• Ei tuloksia

Valtiovarainministeriö−osa III 171 asianomaisia ministeriöitä henkilöstön asemaan vaikuttavissa alueellistamis- ja

palvelukes-kushankkeissa sekä muissa organisaation muutostilanteissa. Työryhmän ehdotukset ovat työryhmämuistiossa VM 8/2005.

Valtioneuvosto teki 23.3.2006 periaatepäätöksen valtion henkilöstön aseman järjestämisestä organisaation muutostilanteissa. Lisäksi valtiovarainministeriö antoi päätöksen käytännön soveltamisohjeet. Valtiovarainministeriössä on lisäksi työskennellyt niin sanottu HEPO2 työryhmä, jonka tehtävänä on välittää hyviä käytäntöjä hallinnon muutostilanteissa ja tehdä ehdotuksia tällaisista.

Lausuma ei anna aihetta enempiin toimenpiteisiin.

Uudet rahoitusmallit ja kehysmenettelyn kehittäminen VNS 1/2005 vp – EK 8/2005 vp

Valtiovarainvaliokunta

Eduskunta edellytti 29.4.2005, että hallitus muuttaa kehysmenettelyä välittömästi niin, että se mahdollistaa elinkaarimallin ja muiden uusien rahoitusmallien käyttämi-sen yhtäläisesti perinteikäyttämi-sen rahoitustavan kanssa.

Valtiovarainministeriön asettama työryhmä, jonka tehtävänä oli selvittää valtiontalouden kehysjärjestelmän kehittämistarpeita mm. eduskunnan valtiovarainvaliokunnan kehysjärjes-telmää koskeviin kannanottoihin sisältyvien näkökohtien valossa, jätti ehdotuksensa 13.2.2007. Työryhmän ehdotus oli käytettävissä pääministeri Vanhasen toisen hallituksen hallitusohjelmaa valmisteltaessa. Hallitusohjelmassa on kuvattu hallituksen toimenpiteitä julkisen talouden kestävyyden varmistamiseksi sekä siihen keskeisesti kuuluvat kehysme-nettely ja hallituskauden määrärahalisäykset.

Hallitusohjelman mukaan hallitus tarkastelee ennen uusia hankkeita koskevia ratkaisuja lii-kenneväylärakentamisen kokonaistilannetta kattavan selvityksen pohjalta. Liikenneväylien rakentamisen ja sen rahoituksen taso pyritään pitämään vuosittain vakaana. Mikäli maanra-kentamisen kustannusten nousun ennakoidaan selvästi kiihtyvän korkean kapasiteetin käyt-töasteen johdosta, päätetään hankkeiden aloitusten ja muun väylärakentamisen lykkäämises-tä.

Eduskunnalle keväällä 2008 annettavan hallituksen liikennepoliittisen selonteon yhteydessä selvitetään hallitusohjelman mukaan budjettirahoitusta täydentävien rahoitusmallien käyt-töönottoa väyläinvestointeihin.

Osakeyhtiömuotoisten kiinteistörahastojen verotus HE 102/2006 vp — EV 277/2006 vp

Talousvaliokunta

Eduskunta edellytti 31.1.2007, että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin osakeyhtiömuotois-ten kiinteistörahastojen verotukseen liittyvien ongelmien poistamiseksi siosakeyhtiömuotois-ten, että näi-den rahastojen kilpailukykyiset toimintaedellytykset voidaan turvata.

Ympäristöministeriön 31.5.2007 asettama asuntopoliittinen työryhmä on 20.12.2007 jättänyt ehdotuksensa valtioneuvoston asuntopoliittiseksi toimenpideohjelmaksi, jonka mukaan kiin-teistörahastoja koskevien verosäännösten uudistamista selvitetään 2008 ja uudistus saatetaan voimaan mahdollisimman nopeasti. Tarkoitus on lisätä pääomia ja sijoittajien kiinnostusta vuokra-asuntorakentamiseen poistamalla kaksinkertainen verotus. Uudistus toteutetaan si-ten, että se lisää uusien vuokra-asuntojen rakentamista.

Valtiovarainministeriö−osa III

Asuntopoliittiseksi toimenpideohjelma on valtioneuvoston käsittelyssä tammi-helmikuussa 2008. Valtiovarainministeriössä on tarkoitus selvittää erityisesti sitä, millä edellytyksillä vuokra-asuntomarkkinoille sijoittavan osakeyhtiömuotoisen kiinteistörahaston verovapau-desta voitaisiin säätää rikkomatta EY:n perustamissopimuksen valtiontukea koskevia sään-nöksiä. Ympäristöministeriössä on kuluvana vuonna selvitetty asuntopoliittisia tukia Suo-messa ja niiden yhteensopivuutta yhteisöoikeuden kanssa.

Alkoholijuomaveron tason tarkistaminen HE 232/2006 vp — EV 294/2006 vp

Sosiaali- ja terveysvaliokunta

Eduskunta edellytti 13.2.2007, että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin alkoholijuomave-ron tason tarkistamiseksi erityisesti väkevien alkoholijuomien osalta.

Valtioneuvosto päätti 10.5.2007 ryhtyä lausumasta aiheutuviin toimenpiteisiin.

Valtioneuvosto antoi vuoden 2008 budjetin käsittelyn yhteydessä hallituksen esityksen al-koholiveron nostamisesta keskimäärin 11,5 prosentilla. Eduskunta hyväksyi lain alkoholi- ja alkoholijuomaverolain liitteen muuttamisesta (1174/2007) joulukuun 7 päivänä 2007. Alko-holiveron korotus painotettiin väkeviin alkoholijuomiin, joiden veroa nostettiin 15 %. Olu-en, viinin ja välituotteiden veroa korotettiin puolestaan 10 %.

Pikaluototuksen hallinta K 10/2006 vp EK 30/2006 vp Talousvaliokunta

Eduskunta edellytti 17.10.2006, että hallitus ryhtyy tarpeen vaatiessa lainsäädännölli-siin ja muihin toimiin pikaluototuksen saamiseksi hallintaan muuan muassa velvoit-tamalla pikaluottoyritykset rekisteröitymään ja tekemään luottosopimukset kirjallisina ja huolehtivan siitä, etteivät luoton kokonaiskustannukset ole missään tilanteessa koh-tuuttomia.

Valtiovarainministeriö on yhdessä oikeusministeriön ja kauppa- ja teollisuusministeriön kanssa laatinut vuoden 2007 aikana pikaluototukseen liittyviä virkamiesselvityksiä.

Oikeusministeriö asetti 22.10.2007 pikaluottotyöryhmän, jonka tavoitteena on pikaluottoja koskevan lainsäädännön uudistaminen niiden tarjonnassa esiintyneiden ongelmien ja epä-kohtien poistamiseksi. Työryhmän on valmisteltava hallituksen esityksen muotoon laadittu ehdotus pikaluottoihin liittyvän lainsäädännön muuttamisesta. Työryhmän työn pohjana on oikeusministeriössä laadittu arviomuistio lainsäädännön uudistamistarpeista. Valtiovarain-ministeriön ja kauppa- ja teollisuusValtiovarain-ministeriön edustajat ovat mukana työryhmässä, jonka toimikausi jatkuu 30.11.2008 saakka.

Valtiovarainministeriön edustaja on ollut mukana Suomen valtuuskunnassa seuraamassa luttajaluottodirektiivin käsittelyä Euroopan neuvoston asiantuntijatyöryhmässä. Uudesta ku-luttajaluottodirektiivistä päästiin yhteiseen näkemykseen toukokuussa 2007, minkä jälkeen direktiiviä on käsitelty Euroopan parlamentissa. Direktiiviehdotuksen mukaan sen piiriin tu-lisivat kaikki yli 200 euron määräiset kuluttajaluotot, joilla ei ole reaalivakuutta. Siten myös pikaluotot kuuluisivat osittain direktiivin sääntelyn piiriin. Kansallisen sääntelyn varaan jäi-sivät ainoastaan alle 200 euron määräiset kuluttajaluotot.

Valtiovarainministeriö−osa III

173 Alkoholijuomaverotus, seuraaminen

HE 60/2007 vp — EV 86/2007 vp Valtiovarainvaliokunta

Eduskunta edellytti 20.11.2007, että alkoholijuomaverotuksen kehittämistä selvittä-mään asetettu työryhmä seuraa alkoholin reaalihintojen kehitystä ja kulutusta sekä ryhtyy tarvittaessa välittömästi aiheellisiksi osoittautuneisiin toimenpiteisiin.

Valtioneuvosto päätti 5.12.2007 ryhtyä lausumasta aiheutuviin toimenpiteisiin.

Valtion omistajapolitiikka ja osakemyyntitulojen käyttö HE 80/2007 vp — EV 143/2007 vp

Talousvaliokunta

2. Eduskunta edellytti, että valtion osakemyynneistä saamia tuloja kohdennetaan myös uuden yritystoiminnan aikaansaamiseen ja kasvuyritysten rahoitukseen.

Valtioneuvosto päätti 20.12.2007 ryhtyä lausumasta aiheutuviin toimenpiteisiin.

Hallitusohjelmassa on sovittu, että osakkeiden vuotuisten myyntitulojen ylittäessä 400 milj.

euroa, voidaan ylityksestä enintään 25 prosenttia kuitenkin enintään 150 milj. euroa käyttää kertaluonteisiin osaamista, innovaatioita ja talouden kasvua edistäviin investointeihin ke-hyksen estämättä. Vuonna 2007 osakkeiden myyntituloja kertyi noin 890 milj. euroa, josta edellä mainitun säännön mukaan voidaan käyttää 122,5 milj. euroa yllä mainittuihin tarkoi-tuksiin. Vuoden 2007 neljännessä lisätalousarviossa tästä kohdennettiin 20 milj. euroa kerta-luonteisiin investointeihin Aloitusrahasto Vera Oy:n sekä Suomen Teollisuussijoitus Oy:n osakepääoman korottamiseen.

Talletussuojalainsäädäntö ja pankkien kilpailu HE 132/2007 vp — EV 141/2007 vp

Talousvaliokunta

Eduskunta edellytti 18.12.2007, että hallitus seuraa talletussuojalainsäädännön vaiku-tuksia pankkien kotimaiseen ja kansainväliseen kilpailuun. Jos kilpailuvääristymiä tai muita epäkohtia ilmenee, hallituksen tulee valmistella lakiin tarvittavat muutokset.

Valtioneuvosto päätti 20.12.2007 ryhtyä lausumasta aiheutuviin toimenpiteisiin.

Autoveron muutosten vaikutukset HE 147/2007 vp — EV 125/2007 vp Valtiovarainvaliokunta

Eduskunta edellytti 12.12.2007, että hallitus seuraa autoveron muutosten vaikutuksia autokannan uusiutumiseen, joukkoliikenteen käyttöön ja liikenteen hiilidioksidipääs-töihin sekä toimittaa tästä selvityksen valtiovarainvaliokunnalle alkuvuonna 2010.

Valtioneuvosto päätti 20.12.2007 ryhtyä lausumasta aiheutuviin toimenpiteisiin.

Outline

LIITTYVÄT TIEDOSTOT