Yhdysvaltalaisessa tutkimuksessa havaitaan, että mitä suurempia ja mitä useampia metsä- tai puustoalueita urbaanissa naapurustossa (noin 800 m säteellä kodista) on, sitä positiivisempi oli lasten arvio omasta hyvinvoinnista. Lisäksi hyvinvointia lisäsi pidemmät etäisyydet naapuriin, minkä tutkimuksessa ajateltiin johtuvan siitä, että piha-alueita eli vehreyttä oli tällöin enemmän.
Tämä yhdistettiin parempaan turvallisuudentunteeseen, joka tietyissä tutkimuksissa on todettu olevat lapsilla voimakkaampi avoimessa, rakennetussa ympäristössä. (Kim et al. 2016)
McCurdyn et al katsausartikkelin (2010) kattamissa tutkimuksissa todetaan, että ympäristöllä ja kaupunkisuunnittelulla voi olla suuri vaikutus lasten houkuttelemisessa liikkumaan luonnossa tai ulkona ylipäätään. Kävely- ja pyöräilytiet, toisiinsa yhteydessä olevat tiet ja helppo pääsy vapaa-ajanviettopaikkoihin lisäävät aktiivista kulkemista. Näiden puuttuminen, leikkipaikkojen vähyys sekä umpikatujen (cul-de-sacs) ylikäyttö voi vähentää fyysistä aktiivisuutta nuorten ja lasten parissa. Koska lapset ovat ulkotiloissa fyysisesti aktiivisempia kuin sisätiloissa, ulkoliikunta ja -leikkipaikkoihin panostaminen lisää lasten fyysistä aktiivisuutta. Tärkeitä paikkoja ovat esimerkiksi puistot, koulut, polut ja muut vapaa-ajanviettopaikat. (McCurdy et al. 2010).
Luonnon hyvinvointia tukevia vaikutuksia tutkittaessa havaittiin, että luonnosta voi nauttia monella eri tavalla, pitkillä metsävaelluksilla, puutarhanhoidolla, luontokuvia katsomalla tai takapihan luontoa tarkkailemalla. Yhteistä näille on se, että hyvinkin erilaiset luontokokemukset vaikuttavat tutkimusten mukaan keskittymiskyvyn paranemiseen ja tehokkuuden lisäämiseen.
(Kuo and Faber Taylor. 2004). Erityisesti tytöt hyötyvät jo luonnon katselemisesta.
Yhdysvaltalaisessa tutkimuksessa todettiin tyttöjen parempi suoriutuvuus keskittymistä, impulssikontrollia ja mielihyvän viivästymistä mittaavissa tehtävissä, kun heidän ikkunastaan näkyi vihreää luontoa kaupunkiasunnossa verrattuna niihin tyttöihin, joiden ikkunan näköala ei ollut vehreä. (Taylor et al. 2002)
Kanadalaisessa tutkimuksessa (Dyment and Bell 2008) vertailtiin lasten liikkumista koulussa ennen ja jälkeen koulun pihan uudelleensuunnittelun. Tässä tutkimuksessa todettiin, että koulujen pihojen luonnonläheisyyden lisääminen eli puiden, puutarhojen ja luontopolkujen lisääminen vaikuttaa lasten fyysiseen aktiivisuuteen määrää ja laatua lisäämällä. Kanadassa tehtiin kokeiluita, joissa koulujen pihoja uudistettiin luonnonläheisyys tavoitteena. Kouluilla ei ollut yhtenäistettyä luonnollistamissuunnitelmaa, vaan muutokset olivat yksilöllisiä. Ennen uudistusta haastatellut kuvasivat koulujensa pihoja yksiulotteisiksi tiloiksi, jotka koostuivat pääasiassa asfaltista, hoidetusta nurmialueesta, rakennetusta leikkialueesta sekä hiukan puita, puskia ja kukkatarhoja. Uudistusten jälkeen haastateltiin opettajia, vanhempia ja hallinnon jäseniä.
Haastatellut kertoivat, että nyt pihoissa on enemmän puita (96 % haastatelluista), pensaita (87 %), kivenlohkareita (66 %), villikukkatarhoja (65 %), kukkatarhoja (49 %), perhospuutarhoja (41 %), hiekkaa (38 %), tukkeja (38 %), ruokapuutarhoja (27 %) sekä vesielementtejä (7 %). 70 prosenttia osallistuneista kouluista raportoi kevyen ja keskiraskaan fyysisen aktiivisuuden lisääntymistä muutosten jälkeen. 50 prosenttia kouluista raportoi myös raskaan liikunnan määrän lisääntymistä muutosten jälkeen. Yhä useampi koulun oppilas koki muutosten jälkeen vetovoimaa ulkona liikkumiseen ja koulun pihat mahdollistivat yhä suuremman määrän erilaisia leikkejä ja aktiviteetteja. (Dyment and Bell. 2008).
Ruotsalaisia päiväkoteja arvioitiin niiden luonnonläheisyyden mukaan. Mitä korkeammat pisteet sitä suurempi oli luonnonläheisyys päiväkodissa. Tässä tutkimuksessa verrattiin myös monia lasten objektiivisia sekä subjektiivisia terveyteen liittyviä mittareita. Huomattiin, että luonnonläheisemmässä, monimuotoisemmassa päiväkodissa lasten painoindeksi oli pienempi, vartalonmalli terveellisempi, yöunet pidempiä ja yleinen hyvinvointi parempi kuin matalan luontoläheisyyden päiväkodeissa. Lisäksi tutkimuksessa todettiin, että painoindeksiin ja vyötärönympärykseen alentavasti vaikutti nimenomaan pitkä ulkona oloaika luonnonläheisessä, monipuolisessa ympäristössä eikä niinkään fyysinen aktiivisuus. Luonnossa oleminen houkuttelee jo itsessään lasta liikkumaan, lisäksi kylmässä ulkoilmassa oleilu kuluttaa enemmän energiaa kuin sisätiloissa oleilu. Tutkimuksen yllättävän löydöksen jälkeen tutkijat pohtivat mahdollisuutta tarjota lapselle paljon laadukasta luonnonläheistä ulkoiluaikaa vastaiskuna lapsuusiän lihavuuden
epidemialle tämän hetkisten liikuntainterventioiden sijaan. Artikkelissa pohdittiin, että luontoliikunnan lisääminen olisi kustannustehokkaampaa sekä vaikuttavampaa kuin tämänhetkiset interventiokeinot lähinnä kuntoliikunnan lisäämiseksi. (Söderstrom et al. 2013)
Norjalaistutkimuksen mukaan lasten mielestä luonnon tarjoamat leikkimismahdollisuudet ovat houkuttelevampia kuin rakennetut leikkipuistot.(Fjørtoft and Sageie 2000). Tätä vahvistaa myös hollantilainen tutkimus, jossa huomattiin, että lähialueiden leikkipuistojen lukumäärällä tai laadulla ei ollut vaikutusta lasten ulkona leikkimismääriin. (Aarts et al. 2012).
Britannialaisessa kvalitatiivisessa tutkimuksessa (Titman 1994) kerättiin lasten mietteitä leikkiä herättävistä ja sammuttavista paikoista. Tässä on otteita niistä tämän raportin kirjoittajan kääntämänä.
”Kun menemme paikkoihin, joissa näemme ihania vihreitä kasveja ja muita sellaisia ja me ajattelemme, että miksi emme voi asua täällä. Haluamme vain paremman ympäristön. Se ei ole liikaa pyydetty, eihän?”,
”Me menemme metsään ja rakennamme majoja ja keinuja. Minä pidän kiipeilemisestä, se on hurjaa. Leikkipuistossa tiedät, että se on turvallista, joten mitä hauskaa siinä sitten on. Kun kiipeilet puissa, voit käyttää mielikuvitustasi enemmän. Leikkipuistot vain pidättelevät sinua”,
”Asfaltti ja betoni ovat tylsiä, kuin näkisi yhden elokuvan kymmenen kertaa”,
”En voi mennä ulos paljoa, pysyttelen sisällä. Ulkona kadulla ei voi leikkiä, koska liikennettä on niin paljon. Puistot ovat liian vaarallisia. Siellä on koirien sotkua ja sitten vanhemmat lapset tulevat ja siellä on likaisia vanhoja miehiä ja huumeita.”.
”Ulkoalue tuntuu tylsältä. Siellä ei ole mitään tekemistä. Asfalttikenttä tylsistyttää”,
”Ainoat alueet, joita voimme käyttää, ovat asfalttia ja betonia. Emme voi pelata jalkapalloa kunnolla, koska ei näillä alustoilla voi syöksyä. Emme saa edes leikkiä pukkihyppelyä, sillä ihmisiä voisi sattua. Emme voi oikeastaan tehdä paljoa mitään.”
”Ruoho olisi paljon parempaa [kuin asfaltti] oikeastaan, sillä jos siinä kaatuu, se ei satu niin paljoa”
”Se olisi kivaa, jos ne muuttaisivat sen [koulun pihan] kokonaan nurmikoksi, koska sitten me voisimme tehdä kuperkeikkoja ja voimisteluharjoituksia, emmekä saisi haavoja.”
”Meillä on paljon nurmea [koulun pihalla], mutta emme saa koskaan leikkiä siinä. Opettajat eivät anna meidän, sillä tekisimme sotkua.”
”Puissa kiipeily on hyvää, jos olet tylsistynyt, se saa olon tuntumaan hyvältä, se on hauska tunne, kun maha on ylösalaisin.”
”Muta on mahtavan hauskaa. Me teemme paljon mudasta, kuten mutakakkuja. Tuntuu hauskalta hyppiä pehmeässä mudassa, mutta siitä joutuu aina ongelmiin.”
”Meillä on kaksi hiekkalaatikkoa koululla, mutta me emme saa käyttää niitä. Toinen on todella iso, mutta en ole koskaan nähnyt sitä ilman kanttaan. Luulen, että he ovat unohtaneet, että se edes on täällä. Toinen on täynnä ruohoa. Se on harmi.”
”En haluaisi hiekkalaatikkoa, koska sitten hiekkaa olisi kaikkialla, ihmiset tekisivät hiekkapommeja ja heittäisivät niitä sinua päin. Muutaman viikon jälkeen siellä ei olisi yhtään hiekkaa jäljellä. Se ei ole hyvä, kun on hölmöjä ympäriinsä, jos se olisi ok, jos ne [hiekat] olisivat kiinni maassa”
”Täällä puskan alla on hyvä olla, koska se on mielenkiintoinen ja voit löytää asioita ja haudata asioita. Täällä oleminen tuntuu kuin luonnolta, koska täällä on niin paljon kaikkia vihreitä juttuja.”
”Nämä puskat eivät ole kauniita, mutta sentään niiden kanssa tämä [koulun piha] ei ole vain pelkkää sementtiä.”
(Titman 1994)
Lapsille tärkeitä asioita leikkipaikkaa koskien Fjørtoftin ja Sageien (2000) mukaan ovat:
1) Mahdollisuus valita omat aktiviteetit sekä luoda erilaisia leikkimisympäristöjä 2) Vehreät rakenteet ja luonto
3) Vaihtelu ja monipuolisuus
4) Rakentamaton muokattavissa oleva ympäristö. (Fjørtoft and Sageie 2000)
Tutkimus Tekijät Vuosi Maa Tutkimusryhmä Tulokset
Urban Natural
Kim et al. 2016 Yhdysvallat 92 4- ja 5-luokkalaista lasta
Mitä suurempia ja mitä useampia metsä- tai puustoalueita
urbaanissa naapurustossa (noin 800 m säteellä kodista) on, sitä positiivisempi oli lasten arvio omasta hyvinvoinnista. Lisäksi hyvinvointia lisäsi pidemmät etäisyydet naapuriin, minkä tutkimuksessa ajateltiin johtuvan siitä, että piha-alueita eli vehreyttä oli tällöin enemmän.
2010 Yhdysvallat Kävely- ja pyöräilytiet, toisiinsa
yhteydessä olevat tiet ja helppo pääsy vapaa-ajanviettopaikkoihin
2002 Yhdysvallat 174 lasta, keski-ikä 9,6.
Tytöt olivat
tehtävissä, kun heidän ikkunastaan
2000 Norja 46 5-7-vuotiasta lasta Lasten mielestä luonnon tarjoamat leikkimismahdollisuudet ovat
2012 Hollanti 3651 4-12-vuotiasta lasta
Lähialueiden leikkipuistojen lukumäärällä tai laadulla ei ollut vaikutusta lasten ulkona leikkimismääriin
Taulukko 6. Kappaleessa 5.4 viitatut julkaisut
6 Pohdinta
Aiempien tutkimusten viesti on, että luonto tukee lapsen normaalia kehitystä, innostaa liikkumaan ja on lapselle luontaisesti miellyttävä ympäristö. Eri tutkimuksissa on havaittu, että luonnossa liikkuminen parantaa lasten unen laatua ja määrää, keskittymiskykyä, itsehillintää sekä toimii sosiaalisena ympäristönä, jossa ikätovereiden kohtaaminen on helpompaa. Luonnossa liikkuminen lisää lasten fyysistä aktiivisuutta. Sekä suoraan itse luonnolla että välillisesti fyysisen aktiivisuuden lisääntymisellä on positiivisia vaikutuksia lasten hyvinvointiin. Lisääntynyt luonnonläheisyys ja luonnossa liikkuminen ovat yhteydessä esimerkiksi lasten pienempään riskiin kehittää ylipainoa ja lihavuutta, parempaan keskittymiskykyyn, vähäisempiin ADHD-oireisiin, parempiin liikunta- ja käsittelytaitoihin sekä parempaan unenlaatuun.
Koko ihmiskunnan historian ajan olemme kasvaneet luonnon kanssa jatkuvassa vuorovaikutuksessa. Vain viimeiset kymmenet vuodet ovat muuttaneet tätä tuhansia vuosia vanhaa käyttäytymistä ja voidaan argumentoida, ettei noin suuri ja nopea muutos ole jättämättä jälkiä tuleviin sukupolviin.
Yleisesti ottaen voidaan sanoa, että luonto ja luonnollinen ympäristö parantaa ihmisten kognitiivista toimintakykyä, yleistä hyvinvointia, lisää sosiaalista kanssakäymistä ja sosiaalista yhteydentunnetta. (Wells and Evans 2003)
Lapsilla on luontaisesti erityinen mieltymys luonnonläheiseen ympäristöön (outdoor settings).
Pyydettäessä lapsia piirtämään heidän lempipaikkansa, eniten piirrettyjä maisemia olivat ruohokentät, leikkipuistot, koulun piha, oma koti, paikalliset puistot ja yksittäiset puut. Lasten terveyttä ja yleistä hyvinvointia mietittäessä tämä ei ole merkityksetön tai vähäpätöinen asia, vaan tulee ottaa huomioon. Tästä näkökulmasta mieliympäristöt tukevat pitkäaikaista selviytyvyyttä sekä ovat niitä ympäristöjä, joissa ihmiset todennäköisimmin toimivat tehokkaimmin. Evoluution näkökulmasta on luonnollista, että ihminen kokee vetovoimaa paikkoihin, joissa hän voi hyvin.
(Wells and Evans 2003)
Yleinen viesti tutkimuksista on se, että lapset ovat fyysisesti aktiivisempia ulkotiloissa ja luontoympäristössä. Tässä voi olla avain, jolla nykyajan lapset saadaan liikkumaan nykyistä enemmän. Luontotilat houkuttelevat lapsissa luontaista liikettä ilman ulkoa ohjautuvuutta, joten
lasten ohjaaminen ulos joko itsenäisesti tai aikuisten kanssa voisi jo vaikuttaa lasten fyysisen aktiivisuuden määrään positiivisesti. Monien asuinalueiden lähellä on pieniä metsiä, joihin lapsia voi rohkaista lähtemään tutkimusmatkalle. Mikäli vanhemmat lähtevät mukaan, saadaan myös heidän sukupolveaan liikkeelle. Luonnossa liikkumalla lapset saavat myös hyödyllisiä liikkumis- ja käsittelytaitoja, sillä pinnanmuodot vaihtelevat, maassa on juuria, kiviä ja oksia. Puissa kiipeily auttaa vahvistamaan ylävartalon lihaksistoa ja koordinaatiokykyä. Tutkimuksen tuloksissa todettiin, että itsenäinen liikkuminen luonnossa vahvistaa myös lapsen itsenäisyyttä. Voidaan argumentoida, että itsenäisyys voi heijastua myös lapsen kehityksessä ja luonteessa rohkeutena lähteä kokeilemaan uusia asioita, kun hänellä on pienestä pitäen ollut siitä kokemusta luontoympäristöstä. Hän voisi mahdollisesti hyödyntää noita ominaisuuksia myös myöhemmin elämässään, opinnoissaan ja työelämässä. Jo paljon luonnossa itsenäisesti liikkuvat lapset voivat myös rohkaista lähipiirinsä lasten luonnossa liikkumista pyytämällä heidät mukaan tai näyttämällä esimerkkiä, että se on turvallista ja näin voi tehdä. Fyysisen aktiivisuuden lisääminen voi auttaa lasten ylipainon hoidossa ja ennaltaehkäisyssä.
Lasten ylipaino on jo valtava ongelma maailmalla ja ennustusten mukaan jatkaa yhä kasvuaan.
(World Health Organization. 2014). Lasten terveyden ja kasvun ja kehityksen tukemiseksi on löydettävä uusia keinoja tai pikemminkin otettava vanhat keinot takaisin käyttöön. Lasten ulkona oleminen ja luonnossa liikkuminen lisäävät lasten liikkumishaluja ilman aikuisten ohjausta. Jatkuva aktiivinen elämäntyyli näyttäisi tutkimuksissa olevan avain, joka erottaa ylipainoisen ja normaalipainoisen lapsen. Pitkin päivää jatkuva kevyt fyysinen aktiivisuus, vähäinen fyysisen passiivisuuden kesto sekä keskivauhdikkaan ja vauhdikkaan aktiivisuuden pyrähdykset auttavat lasten ylipainon ennaltaehkäisyssä ja siten normaalin kehityksen mahdollistamisessa. (Haapala et al. 2017).
Ylipaino ennustaa huonoa itsetuntoa sekä ylipainoa ja lihavuutta myös aikuisiässä tuoden mukanaan myös suoria terveyshaittoja. Luontoliikunnan mahdollistamisella lapsille kaikissa ikäryhmissä ja perheille kaikissa tuloluokissa voisi olla suuret vaikutukset lasten ylipainon ja lihavuuden ennaltaehkäisyssä. Pelkät suunnitellut ulkoleikkipaikat eivät ole riittävä keino, sillä kuten todettua, ne eivät tutkimusten mukaan houkuttele lasta liikkumaan samalla tavalla kuin luonnollinen ympäristö eikä niiden läsnäolo tai laatu vaikuta lasten ulkona leikkimisteen. (Aarts et al. 2012).
Lapsena opitut liikuntatottumukset jatkuvat yleensä aikuisuuteen ja aktiiviset vanhemmat siirtävät aktiivisen elämäntyylinsä myös lapsilleen. Luonnossa oleilevat ja siellä liikkuvat aikuiset vievät myös lapsiaan luontoon. (Hunt et al. 2015). Sukupolvelta toiseen jatkuva positiivinen liikunnan ketju on katkeamassa, sillä lapset tänä päivänä leikkivät vähemmän ulkona kuin heidän vanhempansa. (Tremblay et al. 2015).
Samalla kun lasten vapaa leikkiminen luonnossa on vähentynyt, lasten ylipaino ja lihavuus on suoraan sanottuna räjähtänyt käsiin. Vaikka ylipainoepidemiassa täytyy ottaa huomioon myös muut aspektit kuin luonnossa liikkumisen vähentyminen, on tämä sellainen asia, johon voimme ammattilaisina ja vanhempina vaikuttaa. Koska lapsilla on luontainen mieltymys luontoon, voidaan ajatella, että pienikin kannustus aikuisten osalta ulkoiluun riittäisi mielenkiinnon herättämiseksi.
Tämä toki vaatii sen, että vanhemmat olisivat itse myös valmiita ja halukkaita menemään luontoon ja rajaamaan lasten peli- ja ruutuaikaa, joka on suuri aikasyöppö lasten vapaa-aikana. Mikäli vanhemmat eivät ole tottuneita luonnossa liikkujia, on heidän vaikeampi kannustaa tai joissain tapauksissa jopa vaatia lapsiltaan sellaista. Jotta muutos voisi tapahtua, tulee perheessä olla perusasiat kunnossa. Tämä vaatii, että kaikki saavat suunnilleen riittävästi unta, töissä ei ole isoja ongelmia, terveyden kanssa ei ole isoja ongelmia ja että vanhemmat tietävät, mitä lapset tekevät vapaa-ajallaan ja heillä on mahdollisuus vaikuttaa siihen. Lasten vapaata liikkumista luonnossa ja ulkoilmassa voidaan rohkaista antamalla heidän kulkea koulu- ja harrastusmatkat itsenäisesti pyörällä tai kävellen. Ulkona kulkeminen voi herättää kipinän mennä tutkimaan lähimetsän tai -puron kasveja tai asukkeja. Lapsiporukalla metsään tehdyt retken saattavat inspiroida rosvo ja poliisi -leikin, tutkimusmatkailijaleikin tai vaikkapa salapoliisileikin. Tämä vaatii toki, että vanhemmat uskaltavat päästää lapsensa vapaasti lähiympäristöön ilman aikuisten valvontaa.
Luottamusta lapsen vapaaseen liikkumiseen voi herättää pienestä pitäen, kun yhdessä vanhempien kanssa opetellaan liikennesäännöt, turvallinen kulkeminen, lähireitit, kotiosoitteen, vanhempien puhelinnumerot ja piiriä pikkuhiljaa suurennettaisiin. Tämän päivän lapsia ja nuoria tulee rohkaista luontoon liikkumaan, sillä heidän terveytensä on uhattuna nykyisen paikallaan pysyvän elämäntyylin takia. Lisäksi he voivat viedä totuttua liikkumistapaansa seuraavalle sukupolvelle ja mahdollistaa lapsuusiän lihavuuden määrän kasvun hidastumisen ja jopa kääntymisen laskusuuntaiseksi.
Kaupungistuva maailma aiheuttaa ja on jo aiheuttanut muutoksia lasten tavoissa liikkua sekä liikunnan määrissä. Lasten luontainen kaipuu luonnolliseen ympäristöön on vaikeammin toteutettavissa, eivätkä rakennetut ympäristöt tai ohjatut liikuntahetket ja harrastukset tarjoa lapsille samaa rohkaisua luontaiseen liikkumiseen. (Mainella et al. 2011) Helppo pääsy luontoon lisää tutkimusten mukaan lasten liikkumista ja tätä mahdollisuutta pitäisi kaupunkisuunnittelussa tukea. Luonnolliset elementit, kuten puut, pensaat ja pellot, houkuttelevat lapsen sisäistä halua tutkia ja liikkua ympäristössään. Näitä elementtejä pitäisi mahdollisuuksien mukaan myös olla koulujen ja päiväkotien pihoilla, sillä nämä paikat muodostavat valtaosan lapsen päivittäisistä ulkoilupaikoista. (Dyment and Bell 2008).
Tämän työn tavoitteena oli toisaalta selvittää tutkittuja luonnossa liikkumisen hyötyjä lapsille sekä toisaalta miettiä, mitkä ovat sellaisia asioita esimerkiksi infrastruktuurissa, joihin voimme vaikuttaa saadaksemme lapset jälleen liikkeelle. Lapset ja nuoret viettävät merkittävän osan päivästään päiväkodissa tai koulussa. Luonnollisesti tästä syystä myös koulujen ja päiväkotien vaikutus ja mahdollisuudet vaikuttaa ovat myös suuret. Koulun liikuntatunnit ja päiväkodin ulkoiluhetket ovat jo nyt tärkeä osa lasten viikoittaista liikuntamäärää, mutta aiempaa enemmän tulisi vielä miettiä, kuinka lapset saataisiin luonnonläheisempiin ympäristöihin myös kouluissa ja päiväkodeissa. Koska luonto ja luonnolliset tilat houkuttelevat lapsia liikkumaan ja leikkimään enemmän kuin rakennetut leikkialueet, voidaan miettiä vaihtoehtoja, joilla palauttaa koulut ja päiväkoulut jälleen luonnon keskelle. Miten saadaan vähennettyä asfaltin, leikkitelineiden ja hiekkakenttien määrää ja lisättyä puita, pensaita, maastonvaihteluita, kiviä, kallioita, kukkia ja nurminiittyjä? Olisi hienoa nähdä tunteja vietävän nykyistä enemmän ulos luontoon. Sen sijaan, että luontoretket ovat erityistapahtumia, joihin mennään busseilla puolivuosittain tai pakkopullalta tuntuvia suunnistustunteja, luonto voisi integroitua saumattomasti opetukseen ilman, että siinä olisi mitään ihmeellistä tai kummallista. Tämä voisi auttaa myös oppilaita, joilla on ADHD sekä heidän opettajiaan, kun luonnossa liikkuminen on yhdistetty parempaan keskittymiskykyyn ja vähäisempiin ADHD-oireisiin.
Liikunta, luonto ja luontoliikunta joutuvat kilpailemaan yhä enenevissä määrin viihdyttävää, koukuttavaa ja helposti saatavilla olevaa vapaa-ajanviettotapaa, viihde-elektroniikkaa, vastaan.
Kun liikunnan ja ulkoilun määrä on dramaattisesti vähentynyt, on ”ruutuaika”, eli eri elektronisilla
laitteilla, puhelimilla, pelikonsoleilla, television ääressä, tietokoneilla, vietetty aika, on kasvanut, kun näiden laitteiden saatavuus on parantunut. (McCurdy et al. 2010).
Tämä ruudun vallankumous ulkona vietetyn ajan kustannuksella tulisi herättää vanhemmat ja tilanne vaatii tarkempien ja tiukempien rajojen asettamista. Lapset voivat uppoutua ruutujen pariin pitkäksi aikaa, sillä heiltä puuttuu samanlainen itsehillintä kuin aikuisilta. Tämän vuoksi lapset tarvitsevat aikuisten tukea ja rajoja, jotta ruutuaika pysyy hallinnassa ja lapset valitsisivat ulkoilun elektroniikan sijaan. Tämä toki monesti vaatii sen, että vanhempi itse ei ole ruuturiippuvainen ja pystyy esimerkillään sekä kasvatusvalinnoillaan myös vaikuttamaan lapseen.
Nykyaikana elektroniikka on väistämättä suuri osa valtaosan elämää, eikä tuota kehitystä liene mahdollista enää kääntää toiseen suuntaan. Siksi myös vanhemmille on tarjottava tukea, jos elektroniikka tuntuu vievän leijonanosan heidän elämästään ja vapaa-ajastaan.
Tässä raportissa kerättyä tietoa voidaan hyödyntää uusia kouluja ja päiväkoteja suunniteltaessa, niiden rakennuspaikkaa miettiessä ja etenkin sitä, kuinka luonnontilaiseksi piha ja ympäristö jätetään. Uusia asuinalueita suunniteltaessa voidaan ottaa raportin tulokset huomioon kehittäessä ulkoalueita ja mahdollisuuksien mukaan jättämällä mahdollisimman paljon ympäristöstä luonnontilaiseksi.
Terveydenhuollossa tätä kerättyä tietoa voidaan käyttää informoimalla vanhempia siitä, mihin kaikkeen luonnossa liikkuminen on yhdistetty ja se voisi auttaa motivoimaan vanhempia motivoimaan lapsia ja koko perhettä liikkumaan luonnossa. Vanhemmat saattavat yllättyä siitä, mikä ero luonnossa liikkumisen ja sisätiloissa tai rakennetussa ulkotilassa liikkumisen välillä ja niiden yhteys lasten hyvinvointiin.
Uusia opetussuunnitelmia ja päivähoidon linjauksia miettiessä raportin sisältämää tietoa voidaan huomioida ja tehdä päätöksiä, joiden avulla lasten jokapäiväinen arki siirtyisi rakennetuista sisätiloista luontoon. Lapsille saadun hyödyn lisäksi tämä voisi hyödyntää koulujen ja päiväkotien työntekijöiden työhyvinvointia ja terveyttä.
Ennen kaikkea tämä on meille kaikille muistutuksena siitä, millaisista oloista lajimme on lähtenyt kehittymään ja kuinka meidän tulisi vaalia tuota evolutiivista kaipuuta luontoon jokapäiväisessä elämässämme.
Meidän täytyy koulutuksella, kasvatuksella, valistuksella, infrastruktuurilla ja kaikilla käytössämme olevilla keinoilla pyrkiä varmistamaan, että lasten kehitystä, kasvua ja hyvinvointia vaarantava lihavuus ja ylipaino saadaan hallintaan.
Vielä puuttuu tutkimustietoa siitä, millaiset vaikutukset lasten hyvinvointiin on metsäpäiväkodilla tai -kouluilla. Nämä ovat kouluja ja päiväkoteja, joissa opetus ja päivähoito on suurelta osin järjestetty ulkona, metsässä. Olisi mielenkiintoista tutkia tällaisessa ympäristössä oleilevia lapsia, heidän keskittymiskykyään, painonkehitystään, koettua hyvinvointia, itsetuntoa ja muita osa-alueita sekä pitkällä aikavälillä sitä, millaisia vaikutuksia tällaisella koululla tai päivähoidolla on heidän aikuistuessaan, säilyvätkö luonnossa liikkuminen, periyttävätkö he luontoliikuntaa myös omille lapsilleen, kuinka paljon on ylipainoisia, minkälaisille aloille he hakeutuvat, millainen on heidän yleinen hyvinvointinsa ja niin edelleen.
Tulevaisuuden suosituksia varten on hyödyllistä tutkia, mikä on hyödyttävä luontoannos. Toisin sanoen, olisi hyvä määritellä, mikä määrä luonnossa liikkumista vaikkapa viikossa riittää tuottamaan terveyshyötyä.