pRosesseissa
99 Minussa on syntynyt tarkkailija. Se
keskeyt-tää toimintani, asettuu kädenmitan päähän ja kysyy: mitä oikeastaan teet? Mitä oikeas-taan nyt ajattelet, mitä käyt läpi ja mikä siitä heijastuu tekeillä olevaan teokseesi? Se kyse-lee myös menneistä. Mille aiemmille teok-sille tämä on sukua, miten ajatuksesi käsil-lä olevasta teemasta ovat kehittyneet? Mitä tämä prosessi paljastaa aiemmista proses-seista? Tarkkailija on mukanani aina, mut-ta suurimman osan ajasmut-ta se on hiljaa eikä kysele. Kysymykset tulevat ryöppyinä, kun työskentelyssä tulee hitaampi vaihe tai kun teoksen saa valmiiksi. Työskentelyn jälkeen, valmiiden teosten keskellä, tarkkailija innos-tuu pohdiskelemaan, miten tähän taas tul-tiin, ja minkälaisen näkymän horisonttiin tämä paljastaa.
Marraskuussa 2010 päättynyt väitöstyöni vaati tarkastelevaa ja analysoivaa asennetta omaa ja muiden kuvataiteilijoiden taiteellis-ta työskentelyä kohtaiteellis-taan. Analysoiva työsken-telytapa kasvoi osaksi minua, opin tarvitse-maan sitä. Tutkimuksellinen ote kuuluu taiteilijuuteeni, ja se kasvattaa minua, kun peilaan koko olemistani maailmaa vasten.
Nyt työhuoneellani istuva tarkkailija mietis-kelee taiteellista työskentelyä pitkällä aikavä-lillä, osana vuosien jatkumoa ja omaa varttu-mistani.
Pohdin tässä artikkelissa kahden kuva-taiteilijan välistä ja jaettua kuvataiteellista prosessia eri tavoin risteävissä työskentely-tavoissa. Tarkastelun lähtökohtina ovat kuva-taiteilija ja taidekasvattaja Lotta-Pia Kallion kanssa toteuttamani yhteiset teoskokonai-suudet vuosilta 2005–2012. Artikkeli onkin kirjoitettu yhdessä keskustellen. Yhteispro-jektiemme luonne on vaihdellut paitsi teknii-koiltaan, teemoiltaan ja laajuudeltaan, myös itsenäisen työskentelyn ja yhdessä tehtyjen osioiden suhteen. Taiteilijaparina olemme Kallion kanssa työstäneet erityisesti laajem-pia installaatioita ja yhteisöllisiä taideprojek-teja. Yhdessä tehdyille teoksille on ollut omi-naista paikkasidonnaisuus ja elämyksellisyys,
paikkaan liittyvät tarinat ja kokemukset.
Pyrin avaamaan tietämisen mahdolli-suutta ja tiedon luonnetta yhdessä työsken-telyn, yhteisen prosessin ja keskustelujen kautta. Molempien osapuolten kokemus pal-jastaa olennaisuuksia, joiden myötä teokset ovat muotoutuneet. Pohjana artikkelille on väitöskirjani Teoksen synty, kuvataiteellista prosessia sanallistamassa243. Väitöskirjan jäl-jiltä minua kiinnostaa taiteellisen yhteistyös-kentelyn tuottama tieto ja sen mahdollisuu-det taiteellisen tutkimuksen metodina. Tämä artikkeli on ensimmäinen väitöskirjan jälkei-nen aiheentarkasteluni. Hahmottelen ja ko-ettelen erilaisia yhdessä tekemisen tapoja ja niissä tiedettyä. Poimin esimerkkejä Kallion kanssa tekemistäni projekteista ja olennai-siksi kokemistamme asioista.
Rajapyykit
Yhteistyöskentelymme alkoi 2005, kun to-teutimme Rajapyykit-nimisen teoskokonai-suuden Petroskoin ja Salon Taidemuseoihin osana Dialog-yhteisnäyttelyä. Pyysin Kallion työparikseni näyttelyyn, koska teoksissam-me tuntui toistuvan ihmishahmo, historia, tekstiili materiaalina sekä kuluneet pinnat.
Tähän aikaan tunsimme toisemme vain tai-teen tekijöinä.
Teemallisesti teos käsitteli molempien tekijöiden suhdetta itänaapuriin Venäjään.
Koko teoksen lähtökohtana vaikutti Kalli-on mummKalli-on tarina pyykeistä, jotka jäivät narulle kuivumaan, kun hän lapsineen läh-ti Koiviston Johanneksen saarelta evakkoon jatkosodan aikana. Teimme yhteisen suun-nitelman, jonka osat työstimme itsenäises-ti. Vasta ripustuksessa osat liittyivät toi-siinsa ja yhdistyivät yhteiseksi teokseksi.
Kummankin osuudet olivat toisistaan poik-keavat sekä tyyliltään että tekniikaltaan. Kal-lion osuus oli kirjottu vanhoille tekstiileille.
Se oli hyvin henkilökohtainen ja ajallisesti isovanhempiemme aikaan sijoittuva. Oman osuuteni maalasin vanhoille vanerilaatikoil-243 Kirja lähestyy aihetta yksityisen taideprosessin näkökulmasta, pääasiassa viiden suomalaisen
kuva-taiteilijan tapauksissa.
100
Jaana Houessou
le. Kuvamaailma perustui 80-luvun turistiva-lokuviin, graafisiin julkaisuihin ja teksteihin.
Yhteistä teoksen osille oli tekstien limittymi-nen osaksi kuvamaailmaa, erilaisten kuvien kerroksellisuus, aikakerrostumat ja henkilö-kohtainen kokemus kuvien takana.
Osat yhdistettiin ripustamalla Kallion tekstiilit pyykkinarulle seinälle kiinnitetty-jen laatikkomaalausteni väliin. Rajapyykkejä tehdessämme varmistuimme siitä, että ku-vakielemme sopivat hyvin yhteen. Tärkeäm-pää kuitenkin oli huomata, että taiteellinen yhteistyö suunnitteluineen, keskusteluineen ja ripustuksineen sujui saumatta ja pysyi in-nostavana. Koska teoksen lähtökohdat olivat henkilökohtaisissa tarinoissa, ajauduimme myös puhumaan paljon itsestämme ja histo-riastamme toisillemme. Keskinäinen luotta-mus kasvoi niinkin paljon, että seuraava yh-teistyö aloitettiin jo puolen vuoden kuluttua Rajapyykkien valmistumisesta.
cyboRG
Loppuvuodesta 2005 Salon taidemuseolla ra-kennettiin Mobiilimekko–nimistä näyttelyä.
Näyttelyarkkitehtina toiminut Satu-Maaria Mäkipuro pyysi meiltä suurikokoista seinä-maalausta näyttelyyn. Kallio vieroksui maa-laamista ja koki jäävänsä värittäjän virkaan suunnitellussa yhteistyössä. Päädyimme eh-dottamaan seinälle heijastettavaa videota.
Kallio oli samoihin aikoihin alkanut omas-sa työskentelyssään käyttää videon mahdol-lisuuksia. Olimme keskustelleet tekniikasta paljon ja miettineet sen merkityksiä Kallion teosten yhteydessä.
Cyborg (2005) on kahdelle videotykille tehty videoteos, jonka teimme kokonaan yh-teistyössä. Kuvasimme ensin pintoja ja tun-nelmia Salon kaupungissa. Lähdimme yksin-kertaisesti etsimään kiinnostavia kohteita ja kuljimme kameroiden kanssa yhtä matkaa.
Kuvaaminen oli luontevaa ja innostavaa. Va-litsimme jopa aivan samoja kohteita, hieman eri näkökulmista. Vanhempaa
kuvamateriaa-lia etsimme arkistovalokuvista ja vanhois-ta lehdistä. Selasimme ja vanhois-tallensimme ma-teriaalia yhdessä, eikä valinnoista tarvinnut juurikaan väitellä. Visuaaliset suuntautumi-semme ovat hyvin lähellä toisiaan. Olimme hämmästyttävän samanmielisiä valitusta ku-vamateriaalista samoin kuin editoidusta jäl-jestä, liikkeen luonteesta ja teoksen visuaali-sesta kielestä.
Kaupunki esitellään videolla lopulta pin-toina, joissa vanha ja uusi, kiivas rytmillisyys ja kiireettömyys kohtaavat. Cyborg oli ensim-mäinen teos, jossa teimme konkreettises-ti töitä yhdessä. Vain täysin teknisen työvai-heen, jota tarvittiin valitun kuvamateriaalin käsittelyyn, teimme kumpikin kotona omil-la tietokoneilomil-lamme. Editointi tehtiin yhdes-sä Kallion työhuoneella. Vaikka ilmaisulliset ratkaisut tehtiin tässäkin vaiheessa yhdessä, tunsin selkeää teknistä epätasavertaisuutta, sillä työ eteni Kallion käsissä. Jossain määrin koin otteeni työskentelyyn irtoavan, vaik-ka ero meissä oli lopulta vain se, että omat sormeni eivät koskettaneet näppäimistöä ja hiirtä. Luotin Kallion tekemisiin täysin, mut-ta tunsin omantunnon kolkutusmut-ta siitä, että hän joutui tekemään enemmän.
Cyborgin työstäminen vakuutti meidät yhteistyömme saumattomuudesta. Samal-la aloimme oivaltaa, että yhdessä työskenlyllä on erilaisia merkityksiä kuin yksin te-kemisellä. Yhdessä olimme rohkeampia ja tehokkaampia. Uskalsimme ottaa vastaan vaativampia töitä ja kokeilla laajemmin vi-suaalisia ja teknisiä mahdollisuuksia. Visu-aalisesti rinnakkain työskenteleminen oli eri-tyisen innostavaa ja tuntui ruokkivan omaa taiteellista ajattelua ulottuen myös yksityi-seen taiteelliyksityi-seen työskentelyyn.
veden vaRassa ja pato
Vuosina 2006–2008 olemme toteuttaneet kolme ympäristöteosta Saloon. Veden varas-sa -teos (2006) oli ovaras-sa Halikonlahti Green Art Trilogyn ensimmäistä näyttelyä244. Se muis-244 Halikonlahti Green Art Trilogy oli vuosina 2006, 2008 ja 2011 toteutettu poikkitaiteellinen ja
–tieteelli-nen ympäristönsuojelun ja taiteen yhdistävä tapahtuma, www.halikonlahti.net.
101 tutti muodoltaan liputusta ja banderolleja
kaupunkitilassa. Teos nosti pintaan Salon joen tilaa, väriä, sen eliöstöä ja elämää. Kas-vi- ja eläinplanktonein kuvioidut tekstiilit ri-pustettiin joen ylle, joka keskeisenä luonto-elementtinä jakaa Salon kaupungin kahtia.
Teijon ruukkialueella toteutimme yhtei-söllisen Pato-ympäristöteoksen (2007) osana Maaseudun Sivistysliiton Ruukkitie-ympä-ristötaidehanketta245. Teimme teoksen yhteis-työssä Kirjakkalan kyläläisten kanssa. Kylä ja etenkin padon alue on itselleni tuttu ja tär-keä lapsuuden leikkipaikkana. Olen viettä-nyt siellä pitkiä kesiä perheen mökkilomilla.
Sittemmin alueen ränsistyneet rakennukset on korjattu ja padon vesistöalue kunnostettu Metsähallituksen toimesta. Alue on kokenut täydellisen muodonmuutoksen romanttises-ta rappiotilasromanttises-ta huolella suunnitelluksi edus-tuspuistoksi. Koska oma kokemukseni tilasta oli hämmentävän ristiriitainen, oli kiinnos-tavaa tutustua sellaisten ihmisten ajatuksiin, joille patoalue oli osa ympärivuotista asuin-ympäristöä.
Pyysimme ensin alueen asukkailta kir-jeitse heidän ajatuksiaan, muistojaan ja haa-veitaan patoalueen ympäristöön liittyen.
Näiden tekstien pohjalta toteutimme tekstii-lipainon keinoin suurikokoisia lippuja Ma-jalan taiteilijaresidenssissä. Lopulta liput pystytettiin puisissa tangoissa padon vesi-alueelle. Ripustusvaiheessa oli mukana muu-tama kylän asukas246.
Veden varassa ja Pato-teokset toteutimme kokonaan yhdessä. Työskentelimme vuokra-tussa työhuoneessa, joka soveltui hyvin iso-jen painotekstiilien toteuttamiseen. Tekstii-li materiaaTekstii-lina oTekstii-li molemmille tuttu, mutta ammatillisesti läheisempi Kalliolle. Veden va-rassa -teoksessa käytetty mikrobimaailman kuvasto oli pitkään kiehtonut minua ja py-synyt visuaalisena elämyksenä mielessäni opiskeluajoilta saakka. Työstimme tekstii-lit symbioottisessa yhteistyössä. Jälkeenpäin
tekemisiämme ei voi erottaa toisistaan, eikä kummankaan kädenjälki erotu valmiissa teoksessa. Työskentelyvaihe oli pitkä ja osin raskas. Työ eteni silti, sillä toisen väsyessä toinen jaksoi vielä viimeistellä tai pestä väli-neitä. Näiden prosessien aikana tuli selväksi, että molempien luontainen työrytmi sulau-tuu hyvin yhteen ja siksi yhdessä työskente-ly onnistuu ilman väkinäisiä tai epäluonte-via hetkiä.
Yhteisessä työskentelyssä itsenäinen pro-sessi sai tilaa vain omassa ajattelussamme.
Kummatkin saattoivat tuoda ajatuksiaan esiin avoimesti ja työ toteutui välillä kuin itsestään. Visuaalinen ajattelu247 tuntui no-peutuvan, kun molemmat tekivät ratkaisuja samanaikaisesti ja työstivät samoja pintoja.
Työskentely saavutti intuitiivisia hetkiä, jois-sa toisen tekeminen tuki täydellisesti omaa työskentelyä ja taiteilijapari toimi kuin ne-likätisenä ja kaksipäisenä olentona. Innos-tavan keskustelun tavoin kummankin osa-puolen kehollinen työskentely siivitti myös visuaalista ajattelua vauhdikkaasti eteenpäin.
vieRaat
Vieraat-ympäristöteos (2008) oli niin ikään yhteisöllinen. Näyttelyn kuraattori Tuula Nikulainen pyysi sitä meiltä Halikonlahti Green Art Trilogyn toiseen näyttelyyn. Alun perin sen oli tarkoitus olla osa Kelluva Kou-lu -projektia, jossa vanha laiva olisi toimi-nut liikkuvana ympäristönsuojelu- ja taide-kasvatusalustana. Laivaa ei kuitenkaan saatu halutulle paikalle ja projektin luonne muut-tui täysin. Jouduimme miettimään pitkään, miten yhdistämme työpajat ja oman osuu-temme taiteilijoina. Teoksen toteutus siir-rettiin koululuokkiin ja oma roolimme kape-ni. Teimme kokonaisuudesta suunnitelman, jonka mukaisesti eri tekijöiden toteuttamat kaislasta sidotut muodot voidaan yhdistää yhteiseksi teokseksi. Valmistimme
malli-245 Ruukkitie -ympäristötaidehankkeen toteutti Maaseudun Sivistysliitto yhteistyössä Kuvataideakate- mian, Perniön kunnan ja paikallisten kyläyhdistysten kanssa, www.msl.fi/index.php?pid=3&cid=48.
246 Kallion kuvaama video ripustuksesta, http://vimeo.com/16929137.
247 Ks. Houessou 2010, 28–29.
102
Jaana Houessou
– Jaana Houessou ja Lotta-Pia Kallio työstämässä Pato-teoksen lippuja. Kuva: Lotta-Pia Kallio.
103 kappaleet kaislasta ja teimme
PowerPoint-esityksenä opetusmateriaalin, jonka avulla työpajat oli helppo ohjata.
Työpajat toteutettiin Salon taidemuse-ossa, Salon lukiossa sekä Laurin yläkoulus-sa, jossa Kallio toimii kuvataideopettajana.
Työpajoissa sidottiin muotoja, jotka muis-tuttivat alueen vesistön planktoneja suu-rennetussa koossa.Pajaan liittyi limnologi Päivi Joki-Heiskalan teemaan liittyvä luen-to, joka myös videoitiin ja editoitiin opetus-käyttöön.248
Jättiläiskokoisia mikrobeja valmistui pa-joissa pari sataa. Kuljetimme muodot ripus-tuspaikalle, valitsimme sopivat ja sidoimme niistä nosturin avustuksella verkoston, joka kiinnitettiin Salojoen riippusillan rakentei-siin. Teos nosti esille mikrobien maailmaa esteettisinä muotoina ja samalla kommen-toi vesistön lämpenemisestä ja saastumises-ta johtuvia muutoksia. Vieraat-teoksessa kä-sityömäisyys ja käytännön työn suuri määrä korostuivat. Ulkoistimme laajan toteutusvai-heen työpajoille, ja samalla oma roolimme painottui taidekasvatuksen puolelle. Kallio huomasi uudenlaisen tilanteen luokkahuo-neessaan. Projektin aikana oppilaat suhtau-tuivat häneen enemmän taiteilijana kuin opettajana.
Olimme molemmat yhtä mieltä siitä, että oma ote teokseen oli koko prosessin ajan hei-kompi kuin aiemmissa yhteisissä projekteis-samme. Ryhdyimme toteuttamaan kuraat-torin toivetta, ja annoimme samalla omien tarpeidemme jäädä peittoon. Työpajoissa to-teutunut käytännön tekeminen jätti meidät tekijöinä sivuun. Vaikka pitkäkestoinen työs-kentelyvaihe oli tavallaan tekninen ja käsi-työmäinen, tuntui huijaukselta antaa jonkun muun tehdä se puolestamme. Vaikka tiedäm-me, että jotkut taiteilijat tekevät pääasialli-sesti teoksia, joiden toteutus ei ole heidän käsissään, olimme silti hämmentyneitä roo-listamme. Taidekasvattajina ohjaajan rooli on meille molemmille tuttu ja luonteva. Sen yhdistyminen omaan taiteelliseen ilmaisuun
oli kuitenkin uutta. Taiteelliselle työllemme on leimallista työskentelyvaiheen intuitii-visuus ja nautinnollisuus. Vieraat-teoksessa tämä vaihe ohitettiin kokonaan.
muistumia
Muistumia (2007) on Salon kaupungin pro-senttiperiaatteella249 tilaama, Paukkulakodin dementiaosastolle suunniteltu teos. Tilaus tuli alun perin Lotta-Pia Kalliolle, joka pyysi minua mukaan suurikokoisen teoksen suun-nitteluun. Osaston käytävään haluttiin kos-keteltava ja muistia aktivoiva teos. Tilaajan vaatimuksia olivat teoksen turvallisuus ja pyyhittävyys. Salon kaupungin taidehankin-tatoimikunta halusi teoksesta tarkan suun-nitelman ennen toteutuksen aloittamista.
Koko prosessia leimasivat muistisairaat voi-makkaana kohderyhmänä sekä keskustelut tilaajan, talon henkilökunnan ja taiteilijoi-den välillä.
Teos koostuu seinälle kiinnitetyistä van-hoista puuesineistä ja akryylilevyistä. Esinei-siin on maalattu ja piirretty kuvia ja tekste-jä. Valitsimme vanhoja käyttöesineitä, jotka toisivat dementiaosaston asukkaille suoria muistumia lapsuuden ja nuoruuden ajois-ta ja puuhisajois-ta. Akryylilevyille on tulostet-tu digitaalisesti käsiteltyjä 50- ja 60-luvun mainoskuvia sekä vanhoja valokuvia Salos-ta. Ajallisesti pyrimme valitsemaan teok-sen elementtejä 1940-luvun molemmin puo-lin, jotta asukkaiden omakohtainen kosketus teokseen säilyisi vielä tulevillakin vuosikym-menillä. Ajan esineet ja kuvat on muokattu nykytaideteokseksi niin, että se mahdolli-simman hyvin ja miellyttävällä tavalla tuot-taisi mieli- ja muistikuvia ja niiden kautta he-rättäisi myös katsojan mielikuvitusta.
Teoksen suunnitteluvaihe oli pitkä ja täs-mällinen. Tilaaja halusi nähdä tarkan luon-noksen ennen teoksen hyväksymistä. Tämän jälkeen toteutus tuntui lamaannuttavan tyl-sältä. Meidän molempien työskentelylle on ominaista hyvin suurpiirteinen suunnittelu.
248 Kallio 2009, 22–23.
249 http://www.salonprosenttitaide.fi/view.php?id=1432.
104
Jaana Houessou
Varsinaisia luonnoksia emme juurikaan tee.
Työskentely pysyy kiinnostavana, kun muu-toksille ja sattumille on mahdollisimman pal-jon tilaa. Koemme myös, että paras työjälki tulee teoksiimme vapaasti työstämällä. Muis-tumia-teoksen tarkan suunnitelman jälkeen tuntui, kuin työ olisi jo tehty. Toteuttaminen jäi kliiniseksi ja tekniseksi puurtamiseksi.
Teoksen syvällinen suunnitteluprosessi oli sinänsä mielekäs ja innostava, mutta se söi toteutusvaiheen kiinnostavuutta. Visi-omme teoksesta oli kuitenkin hyvin voima-kas ja pidimme keskusteluissa kiinni omista ratkaisuistamme. Palasimme Cyborgin työs-tämisen aikaisiin arkisto- ja lehtikuviin. Yh-teinen suuntautumisemme kuluneen ja pa-tinoituneen estetiikkaan leimasi visuaalista ajatteluamme. Olimme erityisen tyytyväisiä puuesineistön rouheuden ja akryylilevyjen viileyden yhdistelmään, jossa vanha kuva-materiaali ei tullut esille liian romanttise-na. Vaikka teoksen työstäminen sinänsä oli epäkiinnostava vaihe, tyytyväisyys uuteen, hyvin toimivaan materiaalivalintaan kantoi mielenkiintoamme.
nuku nuku nuRmilintu
Vuoden 2012 alussa ripustimme viimeisim-män yhteistyön, Nuku nuku nurmilintu -näyt-telyn Galleria Rongaan250, Tampereelle. Haim-me näyttelytilaa, koska emHaim-me olleet vuosiin tehneet mitään yhdessä. Sovimme teeman, jonka ympärille kummankin intressit sopi-vat. Teosten punaisena lankana vaikuttivat ajankohtaiset, taajaan uutisoidut perhetra-gediat, väkivalta, ylirasittuminen ja hoivaa-minen. Teimme näyttelyn teokset erikseen, kumpikin omilla työhuoneillamme. Työpro-sessi oli raskas ja osin epämiellyttävä. Huo-masin, että yleensä vaikeaankin teemaan saa työskentelyn aikana muodostettua jonkinlai-sen suhteen. Esimerkiksi vuona 2005 väitös-työhöni liittyneessä näyttelyssä Aukot251 kä-sittelin kuolemaa ja sen jälkeistä unohdusta.
Teema oli raskas ja vaivasi mieltäni, mutta prosessin aikana sain ajatukseni järjestettyä.
Aloin ymmärtää ja lopulta pääsin teemasta irti. Nuku nuku nurmilintu -näyttelyn kohdal-la näin ei tapahtunut, vaan työhuoneelle me-neminen oli ajoittain suorastaan pakotettua.
Koska en voi hyväksyä ja ymmärtää perhevä-kivaltaa missään mielessä, en saanut teemal-ta rauhaa. Prosessi ei helpotteemal-tanut kiusallisteemal-ta oloani, enkä saavuttanut minkäänlaista ym-märrystä.
Yhteistyömuotona palasimme tässä Raja-pyykit-teoksen kaltaiseen ratkaisuun. Teim-me omat osiomTeim-me itsenäisesti ja kokonaisuus sai muotonsa vasta ripustuksessa. Molemmat työskentelivät omimmalla alueellaan, Kallio tekstiilien ja kirjomisen parissa, minä metal-leille maalaten. Molempien teosten ripustus-vaiheessa olemme hämmästyneet teostemme yhteensopivuudesta. Etenkin Nuku, nuku nur-milintu -näyttelyn kokonaisuus oli hämmen-tävän ehyt ja osat monipuolisuudessaan toi-siaan täydentäviä. Olimme ilman tietoista ratkaisua kurottaneet toisiamme kohti käyt-tämällä yhtenevää väriskaalaa, kontrasteja ja muotokieltä.
Nuku nuku nurmilintu -näyttely oli yhteis-työnä erityinen, koska se pakotti meidät kes-kustelemaan poikkeuksellisen paljon työn teemasta ja sen aiheuttamasta henkisestä taakasta. Puhuimme myös paljon työskente-lyprosessista, teosten ilmentämistä tunnel-mista ja mielikuvista. Taiteellinen ajattelu252 tapahtuikin pitkälti puhelimitse käydyis-sä keskusteluissa. Keskusteluiden ohella tu-limme verranneeksi vuosien varrella teh-tyjen yhteisprojektien prosesseja toisiinsa.
Huomasimme saavuttaneemme vahvan kes-kinäisen luottamuksen, jossa voi varaukset-ta puhua toisen keskeneräisistä teoksisvaraukset-ta.
Yhteistyössä joutuu avaamaan omaa proses-siaan toiselle siinä määrin, että yksityisestä-kin työskentelystä tulee tietoisempaa. Omaa työskentelyään tarkkailee eri tavalla, kun taustalla on tarve selittää prosessin kulkua
250 http://www.avarataide.fi/etusivu/160-112-132012-jaana-housseou-ja-lotta-pia-kallio.
251 Aukot –näyttely tm-galleriassa, Helsingissä, syksyllä 2005.
252 Viittaan Juha Varton kirjoituksiin taiteellisesta ajattelusta. Ks. muun muassa Varto 2008, 63, 65–67.
105 myös toiselle. Toisen katse myös avaa ja
pal-jastaa uusia näkökulmia omiin teoksiin.
työskentelyn dialoGinen tila
Olennaista koko yhteistyöskentelyn toteu-tumiselle ja siten minkäänlaisen tiedon muodostumiselle on yhdessä työskentele-vien taiteilijoiden keskinäinen ymmärrys ja luottamus. On tärkeää kokea sekä yhdenver-taisuutta että sopivissa määrin erilaisuut-ta, jotta kummallekin muodostuu tyydyttä-vä rooli ja työ jakautuu mielekkäästi ja tasan.
Prosessissa kunkin rooli tulee olla selkeä ja työskentelyn kulku molempien hallinnas-sa. Yhteinen taiteellinen suuntautuminen ja visuaalinen kieli ovat olleet tärkeitä, sillä il-man niitä yhdessä työskentely ei ehkä olisi saavuttanut intuitiivisia vaiheita. Yhteinen päämäärä täytyy olla selkeä molemmille, ja sitä tavoitellessa käytettyjen keinojen tuttu-ja kummallekin. Tekninen yhdenvertaisuus ei ole välttämätöntä, mutta kumpikaan osa-puoli ei voi jäädä teknisesti alistetuksi. Yh-teisen työskentelyn hetkissä samantahtinen työskentelyrytmi on olennaista. On ää antaa tilaa toisen tekemisille. Yhtä tärke-ää on säilytttärke-ää tila omille ratkaisuille. Nämä kaikki ovat edellytyksiä sille, että luottamuk-sellinen ja avoin yhteinen prosessi tulee mah-dolliseksi.
Yhteistyöllemme on ollut leimallista vah-va luottamus ja yhdessä uuteen heittäytymi-nen. Yhteinen kokemuspohja ja keskinäinen kunnioitus sekä persoonana että taiteilija-na on luonut avoimen ilmapiirin välillemme.
Parhaimmillaan työskentely on tapahtunut molemminpuolisessa dialogisessa tilassa.
Siinä molemmat osapuolet kokevat ylittä-vänsä oman kapasiteettinsa ja omat rajansa, ja jotain uutta syntyy. Dialogisen tilan synty-minen edellyttää molemminpuolista alttiiksi asettumista, jossa työskentelyyn asennoidu-taan avoimesti ja varauksetta. Liika suunni-telmallisuus ja tiukat ennakko-oletukset
es-tävät dialogisen tilan kehittymisen.
Tutkija Juha Pitkänen kirjoittaa dialogi-sesta tilasta, joka voi syntyä kahden tai use-amman osapuolen välille. Toista ei tarvitse täysin ymmärtää tai olla samaa mieltä. Olen-naista on avoin ja varaukseton asenne, jotta uusi ja yllättävä voi paljastua. Dialogisessa ti-lassa tapahtuu aina keskinäistä avautumista ja oivallusta. Se on yhdessä oppimisen tila.253 Kahden taiteilijan on yhdessä työskennelles-sään asetettava oma maailmankuvansa alt-tiiksi ja voitava muuttaa ajatustensa suuntaa.
On oltava kykenevä ja valmis ajattelemaan myös toisen näkökulmasta ja vastaanotta-maan molempien työskentelyyn tuoma anti osaksi yhteistä teosta.
yhteistyötä taRkkailemassa
Yhteisessä taiteellisessa työssämme on jo erotettavissa yhtenäinen linja. Yhteispro-jektit eroavat selkeästi kummankin yksin tekemästä taiteesta. Silti ne kantavat piir-teitä molempien omasta ilmaisusta. Visu-aalinen ajattelumme risteää monin tavoin.
Usein teostemme teemoissa tarkastellaan ajassa muuttuvia ilmiöitä, peilataan histori-aa ja nykyhetkeä, poimithistori-aan hetkellisiä tun-nelmia. Fragmentaarisuus ja kerroksellisuus ovat meille luonteva tapa esittää samanaikai-sesti monesta lähtökohdasta tarkasteltavia ilmiöitä. Teoksillamme on usein suora kos-ketuspinta omaan elämismaailmaamme254, niinpä tietty feminiinisyys ja emotionaali-suus ovat läsnä. Vaikka meitä monesti pu-huttelevat ristiriitaisia ajatuksia herättävät ilmiöt, kuten kuolema, väkivalta, ylirasittu-minen, vanheneylirasittu-minen, henkinen eheytymi-nen tai menetys ja luopumieheytymi-nen, on ilmaisu-tapamme vähäeleinen ja toteava. Koemme kaikenlaisen julistamisen ja osoittelun itsel-lemme vieraiksi.
Visuaalinen suuntautumisemme on mo-nin tavoin samankaltaista. Huomiomme kiinnittyy usein kuluneisiin ja
patinoitunei-253 Pitkänen 1996, 58–59.
254 Viittaan Edmund Husserlin käsitteeseen Lebenswelt, jota väitöskirjassani käsittelen kuvataiteellisen prosessin yhteydessä. Ks. Houessou 2010, 30, 32–33.
106
Jaana Houessou
– Jaana Houessou ja Lotta-Pia Kallio sitomassa Vieraat –teoksen malleja. Kuva: Lotta-Pia Kallio.
107 siin pintoihin, kuten tuhriintuneeseen
sei-näpintaan, kuluneeseen kaivonrenkaaseen, vanhaan lapion selkään tai ruostuneeseen lai-van kylkeen. Etsimme mielellämme
sei-näpintaan, kuluneeseen kaivonrenkaaseen, vanhaan lapion selkään tai ruostuneeseen lai-van kylkeen. Etsimme mielellämme