Tiede ja uskomukset kuvituksissa - Tieteen kuvittaminen

4. Tieteen kuvittaminen

4.3 Tiede ja uskomukset kuvituksissa

Eurooppalaiset 1500-luvun tähtikartat ovat osa pitkää tähtikarttojen jatkumoa, eivätkä niiden sisällölliset merkitykset rajoitu 1500-luvulle, vaan ne kantavat mukanaan vuosituhantisia perinteitä. Yksi tärkeimmistä tekijöistä eurooppalaisessa 1500-luvun tieteessä oli keskiajan arabialais-islamilainen tieteen perinne, joka tähtitieteen osalta nojasi 900-luvulla eläneiden Puhtauden veljien (Ikhwān Al-Ṣafā) kirjoituksiin. Puhtauden

170 Winter 1998, 56.

171 Winter 1998, 64.

veljien kuuluisassa teoksessa Encyclopaedia (Rasa'il Ikhwan al-safa', n. 950) kerrotaan tunnettujen seitsemän¹⁷² planeetan vastaavuuksista.¹⁷³ Brian Vickers käyttää vastaavuuksista termiä principle of equipollence (tasavoimaisuuden periaate): mikä tahansa joukko, joka sisältää yhtäläisen määrän asioita, on väistämättä yhteydessä toiseen saman määräiseen joukkoon.¹⁷⁴ Tasavoimaisuutta pidettiin vielä renessanssin aikana tieteellisenä seikkana, vaikka nykyään kutsuisimme sitä uskomukseksi, ja sillä oli valtava merkitys astrologiassa, joka taas oli hyvin merkityksellistä tähtikarttojen tekemisessä.

Maallisten yliopistojen synnyttyäkään tieteen ja astrologian välillä ei nähty ristiriitaa.

Taivaankappaleiden valta kaikkiin maallisiin asioihin nähtiin ennen muuta luonnonlakina, joka antaa ilmiöille niiden säännöllisyyden. Paracelcus (1493–1541) meni jopa niin pitkälle, että ehdotti ihmisten vaikuttavan taivaankappaleiden liikkeisiin eikä toisin päin, mistä tehtiin päätelmä, että mieli on materiaa vahvempi. Pelonsekainen kunnioitus taivaankappaleita kohtaan ei silti kadonnut. Tavanomainen oli Marsilio Ficinon kompromissimainen ajatus, jonka mukaan taivaankappaleet voivat vaikuttaa kehoon, mutta eivät sieluun. Ficinolle tällainen ajatus saattoi olla huojentava siksi, että hänen syntymänsä aikaan liittyi Saturnus, mikä olisi tuominnut hänet melankoliaan.¹⁷⁵ Lauri Ockenström on kirjoittanut paljon magiikan roolista renessanssiajalla ja tutkijoiden suhtautumisesta magiikkaan läpi vuosisatojen. Ockenström jakaa oppineen magian kirjallisen perinteen Benedek Lángin mallin mukaisesti neljään osaan: luonnonmagiaan, kuvamagiaan, rituaalimagiaan ja divinaatioon eli ennustamiseen. Luonnonmagia

172 Planeetoiksi miellettiin Merkurius, Venus, Mars, Jupiter, Saturnus, Kuu ja Aurinko. Sana ”planeetta”

tulee kreikankielisestä käsitteestä ”αστήρ πλανήτης”, joka tarkoittaa sananmukaisesti ”vaeltavaa tähteä”.

Nykyiseen Kansainvälisen tähtitieteellisen unionin (IAU) määritelmän mukaan planeetan täytyy muun muassa kiertää Aurinkoa, mikä poistaa listasta Auringon ja Kuun. Lisäksi myöhemmin on löydetty planeetat Uranus, Neptunus ja Pluto, joka tosin määriteltiin uudelleen kääpiöplaneetaksi vuonna 2006.

173 Planeetat vastaavat seitsemää luovaa voimaa, seitsemää henkistä aistia, seitsemää kehon elintä, seitsemää kehon aukkoa, maailman seitsemää maantieteellistä aluetta, seitsemää ihmisrotua jotka alueita asuttavat, seitsemää enkeliluokkaa, seitsemää kuukautta ihmissikiön elämässä, ihmisen elämän seitsemää vaihetta, seitsemää ihmisen luonteenpiirrettä ja seitsemää väriä. Vickers 1988, 268–270.

174 Vickers 1988, 268–270.

175 Seznec 1995 (1940), 57–60.

perustui ajatukseen siitä, että luonnon elementeillä on salaisia eli okkultteja ominaisuuksia, sekä ajatukseen siitä, että taivaankappaleilla on vaikutusta tapahtumiin Maan päällä. Kuvamagiassa oli sama ajatus, mutta voima oli kuvilla. Kuvan ja rituaalien avulla oli tarkoitus aikaansaada hyviä vaikutuksia taivaankappaleilta. Rituaalimagia tavoitteli asemaa oikeaoppisen uskonnon osa-alueena hyödyntämällä kristinuskon liturgisia elementtejä ja sakramentteja. Rituaalien avulla pyrittiin houkuttelemaan henkiolentoja tekemään palveluksia. Juutalaisella esoterismilla oli merkittävä rooli rituaalimagiassa. Divinaatio oli osin sulautunut osaksi kolmea ensimmäistä luokkaa, ja siinä oli ennustamisen sijaan useammin kyse salaisen tiedon hankkimisesta. Itsenäisiä teoksia kirjoitettiin esimerkiksi kädestäennustamisesta eli kiromantiasta.¹⁷⁶

Oppinutta magiaa, luonnontieteitä ja uskontoja yhdisti ajatus maailmankaikkeuden salaisista voimista. Taivaankappaleilla ajateltiin olevan yhteys ja vaikutus luonnon olentoihin. Nimikkotähtimerkkien lisäksi planeetoilla oli oma mineraali, metalli, eläin ja kasvi. Samaan Puhtauden veljien järjestelmää muistuttavaan nelijakoiseen vastaavuusjärjestelmään liittyivät ihmisen ruumiinnesteet ja temperamentit, ja vastaavuuksien perusteella esimerkiksi Venuksen mineraalia tai metallia käyttäessä sai planeetan luonteen mukaisia vaikutuksia, ja skorpionia esittävään talismaaniin saatiin voimia Skorpionin tähtikuviolta.¹⁷⁷

Kuvat olivat käytössä kaikissa oppineen magian ryhmissä, mutta eri ryhmissä painotettiin eri kuvatyyppejä, kuten symboleita, diagrammeja ja astrologiasia kuvia kuten personifikaatioita. Astrologiset kuvat jaettiin kolmeen ryhmään: näkyvien tähtikuvioiden toisintoihin, taivaankappaleiden personifikaatioihin ja symbolisiin merkkeihin. Kolmijaon tausta on keskiaikaisessa kuvitusperinteessä.¹⁷⁸

176 Ockenström 2015.

177 Ibid.

178 Ockenströmin mukaan Cornelius Agrippa jakoi 1500-luvun alussa magian kuvat neljään ryhmään, joista kolme on yllä mainitut astrologisten kuvien ryhmät ja yksi tavanomaisten kuvien ryhmä. Tavanomaiset kuvat toimivat ”analogisen suhteen pohjalta”. Astrologisten kuvien jako perustuu firenzeläisen uusplatonistin Marsilio Ficinon tekemään jaotteluun, jonka tausta on keskiajan kuvitusperinteessä.

Agrippa laajensi Ficinon kuvaluokkia. Ockenström 2015.

Luonnontieteilijät kaipasivat teoriaa kuvamagian taustalle, ja luonnonmagian yhteydessä alettiin puhua luonnollisista tai astronomisista kuvista. Uskottiin, että kuvat toimivat aineellisten ja muodollisten ominaisuuksiensa avulla, ja että ne olivat henkiolentojen ymmärtämää koodikieltä. Tietty astrologinen hetki oli tärkeä kuvan tekemisessä, ja usein kuvat yhdistettiin eläinradan merkkiä kuvaavaan pienoisveistokseen tai taivaankappaleen personifikaatioon. Useimmiten kuvien avulla toivottiin hyvyyttä omaan elämään, mutta toisinaan pyrkimyksenä oli vaikeuksien tuottamien vihollisille.¹⁷⁹

Ernst Gombrich uskoo, että asenteemme käyttämiämme sanoja ja kuvia kohtaan vaihtelevat sen mukaan, mikä on tietoisuutemme taso. Tunne-elämä saattaa hyväksyä asian, jonka hereillä oleva tietoisuus torjuisi, ja unissa vertauskuvallisen ja kirjaimellisen eroa ei edes tehdä. Gombrichin mielestä mielemme pimeimmissä syvyyksissä me kaikki uskomme kuvamagiaan.¹⁸⁰ Tästä Ockenströn jatkaa todeten, että 1980-luvun lopulla magia alettiin nähdä eri valossa kuin Gombrichin aikaan. Enää ei tarkasteltu

”primitiivistä magiaa” vaan oppinutta magiaa, joka oli yhteydessä luonnontieteisiin ja teorioihin, ja magian takaa pyrittiin löytämään johdonmukainen järjestelmä, joka täyttäisi ”älylliset minimikriteerit”.¹⁸¹ Ockenström pitääkin Gombrichin näkemyksiä vanhentuneina ja anakronistisina,¹⁸² ja argumentoi, että tutkimuksessa tulisi tyystin luopua magian ja kuvasymboliikan jaottelusta rationaaliseen ja irrationaaliseen, ja että esoteerista kuvastoa tulisi tarkastella visuaalisen kulttuurin ilmiönä sen sijaan, että sitä pidettäisiin selittymättömänä, irrationaalisena ilmiönä.¹⁸³ Ockenströmin kanssa olen ehdottomasti samaa mieltä siitä, että maagisten kuvien tutkimuksessa taidehistoriallinen näkökulma on jäänyt varsin vähäiseksi, ja että tutkimusta voisi olla jatkossa paljon enemmänkin.¹⁸⁴

179 Ockenström 2015.

180 Gombrich 1948, 169–188.

181 Ockenström 2014, 60.

182 Ockenström 2014, 90–91.

183 Ockenström 2014, 83.

184 Ockenström 2015.

65 4.4 Koonti tieteellisestä kuvittamisesta

Koska 1500-luvun tieteessä sekoittuivat nykynäkökulmasta tieto, uskomukset ja magiikka, 1500-luvun tähtikartat asettuvat helposti osaksi tieteellisen kuvituksen jatkumoa. On vain määriteltävä tiede aikansa mukaan eikä takerruttava siihen, miten tiede käsitetään nykyään. Toisaalta 1500-luvulla tiede asiana ei ollut samanlaisessa steriilissä lokerossa kuin nykyään, vain oppineet ihmiset olivat oppineita monella alalla.

Tiede perustui tiedon ohella mielipiteisiin ja vaikutusvaltaan; ne jotka olivat eri mieltä, olivat väärässä, vaikka myöhemmin olisi todettu toisin.

Kysymys tyylistä on monitahoinen, sillä tyylille ei ole yksiselitteistä määritelmää. 1500-luvun tähtikartat sisältävät yhtäältä tekijän oman tyylin ja toisaalta aikakauden tyylin, ja molemmissa on mukana edeltäjien tyylejä. Mikään kuva ei synny tyhjästä, eikä yksikään kuvantekijä voi olla ottamatta vaikutteita ympäristöstään – joko tietoisesti tai tiedostamatta. Syvällinen tyylien vertailu vaatisi tätä tutkielmaa laajempaa pohdintaa ja tutkimusta.

Lopulta keskustelu tieteen kuvittamisesta on vain yksi pyrkimys jakaa määritelmiä pienempiin ja pienempiin osiin. Das Technische Bild -projekti keskittyi nimenomaan luonnontieteiden, insinööritieteiden ja lääketieteen kuvitusten analysointiin, mutta jos jossain on kuvia, on mahdollista aloittaa taidehistoriallinen diskurssi. Jokaisessa kuvassa tehdään valintoja, ja jokaisen valinnan taustalla on jonkinlainen motiivi. Tieteellisten kuvitusten motiivit ovat toki yleensä hyvin erilaiset kuin esimerkiksi fiktion kuvittamisen, mutta lopulta päämäärä on sama: laajentaa ymmärrystä tekstin ulkopuolisin keinoin.

5. Johtopäätökset

Tässä luvussa vastaan johdannossa esittämiini kysymyksiin lukujen 2, 3 ja 4 perusteella.

Dürerin kartta asettuu osaksi tähtikartografian historiaa kantamalla mukanaan vuosituhantisia tähtikarttojen tekemisen perinteitä, jotka näkyvät kirjaimellisesti kartan kulmiin sommiteltuina merkittävinä tähtitieteen historian hahmoina. Lähimmät tyylilliset vaikutteet ovat wieniläisissä vuoden 1435 ja nürnbergiläisissä vuoden 1503 kartoissa. Dürerin kartta ei ole uniikki innovaatio, jonka keksiminen olisi muuttanut tähtikarttojen historian suunnan, mutta siinä on yhdistetty monia elementtejä, jotka

aiemmin oli toteutettu vain erillään. Tarkat asteikot ja linjat liitettynä mytologisiin ja astrologisiin kuvituksiin on kokonaisuus, jollaista ei ollut ennen tehty painetussa muodossa.

Kartan rahoitti keisari, joka uskoi astrologiaan ja kansanperinteeseen ja joka halusi todistaa sukunsa mahtia sekä valtakunnan sisällä että sen rajojen ulkopuolella – kartta oli siis tieteellisen tuotoksen lisäksi politiikan väline. Toisaalta Dürerille se oli harppaus yhdeksi keisarin luottotaiteilijoista, mikä vaikutti edistävästi hänen uraansa, joka toki oli jo valmiiksi varsin vakaa. Luultavasti kartan tilaustyöluonteen vuoksi sitä ei ole juurikaan esitelty Düreriä käsittelevissä kirjoissa, ja muutkin keisarin teettämät teokset, kuten sukupuu, ovat jääneet esimerkiksi raamatullisia aiheita käsitteleviä teoksia vähemmälle huomiolle.

Dürerin muuta tuotantoa tarkastellessa huomaa, että sekä tieteelliset kuvitukset että mytologioihin liittyvät ja vertauskuvalliset aiheet olivat hänelle tyypillisiä, eikä tähtikartan kuvitus siinä mielessä eroa hänen taiteellisesta linjastaan. Tähtikartta oli Dürerille kuitenkin tilaustyö, eikä hän todennäköisesti olisi itsenäisesti ryhtynyt tällaiseen projektiin, vaikka olikin myöhemmin innostunut juuri nürnbergiläisestä tähtitieteestä. Dürer oli kiinnostunut geometriasta ja perspektiivistä, mutta hän ei ollut matemaatikko, saati tähtitieteilijä.

Dürerin kartan vaikutus on selvästi nähtävissä myöhemmin ilmestyneissä kartoissa, aivan kuten kartografian historiasta kirjoittaneet ovat vuosikymmeniä toistelleet. Osa Honteruksen, Apianuksen ja Villa Farnesen kuvituksista on kuin suoraan Dürerin kartasta, vain toisen piirtäjän käsialalla tai toisella tekniikalla. Jos katsoo taivaalle etsiäkseen tähtikuvioita, löytää yksittäisiä pisteitä eikä ihmisiä, eläimiä, jumalia tai muita myyttisiä olentoja. Siten hahmot voisi kuvittaa karttoihin yhtä monella tavalla kuin kartantekijöitä on, mutta syystä tai toisesta piirtäjät ovat päättäneet seurata Dürerin jalanjäljissä. Selkeimpiä indikaattoreita tästä ovat Kaksosten, Kalojen, Vesimiehen, Neitsyen, Leijonan, Karhunvartijan, Lyyran, Härän, Pegasoksen ja Pienen hevosen kuvitukset. Ilman ilmiselvää muualta tulevaa syytä kaikissa kartoissa Kaksosilla on sama asento, Kaloja yhdistää nauha, Vesimies katsoo vasemmalle, Neitsyellä on siivet, Karhunvartijan katse on Isosta karhusta poispäin, Lyyra on soittimen ja linnun

yhdistelmä ja Härkä, Pegasos ja Pieni hevonen ilmaantuvat pilvestä. Perseuksen miekan käyrä muoto on myös seikka, joka yhdistää kuvituksia, mutta toisaalta jokaisen miekan kahva on hieman erilainen.

Honteruksen ja Apianuksen tapauksessa mallin ottaminen Düreriltä voi johtua siitä, että matemaatikoilla ja tähtitieteilijöillä ei välttämättä ole samanlaista taipumusta kuvien tekemiseen kuin kuvataiteilijalla. Ei voida kuitenkaan väittää, että Honterus ja Apianus olisivat tarvinneet Dürerin karttaa malliksi, sillä matemaattisuus ei millään lailla sulje pois kuvataiteellista kunnianhimoa. Luonnontieteilijän voi kuitenkin olla helpompi piirtää toisen tekemän kuvan perusteella kuin keksiä itse asentoja ja piirteitä taivaan hahmoille. Villa Farnesen suhteen tilanne on erilainen, koska kattomaalauksen on tiettävästi tehnyt taiteilija eikä luonnontieteilijä. Mallin ottaminen Villa Farneseen Düreriltä tai Apianukselta saattaakin kertoa kunnianosoituksesta kartantekijöitä kohtaan ja toisaalta olla viittaus historiaan – olihan Dürerin kartan ilmestymisestä kulunut jo vuosikymmeniä.

Sekä Dürerin, Honteruksen että Apianuksen kartat ovat luontevasti osa myös tieteen kuvittamisen historiaa. Astrologia on ollut osa tähtitiedettä, ja siksi astrologisten elementtien kuvaaminen kartassa ei ole ollut poikkeavaa. Kaikkien kolmen kartan lähtökohta on nimenomaan tiede, ei kuvitus tai edes horoskoopit. Kartoissa on taivaanekvaattorilinjoja, johdonmukaisia projektioita ja asteikkoja. Vaikka Villa Farnesen kartta ei ole samalla tavalla tieteellinen kuvitus, sekin pohjautuu tähtitieteellisiin havaintoihin ja tähtikartografiaan. Sen projektio on kuitenkin niin erikoinen, ettei siitä ole käyttökartaksi. Lisäksi se on kiinteä koriste-elementti rakennuksen sisällä, eikä siksikään sovellu esimerkiksi tähtien havainnointiin.

Tyylillisesti kaikki neljä karttaa lokeroituvat ensisijaisesti 1500-luvun kuviksi eikä yksittäisen tekijän tyylin edustajiksi. Toisaalta lähempi tarkastelu osoittaa, että vaikka 1500-luvulle tyypillisiä piirteitä on nähtävissä, kolmessa vertailtavassa kartassa on viitteitä Dürerin tyylistä. Dürerin kartan hahmojen asennot, attribuutit ja sommittelu paistavat karttojen kuvitusten takaa.

Jatkotutkimuksella voisi saada selville sen, kuinka laajalle Dürerin kartan vaikutus on yltänyt, ja toisaalta kuinka moni kartantekijä on välttynyt siltä. Onko olemassa tietty

alue, jolla Dürerin kartta on merkinnyt erityisen paljon, ja toisaalta onko jossain raja, jonka toisella puolen vaikuttajia ovat olleet jotkut aivan muut? Kolmen kartan perusteella ei voi vielä tehdä päätelmiä siitä, millainen Dürerin vaikutuspiiri on todella ollut, mutta niistä on nähtävissä se, missä Dürerin kartta on ollut merkityksellinen.

Lähteet ja kirjallisuus

Painamattomat lähteet

Lehtinen, Sakari, s.a. Tähtitaivaan tarinoita. Helsinki: Ursa.

Sähköiset lähteet

Ockenström, Lauri 2015. Magia ja taide keskiajalta ja uuden ajan alkuun – oppinut magia ja eurooppalainen kuvamaailma 1100–1600 magian tutkimusperinteen muutosten valossa. Tahiti 2/2015.

<http://tahiti.fi/02-2015/tieteelliset-artikkelit/magia-ja-taide-keskiajalta-ja-uuden- ajan-alkuun-oppinut-magia-ja-eurooppalainen-kuvamaailma-1100%E2%80%931600-magian-tutkimusperinteen-muutosten-valossa/#mag8> (22.2.2018).

Riikonen, Petri 2012. Anatomiaa rapukutsuille. Tiede 7/2012.

<https://www.tiede.fi/artikkeli/jutut/artikkelit/anatomiaa_rapukutsuille> (30.3.2018).

70 Siebenbürgen.de: Siedlungsgebiet.

<https://www.siebenbuerger.de/landler/informationen/siedlungsgebiet/> (10.4.2018).

Sotheby’s: Albrecht Dürer. Map of the northern sky; and map of the southern sky (B.

151, 152; M., HOLL. 260, 259).

<http://www.sothebys.com/en/auctions/ecatalogue/2011/old-master-modern-and-contemporary-prints-l11160/lot.16.html> (23.3.2018).

Tieteen termipankki: Tähdistö.

<http://www.tieteentermipankki.fi/wiki/Tähtitiede:tähdistö> (7.2.2018).

Ursa: Atsimuutti.

<http://www.ursa.fi/extra/kosmos/a/atsimuutti.html> (21.2.2019).

Ursa: Tähdistö.

<https://www.ursa.fi/extra/kosmos/t/tahdisto.html> (7.2.2018).

Painetut lähteet ja kirjallisuus

Allen, Richard Hinckley 1963 (1899). Star Names. Their Lore and Meaning. New York:

Dover Publications.

Anzelewsky, Fedja 1980. Dürer. Werk und Wirkung. Stuttgart: Electa/Klett-Cotta.

Ashcroft, Jeffrey 2017. Albrecht Dürer. Documentary biography. New Haven and London: Yale University Press.

August & Henning 2015. Chains of Representations. The Technical Image. A History of Styles in Scientific Imagery. Ed. Horst Bredekamp, Vera Dünkel & Birgit Schneider.

London: The University of Chicago Press, 70–73.

Bartrum, Giulia 1995. German Renaissance Prints 1490–1550. London: The British Museum Press.

Benecke, Gerhard 1982. Maximilian I (1459–1519) an analytical biography. London:

Routledge & Kegan Paul.

Bredekamp, Horst, Vera Dünkel & Birgit Schneider 2015. Introduction. The image: A cultural technology. A research program for a critical analysis of images. London: The University of Chicago Press, 1–7.

Bredekamp, Horst 2015. A History of Styles of Technical Imagery: Between Description and Interpretation. The Technical Image. A History of Styles in Scientific Imagery. Ed.

Horst Bredekamp, Vera Dünkel & Birgit Schneider. London: The University of Chicago Press, 18–31.

Brown, Basil 1932. Astronomical Atlases, Maps & Charts. An Historical & General Guide.

London: Search Publishing Company.

Bruhn, Matthias 2015. Beyond the Icons of Knowledge: Artistic Styles and the Art History of Scientific Imagery. The Technical Image. A History of Styles in Scientific Imagery. Ed.

Horst Bredekamp, Vera Dünkel & Birgit Schneider. London: The University of Chicago Press, 36–47.

Cartwright, William 2009. Art and Cartographic Communication. Cartography and Art.

Ed. William Cartwright, Georg Gartner & Antje Lehn. Berlin Heidelberg: Springer-Verlag, 9–22.

Coffin, David R. 1979. The Villa in the Life of Renaissance Rome. New Jersey: Princeton University Press.

Dahl, Edwad H. & Gauvin, Jean-François 2000. Sphæræ mundi. Early Globes at the Stewart Museum. Montreal: McGill-Queen’s University Press.

Darin, Hayton 2015. The Crown and the Cosmos: Astrology and the Politics of Maximilian I. Pittsburgh: University of Pittsburgh Press.

Dekker, Elly 2013. Illustrating the Phaenomena. Celestial Cartography in Antiquity and the Middle Ages. Oxford: Oxford University Press.

Dünkel, Vera 2015. Comparing Images. The Technical Image. A History of Styles in Scientific Imagery. Ed. Horst Bredekamp, Vera Dünkel & Birgit Schneider. London: The University of Chicago Press, 14–17.

Eichberger, Dagmar 1998. Naturalia and artefacta: Dürer’s nature drawings and early collecting. Dürer and his culture. Ed. Dagmar Eichberger & Charles Zika. Cambridge:

Cambridge University Press, 13–37.

Elkins, James 2008. Six Stories from the End of Representation. Stanford: Stanford University Press.

Fairbairn, David 2009. Rejecting Illusionism: Transforming Space into Maps and into Art.

Cartography and Art. Ed. William Cartwright, Georg Gartner & Antje Lehn. Berlin Heidelberg: Springer-Verlag, 23–34.

Friedman Herlihy, Anna 2007. Renaissance Star Charts. History of Cartography, Vol. 3, Cartography in the European Renaissance. Ed. David Woodward. Chicago: The University of Chicago Press.

Gaab, Hans 2015. Die Sterne über Nürnberg. Albrecht Dürer und seine Himmelskarten von 1515. Petersberg: Michael Imhof Verlag.

Gombrich, Ernst 1948. Icones Symbolicae: The Visual Image in Neo-Platonic Thought.

Journal of the Warburg and Courtald Institutes, Vol. 11, (1948), 163–192.

Goodman, Nelson 1985. The Languages of Art. An Approach to a theory of Symbols. 2^nd ed. Indianapolis: Hackett Publishing Company.

Hermerén, Göran 1975. Influence in Art and Literature. New Jersey: Princeton University Press.

Hess, Jacob 1967. On Some Celestial Maps and Globes of the Sixteenth Century. Journal of the Warburg and Courtauld Institutes, Vol. 30, 406–409.

Hoffmann, Rainer 2018. Im Glanze des Himmels: Putten-Motive im Werk Albrecht Dürers. Köln: Böhlau.

Hotakainen, Markus & Pekkola, Marko 2017. Acamarista Zubeneschamaliin. Tähdet ja avaruus 1/2017, 22–29.

Hutchison, Jane Campbell 1990. Albrecht Dürer. A Biography. Princeton: Princeton University Press.

Jones, Caroline A. & Galison, Peter (eds.) 1998. Picturing Science, Producing Art. New York: Routledge.

Kallio, Rakel 1998. Tyyli – taiteen näennäinen itsestäänselvyys. Katseen rajat.

Taidehistorian metodologiaa. Toim. Arja Elovirta ja Ville Lukkarinen. [Lahti]: Helsingin yliopiston Lahden tutkimus- ja koulutuskeskus, 59–76.

Kanas, Nick 2007. Star Maps. History, Artistry and Cartography. New York: Springer.

Kemp, Martin (ed.) 2000, Visualizations: The Nature Book of Art and Science. Berkeley:

University of California.

Koerner, Joseph Leo 1993. The moment of self-portraiture in German Renaissance art.

Chicago: The University of Chicago Press.

Kriz, Karel 2009. Are we Living in a Cartographic Illiterate Society?. Cartography and Art.

Ed. William Cartwright, Georg Gartner & Antje Lehn. Berlin Heidelberg: Springer-Verlag, 59–68.

Kunitzsch, Paul 1987. Peter Apian and Azophi – Arabic Constellations in Renaissance Astronomy. Journal for the History of Astronomy, Vol.18, no. 2/May, 117–124.

Labrot, Gérard 1970. Le palais Farnese de Caprarola. Essai de lecture. Paris: Éditions Klincksieck.

Lippincott, Kirsten 1990. Two Astrological Ceilings Reconsidered: The Sala di Galatea in the Villa Farnesina and the Sala del Mappamondo at Caprarola. Journal of the Warburg and Courtauld Institutes, Vol. 53, 185–207.

Markkanen, Tapio 2009. Paratiisista katsoen. Tähtitaivaan karttojen historiaa. Helsinki:

Ursa ry.

Ockenström, Lauri & Fält, Katja 2012. Ikonografia. Taidetta tutkimaan. Menetelmiä ja näkökulmia. Toim. Annika Waernerberg & Satu Kähkönen. Jyväskylä: Kampus kustannus, 189–208.

Ockenström, Lauri 2014. Talismaaneja, tulenliekkejä ja taivaallisen heijasteita. Marsilio Ficinon kuvamagian taustat ja hermeettinen perinne. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto.

Ogden, Daniel 2008. Perseus. Abingdon: Routledge.

Panofsky, Erwin 1955. The Life and Art of Albrecht Dürer. 4^th ed. New Jersey: Princeton University Press.

Partridge, Loren 1970. Vignola and the Villa Farnese at Caprarola – Part I. The Art Bulletin, Vol. 52, No. 1 (Mar.), s. 81–87.

Partridge, Loren 1995. The Room of Maps at Caprarola, 1573-75. The Art Bulletin, Vol.

77, No. 3 (Sep.), 413–444.

Quinlan-McGrath, Mary 1997. Caprarola's Sala della Cosmografia. Renaissance Quarterly, Vol. 50, No. 4 (Winter), s. 1045–1100.

Roman, John 2015. The Art of Illustrated Maps. A complete guide to creative mapmaking’s history, process and inspiration. Cincinnati: HOW Books.

Sánches Lorbach, Violeta & Dünkel, Vera 2015. Iconological Analysis. The Technical Image. A History of Styles in Scientific Imagery. Ed. Horst Bredekamp, Vera Dünkel &

Birgit Schneider. London: The University of Chicago Press, 32–34.

Schapiro, Meyer 1953. Style. Anthropology Today. An Encyclopedic Inventory. Ed. A. L.

Kroeber. Chicago: The University of Chicago Press, 287–312.

Schröder, Klaus Albrecht & Sternath, Marie Luise (her.) 2003. Albrecht Dürer. Wien:

Hatje Catz Verlag.

Scribner, Bob 1998. Ways of seeing in the age of Dürer. Dürer and his culture. Ed. Dagmar Eichberger & Charles Zika. Cambridge: Cambridge University Press, 93–117.

Sesti, Giuseppe Maria 1991. The Glorious Constellations. History and Mythology. New York: Harry N. Abrams, Inc, Publishers.

Seznec, Jean 1995 (1940). The Survival of the Pagan Gods: The Mythological Tradition and Its Place in Renaissance Humanism and Art. Transl. Barbara F. Sessions. 9^th pr.

Princeton New Jersey: Princeton University Press.

Smith, Jeffrey Chipps 2012. Dürer. London: Phaidon.

Vickers, Brian 1988. On the Function of Analogy in the Occult. Hermeticism and the Renaissance. Intellectual History and the Occult in Early Modern Europe. Ed. Ingrid Merkel & Allen G Debus. Washington: The Folger Shakespeare Library.

Voss, Julia 2007. Darwins Bilder: Ansichten der Evolutionstheorie 1837–1874. Frankfurt am Main: Fischer Taschenbuch Verlag.

Voss, Wilhelm 1943. Eine Himmelskarte vom Jahre 1503 mit dem Wahrzeichen des Wiener Poetenkollegiums als Vorlage Albrecht Dürers. Jahrbuch der Preußischen Kunstsammlungen, vol. 64, 89–150.

Warburg, Aby, Uwe Fleckner & Isabella Woldt 2012. Gesammelte Schriften:

Studienausgabe 2. Abt, Bd. 2. 2, Bilderreihen Und Ausstellungen. Berlin: Akademie Verlag.

Warner, Deborah Jean 1979. The Sky Explored. Celestial Cartography 1500–1800. New York: A. R. Liss.

Wattenberg, Didrich 1967. Peter Apianus and his Astronomicum Caesereum. Leipzig:

Edition Leipzig.

Weiss, Edmund 1888. Albrecht Dürer's geographische, astronomische und astrologische Tafeln. Jahrbuch der Kunsthistorischen Sammlungen des Allerhöchsten Kaiserhauses.

Wien: Kunsthistorisches Museum in Wien. 207–220. Berlin: Staatliche Museen zu Berlin -- Preußischer Kulturbesitz.

Werner Gabriele 2015. Discourses about Pictures: Considerations on the Particular Challenges Natural-Scientific Pictures Pose for the Theory of the Picture. The Technical Image. A History of Styles in Scientific Imagery. Ed. Horst Bredekamp, Vera Dünkel &

In document Albrecht Dürerin vaikutus 1500-luvun tähtikarttakuvituksiin (sivua 64-0)