• Ei tuloksia

VALTIOVARAINMINISTERIÖN HALLINNONALA

01. Hallinto 01. Valtiovarainministeriön toimintamenot

(siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään lisäystä 1 969 000 euroa.

S e l v i t y s o s a : Lisämäärärahan tarpeesta 185 000 euroa aiheutuu palkkausten sopimus-tarkistuksesta.

Lisämäärärahan tarpeesta 1 723 000 euroa on siirtoa momentilta 28.10.01 ja 61 000 euroa siirtoa momentilta 28.70.01. Talousarviovai-heessa todettu siirtotarve verohallinnolle on tarkentunut pienemmäksi.

2010 III lisätalousarvio 1 969 000

2010 talousarvio 31 228 000

2009 tilinpäätös 33 583 000

2008 tilinpäätös 34 432 000

81. Laina Latvian valtiolle (arviomääräraha) Momentille myönnetään 324 000 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää enintään 324 000 000 euron suuruisen lainan antami-seen Latvian valtiolle. Lainasta perittävä korko on vähintään Suomen valtion laina-ajaltaan vastaavasta lainanotosta maksaman koron määräinen. Laina voidaan myöntää ilman va-kuutta. Tarkemmista lainaehdoista päättää val-tiovarainministeriö.

S e l v i t y s o s a : Latvialle sovittu talouden vakautuspaketti on yhteensä 7,5 mrd. euron suuruinen. Tästä IMF:n osuus on 1,7 mrd. eu-roa. EU:n komission osuudeksi on sovittu 3,1 mrd. euroa. Maailmanpankki osallistuu rahoi-tukseen 0,4 mrd. euron suuruisella lainalla. Vi-ro, Tsekin tasavalta, Puola ja EBRD osallistu-vat rahoitukseen yhteensä 0,5 mrd. euron suu-ruisella summalla. Myös Suomi on yhdessä muiden Pohjoismaiden kanssa neuvotellut osallistumisesta Latviaa koskevan vakautusoh-jelman rahoitukseen. Suomen osuus tästä 1,8 mrd. euron suuruisesta kahdenvälisestä rahoi-tuksesta olisi vajaat 324 milj. euroa. Suomen osuus neljän Pohjoismaan lainoituksesta on 18 %. Latvialle myönnettävän lainan ensim-mäinen erä on määrä myöntää vuonna 2010 kesäkuussa. Kukin Pohjoismaa myöntää oman osuutensa lainarahoituksesta itsenäisesti. Erik-seen myönnettävien lainojen ehdot kuitenkin koordinoidaan myöntäjävaltioiden kesken sekä sovitetaan yhteen myös IMF:n myöntä-män rahoituksen ehtojen kanssa. Pohjoismai-den kesken lainan koroksi on sovittu 3 kuukau-den euribor +2,75 %.

2010 III lisätalousarvio 324 000 000

10. Verotus ja tullitoimi 01. Verohallinnon toimintamenot

(siirtomää-räraha 2 v)

Momentille myönnetään lisäystä 487 000 euroa.

Lisäksi momentin perusteluja muutetaan si-ten, että toisesta kappaleesta poistetaan lause

”Määrärahasta on varattu 10 000 000 euroa strategisten IT-hankkeiden toteuttamiseksi.”

S e l v i t y s o s a : Määrärahan muutoksessa on otettu huomioon lisäyksenä 2 210 000 eu-roa palkkausten sopimustarkistuksesta ja vä-hennyksenä 1 723 000 euroa siirtona momen-tille 28.01.01.

Poistettavaksi ehdotettu lause rajoittaa tar-kentuneiden suunnitelmien perusteella vero-hallinnon strategisten IT-hankkeiden toteutta-mista. Strategisiin IT-hankkeisiin on tarkoitus käyttää määrärahasta vähintään 14 milj. euroa.

2010 III lisätalousarvio 487 000

2010 talousarvio 396 324 000

2009 tilinpäätös 375 691 000

2008 tilinpäätös 363 402 000

02. Tullilaitoksen toimintamenot (siirtomää-räraha 2 v)

Momentille myönnetään lisäystä 948 000 euroa.

S e l v i t y s o s a : Lisämäärärahan tarve ai-heutuu palkkausten sopimustarkistuksesta.

2010 III lisätalousarvio 948 000

2010 talousarvio 162 892 000

2009 tilinpäätös 162 617 000

2008 tilinpäätös 163 115 000

63. Takaisin maksetut verot (arviomäärära-ha)

Momentin perusteluja täydennetään siten, että määrärahaa saa käyttää myös valmisteve-rotuslain (182/2010) 83 §:n perusteella mak-settaviin palautuksiin tuotteista, jotka on vero-tettu Suomessa, mutta jotka käytetään verotto-maan tarkoitukseen tai joita ei kuluteta Suomessa.

S e l v i t y s o s a : Valmisteverotuslain 83 §:n perusteella on Suomessa verotettuja tuotteita verottomaan tarkoitukseen käyttä-neellä tai luovuttaneella oikeus hakemuksesta saada suoritettua veroa vastaava palautus. Sa-moin jos sellaisia tuotteita, joista Suomessa on suoritettu valmistevero, pidetään hallussa kau-pallisissa tarkoituksissa toisessa jäsenvaltiossa siellä tapahtuvaa luovuttamista tai käyttöä var-ten, tuotteet lähettäneellä on oikeus hakemuk-sesta saada suoritettua veroa vastaava palautus.

Momentille ei edellä olevan johdosta ehdote-ta lisämäärärahaa.

2010 III lisätalousarvio —

2010 talousarvio 4 600 000

2009 tilinpäätös 1 029 508

2008 tilinpäätös 1 130 532

20. Palvelut valtioyhteisölle 01. Valtiokonttorin toimintamenot

(siirto-määräraha 2 v)

Momentille myönnetään lisäystä 192 000 euroa.

Lisäksi momentin perusteluja täydennetään siten, että määrärahasta saa maksaa

ennakko-maksuja työeläkevakuuttamisessa tarvittavien tietojärjestelmien hankintaan.

S e l v i t y s o s a : Lisämäärärahan tarve ai-heutuu palkkausten sopimustarkistuksesta.

Arek Oy rakennuttaa ja ylläpitää työeläkeva-kuuttamisessa tarvittavia tietojärjestelmiä ja tarjoaa asiakkailleen työeläkealan yhteisessä käytössä olevilla tietojärjestelmillä tuotettavia

28.30 59 järjestelmäpalveluja. Arek Oy:n toimintatapa

pohjautuu tietojärjestelmäprojektien hankin-taan ja koordinointiin sekä järjestelmäkehityk-seen. Arek Oy:n omistaa 11 julkis- ja yksityis-sektorin työeläkevakuuttajaa, joista yksi on valtio. Valtiokonttori on käyttänyt Arek Oy:n palveluja.

2010 III lisätalousarvio 192 000

2010 talousarvio 20 848 000

2009 tilinpäätös 26 139 000

2008 tilinpäätös 24 494 000

02. Valtioneuvoston tietohallintoyksikön toi-mintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään lisäystä 20 000 eu-roa.

S e l v i t y s o s a : Lisämäärärahan tarve ai-heutuu palkkausten sopimustarkistuksesta.

2010 III lisätalousarvio 20 000

2010 talousarvio 4 535 000

2009 tilinpäätös 5 472 000

2008 tilinpäätös 5 998 000

03. Valtiovarain controller -toiminnon toi-mintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään lisäystä 6 000 eu-roa.

S e l v i t y s o s a : Lisämäärärahan tarve ai-heutuu palkkausten sopimustarkistuksesta.

2010 III lisätalousarvio 6 000

2010 talousarvio 1 039 000

2009 tilinpäätös 1 060 000

2008 tilinpäätös 980 000

88. Senaatti-kiinteistöt

Momentin perusteluja täydennetään siten, että Senaatti-kiinteistöt oikeutetaan luovutta-maan Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Eteral-le perustettavan tai perustettavien yhtiöiden lu-kuun Helsingin kaupungin 2. kaupunginosan (Kluuvi) korttelissa 2017 sijaitsevat tontit nro 1 ja 2 (kiinteistötunnukset 17-1 ja 91-2-17-2) 23,5 milj. euron kauppahinnalla sekä Se-naatti-kiinteistöjen muutoin määräämin eh-doin.

S e l v i t y s o s a : Luovutettavat tontit si-jaitsevat Helsingin kaupungin Töölönlahdella ja ovat pinta-alaltaan yhteensä 4 427 m2. Avoi-messa tarjousmenettelyssä kiinteistövaralli-suudesta jätetty korkein tarjous on ollut 23,5 milj. euroa, joka vastaa omaisuuden käypää ar-voa.

Momentille ei edellä olevan johdosta ehdote-ta lisämäärärahaa.

2010 III lisätalousarvio —

2010 I lisätalousarvio —

2010 talousarvio —

2009 tilinpäätös —

2008 tilinpäätös —

30. Tilastotoimi, taloudellinen tutkimus ja rekisterihallinto 01. Tilastokeskuksen toimintamenot

(siirto-määräraha 2 v)

Momentille myönnetään lisäystä 241 000 euroa.

S e l v i t y s o s a : Lisämäärärahan tarve ai-heutuu palkkausten sopimustarkistuksesta.

2010 III lisätalousarvio 241 000

2010 talousarvio 44 145 000

2009 tilinpäätös 46 072 000

2008 tilinpäätös 44 318 000

02. Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään lisäystä 28 000 eu-roa.

S e l v i t y s o s a : Lisämäärärahan tarve ai-heutuu palkkausten sopimustarkistuksesta.

2010 III lisätalousarvio 28 000

2010 talousarvio 4 063 000

2009 tilinpäätös 4 165 000

2008 tilinpäätös 4 028 000

03. Väestörekisterikeskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään lisäystä 9 000 eu-roa.

S e l v i t y s o s a : Lisämäärärahan tarve ai-heutuu palkkausten sopimustarkistuksesta.

2010 III lisätalousarvio 9 000

2010 talousarvio 4 398 000

2009 tilinpäätös 5 031 000

2008 tilinpäätös 4 665 000

40. Valtion alue- ja paikallishallinto 01. Valtion aluehallintoviraston

toimintame-not (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään lisäystä 1 900 000 euroa.

S e l v i t y s o s a : Lisämäärärahan tarpeesta 400 000 euroa aiheutuu palkkausten sopimus-tarkistuksesta, 500 000 euroa siirrosta momen-tilta 28.70.20 sähköisen asioinnin kehittämis-hankkeiden toteuttamiseen ja 1 000 000 euroa toiminnan turvaamiseen.

2010 III lisätalousarvio 1 900 000

2010 talousarvio 48 138 000

02. Maistraattien toimintamenot (siirtomää-räraha 2 v)

Momentille myönnetään lisäystä 277 000 euroa.

S e l v i t y s o s a : Lisämäärärahan tarve ai-heutuu palkkausten sopimustarkistuksesta.

2010 III lisätalousarvio 277 000

2010 talousarvio 32 410 000

2009 tilinpäätös 34 937 000

2008 tilinpäätös 31 223 000

70. Valtionhallinnon kehittäminen 01. Valtion IT-strategian toteuttaminen

(siir-tomääräraha 3 v)

Momentilta vähennetään 61 000 euroa.

Valtuus

Momentin perusteluja muutetaan siten, että kohdan 2) valtuutta talousarvion ja valtiontalo-uden kehyspäätösten valmistelua tukevan tie-tojärjestelmän kehittämiseen, hankintaan ja yl-läpitoon korotetaan 3 500 000 eurosta 4 400 000 euroon.

S e l v i t y s o s a : Määrärahan vähennys on siirtoa momentille 28.01.01 valtion

talousarvi-on ja valtitalousarvi-ontalouden kehyspäätösten valmiste-lua tukevan tietojärjestelmän ylläpitomenoi-hin.

Valtuutta korotetaan 900 000 eurolla katta-maan myös tietojärjestelmän edellyttämän lait-teiston ylläpitomenot ensimmäisen 10 käyttö-vuoden ajalta. Tietojärjestelmä ja sen edellyt-tämä laitteisto palvelevat talousarvioiden ja kehysten valmistelua ja kääntämistä ministeri-öissä, eduskunnassa ja tasavallan presidentin kansliassa.

28.80 61 2010 III lisätalousarvio -61 000

2010 talousarvio 27 000 000

2009 tilinpäätös 15 450 000

2008 tilinpäätös 13 050 000

20. Tuottavuuden edistäminen (siirtomäärä-raha 3 v)

Momentilta vähennetään 2 500 000 euroa.

S e l v i t y s o s a : Vähennyksestä 2 000 000 euroa on siirtoa momentille 26.20.01 Rajavar-tiolaitoksen rajatarkastuksen osittaiseen

auto-matisointiin Helsinki—Vantaan lentoasemalla ja itärajan kansainvälisillä rajanylityspaikoilla ja 500 000 euroa siirtoa momentille 28.40.01 valtion aluehallintoviraston sähköisen asioin-nin kehittämishankkeisiin.

2010 III lisätalousarvio -2 500 000

2010 talousarvio 12 154 000

2009 tilinpäätös 13 020 000

2008 tilinpäätös 20 135 000

80. Ahvenanmaan maakunnan tukeminen 30. Ahvenanmaan tasoitusmaksu

(arviomää-räraha)

Momentille myönnetään lisäystä 7 804 000 euroa.

S e l v i t y s o s a : Lisämäärärahan tarve ai-heutuu Ahvenanmaan itsehallintolain (1144/

1991) perusteena olevien valtion vuoden 2010 talousarviossa arvioitujen tulojen määrän li-sääntymisestä.

2010 III lisätalousarvio 7 804 000

2010 talousarvio 168 342 000

2009 tilinpäätös 164 486 434

2008 tilinpäätös 205 900 534

31. Verohyvitys Ahvenanmaan maakunnalle (arviomääräraha)

Momentilta vähennetään 21 800 000 euroa.

S e l v i t y s o s a : Tasavallan Presidentti on 12.3.2010 vahvistanut Ahvenanmaan valtuus-kunnan päätöksen, jonka mukaan vuoden 2008 verohyvityksen määrä on 3 157 778 euroa.

2010 III lisätalousarvio -21 800 000

2010 talousarvio 25 000 000

2009 tilinpäätös 24 033 038

2008 tilinpäätös 24 197 657

90. Kuntien tukeminen 20. Valtion ja kuntien yhteiset

tietojärjestel-mähankkeet (siirtomääräraha 3 v)

Momentin perusteluja täydennetään siten, että määrärahaa saa käyttää myös enintään 10 henkilötyövuotta vastaavan henkilöstömäärän palkkaamiseen ja siitä aiheutuvien muiden me-nojen maksamiseen SADe-ohjelman palvelu-kokonaisuuksien ja tukipalvelujen suunnitte-lua ja toteutusta varten.

S e l v i t y s o s a : Henkilöstömäärän lisäys-tä vastaavasti kiristelisäys-tään kunkin ministeriön

tuottavuustavoitetta yhdellä henkilötyövuodel-la aiemmin päätetystä.

Momentille ei edellä olevan johdosta ehdote-ta lisämäärärahaa.

2010 III lisätalousarvio —

2010 talousarvio 11 850 000

2009 tilinpäätös 7 500 000

2008 tilinpäätös 7 500 000

30. Valtionosuus kunnille peruspalvelujen järjestämiseen (arviomääräraha)

Momentille myönnetään lisäystä 42 473 000 euroa.

S e l v i t y s o s a : Määrärahan muutoksessa on otettu huomioon lisäyksenä 34 905 000 eu-roa uuden valtionosuuslainsäädännön mukaisi-na kuntien kotikuntakorvauksimukaisi-na yliopistojen harjoittelukouluille ja 10 970 000 euroa val-tion yleissivistäville oppilaitoksille. Vastaavat vähennykset on otettu huomioon kuluvan vuo-den varsinaisessa talousarviossa momenttien 29.40.50 ja 29.10.01 mitoituksessa. Näiden li-säksi lisäyksenä on otettu huomioon 1 221 000 euroa uuden yliopistolainsäädännön mukaisen

yliopistojen harjoittelukoulujen kotikuntakor-vauksiin sisältyvän arvonlisävero-osuuden sekä 1 700 000 euroa sosiaali- ja terveyden-huollon laskentaperusteiden täsmentymisen perusteella. Määrärahan muutoksessa on otettu huomioon vähennyksenä 6 323 000 euroa ela-tustuen takaisinperinnän palautusten määrän tarkentumisen johdosta.

2010 III lisätalousarvio 42 473 000 2010 talousarvio 7 752 699 000 2009 tilinpäätös 7 294 799 156 2008 tilinpäätös 6 757 130 693

63

Pääluokka 29