Rönkkö ja Rytkönen (2010, 9) kuvaavat perhettä muuttuvana kokemuksena, jossa eri-laiset perhemallit ovat kuin mielikuvia, joissa yksilö pyrkii rakentamaan omaa kuulu-mistaan ja verkostoitukuulu-mistaan perheeseen ja perhe-elämään. Perhesuhteita voidaan määritellä paitsi biologisten ja sosiaalisten suhteiden, myös moraalisten ja yhteiskun-nallisten ulottuvuuksien kautta. Yksilöt muodostavat perheen ja yksilöiden keskinäi-set suhteet pitävät perheen erillään muista yhteisöistä ja yhteiskunnan ryhmistä. Per-heet muotoutuvat muun muassa vapaaehtoisuuden, valinnan sekä yhteiskunnan nor-mien ja lakien määrityksellä. Siteet ja suhteet taas synnyttävät perheen. Perhettä voi-daan määritellä myös ryhmänä, jonka sisällä on eri sukupolvista ja sukupuolista koos-tuvia eri-ikäisiä jäseniä. Myös erilaiset kulttuurit vaikuttavat sukujen määritykseen ja muotoon. (Rönkkö & Rytkönen 2010, 9.)
Perheen ajatellaan usein koostuvan parisuhteesta, johon syntyvä lapsi muodostaa perheen ja vanhemmuuden, isovanhemmuuden ja sisarussuhteen, vaikka käsite an-taa monenlaisia määreitä. Kaikki perheet muodostavat omanlaisensa perhekulttuu-rin. (Rönkkö & Rytkönen 2010, 9-11.) Suomessa tilastokeskus katsoo perheeksi henki-löt, jotka asuvat samassa asunnossa. Perheet luokitellaan tilastoissa rekisteröityihin
pareihin, yhden vanhemman perheisiin sekä lapsettomiin tai lasten kanssa asuviin avio- ja avopareihin. Alle 18-vuotiaiden lasten perheet luokitellaan lapsiperheiksi.
(Vilén, Seppänen, Tapio & Toivanen 2010, 10.)
Yhteiskunnan yksi perustehtävistä on huolehtia niin lapsista kuin lapsiperheistä. Tätä perustehtävää on eri aikakausina toteutettu eri tavoin perusteltuna. Neuvolatoimin-nan menestystarina ja päivähoidon rakentuminen ovat osaltaan vaikuttaneet perhe-työn kehittymisessä nykyisenlaiseksi. Suomessa ei ole suoranaista perhetyötä sääte-levää lakia, mutta perhetyötä ohjaavia lakeja on lainsäädännössä. Tärkeimmät virs-tanpylväät lastensuojelun varhaiskehityksessä tulivat kansalaissodan jälkeen, jolloin Köyhäinhoitolaki (1922) ja Lastensuojelulaki (1936) tulivat voimaan. 1980-luvulla lap-sen asemaa kohennettiin, jolloin vuonna 1984 uudistettiin sosiaalihuoltolaki. Nämä lait ovat luoneet pohjaa nykymuotoiselle perhetyölle. (Järvinen, Lankinen, Taajamo, Vestilä, Virolainen 2012, 46-49.)
Uuden sosiaalihuoltolain mukaisella perhetyöllä tarkoitetaan asiakkaan hyvinvoinnin tukemista sosiaaliohjauksella asiakkaan voimavarojen vahvistamiseksi, tukemiseksi tai perheen vuorovaikutuksen parantamiseksi (L 1301/2014, 18§). Lait ja säädökset ohjaavat perhetyön arkea sekä suojaavat perhetyöntekijöitä ja asiakkaita. Mikään laki ei tarjoa yksiselitteistä vastausta siihen, mikä on eettisesti oikein ja väärin. Mo-raali on jokaisen käsitys siitä, mikä on oikein tai väärin ja jokaisen oma moMo-raali voi olla tiedostettua tai tiedostamatonta. Eettisyys taas on tiedostettua ja vaatii itsensä ja toimintansa kyseenalaistamista. Lähtökohtana eettisyydessä on kasvattaa suvaitse-vaisuutta ja jotta voidaan olla suvaitsevaisia, tulisi kunnioittaa ja hyväksyä erilai-suutta. Ammattilaisen on tärkeä eettisistä ristiriidoista huolimatta pyrkiä ymmärtä-mään ja näkeymmärtä-mään asiakkaan erilaisen motiivien ja tekojen taakse. (Vilén ym. 2010, 62-63.) Ammattietiikka sosiaalialla pohtii ammatillisuutta ja työtä. Ammattieettinen toiminta sosiaalialan työssä on tukea ihmisiä kaikenlaisissa elämäntilanteissa. Se on asettumista heikommassa yhteiskunnallisessa asemassa elävien ihmisten puolelle ja alan ammattilaisen on asetuttava yhteiskunnalliselta asemaltaan heikompien ryh-mien puolelle. Ammattieettinen toiminta ohjaa valintoja kaikessa sosiaalialan töissä.
(Ammattietiikka n.d.)
Perhetyön määritelmä ei ole kovinkaan selkeä, vaan sen määritelmäksi on laadittu erilaisia perusteluja eri lähtökohdista sen mukaan, mistä ammattiryhmästä käsin määritelmää tarkastellaan sekä miten tavoitteellista ja suunnitelmallista työskentely on. Yhtenäistä selkeää perhetyön määritelmää ei välttämättä pystytä synnyttämään, koska perhetyö määritellään eri tavoin eri toimialueilla. Perhetyötä voidaan hahmot-taa esimerkiksi neuvolan perhetyönä tai kolmannen sektorin tuottamina palveluina.
Perhetyötä voidaan kuvata ja jaotella myös eri elämänalueiden mukaan; kuuluuko perhetyö päihdepalveluihin, neuvoloihin vai esimerkiksi lastensuojelutyöhön. Perus-lähtökohtana perhetyössä ovat perheet ja heidän tarpeensa, joita voi olla esimerkiksi kasvatukselliset kysymykset tai vanhemmuuden tukeminen. Voidaan ajatella, että perhetyö on laajimmillaan kaikkea perheiden kanssa tehtävää ja heille tarjottavaa työtä palvelutuottajasta riippumatta. Kuitenkin sosiaali- ja terveydenhuollossa on määritelty perhetyö selkeämmin ja täsmällisemmin, jotta sitä voitaisiin suunnitelmal-lisemmin kehittää ja käyttää omana työmuotonaan perheiden tukemisessa. (Rönkkö
& Rytkönen 2010, 27-30.)
Tässä opinnäytetyössä keskitytään tarkastelemaan perhetyötä kunnan sosiaalitoi-mien perhetyönä, joka tarjoaa perheille varhaisena tukena matalan kynnyksen palve-luita, ohjausta ja neuvontaa. Perhetyön tavoitteena on edistää lapsiperheiden itse-näistä toimintakykyä muun muassa vahvistamalla perheen voimavaroja esimerkiksi tukemalla vanhemmuutta, ohjaamalla vanhempia lasten hoidossa ja kasvatuksessa sekä tukemalla esimerkiksi perheen puutteellisia vuorovaikutustaitoja. Perhetyön ta-voitteena on myös ennaltaehkäistä syrjäytymistä ja vahvistaa sekä tukea perheen so-siaalisen verkon laajentamista. (Perhetyö n.d.) Ehkäisevä perhetyö on nimensä mu-kaisesti ennaltaehkäisevää, perhetilanteiden vaikeutumisen riskejä pienentävää, hy-vinvointia lisäävää ja ylläpitävää työtä. Ehkäisevä perhetyö on varhaista puuttumista, arjen sujumista tukevien palveluiden sekä perheen hyvinvointia ylläpitävien palvelui-den tarjoamista. Ehkäisevän työn työmuodot voidaan jakaa eri vaiheisiin. Ensimmäi-sessä vaiheessa perheiden arkea tuetaan sujuvammaksi antamalla opastusta, neu-vontaa ja käyttämällä erilaisia tukimuotoja, joiden tarkoituksena on tunnistaa aluil-laan olevat haasteet ja nostamalla ne perheiden kanssa esille. Toisessa vaiheessa tar-koituksena on tukea perhettä esiin tulleissa riskeissä ja haitoissa sekä luoda
toiminta-tapoja, joiden avulla perheiden toimintavalmiutta voitaisiin lisätä. Kolmannessa vheessa tavoitteena on ehkäistä olemassa olevia ongelmia ja haittoja, etteivät ne ai-heuttaisi uusia haasteita perheelle. (Rönkkö & Rytkönen 2010, 32-33.)
Varhaisen tuen palveluiden perheohjaus eroaa lastensuojelun perhetyöstä työsken-telyn intensiteetissä, sillä lastensuojelun perhetyön asiakkuudessa olevat perheet tarvitsevat haastavan tilanteen vuoksi erityistä tukea. Varhaisen tuen perhetyö on ennaltaehkäisevää, kun taas lastensuojelun perhetyö on tukea perheiden kriisitilan-teisiin. (Perhetyö ja tehostettu perhetyö n.d.) Varhaisen tuen perheohjaus on sosiaa-lihuoltolain mukaista palvelua (L 1301/2014, 18§) eikä palvelun saaminen edellytä lastensuojelun asiakkuutta. Lastensuojelun asiakkaana lapsi tai perhe ovat oikeutet-tuja saamaan sosiaalihuoltolain mukaista perhetyötä tai lastensuojelulain mukaista tehostettua perhetyötä. Perhetyötä voidaan tehdä ennaltaehkäisevänä, jolloin tukea pyritään tarjoamaan mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, kriisityönä tai korjaa-vana asiakkaan ja hänen perheensä hyvinvoinnin tukemiseksi. (Perhetyö ja tehos-tettu perhetyö n.d.)
Perhetyöntekijältä odotetaan laajaa osaamista sekä ymmärrystä ja taitoa kohdata lapsia sekä heidän vanhempiaan erilaisissa kasvatuksellisissa ja vanhemmuuden kysy-myksissä (Perhetyö n.d.). Perhetyön tukena on erilaisia menetelmiä, joita perhetyön-tekijän tulisi hallita. Työmenetelmät ovat ikään kuin työkaluja ja työntekijällä tulee olla niiden käyttöön tarvittavia tietoja- ja taitoja. Jokaisen menetelmän kohdalla tu-lee olla pohdittuna mihin tuloksiin menetelmää hyödyntämällä päästään. Kokonais-valtaisten työtapojen taustalla on useimmiten tutkimus- ja kehittämistyötä, ja kunkin menetelmän sisällä voidaan käyttää erilaisia välineitä. (Työmenetelmät ja -välineet n.d.) Perhetyössä käytettäviä näkyviä menetelmiä ovat erilaiset kartoituslomakkeet, roolikartat, tunne –ja vahvuuskortit (Perhetyö n.d.). Perhetyön syvällisemmät mene-telmät ovat näkymätöntä työskentelyä, jotka ovat perheohjaajan ajatuksia ja asen-teita työn kohteena olevasta perheestä, eettisiä näkemyksiä ja vuorovaikutusta. Per-hetyö on psykososiaalista työtä, jossa on vaarana, että tavoitekeskeinen työskentely ja erilaiset menetelmät ja tekniikat korostuvat liikaa. Vuorovaikutustekijöiden, kuten luottamuksen rakentaminen ja toisen kuuleminen tulisi olla keskiössä. (Rönkkö &
Rytkönen 2010, 165-167.)
Dialogisuus ja ratkaisukeskeinen työote ovat tärkeimpiä perhetyöntekijän menetel-miä (Perhetyö n.d.). Dialogin syntyminen on muiden työmenetelmien ja välineiden käytössä keskiössä. Dialogissa jokaisella on omat näkemyksensä ja hyväksytään ettei kenenkään näkemys voi olla kokonainen totuus. Tärkeintä on kuulluksi tuleminen.
Kuunteleminen on tehokas tapa stressin ja huolen vähentämisessä ja se vahvistaa asiakkaan voimavaroja. (Dialogisuus ammattilaisen ja perheen välillä n.d.) Voimava-ralähtöisten menetelmien tarkoitus on korostaa perheen vahvuuksia ja itsemäärää-mistä (Voimavaralähtöiset menetelmät n.d.). Voimavaralähtöisiin menetelmiin kuu-luu muun muassa voimavaraistava, eli motivoiva keskustelu, jossa hyödynnetään per-heiden omia taitoja ja kykyjä haasteiden ratkaisussa sekä tavoitteiden saavuttami-sessa (Järvinen, Lankinen & Taajamo 2012, 182). Merkittäväksi ja tärkeäksi työsken-telytavaksi voimavaralähtöiset menetelmät tekevät se, että se osallistaa asiakkaan.
Ero perinteiseen työskentelyyn asiakkaan kanssa onkin se, että asiakas saadaan itse osallistumaan tilanteensa arviointiin ja löytämään voimavaroja. Asiakas tulee alusta lähtien kuulluksi ja saa kokemuksen, että vikojen sijasta on tarkoitus etsiä asiakkaan vahvuuksia. (Rostila 2001, 67-71.)