• Ei tuloksia

OSA 3 - PINTAVEDET

13.1 Yleiset tilatavoitteet

83

13 VESIEN TILAN TAVOITTEET JA PARANTAMISTARPEET

Ensimmäisestä hoitokaudesta poiketen tarkastellaan myös tilatavoitteiden saavuttamisen mahdollisuutta ase-tettuun ajankohtaan mennessä (2015, 2021 ja 2027). Tällaisia vesimuodostumia nimitetään riskivesimuodostumik-si (taulukko 30, kuva 31). Toiriskivesimuodostumik-sin sanoen veriskivesimuodostumik-simuodostumalla on riski, ettei se ole tilatavoitteessaan riskivesimuodostumik-sille asetettuna ajankohtana. Riskivesiä ovat myös sellaiset vesimuodostumat, jotka ovat vuonna 2015 hyvässä tai erinomaisessa tilassa, mutta joissa painetarkastelun tai muun arvioinnin perusteella on olemassa riski tilan heikkenemiselle hoito-kauden 2016–2021 aikana.

Kuva 31. Riskinalaisiksi arvioidut pintavesimuodostumat Etelä-Savossa.

85

Taulukko 30. Riskinalaisiksi arvioidut pintavesimuodostumat Etelä-Savossa (VEMU 8/2015).

Valuma-alue Nimi

Pinta-ala (ha) / pituus (km)

Tyyppi Ekologinen tila

Riskinarvio

Haukiveden-Heinäveden-Enonveden alue 04.211 Haukiveden la

Siitinselkä-Vuoriselkä

4702,8 Sh Tyydyttävä Riski, että hyvää tilaa ei saavuteta 2015

04.211 Haukiveden la Pieni Raudanvesi 251,4 Mh Välttävä Riski, että hyvää tilaa ei saavuteta 2015 04.211 Haukiveden la Suuri Raudanvesi 684,7 Vh Tyydyttävä Riski, että hyvää tilaa ei saavuteta 2015 04.211 Haukiveden la Kosulanlampi 90,4 Rk Välttävä Riski, että hyvää tilaa ei saavuteta 2015 04.211 Haukiveden la Haapaselkä 7322,7 SVh Tyydyttävä Riski, että hyvää tilaa ei saavuteta 2015 04.211 Haukiveden la Joroisselkä 1725,1 Kh Tyydyttävä Riski, että hyvää tilaa ei saavuteta 2015 04.211 Haukiveden la Enojoki 12,8 Pk Hyvä Riski, että hyvä tai erinomainen tila

huononee hoitokaudella 2016 - 2021 04.213 Kanavan - Kolmanjoen va Valvatus 315,5 Rk Tyydyttävä Riski, että hyvää tilaa ei saavuteta 2015 04.213 Kanavan - Kolmanjoen va Kolma 111,7 Rk Tyydyttävä Riski, että hyvää tilaa ei saavuteta 2015 04.213 Kanavan - Kolmanjoen va Valvatuksen

laskuoja

7,0 Kk Tyydyttävä Riski, että hyvää tilaa ei saavuteta 2015

04.274 Kermajärven a Vääränselkä 240,1 Ph Tyydyttävä Riski, että hyvää tilaa ei saavuteta 2015 04.293 Suurijoen va Löksä 85,3 Rk Tyydyttävä Riski, että hyvää tilaa ei saavuteta 2015 04.293 Suurijoen va Seppäjärvi 298,9 Ph Erinomainen Riski, että hyvä tai erinomainen tila

huononee hoitokaudella 2016 - 2021 Kyrsyänjärven-Tuusjärven-Sysmäjärven-Syysjärven alue

04.163 Saarijärven - Hanhijärven a Hanhijärvi 438,7 MRh Tyydyttävä Riski, että hyvää tilaa ei saavuteta 2015 04.163 Saarijärven - Hanhijärven a Hanhijärven

laskujoki

0,5 Kt Hyvä Riski, että hyvä tai erinomainen tila huononee hoitokaudella 2016 - 2021 04.164 Lylyjoen va Loukeinen 137,2 MRh Tyydyttävä Riski, että hyvää tilaa ei saavuteta 2015 04.164 Lylyjoen va Lylyjärvi 200,1 MRh Tyydyttävä Riski, että hyvää tilaa ei saavuteta 2015 04.167 Pekurilanjoen va Kilpolankoski 2,3 Kt Hyvä Riski, että hyvä tai erinomainen tila

huononee hoitokaudella 2016 - 2021 04.172 Hirmujoen a Konnusjoki,

ala-osa

12,7 Kt Tyydyttävä Riski, että hyvää tilaa ei saavuteta 2021 (vain poikkeamissa)

04.173 Tuusjärven a Pahakkalanjoki 6,7 Pt Tyydyttävä Riski, että hyvää tilaa ei saavuteta 2021 (vain poikkeamissa)

04.174 Pahakkalanjoen va Paljo 102,4 Mh Tyydyttävä Riski, että hyvää tilaa ei saavuteta 2015 04.174 Pahakkalanjoen va Sääksjärvi 284,4 MRh Tyydyttävä Riski, että hyvää tilaa ei saavuteta 2015 04.175 Kyrsyänjoen a Souru, Riemiö 127,0 Ph Tyydyttävä Riski, että hyvää tilaa ei saavuteta 2015 04.176 Jukajärven a Toiviojärvi 49,9 Rk Tyydyttävä Riski, että hyvä tai erinomainen tila

huononee hoitokaudella 2016 - 2021 04.178 Konnusjoen va Iso-Kontunen 188,8 MRh Tyydyttävä Riski, että hyvää tilaa ei saavuteta 2015 04.178 Konnusjoen va Konnusjoki,

ylä-osa

18,8 Pt Tyydyttävä Riski, että hyvää tilaa ei saavuteta 2021 (vain poikkeamissa)

04.251 Välijoen - Sysmäjärven a Sysmä 3314,1 Kh Tyydyttävä Riski, että hyvää tilaa ei saavuteta 2015 04.252 Maaveden a Salmenjärvi 84,0 Lv Tyydyttävä Riski, että hyvää tilaa ei saavuteta 2015 04.252 Maaveden a Maavesi, itä 1544,3 Kh Hyvä Riski, että hyvä tai erinomainen tila

huononee hoitokaudella 2016 – 2021 04.252 Maaveden a Monni 99,9 Lv Tyydyttävä Riski, että hyvää tilaa ei saavuteta 2015

Valuma-alue Nimi Pinta-ala (ha) / pituus (km)

Tyyppi Ekologinen tila

Riskinarvio

04.253 Isojoen - Sahinjoen va Kangasjärvi 1970,8 MRh Hyvä Riski, että hyvä tai erinomainen tila huononee hoitokaudella 2016 - 2021 04.253 Isojoen - Sahinjoen va Vuorijoki 14,9 Pt Erinomainen Riski, että hyvä tai erinomainen tila

huononee hoitokaudella 2016 - 2021 04.259 Suihkolanjoen va Suihkolanjoki 12,4 Kk Erinomainen Riski, että hyvä tai erinomainen tila

huononee hoitokaudella 2016 - 2021 Puruveden-Pihlajaveden alue

04.121 Pihlajaveden a Malosenjärvi 142,6 Vh Tyydyttävä Riski, että hyvää tilaa ei saavuteta 2015 04.181 Puruveden la Puruvesi

(Sai-maa), Avo-Puntunen

119,5 Rh Tyydyttävä Riski, että hyvää tilaa ei saavuteta 2015

04.184 Kuonanjoen va Pieni Vehkajärvi 94,5 MRh Tyydyttävä Riski, että hyvää tilaa ei saavuteta 2015 04.184 Kuonanjoen va Iso Vehkajärvi 671,6 Mh Tyydyttävä Riski, että hyvää tilaa ei saavuteta 2015 04.184 Kuonanjoen va Kuonanjärvi 577,0 Mh Tyydyttävä Riski, että hyvää tilaa ei saavuteta 2015 Vuoksen vesistöalueen eteläosa

04.114 Kilpijärven va Saarinen 79,9 Mh Tyydyttävä Riski, että hyvää tilaa ei saavuteta 2015 04.116 Huosiosjoen - Tylhyjoen va Särkijärvi 102,1 Vh Tyydyttävä Riski, että hyvää tilaa ei saavuteta 2015 04.141 Kuolimon la Haukkajärvi 136,4 Vh Erinomainen Riski, että hyvä tai erinomainen tila

huononee hoitokaudella 2016 - 2021 04.151 Ukonveden la Saimaa,

Annilan-

selkä-Kyyhkylänselkä

879,5 Kh Tyydyttävä Riski, että hyvää tilaa ei saavuteta 2021 (vain poikkeamissa)

04.151 Ukonveden la Saimaa, Ukonvesi 1655,9 Kh Hyvä Riski, että hyvä tai erinomainen tila huononee hoitokaudella 2016 - 2021 04.153 Emolanjoen va Saarijärvi 59,6 Rh Tyydyttävä Riski, että hyvää tilaa ei saavuteta 2015

04.153 Emolanjoen va Pankalampi 4,4 Lm Välttävä Riski, että hyvää tilaa ei saavuteta 2015 Rautalammin reitti

14.785 Tuomiojärven va Tuomiojärvi 202,0 - Tyydyttävä Riski, että hyvää tilaa ei saavuteta 2015 14.792 Haapajoen a Haapajoki 15,1 Kk Hyvä Riski, että hyvä tai erinomainen tila

huononee hoitokaudella 2016 - 2021 14.793 Pieksäjärven a Surnuinjoki 5,0 Pt Hyvä Riski, että hyvä tai erinomainen tila

huononee hoitokaudella 2016 - 2021 14.793 Pieksäjärven a Pieksänjärvi 2105,9 Mh Hyvä Riski, että hyvä tai erinomainen tila

huononee hoitokaudella 2016 - 2021 Mäntyharjun reitin pohjoisosa-Kyyvesi

14.932 Kyyveden la Kyyvesi, Hirvisel-kä

209,1 MRh Tyydyttävä Riski, että hyvää tilaa ei saavuteta 2015

14.932 Kyyveden la Kyyvesi,

Suovun-selkä

359,4 MRh Tyydyttävä Riski, että hyvää tilaa ei saavuteta 2021 (vain poikkeamissa)

14.932 Kyyveden la Kyyvesi, Jousvesi-Honkalahdenselkä

2636,8 Kh Tyydyttävä Riski, että hyvää tilaa ei saavuteta 2015

14.934 Nykälänjoen - Naarajoen a Pyhäluoma 123,6 Lv Tyydyttävä Riski, että hyvää tilaa ei saavuteta 2015 14.934 Nykälänjoen - Naarajoen a Vehvaa 149,3 Lv Tyydyttävä Riski, että hyvää tilaa ei saavuteta 2015 14.934 Nykälänjoen - Naarajoen a +

yläpuoliset valuma-alueet

Nykälänjoki 37,4 Kt Tyydyttävä Riski, että hyvää tilaa ei saavuteta 2015

87

Valuma-alue Nimi

Pinta-ala (ha) / pituus (km)

Tyyppi Ekologinen tila

Riskinarvio

14.937 Iso-Naakkiman va Heiniö 171,0 Mh Tyydyttävä Riski, että hyvää tilaa ei saavuteta 2015 Mäntyharjun reitin keskiosa

14.915 Nurmaanjärven va Pankajärvi 197,2 Ph Välttävä Riski, että hyvää tilaa ei saavuteta 2015 14.918 Tervajärven va Tervajärvi 78,6 Mh Tyydyttävä Riski, että hyvää tilaa ei saavuteta 2015 14.923 Puulan la Iso Jouhtjärvi 63,5 Mh Tyydyttävä Riski, että hyvää tilaa ei saavuteta 2015 14.923 Puulan la Emäpaju 112,8 MRh Tyydyttävä Riski, että hyvää tilaa ei saavuteta 2015 14.923 Puulan la Puula, Kotalahti 204.7 Ph Tyydyttävä Riski, että hyvää tilaa ei saavuteta 2015 14.951 Kälkäjoen alaosan a Kälkäjoki 13,2 Kt Hyvä Riski, että hyvä tai erinomainen tila

huononee hoitokaudella 2016 - 2021 14.971 Pyhäveden la Pieni Pyhävesi 177,2 Ph Tyydyttävä Riski, että hyvää tilaa ei saavuteta 2015 Konnivesi-Ruotsalaisen alue

14.177 Vehkajoen va Vehkajärvi 245,5 Ph Erinomainen Riski, että hyvä tai erinomainen tila huononee hoitokaudella 2016 - 2021