• Ei tuloksia

8 Tulosten esittely ja analyysi

8.1 Tulosten esittely

Esitän kyselytutkimuksen tuloksia tässä luvussa ensin kysymys kysymykseltä.

Lähden liikkeelle kysymyksestä numero kolme, koska se oli kyselytutkimukseni ensimmäinen varsinainen kysymys ansaintamallin hahmottamiseksi. Esitän Polun YouTube-yrittäjyyteen ja ansaintamallin hahmottamisen kyselytutkimuksen tulosten ja teoriaosion pohjalta tämän luvun osiossa 8.2 ja tämän luvun osiossa 8.3 tarkastelen kriittisesti sekä kyselytutkimukseni menetelmän valintaa, että tuloksia.

Kysymyksessä numero kolme (3) kysyin yrittäjiltä, kuinka YouTube-tienaaminen jakautuu heidän kanavallaan ja mistä asiakkuuksista he tienaavat eniten. Pyysin vastaajia laittamaan tienaamisen lähteet järjestykseen.

Vastauksissa nousi esille vain kaksi tapaa tienata. Kuvassa 9 esitetään, miten YouTube-tienaaminen jakautuu.

Kuva 9. Laadullisen kyselytutkimuksen pohjalta tehty kaavio YouTube-tienaamisen jakautumisesta.

Kuva 9 näyttää YouTube-ansainnan kaksi lähdettä: 1. kaupalliset yhteistyöt ja 2.

YouTube-kumppaniohjelman mainostulot. Kysymyksessä numero neljä (4) halusin halusin selvittää ovatko kaupalliset yhteistyöt se suurin tulonlähde tubettajille. Vaikka edellisessä kysymyksessä sain jo vastauksen tähän, niin kyselytutkimukseen vastaajat avasivat tätä aihetta vähän enemmän tässä kohdassa. Kolme vastaajaa viidestä tienasi eniten juuri kaupallisilla yhteistöillä.

Joo! Kaupallisista yhteistöitä maksetaan hyvin, koska vaikuttajamarkkinointi on erityisen vaikuttavaa (parasosiaalinen suhde seuraajien kanssa) ja tavoittaa erityisesti nuoria & nuoria aikuisia, joita voi olla muissa medioissa vaikeampi tavoittaa. (Vastaaja 1)

Ei välttämättä, riippuu ihan vaikuttajasta ja paljon hän tekee kaupallisia yhteistöitä. Suomessa CPM ei ole mikään super hyvä mikä laskee pelkkien mainostulojen määrää. Tällöin kaupallisten yhteistöiden tarvekin kasvaa. (Vastaaja 5)

CPM-lukema tarkoitti (cost per mille) lukemaa, joka on tuhannen näyttökerran hinta YouTube-kumppaniohjelman mainostuloissa. Tässä lisää ajatuksia kaupal-listen yhteistöiden mahdollisuudesta aloittavalle tubettajalle.

Kyllä todennäköisesti. Jos haluaa tienata youtuben omilla mainostuloilla, pitäisi olla erittäin aktiivinen videoiden tuottaja ja siihen lisäksi näiden videoiden tulisi saada myös näyttökertoja, josta tämä tulo koostuisi.

Suomessa tuhannen näyttökerran hinta itselläni taitaa tällä hetkellä olla 2,67 € joten jos haluaisin tienata 2670 € pelkillä mainostuloilla kuukaudessa, tulisi videoideni saada miljoona näyttökertaa. (Vastaaja 2) Kaupalliset yhteistyöt näkyvät näissä vastauksissa ensimmäisenä tapana ansaita YouTube-kanavalla. Myös vlogityyppisyys nostettiin esille näissä vastauksissa, juuri kaupallisiin yhteistöihin liittyen. “Uskon että vlogi-tyyppisissä videoissa on suuri ”engagement” ja kaupallinen viesti menee parhaiten perille”. (Vastaaja 3)

Kysymyksessä numero viisi (5) halusin syventyä kaupallisten yhteistöiden prosessiin vaiheittain ja ajallisesti. Vastausten perusteella suurin osa kaupallisista yhteistöistä syntyy niin, että yritykset ottavat joko suoraan yhteyttä tubettajaan tai yhteistyöehdotus tulee myyntitoimiston kautta tubettajalle. On myös tilanteita joissa tubettaja ottaa itse yhteyttä yrityksiin, mutta tätä näyttää tapahtuvan paljon harvemmin. Vastausten perusteella suomalaiset yritykset ovat

hyvin aktiivisia ottamaan yhteyttä tubettajiin kaupallisten yhteistöiden merkeissä.

Vastaajien mukaan kaupallinen yhteistyön prosessi etenee seuraavasti:

1) Yhteys asiakkaan kanssa

a) Useimmiten tubettajaan otetaan yhteyttä joko suoraan yrityksestä tai tubettajan käyttämän myyntitoimiston kautta. Joissakin tapauksissa tubettaja voi myös lähestyä yritystä. Tubettajat kutsuvat myyntitoimistoa myös verkosto-nimellä.

2) Ideointivaihe tubettajan ja yrityksen välillä. Tubettaja pyrkii siihen, että yritysyhteistyövideo olisi mahdollisimman luonteva tubettajan kanavalle.

3) Kun videon idea on syntynyt, niin tubettaja tekee tarjouksen yritykselle.

4) Tubettaja tuottaa sisällön kaupalliseen yhteistyöhön.

5) Tubettajan tekemä sisältö menee yritykselle tarkastukseen ja siihen voi tulla pieniä muutoksia tai sitten ei.

6) Tubettaja julkaisee sisällön kanavallaan

7) Tubettaja lähettää yritykselle raportoinnin kaupallisen yhteistyön numeroista.

Edellä esitetty kaupallisen yhteistyön prosessi vaihtelee ajallisesti. Sain vastauk-sista sellaisen käsityksen, että kaupallisen yhteistyön prosessi etenee kampan-jan, eli yrityksen aikataulun mukaan, ei tubettajan asettaman aikataulun mukaan:

“Monesti nämä kampanjat tulevat nopealla aikataululla ja tämä vaihe ei välttämättä kauaa kestä. Sanoisin että briiffin saamisen jälkeen video/materiaali toteutetaan yleensä melko nopeasti noin 1-2 viikkoa”. (Vastaaja 3) Toinen vas-taaja oli samaa mieltä: “Aikaa en voi valitettavasti määritellä mihinkään kohdalle sillä jokainen yhteistyö on yksilöllinen ja tästä johtuen osa kestää huomattavasti pidempään esimerkiksi pelkässä suunnittelu vaiheessa”. (Vastaaja 2)

Vastausten perusteella tubettajat käyttävät kaupallisten yhteistöiden koordinoinnissa paljon myyntitoimistoja, jotka tuovat tubettajille kaupallisia yhteistöitä. Kaupalliset yhteistyökumppanit voivat ottaa myös suoraan yhteyttä tubettajaan.

Ensimmäiset kaupalliset yhteistyöni sain sillä strategialla, että kasvatin kanavaani niin paljon, että minuun alettiin ottaa yhteyttä eri tahoilta.

Edelleen saan säännöllisesti yhteydenottoja ja jos yhteistyökumppani sopii kanavani luonteeseen, teen tarjouksen. (Vastaaja 4)

Kysymyksessä numero kuusi (6) halusin selvittää ovatko omat tuotteet- ja palvelut toiseksi suurin tulonlähde tubettajille. Kenelläkään viidestä vastaajasta ei ollut omia tuotteita ja palveluita myynnissä. Kaksi vastaajaa viidestä oli harkinnut omien tuotteiden myymistä.

Kysymyksessä numero seitsemän (7) halusin selvittää YouTube-kumppaniohjelman mainostulojen tilaa Suomessa. Miksi YouTube-kumppaniohjelman mainostulot vaikuttavat olevan pieniä Suomessa ja minkälaisena tubettajat näkevät YouTube-kumppaniohjelman mainostulojen tulevaisuuden. Kahdella vastaajalla YouTube-mainostulot olivat erittäin merkittävä osa tulorakenteesta. Vastauksissa annettiin kuitenkin monta näkökulmaa tähän kysymykseen. Yksi vastaaja totesi seuraavasti: ”Ne ovat minulle suurin tulonlähde. Veikkaan, että aika monelle muullekin ne ovat suurempi tulonlähde kuin mitä antavat ymmärtää”. (Vastaaja 4)

Vaikka YouTube-kumppaniohjelman mainostulot nähtiin tässä kyselytutkimuk-sessa toisena tapana ansaita, niin tässä tulonlähteessä nähtiin myös toivoa tule-vaisuuden näkökulmasta.

YouTube tekee aika paljon työtä, että saisi paremmin kohdennettuja mainoksia ja lisää sponsoreita, jonka myötä myös tekijöille tulisi mahdollisesti isompia ominaisuuksia. YouTube on kehittänyt paljon mainonnan optimointityökaluja ja niiden käyttöönotto on näkynyt myös omissa mainostuloissani. (Vastaaja 4)

Tämän kysymyksen kohdalla vastaukset kuulostivat samalta, mitä koin teoriaosion tutkimisessa. Vlogityyppiset tubettajat vaikuttavat tienaavan enem-män joko/tai mainostuloista tai kaupallisista yhteistöistä. Sekä teoriaosiossa että kyselytutkimuksen vastauksissa on ikään kuin kaksi kuppikuntaa mainostulojen ja kaupallisten yhteistöiden kannattamiseen.

Seuraava lainaus kyselytutkimuksen vastauksista selventää miksi YouTube-kumppaniohjelman mainostuloja pidetään epävakaampana tulonlähteenä.

”Suomessa näyttökerrat ovat sen verran pienempiä kuin kansainvälisesti, että niistä tulevilla mainostuloilla pystyy elämään vain ihan muutamat. Pitäisi tehdä paljon ja hyvänäyttökertaisia videoita.” (Vastaaja 1)

Kysymyksessä numero kahdeksan (8) selvitin mitä muutoksia tubettajat näkevät YouTubessa tulevaisuudessa. Esille nousi pidemmät yhteistyökumppanuudet.

“Uskon ja toivon että brändit kuin myös vaikuttajat hakevat enemmän ja enemmän pidempi aikaisempia kumppanuuksia sillä ne ovat paljon uskottavampia sekä kannattavampia molempien suuntaan”. (Vastaaja 2) Tämä vastaus tukee havaintoani siitä, että vlogityyppiset tubettajat luottavat enemmän kaupallisten yhteistöiden mahdollisuuksiin.

YouTube-kumppaniohjelman mainostulojen tulevaisuutta kohtaan oli myös kan-natusta: ”Suomessa ainakin maksettu tulo per mainos tulee nousemaan, ja mainostaminen siirtyy vielä enemmän sosiaaliseen mediaan. Tämä sitten nostaa kaupallisten yhteistöiden arvoa ja myyntiä”. (Vastaaja 5) Myös toinen tubettaja toivoi, että mainostulojen määrä kasvaisi tulevaisuudessa: ”Toivottavasti mainostulot kasvavat. Olisi hieno saada pidempiä yhteistöitä. Esimerkiksi vuosidiilejä. Omana haaveena olisi tehdä tubeen kunnollista sisältöä, siten että budjettia olisi käyttää myöskin tuotantoon”. (Vastaaja 3)

Viimeisessä kysymyksessä numero yhdeksän (9) kysyin neuvoja YouTube-yrittäjyyttä harkitsevalle. Kysyin myös ajatuksia tubettamisen tulevaisuudesta.

Vastauksissa käy ilmi, että tubettamisen suosio on kasvavaa. Tubettajat näkevät myös, että alalla on yhä vaikeampi tulla menestyneeksi. Myös sen oman markkinaraon pohtiminen nostetaan esille.

Tubettamisen suosio on kasvanut valtavasi viime aikoina. Kannattaa etsiä jokin tietty “niche” tai joku oma kulma siihen tubettamiseen. Enää ei tusinatubettamisella menesty ja samat vanhat haastevideot eivät välttämättä riitä. Pitää olla näkemystä tuossa hommassa ja intohimoa. Ei tämä mitään kaikista helpointa hommaa ole ja ikinä ei tähän kannata lähteä rahasta. (Vastaaja 3)

Vastauksissa nousee esille se ettei tubettamiseen ei pidä lähteä rahasta. Tulevia YouTube-yrittäjiä kannustetaan myös kärsivällisyyteen kanavan kasvattamisen kanssa matkalla kohti yrittäjyyttä.

Se täytyy muistaa ettei seuraajat tipu taivaalta vaan niiden eteen pitää tehdä työtä. Todennäköisesti jopa vuosia ennen kuin itse seuraajakunta alkaa löytämään kanavasi. (Vastaaja 2)

Vinkkeinä antaisin kulmakiviksi sen, että ole aito, tee itsellesi niitä videoita eikä muille. Mitä enemmän nautit siitä mitä teet, saa myös katsojat tämän käsityksen ja samaistuvat sinuun. Tällä tavoin myös saavutat kanavallesi juuri oikean kohdeyleisön joka nauttii samoista asioista kuin sinä ja pitävät sisällöstäsi, eli myös sinusta itsestäsi. Toinen vinkki on se että tämä vie aikaa niin kuin sanoin, asian kanssa pitää olla kärsivällinen jos tavoitteena on YouTube-yrittäjyys. Kolmas vinkki on olla aktiivinen. Mitä enemmän aktiivisempi on, sitä useammat löytävät kanavasi ja youtube myös ehdottaa sitä suosituksissa muille. (Vastaaja 2)

Myös toinen vastaaja pohti kärsivällisyyttä henkilöbrändin rakentamisen näkökulmasta. “Henkilöbrändin rakentaminen vie aikaa todella paljon, ja pitää luottaa siihen omaan juttuunsa sekä siihen että se toimii”. (Vastaaja 5)

YouTuben tulevaisuutta myös kyseenalaistettiin ja yksi vastaaja kertoi, että hän tekee enemmän sisältöä toisessa sosiaalisen median kanavassa. Sama vastaaja kannustaa myös muiden sosiaalisen median alustojen tekemistä YouTube-kanavan rinnalla. “Rohkeasti kannattaa yrittää ja tehdä just sellaista sisältöä kuin haluaa! Mutta neuvoisin laittamaan munia muihinkin koreihin kuin sinne, koska youtuben algoritmi on tällä hetkellä tosi epäkannustava”. (Vastaaja 1)

Olen todennut tässä opinnäytetyössä, että YouTube-yrittäjyys näyttäytyy monimutkaisena, mutta onko se sittenkään niin? “Youtube yrittäjyys on yrittämistä siinä missä muukin“. (Vastaaja 2)

Nämä kyselytutkimuksen vastaukset olivat avoimia ja varmaan tästä johtuen vastauksissa oli myös jonkun verran toistoa. Kyselytutkimuksen perusteella kaupallisten yhteistöiden osuus vaikuttaa ikään kuin ensimmäiseltä tavalta tienata vlogityyppisenä kanavana Suomessa, mutta YouTube-kumppaniohjelman mainostuloissa on myös iso mahdollisuus. Tärkeänä teemana nousee esille myös kysymys siitä, että kenelle ja miksi YouTube-videoita ylipäätänsä tehdään. YouTube-yrittäjäksi ei aleta sormia napsauttamalla.

YouTube-yrittäjyyttä pitää todella haluta, jos alalla aikoo menestyä. Vaikuttaa siltä, että kanavan markkinaraon löytyminen ja kanavan käytännön tekeminen ovat isossa roolissa YouTube-yrittäjyyden rakentuessa.