Tutkimustulosten arviointia

6.1.1 Liikuntatottumukset

Kyselyyn vastanneet olivat aktiivisia liikkujia, ja ulko- ja luontoliikunta olivat osallistujien keskuudessa huomattavasti sisäliikuntaa suositumpia. Ulkona liikkui kesäisin vähintään kolme kertaa viikossa yli puolet vastaajista, ja luonnossakin noin puolet vastaajista, eivätkä liikkumistottumukset muuttuneet paljon talviaikaan. Sisäliikuntaa harrasti talviaikaan noin viidennes vastaajista ja kesäaikaan vielä harvempi vastaajista. Kyselyyn oli valikoitunut aiheesta kiinnostuneita vastaajia, mutta aiemmissakin tutkimuksissa on havaittu, että luontoliikuntaan osallistutaan paremmin kuin sisäliikuntaan (Thompson ym. 2011; Gladwell ym. 2013; Mitchell 2013; Calogiuri ym. 2016) ja aikomus jatkaa luonnossa liikkumista on suurempi kuin jatkaa sisäliikuntaa (Focht 2009). Tyrväisen ym. (2007) tutkimuksessa jopa kolmannes kävi päivittäin viheralueilla kesäaikaan, ja yli 80 % vastaajista vähintään 2-3 kertaa viikossa, ja samoin kuin tässä tutkimuksessa myöskään Tyrväisen tutkimuksessa talvi ei vähentänyt merkitsevästi luontovierailujen määrää.

Lähes kaikki vastaajat ilmoittivat harrastavansa lenkkeilyä, ja lenkkeilyä harrastamattomista neljästä ihmisestäkin kaikki joko patikoivat tai liikkuivat metsässä esimerkiksi marjastaen ja sienestäen. Alle puolet vastaajista harrasti erilaista lihaskuntoharjoittelua. Vastaajilla oli paljon muitakin liikunnan lajeja ja tapoja, ja liikunnan teho vaihteli rauhallisesta reippaaseen ja rasittavaan. Suurin osa vastaajista kävi myös retkeilemässä tai vaelluksilla, joiden kesto oli keskimäärin vuorokauden pituinen. Liikkuminen retkillä kesti tavanomaisesti 2-4 tuntia päivässä ja päivämatka oli pisimmillään 14 kilometriä. Tällaisia retkiä on helppo toteuttaa ilman suurempia valmisteluja lähiympäristöjen retkeilyreiteillä, joissa on usein myös nuotiopaikkoja ja laavuja taukoja varten tai retken määränpäänä. Pidemmät vaellukset vaativat työssäkäyviltä useamman vapaapäivän ja huolellista suunnittelua, mutta lyhemmille päiväretkille pääsee säännöllisesti vaikka viikoittain, mikä on omiaan pitämään huolta fyysisestä ja henkisestä hyvinvoinnista.

6.1.2 Henkinen hyvinvointi

Lähes kaikki tutkimukseen vastanneet pitivät liikunnan merkitystä melko tärkeänä tai erittäin tärkeänä henkiselle hyvinvoinnille. Myös lukuisissa muissa tutkimuksissa liikunnan (Asztalos ym.

2009; Hamer ym. 2009; Valtonen ym. 2009; Asztalos ym. 2010; Kim ym. 2012; Vuori ym. 2013;

Richards ym. 2015) ja luontoliikunnan (Pretty ym. 2007; Barton ym. 2009; Barton ja Pretty 2010;

Thompson ym. 2011; Lee ym. 2014; Pasanen ym. 2014; Budruk ja Lee 2016) on todettu parantavan henkistä hyvinvointia, itsetuntoa ja mielialoja. Selittäviä tekijöitä luontoliikunnan positiivisille hyvinvointivaikutuksille on haettu tutkimuksissa muun muassa fyysisen aktiivisuuden lisääntymisen, sosiaalisuuden lisääntymisen, arjen rutiinien rikkomisen sekä luontoympäristön ominaisuuksien kautta (Grinde ja Patil 2009). Koska tässä tutkimuksessa oli suunnitelmana jakaa osallistujat liikkumistottumusten mukaisesti luonnossa liikkuvien ryhmään ja verrokkiryhmään, kysymys oli aseteltu ainoastaan liikunnan tärkeydestä henkiselle hyvinvoinnille, eikä spesifisti juuri luonnossa tapahtuvan liikunnan tärkeyttä henkiselle hyvinvoinnille kysytty erikseen. Luontoliikunnan suuren suosion vuoksi osallistujien jakaminen ryhmiin ei kuitenkaan toteutunut.

Osallistujien mielialojen osalta negatiiviset tuntemukset vaihtelivat 1,2–2,4 keskiarvopisteen välillä.

Nämä tulokset ovat melko samankaltaiset tulokset kuin Shachamin (1983) vertailevassa tutkimuksessa, jossa syöpäpotilailla osallistujien keskimääräiset pisteet olivat masentuneisuudessa 1,2, vihaisuudessa 0,7, ahdistuneisuudessa 1,4, hämmentyneisyydessä 1,0 ja väsyneisyydessä 1,7.

Energisyyden tuntemus (15,7 vs. 1,3) ja mielialan häiriö (-7,2 vs. 4,6) sen sijaan erosivat tutkimusten välillä niin, että Shachamin (1983) tutkimuksessa energisyyden tuntemus oli huomattavasti alhaisempi ja mielialan häiriö korkeampi. Tämä johtuu luultavasti siitä, että tässä tutkimuksessa osallistujat olivat työssäkäyviä ihmisiä, joiden terveydentila oli luultavimmin melko hyvä, kun taas Shachamin (1983) tutkimuksessa osallistujat olivat syöpäpotilaita. Terveillä ihmisillä tehdyissä tutkimuksissa on käytetty lukuisia erilaisia POMS-kyselyn versioita (26 kysymystä – 65 kysymystä) ja myös laskutavat vaihtelevat tutkimuksissa (asteikolla 0-4 tai 1-5, ”T-score”), joten vertailukohtaa oli vaikea löytää aiemmista tutkimuksista.

6.1.3 Liikkumiseen liittyvien tekijöiden merkitys

Liikkumisympäristöt ja liikkuminen itsessään

Osallistujien vastauksista oli nähtävissä, että luontoympäristöjä ja liikkumista itsessään arvostettiin.

Luontoympäristöjen tärkeys liikkumisympäristöinä vaihteli 64,0–83,6 % välillä, ja esimerkiksi Tyrväisen ym. (2007) tutkimuksessa havaittiin, että itä-helsinkiläiset pitivät vihreitä alueita erittäin tärkeinä (80 %) tai kohtuullisen tärkeinä (17 %), mikä on yhteneväinen tämän kyselyn vastausten kanssa. Liikkumista piti melko tärkeänä tai erittäin tärkeänä lähes kaikki vastaajista. Voidaankin

ajatella, että osallistujien motivaatio liikkumiseen on ollut sisäsyntyistä, ja liikkumisen kokeminen hyödylliseksi hyvinvoinnille saa kiintymään paremmin myös liikkumisympäristöön (Sansone ja Thoman 2006; Budruk ja Lee 2016). Bain ym. (2013) mukaan puistojen kokeminen hyödyllisiksi ja ympäristön laatu olivat yhteydessä muun muassa suurempaan fyysisen aktiivisuuden määrään ja puistossa tapahtuvaan liikuntaan. Tätä voisi hyödyntää muun muassa tiedottamalla laajasti luonnossa liikkumisen positiivisista vaikutuksista hyvinvointiin sekä järjestämällä tapahtumia, joissa ihmisiä houkutellaan luontoon kokemaan henkilökohtaisesti, miltä luontoympäristön vaikutukset kehossa ja mielessä tuntuvat. Parhaassa tapauksessa myös luontoyhteys voimistuisi ja luonnossa liikkumisesta tulisi säännöllinen hyvinvointia ylläpitävä tapa.

Liikkumisympäristön visuaalisuus ja esteettisyys

Liikkumisympäristön esteettisyys, vihreys ja kasvillisuus sekä vesi olivat melko tärkeitä tai erittäin tärkeitä suurimmalle osalle vastaajista. Tämä vahvistaa osaltaan hypoteesia siitä, että luonnon elementtejä arvostetaan, niitä pidetään visuaalisesti miellyttävinä ja kiinnostavina sekä elvyttävinä ja ne ovat tärkeitä myös liikkumisympäristöissä. Ihminen reagoi eri tavalla visuaalisiin havaintoihin luontoympäristöstä kuin kaupunkiympäristöstä (Grinde ja Patil 2009). Ihminen on evolutiivisesti sopeutunut hakeutumaan kasvillisuuden ja veden läheisyyteen, ja luonto koetaan esteettiseksi, mielihyvää tuottavaksi maisemaksi (Irons 1998; Grinde ja Patil 2009; Annerstedt ja Währborg 2011).

Tarkkaavaisuuden elpymisen teorian mukaan miellyttävä luontoympäristö auttaa elpymään muun muassa tarjoamalla kiehtovia mutta pehmeitä huomion kohteita (Kaplan 1995), ja psykoevolutiivisen teorian mukaan positiivinen kiinnostus maisemiin herää nopeasti ja tiedostamatta syrjäyttäen negatiiviset tuntemukset (Hartig ym. 2010). Psykoevolutiivisen teorian mukaan parhaita elvyttäviä maisemia ovat miellyttävät, tyynnyttävät ja vain vähän tai kohtalaisesti kiinnostusta herättävät maisemat. Tällaisia ympäristöt sisältävät yleensä laajoja alueita, suuria syvyysvaikutelmia sekä kasvillisuutta, kukkia ja vettä (Hartig ym. 2010). Myös Bartonin ja Prettyn (2010) tutkimuksessa henkinen hyvinvointi lisääntyi kaikissa luontoympäristöissä, kuitenkin eniten veden läheisyydessä liikuttaessa.

Liikkumisen tavoitteet

Tutkimuksessa fyysinen ja henkinen hyvinvointi, kunnon kohentuminen, virkistyminen ja elpyminen sekä rentoutuminen olivat melko tärkeitä tai erittäin tärkeitä lähes kaikille vastaajista.

Kokemuksellisuus ja elämyksellisyys olivat myös tärkeitä suurimmalle osalle vastaajista. Tämä

kertoo selvästi, että liikkumista pidetään tärkeänä tekijänä oman hyvinvoinnin ylläpitämisessä ja kohentamisessa. Nämä tulokset ovat liikkumisen tavoitteiden osalta hyvin yhteneväisiä aiempien selvitysten kanssa. Vuoren ym. (2013) mukaan suomalaiset liikkuvat terveyden, kunnon, rentoutumisen ja virkistymisen takia. Muita syitä ovat muun muassa liikunnasta saadut elämykset ja uusien taitojen oppiminen (Vuori ym. 2013). Tässä kyselyssä lähes kaikki vastaajat pitivät hetkellistä irtautumista arjesta tärkeänä tavoitteena liikkumiselle, ja tarkkaavaisuuden elpymisen teorian mukaan miellyttävä luontoympäristö auttaa elpymään muun muassa tarjoamalla mahdollisuuden irtautua jokapäiväisen elämän tilanteista ja haasteista (Kaplan 1995). Tässä kyselyssä liikkumiseen liittyviä taitoja piti melko tärkeinä tai erittäin tärkeinä kuitenkin vain noin kolmasosa vastaajista.

Sosiaaliset tekijät

Yksin liikkuminen oli tutkimuksessa melko tärkeää tai erittäin tärkeää suurelle osalle vastaajista, mikä tukee aiempia tutkimustuloksia yksin olon merkityksestä henkisen hyvinvoinnin lisääntymiselle luontoympäristössä ja erityisesti mielipaikassa (Korpela ym. 2001; Korpela ja Ylén 2007; Milligan ja Bingley 2007; Korpela ym. 2008; Korpela ym. 2010; Korpela ym. 2014). Liikkumisen tavoitteiden ollessa elpymiseen ja virkistymiseen sekä arjesta irtautumiseen liittyviä, onkin luontevaa että liikkuminen on tärkeää juuri yksin tai läheisten kanssa, ei niinkään isommassa ryhmässä ja vieraampien ihmisten kesken. Vaikka tässä tutkimuksessa ei havaittu eroja sukupuolten ja liikkumiseen liittyvien sosiaalisten tekijöiden välillä, aiemmat tutkimustulokset viittaisivat siihen, että sosiaaliset tekijät saattavat olla naisilla merkittävämmässä asemassa kuin miehillä (Stafford ym.

2005; Poortinga ym. 2007).

Liikkumiskäyttäytymiseen liittyvät muut tekijät

Liikuntakäyttäytymiseen liittyvistä tekijöistä vuodenaika, sää ja pimeys olivat melko tärkeitä tai erittäin tärkeitä tekijöitä hieman alle puolelle vastaajista. Tämä tukee Vuoren ym. (2013) kuvaamia ulkoilun esteitä, joita ovat muun muassa huono sää tai keli sekä pimeys. Osallistujien liikuntatottumuksista havaittiin, että luonnossa ja ulkona liikkui talvella lähes yhtä moni vastaajista kuin kesälläkin. Ulkona vähintään 3 kertaa viikossa liikkui kesällä hieman yli puolet ja talvella hieman alle puolet vastaajista, ja luonnossa vähintään kolme kertaa viikossa liikkui kesällä hieman alle puolet ja talvella noin kolmannes vastaajista, joten talvi ei näytä pudottavan liikunnan määriä merkitsevästi. Lähes kaikki osallistujat harrastivat lenkkeilyä, mutta osa harrasti myös varsinaisia talvilajeja, kuten hiihtoa ja laskettelua. Tulosten perusteella voisikin todeta, että vuodenaikojen ja

sään vaihteluilla on pientä, mutta ei ratkaisevaa merkitystä ihmisten käyttäytymiseen, ja luonnossa ja ulkona viihtyvät ihmiset ovat taipuvaisia harrastamaan ulkoilmassa olosuhteista riippumatta.

Liikkumispaikan saavutettavuus

Liikkumispaikan sijainti asuinkunnan alueella ja helpot kulkuyhteydet olivat melko tärkeitä tai erittäin tärkeitä hieman yli puolelle tämän tutkimuksen vastaajista. Tyrväisen ym. (2007) tutkimuksen mukaan läheinen sijainti mahdollisti sen, että ihmiset muodostivat merkityksiä kohteelle kulttuurinsa ja henkilökohtaisten kokemustensa perusteella; Colesin ja Busseyn (2000) mukaan alueen piti sijaita 5-10 minuutin kävelymatkan päässä kodista. Myös mielipaikoille yhteistä oli yleensä helppo saavutettavuus ja läheinen sijainti (Korpela ym. 2010). Lisäksi luonnossa liikkumisen motivaatiot ja tavoitteet voivat vaihdella etäisyyden mukaan. Luontoreitin lähellä asuvilla ihmisillä korostuivat terveyteen ja hyvinvointiin liittyvät tekijät, kun taas kauempaa tulevia kiehtoivat hyvinvointivaikutusten sijaan ensisijaisesti ympäristöön tutustuminen ja luonnollisemmat sekä rauhallisemmat ympäristöt. (Kil ym. 2015). Koska liikkumisen tavoitteet liittyivät tässä tutkimuksessa vastaajilla ensisijaisesti hyvinvointiin ja hieman harvemmalla kokemuksellisuuteen ja elämyksellisyyteen, tulokset vaikuttaisivat olevan samankaltaisia Kilin ym. (2015) tutkimuksen havaintojen kanssa.

Tässä kyselyssä liikkumispaikan saavutettavuuden osalta julkisia kulkuvälineitä piti melko tärkeänä tai erittäin tärkeänä vain muutama vastaajista, mikä viittaisi siihen, että suomalaiset aikuiset eivät juurikaan tarvitse julkisia kulkuvälineitä lähteäkseen liikkumaan.

6.1.4 Sukupuolierot liikuntatottumuksissa, henkisessä hyvinvoinnissa ja liikkumiseen liittyvien tekijöiden merkityksessä

Sukupuolten välisiä eroja luontoympäristön ja luontoliikunnan vaikutuksissa on tutkittu todella vähän. Tässä tutkimuksessa turvallisuus oli naisille tärkeämpää kuin miehille. Aiemmissa tutkimuksissa koettuun turvallisuuden tunteeseen liittyvät tulokset ovat olleet ristiriitaisia sukupuolten välillä. Cohenin ym. (2007) tutkimuksessa ei havaittu eroja sukupuolten välillä, mutta Kavanaghin ym. (2006) tutkimuksessa naisilla oli parempi koettu terveys, jos asuinalue koettiin turvalliseksi, ja koettu terveys myös parani asuinympäristön turvallisuuden parantuessa. Miehillä vastaavaa yhteyttä ei havaittu. Koska tässä tutkimuksessa käytetty kyselylomake oli strukturoitu, epäselväksi jäi mistä turvallisuuden tunne vastaajilla muodostui. Voisi ajatella, että esimerkiksi

valaisemattomat puistot asutusten laitamilla eivät ole naisista yhtä turvallisia ja houkuttelevia pimeään aikaan, ja myöskin retkeilyyn liittyvät taidot, kuten suunnistaminen, tulen teko ja leiriytyminen, voivat olla vieraampia asioita naisille kuin miehille.

Tämän tutkimuksen tulosten mukaan miehet näyttäisivät liikkuvan retkeillessään pidempiä aikoja (tuntia päivässä) kuin naiset, mutta päivässä kuljettu matka kilometreissä ei sen sijaan eronnut tilastollisesti merkitsevästi sukupuolten välillä. Syynä tähän voi olla esimerkiksi se, että miehet pitävät enemmän tai pidempiä taukoja retkeillessään kuin naiset, tai että he etenevät rauhallisempaa vauhtia. Toisaalta ainakaan jälkimmäinen ajatus ei ole yhteneväinen niiden tutkimustulosten kanssa, joissa todettiin miesten liikkuneen puistoissa rasittavalla tasolla jopa lähes kaksi kertaa useammin kuin naiset (Cohen ym. 2007; Evenson ym. 2016). Ching-huan ym. (2005) tutkimuksessa ei havaittu sukupuolieroja puistoissa vierailun tyypin tai koettujen hyötyjen välillä, mutta naiset arvostivat miehiä enemmän perinteisiä puistomaisemia ja helppoja kulkuyhteyksiä.

Tutkimuksessa havaittiin, että miehet pitivät sisäliikuntapaikkoja keskimäärin hieman tärkeämpinä kuin naiset. Tämä voisi johtua esimerkiksi siitä, että miehet saattavat harrastaa useammin erilaisia joukkue- ja pallopelejä sekä kuntosalilla tapahtuvaa harjoittelua kuin naiset. Useimmat tähän tutkimukseen osallistuneet miehet vastasivatkin harrastavansa jotain joukkuepeliä, kuten salibandya, ja/tai käyvänsä kuntosalilla.