• Ei tuloksia

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA

63

Pääluokka 29

korvauk-sen maksamiseen Certia Oy:lle ja Opetusalan koulutuskeskus Educode Oy:lle.

S e l v i t y s o s a : Lisäeläketurvan pääomi-tettu kustannus on Yliopistojen palvelukes-kuksesta Certia Oy:n palvelukseen siirtyvän henkilöstön osalta 277 000 euroa ja Opetus-alan koulutuskeskus Opekosta OpetusOpetus-alan koulutuskeskus Educode Oy:n palvelukseen siirtyvän henkilöstön osalta 235 000 euroa.

Korvaus on kertaluonteinen. Valtiolle ei aiheu-du lisäeläketurvan järjestämisestä muita kus-tannuksia.

2010 III lisätalousarvio 512 000 51. Avustukset kirkolliseen ja uskonnolliseen toimintaan (kiinteä määräraha)

Momentille myönnetään lisäystä 30 000 eu-roa.

Lisäksi momentin käyttösuunnitelmaa muu-tetaan seuraavasti:

S e l v i t y s o s a : Lisämäärärahan tarve ai-heutuu avustuksesta SINE ry:lle islamilaisen hautausmaan perustamishankkeen valmiste-luun.

2010 III lisätalousarvio 30 000

2010 talousarvio 2 547 000

2009 tilinpäätös 2 524 000

2008 tilinpäätös 2 571 000

10. Yleissivistävä koulutus 01. Valtion yleissivistävän koulutuksen

toi-mintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään lisäystä 322 000 euroa.

Valtuus

Lisäksi momentin perusteluja täydennetään siten, että Haukkarannan koulu saa tehdä väli-aikaisten tilojen vuokraamisesta koulun käyt-töön koskevan vuokrasopimuksen siten, että

siitä aiheutuva kustannusten lisäys vuositasol-la on enintään 80 000 euroa vuosille 2011—

2015.

S e l v i t y s o s a : Lisämäärärahan tarve ai-heutuu palkkausten sopimustarkistuksesta.

Jyväskylässä sijaitsevan Haukkarannan kou-lun väliaikaisten tilojen tarve johtuu koukou-lun ti-loissa olevista homeongelmista.

Muutokset käyttösuunnitelmaan (euroa)

Alkuperäinen käyttö-suunnitelma

III lisätalous-arvio, muutos

+/-Muutettu käyttö-suunnitelma 1. Avustus Ortodoksiselle kirkolle

(L 985/2006, 119 §) 2 080 000 - 2 080 000

2. Avustus Suomen Merimieskirkolle, eräiden siirto-väen sankarihautojen hoitoon ja luovutetun alueen

hautausmaiden kunnostamiseen 267 000 - 267 000

— mistä merimieskirkkojen rakennusavustuksiin ja

rakennuslainojen hoitoon (enintään) 152 000 - 152 000

3. Avustus rekisteröidyille uskonnollisille

yhdys-kunnille 200 000 +30 000 230 000

Yhteensä 2 547 000 +30 000 2 577 000

29.20 65 2010 III lisätalousarvio 322 000

2010 talousarvio 46 482 000

2009 tilinpäätös 55 792 000

2008 tilinpäätös 49 305 000

20. Ammatillinen koulutus 01. Valtion ammatillisen koulutuksen

toimin-tamenot (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään lisäystä 29 000 eu-roa.

Momentin perusteluja täydennetään seuraa-vasti:

Valtuudet

Saamelaisalueen koulutuskeskuksen tilojen vuokria koskevia sopimuksia voidaan tehdä si-ten, että niistä aiheutuvat vuokrakustannusten lisäykset vuositasolla ovat enintään 30 000 eu-roa vuodesta 2011 alkaen ja enintään 170 000 euroa vuodesta 2012 alkaen.

Merenkulun turvallisuuskoulutuskeskuksen tilojen vuokria koskevia sopimuksia voidaan tehdä siten, että vuokrakustannusten lisäys vuositasolla on enintään 110 000 euroa vuo-desta 2012 alkaen.

S e l v i t y s o s a : Lisämäärärahan tarve ai-heutuu palkkausten sopimustarkistuksesta.

Saamelaisalueen koulutuskeskukseen on tar-koitus tehdä koipinahkatilan, hopeapajan ja monitoimihallin muutokset sekä asuntolan laa-jennustyöt. Merenkulun turvallisuuskoulutus-keskukseen on tarkoitus tehdä

palokoulutusyk-sikön opetus-, huolto- ja hallintotilojen uudis-rakennus.

2010 III lisätalousarvio 29 000

2010 talousarvio 8 300 000

2009 tilinpäätös 8 425 000

2008 tilinpäätös 35 156 000

30. Valtionosuus ja -avustus ammatillisen koulutuksen käyttökustannuksiin (arviomäärä-raha)

Momentille myönnetään lisäystä 7 700 000 euroa.

S e l v i t y s o s a : Lisämääräraha käytetään ammatillisen peruskoulutuksen opiskelijamää-rän lisäämiseen 1 750 opiskelijalla nuorten koulutukseen pääsyn turvaamiseksi.

2010 III lisätalousarvio 7 700 000 2010 I lisätalousarvio 4 400 000

2010 talousarvio 653 673 000

2009 tilinpäätös 623 576 788

2008 tilinpäätös 561 200 046

30. Aikuiskoulutus 20. Opetustoimen henkilöstökoulutus ja

eräät muut menot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään lisäystä 12 000 eu-roa.

S e l v i t y s o s a : Lisämäärärahan tarve ai-heutuu palkkausten sopimustarkistuksesta.

2010 III lisätalousarvio 12 000

2010 talousarvio 24 233 000

2009 tilinpäätös 15 359 000

2008 tilinpäätös 14 209 000

40. Korkeakouluopetus ja tutkimus Valtuus

Luvun perusteluja muutetaan siten, että Suomen Akatemian momenteilta 29.40.51 ja 29.40.53 rahoitettavien tutkimushankkeiden myöntämisvaltuus kasvaa 361 464 000 eurosta 366 249 000 euroon.

S e l v i t y s o s a : Myöntämisvaltuuden kasvu 4 785 000 eurolla aiheutuu käyttämättä jääneen vuosien 1997—2009 valtuuden uudelleen budjetoinnista. Uudelleen budjetoitavan myöntämis-valtuuden käytöstä aiheutuvat menot katetaan momentin 29.40.51 aikaisemmilta vuosilta siirty-neillä määrärahoilla.

Valtuuden lisäyksellä rahoitetaan yliopistojen ja tutkimuslaitosten priorisoimia laajoja tutkimusinfrastruktuurikokonaisuuksia, jotka tukevat paikallisia tai kansallisen tiekartan mukai-sia tutkimusinfrastruktuureja. Tutkimuksen infrastruktuureilla vahvistetaan tutkimuksen laatua ja kansainvälistymistä sekä tutkijankoulutusta ja liikkuvuutta että teknologian kehittämistä ja teol-lisuusyhteistyötä.

01. Suomen Akatemian toimintamenot (siir-tomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään lisäystä 87 000 eu-roa.

S e l v i t y s o s a : Lisämäärärahan tarve ai-heutuu palkkausten sopimustarkistuksesta.

2010 III lisätalousarvio 87 000

2010 talousarvio 9 333 000

2009 tilinpäätös 36 171 000

2008 tilinpäätös 34 968 000

02. Arkistolaitoksen toimintamenot (siirto-määräraha 2 v)

Momentille myönnetään lisäystä 76 000 eu-roa.

S e l v i t y s o s a : Lisämäärärahan tarve ai-heutuu palkkausten sopimustarkistuksesta.

2010 III lisätalousarvio 76 000

2010 talousarvio 20 465 000

2009 tilinpäätös 21 315 000

2008 tilinpäätös 19 032 000

03. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään lisäystä 27 000 eu-roa.

S e l v i t y s o s a : Lisämäärärahan tarve ai-heutuu palkkausten sopimustarkistuksesta.

2010 III lisätalousarvio 27 000

2010 talousarvio 2 530 000

2009 tilinpäätös 2 645 000

2008 tilinpäätös 2 681 000

04. Varastokirjaston toimintamenot (siirto-määräraha 2 v)

Momentille myönnetään lisäystä 6 000 eu-roa.

S e l v i t y s o s a : Lisämäärärahan tarve ai-heutuu palkkausten sopimustarkistuksesta.

2010 III lisätalousarvio 6 000

2010 talousarvio 1 615 000

2009 tilinpäätös 1 587 000

2008 tilinpäätös 1 573 000

20. Korkeakoululaitoksen ja tieteen yhteiset menot (siirtomääräraha 3 v)

Valtuus

Momentin perusteluja täydennetään siten, että opetus- ja kulttuuriministeriö saa tehdä vuodesta 2010 alkaen uuden supertietokoneen ja datakeskuksen hankkimiseksi sopimuksia siten, että niistä aiheutuu valtiolle menoja vuonna 2012 enintään 5 000 000 euroa, vuon-na 2013 enintään 10 000 000 euroa ja vuonvuon-na 2014 enintään 10 000 000 euroa.

S e l v i t y s o s a : Suomen nykyinen kansal-linen vuonna 2006 tilattu supertietokone

ohit-29.70 67 taa kustannustehokkaan käyttöikänsä vuonna

2011. Jotta uuden supertietokoneen hankinta voitaisiin toteuttaa vuosina 2012—2014, tar-jouskilpailu on käynnistettävä vuoden 2010 ai-kana.

Momentille ei edellä olevan johdosta ehdote-ta lisämäärärahaa.

2010 III lisätalousarvio —

2010 talousarvio 21 436 000

2009 tilinpäätös 25 320 000

2008 tilinpäätös 35 025 000

50. Valtionrahoitus yliopistojen toimintaan (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään lisäystä 24 576 000 euroa.

S e l v i t y s o s a : Lisämäärärahan tarpeesta 7 571 000 euroa aiheutuu työmarkkinasopi-muksiin perustuvista palkankorotuksista ja 16 865 000 euroa yliopistojen alv-kompensaa-tiosta, mistä 965 000 euroa siirtoa momentilta 32.01.29. Lisäksi lisämäärärahan tarpeesta 140 000 euroa aiheutuu Kansalliskirjaston li-sääntyneistä vuokrakustannuksista.

2010 III lisätalousarvio 24 576 000 2010 talousarvio 1 678 576 000 2009 tilinpäätös 1 620 427 999 2008 tilinpäätös 1 485 863 000 51. Suomen Akatemian tutkimusmäärärahat (siirtomääräraha 3 v)

Momentille myönnetään lisäystä 251 000 euroa.

S e l v i t y s o s a : Lisämäärärahan tarve ai-heutuu palkkausten sopimustarkistuksesta.

2010 III lisätalousarvio 251 000

2010 talousarvio 209 099 000

2009 tilinpäätös 169 941 000

2008 tilinpäätös 137 433 000

52. Erityinen valtionrahoitus Helsingin yli-opiston ja Itä-Suomen yliyli-opiston opetus- ja tutkimustoimintaan (kiinteä määräraha)

Momentille myönnetään lisäystä 107 000 euroa.

Momentin perusteluja muutetaan siten, että määrärahaa saa käyttää myös Itä-Suomen yli-opiston opetus- ja tutkimustoiminnan rahoitta-miseen.

S e l v i t y s o s a : Yliopistouudistuksen ra-hoitusta koskevien periaatteiden mukaisesti yliopistojen oikeushenkilöaseman muutokses-ta aiheutuva uusi verotuksellinen asema on muutokses- tar-koitus ottaa huomioon yliopistojen rahoitusta mitoitettaessa. Lisämääräraha on tarkoitettu Itä-Suomen yliopiston opetus- ja tutkimustoi-mintaan myönnettäväksi kompensaatioksi, jot-ta tämän toiminnan rahoitus ei heikentyisi Itä-Suomen yliopiston apteekin tuloverovapau-desta luopumisen vuoksi. Määrärahan taso vastaa arviolta sitä osuutta, jonka apteekki tilit-ti aiemmin vero-osuutena Kuopion yliopistol-le.

Momentin nimike on muutettu.

2010 III lisätalousarvio 107 000

2010 talousarvio 5 500 000

70. Opintotuki 01. Opintotuen muutoksenhakulautakunnan

toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään lisäystä 4 000 eu-roa.

S e l v i t y s o s a : Lisämäärärahan tarve ai-heutuu palkkausten sopimustarkistuksesta.

2010 III lisätalousarvio 4 000

2010 talousarvio 699 000

2009 tilinpäätös 685 000

2008 tilinpäätös 668 000

80. Taide ja kulttuuri 01. Taiteen keskustoimikunnan ja

taidetoimi-kuntien toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään lisäystä 30 000 eu-roa.

S e l v i t y s o s a : Lisämäärärahan tarve ai-heutuu palkkausten sopimustarkistuksesta.

2010 III lisätalousarvio 30 000

2010 talousarvio 5 200 000

2009 tilinpäätös 5 443 377

2008 tilinpäätös 5 194 000

02. Valtion taidemuseon toimintamenot (siir-tomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään lisäystä 56 000 eu-roa.

S e l v i t y s o s a : Lisämäärärahan tarve ai-heutuu palkkausten sopimustarkistuksesta.

2010 III lisätalousarvio 56 000

2010 talousarvio 18 948 000

2009 tilinpäätös 18 556 000

2008 tilinpäätös 18 001 000

03. Suomenlinnan hoitokunnan toimintame-not (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään lisäystä 297 000 euroa.

S e l v i t y s o s a : Lisämäärärahan tarpeesta 17 000 euroa aiheutuu palkkausten sopimus-tarkistuksesta ja 280 000 euroa Suomenlinnan kaukolämpötunnelin turvamääräysten mukai-sen varavoimakoneen rakentamisesta.

2010 III lisätalousarvio 297 000

2010 talousarvio 2 570 000

2009 tilinpäätös 2 678 000

2008 tilinpäätös 2 852 000

04. Museoviraston toimintamenot (siirto-määräraha 2 v)

Momentille myönnetään lisäystä 105 000 euroa.

S e l v i t y s o s a : Lisämäärärahan tarve ai-heutuu palkkausten sopimustarkistuksesta.

2010 III lisätalousarvio 105 000

2010 talousarvio 19 527 000

2009 tilinpäätös 18 863 000

2008 tilinpäätös 18 534 000

05. Näkövammaisten kirjaston toimintame-not (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään lisäystä 17 000 eu-roa.

S e l v i t y s o s a : Lisämäärärahan tarve ai-heutuu palkkausten sopimustarkistuksesta.

2010 III lisätalousarvio 17 000

2010 talousarvio 6 484 000

2009 tilinpäätös 6 968 000

2008 tilinpäätös 7 157 000

06. Kansallisen audiovisuaalisen arkiston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään lisäystä 17 000 eu-roa.

S e l v i t y s o s a : Lisämäärärahan tarve ai-heutuu palkkausten sopimustarkistuksesta.

2010 III lisätalousarvio 17 000

2010 talousarvio 6 692 000

2009 tilinpäätös 5 520 000

2008 tilinpäätös 4 740 000

07. Valtion elokuvatarkastamon toimintame-not (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään lisäystä 4 000 eu-roa.

S e l v i t y s o s a : Lisämäärärahan tarve ai-heutuu palkkausten sopimustarkistuksesta.

2010 III lisätalousarvio 4 000

2010 talousarvio 616 000

2009 tilinpäätös 825 000

2008 tilinpäätös 590 000

29.80 69 08. Venäjän ja Itä-Euroopan instituutin

toi-mintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään lisäystä 5 000 eu-roa.

S e l v i t y s o s a : Lisämäärärahan tarve ai-heutuu palkkausten sopimustarkistuksesta.

2010 III lisätalousarvio 5 000

2010 talousarvio 978 000

2009 tilinpäätös 967 000

2008 tilinpäätös 922 000

75. Toimitilojen ja kiinteistövarallisuuden perusparannukset ja kunnossapito (siirtomää-räraha 3 v)

Momentille myönnetään lisäystä 721 000 euroa.

Lisäksi momentin käyttösuunnitelmaa muu-tetaan seuraavasti:

S e l v i t y s o s a : Lisämääräraha aiheutuu Suomen Kansallismuseolle rakennettavan huoltoluolan ensimmäisen rakennusvaiheen töistä. Kansallismuseoon on tarkoitus toteuttaa maanalainen kuljetus- ja huoltoyhteys raken-teilla olevasta Musiikkitalon pysäköintiluolas-ta, joka tarjoaa toiminnallisesti ja taloudellises-ti edullisimman vaihtoehdon huoltoliikenteen järjestelylle. Hankkeen kokonaiskustannuksik-si vuokokonaiskustannuksik-sina 2010—2012 arvioidaan noin 5 milj.

euroa. Jatko-osat hankkeesta on tarkoitus

to-teuttaa Senaatti-kiinteistöjen kautta, mihin liit-tyen valmistellaan syksyyn 2010 mennessä kiinteistön siirtäminen Senaatti-kiinteistöjen hallintaan ja siirtyminen vuokrajärjestelmään.

2010 III lisätalousarvio 721 000

2010 talousarvio 4 500 000

2009 tilinpäätös 5 080 000

2008 tilinpäätös 4 950 000

Lisäys käyttösuunnitelmaan (euroa)

Alkuperäinen käyttö-suunnitelma

III lisätalous-arvio, lisäys

Muutettu käyttö-suunnitelma

1. Museovirasto 2 220 000 +721 000 2 941 000

2. Suomenlinnan hoitokunta 2 280 000 - 2 280 000

Yhteensä 4 500 000 +721 000 5 221 000

Pääluokka 30