780 000 ja vuonna 2003 taas 910 000. Diakoniatyöntekijät kirjasivat ylös vuonna 2001 asiakaskontakteissa suoritetut toimenpiteet ja ne jaoteltiin kuuteen eri ryhmään. Eniten asiakaskontakteja (27 %) oli taloudelliseen avustamiseen liittyen ja toiseksi eniten (22
%) liittyen elämäntilanteen selvittämiseen. Kolmanneksi suurimman ryhmän (20 %) muodostivat asiakaskontaktit, jotka pitivät sisällään sielunhoitoa tai hengellisiä kes- kusteluja. Diakoniatyöntekijöiden terveydenhoidollisiin toimenpiteisiin liittyviä asia- kaskontakteja oli 6 prosenttia ja kriisikeskusteluja oli 5 prosenttia asiakaskontakteista.
Asiakastapaamiset, joiden taustalla olivat hengelliset kysymykset, vähenivät vuodesta 2007 yli 40 000 kontaktilla.33
Gallup Ecclesiastica -kyselyn tuloksen mukaan kirkon toteuttama auttamistyö on kirk- koon kuuluvista enemmistölle (83 %) merkittävä syy pysyä kirkon jäsenenä. Kirkon jäsenistä enemmistölle (72 %) tärkeä syy kuulua kirkkoon oli myös kirkon asettuminen julkisesti köyhien ja syrjäytyneiden puolelle sekä kristillisen lähimmäisenrakkauden opetus. Aikaisempiin verrattaviin tutkimuksiin nähden kirkon tekemän auttamistyön merkitys oli kasvanut yhdeksi tärkeimmistä syistä kuulua kirkkoon.34 Kirkkoon kuu- luvat arvostavat kirkon toteuttamaa lähimmäisenrakkaudesta lähtevää heikompien aut- tamista ja puolustamista, mitä diakoniatyössä juuri tehdään.
33 Haastettu kirkko 2012, 197–200.
34 Haastettu kirkko 2012, 202–203.
14
Seurakunnat pystyvät vaikuttamaan diakoniatyöntekijöiden työtehtäviin ottamalla huomioon paikallisen seurakunnan tilanteen ja tarpeet.35 Myös seurakunnittain vaihte- levat diakonityön resurssit vaikuttavat siihen, kuinka eri työmuotoja voidaan toteuttaa.
Vuoden 2013 diakoniabarometrin kyselylomakkeessa jaoteltiin 34 erilaista diakonia- työn osa-aluetta ja kyseinen jaottelu oli sama myös diakoniabarometrissä vuonna 2011. Kyselylomakkeeseen vastanneiden diakoniatyön viranhaltijoiden tuli arvioida, missä määrin jokainen työalue kuuluu osaksi työntekijän seurakunnan diakoniatyötä.
Kyselyn mukaan tärkein työalue oli taloudellinen avustaminen ja toiseksi tärkein dia- koninen vanhustyö. Kolmanneksi tärkein työalue oli puolestaan sielunhoito.36 Myös vuoden 2011 diakoniabarometrin mukaan taloudellinen avustaminen oli merkittävin diakoniatyön osa-alue. Toiseksi merkittävin osa-alue oli diakoninen vanhustyö ja kol- manneksi merkittävin sielunhoitotyö.37
2.3 Sielunhoito
Sielunhoito niin kuin diakoniakin on kirkkolain mukaan osa kirkon perustehtävän to- teuttamista.38 Kirkkojärjestyksen mukaan ”seurakunnan tulee huolehtia alueellaan asuvien sielunhoidosta, kristillisestä uskosta ja elämästä sekä tarjota tilaisuus yksityi- seen rippiin. Tämä on erityisesti seurakunnan pappien ja lehtoreiden tehtävä, mutta kuuluu myös seurakunnan muille jäsenille.”39
35 Mallijohtosääntö 2013.
36 Kiiski 2013, 20–28.
37 Oravasaari 2011, 10.
38 Kirkkolaki 1993, 4:1.
39 Kirkkojärjestys 1993, 4:1.
15
Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa sielunhoitotyötä tekevät nykyään seurakun- nan työntekijät, kuten diakoniatyöntekijät, papit, nuorisotyöntekijät sekä lisäksi kou- lutetut vapaaehtoiset. Sielunhoitotyötä tekevät myös kirkon erityisviroissa työskente- levät perheneuvojat, sairaalasielunhoitajat, sekä vankilassa ja puolustusvoimissa työs- kentelevät kirkon työntekijät. Sielunhoitajalla on aina taustallaan kirkon arvomaailma, joka mahdollistaa keskustelemisen myös uskontoon liittyvissä kysymyksissä. Autetta- van sen sijaan ei tarvitse kuulua kirkkoon tai olla sitoutunut kristilliseen arvomaail- maan.40 Sielunhoitajan tehtävään kuuluu autettavan ihmisen vakaumuksen kunnioitta- minen, vaikka se eroaisi paljonkin hänen omasta vakaumuksestaan. Sielunhoito on myös aina ilmaista.41 Salassapitovelvollisuus kuuluu sielunhoitoon, eikä diakonia- työntekijä saa kertoa sielunhoidossa esille tulleita asioita eteenpäin. Luottamuksen syntyminen on sielunhoitosuhteen kannalta äärimmäisen tärkeää.42
Sielunhoito on osa edellä mainittujen seurakunnan työntekijöiden työnkuvaa, mutta yleisen pappeuden periaatteen mukaisesti kuka tahansa kastettu seurakuntaan kuuluva jäsen voi olla sielunhoitajana toiselle ihmiselle. Kirkkolainsäädännön mukaan sielun- hoitovastuu kuuluukin kaikille seurakunnan jäsenille ja tällainen toiminta voi olla hy- vin tärkeää ja merkityksellistä. Kettusen mukaan on kuitenkin suuria eroja näiden sie- lunhoitoa toteuttavien ryhmien välillä liittyen esimerkiksi lainsäädäntöön ja velvoit- teisiin.43 Tässä tutkielmassa tarkastellaan diakoniatyöntekijöiden tekemää sielunhoi- toa, joten muiden työntekijäryhmien sekä seurakuntalaisten tekemä sielunhoito jää tut- kielman ulkopuolelle.
Diakonityöntekijöiden kolmanneksi suurin asiakaskontaktien toimenpide oli vuonna 2007 sielunhoito ja hengelliset keskustelut. Näiden keskustelujen määrä oli 112 000,
40 Kettunen 2013, 36–44.
41 Kettunen 2013, 64–73.
42 Kiiski 2009, 54–56.
43 Kettunen 2013, 72–73.
16
kun kaikkien asiakaskontaktien toimenpiteiden määrä oli 557 000.44 Diakoniatyönte- kijöiden kolmanneksi suurin asiakaskontaktien toimenpide oli myös vuonna 2011 sie- lunhoito tai hengelliset keskustelut. Tällaisten keskustelujen määrä oli silloin 94 000, kun kaikkien asiakaskontaktien toimenpiteiden määrä oli 672 000.45 Kettusen tutki- muksen mukaan diakoniatyöntekijän tapa määritellä sielunhoitoa oli yhteydessä sii- hen, nähtiinkö sielunhoidon määrän lisääntyneen vai vähentyneen.46
Sielunhoidon historia
Sielunhoito kuului osaksi kaikkien kristittyjen tehtävää kristinuskon varhaisvaiheissa.
Tämä tehtävä ei siis ollut varattu vain viranhaltijoille, vaan sielunhoito oli koko seu- rakunnan tehtävä.47 Sielunhoito oli siten kuin kristitylle kuuluva elämäntapa.
Sielunhoitajana toimi keskiajalla ennen kaikkea rippi-isä. Reformaation aikaan Luther kuitenkin nousi vastustamaan kirkon tapaa toimittaa rippi. Lutherin mukaan ripissä olennaista on lohdutuksen ja anteeksiantamuksen antaminen ihmiselle, eikä katolisen kirkon tapa käyttää rippiä välineenä omille tavoitteilleen.48
Karl Barthin teologia vaikutti sielunhoidon tulkintaan ensimmäisen maailmasodan jäl- keisenä aikana. Keerygmaattisessa sielunhoidossa sielunhoito nähtiin Raamatun sanan saarnaamisen välineenä ihmiselle. Pastoraalipsykologia ja amerikkalainen sielunhoi- toliike näki sielunhoidon eri tavalla. Uuden sielunhoidon tarkoituksena oli auttaa ja
44 Monikasvoinen kirkko 2008, 158–159.
45 Haastettu kirkko 2012, 199–200.
46 Kettunen 2001, 196–197.
47 Kettunen 2013, 22.
48 Kettunen 2013, 22–23.
17
kuunnella sen sijaan, että keerygmaattisen sielunhoidon tavoin olisi pyritty vain saar- naamaan Jumalan sanaa autettavalle. Erona oli myös suhtautuminen teorioihin, koska keerygmaattisessa sielunhoidossa tavoiteltiin autettavan elämäntilanteen näkemistä teorian lävitse, kun amerikkalaisessa sielunhoitoliikkeessä tavoiteltiin puolestaan käy- tännön ja teorian reflektointia. Teoriaa muokattiin todellisuutta vastaavaksi ja opiskelu sielunhoidossa tapahtui toimimisen ja reflektoinnin kautta.49
Sielunhoito on muuttunut merkittävästi historian aikana, eikä sillä ole tarkoitettu edes yhden kirkkokunnan sisällä historian saatossa samaa asiaa. Eri aikakausina ja eri us- konnollisten yhteisöjen ja kirkkokuntien tavoissa toteuttaa ja määritellä sielunhoitoa on ollut eroavaisuuksia. Sielunhoidolla tarkoitettiin 1900-luvun alkuun asti ennen kaikkea ihmisten jumalasuhteen vahvistamista ja hengellistä ohjaamista. Yhteistä eri kirkkokuntien sielunhoidolle modernin psykologian vahvistumisen jälkeen on ollut se, että ne kaikki ovat ottaneet vaikutteita psykoterapeuttisista toimintamenetelmistä ja tutkimuksista sekä psykoanalyysistä.50
Suomessa sielunhoidon erityistyömuodot ovat vaikuttaneet sielunhoitoon niin mennei- syydessä kuin nykyäänkin. Sielunhoidon työmuodoista perheneuvonta, Palveleva pu- helin ja sairaalasielunhoito syntyivät sotien jälkeen. Perheneuvonta syntyi vuonna 1944 ja sen tavoitteena on olla ihmisen rinnalla silloin, kun hänellä on avun tarve.
Perheneuvontaan kuuluu niin sielunhoito kuin pieni määrä kasvatusta. Kukin työnte- kijä painottaa eri osia sielunhoitotilanteessa parhaaksi näkemällään tavalla. Sairaala- sielunhoito alkoi muokkaantua sielunhoidon erityistyömuodoksi 1950-luvun lopulla, erona pappien sairaiden keskuudessa jo vuosisatojen ajan tekemään sielunhoidolliseen työhön. Sairaalapapin työnkuva muuttui 1960-luvulla niin, että aikaisemman sanan ju- listamisen sijaan tärkeäksi tuli potilaan kohtaaminen siinä elämäntilanteessa, missä hän juuri silloin oli keskustelemisen ja kuuntelemisen keinoin. Palvelevan puhelimen lähtökohtana on myös autettavan kunnioittaminen ja auttaminen hänen avun tarpeensa
49 Kettunen 2013, 25.
50 Kettunen 2013, 17.
18
pohjalta. Se on toiminut suomessa vuodesta 1964 ja Palvelevan puhelimen työntekijät ja siihen soittavat voivat toimia nimettöminä. Palvelevan puhelimen päivystäjinä toi- mii kirkon työntekijöitä ja vapaaehtoisia vastaajia, jotka kaikki ovat koulutettuja teh- tävään. Myös Palveleva netti on kirkon sielunhoidollinen tapa auttaa ihmisiä, johon voidaan Palvelevan puhelimen tavoin ottaa yhteyttä nimettömänä.51
Nykyaikana on myös luonnollista käyttää osana sielunhoitoa psykologian, psykotera- pian, psykiatrian ja sosiaalitieteiden asiantuntemusta. Näiden alojen kehitys vaikuttaa sielunhoidon ihmiskäsityksen muuttumisena, metodien kehittymisenä, tiedon hyödyn- tämisenä sekä uudelleenajatteluna, jossa eri alojen tieto on muokkaantunut sielunhoi- dolle sopivaksi. Yksi viime vuosikymmenien aikana tapahtuneista sielunhoidon muu- toksista on myös sielunhoidon koulutuksen kehittyminen. Esimerkiksi sairaalasielun- hoidon tai perheneuvonnan työhön on tarjolla erikoistumiskoulutusta.52 Kettunen pai- nottaa, että sielunhoidon on mukauduttava ajan kysymyksiin ja haasteisiin voidakseen auttaa ihmisiä. Sielunhoidon on otettava huomioon myös muiden ihmisiä tutkivien tie- teenalojen kehitys sekä teologiset näkemykset.53
Sielunhoito Raamatussa
Uuden ja Vanhan testamentin sivuilta on löydettävissä sielunhoidollista suhtautumista ihmisiin ja sielunhoidollisesta toiminnasta kertovia kohtia. Jeesus toimi myös hyvin sielunhoidollisesti sairaita ja heikko-osaisia kohtaan. Kuitenkaan sielunhoito sanaa ei ole sellaisenaan Raamatun sivuilla, eikä siten myös sen määritelmää.54 Kiiski huo- mauttaa, että on tavallista, ettei kirkon toteuttaman toimintamuodon käsitteitä löydy
51 Kettunen 2013, 29–31.
52 Kettunen 2013, 74.
53 Kettunen 2013, 197.
54 Kettunen 2013, 20–21; Kiiski 2009, 16.
19
suoraan Raamatusta, vaan raamatullisten perusteiden pohjalta on ajan kuluessa muo- dostunut kunkin toimintamuodon perinne ja systemaattinen opetus.55
Kettunen nostaa esille kaksi raamatunkohtaa, joita hän pitää sielunhoidon näkökulman kannalta merkityksellisinä. Toinen näistä kohdista on Jeesuksen sanoma lause: ”Missä kaksi tai kolme on koolla minun nimessäni, siellä minä olen heidän keskellään.” (Matt.
18:20.) Kettusen mukaan tästä seuraa, että sielunhoitotilanteessa niin autettava kuin auttajakin ovat aina Jumalan edessä ja että he ovat samalla yhteydessä toiseen todelli- suuteen. Jumala on läsnä sielunhoitotilanteessa ja niin sielunhoitaja kuin asiakaskin voivat luottaa tähän. Toinen sielunhoidon merkityksen kannalta keskeinen raamatun- kohta on Kettusen mukaan Paavalin ajatus: ”En tarkoita, että haluaisimme määrätä teidän uskoanne, tahdomme vain auttaa teitä saamaan ilon.” (2. Kor. 1:24.) Sielunhoito lisää parhaillaan iloa autettavan elämään. Sielunhoitoon ei kuulu autettavaan kohdis- tuva määräily tai vallan käyttäminen.56
Jeesuksen tavassa puhua ihmisille oli Kiiskin mukaan sellaisia piirteitä, että niistä voisi nykyaikainenkin sielunhoitaja ottaa mallia. Kuitenkaan kaikki Jeesuksen tavassa toi- mia ei ollut sellaista, mistä voi ottaa mallia nykyajan sielunhoitotyöhön. Paavali teki puolestaan paljon sielunhoitotyötä kirjeiden välityksellä. Kiiski kuitenkin huomauttaa, että vaikka Paavalin asenne oli välillä hyvin sielunhoidollinen, oli hänen kirjoitusta- pansa toisinaan puolestaan erittäin määräävä ja ohjaava. Sielunhoidon tavoitteena Paa- valilla oli vahvistaa kristittyjä heidän uskossaan.57
55 Kiiski 2009, 16.
56 Kettunen 2013, 21–22.
57 Kiiski 2009, 21–24.
20
Mitä sielunhoito on?
Sielunhoitoa on Kettusen mukaan vaikeaa määritellä, eikä liian tarkka määrittely ole hänen mielestään edes sielunhoidon rakenteen vuoksi tarpeellista. Kuitenkin kirkon työmuotona sielunhoito on vakiintunut, vaikkei se taivukaan selvästi rajattuun muot- tiin. Kettusen mukaan sielunhoidoksi kutsutaan ihmisen auttamista uskonnollisissa yhteisöissä ja kirkoissa. Apu kohdistuu erityisesti ihmisen psyykkiseen kokemistodel- lisuuteen ja mieleen.58
Sielunhoito voidaan nähdä osana kirkon työmuotoja kuten diakoniatyötä, tai se voi- daan myöskin nähdä erillisenä työmuotona.59 Diakonian ja sielunhoidon suhde toi- siinsa on historian aikana vaihdellut. Kumpaakin niistä on voitu pitää toiselle alistei- sena tai sitten niiden on nähty kuuluvan osaksi toista. Sielunhoitoa ja diakoniaa on myös voitu pitää toisistaan erillisinä työmuotoina.60
Sielunhoito voidaan jakaa yksityiseen, yleiseen ja erityissielunhoitoon. Yleinen sie- lunhoito tarkoittaa yleensä kirkon toiminnan yleistä sielunhoidollisuutta ja hoitavuutta.
Yksityinen ja erityissielunhoito tarkoittavat puolestaan kahden kesken tapahtuvaa sie- lunhoidollista tapaamista.61 Tässä tutkielmassa tarkastellaan diakoniatyöntekijöiden tekemää yksityistä sielunhoitoa ja yleinen sielunhoito jää tutkielman ulkopuolelle.
Kettunen korostaa, että suhde on sielunhoidon tärkein asia. Ihminen voi olla suhteessa joko toiseen ihmiseen, Jumalaan tai myöskin ihmisryhmään. Sielunhoitosuhde on luonteeltaan prosessi, johon kuuluu monenlaisia vaiheita. Kettunen viittaa esimerkiksi
58 Kettunen 2013, 16.
59 Kettunen 2013, 27.
60 Kettunen 2013, 163.
61 Kettunen 2013, 27.
21
Irja Kilpeläiseen, joka piti kuunteluun painottuvaa keskustelua sielunhoidossa merkit- tävänä tekijänä. Kettunen painottaa puolestaan hyväksyvän vastavuoroisuuden merki- tystä ja sitä kautta suhde nousee sielunhoidon keskiöön keskustelun sijasta.62 Teolo- gian tohtori Pirjo Hakalan mukaan sielunhoidon tarkkaa määrittelemistä tärkeämpää on ihmisen kohdatuksi tuleminen kokonaisena persoonana.63 Kohdatuksi tuleminen kokonaisena persoonana voi tapahtua sielunhoitosuhteessa, jossa asiakasta kuunnel- laan.
Sielunhoidossa keskustelun aihepiiri voi pitää sisällään niin ihmisen psyykkistä tilaa koskevia asioita, kuin myös uskonnollisia asioita tai kumpaakin näistä. Usein sielun- hoidossa käsiteltävät asiat ovat ihmisen tunteita syvästi koskettavia aiheita. Sielunhoi- dossa käsiteltäviä aiheita ovat esimerkiksi voimien riittäminen arjen keskellä, seksu- aalisuuteen sekä elämään ja kuolemaan liittyvät kysymykset. Kettusen mukaan sielun- hoitajan tehtävänä on olla sielunhoitotilanteessa ennen kaikkea kuuntelija ja läsnäolija, ja useimmiten läsnäolo onkin sanoja merkittävämpää. Kettunen painottaa myös, että sielunhoidollisessa kohtaamisessa on oleellista, että sielunhoitaja pyrkii näkemään ih- misen elämäntilanteen juuri siinä valossa kuin se sillä hetkellä on.64
Sielunhoidossa painottuu auttajan kyky ymmärtää autettavan tilannetta, tunteita ja tar- peita. Luottamus omaan kykyyn auttaa toista ihmistä on tärkeä osa sielunhoitajan am- matti-identiteettiä. Omien rajojen tietäminen on myös oleellista, eli sen tunnistaminen milloin autettava on tarpeellista ohjata muiden ammattiauttajien luokse. Sielunhoidon tärkeä tehtävä on Kettusen mukaan saada autettava ihminen tunnistamaan omassa elä- mässään Jumala, joka rakastaa, välittää ja hyväksyy silloinkin kun ihmisellä on elä- mässään vaikeuksia. Sielunhoitaja saa yhteyden apua hakevan ihmisen hengelliseen
62 Kettunen 2013, 80–81.
63 Hakala 2002, 241.
64 Kettunen 2013, 11–16.
22
maailmaan useimmiten emotionaalisen yksinäisyyden ja elämän vaikeuksien jakami- sen kautta.65 Autettavan vaikeiden tunteiden ja kysymysten kuunteleminen voi antaa hänelle kokemuksen Jumalan läsnäolosta. Sielunhoitaja ottaa autettavan tunteet ja ko- kemukset todesta ja näin autettava voi kokea myös Jumalan tekevän.66
Gothònin mukaan kukin sielunhoitaja toimii oman käyttöteoriansa mukaan, tiedosti hän sitä tai ei. Uskonnolliset kokemukset, teologiset traditiot ja käsitykset siitä, mikä on Raamatun asema sielunhoitotilanteessa, ovat esimerkkejä tekijöistä, jotka vaikutta- vat sielunhoitajana toimimiseen. Gothònin mukaan sielunhoidon ytimessä on kuiten- kin ihmisen kohtaaminen hoitavan vuorovaikutuksen välityksellä. Tämän prosessin voi hahmottaa kolmen tason avulla. Ensimmäisenä tasona on sielunhoitajan ja autetta- van kohtaaminen ja heidän välisen vuorovaikutuksensa alkaminen. Toisena tasona on se, kun autettava kohtaa häntä painavat ongelmansa. Kolmantena tasona on Jumalan läsnäolo sielunhoitajan ja autettavan välisessä kohtaamisessa.67 Kettunen puolestaan painottaa hyväksyvää vastavuoroisuutta, kun Gothòni painottaa vuorovaikutuksen hoi- tavuutta.68 Käsitteissä on paljon samankaltaisuutta, joskin vuorovaikutuksen hoitavuu- dessa korostuu sielunhoitajan mahdollisuus hoitaa autettavaa ihmistä eikä ainoastaan hyväksyä ihminen. Auttaja voi hyväksyä lähtökohtaisesti ihmisen sellaisena kuin hän on ja siinä tilanteessa kuin hän on. Eteenpäin mennään ajatuksena hoitaa autettavaa ihmistä. Auttaminen taas ei ole todennäköisesti kovin hoitavaa, jos autettava ei koe tulevansa hyväksytyksi. Asiakkaan hyväksyminen on kuin ilmapiiri, jossa sielunhoi- totyötä tehdään tavoitteena hoitaa ihmistä.
Howard J. Clinebellin mukaan sielunhoito on auttamistoimintaa, jonka apuna hyödyn- netään erilaisia menetelmiä. Kunkin autettavan kohdalla on pohdittava, mikä on paras
65 Kettunen 2013, 57–63.
66 Kettunen 2013, 239.
67 Gothòni 2014, 25.
68 Kettunen 2013, 80–81; Gothòni 2014, 25.
23
tapa auttaa juuri häntä. Pelkästään jo yhdenkin sielunhoitosuhteen aikana voidaan hyö- dyntää erilaisia menetelmiä. Clinebellin mukaan sielunhoidon perimmäisenä päämää- ränä on auttaa ihmistä poistamaan hänen sisäisiä ongelmiaan, jotta hän voi rakentaa ihmissuhteita, joissa hänen tunne-elämän perustarpeensa huomioidaan.69 Hänen mu- kaansa sielunhoidon tavoitteena on myös auttaa ihmistä rakastamaan enemmän itse- ään, lähimmäistään sekä Jumalaa. Sielunhoito on myös paikka, jossa ihminen voi kä- sitellä hyvin voimakkaitakin tunteita pelkäämättä hylätyksi tulemista. Clinebellin mu- kaan jo pelkkä tunteiden purkaminen sielunhoidossa voi olla hyvin terapeuttista ja aut- taa ihmistä kohti hyvinvointia. Hänen mukaansa sielunhoitajan tulee toimia tunteiden suhteen yleisesti ottaen kuuntelijana ja niihin vastaajana.70
Teologian tohtori Tuomo Mannermaan mukaan kirkon sielunhoidon pohjimmaisena tehtävänä on tuoda iloa syntisen ihmisen elämään. Jeesus kohtasi ihmisen juuri sellai- sena kuin hän oli, riippumatta ihmisen uskonnollisesta taustasta tai toiminnan moraa- lisuudesta. Mannermaan mukaan olennaista kohtaamisessa oli asenne toista ihmistä kohtaan. Jeesus ei tuominnut ihmistä, vaan halusi vapauttaa hänet elämään synneistä vapaana. Hän ei katsonut syyllistäen sitä mitä ihminen oli, vaan Jeesuksen asennoitu- minen auttoi ihmistä murtautumaan aiemmasta tavastaan elää kohti vapauttavaa iloa.
Mannermaan mukaan sielunhoito on osa rakkauden ja uskon yhteyttä, tapa jossa yh- teys ja toisen kantaminen tapahtuu. Sielunhoidon avulla myös autetaan ihmistä rakas- tamaan ja uskomaan. Mannermaa korostaa, että sielunhoito muotoutuu lähimmäisen tarpeen pohjalta. Riippumatta sielunhoidossa käytettävästä tavasta toimia tavoitteena pysyy ihmisen uskon ja rakkauden kasvaminen.71
Teologian tohtori Erik Ewaldsin mukaan sielunhoito on apua, jota annetaan ihmiselle ja jolla tavoitellaan ihmisen kypsymistä ja itsensä toteuttamista. Sielunhoidon tavoit- teena on antaa autettavalle apua hänen parantumiseensa ja siihen, että Jumalan tahto
69 Clinebell 1996, 19–22.
70 Clinebell 1996, 50–76.
71 Mannermaa 1997, 18–26.
24
voisi toteutua hänen elämässään. Itsensä toteuttamisella Ewalds tarkoittaa sellaista ih- misen kokonaisvaltaista kypsymistä mikä on kestävien ja syvien ihmissuhteiden edel- lytys. Hänen mukaansa tällaisissa ihmissuhteissa on huolenpitoa ja lämpöä sekä pet- tymysten ja turhautumisten hälventymistä.72
Kettunen korostaa, että kunakin aikakautena toteutettu sielunhoito on sisältänyt oman sielunhoidon teologiansa. Sielunhoidon teologia ei ole kuitenkaan ollut niinkään sie- lunhoidon ohjaavana tekijänä, vaan se on ollut havaittavissa toteutuneessa sielunhoi- dossa. Sielunhoitoa on ohjannut ihmisen hätä ja sielunhoidon teologia on ollut havait- tavissa useimmiten vasta jälkikäteen.73
Gothòni on määritellyt kolme sielunhoidon tavoitetta Howard Clinebellin (1922-2005) perustarpeiden jaottelun pohjalta. Ensiksikin tavoitteena on auttaa ihmistä elämän vai- keuksien kohtaamisessa ja löytämään omat ratkaisut tilanteeseen. Toinen tavoite on vapautumisen löytäminen sellaisista tekijöistä, jotka estävät tyydyttävien ihmissuhtei- den rakentamisen. Kolmantena sielunhoidon tavoitteena on Gothònin mukaan auttaa ihmistä selkeyttämään elämänsä tarkoitusta, löytämään hyvä suhde Jumalaan sekä vahvistamaan hengellistä elämää.74
Sielunhoidon menetelmät ja mallit
Kiiskin mukaan sielunhoitotyötä tekevien tulisi tiedostaa, että sielunhoitoa voidaan to- teuttaa eri tavoilla, eikä yksikään tapa ole ylitse muiden. Sielunhoitoon ei kuulu tiukka menetelmäsidonnaisuus vaan työntekijä luo ominaisen tyylinsä toimia sielunhoitajana.
Kiiskin mukaan olisi hyväksi, mikäli sielunhoitajalla olisi hallussaan eri toimintata-
72 Ewalds 1990, 10–11.
73 Kettunen 1997, 47.
74 Gothòni 2014, 25.
25
poja, jotta hän voisi työskennellä tilanteeseen parhaiten sopivan auttamistavan mukai- sesti.75 Kiiski huomauttaa, että valitusta metodista huolimatta sielunhoitotyössä oleel- lista on positiivinen vuorovaikutus, kuunteleminen, luottamuksen sielunhoitosuhde sekä ympäristö missä voi turvallisesti kertoa henkilökohtaisista asioistaan.76 Metodit auttavat asiakkaiden erilaisten tilanteiden kohtaamisessa ja asiakkaan auttamisessa, mutta oleellisinta on kuitenkin hyväksyvä ja luottamukseen perustuva vuorovaikutus turvallisessa ympäristössä. Lasten kasvattamiseenkin on monenlaisia erilaisia kasva- tusmenetelmiä ja toimintatapoja, mutta lopulta tärkeimpiä asioita ovat rakkauden li- säksi hyväksyvä ja luottamukseen perustuva vuorovaikutus turvallisessa ympäristössä.
Perusasiat kantavat jo pitkälle.
Kiiski on esitellyt kirjassaan Sielunhoito neljä Suomen evankelis-luterilaisessa kir- kossa paljon käytettyä sielunhoidon mallia. Hän painottaa, että sielunhoito on itsessään laaja käsite ja sen alle voi lukeutua hyvin erilaisia auttamistyön malleja. Kiiskin mu- kaan hänen esille tuomat mallit, dialoginen sielunhoito, spirituaalinen sielunhoito, dia- koninen sielunhoito sekä tavoitesuuntautunut sielunhoito pitävät kuitenkin sisällään suurimman osan sielunhoidosta, joka kuuluu yleiseen seurakuntatyöhön. Erilaisia sie- lunhoitomalleja käytetään Kiiskin mukaan enemmän kirkon erityistyömuotojen pa- rissa.77
Dialogisen sielunhoidon pohjana on asiakkaan kuuntelu ja siitä lähtevä keskustelu.
Kuuntelu tai keskustelu voi olla hallitseva työskentelytapa tässä sielunhoitomallissa.
Spirituaalisen sielunhoidon keskiössä taas ovat erilaiset hengelliset elementit, kuten virret, Raamattu, rippi tai rukous. Diakonisen sielunhoidon tavoitteena puolestaan on
75 Kiiski 2009, 12.
76 Kiiski 2009, 65.
77 Kiiski 2009, 49-50.
26
auttaa ihmistä kokonaisvaltaisesti huomioiden asiakkaan aineelliset, henkiset, hengel- liset ja sosiaaliset tarpeet.78 Tavoitesuuntautuneen sielunhoidon pyrkimyksenä on aut- taa asiakasta voittamaan omat ongelmansa. Sielunhoitajan tehtävänä on tukea ja kan- nustaa asiakasta tavoitteensa eteen työskentelyssä.79
Raili Gothòni esittelee kirjassaan Auttava kohtaaminen 2 myös erilaisia sielunhoito- menetelmiä ja suuntauksia. Sielunhoidossa käytetään erilisia menetelmiä, joiden taus- talla taas vaikuttavat psykologiset, sosiologiset, filosofiset tai kasvatustieteelliset eri- laiset lähestymistavat. Yksikään menetelmä ei ole jokaisessa tilanteessa ainoa oikea vaihtoehto ja sielunhoitajan on osattava tarkastella menetelmiä myös kriittisesti sa- maistumatta niihin liikaa. Erilaisissa tilanteissa ja eri henkilöiden kanssa tarvitaan mahdollisesti erilaisia sielunhoidon menetelmiä. Sielunhoidossa vuorovaikutussuh- teen laadulla on usein suurempi merkitys kuin jollakin menetelmällä.80
Gothòni esittelee Auttava kohtaaminen 2 – kirjassa kuusi erilaista sielunhoidon mene- telmää tai suuntausta, jotka ovat suomalaisen sielunhoidon perinteiden kanssa parhai- ten yhteensopivia. Nämä menetelmät ja suuntaukset ovat lähimmäiskeskeinen, ratkai- sukeskeinen, keerygmaattinen, psykodynaaminen, yhteiskunnallis-yhteisöllinen ja voimavarakeskeinen sielunhoito. Keerygmaattisen sielunhoidon tavoitteena on julistaa Jumalan sanaa ja anteeksiantoa autettavalle ihmiselle. Autettavan ihmisen rooli on sie- lunhoitotilanteessa olla ennen kaikkea kuuntelija ja Sanan ja anteeksiantamuksen vas- taanottaja. Raamattua, rippiä ja rukousta käytetään paljon tukemaan autettavan hen- gellisen elämän kasvua.81 Keerygmaattinen sielunhoito oli eniten käytetty sielunhoi- don suuntaus 1900-luvun alussa.82
78 Kiiski 2009, 50.
79 Kiiski 2009, 164.
80 Gotohoni 2014, 24–26.
81 Gothòni 2014, 26.
82 Hakala 2007, 232.
27
Psykodynaaminen sielunhoito on prosessi, jossa ihmistä autetaan hahmottamaan omaa toimintaansa ja omien kokemustensa perustaa. Sielunhoidossa luodaan tila, jossa voi- daan käsitellä itseä, toisia ja Jumalaa koskevia ahdistavia mielikuvia. Tavoitteena on vapautua ihmistä kahlitsevista emotionaalisista esteistä, jolloin elämä on täysipainoi- sempaa. Gothònin mukaan psykodynaamisen sielunhoidon parhaita puolia on sen ta- voite yhdistää teologiseen ajatteluun ja tietoon psykologisia tutkimustuloksia.83
Ratkaisukeskeisessä sielunhoidossa tavoitellaan esimerkiksi vaikeiden asioiden mää- rittelemistä uudelleen, tavoitteiden asettamista ja positiivisen palautteen antamista.
Kiiski kutsuu tätä sielunhoidon suuntausta tavoitesuuntautuneeksi sielunhoidoksi.
Voimavarakeskeinen sielunhoito on puolestaan muotoutunut ratkaisukeskeisen sielun- hoidon perustalta ja se on ottanut vaikutteita sosio-konstruktionistisesta ajattelusta.84
Gothóni kutsuu yhteiskunnallis-yhteisölliseksi sielunhoidoksi puolestaan sielunhoitoa, jossa huomioidaan yhteisöllisyys ja yhteiskunnallinen vaikuttaminen. Tällaista sielun- hoitoa on kutsuttu myös sosiaalipoliittiseksi sielunhoidoksi. Yhteiskunnallis-yhteisöl- lisessä sielunhoidossa tavoitteena on vahvistaa yhteisön vastuuta elinympäristöstään ja yhteisöstään. Tavoitteena on myös että yksilö näkee itsensä tärkeänä osana yhtei- söä.85 Lähimmäiskeskeistä sielunhoitoa käsittelen seuraavaksi Irja Kilpeläisen teoksen pohjalta.
Teologi ja sairaalasielunhoitaja Irja Kilpeläinen avaa lähimmäiskeskeisen sielunhoi- don ydintä kirjassaan Osaammeko kuunnella ja auttaa.86 Kilpeläinen painottaa, ettei hänellä ole tavoitteena määritellä sielunhoitoa. Sielunhoidon keskiössä tulee hänen
83 Gothòni 2014, 28–30.
84 Gothóni 2014, 33–36.
85 Gothòni 2014, 38–40.
86 Kilpeläinen 1973.
28
mukaansa olla avun tarpeessa oleva ihminen, eikä käytännön auttamisen tilanteessa teoreettisilla jaotelluilla ole merkitystä. Tärkeintä on ihmisen auttaminen hänen sen hetkisessä tilanteessaan ja sielunhoidon sisimmän pohjautuminen evankeliumiin. 87 Lähimmäiskeskeiseen sielunhoitoon ei Kilpeläisen mukaan kuulu asiakkaan neuvomi- nen ja ohjaaminen vaan siinä luotetaan asiakkaan omaan kykyyn löytää oikeat ratkai- sut tilanteeseensa. Raamattu ja rukous taas otetaan lähimmäiskeskeisessä sielunhoi- dossa osaksi keskustelua, jos se tapahtuu luontevasti, mutta se ei ole pakollista. Tässä tulee huomioida autettavan ihmisen luontainen tapa suhtautua uskontoon ja uskonnol- liseen kieleen. Sielunhoitaja voi ottaa silti Raamatun kohdan esille, jos se koskee jol- lakin tavalla asiakkaan tilannetta, ja luoda tällä tavalla siltaa kristilliseen maailmaan.88
Kilpeläisen mukaan sielunhoidossa sen sijaan on tärkeää autettavan kohtaaminen kär- sivällisesti ja kuunnellen.89 Hänen mukaansa todellinen kuunteleminen on vaativaa, mutta tärkeää onnistuneen sielunhoidon kannalta. Sielunhoidossa on tärkeää myös au- tettavan ihmisen eleiden, äänen sävyn ja tunteiden vastaanottaminen ja tällä tavalla koko ihmisen kohtaaminen. Kilpeläinen huomauttaa kuitenkin, että sielunhoidossa ih- mistä autetaan yleensä hänen tunnevaikeuksissaan. Avoimuus aistia ja ymmärtää tun- teiden merkitys autettavalle on erittäin tärkeää.90 Lähimmäiskeskeisessä sielunhoi- dossa painottuu rauhallinen läsnäolo, kuunteleminen ja tunteiden ymmärtäminen. Ih- misen eleet ja äänen sävy viestittävät useasti siitä, kuinka hän kokee ja tuntee jonkin asian.
87 Kilpeläinen 1973, 15–16.
88 Kilpeläinen 1973, 147–158.
89 Kilpeläinen 1973, 88.
90 Kilpeläinen 1973, 64–66.
