Tutkittavani kritisoivat Suomen viranomaistoimintaa. Varsinkin ulkomaalaishallinnon koettiin heikentäneen parisuhdetyytyväisyyttä lyhyimmissä parisuhteissa suhteen alkuaikoina. Näiden puolisoiden oli ollut vaikeaa saada pysyvää oleskelulupaa, ja siitä oli jouduttu
taistelemaan. Varsinkin EU-maiden ulkopuolelta tulleet puolisot olivat kokeneet oleskeluluvan saannin vaikeuttaneen heidän kiinnittymistään Suomeen.
”Hänen piti hakea omasta synnyinmaastaan... omasta kotimaastaan, jossa hän on kansalainen, niin sieltä ja hakea oleskelulupaa Suomeen, näin meitä ohjeistettiin... eli meidän täytyi sitten lentää XXXaan (puolison kotimaahan) ja sieltä sitten hoitaa nämä oleskeluluvat, lupahakemukset, jos oltais... ehkä oltais päästy vähemmällä jos oltais vaan lennetty Suomeen niin kuin esimerkiksi yksi tuttu pari kun mies on XXXXlta... et he vaan lensivät XXXXsta tänne ja alkoivat sitten täällä sen prosessin... mejän piti sitten odottaa XXXssa (puolison kotimaassa) sitä käsittelyä. No se, siihen sai... me olimme reilun kuukauden siellä... se niin kuin nopeutui sitten ööö...silloin kun me XXXissa...piti kuitenkin tietenkin suunnitella elämää eteen päin täällä hmmm...ööö...haki tuonne XXX (kouluun) ja hän pääsi... niin sen opiskelupaikan turvin, et kun sen opiskelut alkoivat syyskuun alussa niin se käsittely nopeutui... siellä onkin jossakin ehdoissa niin kuin... jos hänellä ei olisi ollut (huokaus) niin se olis ollu hitaampaa, jopa jos olis ollut valmiina työpaikka, niin se ei olis nopeuttanut asiaa yhtään se nopeutti että oli opiskelupaikka, et se oli ihan semmoinen luojan lykky…”
Yksi haastatteluista kietoutuu viranomaistoiminnan joustamattomuuteen ja siihen, kuinka byrokratian kautta maahan muuttanut puoliso joutuu väliinputoajaksi suomalaisessa yhteiskunnassa. Tämän haastattelun tarinallisena ytimenä on tehdä ero kanta-asukkaiden ja ulkomaalaisen kanssa avioituneen eriarvoisuus suomalaisessa yhteiskunnassa, varsinkin jos puoliso tulee EU-maiden ulkopuolelta. Rosemary Breger (1998, 129) toteaa, että mitä ei-tyyppillisempi ulkopuolinen ulkomaalainen puoliso on, sitä enemmän valtio pyrkii kontrolloimaan tätä suhdetta. Haastatteluista voinkin päätellä, että juuri EU-maiden ulkopuolelta tulleilla oli ollut suuria haasteita Suomeen muuttovaiheessa.
”Että rakenteellinen tilanne, että kun me ollaan oltu niin kuin väliinputoajia monissa asioissa… et ollut aikamoista taistelua koko se aika kun ollaan Suomessa oltu ja asuttu…”
Eri tutkijat puhuvat avioliittosiirtolaisuudesta, joka käytännössä tarkoittaa maahanmuuttoa avioitumisen myötä. Siihen luetaan kuuluvaksi myös lumeavioliitot, jotka on solmittu henkilöiden vapaasta tahdosta, mutta ilman rakkautta ja sitoutumista perhe-elämään. Ne on solmittu maahanmuuttajan pysyvän oleskeluluvan vuoksi. (Furtado &
Theodoropoulus 2008, 4–19; Kangasniemi 2003, 12; Lee 2006, 1–23;
Zhang & Kline 2009, 18.)
”Et jouduttiin niin kuin sellaiseen prässiin, et ollaanko edes oikee aviopari…”
Kaksi tutkittavaani muistelee suhteen alkuaikojen vaikeuksia. Vielä haastattelutilanteessa, tapahtumista vuosien jälkeenkin, tutkittavani kuvailevat viranomaisia Laura Huttusen (2002, 70) sanoin:
”maahanmuuttajien tilannetta ja elämää ymmärtämättöminä vallankäyttäjinä”.
Tässä tutkimuksessa yhdessä puhuttiin kulissiavioliitoista ja toisessa sivuttiin aihetta, mutta termiä ”kulissiavioliitto” tai ”lumeavioliitto” ei käytetty. Noin 20 vuotta yhdessä olleet parit kuvailivat puolisonsa Suomeen muuttoa suhteellisen nopeaksi. Tähän löytyy selitys vuoden 1999 toukokuulta1, kun luvan saaminen hidastui merkittävästi ulkomaalaislakiin lisätyn säännöksen vuoksi. Tämä koski oleskeluluvan myöntämistä perhesiteiden perusteella (Kangasniemi 2003, 12).
Riitta Jallinojan (2000, 27) mukaan oleskeluluvan saanti on tärkeä edellytys ja merkittävä vaihe parisuhteen kehittymisessä. Kyseessä on
1 Tämän muutoksen myötä kaikki ensimmäiset perhesiteen perusteella myönnettävät oleskeluluvat ratkaistaan ulkomaalaisvirastossa. Päätökseen tyytymätön voi hakea muutosta valittamalla lääninoikeuteen. Aiemmin edustustojen oli mahdollista myöntää oleskelulupa myös
perheenjäsenelle. Tämä muutos pidensi käsittelyaikoja huomattavasti ja on aiheuttanut keskustelua myös eduskunnassa. (Kirjallinen kysymys 492/1999 vp.)
klassinen este rakkaudelle, rakastetun vaikea saavuttaminen omaksi.
Haastateltavat kuvailevat oleskeluluvan odotusta taisteluksi.
”Vastoinkäymiset ja kaikki… Jotku on sanonu, kun olen kertonut tätä tarinaa, niin jotku on sanonu, että olis varmaan jo luovuttanut alkumetreillä tai jotakin…”
Päivi Oksi-Walter (2009, 62–63) nostaa esiin ulkomaalaisen kanssa avioituneen suomalaisen eriarvoisuuden suhteessa kahden suomalaisen kesken solmitun liiton kanssa. Kahden suomalaisen kesken solmittua liittoa tuskin tutkitaan samoin kuin suomalaisen ja ulkomaalaisen solmimaa liittoa. On mahdollista olla naimissa toisen suomalaisen kanssa ja asua vaikka eri maassa, se on yksityisasia. Heidän yksilöllisiä valintojaan ei kyseenalaisteta lainsäädännössä, kunhan puoliso on suomalainen. Tilanne muuttuu heti puolison ollessa ulkomaalainen.
Oksi-Walter (2009, 62) huomauttaakin, että tältä osin on palattu perinteiseen länsimaiseen kristilliseen avioliittokäsitykseen, johon kuuluu muun muassa oletus puolisoiden yhdessä asumisesta.
Lucy Williams (2010, 173–174) mainitsee, että siirtolaisille on tärkeää, että he pystyvät toimimaan uudessa maassa sen täysivaltaisina jäseninä. Näin ei kuitenkaan ole ennen kansalaisuuden saamista, koska poliittisesti aktiivinen toiminta esimerkiksi ei onnistu. Myös muut asiat, joita maan kansalainen pystyy tekemään, ovat poissuljettuja kansalaisuuden myöntämiseen asti. Tämä pitää siirtolaisen yhteiskunnasta irrallaan ja ulkopuolisena. Tämä tukee myös tutkittavieni kokemuksia omien puolisoidensa kohdalla.
”Sähän oot periaattees nobody, jos et pysty tekemään samoja asioita, kuin muut… kun toiset puhuu jostain, et teki sitä ja tätä, niin kyllä hän tunsi, ettei oo samanveroinen, ku muut..”
Pitemmissä, yli 20 vuotta kestäneissä liitoissa, ulkomaalaishallinto saa vain muutamia mainintoja, mutta virastoissa asioiminen nostetaan useaan kertaan esiin. Se on koettu hankalaksi, varsinkin, jos puoliso ei puhu suomea tai poikkeaa ulkonäöltään suomalaisista.
”...hakemuksissa ja kaikissa tällaisissa... mut sitä vaan itteään kismittää, et miksei ihmisii voi niinku kohdella
ihmisinä välillä, et ku ensimmäistä kertaa menee jonnekin luukulle, niin siellä tulee edelleenkin, et meillä täällä Suomessa, niinku et ihminen on asunut täällä jo tuota niin X vuotta, ja tietää tasan tarkkaan, kun on opiskellut ja työpaikat ja kaikki hommaa täältä niinku ite ilman kenenkään apua, niin sitten niinku se, että ihmiset niinku tulee ja sanoo, et täällä Suomessa tehdään...ihan niin kuin ei tietäisi... miten tääl tehdään...varmaan paremminkin tietää ku ihminen, joka yrittää palvella asiakkaita... siis se ärsyttää tietysti se ihmisten, mut että välillä se sit, tietenkin ku tarpeeksi kuulee, ni on pakko antaa takaisin yhtä
inhottavasti ja ihan oikeutetustikin, välillä sit antaa mennä hmmm...mut et...(miettii) et ei niinku semmossii... siis se on vaan niin yritteliäs, siis niinku et se on koko aika
hakeutunut, tietää, et se haluaa sinne kouluttautua... näin ja näin ja näin...”
Keskeisenä teemana haastatteluissa nousi suomalainen puoliso asioiden hoitajana. Suomalainen puoliso toimi partnerinsa asioiden hoitajana suhteen alkuaikoina, kun maahan muuttanut ei vielä osannut suomea.
Useat haasteltavat kuvailevatkin, kuinka raskasta oli joutua hoitamaan kaikki käytännön asiat yksin. Tämä huolenpitäjän tehtävä koettiin ajoittain kuormittavaksi. Yksi haastateltavista kuvaa tilannetta, jossa he olivat menneet virastoon selvittämään asioita, mutta koki, ettei heitä otettu vakavasti ja heidän sanomisiaan kyseenalaistettiin.
”Hän ei voi myöntää teille mitään tukea, ennen kuin on osoitettu uskottavasti… silloin mä niinku huusin sille naiselle ja oli hyvä, etten mä niin ku rikkonu paikkoja…
siellä mä niin ku siis… se oli ihan… aivan alimpaan helvettiin siis niinkö huusin sen naisen ja se oli niin ku meidän kokemukset…”
Puheissa nousee esiin tiettyjä piirteitä virastoissa asioimisesta. Joissakin tilanteissa virkamiesten skeptinen suhtautuminen aiheuttaa turhautumisen ja vihan tunteita. Keskeistä näissä puheissa ovat epätoivon ja vihan tunteiden teemat. Häpeä siitä, että jouduttiin pyytämään apua, saattoi aiheuttaa tunteenpurkauksen, joka kohdistettiin byrokraatteihin. Suomalainen, joka ei koskaan ennen ollut joutunut turvautumaan viranomaisten apuun, ei osannut sitä perheelleen hakea.
Hänet oli kasvatettu uskomaan, ettei työtä tekevä, rehellinen ihminen tukia tarvitse. Ne olivat heikompiosaisia varten. Tunne epäonnistumisesta oli puheissa vahvasti läsnä.
6 ELÄMÄ SUOMESSA MONIKULTTUURISESSA AVIOLIITOSSA
Haastattelussa olen kysynyt monikulttuurisen pitkän parisuhteen vaiheista, sen alkuhetkistä ja tutustumisesta sekä elämästä Suomessa.
Tutkimushenkilöt kertoivat monipuolisesti avioliitostaan.
6.1 Ulkomaalainen puolisona, erottuminen suomalaisista