• Ei tuloksia

Pääluokka 23

— Valtioneuvoston kanslian tavoitteena on varmistaa, että Suomen tavoitteita Euroopan unio-nissa edistetään ennakoivasti, aktiivisesti ja tuloksellisesti.

— Valtioneuvoston kanslian tavoitteena on, että valtion yritysvarallisuutta hoidetaan tuloksel-lisesti.

Tuottavuusohjelman vaikutukset

Valtioneuvoston kansliassa toteutetaan hallituksen linjausten mukaisesti tuottavuustoimia, joi-den yhteenlaskettu henkilöstötarvetta vähentävä vaikutus mukaan lukien vuosi 2008 on vuonna 2009 kolme henkilötyövuotta.

Oikeuskanslerinvirasto

Oikeuskanslerinvirasto on itsenäinen virasto, jonka määrärahat on valtioneuvoston kanslian pääluokassa omassa luvussaan, jossa todetaan myös viraston yhteiskuntapoliittiset ja toiminnal-liset tavoitteet.

Oikeuskanslerinviraston työn tarkoituksena on tukea viranomaisten toiminnan lainmukaisuu-den ylläpitämistä sekä ihmisten oikeusturvan edistämistä. Tämä toteutuu valvomalla valtioneu-voston ja tasavallan presidentin virkatointen lainmukaisuutta sekä viranomaisten ja muiden jul-kista tehtävää hoitavien ja asianajajien toimintaa. Kaikessa toiminnassa oikeuskansleri valvoo perus- ja ihmisoikeuksien toteutumista.

Pääluokan nimike on muutettu perustuen pääluokan rakenteen muuttamiseen.

Hallinnonalan määrärahat vuosina 2007—2009

v. 2007 tilinpäätös 1000 €

v. 2008 varsinainen talousarvio 1000 €

v. 2009 esitys 1000 €

Muutos 2008—2009

1000 € %

01. Hallinto 32 242 34 387 36 145 1 758 5

01. Valtioneuvoston kanslian

toiminta-menot (siirtomääräraha 2 v) 24 132 25 676 27 281 1 605 6

02. Ministereiden ja heidän erityis-avustajiensa palkkaukset

(arvio-määräraha) 4 488 4 899 4 997 98 2

20. Pääministerin ja hänen avustajiensa

matkat (arviomääräraha) 307 812 867 55 7

(21.) Varaus politiikkaohjelmiin

(siirto-määräraha 2 v) 385

29. Arvonlisäveromenot

(arviomäärä-raha) 2 930 3 000 3 000

(02.) Valtioneuvoston kanslia

(03.) Oikeuskanslerinvirasto

10. Omistajaohjaus 141 387 3 000 2 700 - 300 - 10

88. Osakehankinnat (siirtomääräraha

3 v) 141 387 3 000 2 700 - 300 - 10

20. Poliittisen toiminnan

avustaminen 17 711 18 000 36 000 18 000 100

50. Puoluetoiminnan tukeminen

(kiinteä määräraha) 17 711 18 000 36 000 18 000 100

(27.) Poliittisen toiminnan

avustaminen

01. (23.01, 02, osa ja 99, osa) Hallinto

S e l v i t y s o s a : Pääluokan perusteluissa todetaan yhteiskunnallisen vaikuttavuuden tavoit-teet valtioneuvoston kanslian osalta.

Toiminnallisen tuloksellisuuden tavoitteita ovat:

Hallitusohjelman indikaattoripohjainen seuranta- ja arviointijärjestelmä on saatu toimimaan niin, että hallituksen puolivälin tarkastelussa hallituksella on käytössään kattava arviointi ohjel-man toteutumisesta. Kanslialla on valmius tuottaa arviointitietoa tarpeen vaatiessa myös jatku-vasti. HSA-asiakirjan päivitys tuotetaan tehokkaasti poliittisen johdon määrittämällä tavalla. Oh-jelmajohtamisen välineet ovat kehittyneessä muodossa seuraavan hallituksen käytettävissä.

Mittarit: Hallituksen tyytyväisyys seuranta- ja arviointijärjestelmään.

Hallituksen tulevaisuusselonteko ilmasto- ja energiapolitiikasta laaditaan vuosien 2007—2009 aikana. Selonteossa on tarkoitus tarkastella energiatuotannon lisäksi energian käyttöä, liikennet-tä, hiilinieluja ja muita päästöjen kannalta keskeisiä aloja. Tulevaisuusselonteon näkökulma on paitsi kansallinen myös globaali.

Selonteossa on kaksi tasoa:

1) Toimenpiteet ilmastonmuutoksen johdosta Suomessa ja muualla maailmassa.

2) Ilmastonmuutoksen vaikutukset Suomeen ja Suomen sopeutumistarpeet.

Tavoitetaso: Valmistelu tapahtuu määräajan puitteissa ja tavoitteiden mukaisena.

30. Oikeuskanslerinvirasto 2 866 2 939 3 026 87 3

01. Oikeuskanslerinviraston

toiminta-menot (siirtomääräraha 2 v) 2 866 2 939 3 026 87 3

90. Muut menot 3 858 3 204 1 296 - 1 908 - 60

21. Kunniamerkit (arviomääräraha) 414 471 471

(22.) Jatkosodan ihmisluovutukset -tutkimushanke (siirtomääräraha

2 v) 639 108 - 108 - 100

(23.) Kemikaaliviraston valmistelumenot

(siirtomääräraha 2 v) 2 300 2 100 - 2 100 - 100

(24.) Suomen itsenäisyyden

90-vuotis-juhlavuosi (siirtomääräraha 2 v) 300

25. Merkkivuoden 1809 valmistelu

(siirtomääräraha 3 v) 130 450 750 300 67

58. Avustus Tammenlehvän perinne-liiton toiminnan tukemiseen

(siirto-määräraha 3 v) 75 75 75

(99.) Valtioneuvoston muut menot

Yhteensä 198 064 61 530 79 167 17 637 29

Hallinnonalan määrärahat vuosina 2007—2009

v. 2007 tilinpäätös 1000 €

v. 2008 varsinainen talousarvio 1000 €

v. 2009 esitys 1000 €

Muutos 2008—2009

1000 € %

Henkilöstön kokonaismäärä1) 299 308 301

1) Henkilöstön kokonaismäärään ei sisälly valtioneuvoston jäseniä.

Mittarit: Selonteon eteneminen.

Kriisijohtamista ja tilannekuvatoimintaa tukevia toiminnallisia sekä teknisiä ratkaisuja kehite-tään myös valtioneuvoston kansliassa käytettävyyden ja toimintavarmuuden parantamiseksi.

Kanslia tukee edelleen kriisijohtamiseen liittyvän tutkimuksen, koulutuksen ja tiedotuksen vah-vistamista. Tavoitteena on valtioneuvoston toimintakyvyn turvaaminen kaikissa olosuhteissa.

Tavoitetaso: Kriisijohtamismalli on käytössä kaikilla hallinnon tasoilla.

Mittarit: Turvallisuusjärjestelyjen ja kriisijohtamismallin toimivuutta testataan harjoituksissa.

Henkilöstövoimavarojen hallinta ja kehittäminen

Valtioneuvoston kanslian henkilöstösuunnittelun tavoitteena on oikein mitoitettu ja osaava henkilöstö, joka työskentelee hyvässä työyhteisössä, jota seurataan ja kehitetään asetettujen ta-voitteiden mukaisesti vuosittain. Työyhteisön kehittämisen tukena käytetään myös tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelmaa sekä toiminnallista tasa-arvoryhmää.

Luvun nimike on muutettu.

01. (23.02.01) Valtioneuvoston kanslian toi-mintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään 27 281 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää myös:

1) ministereiden turvallisuus- ja virka-auto-kuljetuspalveluihin, valtioneuvoston yhteiseen varautumiseen sekä ministeriöiden keskitetysti hoidettuihin turvallisuuspalveluihin

2) tulevaisuusselontekoihin 3) EU-tiedonhallintaan ja

4) ministeriöiden kansalliskielten säädös-kääntämiseen.

S e l v i t y s o s a : Momentin mitoituksessa on otettu huomioon kahden henkilötyövuoden vähentyminen tuottavuustoimien vuoksi.

2009 talousarvio 27 281 000

2008 II lisätalousarvio 1 415 000

2008 talousarvio 25 676 000

2007 tilinpäätös 24 132 000

02. (23.01.01) Ministereiden ja heidän eri-tyisavustajiensa palkkaukset (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 4 997 000 euroa.

Henkilöstön määrä on enintään 52, josta 20 valtioneuvoston jäsentä ja 32 erityisavustajaa.

S e l v i t y s o s a : Pääministerin ja hänen erityisavustajiensa matkat maksetaan momen-tin 23.01.20 määrärahoista ja muut menot val-tioneuvoston kanslian toimintamenomäärära-hoista. Muiden ministereiden ja heidän erityis-avustajiensa matkat, työterveys, koulutus- ja muut vastaavat menot maksetaan sijoitusmi-nisteriöiden toimintamenomäärärahoista. Val-tioneuvoston kansliassa toimivien muiden mi-nistereiden kanslian toimialasta johtuvat mat-2007 toteutuma 2008 tavoite 2009 tavoite Fyysinen hyvinvointi

— sairauspoissaolopäivä/htv 8,2 7,0 7,0

Työtyytyväisyys

— työtyytyväisyysindeksi 3,4 3,4 3,5

Johtaminen 3,4 3,4 3,5

Koulutusindeksi 5,1 5,1 5,2

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

Palkkojen tarkistukset 645

Siirto momentilta 23.10.88 300

Siirto momentilta 28.20.02 40

Siirto momentille 28.20.06 (Valtion

IT-palvelukeskus) -20

Tuottavuustoimet (-2 htv) -60

Tasokorotus 700

Yhteensä 1 605

kat ja vieraanvaraisuus maksetaan momentilta 23.01.20 samoin kuin muun ministerin yksin-omaan valtioneuvoston kanslian toimialalla toimivan erityisavustajan matkat.

Momentin nimike on muutettu.

2009 talousarvio 4 997 000

2008 talousarvio 4 899 000

2007 tilinpäätös 4 487 990

20. (23.99.20) Pääministerin ja hänen avus-tajiensa matkat (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 867 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää Eurooppa-neuvoston kokouksista sekä pääministerin matkoista ai-heutuvien menojen maksamiseen. Määrärahaa saa käyttää myös valtioneuvoston kansliassa toimivien muiden ministerien valtioneuvoston kanslian toimialasta johtuvien matkustusme-nojen korvaamisen sekä ministerin vieraanva-raisuuteen. Lisäksi määrärahaa saa käyttää pääministeriä välittömästi avustavien

henkilöi-den ja turvamiesten sekä muun ministerin yk-sinomaan valtioneuvoston kanslian toimialalla toimivan erityisavustajan matkustusmenojen korvaamiseen.

S e l v i t y s o s a : Määrärahan mitoitukses-sa on otettu huomioon lisäyksenä 55 000 euron siirto momentilta 24.90.(20) pääministerin vie-railuista ulkomailla aiheutuvien menojen mak-samiseen.

2009 talousarvio 867 000

2008 talousarvio 812 000

2007 tilinpäätös 306 939

29. (23.02.29) Arvonlisäveromenot (arvio-määräraha)

Momentille myönnetään 3 000 000 euroa.

2009 talousarvio 3 000 000

2008 talousarvio 3 000 000

2007 tilinpäätös 2 930 005

(02.) Valtioneuvoston kanslia

S e l v i t y s o s a : Luku ehdotetaan yhdistettäväksi lukuihin 23.01 ja 23.10 ja sen momentit 01, (21) ja 29 siirrettäväksi momenteiksi 23.01.01, (21) ja 29 sekä momentti 88 momentiksi 23.10.88.

(03.) Oikeuskanslerinvirasto

S e l v i t y s o s a : Luku ehdotetaan siirrettäväksi luvuksi 23.30 ja sen momentti 01 momentiksi 23.30.01.

10. (23.02, osa) Omistajaohjaus

S e l v i t y s o s a : Tavoitteena valtiolla on ollut kaikissa markkinaehtoisesti toimivissa yhtiöis-sä olla johdonmukaisesti ja ennakoitavasti toimiva omistaja, jonka omistajuus edistää yhtiön pit-käjänteistä kehittämistä ja omistaja-arvon kasvua ilman, että yhtiöllä olisi omistuksen vuoksi eri-tyisasemaa tai erillisvelvoitteita.

Yhteiskunnallisen vaikuttavuuden arviointi: Valtion yhtiöomaisuuden arvon kehittymistä ver-rataan suomalaisten pörssiyhtiöiden arvon kehittymiseen ja yhtiöiden osingonmaksua muiden sa-man toimialan yhtiöiden osingonmaksuun. Markkinaehtoisesti toimivien yhtiöiden odotetaan

tuottavan omistaja-arvon kasvua, joten tavoitteena on sellainen liikevoiton taso, että yhtiöön si-joitetun pääoman tuotto ylittää saman pääoman sijoittamisesta saatavissa olevan ns. riskittömän tuoton. Valtion osinkosummaa verrataan yhtiöiden markkina-arvoa vastaavan osuuden valtion-velasta korkokustannuksiin ja tavoitteena on, että vuotuinen osinkotuotto on suurempi kuin vas-taava korkokustannus.

Tavoitetaso: Valtion rooli omistajana on selkeä ja toiminta johdonmukaista. Olennaista on, että omistajaohjauksen toimintatavat hyväksytään valtioneuvoston sisällä. Ulkoisissa suhteissa tärke-ää on, että valtion omistajaohjaus nauttii markkinoiden luottamusta ja että yhteistoiminta muiden omistajien ja yritysten johdon kanssa on sujuvaa.

Mittari: Valtionhallinnon sisäisessä arvioinnissa käytetään eri ministeriöitä edustavan ryhmän jäsenille tehtävää kyselyä. Ulkoisessa arvioinnissa käytetään omistajaohjauksen neuvonantaja-ryhmän jäsenille tehtävää kyselyä.

88. (23.02.88) Osakehankinnat (siirtomää-räraha 3 v)

Momentille myönnetään 2 700 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää niiden osakkeiden merkintähinnan maksamiseen, joita valtio merkitsee valtionyhtiöiden tai valtion osak-kuusyhtiöiden osakeannissa taikka uusia val-tio-omisteisia yhtiöitä perustettaessa. Määrära-haa saa käyttää myös muiden omistus- ja yri-tysjärjestelyistä aiheutuvien menojen sekä valtion osakemyynteihin ja omistajaohjauk-seen liittyvien, muiden kuin toimintamenomo-mentille kuuluvien menojen maksamiseen. Li-säksi määrärahaa saa käyttää osakeyhtiölain (624/2006) 10 luvussa tarkoitettujen osakkei-siin oikeuttavien erityisten oikeuksien, kuten vaihtovelkakirjalainojen, merkitsemiseen. Jos merkintä perustuu lainaan, osakkeiksi muutet-tavissa oleva laina saa olla vakuudeton.

S e l v i t y s o s a : Omistus- ja yritysjärjeste-lyistä ja osakemyynneistä aiheutuvia tai niihin liittyviä menoja ovat järjestelyistä ja toimenpi-teistä sekä niiden valmistelusta aiheutuvien kustannusten lisäksi sellaiset kauppahinnan

osittaiset palautukset, jotka perustuvat kauppa-kirjassa oleviin hinnantarkistusta tai myyjän maksettavaksi tulevia korvauksia koskeviin sopimusehtoihin. Omistajaohjaukseen liittyviä menoja ovat osakkeiden ja arvo-osuuksien hal-linnointikustannukset, valtion tarvitsemien neuvonantaja- ja koulutuspalvelujen kustan-nukset, hallitusjäsenten rekrytointiin ja koulu-tukseen liittyvät kustannukset, omistajaohja-uksen toimiala- ja yritysjärjestelyosaamisen ylläpitämiseen liittyvät kustannukset sekä omistajaohjauksen kansainväliseen yhteistyö-hön ja omistajien keskinäiseen yhteistyöyhteistyö-hön liittyvät kustannukset.

Määrärahan mitoituksessa on otettu huomi-oon vähennyksenä 300 000 euron siirto mo-mentille 23.01.01.

2009 talousarvio 2 700 000

2008 II lisätalousarvio -300 000

2008 talousarvio 3 000 000

2007 tilinpäätös 141 387 000

20. (23.27) Poliittisen toiminnan avustaminen

S e l v i t y s o s a : Puoluerahoituksessa noudatetaan hallitusohjelmassa hyväksyttyjä periaat-teita, joiden mukaan erillinen vaalitukijärjestelmä on lakannut. Puoluerahoitus sisältää yleisen tuen puolueiden toimintaan sekä tuen puolueiden tiedotustoimintaan ja viestintään.

50. (23.27.50) Puoluetoiminnan tukeminen (kiinteä määräraha)

Momentille myönnetään 36 000 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää puoluelain (10/1969) 9 §:n sekä puolueiden toiminnan tukemiseen myönnettävistä avustuksista annetun asetuk-sen (27/1973) 1 §:n mukaisesti avustuksiin eduskunnassa edustettuina oleville puolueille niiden säännöissä ja yleisohjelmissa määritel-lyn julkisen toiminnan tukemiseen. Määrära-hasta 17 910 000 euroa on tarkoitettu käytettä-väksi puolueiden poliittisen toiminnan tukemi-seen, mistä 12 prosenttia on tarkoitettu puolueille naisten poliittiseen toimintaan sekä samoin 12 prosenttia puolueille niiden piirijär-jestöjen toimintaan samojen perusteiden mu-kaisesti kuin edellä mainitut avustukset. Lisäk-si määrärahasta saa käyttää 90 000 euroa

avus-tuksen suorittamiseen Ahvenanmaan maakuntahallitukselle poliittisen toiminnan tu-kemiseen Ahvenanmaan maakunnassa. Lisäk-si määrärahasta 17 910 000 euroa on tarkoitet-tu käytettäväksi puolueille niiden tiedotarkoitet-tustoi- tiedotustoi-minnan ja viestinnän tukemiseen sekä 90 000 euroa avustuksena Ahvenanmaan maakunta-hallitukselle tiedotustoiminnan tukemiseen Ahvenanmaan maakunnassa.

S e l v i t y s o s a : Määrärahan mitoitukses-sa on otettu huomioon lisäyksenä 18 000 000 euron siirto momentilta 31.40.42.

2009 talousarvio 36 000 000

2008 I lisätalousarvio 18 000 000

2008 talousarvio 18 000 000

2007 tilinpäätös 17 711 000

(27.) Poliittisen toiminnan avustaminen

S e l v i t y s o s a : Luku ehdotetaan siirrettäväksi luvuksi 23.20 ja sen momentti 50 momentiksi 23.20.50.

30. (23.03) Oikeuskanslerinvirasto

S e l v i t y s o s a : Oikeuskansleri seuraa, että asiat ratkaistaan valtioneuvostossa laillista jär-jestystä ja voimassa olevia säännöksiä noudattaen. Valvonnassa tarkastetaan yleisistuntojen ja ta-savallan presidentin istuntojen esittelylistat ennakolta siten, että havaitut virheet voidaan korjata, mutta niin, että valvonta ei sinänsä hidasta tai hankaloita valtioneuvoston toimintaa. Viikoittain tarkastetaan kaikki lista-asiat. Vuonna 2007 tarkastettiin 2417 lista-asiaa. Kanteluasioiden osalta tavoitteena on käsitellä asiat mahdollisimman nopeasti ja antaa oikeita, asianmukaisesti perustel-tuja ja laadukkaita ratkaisuja, joilla viranomaistoiminnassa tapahtuneet lainvastaisuudet ja lai-minlyönnit pyritään saamaan korjatuiksi. Oikeuskanslerinvirasto asettaa tavoitteensa, että vuosit-tain ratkaistaan vähintään sama määrä asioita kuin mitä on saapunut.

Vuonna 2007 kanteluasioiden käsittelyajan mediaani oli noin 6 viikkoa ja keskiarvo noin 27 viikkoa. Vuonna 2007 ns. toimenpideratkaisujen osuus on ollut noin 17 % tutkituista kanteluasi-oista.

Saapuneet kanteluasiat ja ratkaistut kanteluasiat 2007 toteutuma

2008 arvio

2009 arvio

saapuneet 1 352 1 450 1 450

ratkaistut 1 275 1 450 1 450

Omasta aloitteesta tutkittaviksi otetuista asioista vuonna 2007 on aiheutunut 20 toimenpidettä.

Rangaistustuomioiden tarkastuksen perusteella vuonna 2007 pantiin vireille 128 asiaa.

Valtioneuvoston kanslia hoitaa yhteistyösopimuksen nojalla eräitä oikeuskanslerinviraston ta-lous- ja palkkahallinnon tehtäviä, jotka siirretään valtion tata-lous- ja henkilöstöhallinnon palvelu-keskukseen.

01. (23.03.01) Oikeuskanslerinviraston toi-mintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään 3 026 000 euroa.

Määrärahasta saa myös käyttää enintään 35 000 euroa kertaluonteisena menona oikeus-kanslerinviraston 200-vuotisjuhlahistoriikin julkaisemiseen.

S e l v i t y s o s a :

2009 talousarvio 3 026 000

2008 II lisätalousarvio 32 000

2008 talousarvio 2 939 000

2007 tilinpäätös 2 866 000

90. (23.99, osa) Muut menot 21. (23.99.21) Kunniamerkit

(arviomäärära-ha)

Momentille myönnetään 471 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää valtion virkamiehille ja muille lunastuksetta annettavien kunnia-merkkien kustannusten korvaamiseen.

Omat aloitteet ja tarkastukset

2007 toteutuma

2008 arvio

2009 arvio

aloitteet 11 10 10

tarkastukset 7 20 20

2007 toteutuma

2008 arvio

2009 arvio Rangaistustuomioiden

tarkastus 6 264 6 300 6 300

Asianajajien valvonta

2007 toteutuma

2008 arvio

2009 arvio

saapuneet 547 550 550

tutkitut 529 530 530

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

Uuden asiankäsittelyjärjestelmän ylläpito 14

Siirto momentilta 28.20.02 15

Muut muutokset 58

Yhteensä 87

2009 talousarvio 471 000

2008 talousarvio 471 000

2007 tilinpäätös 414 383

(22.) (23.99.22) Jatkosodan ihmisluovutuk-set -tutkimushanke (siirtomääräraha 2 v)

S e l v i t y s o s a : Momentti ja sen määrära-ha ehdotetaan poistettavaksi talousarviosta.

2008 talousarvio 108 000

2007 tilinpäätös 639 000

(23.) (23.99.23) Kemikaaliviraston valmis-telumenot (siirtomääräraha 2 v)

S e l v i t y s o s a : Momentti ja sen määrära-ha ehdotetaan poistettavaksi talousarviosta.

2008 II lisätalousarvio -2 100 000

2008 talousarvio 2 100 000

2007 tilinpäätös 2 300 000

25. (23.99.25) Merkkivuoden 1809 valmiste-lu (siirtomääräraha 3 v)

Momentille myönnetään 750 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää merkkivuoden 1809 valmisteluun. Määrärahaa saa käyttää enintään kolmea henkilötyövuotta vastaavan henkilös-tön palkkaamiseen.

S e l v i t y s o s a : Merkkivuoden 1809 mistelua ja toteuttamista varten on asetettu val-tuuskunta ja toimikunta (ajalle 26.6.2006—

31.12.2010), jonka tehtävänä on valmistella merkkivuoteen 1809 liittyvät yleiset valtiolli-set tapahtumat sekä edistää merkkivuoden huomioon ottamista valtion virastojen ja lai-tosten, kuntien, muiden yhteisöjen sekä tiedo-tusvälineiden toiminnassa erityisesti vuonna 2009 sekä edistää suomalaisen historian ja kulttuurin esittelyä naapurimaissa.

2009 talousarvio 750 000

2008 II lisätalousarvio 1 200 000

2008 talousarvio 450 000

2007 tilinpäätös 130 000

58. (23.99.58) Avustus Tammenlehvän pe-rinneliiton toiminnan tukemiseen (siirtomäärä-raha 3 v)

Momentille myönnetään 75 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää avustuksena Tam-menlehvän perinneliiton valtakunnallisen pe-rinnetyön tukemiseen.

S e l v i t y s o s a : Veteraanipolitiikkaan liittyen perustettiin keväällä 2003 Tammenleh-vän perinneliitto, jonka tarkoituksena on hoitaa ja vaalia Suomen vuosina 1939—1945 käymi-en sotikäymi-en ja niidkäymi-en veteraanikäymi-en perintöä.

2009 talousarvio 75 000

2008 talousarvio 75 000

2007 tilinpäätös 75 000

(99.) Valtioneuvoston muut menot

S e l v i t y s o s a : Luku ehdotetaan poistettavaksi talousarviosta ja sen momentti 20 siirrettä-väksi momentiksi 23.01.20 ja momentit 21, 22, 23, (24), 25 ja 58 momenteiksi 23.90.21, (22), (23), (24), 25 ja 58.

Pääluokka 24