Työhyvinvointi palkansaajaryhmissä

Yleistä työtyytyväisyyttä tarkasteltiin vuoden 1988 ja 2000 aineistoilla ja niiden kysy-mykset poikkesivat hieman toisistaan. Vuoden 1988 tutkimuksessa kysyttiin, missä määrin vastaaja on kokonaisuutena tyytyväinen työhönsä. Enemmistö palkansaajista ilmoitti olevansa tyytyväinen työhönsä (johtajat 85 %, työnjohtajat 86 %, muut palkan-saajat 76 %). Ero esimiesten ja muiden palkansaajien välillä oli tilastollisesti merkitsevä (p < 0.05). Vuoden 2000 tutkimuksessa puolestaan kysyttiin, kuinka usein vastaaja oli kokenut itsensä tyytyväiseksi työhönsä viime aikoina. Yli puolet palkansaajista oli ko-kenut itsensä tyytyväiseksi työhönsä eikä ryhmien välillä ollut tilastollisesti merkitsevää eroa jakaumia tarkasteltiin x²-testillä (Taulukko 8.). Sen sijaan mediaanien vertailussa ryhmät erosivat siten, että esimiehet olivat muita palkansaajia useammin tyytyväisiä työhönsä (p < .05). Näin ollen esimiesten työtyytyväisyys on korkeampaa kuin muilla palkansaajilla.

Työn psyykkistä kuormittavuutta tarkasteltiin kaikkien kolmen vuoden osalta. Enem-mistö johtajista (79 %) ja työnjohtajista (68 %) koki työnsä usein henkisesti rasittavaksi, kun muista palkansaajista hieman yli puolet (56 %) koki samoin (Taulukko 8.). Kahtena ensimmäisenä vuonna osuudet ja erot olivat muuten samankaltaisia, mutta ero johtajien ja työnjohtajien välillä oli pienempi. Ero johtajien ja työnjohtajien välillä kasvoikin ti-lastollisesti merkitseväksi (p < 0.01) vain vuoden 2000 aineistossa, jossa myös mediaa-nien vertailu tuotti erot kaikkien ryhmien välille (p < .05). Tämän perusteella työn psyykkinen kuormittavuus lisääntyy korkeamman aseman myötä.

Myönteisiä hyvinvoinninkokemuksia ja psyykkisiä oireita tarkasteltiin vain vuoden 2000 osalta, koska kysymystä ei ole esitetty muiden vuosien tutkimuksissa (Taulukko 8.). Suomalaisten palkansaajien hyvinvointi oli siinä mielessä korkealla tasolla, että myönteisiä hyvinvoinnin kokemuksia koettiin selvästi useammin kuin psyykkisiä oirei-ta. Esimiesten hyvinvointi oli joiltain osin muita palkansaajia parempaa. Esimiehet ko-kivat muita palkansaajia useammin itsensä toimeliaaksi ja vireäksi, sekä päteväksi ja varmaksi. Lisäksi johtajat (76 %) olivat muita palkansaajia (69 %) tyytyväisempiä elä-määnsä. Esimiesten muita palkansaajia korkeampi hyvinvointi tuli esille myös summa-muuttujan tarkastelussa (p < .05).

Psyykkisistä oireista koettiin eniten väsymystä ja ylirasitusta. Noin kolmannes koki usein väsymystä ja noin neljännes ylirasitusta. Vähiten koettiin masennusta. Sekä yksit-täisille väittämille tehtyjen χ²-testien että summamuuttujalle tehdyn Kruskal-Wallis-testin perusteella ryhmien välillä ei ollut eroja psyykkisten oireiden kokemisessa.

TAULUKKO 8. Työhyvinvoinnin eri osa-alueet palkansaajaryhmittäin vuoden 2000 aineistossa.

Kysymys Vastaus Muut

Yleinen työtyytyväisyys (työhyvinvointi)

• Oletteko viime aikoina kokenut itsenne tyytyväiseksi työhönne?

Melko / hyvin usein

56 % 61 % 63 % -

Työn psyykkinen kuormittavuus (työpa-hoinvointi)

• Miten usein työnne on henkisesti rasitta-vaa?

Usein / Melkein

aina 56 % 68 % 79 % 1 ≠ 2 ≠ 3**

Yleinen hyvinvointi

Oletteko viime aikoina kokenut itsenne

• toimeliaaksi ja vireäksi?

• päteväksi ja varmaksi?

• onnelliseksi?

• tyytyväiseksi elämäänne?

Melko /

Oletteko viime aikoina kokenut itsenne

• poikkeuksellisen väsyneeksi?

• masentuneeksi?

• jännittyneeksi tai hermostuneeksi?

• ylirasittuneeksi?

• haluttomaksi ja voimattomaksi?

Melko /

a Ryhmien välisten erojen tilastollista merkitsevyyttä on tutkittu x²-testillä (df=2) ja taulukkoon on mer-kattu alhaisin merkitsevyystaso seuraavasti: *** p < .001, ** p < .01, * p < .05

Kaiken kaikkiaan suomalaisten palkansaajien työhyvinvointi vaikuttaa olleen hyvällä tasolla. Vaikka työ koetaan usein psyykkisesti kuormittavaksi, ollaan siihen myös usein tyytyväisiä. Psyykkisiä oireita koetaan melko vähän ja ainakin selvästi harvemmin kuin myönteisiä hyvinvoinnin kokemuksia. Ylirasitus ja väsymys ovat selvimmät haasteet työhyvinvoinnille. Esimiesten työhyvinvointi näyttää valoisalta siinä mielessä, että vaikka työn psyykkinen kuormittavuus lisääntyy korkeamman aseman myötä, ei miesten työhyvinvointi ole muilta osin muita palkansaajia heikompaa. Päinvastoin,

esi-miehet kokevat jopa muita palkansaajia enemmän työtyytyväisyyttä ja myönteiset hy-vinvoinnin kokemuksia.

Tulokset antoivat tukea monille aiemmissa tutkimuksissa tehdyille havainnoille: Esi-miehet kokevat muita palkansaajia enemmän aikapainetta, mutta heillä on vastapainoksi myös muita paremmat työn hallintamahdollisuudet. Tässä tutkimuksessa työn itsenäi-syys ja vaikutusmahdollisuudet lisääntyivät korkeamman aseman myötä siten, että sel-västi eniten työn hallintamahdollisuuksia oli johtajilla. Työn psyykkinen kuormittavuus lisääntyi samoin odotetusti korkeamman aseman myötä ja esimiehet olivat hiukan muita palkansaajia tyytyväisempiä työhönsä. Hyvinvoinnin suhteen ei odotettu suuria eroja palkansaajaryhmien välillä, mikä toteutuikin psyykkisen oireilun suhteen. Sen sijaan myönteisiä hyvinvoinnin kokemuksia esimiehet kokivat muita palkansaajia enemmän.

Työnjohtajien työhyvinvointi ei osoittautunut tässä johtajia heikommaksi, toisin kuin joissain aikaisemmissa tutkimuksissa on käynyt. Mielenkiintoista oli kuitenkin se, että työnjohtajat kokivat muita palkansaajia ja johtajiakin useammin, että toimimaton työn-jako lisää kiirettä. Tämä tuntuu ristiriitaiselta, koska juuri työnjohtajilla luulisi olevan mahdollisuuksia vaikuttaa työnjakoon. Esimiesvallan tarkastelu paljasti, että työnjohta-jilla on työnjohtovaltaa siinä mielessä, että he ovat usein vastuussa työtehtävien mää-räämisestä alaisille. Sen sijaan he vastaavat vain jossain määrin alaisten työmenetelmis-tä tai työvauhdista, ja palkitsemis- sekä pakkokeinoja heillä on vain vähän käytössään.

Verrattuna johtajiin heidän valtansa alaisiin on heikkoa ja kapeaa, sillä johtajilla oli käy-tössään monipuolisesti sekä työnjohtovallan että palkitsemis- ja pakkovallan keinoja.

Tämä saattaa viitata siihen, ettei työnjohtajilla välttämättä ole todellisia keinoja vaikut-taa työnjakoon, minkä vuoksi juuri he kokevat toimimattoman työnjaon aiheuttavan kiirettä.

6 TYÖHYVINVOINTIIN YHTEYDESSÄ OLEVAT TEKIJÄT

JD-R-mallin (kts. Schaufeli & Bakker 2004) ja aiempien tutkimusten perusteella aika-paineen oletettiin olevan positiivisesti yhteydessä työn psyykkiseen kuormittavuuteen ja psyykkiseen oireiluun, sekä negatiivisesti yhteydessä työtyytyväisyyteen. Työn itsenäi-syydellä ja vaikutusmahdollisuuksilla odotettiin aiempien tutkimusten perusteella ole-van positiivinen yhteys työtyytyväisyyteen ja myönteisiin hyvinvoinnin kokemuksiin.

Työnjohtovallan sekä palkitsemis- ja pakkovallan odotettiin toimivan ennemmin työn voimavaroina, kuin työn vaatimuksina, sillä aiemmissa tutkimuksissa ylemmän tason johtajien työhyvinvointi on ollut alemman tason johtajia parempaa. Työhyvinvoinnin osatekijöiden odotettiin olevan yhteydessä toisiinsa siten, että työn psyykkinen kuormit-tavuus on positiivisessa yhteydessä psyykkiseen oireiluun ja työtyytyväisyys vastaavasti myönteisiin hyvinvoinnin kokemuksiin. Lisäksi oletettiin JDR-mallin energiapolun mu-kaisesti, että aikapaineen yhteys psyykkiseen oireiluun toteutuu ensisijaisesti työn psyykkisen kuormittavuuden välityksellä. Samoin työn itsenäisyyden, vaikutusmahdol-lisuuksien, työnjohtovallan sekä palkitsemis- ja pakkovallan odotettiin tässä ehdotetun tyytyväisyyspolun mukaisesti olevan yhteydessä myönteisiin hyvinvoinnin kokemuksiin vahvemmin työtyytyväisyyden välityksellä kuin suoraan.

Muuttujien välisiä korrelaatioita tarkasteltiin kaikkien palkansaajien tasolla sekä vastaa-jaryhmissä - johtajat, työnjohtajat ja muut palkansaajat. Näin saatiin selvitettyä, häviää-kö jokin yhteys kun asema on kontrolloitu, toisin sanoen selittäähäviää-kö asema muuttujien välisen yhteyden. Muuttujien väliset korrelaatiot eri tasoilla on esitetty taulukoissa 9 ja 10. Analyysissä muuttujien välillä katsottiin olevan yhteys, jos korrelaatiokertoimen itseisarvo on suuruudeltaan vähintään 0.15, mutta 0.15 - 0.20 suuruista korrelaatiota pidettiin kuitenkin heikkona. Yhteydet, jotka eivät ole tilastollisesti merkitseviä, jäivät kokonaan huomiotta.