Tasaleveys ratkaisuna

Kylttien analyysi osoitti, että usein ero kapeimman ja leveimmän kirjaimen, kuten I:n ja M:n välillä on suuri (Kuvat 38 ja 39). Kirjainten mittasuhteet on suunniteltu normaalia lukusuuntaa varten, ei vertikaalisesti käytettäväksi. Kylteissä käytettävien kirjainten viivan vahvuus ja kirjainten lihavuus korostaa entisestään eroa. Kirjaimet eivät tämän takia muodosta yhtenevää sanaa. Riittämätön välistys haittaa sanankuvan muodostumista entisestään (Kuvat 38, 39 ja 40). Kirjaimet eivät tällöin liity toisiinsa totutun lukemisen tavan koodin mukaan. Esimerkiksi paikoitustalon kyltissä I- kirjaimet

ikään kuin liimaantuvat toisiinsa (Kuva 39). Joissain tapauksissa kirjainten massa jakautuu liiaksi oikeaan tai vasempaan laitaan, jolloin kirjainten muotoihin jää tyhjä aukko niihin kohtiin joihin massa ei ylety. Tämä vaivaa etenkin kirjaimia L ja J. Tämä käy ilmi esimerkiksi Hotel Linnan kyltistä ja nimettömän hotellin kyltistä (Kuva 36).

Luettavuus ja riittävä selkeys näkyy lähinnä kylteissä, joihin kirjoitetut nimet ovat lyhyitä (Kuva 42). Nämä kyltit muodostavat merkin melko onnistuneesti.

Aloitin kirjaintyypin suunnittelun hakemalla kirjaimille ensin riittävää yhtenevyyttä, koska vertikaalisesti käytettyjen kirjaintyyppien suurin ongelma oli siinä, etteivät kirjaimet liittyneet toisiinsa kunnolla. Oletin ennen varsinaiseen suunnittelutyöhön ryhtymistä, että kirjaimia joutuisi jonkin verran kaventamaan, jotta ero kapeimpien ja leveimpien kirjainten välillä kutistuisi. Näin kirjaimia ei tarvinnut yrittää muuntaa yhteneviksi muilla keinoilla, mikä olisi ollut kaventamista hankalampi ratkaisu.

Pidin aluksi lähtökohtanani sitä, että kirjainten välisten erojen tuli mahtua yhtenevän muodon sisään. Tämä poistaisi lähdeaineistossa näkyvän kirjainten välille syntyneen leveyden eron, joka haitasi sanakuvan muodostumista.

Normaalia lukusuuntaa varten suunnitelluissa kirjaintyypeissä versaalien yhtenevä korkeus ja gemenoiden x- korkeus muodostavat linjan, johon kirjaimet asettuvat ja liittyvät näin toisiinsa. Esimerkiksi suuraakkoset ovat tasakorkuisia ja niistä syntyy tasainen nauhamainen ketju (Itkonen 2003, 62). Tämän kaltaista linjaa ei muodostu, kun tavanomaisia kirjaintyyppejä käytetään vertikaalisesti. Tämän vuoksi kirjaimia täytyi muokata enemmän toistensa kaltaisiksi. Keskenään saman levyiset kirjaimet loisivat riittävän yhtenevyyden kirjainten välille.

Tutkin tässä vaiheessa tasaleveitä kirjaintyyppejä, mutta nekään eivät tuntuneet toimivan vertikaalisesti haluamallani tavalla. Useimmat näistä kirjaintyypeistä oli suunniteltu muuhun kuin kaupalliseen käyttöön. Kirjainten vahvuus ei ollut riittävä kaukaa katsottaessa. Myös niiden kuvallisuus oli erilaista kuin se, jota tavoittelin omaan kirjaintyyppiini. Tarve uudelle sovellukselle oli siis yhä olemassa.

3.3. Luonnostelutyö

Aluksi pyrin luonnostelemaan kirjaimia melko vapaasti ilman varsinaista päämäärää (Kuva 47). Tässä vaiheessa minulla ei ollut vielä selkeää kuvaa, miltä halusin

kirjaintyypin näyttävän. Liikuin luonnosteluvaiheessa laidasta laitaan kirjainten selkeyttä ja persoonallisuutta korostavien vaihtoehtojen välillä. Pyrin vertaamaan keskenään hyvinkin erilaisia kirjainluonnoksia keskenään ja yritin löytää niistä mieleiseni, jota voisin kehittää eteenpäin. Otin luonnosten lähtökohdaksi kirjainten tasaleveyden ja kaventamisen.

Luettavuuden ja selkeyden asettamat ongelmat olivat tässä vaiheessa vielä ratkaisematta. Pyrin etsimään ratkaisua, joka keskittyi ensin luettavuuden parantamiseen, mutta huomasin pian ettei ollut järkevää tarkastella luettavuuden ongelmaa irrallaan kirjaintyypin kuvallisen

viestin muodostamisesta.

Suunnittelutyö pääsi todella alkuun vasta, kun määrittelin sen, miltä halusin kirjaintyypin näyttävän ja mitä sen kuvallisuuden tulisi viestiä. Otin kirjaintyypin muotokielen pohjaksi lopulta kauneuden käsitteen, jonka alle keräsin haluamiani tyylipiirteitä samaan aikaan, kun sovelsin näitä piirteitä luettavuuden parantamiseen.

Luettavuuden parantamiseksi oli useita lähestymistapoja, joiden pohjalta luonnostelin suunnittelutyön alkuvaiheessa melko erilaisia kirjaimia.

Erilaisia vaihtoehtoja olisivat olleet esimerkiksi pystysuuntaisten viivojen korostaminen, kirjainten kursivointi, kirjainten voimakas lihavointi tai kirjainten viivan voimakas ohentaminen. Kaikki nämä vaihtoehdot olisivat tuoneet tarvittavaa

Kuva 7: Tein aluksi luonnoksia hyvinkin erinäköisistä kirjaimista.

Kuva 8: Useat keinot, kuten kursivointi, lihavointi ja kirjainten viivan tasapaksuus olisivat luoneet yhtenevyyttä kirjainten välille ja näin tukeneet luettavuutta. Kuitenkaan en päätynyt yhteenkään näistä keinoista sellaisenaan.

yhtenevyyttä kirjainten välille. Kuitenkaan yksikään näistä vaihtoehdoista ei sellaisenaan tuntunut tyydyttävältä. Esimerkiksi pystysuuntaisten linjojen korostaminen ja kirjainten lihavointi teki kirjaimista karkean näköisiä. Informaatioteoriaan suhteutettuna nämä kirjainluonnokset olivat usein muodoiltaan liian toisteisia, eivätkä ne tarjonneet riittävästi uutta huomion kiinnittämiseksi. Hylkäsin tässä vaiheessa yksinkertaisimmat luonnokset, koska ne eivät tukeneet asettamaani päämäärää kirjaintyypin kauneudesta: Ne eivät välittäneet mielestäni oikeanlaisia mielikuvia.

Säilytin luonnoksista joitakin toimivia piirteitä valmiiseen työhön. Esimerkiksi lihavoiminen ja pystyviivojen korostaminen näkyy hienovaraisesti valmiissa kirjaintyypissä ja tukee näin luettavuutta.

Luonnosteluvaiheessa kirjaimia oli jatkuvasti verrattava keskenään jotta kirjainten muotokielestä tulisi tarpeeksi yhtenevä. Kaikista erikoisimmat luonnokset hylkäsin jo alkuvaiheessa, vaikka niiden muodot olisivatkin tukeneet teoriaa riittävän hajeisen persoonallisen ja esittävän muotokielen tarpeesta.

Monimutkainen muotokieli vaikeutti eri kirjaimien muotojen sovittamista keskenään, jolloin luettavuus kärsi ja kirjainten muotoilusta tuli hankalaa. Tein tässä vaiheessa luonnoksia myös modernistista muotoa sisältävistä kirjaimista, joissa tutkin tasapaksun ohuen viivan käyttöä kirjaimen pohjana. Hylkäsin nämä luonnokset liian yksinkertaisina ja jo nähtyinä ratkaisuina, vaikka kirjaimet olisivat olleet tällöin luettavuudeltaan toimivia: Halusin kokeilla, miten voisin suunnitella enemmän persoonallista muotoa sisältävän kirjaintyypin.

Päämäärän selkeydyttyä kauneuden tavoitteluun pystyin aloittamaan varsinaisen kirjaintyypin suunnittelun. Kirjainten muotoilu vaati edelleen runsaasti luonnostelua.

Tein yksittäisistä kirjaimista paljon pienikokoisia luonnoksia paperille. Sopivan muodon löydyttyä rupesin tekemään yksityiskohtaisempia luonnoksia suuremmassa koossa, jossa kirjainten yksityiskohdat oli helpompi suunnitella. Kuitenkaan se, mikä paperille luonnosteltuna näytti toimivalta, ei usein ollutkaan toimiva enää vektoroidussa

Kuva 9: Esimerkki luonnoksesta joka osoittautui liian erikoisen näköiseksi.

muodossa tietokoneen ruudulla tai paperille tulostettuna. Jouduin muuttamaan kirjaimien muotoa useaan kertaan, ennen kuin niiden lopullinen muoto hioutui valmiiksi. Esimerkiksi ensimmäiset vektoroidut kirjaimet olivat viivan paksuuden vaihtelulta liian suuria (Kuva 48). Myös kirjainten päätteitä joutui vielä hiomaan runsaasti, ennen kuin tyydyttävä lopputulos syntyi.

Teoria vaikutti luonnostelutyön taustalla ja ohjasi sitä oikeaan suuntaan.

Suunnitteluprosessin aikana oli vaikeaa määritellä, miltä esimerkiksi informaatioteorian mukaan tarpeeksi hajeinen ja toisteinen kirjaintyyppi näyttäisi. Teorian tehtävänä oli nimenomaan ohjata, ei niinkään sanella kirjaintyypin visualisuuden ehtoja. Kirjaintyypin ulkonäkö muodostui pitkän luonnosteluprosessin kautta, jossa pyrin huomioimaan teorian asettamat lähtökohdat. Tärkein lähtökohta on se, että kirjaintyypin piti pystyä välittämään sekä sanallinen viesti että kirjaintyypin kuvallisuuteen koodatut merkitykset. Se, miltä kirjaintyyppi näyttää ja miten se vastaa teorian asettamia lähtökohtia, tuli esiin vasta valmiissa kirjaintyypissä. Teoriapohjaa sellaisenaan tukevia yksityiskohtia on kirjaintyypistä vaikeaa listata, koska kirjaintyyppi on kokonaisuus, ei vain osien summa.