Tasapainoilua lahjojen kanssa

Kaikkia ostoksia ei tehdä itseä varten. Perhe-elämässä vanhempien täytyy ostaa koko perheel-le ruokaa, tavaroita ja vaatteita. Eläkkeelperheel-le jäädessäänkin ihminen miettii arkisilla ostoksilla ollessaan muita, vaikkapa sitten mahdollista puolisoaan tai ystäviään, jos mahdolliset lapset

ovat jo muuttaneet pois kotoa. Arkisten ostosten lisäksi joskus muita varten ostetaan erityisiä tavaroita, nimittäin lahjoja. Lahjoja ostetaan erityisesti jouluna ja syntymäpäivinä.

”Sitte lapsille ku on syntyny vauva niin sille vauvalle vaatetta, ku ne tullee sitte tänne käy-mään. - - Joululahjat niille (lapsenlapsille TH) ostan ja syntymäpäivänä, niille pienille, ei sitte aikuisille. Pikkuisille ostan. Minä yleensä annan rahana (isommille TH), ku ei vanha ihminen osaa eikä tiiä.” (H1, N, 2011)

”Kun tytön tytöt oli pieniä niin mie olin aivan hullu, vaikka niitä oli kolme niin, mie olin niin-ku joulupukki niin-ku menin sinne, mie paketoin ne ja vähä niiniin-ku selän takkaa niille ne annoin.

Mutta kyllä nyt on sitte, ku on 15-vuotias ja 13-vuotias, niin mie en tiiä niin tarkkaan ni mie annan rahana. Mutta kyllä minä vien tuliaisia. Pienenä niille tuli ostettua lelua ja vaatetta, tavallaan vein ihan millon vaan niille, mie vein niille ku menin ja jos ne tuli tänne niin oli jotain aina. Tytöille on hirveen helppo ostaa kaikkea. Kaupat oli täynnä. ” (H6, N, 2011)

Haastattelemani isovanhemmat kertoivat, että pienille lapsille on helppo ostaa lahjoja. Kaupat saattavat suorastaan tuntua pursuavan tavaraa ja vaatetta pienille, alle kouluikäisille lapsille.

Lasten kasvaessa lahjojen ostaminen tuntuu vaikeammalta, sillä lapsilla alkaa olla oma maku ja on vaikea pysyä perillä siitä, minkälaisista leluista tai vaatteista lapset pitävät. Haastatellut olivatkin ratkaisseet lahjanosto-ongelman antamalla lahjat isommille lastenlapsille rahana.

Eräs haastateltava kertoi lasten lelumäärän olevan jo niin valtava, ettei nuorimmallekaan lap-selle kannata ostaa hirveän paljon. Haastattelut pitivät lahjanantoa lapsille tärkeänä, ja koki-vat, että aikuisille lahjojen anto ei ole niin tärkeää.

Lahjan anto ei ole vain tuotteiden antoa toiselle, vaan se voidaan nähdä sosiaalisena suhteena.

Lahjojen antaminen on tavallaan vaatimus, se ei ole lähes koskaan puhtaan hyvän tahdon tuo-tos. Voidaan puhua jopa lahjataloudesta, jossa lahjoja täytyy vaihtaa keskenään. Vaikka lahja voi olla vaatimuksen kaltainen, sen antaminen on kuitenkin vapaaehtoista ja henkilökohtaista.

Lahjan arvokkuuden määrää osaltaan lahjan saajan läheisyys lahjan antajalle. Lahjan antami-nen vahvistaa ihmisten keskinäisiä suhteita ja uusintaa sosiaalisia ryhmiä. (Ilmoantami-nen 2007, 313-359.) Eläkeläiset voivat vahvistavaa suhteitaan omiin lapsiinsa, lastenlapsiin, ystäviin ja tuttaviin lahjojen avulla. Lahjojen avulla voidaan kuroa mahdollista sukupolvien välistä kui-lua umpeen. Kun lapsenlapselle antaa lahjan, voi ehkä olettaa saavansa häneltä vastalahjaksi aikaa.

”Syntymäpäivänä, omat tyttäret ja lastenlapset, niin se on määrätty rahasumma mitä annan, ku he muistaa kyllä tarkkaan mitä on annettu mutta minä en. Ku antaa rahan niin se on kai-kille sama. Nuoriso vielä asuuki niin lähekkäin toisiaan, että osaavat puhua keskenään. ” (H2, N, 2011)

”Minun tyttärentyttäretki, kyllä ne ostaa mitä tarttee mutta ei sitte muuta, ei ne mitään yl-tiöpäisiä ole. Nykyisin mie olen heittäny sen ostamisen niille ku ne on kouluun menny. Ei ne haluukaan sitte enää pikkukrääsää. Syntymäpäivälahjan kyllä aina urkin että mitä. Barbeja mie olen aina inhonnu, niitä en kyllä osta. Toinen mummo on sitte se barbimummo.” (H6, N, 2011)

Lahjojen antamiseen voi liittyä paljon harkintaa, tasapainottelua ja jonkintasoista suunnitte-lua. Isovanhempana täytyy yrittää olla lastenlapsille tasapuolinen, ja toisaalta pitää ottaa huomioon mitä toiset isovanhemmat lapsille hankkivat. Täytyy kenties myös hankkia tietoa siitä, mitä lahjan saaja haluaisi saada.

Lahjan anto on yksi rituaalin muoto. Rituaali on kollektiivista toimintaa, ja liittyy lahjananto rituaalina usein juuri juhlapyhiin (Ilmonen 2007, 199). Belkin (1989) mukaan lahjojen anta-minen ja annetut lahjat voidaan nähdä pyhinä jo sinällään. Tavara muutetaan lahjaksi poista-malla hintalappu, ehkä muokkaapoista-malla jotenkin ja käärimällä lahjapaperiin (mt). Haastatellun kertomus siitä, miten lastenlasten luo mennessään on paketoinut lahjat ja antanut ne selän takaa, kertoo siitä, että lahjoihin liittyy niin Belkin pyhäksi tekeminen kuin myös jonkinlainen yllätys. Vanhempien lasten kohdalla ongelma tuntuikin olevan se, että kun ei tarkalleen tiede-tä mistiede-tä lapsi pitiede-tää, tiede-täytyisi kysyä, mitiede-tä lapsi haluaa lahjaksi. Voisi ajatella, ettiede-tä lahjan annon yllätystekijä menee ”pilalle”, jos lahjan saajalta joutuu kysymään etukäteen, mitä hän mahdol-lisesti haluaa. Ehkä tämän vuoksi tyydytään antamaan lahja rahana.

Aikuisille lapsille, tutuille ja ystäville haastatellut kertoivat vievänsä jotain haastatellun sa-noin ”maisteltavaa”: teetä, kahvia, leivonnaisia, itse kerättyjä marjoja, Lapin herkkuja. Mais-teltavat ovat haastateltujen mukaan hyviä lahjoja sen vuoksi, että ne eivät varsinaisesti ole tavaraa, jota kaikilla on jo liikaa. Huolella valittu herkku, vaikkapa jokin erikoinen tee, voi olla lahjan saajalle uudenlainen makuelämys. Leivonnaiset, joko itse tehdyt tai kaupasta oste-tut, tarjoavat myös makuelämyksiä. Itse tehtyjä leivonnaisia viedään aikuisille lapsille,

aikuis-ten lasaikuis-ten leivonnaisvarastosta saatetaan ikään kuin pitää huolta. Itse kerättyjä marjoja arvos-tetaan niiden kotimaisuuden, terveellisyyden ja oman annetun työpanoksen vuoksi. Lapin herkuilla haastatellut tarkoittivat esimerkiksi tiettyjä marjoja, kuten hilloja, poronlihaa ja kui-valihaa. Lapin herkkuja arvostetaan oletettavasti myös siksi, että niitä pidetään aitoina. Aito-utta määritelleen David Boylen (2003) mukaan aitous on muun muassa luonnollista, yksinker-taista, konstailematonta, perinteikästä ja autenttista.

Varsinkin aikuisille lapsille ja heidän perheilleen saatetaan myös viedä käsintehtyjä lahjoja, kuten villasukkia tai mattoja. Marketta Luutosen (2007, 48-49) mukaan käsityönä tehdyt tuot-teet viestivät viitteitä tuotteen tekijästä ja tekijän arvoista. Käsityötuote voidaan kokea aitona, aidompana kuin teollisesti tuotettu tuote ja sitä saatetaan arvostaa aitouden vuoksi. Aina kui-tenkaan lahjan saaja ei välttämättä koe käsityölahjaa yhtä arvokkaana kuin tekijä ja ei myös-kään koe käsityölahjan lisäarvoa. Esimerkiksi lapsena pehmeät villasukkapaketit tuntuvat tylsiltä, kun taas kovat paketit teollisesti tuotettuine leluineen kiinnostavat. Lapsi ei välttämät-tä ymmärrä isovanhemman villasukkien eteen näkemää vaivaa ja panostusta.

TH: ”Tuleeko sitte ostettua (lahjoja) tuttaville tai muille kuin sukulaisille?”

H6, N, 2011: ”Joo, ostan kyllä ystävättärille. Meillä on semmonen rinki että käymme toinen toisissamme, kaheksan henkeä, ja sitte tullaan kukkien ja lahjojen kanssa. Ystävättäret tuo, saan kukkia kovasti ja muuta. Syntymäpäivinä tulee ostettua sitte parempia, kaheksan hengen porukassa, tulee edullisemmaks, porukalla ostetaan. Yksin jos ostetaan niin jotai ihan sukkia tai huiveja tai jotain pieniä.”

Haastateltu kertoo erityisestä lahjanantotavasta. Tämän sosiaalisen ryhmän keskinäinen lahjo-jen vaihdon voi olettaa aivan erityisesti vahvistavan keskinäisiä suhteita. Pieniä lahjoja vaih-detaan, vaikka ei olisikaan mikään sen erityisempi merkkipäivänä muistaminen, sillä merkki-päivinä muistetaan sitten vielä isommilla lahjoilla. Merkkipäivälahjoista kertoivat myös muut haastatellut, esimerkiksi pienellä kylällä on ainakin menneinä vuosina ollut tapana kerätä ra-haa merkkipäivän sankarin lahjaa varten, ja sitten on ostettu kalliimpi lahja. Tavallaan yhteis-lahjan hankkiminen ja antaminen voi yhdistää myös yhteis-lahjan antajia, vahvistaa heidän keski-näistä sosiaalista yhteenkuuluvuutta ja yhteisöllisyyden tunnetta.