6. SUHDE YMPÄRISTÖPOLITIIKKOIHIN, -SUUNNITELMIIN
Luonnonvarojen käyttöä ja ympäristönsuojelua koskevien ympäristöpolitiikkojen, -suunnitelmien ja -ohjelmien liittyminen hankkeeseen
Nimi Sisältö Suhde hankkeeseen
vuoden 1990 tasoon.
Suomen kansallinen energia- ja ilmasto-strategia
Suomi on hyväksynyt kansallisen energia- ja ilmas-tostrategian. Viimeksi strategiaa päivitettiin vuonna 2013. Strategia määrittää kansalliset energia- ja ilmastotavoitteet vuodelle 2020. Se sisältää myös ohjelman öljyriippuvuuden vähentämiseksi.
Myös parlamentaarisen energia- ja ilmastokomitean mietintö Energia- ja ilmastotiekartta 2050 on jul-kaistu vuonna 2014. Tiekartta toimii strategisen ta-on ohjelmana matkalla kohti hiilineutraalia yhteis-kuntaan. Tiekartta sisältää selvityksen menetelmis-tä, joilla voidaan saavuttaa 80–95 %:n vähennys Suomen kasvihuonekaasupäästöissä vuoteen 2050 mennessä verrattuna vuoden 1990 tasoon.
Parhaillaan valmistellaan myös uutta kansallista strategiaa. Tämän uuden strategian tärkeimpiin tavoitteisiin kuuluvat uusiutuvan energian osuuden lisääminen, kasvihuonekaasujen vähentäminen sekä EU:n energia- ja ilmastostrategian tavoitteiden noudattaminen.
MERIYMPÄRISTÖÄ KOSKEVAT STRATEGIAT JA SUUNNITELMAT
EU:n rannikko- ja meripoli-tiikka, meri-direktiivi
Euroopan komissio esitti yhdennetyn meripolitiikan (IMP) lokakuussa 2007. Sillä pyritään saavuttamaan hyvä ympäristön tila EU:n merivesissä vuoteen 2020 mennessä sekä suojelemaan luonnonvaroja, jotka ovat välttämättömiä meriympäristöön liitty-välle taloudelliselle ja sosiaaliselle toiminnalle.
Meristrategiadirektiivi 2008/56/EY (eli meridirektii-vi) on politiikan ympäristöpilari. Direktiivillä pyritään suojelemaan meriympäristöä ja luonnonvaroja sekä luomaan puitteet meriveden kestävälle käytölle.
Direktiivin tavoitteiden saavuttamiseksi direktiivissä on määritelty eurooppalaiset merialueet, joista yksi on Itämeri, ja osa-alueet, jotka määräytyvät maan-tieteellisten ja ympäristökriteerien perusteella.
Jotta strategian tavoitteet saavutettaisiin vuoteen 2020 mennessä, on kunkin jäsenvaltion kehitettävä strategia merialueilleen.
Kuten Suomen meristrate-gian ensimmäisessä osassa mainitaan, strategian tavoit-teita ei ole vielä saavutettu yhdellekään Suomen alueella olevalle Itämeren osa-alu-eelle. Siksi strategiatavoit-teiden saavuttaminen edel-lyttää tiettyjä toimenpiteitä kaikilla Suomen merialueilla.
Äskettäin hyväksytty toimen-pideohjelma asettaa viran-omaisille vaatimuksia edistää asetettuja tavoitteita. Ohjel-ma käsittää esimerkiksi toi-menpiteitä meriympäris-tös-sä olevien luonnonvarojen kestävästä käytöstä, veden-alaisen melun vähentämi-sestä (mukaan lukien veden-alainen rakentaminen) sekä merenpohjan elinympäristö-jen vahingoittumisen ja hä-viämisen välttämisestä.
Ohjelman toimeenpano on alkanut vuonna 2016.
Virossa ja Ruotsissa on myös valmisteltu toimenpideohjel-ma. Kummassakin maassa toimenpideohjelman on ollut määrä alkaa vuonna 2016.
Meristrategiadirektiiviä ja sen vaatimustenmukaisuutta on käsitelty tarkemmin luvuissa 7.2.1 ja 11.20.1.
Suomen meristrategia
Suomen meristrategia toteuttaa EU:n meripolitiik-kaa ja sitä vastaavaa direktiiviä kansallisella tasolla.
Strategia on kolmiosainen. Ensimmäinen osa hyväk-syttiin vuonna 2012, ja se käsittää alustavan arvion meriympäristön nykytilasta. Toinen osa, merenhoi-tosuunnitelman seurantaohjelma, hyväksyttiin vuonna 2014. Meristrategian kolmas osa, Suomen merenhoitosuunnitelman toimenpideohjelma 2016-2021, sai hallituksen hyväksynnän joulukuussa 2015. Ohjelmassa arvioidaan nykyisten toimen-piteiden riittävyyttä meriympäristön suojelemiseksi ja ehdotetaan uusia toimia hyvän ympäristötilan saavuttamiseksi ja ylläpitämiseksi.
Luonnonvarojen käyttöä ja ympäristönsuojelua koskevien ympäristöpolitiikkojen, -suunnitelmien ja -ohjelmien liittyminen hankkeeseen
Nimi Sisältö Suhde hankkeeseen
Itämeren aluetta koskeva EU-strategia
Itämeren aluetta koskeva EU-strategia (EUSBSR) hyväksyttiin Euroopan neuvostossa vuonna 2009.
Strategia on alueellinen politiikka, joka sisältää useita toiminta-alueita ja horisontaalisia toimia meren suojelemiseksi, alueen yhdistämiseksi sekä vaurauden lisäämiseksi Itämeren alueella. Eri hank-keet ja prosessit, joilla tätä strategiaa toteutetaan, on kuvattu Itämeren aluetta koskevan EU-strate-gian toimintasuunnitelmassa.
Toimintasuunnitelma antaa puitteet, joilla Euroopan uni-oni ja jäsenvaltiot voivat tunnistaa tarpeita ja sovittaa ne käytettävissä oleviin re-sursseihin koordinoimalla asianmukaisia toimintatapo-ja. Siksi strategia ei sellaise-naan aseta velvoitteita toi-mijalle.
MERTEN ALUESUUNNITTELU
EU:n puitelain-säädäntö merten alue-suunnittelulle
Heinäkuussa 2014 Euroopan parlamentti ja neuvos-to hyväksyivät lain yhteisten puitteiden luomisesta merten aluesuunnittelulle Euroopassa (direktiivi merten aluesuunnittelusta 2014/89/EU). Direktiivi määrittää yleiset vähimmäisvaatimukset paikallisel-le, alueelliselle ja kansalliselle suunnittelulle meri-alueilla. Direktiivin nojalla jäsenvaltioilla on velvol-lisuus valmistella merten aluesuunnitelmansa 31.3.2021 mennessä.
Lain tavoitteina on edistää meritalouksien kestävää kasvua, merialueiden kestävää kehitystä sekä merien luonnonvarojen kestävää käyttöä.
Merten aluesuunnittelu on toimeenpantu kansallisessa lainsäädännössä lokakuussa 2016 voimaantulleella laki-muutoksella (maankäyttö- ja rakennuslaki 482/2016).
Yksityiskohtaiset säännökset aluesuunnitelmien esittämi-sestä ja aluesuunnitelmien määrästä annetaan asetuk-sella.
(Liite 1, kartta MP-01-F) Itämeren
aluesuunnitte-lua koskeva toiminta-ohjelma 2013–2020
Itämeren aluesuunnittelua koskeva tiekartta 2013–
2020 valmisteltiin osana vuoden 2013 HELCOM-ministerijulistusta. Tiekartan mukaan tavoitteena on suunnitella ja toteuttaa merten aluesuunnitelmat (MSP) koko Itämeren alueella vuoteen 2020 men-nessä. Tavoitteena on, että suunnitelmat ovat yhtenäisiä yli rajojen ja toteuttavat ekosysteemipe-rustaista lähestymistapaa. Tiekartassa määritetään tarvittavat vaiheet asetetun tavoitteen saavuttami-seksi. Yksi vaiheista koskee kansallisten puitteiden kehittämistä yhtenäisille merten aluesuunnitelmille kaikissa Itämeren maissa vuoteen 2017 mennessä.
VESIPENHOITOALUEIDEN HOITOSUUNNITELMAT
Vesienhoito-alueiden hoitosuunni-telmat ja lainsäädäntö
Vuonna 2000 hyväksyttiin EU:n vesipuitedirektiivi 2000/60/EY (WFD). Direktiivin tarkoituksena oli määrittää puitteet sisämaan pintavesien, suistoalu-eiden, rannikkovesien ja pohjavesien suojelemi-seksi. Vesipuitedirektiivin mukaan jäsenvaltioiden on tunnistettava alueellaan olevat vesistöalueet ja osoitettava ne yksittäisiin vesienhoitoalueisiin.
Jokaiselle vesienhoitoalueelle on valmisteltava vesienhoitoalueen hoitosuunnitelma. Suunnitelma sisältää toimenpideohjelman, jonka tulee täyttää direktiivin tavoitteet.
Kansallisella tasolla laki vesienhoidon ja merenhoi-don järjestämisestä 1299/2004, asetus vesienhoito-alueista 1303/2004, asetus vesienhoidon järjestä-misestä 1040/2006, asetusmerenhoidon järjestämi-sestä 980/2011 ja asetus vesiympäristölle vaaralli-sista ja haitallivaaralli-sista aineista 1022/2006 toteuttavat EU:n vesipuitedirektiiviä. Vesipiirien hoitosuunnitel-mat on laadittu kaikille Suomen vesienhoitoalueille.
Kymijoki–Suomenlahti –alu-een vesienhoitoalue kattaa Suomenlahden rannikko-alu-eet. Kokemäenjoki-Saaristo-meri–Selkämeri -alueen vesienhoitoalue kattaa pää-osin Suomen saaristomeren ja Lounais-Suomen rannikko-alueet. Suunnitelmat vuosille 2015–2021 hyväksyttiin joulukuussa 2015.
Kymijoki- Suomenlahti –alu-een suunnitelmassa "Nord Stream maakaasuputken laajennushanke" tunnistettiin hankkeeksi, joka voisi vaikut-taa vesien tilaan. Suunnitel-massa todetaan, että vaiku-tukset ovat lähinnä putki-linjan rakentamiseen liittyviä paikallisia vaikutuksia, jotka kestävät vain rajoitetun ajan.
Luonnonvarojen käyttöä ja ympäristönsuojelua koskevien ympäristöpolitiikkojen, -suunnitelmien ja -ohjelmien liittyminen hankkeeseen
Nimi Sisältö Suhde hankkeeseen
VESIPENHOITOALUEIDEN HOITOSUUNNITELMAT
Vesienhoito-alueiden hoitosuunni-telmat ja lainsäädäntö
Kokemäenjoki-Saaristomeri-Selkämeri -alueen suunnitel-massa Nord Streamin laajen-nushanketta ei ole mainittu hankkeena, jolla voisi olla vaikutusta vesialueisiin.
Vesipuitedirektiiviä ja sen vaatimustenmukaisuutta on käsitelty tarkemmin luvuissa 7.2.2 ja 11.20.2.
ITÄMEREN SUOJELU
Itämeren suojelusopi-mus, Conven-tion on the Protection of the Marine Environment of the Baltic Sea Area (HELCOM)
Vuoden 1992 Helsingin sopimus astui voimaan vuonna 2000. Sopimus kattaa koko Itämeren alu-een mukaan lukien sisävedet sekä itse meriveden ja merenpohjan. Sopimus asettaa sopimusosapuolille velvollisuuden ryhtyä kaikkiin tarvittaviin toimiin saastumisen ehkäisemiseksi ja poistamiseksi. Pää-määränä on Itämeren alueen ekologisen tilan palauttamisen edistäminen ja sen ekologisen tasa-painon säilyttäminen.
Itämeren merellisen ympäristön suojelukomissio (Helsingin komissio, HELCOM) on Itämeren alueen ympäristöpolitiikan tekijä ja Helsingin sopimuksen hallinnosta vastaava elin. HELCOM antaa omia suo-situksia sekä täydentäviä suosuo-situksia muiden kan-sainvälisten järjestöjen edellyttämistä toimen-piteistä.
Sopimus ja siihen liittyvä toimintasuunnitelma sisäl-tävät toimenpiteitä esimer-kiksi merenpohjan ja sen pintakerrosten tutkimisesta ja hyväksikäytöstä sekä merellä tapahtuvien toimin-tojen aiheuttamien saas-teiden estämisestä. Sopimus asettaa hallituksille velvol-lisuuden toteuttaa sopimuk-sen ehtoja omilla aluevesil-lään sekä sisäisillä alue-vesillään.
Itämeren suo-jelun toiminta-ohjelma (HELCOM)
Itämeren suojelun toimintaohjelma (BSAP) on Itä-meren meriympäristön hyvän ekologisen tilan palauttamiseen vuoteen 2021 mennessä tähtäävä ohjelma. Ohjelmaa päivitetään säännöllisesti minis-terikokouksissa.
Ohjelman pohjalta on laadittu kansallisia toiminta-suunnitelmia. Ohjelman toteuttamiseksi Suomessa ympäristöministeriö hyväksyi vuonna 2005 Itäme-ren ja sisävesien suojelun toimenpideohjelman.
Kansalliset Itämeren suojelusuunnit elmat ja -ohjelmat
Suomen Itämeren suojeluohjelma esitettiin vuonna 2002. Ohjelman tavoitteina ovat Itämeren rehevöi-tymisen vähentäminen, luonto- ja vesialueiden eko-logisen tilan parantaminen, vaarallisten aineiden kuljettamisesta aiheutuvien riskien ja mahdollisten haittojen vähentäminen sekä meri- ja rannikko-elinympäristöjen monimuotoisuuden säilyttäminen.
Kansallinen Itämeren suojelun toimintaohjelma hyväksyttiin vuonna 2005.
Toimintaohjelma edellyttää merellä tapahtuvan raken-tamisen ympäristövaikutus-ten arvioimista. Ohjelmassa ennakoidaan haitallisten vaikutusten vähentämiseen tarvittavia toimenpiteitä.
Luonnonvarojen käyttöä ja ympäristönsuojelua koskevien ympäristöpolitiikkojen, -suunnitelmien ja -ohjelmien liittyminen hankkeeseen
Nimi Sisältö Suhde hankkeeseen
LUONNONSUOJELUOHJELMAT
Natura 2000 -ohjelma
Natura 2000 on EU:n laajuinen tärkeiden lisäänty-mis- ja levähdyspaikkojen verkosto harvinaisille ja uhanalaisille lajeille sekä joillekin harvinaisille luon-totyypeille, joilla on oma suojeluasema. Verkoston tarkoituksena on varmistaa Euroopan arvokkaim-pien ja uhanalaisimarvokkaim-pien lajien ja luontotyyparvokkaim-pien säilyminen pitkällä aikavälillä. Verkosto käsittää erityisten suojelutoimien alueet (SAC -alueet), jotka on nimetty luontodirektiivin (1992) nojalla, sekä erityiset suojelualueet (SPA -alueet), jotka on ni-metty lintudirektiivin (1979) nojalla. Yhteisön tär-keinä pitämät alueet (SCI -alueet) ovat alueita, joita jäsenvaltiot ovat ehdottaneet Euroopan yhteisölle sisällytettäväksi Natura 2000 -verkostoon.
Suomessa Natura 2000 -ohjelma on toimeenpantu luonnonsuojelulailla 1096/1996. Useimmat luon-nonsuojelualueet on määritetty 1990-luvun loppu-puolella, ja verkosto päivitettiin viimeksi vuonna 2015.
Suomen vesillä on useita Natura 2000 -alueita Suo-menlahdella ja Saaristo-merellä.
Hankealue sijaitsee Suomen-lahden keskiosan syvissä osissa. Suomen talousvyö-hykkeellä olevat reittivaihto-ehdot eivät ylitä Natura 2000 -alueita. Yhdessä kohdassa NSP2 -reitti kulkee kuitenkin Sandkallanin Natura 2000 -suojelualueen läheltä.
Maa-alueiden osalta Kotka–
Mussalon sataman pääreitti kulkee Natura 2000 -alueen halki (FI0480001 ”Itäisen Suomenlahden saaristo ja vedet”). Alueella sijaitsee myös kaksi pientä luonnon-suojelualuetta: ”Lehmänsaa-ri” (YSA200556) ja ”Sarven-niemenkari” (YSA051521).
Natura 2000 -alue, joka käsittää Tammisaaren ja Hangon saariston sekä Pohjanpitäjänlahden
(FI010005), on maa-alueella sijaitsevan Hanko–Koverhar –hankealueen välittömässä läheisyydessä.
Hankkeen vaikutuksia Natura 2000 -suojeluverkostoon ja Sandkallanin alueeseen kuvaillaan tarkemmin luvussa 11.9
Kansallinen lintuvesien suojelu-ohjelma
Kansallinen lintuvesien suojeluohjelma perustettiin tiettyjen vesialueiden säilyttämiseksi luonnollisessa tilassaan. Suojeltaviin alueisiin kuuluvat ns. Ram-sar-alueet, jotka määritellään kansainvälisessä Ramsarin kosteikkosopimuksessa. Kaikki Ramsar-alueet ovat myös osa Natura 2000 -verkostoa.
Itämeri ja sen rannikko ovat Ramsarin yleissopimuksen tunnistamia kosteikkoja.
Useat Ramsar-alueet sijait-sevat Suomenlahdella, kuten esimerkiksi Söderskärin ja Långörenin saaristo. Nämä alueet eivät kuitenkaan sijait-se hankkeen läheisyydessä.
Kansallinen rantojensuoje-luohjelma
Kansallinen rantojensuojeluohjelma pyrkii säilyttä-mään arvokkaat järvien rannat ja merenrannat.
Suojeltavat alueet ovat rakentamattomia rantoja, joiden suojelu on varmistettu lähinnä maankäyttö- ja rakennuslain 132/1999 säännöksillä. Ohjelman perusteella 4 % merenrannoista ja 5 % järvien rannoista ovat suojelun piirissä.
Ohjelman toimenpiteet eivät kata varsinaista hankealuet-ta. Toiminta Kotkaa ja Han-koa ympäröivillä maa-alueilla tulee kuitenkin järjestää niin, ettei se vaikuta suojeltuihin merenrantoihin ja järvien rantoihin. Tällaisia vaikutuk-sia ei ole odotettavissa, koska maa-alueilla tapahtu-vat toiminnot eivät sijaitse suojeltujen alueiden lähellä.
Luonnonvarojen käyttöä ja ympäristönsuojelua koskevien ympäristöpolitiikkojen, -suunnitelmien ja -ohjelmien liittyminen hankkeeseen
Nimi Sisältö Suhde hankkeeseen
Suomen luonnon monimuotoi-suuden suo-jelun ja kes-tävän käytön strategia
Strategian päätavoite, joka hyväksyttiin vuonna 2012, on puolittaa monimuotoisuuden väheneminen Suomessa vuoteen 2020 mennessä. Kansallinen toimintaohjelma, joka perustuu edellä mainittuun strategiaan ja toteuttaa sitä, sisältää 105 toimen-pidettä, jotka auttavat puolittamaan monimuotoi-suuden vähenemisen ja ekosysteemipalvelujen heikkenemisen.
Myös Itämeri ja sen ranta-alueet kuuluvat toimintaoh-jelman piiriin. Asianomaiset viranomaiset asettavat suoria velvoitteita Itämeren tilan parantamiseksi ja sen moni-muotoisuuden suojelemi-seksi. Nord Stream 2 –hank-keen toiminnot eivät liity suoraan tähän strategiaan, joten hankkeen toimijoille ei kohdistu velvoitteita.
Toimintasuun-nitelma uhan-alaisten luon-totyyppien tilan paranta-miseksi
Toimintasuunnitelma, joka valmistui vuonna 2008, pyrkii pysäyttämään luontotyyppien heikkenemisen vuoteen 2020 mennessä ja parantamaan jo uhan-alaisten elinympäristöjen tilaa.
Toimintasuunnitelman mukaan arviolta puolet Itä-meren vedenalaisista elinympäristöistä on uhanalai-sia. Punalevä-, meriheinä-, näkinpartaislevä- (cha-rophyta) ja merileväyhteisöjen elinympäristö on pienentynyt tai sen laatu on heikentynyt huoma-ttavasti.
Toimintasuunnitelman mu-kaan heikkenemisen pää-syynä on rehevöityminen, mutta vedenalaisten elin-ympäristöjen tilaa voitaisiin myös parantaa ottamalla heikentyneet elinympäristöt huomioon vesialueilla tapahtuvissa rakennustöissä.
Toimijoille ei kuitenkaan aseteta suoria velvoitteita.
Itämeren, Koillis-Atlan-tin, Irlannin-meren ja Pohjanmeren pikkuvalaiden suojelu-sopi-mus,
ASCOBANS
ASCOBAN-sopimus, joka hyväksyttiin Suomessa vuonna 1999, sisältää suojelu- ja hoitosuunnitel-man, jossa asetetaan toimenpiteitä Itämeren pik-kuvalaiden suojelulle, tutkimukselle ja hoidolle.
Sopimuksen osapuolet ovat sitoutuneet sovelta-maan kyseisiä toimenpiteitä toimivaltansa rajoissa ja kansainvälisten velvoitteidensa mukaisesti.
Sopimus velvoittaa niitä myös tunnistamaan eri lajeihin kohdistuvat nykyiset ja mahdolliset uhat.
Pyöriäistä (pikkuvalasta), jo-ka on yksi Itämeren kotope-räisistä lajeista, käsitellään tarkemmin ympäristön nyky-tilaa koskevassa luvussa 7.11.
KIERTOTALOUSSTRATEGIAT
EU:n kierto-talouspaketti
Joulukuussa 2015 Euroopan komissio hyväksyi uu-den kiertotalouspaketin. Se kannustaa Euroopan yrityksiä ja kuluttajia siirtymään tehokkaampaan kiertotalouteen, jossa resursseja käytetään kestä-vämmällä tavalla. Uusitut jätteitä koskevat lakiehd-otukset asettavat tavoitteet jätteenvähennykselle ja jätteenhallintaa- ja kierrätystä koskevan suunnan vakiinnuttamiselle pitkällä tähtäimellä. Uusitun jäte-ehdotuksen tärkeimmät osat ovat mm. EU:n yleinen tavoite kierrättää 65 % yhdyskuntajätteestä vuo-teen 2030 mennessä ja EU:n yleinen tavoite kier-rättää 75 % pakkausjätteestä vuoteen 2030 mennessä.
Paketti koostuu EU:n kierto-talouden toimintaohjelmasta, joka koostuu useista jäte-huoltoa koskevista erikseen hyväksyttävistä lakiehdotuk-sista. Kiertotalouspaketti ei aseta suoria velvoitteita toimijalle.
NSP2:n jätehuoltosuunni-telmaa on käsitelty luvussa 17.15.
MAISEMA-ALUEET
Valtakunnalli-sesti arvok-kaat maisema-alueet
Suomessa on 156 aluetta, jotka on luokiteltu valta-kunnallisesti arvokkaiksi maisema-alueiksi. Valtio-neuvosto on valinnut nämä alueet periaatepäätök-sellä vuonna 1995. Uusi inventaari kyseisistä alu-eista on tehty vuosina 2010-2014, mutta päätöstä uusista alueista ei ole vielä tehty.
Maankäyttö- ja rakennuslain 132/1999 mukaan valtakunnallisesti arvokkaat maisema-alueet on otettava huomioon maankäytössä.
Etelä-Suomen rannikkoalu-eilla on useita alueita, jotka on luokiteltu valtakunnalli-sesti arvokkaiksi maisema-alueiksi, kuten Porkkalan saaristo sekä Suomenlahden itäinen saaristo.
Valtakunnallisesti arvokkaiksi luokitelluilla maisema-alueilla ei ole suoraa vaikutusta han-ketoimijaan.
Luonnonvarojen käyttöä ja ympäristönsuojelua koskevien ympäristöpolitiikkojen, -suunnitelmien ja -ohjelmien liittyminen hankkeeseen
Nimi Sisältö Suhde hankkeeseen
LAIVALIIKENNE
Kansainväli-nen yleisso-pimus aluk-sista aiheutu-van meren pilaantumisen ehkäisemises-tä (MARPOL)
MARPOL-yleissopimuksen tarkoituksena on estää ja vähentää laivojen aiheuttamaa meren pilaantumis-ta. Sopimuksessa on kuusi teknistä liitettä, joissa asetetaan suoria velvoitteita laivojen aiheuttaman meren pilaantumisen ehkäisemiseksi.
Suomessa on hyväksytty kansallinen laki, jolla toteutetaan MARPOL-yleissopimusta.
MARPOL-yleissopimus ja sitä vastaava kansallinen lains-äädäntö asettavat suoria vel-voitteita laivojen aiheutta-man meren pilaantumisen ehkäisemiseksi. Nämä vel-voitteet koskevat esimerkiksi kieltoa laskea mereen jätteitä ja jätevettä laivoista.
Jätehuoltoon liittyviä lieven-tämistoimenpiteitä on käsi-telty luvussa 17.15.
Meriliikenne-strategia Suomessa vuosina 2014–
2022
Suomi on hyväksynyt meriliikennestrategian vuosille 2014–2022. Strategian päätavoite on varmistaa, että Suomen merikuljetukset ja meriteollisuudenalat voivat toimia tehokkaasti ja että kansantalouden kilpailukyky sekä ympäristö- ja turvallisuuskysy-mykset otetaan huomioon.
KÄYTÖSTÄ POISTAMINEN
YK:n merioi- keusyleisso-pimus, 1982 (UNCLOS)
Käytöstä poistamisprosessia säätelevät yleensä kansainväliset yleissopimukset, jotka koskevat la-itteiden poistamista ja materiaalien hävittämistä.
Olemassa olevat säännökset pyrkivät parantamaan merenkulun ja muiden merellä kulkijoiden turvalli-suutta sekä estämään saastumista. Suomessa ei ole kansallisia lakeja vedenalaisten rakenteiden käy-töstä poistamisesta. Jotkin kansainväliset yleisso-pimukset kuitenkin sisältävät toimenpiteitä, jotka saattavat vaikuttaa putkilinjan käytöstä poista-miseen tietyssä määrin.
UNCLOS-yleissopimuksen kohta 60 (3) sallii raken-teiden osittaisen poistamisen, mikäli Kansainvälisen merenkulkujärjestön (IMO) vaatimukset täytetään.
Asiaankuuluvia IMO:n ohjeita kuvaillaan seuraa-vassa.
Yleissopimus sallii veden-alaisten rakenteiden osit-taisen poistamisen, jos muita IMO:n ohjeita noudatetaan.
Jätteen ja muun aineen mereen laske-misen aiheut-taman meren pilaantumisen ehkäisemisest ä tehty yleis-sopimus 1972
Lontoon yleissopimus 1972 ja myöhempi protokolla 1996 sisältävät yleisiä ohjeita jätteistä, jotka voi-daan laskea mereen. Vuoden 1996 uudet ohjeet, joissa on määritelty erilaiset jäteluokat, kuten huol-tolautat ja muut ihmistekoiset rakenteet, perustuvat ennalta varautumisen periaatteeseen. Ohjeen mu-kaan listattujen jätteiden laskeminen mereen edellyttää lupaa.
Valvottu jätteiden hävittä-minen merellä, ts. putkilinjan rakenteiden jättäminen m-erenpohjaan putkilinjan käytön päättyessä, on sallit-tua vuoden 1996 protokollan mukaan, mutta vain
luvanvaraisesti.
Kansainväli-sen meren-kulkujärjestön (IMO) vuoden 1998 ohjeet
IMO:n vuoden 1989 ohjeet edellyttävät kaikkien rakenteiden täydellistä poistamista, jotka ovat alle 100 metrin syvyisissä vesissä ja joiden paino on alle 4000 tonnia. Syvemmissä vesissä olevat rakenteet voidaan poistaa osittain, jättäen vähintään 55 met-rin esteetön vesipatsas mereen jäävän rakenteen yläpuolelle merenkulun turvallisuuden varmistami-seksi. Ohje soveltuu kaikkiin hylättyihin ja käyttä-mättömiin merellä sijaitseviin asennuksiin ja raken-teisiin mannerjalustalla tai talousvyöhykkeillä, ja siten myös käytöstä poistettuihin kaasuputkistoihin.
Kaikki rakenteet, jotka on asennettu 1. tammikuuta 1998 jälkeen, on suunniteltava siten, että niiden täydellinen poistaminen on mahdollista.
NSP2 rakenteiden käytöstä poistaminen tapahtuu käy-töstä poistamisen hetkellä voimassaolevan sääntelyn mukaisesti. Käytöstä poistamisessa tulee ottaa huomioon sitä koskevat parhaat käytännöt.
Luonnonvarojen käyttöä ja ympäristönsuojelua koskevien ympäristöpolitiikkojen, -suunnitelmien ja -ohjelmien liittyminen hankkeeseen
Nimi Sisältö Suhde hankkeeseen
EU direktiivi merellä tapahtuvan toiminnan turvallisuu-desta
Euroopan komissio on antanut direktiivin 2013/30/EU merellä tapahtuvan öljyn- ja kaasun-poraustoiminnan turvallisuudesta kesäkuussa 2013.
Direktiivi määrittää vähimmäisvaatimukset suur-onnettomuuksien ehkäisemiseksi merellä tapahtu-vassa öljyn- ja kaasunporaustoiminnassa sekä täl-laisten onnettomuuksien seurausten rajoittamiseksi.
Merellä tapahtuva öljyn- ja kaasunporaustoiminta tarkoittaa kaikkia toimintoja, jotka liittyvät öljyn ja kaasun tutkimiseen ja tuottamiseen, mutta se ei koske öljyn ja kaasun kuljettamista rannikolta toiselle.
Direktiivi edellyttää, että toi-mijat pyrkivät direktiivin mainitsemassa laajuudessa vähentämään suurten ympä-ristöonnettomuuksien riskiä tasolle, joka on niin pieni kuin on kohtuudella mahdoll-ista. Direktiivi asettaa toimijoille tiettyjä velvoitteita tämän suhteen. Velvoitteet eivät kuitenkaan koske öljyn ja kaasun kuljettamista ran-nikolta toiselle.