Verkostoyhteistyö

Verkostotyöskentely on tullut erittäin tärkeäksi osaksi koko työelämän kenttää, mutta sosiaalityössä se on enemmän tai vähemmän ollut aina läsnä. Jotta yhteistyön tekemisestä parhaiten hyödytään, tulee ymmärtää yhteistyön tekemisen prosessi ja tiedostaa se tosiasia, että yhteistyöstä odotettavia hyötyjä ei aina saavuteta. (Ks. Aira 2012, 13ꟷ14; Järvensivu, Nykänen & Rajala 2010, 4.) Sosiaalityöntekijät voivat tarjota monia erilaisia palveluita psykiatrisissa kuntoutusohjelmissa, mutta heidän tulee työskennellä yhdessä muiden ammattialojen kanssa. Tämä vaatii moniammatillisen työskentelyn taitojen omaamisen sekä ymmärrystä muiden ammattialojen roolista moniammatillisen tiimin jäseninä. (Stromwall & Hurdle 2001, 211.) Työllistämiseen ja kuntoutukseen osallistuvien eri toimijoiden yhteisellä panoksella on selkeitä vaikutuksia työllistämisen ja kuntoutumisen onnistumiselle (Stjernswärd & Bernce 2013, 682).

Verkostoyhteistyön käsite merkitsee sosiaalialalla sekä eri sosiaalialan toimijoiden niin julkisten kuin yksityisten välisen toimivuuden kehittämistä. Sosiaalialalla on huomioitava, että myös niin sanotut ei- organisatoriset yksiköt muun muassa asiakkaan omaiset saattavat olla verkoston jäseniä omalla osaamisellaan sekä tiedoillaan. Yhteistyö on myös yksilöasiakkaan asioiden hoitamisen selvittämismahdollisuuksia verkostojen eli eri asiakkaan asioita hoitavien toimijoiden yhteisiä tapaamisia sekä toimintamenetelmien kehittämistä. Verkostotyöskentely tukee työn kehittämistä sekä kustannustehokkuuden löytymistä. Käytännössä verkostoituminen on kuitenkin haasteellista: käsite on osittain vieras eikä toiminta ole käytännössä kehittynyt niin tehokkaaksi kuin se voisi olla yhteisen ajan puuttumattomuuden vuoksi. (Järvensivu ym. 2010, 4, 10.)

Voimassa olevan sosiaalihuoltolain mukaan sosiaalihuollon viranomaisen on varmistettava, että asiakkaalla on yksilöllisiin tarpeisiin nähden riittävästi asiantuntemusta ja osaamista hänen palvelutarpeensa arvioimiseksi, päätösten tekemiseksi sekä sosiaalihuollon toteuttamiseksi.

Tarvittaessa myös asiakkaan muut läheiset henkilöt on otettava mukaan asiakkaan tilanteen arviointiin ja asioista päättämiseen. Tiedon vaihtamisessa on kuitenkin muistettava asiakkaan suostumus sekä sosiaalihuollon asiakkaan oikeudet turvaava lainsäädäntö. (L 30.12.2014/1301, § 41.) Yhteistyöhön vaikuttavat tieto, toiminnan tuottama kokemus sekä tunteet. Ristiriidat ja konfliktit tulee käydä avoimesti läpi, jotteivat ne jäävät negatiivisesti vaikuttamaan työskentelyyn. Pelkkä

loukkaamisen välttelyn ajattelu ei vie yhteistyötä kovin pitkälle eikä myös sanomaton toiminta vanhan mallin mukaisesti synnytä muutosta sitä haluttaessa. Rehellisyydellä sekä aktiivisella toiminnalla on paikkansa yhteistyön kehittymiseksi parhaimmillaan. Sosiaalistuminen, avoin ja toimiva vuoropuhelu, yhteenkuuluvuuden luominen, organisaatiokulttuurinen tiedostaminen sekä toiminnan selkeä yhdessä suunnittelu auttavat pääsemään yhteistyön ongelmista. (Ojuri 1996, 124ꟷ126.)

Kirsti Kuuselan (1996) mukaan yleisesti on suotavaa, että yhteistyötaho näkee yhteistyökumppanit myönteisessä valossa sekä kommunikoi rehellisesti. Sosiaalialalla toimivaa yhteistyötä luo myös samansuuntainen ihmiskäsitys sekä usko muutoksen mahdollisuuteen, yhteneväinen työntavoite, samanlaatuisesta asiakassuhteesta käsin toimiminen. Jotta eri ammattikuntien palvelujen samanaikaisuus muuttuu synergiseksi ja toimintaan sidottu prosessi vahvistaa kohtaamisen todellisuusperustaa, on kaikkien osapuolten liikuttava yhtä konkreettisissa asioissa. (Kuusela 1996, 101.)

Yhteistyön onnistumiseksi tavoitteiden tulisi olla yhteisesti merkittäviä ja tavoitteiden myös määritettävä yhteistyökumppaneiden valintaa ja yhteistyösuhteita. Tärkeää olisi löytää tasapaino eri asiantuntijoiden ammattipätevyyden ja organisaationpätevyyden korostamisen välille. Yksilön henkilökohtaisella asennoitumisella asetettuihin tavoitteisiin on merkitystä. Mikäli jokaisella työntekijällä on hyvin erilainen näkemys asioihin, ryhmän toiminta toteutuu osapäämäärien osalta eikä yhteisesti. Työntekijöiden eroavaisuudet johtuvat heidän ammatillisten kulttuurien ja organisaatioiden heille asettamien tavoitteiden kautta. Kokonaisuuden kannalta eriävät mielipiteet eivät haittaa, mutta ongelma yhteistoiminnan kannalta on se, etteivät työntekijät tunne riittävän hyvin toistensa työtehtäviä ja tavoitteita ja näin ollen pysty parhaimpaan mahdolliseen yhteiseen ajatteluun.

(Ojuri 1996, 119ꟷ120.)

Verkostoja on monenlaisia, ja verkostojohtamisen käytännöissä tämä monimuotoisuus on huomioitava; ihmiset ovat erilaisia, eri organisaatioilla on erilaisia toimintaperiaatteita sekä suunnitelmia sekä periaatteita toiminnalleen. Tällaista monialaista sosiaalialan yhteistyötä tarvitaan monilla rajapinnoilla. Verkoston toimivuuteen vaikuttavat vahvasti verkoston osapuolien välillä vallitsema luottamus sekä sitoutuminen – tämä näkyy panostuksella verkostotyöskentelyyn, yhteistyöhalukkuuteen sekä mahdollisuuteen myös ilmaista kritiikkiä ja toimia joustavasti konfliktitilanteissa. Avoimella keskustelulla voidaan vaihtaa negatiiviselta tuntuvat asiat, kuten

avoimet konfliktit ja yhteistyön epäonnistumiset luottamusta ja sitoutumista voimistaviksi oppimiskokemuksiksi. (Järvensivu ym. 2010, 10, 14ꟷ15.)

Yhteisen päämäärän sekä keinojen löytäminen yhteisesti valittuihin päämääriin syntyvät verkoston kohtaaman luottamuksen ja sitoumuksen kautta. Verkostotyöskentelystä puhuttaessa on muistettava verkostoitumisen jatkuva prosessi, jossa verkostossa mukana olevien tieto, osaaminen sekä arvot yhdistyvät lisäarvoa luovaksi toiminnaksi. (Järvensivu ym. 2010, 14, 16, 17.) Verkostotyöskentelyssä oman alan erityisosaaminen pitää osata tuoda työskentelyryhmän voimavaraksi. Tiedostettava on, että muiden erityisosaaminen voi kehittää kaikkien osaamista. (Mönkkönen 1993, 63.) Moniammatillisuus on ammattitaito, joka kehittyy yhteisten kehittymis- ja oppimisprosessien kautta, joissa oma ammattitaito jaetaan yhteiseen pöytään. (Linnosuo, 1996, 73.)

Joskus ammattien yhteensovittamisessa ilmenee ristiriitoja. Nämä ristiriidat osoittavat, että työskentelytapoja on syytä kehittää ja muuttaa. Ristiriitojen merkkinä ovat muun muassa työntekijöiden ahdistus, uupumus, osaamattomuus ja epävarmuuden kokemus, työnjaon hahmottomuus, päällekkäistyöskentely, asioiden hoitamattomuutta, työntekijöiden näkemyserot, odotusten ja toiveiden kohtaamattomuus, ei riittävästi aikaa yhteiselle keskustelulle jonka avulla löytäisi ongelmille yhteisesti hyväksyttyjä tulkintoja ja toimintatapoja. Ristiriidat itsessään nousevat koulutusten erilaisuuksista, ammatillisten taustojen erilaisuuksista, vahvasta sidonnaisuudesta omaan organisaatioon, suuresta yhteistyötä tekevien henkilöiden määrästä, tiedonkulkuvaikeuksista, kokemattomuudesta sekä arkuudesta kertoa huolensa ääneen. (Kolari 1996, 82ꟷ84.)

Mielenterveyskuntoutus on monialainen kuntoutusmuoto, jossa väistämättä on mukana monia eri alan osaajia monista eri sosiaali-ja terveysalan organisaatioista riippuen kuntoutujan käytössä olevista palveluista (Riikonen ja Järvikoski 2003, 162ꟷ163.) Sosiaalityöntekijöiden on tiedostettava psykososiaalisen avun piirin laajuus ja eri palveluntarjoajien työnkuva, sillä monet vakavista psyykkisistä ongelmista kärsivät ovat monenlaisen yhteen sovitetun avun tarpeessa suurimman osan elämästään ja eri ihmisten avuntarve vaihtelee. Sosiaalityöntekijän on osattava koordinoida eri avun antajien välistä yhteistyötä asiakkaan tilanteen helpottamiseksi muun muassa verkostotapaamisten järjestämiseksi ja ohjatakseen asiakasta oikeiden palveluiden ääreen. (Suominen 2002, 52, 60, 62.) Kuntoutujan arkea haastaa hänen selviytymisensä sairaudesta, vammasta, vajaakuntoisuudestaan, työkyvyttömyydestään tai työttömyydestä. Sosiaalihuollon asiakkaiden palvelujen turvaamiseksi on lainsäädännössä säädetty lakeja palveluohjauksesta sekä moniammatillisen tiimin kokoamisesta.

(Kokko 2003, 2.) Sosiaalityöntekijän rooli moniammatillisessa yhteistyössä mielenterveyskuntoutujien parissa erityisesti terveyssosiaalityössä on muun muassa potilaan sosiaalisen taustan selvittämisessä, kotiuttamisen valmistelussa ja potilaan yhteyksien rakentamisessa. (Spearman 2005). Moniammatillinen tiimityöskentely luo myös tehokkaan kuntouttavan työtoiminnan pohjan. Kuntouttavassa työtoiminnassa mukana olevien asiakkaiden tiimiin kuuluu usein sosiaali-, terveys-, kuntoutus- ja työllisyyspalveluiden edustajat.

Moniammatillisen tiimin tehtäviin kuuluu arvioida toimenpiteiden ja palveluiden vaikuttavuutta yhteistyössä asiakkaan kanssa ja seurata aktivointisuunnitelman toteutumista. (THL 2016.)