Kuten edellä jo kävi ilmi, on kyseessä oikeusteoreettinen tutkielma. Tutkimusotteeni saattaa paikoin olla korostuneen pohdiskeleva, mutta pyrin välttämättään omien poliittisten näkemysten esille tuomista suuntaan taikka toiseen. En toisin sanoen ole poliitikko, vaan pyrin pysyttäytymään puhtaasti juristin näkökulmassa.
Koska EUT:n oikeuskäytännön ohella myös EIT:n ratkaisut ovat tutkielmassa merkittävässä roolissa, voisi tutkimusotettani kenties pitää myös oikeusvertailevana. Tässä yhteydessä on silti korostettava, että tarkoitukseni on tehdä nimenomaisesti EU-oikeudellinen tutkielma. Kansallisen lainsäädännön ja oikeuskäytännön olen pyrkinyt rajaamaan minimiin. EIT:n oikeuskäytännön runsas esiintyminen puolestaan auttaa ensinnäkin ymmärtämään EU-oikeuden erityispiirteitä.
Toiseksi on hyvä muistaa, että vaikka EU-oikeus muodostaakin itsenäisen ja ainutlaatuisen oikeusjärjestyksensä, olisi epärealistista kuvitella sen voivan toimia missään ”oikeudellisessa tyhjiössä”, täysin erillään kaikesta muusta. Päinvastoin, Euroopan ihmisoikeussopimuksella on jo pitkään ollut ”erityinen merkitys” EU-oikeudessa.
Oikeusvertailevien piirteiden ohella tutkielman voidaan katsoa sisältävän myös merkittävästi oikeusdogmaattisia piirteitä. Jopa siinä määrin, että oikeusteoreettista osiota karsimalla sen voisi lainopilliseksi määritelläkin. Olisi hyvin hankalaa esittää uskottava tulkintakannanotto täysin Dublin III -asetuksen vastuunmäärittämisperusteiden mukaisen Dublin -siirron ja perusoikeuskirjan 4 artiklan mukaisen epäinhimillisen tai halventavan kohtelun kiellon välisestä kollisiotilanteesta,
10 ellei ensin olisi tulkinnut ja systematisoinut voimassa olevaa EU-oikeuden tilaa. Mahdotonta se tosin tuskin olisi. Kuten jo kreikkalainen filosofi Aristoteles19 aikoinaan retoriikasta totesi, vaikka hän itse suosikin logosta, järkeen perustuvia loogisia argumentaatioita, myönsi hän samalla, etteivät kaikki ihmiset jaksa aina seurata tällaisia todisteluketjuja. Tämä ilmenee nykypäivänä monin eri tavoin, kuten esimerkiksi poliitikkojen välistä päättöminäkin näkemyksinä siitä, kuinka viimeksi lähemmäs 20 vuotta sitten voimassa ollutta ”Dublin-sopimusta” tulisi tänä päivänä turvapaikanhakijoihin soveltaa, sekä kansanmassojen ymmärtäväisenä nyökyttelynä.
Tutkimusongelmaa juristin näkökulmasta tarkasteltaessa täytynee silti syventyä seuraamaan järkeen perustuvia loogisia todisteluketjuja. Vuosituhansia myöhemmin Chaim Perelman kehitteli Aristoteleen ajatuksia eteenpäin ja määritteli uusretoriikkansa praktista päättelyä koskevaksi tutkimukseksi siitä, miten tiettyjä arvoasetelmia puolletaan ja vastustetaan argumentoinnin avulla20. Koska myös EUT:n oikeuskäytännössä korostuu vaikeiden, kiperien tapausten (hard cases) yhteydessä praktinen päättely lähinnä EU:n integraatiota edistäviä tavoitteita ja päätösten käytännön seurauksia korostaen, en ole halunnut rajoittaa tutkielmani sisältöä puhtaasti voimassa olevan EU-oikeuden tulkintaan ja systematisointiin, vaan mennä ikään kuin ”astetta pidemmälle”.
Haluan siis ymmärtää EU-oikeuden erityispiirteitä astetta syvemmällä tasolla ja lisätä itseymmärrystäni sekä kenties jopa jollain asteella kehittää oikeusajattelua sen suhteen, kuinka yksittäistä EU-oikeudellista, perusoikeuksiin liitoksissa olevaa tulkintatilannetta kannattaa lähestyä.
Toisin sanoen pyrin tutkielmassani hyvin spesifin oikeudellisen ongelman selvittämisen ohella löytämään myös yleisemmällä tasolla ratkaisun siihen, kuinka EU:n johdetun oikeuden säädöksen ja perusoikeuskirjan kollisiotilannetta tulisi ylipäätään menetelmällisesti ja EU-oikeudellisesta näkökulmasta lähestyä.
Tämän tutkielman kontekstissa edellä mainittu tarkoittaa periaatteessa sen pohtimista, kuinka perusoikeuksia on EU-oikeudellisesti lähestyttävä, mitkä tekijät vaikuttavat taustalla EUT:n tulkintakäytännössä, kuinka eri oikeuslähteitä on painotettava ja kuinka niitä kannattaa hyödyntää EU-oikeuden tilannekohtaisen ja kontekstisidonnaisen kokonaiskuvan rakentumisessa sekä mikä on ollut suppean ja laajentavan tulkinnan suhde tai luonne EUT:n perusoikeusliitännäisten tuomioiden yhteydessä. Näin toimimalla pyrin siis spesifiin oikeudelliseen ongelmaan keskittymisen ohella aikaansaamaan myös ainakin jollain asteella yleistettävissä olevaa kontribuutiota EU-oikeudellisen
19 Aristoteles: Retoriikka - Runousoppi, Helsinki, Gaudeamus, 1997. Julkaistu alunperin noin 300-luvulla eaa.
20 Perelman, Chaim & Olbrechts-Tyteca, Lucie: The New Rhetoric: A Treatise on Argumentation, University of Notre Dame Press, 1969.
11 tutkimustyön hyödynnettäväksi. Periaatteessa voidaan siis todeta, että tutkielmani tavoitteena on oikeudellisen ongelman selvittämisen ohella löytää ratkaisu myös metodologiseen ongelmaan.
Sisäistämällä oikeudellisten ongelmatilanteiden erityinen tulkintalogiikka on myös EU-oikeuden vallitseva tulkintakäytäntö helpommin haastettavissa. Kaikki edellä mainittu huomioiden määrittelenkin tutkimukseni siis oikeusteoreettiseksi. Aristoteles puolestaan määritteli retoriikan
”kyvyksi havaita kunkin asian yhteydessä vakuuttava”. Sitä tarvittiin hänen mukaansa siihen, jotta totuus voittaisi aina, sillä totuus ja oikeus ovat aina luonnostaan vahvempia kuin niiden vastakohdat, joten jos päätökset eivät ole sellaisia kuin niiden pitäisi olla, syy tappioon on välttämättä argumentoijassa, mikä taas on moitittavaa. Lähden siis liikkeelle tuosta haastavasta toteamuksesta ja vaikka moraaliset argumentit voisivatkin puolin tai toisin tukea näkemyksiäni, pyrin EUT:n tavoin pysyttäytymään tutkielmassani puhtaasti oikeudellisessa argumentoinnissa.
Dublin III -asetusta, Dublin -järjestelmää ja koko yhteistä eurooppalaista turvapaikkajärjestelmää ymmärtääkseen täytyy tuntea sen historia. Tutkielman toisessa luvussa käynkin läpi unionin turvapaikkajärjestelmän lainsäädännöllisen, poliittisen ja tosiasiallisen kehityksen hallitusten välisestä yhteistyöstä nykyhetken pitkälti unionin tasolla harmonisoituun tilanteeseen. Tuota kehitystä läpikäydessäni keskityn vahvasti nimenomaan vastuunmäärittämis eli Dublin -asetukseen, johon tämän tutkielman aiheena olevat turvapaikanhakijoiden Dublin -siirrot perustuvat. Luvusta käy ilmi muun muassa se, miksi Dublin -järjestelmä tulee jatkossakin tuottamaan erityistä painetta unionin reunavaltioiden turvapaikkajärjestelmille ja täten lisäämään perus- ja ihmisoikeusloukkausten todennäköisyyttä unionin turvapaikkaoikeudessa.
Tutkielman oikeusteoreettinen aines tulee löytymään pitkälti sen kolmannesta luvusta. Siinä esittelen tarkemmin kaksi ylikansallista, edellä mainittuja perus- ja ihmisoikeusloukkauksia omissa oikeuskäytännöissään Euroopassa käsittelevää tuomioistuinta, eli EUT:n ja EIT:n. Samalla pyrin määrittämään nimenomaan EUT:n lähestymistavan perusoikeuksien tulkintaan, kuinka se ottaa omaan oikeusjärjestykseensä sisältyvän perusoikeuskirjan ohella huomioon myös kaikkia unionin jäsenvaltioita sitovan EIS:n sekä mitkä piirteet ovat korostuneet sen perusoikeuksia koskevassa oikeuskäytännössä.
Neljännessä luvussa käyn puolestaan läpi EUT:n ja EIT:n oikeuskäytäntöjen kehittymistä nimenomaisesti tämän tutkielman aiheena olevien keskinäisen luottamuksen periaatteen sekä Dublin -siirtojen sallittavuuden ja mahdollisen estymisen suhteen.
12 Tutkielman johtopäätökset löytyvät sen viidennestä luvusta. Niissä on huomioitu se, että arvioitaessa unionin oikeuden nykytilaa Dublin -siirtojen mahdollisen estymisen suhteen, riippuu lopputulema suuresti siitä, painotetaanko tulkinnassa unionin oikeuden autonomisuutta ja keskinäisen luottamuksen keskeistä asemaa vai perusoikeuksien suojelun tärkeyttä.