Yksilön ja yhteisön hyveet

Ihminen on yhteisöllinen olio.³³⁰ Me kuulumme niihin eläinlajeihin, joille yh-teisöön kuuluminen on sekä hyvinvoinnin että kaiken järkevän aikaansaami-sen edellytys. Jokapäiväisestä elämästä toki selviämme yksinkin mutta emme mistään vähänkään haastavammasta projektista, ja todellinen yksinäisyys on meille – poikkeusyksilöt pois lukien – raskasta ja kuluttavaa.

Yhteisöön kuulumisen merkitys tulee esiin muun muassa siinä tavassa, millä kaikki keskeiset elämänalueet rakentuvat yhteisöllisten elementtien va-raan. Parisuhteessa, perhe-elämässä, sukulaisuudessa ja ystävyyssuhteissa yhteisöllisyys on tietenkin kaikki kaikessa, samoin yhteiskunnallisessa toi-minnassa ja monenlaisissa harrastuksissa. Työelämässä vain ani harva selviää ilman ympärillä olevaa yhteisöä. Omassa kammiossaan tekstiä tuottava kir-jailija ja järvenselkää soutava kalastaja saattavat vielä varsinaisesta työstään suoriutua pelkästään oman itsensä varassa, mutta viimeistään siinä vai-heessa, kun työn tulokset pitäisi saada toimitetuiksi lukijoiden tai kuluttajien käsiin, tarvitaan jo muiden apua.

Kuten edellä on todettu, ihmisellä on jokaiseen elämänalueeseensa liittyen jokin tehtävä tai rooli. Oman elämän erilaisissa tehtävissä ja rooleissa onnis-tuminen on se, mistä hyvässä elämässä on suurelta osin kyse, ja tässä tehtä-viin ja rooleihin sopivilla hyveillä on keskeinen merkitys. Yhteisöllisyyden merkitys ihmiselämän eri alueilla taas näkyy siinä, että yksilön onnistuminen tehtävissään ja rooleissaan on tärkeää myös yhteisön toiminnan ja hyvinvoin-nin kannalta: olla hyvä jossakin oman elämän kannalta keskeiseen elämän-alueeseen liittyvässä tehtävässä tai roolissa – eli hallita hyvän elämän kan-nalta olennaiset hyveet ja toimia niiden mukaan – on samalla yhtä kuin olla hyvä yhteisön jäsen. Ne hyveet, jotka tekevät 35-vuotiaasta kasvatustieteiden

330 NE I, 7, 1097b 10.

125

maisteri N.N:stä kolmelle lapselleen hyvän vanhemman, työyhteisössään hy-vän työtoverin ja salibandyjoukkueessaan hyhy-vän kapteenin, tekevät hänestä samalla hyvän yhteisön jäsenen hänen elämänsä kannalta tärkeissä yhtei-söissä.

Tapa, jolla hyveiden vaikutus liittyy eri elämänalueisiin sisältyvien tehtä-vien ja roolien kautta yksilöön yhteisön jäsenenä, tekee niistä yhteisölle elin-tärkeitä. Pysyäkseen koossa ja voidakseen ja toimiakseen hyvin yhteisöt tar-vitsevat jäsenikseen ja vastuunkantajikseen hyviä ihmisiä eli ihmisiä, joilla on hallussaan yhteisön olemassaolon ja toiminnan kannalta keskeiset hyveet.

Koripallojoukkue, bändi tai startup-yritys, jonka elämä ja toiminta ei rakennu yhteisten hyveiden varaan, ei voi pysyä pitkään kasassa eikä varsinkaan saada omalla sarallaan aikaan mitään merkittävää. Sen sijaan nuori ja kokematon jääkiekkojoukkue, josta puuttuvat tähdet ja huippuluokan yksilöllinen osaa-minen mutta josta löytyvät kaikki olennaiset yhteisölliset hyveet, voi hyvinkin voittaa maailmanmestaruuden.

Samalla, kun hyveet tekevät yksilöistä hyviä yhteisöjen jäseniä, ne tekevät yhteisöistä jäsenilleen hyviä yhteisöjä. Hyveet ovat ominaisuuksia, joiden an-siosta me olemme ihmisinä hyviä, toisin sanoen hyviä kanssaihmisiä toinen toisillemme. Siinä, missä minun hyveeni tuottavat hyvää minun ja hyveitteni kanssa tekemisissä oleville lähimmäisilleni, heidän hyveensä tuottavat hyvää minulle. Yhteisön jäseninä me tuomme jokainen hyveemme osaksi yhteisön elämää ja toimintaa ja rakennamme näin niiden avulla yhteisöä, joka on hyvä meidän kaikkien kannalta.

Suku on yhteisö, johon useimmat meistä kuuluvat. Sukulaisiaan ei tunne-tusti voi valita, mutta sen voimme useimmissa tapauksissa itse päättää, miten paljon ja kuinka läheisesti olemme sukumme kanssa tekemisissä. Sukuyh-teyksien kiinteys ja läheisyys vaihtelee sukujen kesken laidasta laitaan. Jois-sakin suvuissa ei ole tapana jättää käyttämättä pienimpiäkään syitä kokoon-tua yhteen, toisissa ainoana yhteydenpidon muotona ovat satunnaiset tapaa-miset vanhimpien sukulaisten hautajaisissa.

Se, missä määrin pidämme tai olemme pitämättä yhteyttä sukulaisiimme, saattaa paljolti johtua vain omista henkilökohtaisista syistämme, joihin su-vulla tai ainakaan suurimmalla osalla siitä ei sinänsä ole minkäänlaista osuutta. Mutta oma suuri vaikutuksensa siihen, miten paljon ja mielellämme olemme sukumme kanssa tekemisissä, on myös sukuyhteisön hyveillä tai nii-den puutteella. On sukuja, joissa keskinäinen arvostavuus, hyväksyvyys, hy-väntahtoisuus, sitoutuvuus, ystävällisyys ja muut yhteisölliset hyveet saavat jokaisen suvun jäsenen tuntemaan olonsa kotoiseksi ja kiinnittymään su-kuunsa mahdollisimman kiinteästi. Vastaavasti toisissa suvuissa viha, kauna ja katkeruus, pahat puheet ja alhaiset ajatukset pitävät huolen siitä, että ku-kaan suvun jäsenistä ei kaipaa minkäänlaista yhteyttä sukulaisten kesken.

126

Hyveet ovat ominaisuuksia, joissa oma ja toisten, yksilön ja yhteisön hyvä kietoutuvat toisiinsa erottamattomasti. Siksi on luontevaa ajatella, että myös sekä valta että vastuu hyveiden suhteen jakautuvat yhteisön ja yksilön kesken.

Hyve on kulttuurinen ja kulttuurisidonnainen elementti. Yhteisössä hy-veet ovat osa kulttuuria samalla tavoin kuin arvot ja arvostukset, periaatteet, perinteet, käytännöt ja tavat. Yksilö omaksuu hyvekäsityksensä alun perin siitä kulttuurista ja yhteisöstä, johon on sattunut syntymään ja jossa kasva-maan. Elämänsä aikana hän päätyy erilaisten yhteisöjen jäseneksi tavallisim-min liittymällä olemassa oleviin yhteisöihin, mutta matkan varrella hän saat-taa olla mukana perustamassa myös muutamaa uutta yhteisöä, kuten per-hettä, urheilujoukkuetta tai startup-yritystä. Edellisissä tapauksissa yksilö mukauttaa oman hyvekäsityksensä yhteisön kulttuuriin sisältyvien hyveiden kokonaisuuteen, jälkimmäisissä hän yhdessä muiden perustajien kanssa tuo uuteen yhteisöön aiemmissa yhteisökokemuksissaan muotoutuneen ja hiou-tuneen käsityksensä siitä, mitkä ovat yhteisön hyvinvoinnin kannalta keskei-set hyveet ja mitä niillä tarkoitetaan.

Se, että hyveet kuuluvat yhteisön kulttuuriin ja yksilöiden hyvekäsitykset syntyvät ja kehittyvät yhteisöihin kuulumisen tuottamien kokemusten kautta, antaa riittävän perusteen sille, että valta nimetä ja määritellä yhteisön keskei-set hyveet kuuluu yhteisölle itselleen. Kukaan tai mikään ei voi yhteisön puo-lesta sanoa, mitä hyveitä sen toiminnassa olisi pidettävä ensisijaisina ja mitä niillä tulisi käytännössä tarkoittaa. Jos ja kun esimerkiksi yhteisöön kuulu-villa yksilöillä on omia käsityksiään siitä, mitkä hyveet ovat ihmisen elämässä keskeisimpiä ja mitä niillä käytännössä tarkoitetaan, yhteisön jäsenen roo-lissa toimiessaan heidän voidaan odottaa asettavan yhteisön kulttuurin näi-den käsitystensä yläpuolelle.

Hyve on luontevaa ja perusteltua määritellä

ominaisuudeksi, joka on hyvä yhteisön toiminnan ja hyvinvoinnin kan-nalta ja joko hyvä tai vähintään neutraali sekä jokaisen yhteisöön kuulu-van yksilön että yhteisön koko toimintaympäristön kannalta.

Hyvällä ominaisuudella tarkoitetaan tässä yhteydessä ominaisuutta, joka jossakin inhimillisen yhteisön elämään liittyvässä tilanteessa oikealla ja tilan-teeseen sopivalla tavalla sovellettuna tuottaa parhaan mahdollisen lopputu-loksen.

Hyveen määritelmä merkitsee kahta asiaa. Ensinnäkin yhteisön piirissä hyveiksi voivat kelvata vain sellaiset yhteisön jäsenille kuuluvat ominaisuu-det, jotka ovat hyviä yhteisön oman toiminnan ja hyvinvoinnin kannalta.

Toiseksi hyveistä eivät voi yhteisön piirissä käydä sellaiset ominaisuudet, jotka ovat huonoja, vahingollisia tai haitallisia jonkun yhteisön jäsenen tai yh-teisön toimintaympäristöön kuuluvan kannalta. Koska yhyh-teisön hyvinvointi ja toimintakyky ovat sinänsä lähtökohtaisesti hyviä asioita paitsi yhteisön it-sensä myös kaikkien siihen kuuluvien ja koko toimintaympäristön kannalta,

127

hyveet ovat määritelmän mukaan ominaisuuksia, jotka tuottavat tavalla tai toisella hyvää kaikille niiden vaikutuspiirissä oleville.

Yhteisöllä on siis valta omasta tehtävästään ja toimintakulttuuristaan kä-sin sanoa, mitkä edellä esitetyn määritelmän mukaiset hyveet sen elämässä ja toiminnassa ovat keskeisiä ja mitä näillä hyveillä käytännössä, sanojen ja te-kojen tasolla tarkoitetaan. Sen sijaan siihen, mitkä inhimilliset ominaisuudet ylipäätään voidaan lukea hyveiksi, yhteisön valta ei yllä. Määritelmän asetta-mat ehdot täyttäviä potentiaalisia hyveitä on varovaistenkin arvioiden mu-kaan olemassa satoja. Yhteisö ei hyveitään nimetessään voi kiistää näiden ominaisuuksien hyveellisyyttä, ei näin ollen myöskään sitä, etteivätkö määri-telmän mukaiset ominaisuudet, joita joku yhteisön jäsen pitää hyveinään, to-della olisi hyveitä.

Käytännössä jo oikeus sanella hyveiden tärkeysjärjestys on yhteisölle mer-kittävä. Yksittäisissä tilanteissa yhteisön toiminnalle saattaa olla tarjolla usei-takin tasavahvoja hyvän päämäärän kriteerit täyttäviä tavoitteita. Se, mihin tavoitteeseen valinta osuu, riippuu siitä, miten yhteisö on nimennyt hyveensä ja millaisen painoarvon se millekin hyveelle antaa, toisin sanoen halutaanko yhteisössä toimia ennen kaikkea oikeudenmukaisesti, reilusti, johdonmukai-sesti, hyväntahtoisesti vai jonkin muun hyveen mukaan. Mitä paremmin va-linta heijastelee yhteisössä keskeisiksi nimettyjen hyveiden tärkeysjärjestystä, sitä vahvemmin päätös on linjassa yhteisön kulttuurin kanssa ja sitä helpom-min se on perusteltavissa. Paras vaihtoehto on tietenkin se, jossa mahdolli-simman monen keskeiseksi katsotun hyveen voidaan nähdä toteutuvan.

Vallan lisäksi yhteisöllä on myös vastuu hyveistään. Hyveitään nimetes-sään yhteisö ei voi väittää hyveiksi ominaisuuksia, jotka eivät ole hyveen mää-ritelmän mukaisia. Jos yhteisö joko nimeää hyveekseen jonkin ominaisuuden, jonka toteuttamisella on huonoja seurauksia yhteisön jäsenten tai toimin-taympäristön kannalta, tai toimii jossakin yksittäisessä tilanteessa jonkin si-nänsä hyveeksi kelpaavan ominaisuuden mukaan, joka kyseiseen tilanteeseen sovellettuna ei täytä hyveen kriteerejä, se ei toimi hyveellisesti. Keskeiset hy-veensä nimetessään ja määritellessään yhteisö käytännössä samalla antaa yk-silöille, muille yhteisöille ja yhteiskunnalle valtuudet arvioida yhteisön toi-mintaa näiden hyveiden valossa ja tarvittaessa huomauttaa yhteisöä sen omien hyveiden vastaisista ratkaisuista.

Yhteisön ohella myös yksilöllä on hyveiden suhteen sekä valtaa että vas-tuuta. Yksilön hyveisiin liittyvä valta kiteytyy oikeuteen joko noudattaa tai olla noudattamatta hyveitä omassa toiminnassaan ja vastuu niihin seurauksiin, joita tämän oikeuden käyttämisellä saattaa sekä yksilön omassa että yhteisön elämässä olla.

Kuten Aristoteles Nikomakhoksen etiikassa toteaa, hyveellisyyteen liittyy olennaisesti vapaaehtoisuus.³³¹ Ollakseen hyveellinen ja toimiakseen

hyveel-331 NE V, 8, 1135a 15–25.

128

lisesti ihmisen on tehtävä hyveen mukaisia tekoja tietoisesti ja omasta tahdos-taan. Ihminen voidaan kyllä pakottaa tai huijata hyveelliseen tekoon, mutta tällöin varsinainen toimija ei ole teon tekijä, vaan se, joka hänet siihen pakot-taa tai huijaa, eikä hyveen mukaisen teon tekeminen tällaisessa tapauksessa myöskään kerro mitään tekijänsä hyveellisyydestä.

Vapaaehtoisuuden vaatimus tarkoittaa sitä, että yksilöllä on yhteisössään oltava vapaus itse päättää, toimiiko hän yhteisön keskeisiksi nimeämien hy-veiden mukaan vai ei. Jos yksilö jossakin tilanteessa kokee yhteisön hyhy-veiden mukaisen toiminnan itselleen syystä tai toisesta mahdottomaksi, hänellä on periaatteellinen oikeus toimia toisin. Hyveisiin pakottaminen olisi vastoin yhtä keskeisimmistä hyve-etiikan periaatteista.

Oikeus toimia yhteisön hyveiden vastaisesti ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettei yksilö joutuisi kantamaan vastuuta ratkaisustaan toimia oman päänsä mukaan. Yhteisöllä on lupa odottaa siihen kuuluvien toimivan niiden hyvei-den mukaisesti, jotka yhteisön piirissä on yhteisesti todettu keskeisiksi yhtei-sön toiminnan ja hyvinvoinnin kannalta. Hyveiden yli ei voi kävellä hetken mielijohteesta tai huvin vuoksi. Niiden vastaisesti toimivan on kyettävä pe-rustelemaan ratkaisunsa tavalla, joka muun yhteisön on mahdollista ymmär-tää ja hyväksyä. Muussa tapauksessa hän saattaa omasta syysymmär-tään ja perustel-lusti joutua yhteisössään paitsioon tai tulla jopa heitetyksi ulos yhteisöstä.

Vaikka hyveiden mukaiseen toimintaan ei siis voida ketään pakottaa, hyvei-siinsä vakavasti suhtautuvassa yhteisössä sosiaalinen paine ohjaa yhteisön jä-seniä toimimaan yhteisen hyvekäsityksen mukaan.

On selvää, että hyveisiin liittyvän vallan jakaminen yhteisön ja yksilöiden kesken on omiaan johtamaan ristiriitoihin sekä hyveiden nimeämisen, mää-rittelyn ja tulkinnan että toiminnan tasolla. Yksittäisten yhteisön jäsenten ei aina ole helppoa hyväksyä sitä tapaa, jolla yhteisö eri tilanteissa hyveitään tul-kitsee, eikä yhteisö voi aina olla tyytyväinen yksilöiden tunnollisuuteen hyvei-den noudattamisessa. Jonkun yhteisön jäsenen mielestä esimerkiksi yhteisön yhdeksi keskeisistä hyveistään nimeämä oikeudenmukaisuus on mitä tärkein asia, mutta ratkaisuista, joihin yhteisö oikeudenmukaisuuteen vedotessaan päätyy, on hänen näkemyksensä mukaan kaikki oikeus kaukana. Hän näkee yhteisten hyötyjen ja haittojen jakamisessa järjestelmällistä suosimista ja ko-tiinpäin vetoa tasapuolisuuden sijaan. Vastaavasti hyveensä nimenneessä ja määritelleessä yhteisössä on pikemmin sääntö kuin poikkeus, että yhdet nou-dattavat hyveitään järjestelmällisemmin kuin toiset. Niin luonnollista kuin ih-misten keskinäinen erilaisuus – myös samassa yhteisössä ja myös hyveellisyy-den suhteen – onkin, ajan oloon asetelma on omiaan synnyttämään pysyviä rintamalinjoja ja rapauttamaan yhteisön kulttuuria.

Erimielisyyksien ja erilaisuuksien täydellinen eliminoiminen inhimillisistä yhteisöistä ei ole mahdollista, niiden kanssa on vain tultava toimeen ja osat-tava elää. Jotta erilaisten hyvekäsitysten aiheuttamat ristiriidat eivät lopulta johtaisi anarkiaan tai enemmistön diktatuurin kaltaiseen umpikujaan,

tarvi-129

taan mekanismi, joka estää yhteisöä tuhoutumasta. Yhteisön olemassaolon kannalta vakavimmat hyveisiin liittyvät vastakkainasettelut näyttäisivät ole-van seurausta kahdesta inhimillisestä piirteestä: kyvyttömyydestä sietää eri-laisia ihmisiä ja heidän erilaisuuttaan ja taipumuksesta pitää omaa mielidettä ja näkemystä ainoana oikeana. Katastrofeja ehkäisevän mekanismin pi-täisi siis onnistua eliminoimaan näiden kahden piirteen tuhoava vaikutus yh-teisön elämässä.

Sekä erilaisuuden sietämisen vaikeuteen että omien totuuksien ainoina oi-keina pitämiseen löytyy lääkkeeksi oma hyveensä. Edelliseen tapaukseen tar-vitaan suvaitsevaisuutta, jälkimmäiseen itsekriittisyyttä. Suvaitsevainen ih-minen ei jaa toisen mielipiteitä, näkemyksiä tai elämäntapoja, mutta ei tee erilaisuudesta ongelmaa vaan antaa toisen pitää tapansa ajatella ja toimia. It-sekriittinen taas suhtautuu vakavasti siihen mahdollisuuteen, että omat tässä ja nyt hyvin uskottavilta ja totuudenmukaisilta tuntuvat näkemykset saattavat jonain päivänä osoittautua vääriksi, ja ottaa tämän mahdollisuuden huomi-oon omissa ajatuksissaan, puheissaan ja teoissaan.

Hyve-eettiseen järjestelmään kiinnitettyinä suvaitsevaisuus ja itsekriitti-syys toimivat metatason hyveinä, jotka estävät hyveitä ja niiden tulkintaa kos-kevia erimielisyyksiä repimästä yhteisöä hajalle. Suvaitseva ja itsekriittinen yhteisö ymmärtää toisinajattelijoitaan ja -toimijoitaan eikä esitä kohtuutto-man tiukkoja vaatimuksia heidän palaamisestaan ruotuun, vaan kykenee ot-tamaan huomioon omaa toimintaansa ja hyvekäsityksiään kohtaan esitetyn kritiikin ja suhtautumaan siihen vakavasti. Vastaavasti suvaitsevat ja itsekriit-tiset yksilöt ymmärtävät toistensa erilaisuutta eivätkä pidä omia totuuksiaan lopullisesti kiveen hakattuina, vaan ovat tarvittaessa valmiit tarkistamaan kantojaan.

Samat hyveisiin liittyvät periaatteet, jotka toimivat yksilöiden ja yhteisön suhteessa, toimivat muutettavat muuttaen myös yhteisön ja yhteiskunnan vä-lillä. Samalla tavoin kuin yksilön hyveiden voidaan odottaa olevan linjassa yh-teisön hyvekäsityksen kanssa, yhyh-teisön hyveiden on oltava linjassa toimin-taympäristössään vallitsevan hyvekäsityksen kanssa. Vastaavasti myös kah-den metatason hyveen varaan rakentuva yhteentörmäyksiä ehkäisevä meka-nismi voi toimia niin yhteisöjen keskinäisissä kuin yhteisöjen ja yhteiskunnan välisissä suhteissa. Kehittyneissä demokratioissa ja kansalaisyhteiskunnissa kuten myös EU:n ja YK:n kaltaisissa kansainvälisissä yhteisöissä käydyt pro-sessit tarjoavat tästä runsaasti hyviä esimerkkejä.

Hyvekäsitysten erilaisuus yhtä hyvin yksilöiden kuin yhteisöjen ja koko-naisten kulttuuripiirien kesken merkitsee sitä, että keskustelu hyveistä ja nii-den merkityksistä ei tule koskaan valmiiksi. Vaikka maailma edelleen yhnii-den- yhden-tyisi ja kulttuurit vähitellen lähenisivät toisiaan, aidosti yksimieliseen maail-maan on loputtoman pitkä matka. Ja vaikka tie kohti hyveidensä suhteen yh-tenäistä ihmiskuntaa voisi teoriassa olla joskus loppuun kuljettu, käytännössä

130

kulttuurien jatkuva muuttuminen takaa sen, että hyveitä on jatkuvasti pun-nittava uudelleen.

Toisaalta keskustelun päättymättömyys on myös paras tae hyveiden toimi-vuudesta ja hyvän toteutumisesta maailmassa. Viime kädessä hyveiden oikeu-tus on ihmiskunnan käsityksessä siitä, mikä on hyvää. Hyvekäsityksen takana ei ole mitään yksimielistä ihmiskuntaa suurempaa auktoriteettia, johon ve-dota. Tämä tarkoittaa sitä, että jos käsityksemme hyvästä ja pahasta on lo-pulta väärä ja ihmiskunta kulkee yksimielisenä tietä, joka vie tuhoon, hyveet eivät sitä voi pelastaa. Mutta niin kauan kuin yksikin toisinajattelija saa ää-nensä kuuluviin ja ihmiskunnasta löytyy tervettä itsekritiikkiä, tilanne ei ole toivoton.