Pakottaminen

Kysymys ihmisen perimmäisestä moraalisesta luonnosta on askarruttanut fi-losofeja kautta aikojen. Muinaisista kungfutselaisista ajattelijoista Mengzin (k. n. 305 eaa.) mukaan ihmisen luonto on hyvä, vaikkakin vain potentiaali-sesti. ”Ihmisluonto on hyvä samalla tavalla kuin vesi valuu aina alaspäin. Ih-minen ei ole olematta hyvä eikä vesi ole valumatta alaspäin.” Potentiaalisen hyvän muuttuminen aktuaaliseksi edellyttää sitä, että ihminen jalostaa itse-ään seuraamalla Tietä eli elämällä hyvin ja oikein.³⁷³ Seuraavalla vuosisadalla vaikuttaneen Xunzin (k. n. 230 eaa.) mukaan ihminen on perimmältään paha.

Hänellä on synnynnäinen, Taivaasta lähtöisin oleva taipumus tavoitella hyö-tyä, mikä johtaa ahneuteen ja itsekkyyteen. Kaikki ihmisessä oleva hyvä on

”keinotekoista”, opetuksen ja kasvatuksen tulosta, ja kaikki moraali ihmisen luomaa. Yksilön tavoitteena elämässä on itseään jalostamalla voittaa alkupe-räinen pahuutensa, sosiaalistaa itseään ja keinotekoiset käyttäytymismallit omaksumalla oppia elämään ihmisiksi.³⁷⁴

Kungfutselaisten filosofien kanssa samoihin aikoihin eläneen Aristoteleen (384–322 eaa.) mukaan ihmisen tahto ei ole luonnostaan hyvä eikä paha, vaan taipumus suuntaan tai toiseen syntyy kasvatuksen tuloksena. Ratkaise-vaa ihmisen tulevan elämän kannalta on, millaisista asioista hän pienestä pi-täen oppii nauttimaan. Se, joka lapsena oppii nauttimaan hyvien päämäärien

372 Merkittävän ellei suurimman osan kaikista pahoista asioista voidaan ajatella tapahtuvan kenenkään niitä erityisesti tahtomatta tai tarkoittamatta, minkä ei välttämättä tarvitse tarkoittaa sitä, etteikö teki-jöiden silti voitaisi ajatella olevan teoistaan vastuussa. Hannah Arendt viittaa tähän puhuessaan pahan banaaliudesta teoksessaan Eichmann in Jerusalem: a report on the banality of evil (Arendt 2006). Ks.

myös NE V, 8, 1135b 15–20.

373 Kallio 2020, 27–28, 195.

374 Kallio 2014, 207, 208–211.

155

tavoittelusta ja saavuttamisesta, suuntautuu aikuisenakin hyvään, kun taas se, joka lapsuudessaan oppii nautinnon suuntaamana tavoittelemaan huo-noja ja pahoja asioita, tavoittelee niitä aikuisenakin.³⁷⁵

Vaikka ihmisen luontaisesta suuntautumisesta ollaan monta mieltä, sen kiistäminen, etteikö ihminen voisi tahtoa yhtä hyvin hyvien kuin pahojen asi-oiden toteutumista, olisi hyvin vaikeaa. Jos siis halutaan etsiä mahdollisuuk-sia hyvän toteutumiseen, on pakko kysyä, voidaanko ihmisen oman tahdon suuntautuminen tarvittaessa jollain tavoin sulkea pois hänen toimintaansa ohjaavien tekijöiden joukosta. Onko toisin sanoen mahdollista pakottaa ihmi-nen, jonka tahto ei suuntaudu minkäänlaiseen hyvänä pidettävään päämää-rään, tavoittelemaan toiminnallaan hyvää?

Lähtökohtaisesti ihminen voidaan pakottaa millaisiin tekoihin tahansa.

Fyysinen tai psyykkinen kidutus, aivopesu ja omaan tai läheisen henkeen tai terveyteen kohdistuva uhka ovat keinoja, joiden tehokkaaseen hyödyntämi-seen erilaiset väkivaltakoneistot ovat harjaantuneet. Huolimatta siitä, että pa-kottamiseen käytettävät keinot kuulostavat jo lähtökohtaisesti vähintäänkin arveluttavilta, ne ovat periaatteessa ainoastaan keinoja, joilla voidaan tavoi-tella myös hyviä päämääriä. Terroristisen teon estäminen terroristia kidutta-malla, rasistisen ajattelun ja toiminnan kitkeminen aivopesun avulla tai tupa-koinnin lopettamisen motivoiminen kieltämällä tupakoitsijalta kaikki yhteis-kunnan kustantama hoito mahdollisen keuhkosairauden iskiessä voisivat ai-nakin periaatteessa pyhittää normaalisti kyseenalaisina pidettävien keinojen käytön.

Pakottamiseen liittyy kuitenkin ongelma, jota voidaan lähteä tarkastele-maan toiminnan käsitteen kautta. Toiminnalla on lähtökohtaisesti aina jokin tavoite, jonka toimija itse ymmärtää toimintansa perusteeksi ja jonka hän tar-vittaessa kykenee kertomaan myös muille. Kuten edellä alaluvussa 5.1 on to-dettu, toimija tavoittelee toiminnallaan aina jotakin omalta kannaltaan toi-vottavaa lopputulosta, mikä tekee toiminnan tavoitteesta aina toimijalle itsel-leen lähtökohtaisesti hyvän.³⁷⁶

Se, että toiminnan tavoite on toimijan kannalta hyvä, ei välttämättä tee siitä hyvää kenellekään muulle. Tavoitteen ei myöskään tarvitse olla edes toi-mijalle itselleen hyvä kenenkään muun kuin toimijan omasta mielestä. Ym-pärillä oleva yhteisö saattaa perustellusti pitää toimijan edesottamuksia tu-hoisina myös hänen omalta kannaltaan, minkä toimija voi hyvin itsekin myöntää. Mikäli hän tämän myönnettyään kaikista toisten suostutteluista huolimatta edelleen jatkaa toimintaansa eikä ympäristöllä ole syytä epäillä hänen senhetkistä syyntakeisuuttaan, toiminnan tavoitetta on pakko sen il-meisestä tuhoisuudesta huolimatta pitää hänen omasta puolestaan toivottuna ja hyvänä.

375 NE II, 3, 1104b 5–15; NE II, 1, 1103b 20–25.

376 Hallamaa 2017, 21.

156

Olennaista toiminnan tavoitteessa on, että se on toimijan itsensä tahtoma ja omalle toiminnalleen asettama. Toiminnan perusteisiin liittyy vahva vapaa-ehtoisuuden vaatimus. Ellei toiminnalla ole toimijan vapaasti valitsemaa ja hänen itsensä toivomaa tavoitetta, kyse ei ole hänen toiminnastaan.³⁷⁷

Periaate, jonka mukaan toiminnalla on välttämättä aina oltava toimijan it-sensä valitsema ja toivoma tavoite, tarkoittaa sitä, että ihmistä ei voi vasten tahtoaan pakottaa tavoittelemaan omalla toiminnallaan sen enempää hyvää kuin mitään muutakaan päämäärää. Jos ihminen itse ei halua toiminnallaan edistää ympäröivän yhteiskunnan hyvinä pitämiä arvoja, hänet voidaan kyllä niin haluttaessa erilaisin keinoin pakottaa tähän, mutta tällöin kyse ei enää ole hänen omastaan vaan jonkun muun toiminnasta – niiden, jotka ovat häntä pakottamassa. Pakottaminen merkitsee toisin sanoen sitä, että ihmiseltä riis-tetään hänen moraalinen toimijuutensa kyseessä olevaan päämäärään ja sen tavoitteluun liittyen.

Oma kysymyksensä on, missä määrin ja millaisissa asioissa yksilöiden oman, usein itsekkään tahdon ja lyhytnäköisten valintojen on edes perustel-tua antaa vaikuttaa yhteiskunnan hyvinä ja oikeina pitämien arvojen toteutu-miseen. Pohjoismaisessa hyvinvointiyhteiskunnassa hyvinvoinnin rahoitta-miseksi kerätään veroja, joita jokaisen kansalaisen on pakko yhteiskunnan säätämien periaatteiden mukaisesti maksaa. Lähimmäisten hyvinvoinnista huolehtiminen on näin siirretty yksittäisten ihmisten vastuulta yhteiskunnan omaksi tehtäväksi. Toisenlaista mallia toteuttavat esimerkiksi Iso-Britannia ja Yhdysvallat, joissa monet hyvinvointipalvelut toimivat hyväntekeväisyyden varassa ja ovat siten riippuvaisia yhteiskunnan jäsenten moraalisista ratkai-suista. Jälkimmäistä järjestelmää voidaan perustella sillä, että se jättää tilaa ihmisten omalle toimijuudelle ja kunnioittaa siten jokaisen henkilökohtaista vapautta moraalisiin valintoihin, mutta toteutuneen hyvinvoinnin vertailu erilaisten järjestelmien kesken näyttäisi kallistavan vaakaa pohjoismaisen mallin puolelle.

Se, että hyvinvointia on helpompi rakentaa verovarojen kuin hyvänteke-väisyyden avulla, ei kuitenkaan riitä tekemään pakottamisesta vapaaehtoi-suutta parempaa keinoa kaikkien hyvien ja arvokkaiden päämäärien saavut-tamiseksi. Kyse on ennemminkin siitä, että maailmassa olevien valuvikojen takia itsessään arveluttavat keinot toimivat joissain tapauksissa muita parem-min. Maailma on epäoikeudenmukainen paikka, jossa hyvä ei jakaudu tasai-sesti kaikkien kesken. Periaatteessa tämä virhe korjautuisi sillä, että jokainen yksilö ottaisi oikeudenmukaisuuden toteuttamisen omaksi asiakseen. Oikeu-den toteuttaminen oikeuOikeu-denmukaisuuOikeu-den hyvettä viljelemällä pakkokeinoi-hin turvautumisen sijaan auttaisi myös mitä todennäköisimmin vähitellen te-kemään koko maailmasta vähemmän epäoikeudenmukaisen ja vaikuttaisi

377 Ibid., 113. Tässä yhteydessä ei ole mahdollista syventyä vapaan tahdon filosofiseen problematiikkaan.

Aiheesta on kirjoittanut kattavasti mm. Aku Visala (Visala 2018).

157

näin ongelman taustalla oleviin syihin pelkän seurauksien paikkaamisen si-jaan. Näin siksi, että siinä missä pakko on huono kasvualusta millekään ai-dosti hyvälle, vapaaehtoisuus antaa hyvälle mahdollisuuden synnyttää aina vain uutta hyvää. Käytännössä globaalin oikeudenmukaisuuden toteuttami-nen vapaaehtoisuuden pohjalta kaatuu kuitenkin paitsi tehtävän monimut-kaisuuteen myös siihen, että ihmiskunta ei ainakaan vielä tunnu olevan eetti-seltä kehitykeetti-seltään riittävän korkealla tasolla.

Oikeudenmukaisuuteen hyveenä tuntuu liittyvän myös ylimääräinen on-gelma, jonka takia oikeudenmukaisen maailman rakentuminen vapaaehtoi-suuden varaan saattaa lopulta olla puhdas utopia. Toisin kuin esimerkiksi vas-tuullisuuden tai hyväntahtoisuuden hyveisiin, oikeudenmukaisuuteen liittyy tietynlainen mustavalkoisuus. Maailman voi sanoa muuttuvan aidosti vas-tuullisemmaksi ja hyväntahtoisemmaksi paikaksi jo sillä, että edes puolet ih-miskunnasta ryhtyy entistä vastuullisemmaksi ja hyväntahtoisemmaksi.

Vaikka toinen puoli ei missään vaiheessa innostuisikaan asiasta, ihmiskunta kokonaisuudessaan olisi silti jotain aivan muuta kuin vastuuton ja pahantah-toinen. Sen sijaan puolen ihmiskunnan ryhdistäytyminen oikeudenmukai-suuden hyveen suhteen ei vielä riitä tekemään maailmasta ratkaisevalla ta-valla oikeudenmukaisempaa. Oikeudenmukaisesta maailmasta voidaan pu-hua vasta siinä vaiheessa, kun viimeinenkin epäoikeudenmukainen yksilö on parantanut tapansa ja ryhtynyt oikeudenmukaiseksi, sillä kaikki se, mikä on vähemmän kuin täydellisen oikeudenmukaista, on epäoikeudenmukaista. Oi-keuden toteuttamisessa vapaaehtoisuus vaikuttaisi näin ollen pakkoa parem-malta keinolta ainoastaan teoriassa.