2. ERON JÄLKEINEN VAINO SUKUPUOLISTUNEENA VÄKIVALTANA
3.4 Tutkimuksen eettisyyden ja tutkijaposition arvionti
Tieteellinen tutkimus velvoittaa tutkijoita noudattamaan yleisiä tutkimuksen teon eettisiä periaatteita, joiden toteutumista omassa tutkimuksessani käsittelen tässä kappaleessa.
Hirsjärven ym. (1997, 26) mukaan myös yliopistojen opiskelijoita koskevat vaatimukset tiedon käytöstä ja seurauksista yhteiskunnalle. Ainoastaan tiedeyhteisölle asetettujen yleisten eettisten periaatteiden mukaisesti toteutettu tutkimus voi olla luotettavaa ja sen tulokset uskottavia (TENK 2012, 6). Tutkimuksen teon eettiset periaatteet kulkivat mukana koko tutkimusprosessin läpi aina aiheen valinnasta tutkimustulosten raportointiin. Tutkijana sitouduin rehellisyyteen, huolellisuuteen ja tarkkuuteen tutkimuksen teon kaikissa vaiheissa.
Tutkimusprosessissa pyrin avoimuuteen kirjoittamalla lukijalle näkyviin tekemieni valintojen perustelut ja tuomalla esiin tutkimuseettiset periaatteet tutkimukseen osallistuneille.
Tutkimukseen osallistumisen tulee aina olla vapaaehtoista, eikä siitä saa koitua osallistujille mitään haitallisia seurauksia. Eettisyyden noudattaminen on aina edellytyksenä tutkimustyössä, mutta sen vaatimus korostuu tutkimusaiheen ollessa arkaluontoinen. Väkivaltaa ja erityisesti
eron jälkeistä vainoa koskevassa tutkimuksessa on oltava erityisen tarkkana tutkittavien anonyymisyyden säilyttämisessä esimerkiksi siten, ettei valmiissa raportissa käytetyistä otteista ole tunnistettavissa vastaajia. Osalla heistä voi olla vielä vaino mukana elämässään ja tällöin on vaarana, että heille koituisi ongelmia heidän tietojensa vuotaessa vainoajalle.
Tutkimusraportissa olin huolellinen anonymiteetin säilyttämisessä siten, että valikoimani lainaukset olivat lyhyitä, eikä niistä pystynyt tunnistamaan kertojaa. Vältin erikoisempien mainintojen ottamista mukaan raporttiin samasta syystä. Liian tarkasta ja pidemmältä aikaväliltä kertovasta kertomuksesta lukija olisi voinut kyetä tunnistamaan kertojan. Toin osallistujille jo tutkimuspyynnössä esiin anonymiteetin säilymisen, sillä tämä oli mielestäni kaikkein tärkein huomioitava asia tässä tutkimuksessa.
Kohtelin tutkimukseen osallistujia kunnioittavasti ja mielestäni tämä välittyy heidän kertomustensa analyysistä. Tutkija ei saa käsitellä osallistujien kertomuksia vähätellen tai loukkaavaan sävyyn. Tutkimusta varten kerättyjen aineistojen säilyttämisessä noudatin huolellisuutta, eivätkä ne joutuneet ulkopuolisten nähtäville. Aineistojen käsittelystä, tarkoituksesta ja hävittämisestä kerroin tutkimukseen osallistuneille kyselylomakkeen saatteessa. Aineistoa lupasin käyttää ainoastaan tutkimuskäyttöön. (Hirsjärvi ym. 1997, 26–27.) Sosiaalisen median käyttö aineistonkeruukanavana toi myös tutkimuksen tekoon minulle uudenlaisia, nimenomaan eettisestä näkökulmasta pohdittavia kysymyksiä. Sosiaalisen median kanavilla on aina mahdollista keskustelun eskaloituminen asiattomuuksiin tai ainakin sen syrjäytyminen aiheesta sivuraiteille. Pahin seuraus olisi ollut eron jälkeisen vainon uhrien kokemusten vähättely tai heidän loukkaamisensa. Facebookissa käyttäjät esiintyvät omalla nimellään, joten omien kokemusten kirjoittaminen tutkimuskutsujeni alle olisi ollut mahdollista näin halutessaan. Tässä olisi ollut myös riskinä, että mahdollisesti yhä uhrien sosiaalista mediaa seuraavia vainoajia olisi osallistunut mukaan keskustelun seuraajiin. Yksityisyyden ja julkisuuden raja on toisinaan sosiaalisessa mediassa häilyvä, mutta onneksi tämän tutkimusaiheen kohdalla keskustelu ei julkisesti alkanut. Pyrin myös minimoimaan riskejä omalla toiminnallani. Päädyin julkaisemaan tutkimuskutsuja vain itselleni tuttuihin ryhmiin, joissa keskustelu on aiemmin pysynyt asiallisena. Tässä tapauksessa julkaisujeni alle tuli ainoastaan positiivista kommentointia ja ilmoituksia kyselyyn osallistumisesta, muttei niinkään keskustelua aiheesta. Tämä olikin mielestäni aiheen arkaluontoisuuden ja tutkimukseen osallistuneiden anonymiteetin säilymisen kannalta parempi asia.
Eettisiin kysymyksiin kuuluu kiinteästi myös seuraavat raportointiin liittyvät asiat.
Tutkimuksessani noudatin tiedeyhteisön hyväksymiä eettisiä periaatteita kunnioittamalla muiden tutkijoiden tekemää työtä ja viittaamalla heidän julkaisuihinsa asianmukaisella tavalla.
(TENK 2012, 6). Yliopiston perusopiskelijoita ohjeistetaan viittaamiseen jo opintojen alusta saakka tieteellisen kirjoittamisen tärkeänä eettisenä velvoitteena. Lähdeviitteiden asianmukaisuus erottaa oman tekstin lainatusta ja viittaaminen tieteelliseen tutkimukseen tuo esiin luotettavuutta ja perehtyneisyyttä aihepiiriin. Hirsjärven ym. (1997, 27–28) mukaan raportointi ei saa olla harhaanjohtavaa, eikä tuloksia yleistetä perusteettomasti koskemaan laajempaa mittakaavaa. Tutkimuksessa käytetyt menetelmät on kirjoitettava kattavasti auki lukijalle.
Tutkimuksen luotettavuuden arvioimiseksi pohdin omaa suhdettani tutkimuksessa käsiteltävään ilmiöön. Tutkimuksen luotettavuuden kannalta on tärkeää, että lähestyin asiaa objektiivisesti ilman, että omat uskomukseni tai asenteeni olisivat määritelleet tutkimuksen aikana tekemiäni valintoja. (Eskola & Suoranta 1998, 5.) Yleensä ohjenuorena on välttää omaa elämää sivuavia aiheita. Tätä jouduin pohtimaan kohdallani huolellisesti etenkin sen suhteen, kuinka vakuutan lukijalle, etteivät omat aiemmat kokemukseni ole vaikuttaneet tutkimukseen.
Ajattelen, että varsinkin sosiaalialan tutkimusaiheiden kohdalla lienee varsin tavallista, että niistä on jo lähtökohtaisesti syntynyt jotain esioletuksia tai kokemuksia joko työ- tai yksityiselämän kautta. Omia kokemuksia voi olla, mutta niiden ei saa antaa vaikuttaa työssä tehtäviin ratkaisuihin. Sama pätee myös tutkijan velvollisuuksiin. Työntekijänä ja tutkijana etäisyyden ottaminen asiakkaiden tai tutkittavien tilanteisiin on suositeltavaa, jotta niitä kykenee käsittelemään objektiivisesti. Ammatillisuutta on tunnistaa itsessään sensitiivisten asiakaskohtaamisten tai tutkimusaiheiden herättämiä tunteita ja kyetä kriittisesti tarkastelemaan niiden vaikutuksia omaan toimintaan. Omasta etäisyydestäni ilmiöön kertoi se, ettei sen käsittely nostattanut erityisiä tunnereaktioita ja tunsin säilyttäneeni koko tutkimusprosessin ajan tutkimuksellisen etäisyyden sen tekoon. Omista kokemuksistani on kulunut jo riittävän pitkä aika, joten pystyin käyttämään vainokokemuksista saamaani tietoa tutkimuksen taustalla ymmärtääkseni ilmiön kokonaisuutta paremmin. Aiempi kiinnostuneisuus ja perehtyneisyys ilmiöön helpottivat etenkin teoriaosuuden koostamista, mutta en voi sanoa niiden helpottaneen tutkimustulosten saamisessa. Esteeksi tämän aiheen valinnalle olisi ollut kohdallani esimerkiksi se, että se olisi nostanut liikaa tunteita tai että minulla olisi ollut hyvin voimakkaita omista kokemuksistani aiheutuneita asenteita tai ennakkoluuloja, jotka olisivat voineet ohjailla tutkimuksen toteutusta ja saatuja tuloksia.
Tutkijana omat mielipiteeni ja aiemmat kokemukseni asiasta eivät ole tässä tutkimuksessa vaikuttaneet tekemiini valintoihin tai saamiini tutkimustuloksiin, sillä olen pohtinut ja arvioinut kriittisesti tekemiäni valintojani ja päätelmiä. Olen lähestynyt aineistoa avoimin mielin, pyrkien puhtaasti sitä kautta saamaan vastauksia tutkimuskysymyksiini. Tutkimuksen objektiivisuus syntyykin oman tutkimussuhteen ymmärtämisestä ja sen esille tuomisesta tutkimuksen raportoinnissa. Arkielämän kautta saaduista kokemuksista tutkimussuhde eroaa siinä, että tutkimuksessa kaikki voidaan kyseenalaistaa, eikä mikään ole itsestäänselvää. Kuten tämän tutkimuksen aineisto osoitti, ovat väkivallan kokemukset hyvin yksilökohtaisia ja subjektiivisia, joten niitä tulee myös lähestyä sellaisina, kunnioittaen jokaisen omaa kokemusta ja tietoa tilanteestaan. Samanlaiset tapahtumat voivat näyttäytyä eri ihmisille aivan eri tavoin ja niillä voi olla hyvin erilaisia seurauksia riippuen persoonasta.
Jos pohdin, mitä hyötyä omista aiemmista vainokokemuksistani on tälle tutkimukselleni ollut, liittyy se yleisesti ilmiön kokonaisuuden käsittämiseen ja siihen, että tästä aiheesta kysyminen ei tuntunut vaikealta. Yleisestä eettisestä ohjeesta välttää liian lähelle omaa elämää tulevia tutkimusaiheita olen osittain samaa mieltä. Omista kokemuksista on hyvä antaa kulua riittävästi aikaa, jotta tutkimusta ei peilaa liikaa omaan elämään ja kokemuksiin. Minulle omaa elämää sivuavan tutkimusaiheen valitseminen on merkinnyt myös sitä, että haluan omalla kohdallani edistää edes hitusen verran väkivaltaan liittyvän häpeän ja tabuluontoisuuden lieventymistä.
Toivoisin aiempaa enemmän myös sosiaalialan ammattilaisten tuovan rohkeasti esille omia kokemuksiaan ja tämän näkyvän myös tutkimuksessa enemmän. (TENK 2012.)