Perheen oikeudellinen asema, varsinkin lyhyemmissä avioliitoissa, muodosti ongelman. Muutaman tilanne oli vielä vakiintumaton ja he miettivät Suomesta poismuuttoa. Monissa näissä liitoissa elettiin kuitenkin stabiilia aikaa. Kertomuksissa nousee esiin avioliittosiirtolaisen ikävän tunteet ja huoli kotimaahan jääneistä sukulaisista.
“Me periaatteessa voitais mennä käymään siellä, mut se selkeesti ois hengenvaarallista heille… me riskeerattais heidän henkensä… XXXX onkin sitten vain soitellu heille…
jatkuva ikävähän hänellä sukulaisiaan on…”
Suurimmat ongelmat koettiin puolison suomen kielen taidossa.
Kielitaidottomuus johti moniin ongelmiin puolisoiden yhteisen kommunikaationvaikeuksien lisäksi. Parien yleisin kotikieli oli pitemmissä parisuhteissa suomi ja lyhyemmissä suhteissa englanti tai ranska. Tyypillistä monikulttuurisille avioliitoille on jonkin kolmannen kielen, välittäjäkielen, käyttö (Breger & Hill 1998, 229.)
”kyllä mä aattelin, mä jostain puhuin meidän äitin ja isän jostakin tämmösestä intiimistä suhteesta... mun jotenki hirveen salaista, vähäsen siinä niinkö kertoo sitten, sitten se mun mies rupes nauramaan kauheesti, että wuahhaaaaa.. Ja mä sitten, että miten sä voit tollai sanoa, ja se vitsaili oikeen sillä ja mä sanoin, että hyi, että ei noin voi sanoa. Sitten jotain ku mä oon menny sanomaan, niin se on hirveesti suuttunut (puoliso) saattanut suuttua sitten ja sanoa, että miten ja saanu sitten niinku raivokohtauksen, että ei tollalailla voi sanoa… et se on saanu, siis ihan niinku tulistunu ihan semmoiseksi pelottavaan asteeseen.
Tämmösiä nää alkuvuosien ongelmat oli tämmöisiä…”
Tilanteissa, joissa maahanmuuttajan suomen kielen valmiudet olivat heikot, kommunikointiin liittyvät ongelmat kestivät muutamia vuosia eli siihen saakka, kunnes oli löydetty yhteinen kieli ja yhteiset tavat.
Muutamissa suhteissa puoliso ei ollut opetellut suomen kieltä siitä huolimatta, että olivat maassamme useita vuosia asuneet. He eivät välttämättä tarvinneet kielitaitoa, mutta se vaikutti monissa tapauksissa
kuitenkin sosiaaliseen piiriin. Se koostui pääsääntöisesti ulkomaalaisista, jolloin kosketus suomalaisiin jäi vähäiseksi. Näissä parisuhteissa ei kiinnittyminen Suomeen ollut aina kovin vahvaa ja suomalaispuolisot epäilivätkin, että tulevaisuus ei välttämättä ollut Suomessa.
Haastateltavieni puheissa välittyy käsitys sukupuolten välisistä jaoista, jotka ovat monikulttuurisen avioliiton myötä murentuneet. Tällä tarkoitan sitä, että monissa tilanteissa varsinkin naiset puhuivat siitä, kuinka puolison työttömyys ja kielitaidottomuus asetti heidät perheenpään asemaan. Vuosien saatossa roolit olivat muuttuneet useitakin kertoja ja avioliiton edetessä puolisoiden arvomaailma oli lähentynyt toisiaan. Muutama puoliso puhui siitä, kuinka heidän arvonsa ja tapansa olivat jo samankaltaiset parisuhteen alkuvaiheessa.
Uskonnon merkitys parisuhteessa sai suhteellisen pienen painoarvon tutkittavieni puheissa ongelmateemana.
“Et hän on niinku tapamuslimi… et jos ois semmonen…
niinku kiihkouskovainen, ni en ois edes menny naimisiin hänen kanssa… et mun arvot niinku…”
Ongelmat olivat yleensä liittyneet esimerkiksi parisuhteen rooleihin, lasten kasvatukseen tai naisen työssäkäyntiin. (Güngör ym. 2011, 1371.)
Työnsaannin vaikeudet muodostivat ongelmia parisuhteen alkuvaiheessa. Muutamissa haastatteluissa tämä teema oli keskeisesti läsnä, sillä rahaongelmat rajoittivat elintasoa ja mahdollisuuksia. Heikko talous oli aiheuttanut konflikteja parisuhteeseen varsinkin silloin, jos patriarkaalisesta kulttuurista muuttanut mies joutui asemaan, jossa hänellä ei ollut työtä eikä toimeentuloa. Näin hänen asemansa perheen elättäjänä ja näin ollen perheenpäänä on ollut uhattuna. Naisen taloudellinen valta on muuttunut myös emotionaaliseksi vallaksi. Yksi haastateltava totesikin, että jossakin vaiheessa hän oli käyttänyt valtaansa kontroilloiden puolisonsa menoja siten, ettei antanut hänelle rahaa. Monissa suhteissa raha-asiat eivät silti nousseet erityisesti esille.
Ympäröivää maailmaa kuvattiin monin eri tavoin. Ystävien ja perheenjäsenten reaktioita ja käytöstä kuvailtiin niin omasta kuin tuttavien perspektiivistä.
”Ykski opiskelukaveri se kysyi, mä olin aloittanu sen työn, ihan niinku näin, että miten se sinun mies suhtautuu siihen, et sä oot töissä? Mä en ensin ees tajunnu, et mitä... sehän oli
aivan mahtavaa, että niinku, mä tajusin vasta myöhemmin, et niin, sehän tarkotti sitä, etku mun mies on muslimi, että se varmaan aatteli, että nainen ei voi tehä töitä.... ja mä aattelin, et voi v-i-t-s-i... (nauraa) siis mä en niinku, mä vasta myöhemmin tajusin, et se tarkotti sitä ja siis niinku hirveesti joutu aina niinku uudestaan elämään ja tuota…”
Ympäristön suhtautuminen oli pääsääntöisesti positiivista, mutta myös rasistiseen suhtautumiseen oli törmätty aika ajoin.
”niin sitten etunmainen mies oli ollut siinä kassalla, se oli siinä toivottanu kovalla äänellä hyvää uutta vuotta paitsi tuolle neekerille... liikennevaloissa joku oli pysähtynyt viereen ja näyttäny keskisormea ihan tässä pari viikkoa sitten...”
Lasten syntymä ja heidän suomalaisista poikkeava ulkonäkö sai huomiota ympäristössä. Suurin osa koki, että päiväkodissa ja koulussa ei rasismia juuri ollut esiintynyt. Näkemys on kaksijakoinen, koska kuitenkin useissa haastatteluissa todetaan toiseuden läsnäolo.
“Semmoista outoa käytöstä joskus oli havaittavissa opettajien toimesta… ei niinku kaverit… meidän lapset kyl osaa puolustautuu…”
”ja sit kun mejän lapsi… käy pelaa jalkapallotreeneissä, niin viime kesänä aloitti... viime kesänä ei ollut mitään ongelmaa, mut tänä kesänä on sitte ollu neljät harjoitukset ja joka kerta ollut jotaki sellaista nimittelyä, jotaki, viime kerralla mä niinko olin siinä tarpeeksi lähellä, et mä niinko kuulin, et mitä nii, haukuttiin mustanaamaksi toiset lapset ja mä niinku... silloin mä hermostuin niinku, semmoinen harjoituskerta missä vanhemmat oli mukana ja kukaan vanhemmista ei reagoinut mitenkään, siinä sen pojan isä oli aika lähellä, niin ei mitenkään reagoinut, eikä ohjaajat mitenkään... kuuliko ne valmentajat sitä edes mitenkään...
mut mä niinku... peli seis, mä nostin hirveän metelin ja hirveän saarnan pidin niille vanhemmille ja ne ohjaajat oli, ne suhtautu tosi hyvin niinku, että joo samaa mieltä, et siellä joka kerta oli ollu jotaki, mut edellisellä kerralla mä en ollu
kuullu mitä, sit ku mä kysyin lapselta, et mitä ne nimitteli, ni se sano, että en minä muista, en minä tiedä äiti, et ihan niinku ei halua edes sanoa...”
Puheissa pohditaan paljon käytännönasioista sopimisen tärkeyttä, varsinkin ennen parisuhteen rekisteröintiä. Lasten syntymän jälkeen uskonnolla voi olla aiempaa suurempi merkitys puolisoiden arvomaailmassa. Keskustelut siitä, mihin uskontoon lapsi kasvatetaan, olisi hyvä käydä jo ennen lasten syntymää. (Güngör ym. 2011, 1371.)
Tutkittavani kuvailevat, kuinka erilaiset tavat kasvattaa lasta aiheuttavat konflikteja puolisoiden välillä. Suomessa ruumiillinen kuritus on tuomittavaa, joissakin kulttuureissa se on sallittua.
“Et mun puoliso oli ihan ihmeissään, kuinka voi olla kunnon vanhempi, jos ei voi edes läpsäistä lapsia…”
“Siellä kulttuurissa, jos katsot vanhempaa silmiin, sehän on epäkunnioittavaa… Suomessa taas opetetaan, että pitää katsoo…”