Mikäli luuhun tulee toistuvaa liiallista kuormitusta, niin normaalissa luussa esiintyy tyypilli-sesti stressireaktioita ja rasitusmurtumia. Näiden luussa tapahtuvien muutosten on havaittu liittyvän tiheästi toistuvaan kuormitukseen tai virheelliseen suoritustekniikkaan. Virheettö-män suorituksen saavuttaminen ja toistaminen vaatii taitojen sekä liikkeiden harjoittelua useita kertoja. Nämä suuret toistomäärät harjoittelussa altistavat voimistelijat ja erityisesti heidän selkärankansa ylikuormitusvammoille. Rytmisessä voimistelussa yleisimpiä tekniikka-virheitä ovat korostettu lonkkien aukikierto, lantion liiallinen kääntäminen posteriorisesti, hallitsematon lannerangan taivutus ja toispuoleinen venyttely ja harjoittelu. (Roberts 2009.) Venyvyys ja liikkuvuus on kenties suurin voimistelun muista urheilulajeista erottava tekijä.
Voimistelijoille tyypillinen hyperlordoottinen asento yhdistetään usein alaselän kiputiloihin.
Tutkijoiden mielestä vaikuttaa siltä, että toistuvat alaselän yliojennusliikkeet eivät välttä-mättä ole nuorille vaarallisia, jos liikkeet tehdään ammattilaisen valvomana ja oikealla suori-tustekniikalla. Tutkimuksista ei ole saatu täysin varmaa tietoa liikkeistä, joissa selkä on hype-rekstensio asennossa. Silta -liike ei kuitenkaan vaikuta olevan vaarallinen suurimmalle osalle nuorista ja lapsista. Valmentajien tulee olla tarkkana oikean suoritustekniikan käytöstä ja ur-heilijan liiallisesta väsymisestä liikkeitä suorittaessa.
Sillan ja siltakaadon tekniikassa tulisi korostaa taivuttamista rintarangan ja olkapäiden alu-eilta alaselän sijaan. (Sands ym. 2015.) Taaksetaivutus liikkeen tulisi alkaa olkapään hype-rekstensiolla eli käsien viemisellä pään linjauksen takapuolelle ja yläselän hypehype-rekstensiolla eli ”yliojennuksella”. Tämän jälkeen taivutus etenee vähitellen ylemmistä selkärangan nika-mista alempiin. Suurimman osan taaksetaivutus liikkeestä tulisi tulla hartioista ja yläselästä ja vasta sen jälkeen alaselästä. Mikäli voimistelijalla on puutteita hartioiden ja yläselän liik-kuvuuksien kanssa, niin todennäköisesti hän kompensoi ylävartalon taaksetaivutus liikettä li-säämällä lannerangan taaksetaivutusta. (Sands ym. 2015.)
Ylävartalon ja rintarangan liikkuvuustekijöiden lisäksi turvalliseen taaksetaivutustekniikkaan tarvitaan kesivartalon voimaa. Taaksetaivutuksessa vartalon posterioriset lihakset tuottavat voimaa, jotta taivutussuuntainen liike saadaan aikaiseksi. Vastavoima liikkeeseen tulee varta-lon anteriorisen puolen lihaksista eli varta-lonkankoukistajista ja keskivartavarta-lon lihaksista, kuten esi-merkiksi suorasta vatsalihaksesta. Vastavoiman avulla pystytään hallita taivutussuuntaisen lii-kettä. Mikäli voimistelijalla on riittävästi eksentristä voimaa lonkankoukistajien ja vatsalihas-ten alueella, niin hän pystyy säädellä eli jarruttaa taivutuksen määrää ei-toivotulta lanneran-gan alueelta.
Selkäranka on tukevimmillaan ja sitä on turvallisinta kuormittaa sen ollessa mahdollisimman neutraalissa asennossa (Suni ym. 2013). Nivelen neutraali asento tarkoittaa sitä liikeradan osaa, jossa nivelen väljyys on suurimmillaan ja niveltä ympäröivät kudokset eivät juurikaan
rajoita nivelen liikettä. Mikäli toimitaan nivelen neutraalin alueen ulkopuolella, niin selkä-ranka on kuormittuneempi ja alttiimpi vaurioille. Niveltä ympäröivät aktiiviset ja passiiviset rakenteet vaikuttavat sen neutraalin alueen laajuuteen. (Comerford & Mottram 2012, 54;
Keer & Grahame 2003, 70.) Mitä laajempi on nivelen neutraalialue, sitä enemmän nivelen neutraalin asennon ylläpitäminen vaatii lihasvoimaa. (Keer & Grahame 2003, 91.)
Voimistelijat ovat liikkuvia moneen liikesuuntaan, joten heidän nivelten neutraalialue on to-dennäköisesti laajempi kuin keskivertoihmisen. Rytmisillä voimistelijoilla on todettu laajempi passiivinen nivelen liikelaajuus kuin aktiivinen nivelen liikelaajuus (Batista, Garganta ja Avila-Carvalho 2019; Roberts 2009). Laajempi passiivinen kuin aktiivinen nivelen liikelaajuus johtaa nivelten epävakauteen ja liittyy lisääntyneeseen loukkaantumisriskiin. Nivelsiteiden lisäänty-nyt löysyys johtaa heikentyneeseen asentotuntoon ja näin vähentyneeseen nivelten vakauteen nivelen keskiasennon ja loppuasennon välillä. (Roberts 2009.) Mitä korkeamman tason urheili-joista oli kyse, sen parempi liikkuvuus ja pienemmät puolierot olivat havaittavissa (Batista ym. 2019). Rytmisen voimistelun on todettu olevan hyvin epäsymmetrinen laji, jossa liikkeitä suoritetaan ja harjoitellaan vahvemmalla puolella huomattavasti enemmän kuin heikommalla puolella. Voimistelijat keskittyvät usein myös enemmän jo ennalta notkeamman puolen ve-nyttämiseen, joka johtaa lihasten merkittävään epätasapainoon ja selkärangan ylikuormituk-seen. (Roberts 2009.)
Voimistelijoiden alaselän rasitusperäiset vammat on tutkimuksissa yhdistetty hyppyihin, joissa esiintyy laajoja taaksetaivutuksia (Oltean ym. 2017). Lantion ja selkärangan asento hyppyjen laskeutumisen aikana vaikuttaa liikesegmenteissä vallitsevaan paineeseen sekä paineen jakau-tumiseen. Hypyistä laskeutuessa keskivartalon tulisi olla mahdollisimman pystyasennossa, jotta erector spinae lihakset pystyvät kontrolloida keskivartalon asentoa. Erector spinae lihas-ten aktivointi tulisi tapahtua ennen hypystä laskeutumista. Brueggemann (2010) totesi eliitti-tason (10–22-vuotiaita) naispuolisten voimistelijoiden selkärangan häiriöitä käsittelevässä pro-spektiivisessa tutkimuksessa, että hypyistä laskeutumisen tekniikalla sekä laskeutumista edel-tävien taitojen tekniikalla on merkittävä vaikutus lantion ja selkärangan asentoon. Tutkimuk-sessa selkärangan häiriöiden esiintyvyys oli yleisintä 12–13-vuotiailla voimistelijoilla.
Voimistelijoilla selkärankaan kohdistuva mekaaninen kuormitus voi saavuttaa kudoksen kuor-mituksen sietokyvyn tai olla ainakin todella lähellä kudoksen sietokyvyn rajoja. Toistuva ku-dosten kuormituksen sietokyvyn ylittäminen tai yksittäinen traumaattinen kuku-dosten kuormi-tuksen sietokyvyn ylitys johtaa usein loukkaantumiseen tai kudosvaurioon. (Brueggemann 2010.) “Lihaksikkaan korsetin” rakentaminen selkärangalle (rinta- ja lanneranka) olisi Brueg-gemannin (2010) mukaan todennäköisesti tehokkain tapa hallita selkärankaan kohdistuvaa mekaanista kuormitusta. Myös Petrofsky ym. (2008) totesivat keskivartalon lihasten vahvista-misen vaikutusta alaselkäkipuun tarkastelevassa tutkimuksessaan, että lukuisien tutkimusten mukaan keskivartalon lihasten vahvistaminen pienentää selkään kohdistuvan vamman
mahdollisuutta. Näiden lihasten tehtävänä on keskivartalon stabiloiminen. Voima näissä keski-vartaloa tukevissa lihaksissa stabiloi myös selkärankaa ja kehon tasapainoa. (Petrofsky ym.
2008.)
Biomekaaniset virheet ja huono tekniikka voivat altistaa rasitusvammoille asettamalla nuor-ten tuki- ja liikuntaelimistön kudoksille liiallista kuormitusta. Biomekaaniset virheet voivat voimistelijoilla olla seurausta esimerkiksi liiallisesta lannerangan lordoosista, keskivartalon ja lantion alueen lihasten heikkoudesta, lonkankoukistajien tai takareisien kireydestä. Jos jokin sairaus tai ongelma vaikuttaa kineettiseen ketjuun, etenkin keskivartalon voimaan, vaikuttaa tämä myös distaalisempiin kineettisen ketjun osiin. (Kriz 2016.) Yhden tai useamman kineetti-sen ketjun linkin heikentyminen voi aiheuttaa toimintahäiriöikineetti-sen biomekaanikineetti-sen vaikutukkineetti-sen, joka johtaa kipuun tai vammaan (Sciascia & Cromwell 2012).
Robertsin (2009) mukaan rytmisillä voimistelijoilla yleisimmin havaittavissa olevia lihasten epätasapainoja ovat mm. takareiden ja nelipäisen reisilihaksen välinen voimasuhde, heikko eksentrinen takareiden kontrollointi ja yliaktiiviset lonkankoukistajat, heikko pakaralihasten voima ja tiukka tai heikko piriformis, tiukat lonkan ulkokiertäjät ja heikot lonkan sisäkiertä-jät, heikko poikittainen vatsalihas ja tiukat alaselän ojentajalihakset sekä heikko tai tiukka yliaktiivinen iliopsoas. (Roberts 2009.) Voimistelijoiden harjoituksissa tulisi keskittyä puhtai-siin suoritustekniikoihin ja molempien puolien tasapuoliseen kuormittamiseen, jotta voimiste-lijat eivät altisuisi rasitusvammoille virheellisten suoritustekniikoiden ja toispuolisen kuormi-tuksen seurauksena.
Nadler ym. (2001) tekivät prospektiivisen tutkimuksen lantion alueen lihasten epätasapainon yhteydestä alaselkäkipuun college-urheilijoista (100 miestä ja 63 naista). Tutkimuksessa to-dettiin, että lantion lihasten toiminnan ja alaselkäkivun välinen yhteys voi olla merkittävä, koska näillä lihaksilla on merkittävä rooli voiman siirtämisessä alaraajasta ylöspäin kohti sel-kärankaa pystyasennossa tehtävissä aktiviteeteissa. Lantion ojentajien ja lonkan loitontajien heikko kestävyys ja viivästynyttä aktivoitumista on havaittu henkilöillä, joilla on alaselkäkipua tai alaraajojen hallinnan haasteita. Tutkimus osoitti, että naisilla, jotka olivat raportoineet alaselän kivuista, löytyi merkittäviä epätasapainoja lantion ojentajalihasten voimatasoista.
Samankaltaisia löydöksiä ei löytynyt lonkan loitontajalihaksista. Tutkimuksessa havaittiin, että henkilöillä, joilla on lonkan tai lantion lihasten heikko hallinta, voi olla suurempi riski alaselkävaivojen kehittymiselle toissijaisten muutosten vuoksi voimien siirtyessä alaraajoista ylöspäin kohti selkärankaa. Tämä havainto vahvistaa kineettisen ketjun teoriaa: hallinnan tai voimanpuutteen seuraus siirtyy distaalisista rakenteista proksimaalisiin rakenteisiin. (Nadler ym. 2001.)
Ylikuormitusvammat ovat yleensä seurausta kehoon kohdistetusta kuormituksesta, ja kehon kyvyttömyydestä vaimentaa siihen kohdistettua kuormitusta. Tämä ilmiö voi johtua sisäisistä
tekijöistä, jotka rajoittavat kehon kykyä vaimentaa kuormaa tai kehon ulkoisista tekijöistä, jotka lisäävät kohdistuvaa kuormaa. Tämän ylikuormitusvammoihin liitetyn teorian mukaan rasitusvammojen ennaltaehkäisyyn suunniteltujen harjoitusohjelmien tulisi kohdistaa häiriöi-hin, jotka heikentävät yksilön kykyä vaimentaa kehoon kohdistuvia voimia. (Paterno, Taylor-Haas, Myer & Hewett 2013.) Paternon ym. (2013) havainnot ylikuormitusvammojen synnystä tukevat Nadlerin ym. (2001) tutkimuksessa havaittua kineettisen ketjun teoriaa ja lantion ja lonkan ojentajalihasten epätasapainon vaikutusta alaselkäkipuun ja -vaivoihin. Paternon ym.
(2013) löydösten liittäminen kineettisen ketjun teoriaan antaisi osviittaa siitä, että mikäli lan-tion alueen lihakset eivät pysty vaimentamaan kehoon kohdistuvaa kuormitusta eli ovat vaati-muksiinsa nähden liian heikot, niin distaalisiin rakenteisiin kohdistuva kuormitus siirtyy kuormit-tamaan proksimaalisia rakenteita ja tämän seurauksena alaselän ja selkärangan alue ylikuormittuu.
Kriz (2016) käsitteli kineettisen ketjun toiminnan muutosta kehon proksimaalisista osista dis-taalisempiin ja Nadler ym. (2001) puolestaan kehon distaalisista osista proksimaalisiin, joten voitaisiin olettaa kineettisen ketjun toiminnan muutoksen vaikuttavan ketjussa molempiin suuntiin. Ihmisen liikkuminen ja kaikki toiminnot tapahtuvat liikeketjuina eli kineettisenä ket-juna. Kineettisen ketjun toimintoja muokkaavat monet erilaiset tekijät. Esimerkiksi isovar-paan kipu muuttaa polvi- ja lonkkanivelen kuormitusta sekä toimintoja. Kivun aiheuttamia ki-neettisen ketjun muutoksia ilmenee myös lantion ja selkärangan liikkeissä sekä asennoissa.
(Saarikoski 2016.)
Kineettinen ketju on insinöörien käsite, jota käytetään kuvaamaan ihmisen liikettä. Saksalai-nen insinööri Franz Reuleaux laittoi kineettisen ketjun käsitteen liikkeelle 1800-luvulla. Ki-neettisen ketjun käsitettä käytetään monissa erilaisissa kliinisissä olosuhteissa, kuten tuki- ja liikuntaelimistön tieteessä, liikuntalääketieteessä, neurologisessa kuntoutuksessa sekä pro-teeseissa ja ortooseissa. Franz Reuleaux ehdotti, että jäykät, päällekkäiset segmentit kytke-tään toisiinsa nivelten kautta. Tämä ajattelutapa loi järjestelmän, jossa liike yhdessä kineet-tisen ketjun liitoksessa eli nivelessä tuottaisi liikettä myös toisessa ketjun nivelessä. Tai vas-taavasti liike yhdessä kineettisen ketjun nivelessä vaikuttaisi kineettisen ketjun toiseen nive-leen. (Karandikar & Ortiz Vargas 2011.)
Kineettisen ketjun toimintoja muuttavia tekijöitä ovat alaraajojen lihasten epätasapaino, ni-velten liikkuvuus, alaraajojen linjauspoikkeamat, rasitusvammat sekä lantion asento ja liikku-vuus. Alaraajojen lihasten epätasapaino voi johtua lihasheikkoudesta, lihaksen kireydestä tai liiallisesta pitenemisestä. Nivelten liikkuvuuden aiheuttamat muutokset kineettisen ketjun toiminnassa ovat seurausta nivelen liikerajoituksesta, yliliikkuvuudesta tai nivelkulmasta. Ala-raajojen linjauspoikkeamat voivat johtua pihtipolvista, länkisääristä tai esimerkiksi lonkkien liiallisesta sisäkierrosta. Rasitusvammojen aiheuttamat muutokset kineettisen ketjun toimin-nassa voivat olla lihasten kiputiloista tai nivelvaurioista aiheutuneita. Lantion asennon ja
liikkuvuuden muutokset vaikuttavat myös kineettisen ketjun toimintaan, näitä voivat olla lan-tion epävakaus, jäykkyys tai liiallinen eteen/taakse kallistus. (Saarikoski 2016.)
Myös Nadlerin ym. (2000) mukaan useilla tekijöillä voi olla muokkaava vaikutus kineettisen ketjun toimintaan. Muutoksen aiheuttajia voivat olla muun muassa lonkankoukistajien, taka-reisien tai etutaka-reisien kireydet, lihasten adaptaatiot tai jalkojen pituuserot. Biomekaanisesti lantion ojentajilla ja loitontajilla on merkittävä rooli kaikessa liikkuvassa aktiviteetissa keski-vartalon ja lantion stabiloijana ja voiman siirtämisessä alaraajoista lantioon. Isolla pakarali-haksella on merkittävä rooli lantion stabiloijana keskivartalon kiertävien liikkeiden aikana tai painopisteen ollessa pois kehon keskilinjasta. Takareisillä on puolestaan merkittävä rooli lan-tion stabiloijana hyppäämisen tai juoksemisen aikana. Keskimmäinen- ja pieni pakaralihas ovat tärkeät lantion stabiloijat, kun toimitaan yhden jalan varassa. Yleisesti ottaen lantion alueen lihaksilla on tärkeä rooli voiman siirtämisessä alaraajoista ylöspäin kohti selkärankaa pystyasennossa suoritettavissa aktiviteeteissa. (Nadler ym. 2000.) Ihmiskehon suljetussa liike-ketjussa ei ole olemassa yksittäisiä liikkeitä, vaan liikkeet vaikuttava aina seuraaviin toimin-nallisiin yksiköihin (Sandström & Ahonen 2011, 160).