institutionalisoituminen yhteiskunnallisissa rakenteissa
4.3 Sosio-kulttuurin funktionaaliset heijastussuhteet yhteiskunnan kokonaistoimintaan
4.3.1 Parsonsilaisen funktionalismin suhde hänen edeltäjiensä ja aikalaistensa ajatteluun
Emile Durkheimia (1858–1917), joka oli Weberin aikalainen, pidetään yhdessä tämän kanssa rakennefunktionalistisen yhteiskuntatieteellisen tutkimuksen mer-kittävimpinä teoreetikkoina. Durkheimia voitaneen pitää jopa sosiologian “isänä”
ja yhdessä mainittujen nimien kanssa ’sosiologien klassikoihin’ kuuluvana. Durk-heim on käsitellyt laajassa tuotannossaan, erityisesti sosiologiaa käsitelevissä kir-joituksissaan, myös länsimaista oikeusajattelua ja sen kehittymistä moraalin nä-kökulmasta. Durkeim on jakanut sosiologisen tutkimuksen viiteen eri osa-alueeseen, joista kaksi liittyy yksinomaan lakia ja oikeutta sekä moraalia käsitte-leviin kysymyksiin. Osa-alueet ovat: 1) uskonnon sosiologia, 2) oikeuden ja mo-raalin sosiologia, 3) kriminaalisosiologia ja moraalistatistiikka sekä 5) talouden sosiologia. Niistä oikeus- ja moraalisosiologinen tutkimusala keskittyy tarkaste-lemaan oikeudellisten ja moraalisten sääntöjen syntymisen genetiikkaa sekä kri-minaalisosiologiaa ja moraalistatistiikkaa käsittelevä tutkimusala sääntöjen sovel-tamista ja niiden yhteisöllisiä funktioita. Durkheimin katsomuksen mukaan juuri laki ja moraali ovat niitä välttämättömiä siteitä, jotka liittävät yksilöt yhteiskun-taan.247
Durkheim, jonka ajattelusta Parsons ammensi aineksia omiin näkemyksiinsä, katsoi yhteiskunnissa tapahtuvalla työnjaon etenemisellä olevan heijastusvaikutuksia yh-teiskuntien muuttumiseen ja kehittymiseen. Durkheimin mukaan myös sosiaalinen elämä järjestäytyy ja jäsentyy erilaisten sääntö- ja normijärjestelmien osoittamalla tavalla ja juuri oikeudelliset normit ja yhteiskunnan toimintaa ohjaavat lainsäännök-set ovat tällaisen järjestäytymisen ja organisoitumisen keskeisin ja täsmällisin ele-mentti. Yhteiskunnallinen toiminta ei Durkheimin mukaan voi muuttua ilman, että
normative sense subject to a unitary Law of Nature or not? Almost all philosophers have pic-tured the scheme of values they themselves formulated as the one ethically possible one..It is quite possible that there 'is' only one such system." Ks. s:t 242-3. Ks. vielä "Talcott Parsons on economy and society" 1986, ed. Robert J. Holton and Bryan S. Turner, s.t 127-132 Webe-rin arvokäsitteiden vaikutuksesta amerikkalaiseen arvokäsitteistöön.
247 Durkheim 1990, 130–141. Ks. myös Durkheim 1977, 22–25: kollektiivisen tajunnan osalta Durkheim toteaa, että sosiaalisen elämän ainesta ei voi selittää yksin psykologisilla tekijöillä.
Martindale 1974, 133-5 Durkheimin mekaanista solidaarisuutta koskevista käsitteistä.
vastaavanlaisia muutoksia tapahtuu myös oikeusnormien tasolla.248 Teoksessaan
"Sosiaalisesta työnjaosta" Durkheim on kuvannut tätä ajattelutapaa toteamalla että
"siellä, missä sosiaalinen elämä esiintyy pysyvänä, se pyrkii muodostumaan ja orga-nisoitumaan tietyllä tavalla..eikä laki ole muuta kuin juuri tämä organisaatio kaik-kein vakaimmassa ja täsmällisimmässä muodossa" (Durkheim 1990, 72). Durk-heimin mukaan laki toistaa kaikki sosiaalisen solidaarisuuden päämuodot, joten lain erilaiset muodot voidaan tutkia juuri niiden perusteella. Vuonna 1895 julkaise-massaan teoksessa "Sosiologian metodisäännöt" Durkheim määritteli 'sosiaalisen faktan' käsitteen seuraavasti: "sosiaalinen fakta on jokainen kiteytynyt tai kiteytymä-tön toimintatapa, joka kykenee harjoittamaan yksilöön nähden ulkoista pakkoa; tai myös, joka on kauttaaltaan yleinen tietyssä yhteiskunnassa ja joka samalla kertaa esiintyy itsenäisesti riippumatta yksilöllisestä ilmenemismuodostaan" (Durkheim 1977, 33–41).249
Yhteisöjen kasvaessa ja monimutkaistuessa myös yksilöiden väliset erot kasvavat ja ajatustavat monimutkaistuvat. Järjestelmän koherentin toiminnan kannalta on sen vuoksi tärkeää, että yksittäisten jäsenten yläpuolella on olemassa kollektiivinen voima ja 'kollektiivinen tietoisuus', joka kykenee saamaan aikaan yhtenäisyyttä eril-listen yksilöiden ja yksiköiden välille. Modernia edeltäneessä historiassa tämä voi-ma tulkittiin ennen kaikkea juvoi-maluudeksi ja sellaiseksi se tulkitaan edelleen uskon-nollisessa ajattelussa. Modernissa yhteiskunnassa tällä kollektiivisella tietoisuudella tarkoitetaan joka tapauksessa ihmisyksilöitä ylempää auktoriteettia, joka saa yhtei-sön jäsenet toimimaan yhteiyhtei-sön hyväksi ja jopa vastoin omia egoistisia etujaan. 'Kol-lektiivinen tietoisuus' on siten Durkheimin mukaan yhteisöllistä elämää koossapitä-vä voima ja solidaarisen käyttäytymisen edellytys.250
248 Durkheim 1990, 71–75 lain tehtävistä. Ks. myös 3. luku "Työnjaosta johtuva eli orgaaninen solidaarisuus" s:t 111–129, ks. erityisesti kaavio lainsäädännön luokittelusta s:lla 129. Durk-heim luokitteli 'restitutiivisin säännöksin tehostetut lainsäädännön alat': a) omaisuuden ja henki-löiden välisiin b) henkihenki-löiden keskinäisiin, c) hajallisiin taloudellisiin funktioihin, d) hallintofunk-tioihin ja e) hallitusvallan funkhallintofunk-tioihin. Durkheim 1977, 33-41. Ks. myös Anthony Giddensin artikkeli: “Weber and Durkheim: Coincidence and Divergence” teoksessa ‘Max Weber and his Contemporaries’. Ed. by Wolfgang J. Mommsen and Jürgen Osterhammel 1988 s:t 182-9.
Habermas 1987, 52–57 Durkheimin kollektiivisen omantunnon käsitteestä. Ks. myös Giddens 1994, 142–165.
249 Durkheim 1990, 71–75 lain tehtävistä. Ks. myös 3. luku "Työnjaosta johtuva eli orgaaninen solidaarisuus" s:t 111–129, ks. erityisesti kaavio lainsäädännön luokittelusta s:lla 129.
Durkheim 1977, 33–41; Habermas 1987, 52–57; Giddens 1994, 142–165.
250 Durkheim 1990, 130–141. Orgaanisesta solidaarisuudesta ks. s:t 142–166 ja erityisesti s:lla 149–150 esitetty kaavio 'Säännöt, jotka kieltävät kollektiivisten tuntemusten vastaiset teot'.
Siinä Durkheim jaottelee oikeudenvastaiset teot niiden herättämien positiivisten/negatiivisten tuntemusten mukaisesti kahteen ryhmään eli 1. sellaisiin, joissa kohteet ovat yleisiä ja 2. sel-laisiin, joissa kohteet ovat yksityisiä. Orgaanisen solidaarisuuden määrittelystä myös s:lla 111-127.
Parsonsin ajattelussa tulevat esiin erityisesti Durkheimilta periytyvät sosiaalisten yhteisöjen evolutiivista kehittymistä sekä normatiivisten sääntöjen erikoistumista koskevat näkemykset. Durkheimhan on katsonut, että työnjaon edistyessä ja yh-teisöllisen elämän eriytyessä sosiaalinen toiminta järjestäytyy ja jäsentyy erilais-ten sääntö- ja normijärjestelmien osoittamalla tavalla.251 Durkheimin käsitys län-simaisen oikeuden ja moraalitajunnan kehittymisestä on Weberin ja Habermasin tavoin evoluutioteoreettinen. Durkheim, joka ei ole julkaissut yhtään puhtaasti oikeus- tai moraalisosiologista teosta, on käsitellyt lakiin ja moraaliin liittyviä kysymyksiä muissa sosiologisissa kirjoituksissaan, muun muassa pääteoksissaan
"Sosiaalisesta työnjaosta" (1893), "Sosiologian metodisäännöt" (1895), "Itsemur-ha" (1897), "Uskontoelämän alkeismuodot" (1912) sekä julkaisemassaan "Sosio-logian vuosikirjassa". Erityisesti teoksessaan "Sosiaalisesta työnjaosta" Durk-heim on tuonut esiin käsityksiään oikeusevoluutiosta ja nähnyt sen osana yleistä sosiaalista eriytymiskehitystä. Samalla tavoin kuin sosiaalisten yhteisöjen evolu-tiivinen kehittyminen on ollut seurausta työnjaon etenemisestä, myös oikeuden evoluutio on Durkheimin käsityksen mukaan ollut siitä riippuvainen. Primitiivi-sissä yhteisöissä, joissa työnjako on ollut eriytymätöntä ja sosiaalinen elämä ho-mogeenista, yksilöiden välinen solidaarisuus on perustunut yksilöiden yläpuolella olevan 'kollektiivisen omantunnon' ylläpitämään moraaliin. Tämä yhteisöllinen 'kollektiivinen tietoisuus' on alkukantaisissa yhteisöissä tulkittu jumaluudeksi, jonka kautta yhteisön jäsenten välisen yhteisyyden on ollut mahdollista toteu-tua.252
Martindale 1974, 133-5. Orgaanisen solidaarisuuden määrittelystä Martindale toteaa: "How-ever, with the growth of material and moral density of the human group..a division of labor becomes necessary. The moral obligation of individuals is not to remain like everyone else, but to specialize while becoming interdependent on the basis of interindividual differences.
The type of solidarity is 'organic'.
251 Durkheim 1990, 130–141. Orgaanisesta solidaarisuudesta ks. s:t 142–166 sekä erityisesti s:lla 149–150 esitetty kaavio: 'Säännöt, jotka kieltävät kollektiivisten tuntemusten vastaiset teot'.
Sanotussa kaaviossa Durkheim jaottelee oikeudenvastaiset teot niiden herättämän positiivis-ten/negatiivisten tuntemusten mukaisesti kahteen ryhmään eli 1. sellaisiin, joissa kohteet ovat yleisiä - ja 2. sellaisiin, joissa kohteet ovat yksityisiä. Orgaanisen solidaarisuuden määrittelys-tä ks. myös s:t 111–127. Martindale 1974, 133-5 orgaanisen solidaarisuuden määrittelysmäärittelys-tä.
Wells 1970, s:t 244–251: Wellsin näkemyksiä uskonnollisten merkityssisältöjen osuudesta Durkheimin kollektiivisen omantunnon määrittelyn taustalla. Durkheimin vaikutuksesta Par-sonsin ajattelun kehittymiseen ks. edellä kappaleet 4.1.2. ja 4.2.1. - 4.2.3.
252 Durkheim 1990, 71–75: Durkheim toteaa, että missä sosiaalinen elämä esiintyy pysyvänä, se pyrkii muodostumaan ja organisoitumaan aina tietyllä säännönmukaisella tavalla.
Ks. Durkheimin kirjallisesta tuotannosta Lukes 1973 teoksen "Emile Durkheim. His Life and Work. A Historical and Critical Study." Loppuosassa bibliografia Durkheimin julkaisuista, s:t 561-590 'Bibliography of Durkheim's Publications'. Durkheim 1977, 33–41 sosiaalisen faktan käsitteestä. Habermas 1987, 52–57 Durkheimin kollektiivisen omantunnon käsitettä koskien.
Ks. myös Jaakkola 1988, 43–47.
Amerikkalainen yhteiskuntatieteilijä C. Wright Mills (1916–1962) on määritellyt evoluutioteoreettisen klassikko-käsitteen katsoen, että kaikilla sanottua tieteellistä lähestymistapaa edustavilla yhteiskuntateoreetikoilla on havaittavissa seuraavat yhteiset kysymyksenasettelut:
modernin yhteiskunnan rakenne – ja sen eroavuudet sitä edeltäneisiin yhteisöra-kenteisiin
modernin yhteiskunnan asema ja merkitys ihmisyhteisöjen historiallisessa kehit-tymisessä – ja niiden mekanismien määrittely, jotka ovat näihin kehitysmuutok-siin johtaneet
ihmisen asema ja rooli modernissa yhteiskunnassa – sekä ne muutokset, jotka yksilöpersoonan elämänkäytäntöjen tasolla ovat historian edetessä tapahtuneet.
Mills ilmaisi suoraa kritiikkiä Parsonsin ajattelua kohtaan esseessä 'Grand Theory' teoksessaan "The Sociological Imagination" vuodelta 1959. Mills'in mukaan enemmän kuin Parsonsin mieltämistä arvoista, sosiaalisissa muutoksissa oli kyse vallan ja väkivallan käyttöön liittyvistä jännitteistä. Näennäisestä liberaali-demokraattisesta yhteiskuntamuodosta huolimatta amerikkalaista yhteiskuntaa hallitsi Mills'in mielestä valtaapitävä eliitti (power elite), joka todellisuudessa hallitsi korporaatioista muodostuvaa teollista yhteiskuntaa.253
Durkheimin tutkimuksellisessa keskiössä olivat erityisesti yksilöiden käyttäyty-mistä ohjaavat normit, joista hän käytti nimitystä ’sosiaaliset tosiasiat’ (social facts). Näiden sosiaalisten tosiasioiden eli normien tuli olla sosiologisen tutki-muksen pääkohteita. Durkheim keskittyi tuotannossaan pitkälti juuri sosiaalista integraatiota ja moraalista järjestystä koskevien kysymysten käsittelyyn ja näki modernin yhteiskunnan olevan ajautumassa kohti vieraantuneisuutta ja anomian tilaa, jos siltä puuttuu yhteinen normatiivinen konsensus. Durkheimin mukaan modernissa yhteiskunnassa on erotettavissa kahdella tasolla vaikuttavaa prosessia ja kaksi erilaista ulottuvuutta, jotka kaikissa yhteiskunnissa vaikuttavat siinä elä-vien ihmisten toimintaan. Ne ovat:
253 Mills 1982, 34–36, 46–51 Parsonsin yhteiskunnallista ajattelua koskien. Lukes "Emile Durk-heim. His Life and Work. A Historical and Critical Study" 1973, osa I (Part one), joka käsitte-lee Durkheimin nuoruutta vuosina 1858–87 ja siitä erityisesti kappale 3. 'The new Science of Sociology’s:t 66-79. Ks. vielä Morse 1961, 113-120 sekä Bryan S. Turnerin artikkeli “Par-sons and his critics: on the ubiquity of functionalism” s:t 143-179 teoksessa ‘Talcott Par“Par-sons on economy and society’ 1986, ed. Robert J. Holton and Bryan S. Turner. Turner käsittelee C.
Wright Mills'in näkemyksiä Parsonsiin liittyen.
1) Sosiaalinen integraatio eli se, missä määrin yhteisön jäsenet kokevat kuulu-vansa yhteisön kokonaisuuteen ja toteuttavat sen toimintaprosessia.
2) Sosiaalisessa yhteisössä vaikuttavat säännöt ja normit, jotka määrittelevät yksi-löiden toimintaa ja rooleja siinä yhteisössä, missä yksilö elää.254
Ajattelutapa on tässä suhteessa läheistä sukua saksalaisen sosiologin ja filosofin Ralf Dahrendorfin (1929–2009) näkemyksille, joiden mukaan sosiologisen tutki-muksen keskeisenä tutkimuskohteena ovat yksilön roolit sosiaalisessa järjestel-mässä. Dahrendorfin katsomuksen mukaan yksilö on yhtä kuin hänen sosiaalinen roolinsa ja, kun roolit ovat sidottuja yhteiskunnalliseen todellisuuteen, ne ovat myös sosiologisen tutkimuksen kohteena. Dahrendorfin akateemista uraa, jonka hän suoritti muun muassa London School of Economics -yliopistossa ja oli siellä itse myös Karl Popperin oppilaana, leimaa juuri käsitykset ihmisyksilöstä ja koko ihmislajista keskeisenä toimijana yhteiskunnassa. Dahrendorf onkin antanut ih-mislajille nimityksen 'homo sociologicus', sillä sosiologia on laajasti määriteltynä tieteenala, joka tutkii yksilön käyttäytymistä yhteisön jäsenenä - ja niitä erilaisia sosiaalisia järjestelmiä, joissa tuo käyttäytyminen ilmenee. Tieteelliseltä kannalta sanottuja ongelmia on sosiologiassa mahdollista tutkia kahden erilaisen metodisen lähestymistavan kautta eli funktionaalisen ja systeemiteoreettisen.255
Myös Durkeim käsitteli moraalisia kysymyksiä sosiologiselta näkökannalta, ja julkaisi aihepiiriä käsittelevän teoksensa "Determination of Moral Fact" 1906, jossa hän pyrki määrittelemään moraaliin perustuvien normatiivisten sääntöjen ja muiden normien välisiä eroavuuksia. Peruseroavuus moraalisääntöjen ja teknis-rationaalisten sääntöjen välillä Durkheimin mielestä on, että edelliset ovat pakot-tavia, mikä näkyy niiden 'sanktioissa', joko negatiivisissa ('punishment and bla-me') tai positiivisissa ('honour and praise'). Durkeimin ajattelu on lähellä kanti-laista, anti-utilitaristista näkemystä, jonka mukaan tekojen moraalinen velvoitta-vuus on inhimilliseen käyttäytymiseen ja toimintaan välttämättömästi kuuluvaa:
'moral ends must be desired and desirable'.256
254 Bryan S. Turnerin artikkeli “Parsons and his critics: on the ubiquity of functionalism” s:t 143-179 teoksessa ‘Talcott Parsons on economy and society’ 1986, ed. Robert J. Holton and Bryan S. Turner. Ks. s:t 392-406: Osassa 3. Turner käsittelee Durkheimin aikaa Pariisissa vuosina 1902–17, ks. siitä erityisesti kappale 20. 'Durkheimian Sociology: Its Context and Relation to Other Disciplines' ss. 392-406. Anthony Giddensin artikkeli "Weber and Durkheim: Coinci-dence and Devergence" teoksessa ‘Max Weber and his Contemporaries’ ed. by Wolfgang J.
Mommsen & Jürgen Osterhammel 1988, s:t 182-191.
255 Dahrendorf 1969, 21-23, 33-36; Parsons 1966b, 6-15; Parsons 1960, 266-279; Parsons 1979, 51-57, 88-96, 180-200; Devereux 1961, 53-54.
256 Lukes 1973, 410–434, ks. kappale 21. 'The Sociology of Morality' Durkeimin moraaliajatte-lua koskien.
4.3.2 Jürgen Habermasin funktionalistinen systeemiteoria institutionalisoitumiskehityksen tulkitsijana
Kuten aiemmin tässä luvussa on tullut esiin, yhteiskunnan sisäisiin tehtäväaluei-siin liittyvien normatiivisten ja arvoperusteisten elementtien sekä yhteiskunnan koko henkisen katsomusperustan on havaittu olevan välttämättömässä ja jatku-vassa vuorovaikutussuhteessa yhteiskuntatodellisuuden muiden osa-alueiden ja rakenteellisten tasojen kanssa. Yhteiskuntajärjestelmien eriytyessä ja institutiona-lisoitumisprosessin edetessä keskeiseksi kulttuuriseksi tekijäksi nousevat funktio-nalististen yhteiskuntateorioiden valossa tarkasteltuna arvot, jotka yhteiskuntaan sisältyvä persoonallisuusjärjestelmä on sisäistänyt sosialisaatio- ja sosiaa-listumisprosessien myötä. Persoonallisuusjärjestelmät ja muut yhteiskuntaan kuu-luvat järjestelmät muodostavat yhdessä kulttuurisen ja yhteiskunnallisen kokonai-suuden, josta syystä ne ovat yhteen kietoutuneita ja toisistaan riippuvaisia. Par-sonsin normatiivinen ajattelu tekee selkeän eron toisaalta kulttuuriseen ja toisaalta yhteiskunnalliseen kehitykseen vaikuttavien tekijöiden välillä. Tältä osin Parson-sin käsitykset ovat yhteneväiset häntä myöhäisemmän filosofin ja yhteiskuntateo-reetikon, saksalaisen Jürgen Habermasin (s. 1929) käsitysten kanssa. Habermas jaottelee Parsonsin tavoin yhteiskunnalliseen ja sosiaaliseen kehitykseen vaikut-tavat elementit toisaalta a) tiedollisiin eli faktuaalisiin sekä toisaalta b) inhimilli-siin ja moraaliinhimilli-siin elementteihin.257
Frankfurtin kouluun kuuluvat tieteentekijät olivat saaneet voimakkaasti vaikuttei-ta juuri kantilaisesvaikuttei-ta ajatteluvaikuttei-tavasvaikuttei-ta. Habermas eturivissä kannatti Frankfurtin koulun ylläpitämää vaatimusta kaiken olevaisen ja todellisuuden rationaalisesta selittämisestä, mukaan lukien inhimillinen todellisuus. Siihen tarvitaan kaikkia mahdollisia empiirisesti ja aksiomaattisesti todennettavia tieteellisiä metodeja, mutta myös inhimillisen tietoisuuden rationaalista selittämistä. Historianäkemyk-siinsä Habermas sai runsaasti vaikutteita myös Hegelin dialektisesta historiakäsi-tyksestä, vaikkakin piti sitä osittain liian idealistisena moderniin empiiriseen ja luonnontieteellis-rationaaliseen yhteiskunnalliseen todellisuuteen sovellettuna.
Mutta Habermasin sosiaalista evoluutiota koskevassa teoreettisessa ajattelumal-lissa on nähtävissä Hegeliltä ja Weberiltä omaksuttuja ajatuskulkuja. Erityisesti näkemys, että varsinkin henkisessä katsomusperustassa ja uskonnollisissa
Durkheimin oikeudellista evoluutiota koskevista näkemyksistä ks. myös Jaakkola 1988, artik-keli ”Durkheim ja oikeuden evoluutio” teoksessa ”Teorioita oikeuden kehityksestä. Esittelyjä ja erittelyjä.” Toim. Kaarlo Tuori. D-sarja n:o 1, s:t 41–56.
257 Habermas 1981, 112–121; Habermas 1983, 1-19; Habermas 1990, 9-31. Habermasin ajatte-lusta myös Tuori 1988a, 93–104 ja Tuori 1990, 79. Ks. vielä Heiskala 1994, 94. Giddens 1994: ks. kappale 22. 'Social förändring - förr, nu och framtiden' s:t 296-318. Siitä erityisesti alakappale 'Teorier om social förändring' s:t 298–304 ja Parsonsia koskien s:t 300-1.
lutavoissa tapahtuneet muutokset ovat olleet omalta osaltaan vaikuttamassa yh-teiskunnallisiin muutoksiin ja evolutiivisiin kehityskulkuihin. Myös Parsonsin uni-versalismi-käsitteistöä on verrattu Hegelin ajatteluun, ja Parsonsia onkin kutsuttu eräänlaiseksi 'amerikkalaiseksi Hegeliksi'. Sekä Parsonsille että Hegelille oli yh-teistä juuri historia-orientoitunut lähestymistapa sosiaaliseen ja yhteiskunnalli-seen muutoskehitykyhteiskunnalli-seen. Historian kulku merkitsi Hegelille perimmäistä syytä eli selittävää tekijää ja se kulminoitui lopulta vapauteen, joka puolestaan merkitsi ihmiskunnan täydellistynyttä tietoisuutta itsestään. Parsonsille historian kulku merkitsi sosiaalista evoluutiota ('social evolution'), ja sen päätepisteenä on mo-derni, oikeastaan postmoderni ('actually, postmodern') yhteiskunta.258
Habermasin voi katsoa edustavan samanlaista jälki-evoluutioteoreettista ('neoevo-lutionary') ajattelutapaa kuin Parsons; tämä vaikutus näkyy erityisesti Habermasin teoksessa 'The Theory of Communicative Action' (1984). Habermasilla tässä evo-luutio-ajattelussa korostuu Piaget'in ja Kohlbergin näkemykset yksilön moraali- ja kognitiivisesta kehityksestä eli Habermasin mukaan ihmisyhteisöt käyvät läpi samanlaisia kehitysvaiheita kommunikatiivisen toiminnan tasolla ('modes of communicative action'). Habemas sitoutuu myös näkemykseen Weberin empiiri-sestä lähtökohdasta eli kapitalistisesta talousetiikasta. Kommunikatiivisen toimin-nan teoriassaan myös Habermas luettelee niitä tekijöitä, 'novumeita', jotka muo-dostavat eurooppalaisen kehityksen erityisluonteen. Sellaisina Habemas mainitsee mm. luonnontieteet, tiedeinstituutiot ylipäätään, markkinoille tuotetun kirjallisuu-den, institutionalisoidun taiteen, taiteellisesti tuotetun musiikin, tieteellisesti sys-tematisoidun oikeusopin, lain mukaan toimivat virkamiehet ja valtionhallinnon, yksityisoikeuden järjestelmän, kapitalistisen yritystoiminnan ja lopulta kapitalisti-sen talousetiikan.259
258 Albrow 1990, 126-9 ns. Frankfurtin koulun ajattelusta. Sanderson 1990, 126-7 Habermasiin liittyen ja s:t 124-6 Parsonsiin liittyen, ks. kappale 'Talcott Parsons: The American Hegel'.
Jukka Gronowin artikkeli ”Länsimainen rationaalistumisprosessi ja modernin länsimaisen kulttuurin irrationaalisuus” teoksessa: ’Aiheita Weberistä’, toim. Tapani Hietaniemi 1987, s:t 9-33. S:lla 28–33 Gronow tuo esiin Habermasin käsityksiä moraalin ja oikeuden välisestä suh-teesta; Habermas kritikoi Weberin valistuksen kritiikkiä. Siinä, missä Weber katsoo modernin kulttuurin jakaantuvan keskenään kilpaileviin ja toisiaan vastaan kamppaileviin arvosfäärei-hin, siinä Habermas näkee, että nimenomaan ns. kommunikatiivinen rationaalisuus takaa näi-den sfäärien välillä vallitsevan yhtenäisyynäi-den. Ks. mt. s:t 37–61 Tapani Hietaniemen artikkeli
”Uskonto maailmanhistoriallisen rationalisoitumisprosessin kätilönä. Weberin uskonnonhisto-rian ajankohtaisuudesta” s:t 37–61. Siitä erityisesti s:t 37–44 rationaalisuudesta ylipäätään ja erityisesti modernista länsimaisesta rationaalisuudesta. Myös Habermas sitoutuu näkemyk-seen Weberin empiirisistä lähtökohdista.
259 Habermas 1979, 34–41, 65–68; 98–106; Habermas 1987, 68–78, 93–97.
Kangas 1987, 49–54, 63-65: Kangas toteaa Habermasin elämismaailman käsitteen muodostuvan kielellisesti rakenteistuneesta, intersubjektiivisesta todellisuudesta, jonka tuottaminen ja uusinta-minen tapahtuvat kommunikatiivisen toiminnan välityksellä. Ks. myös Tuori 1988b, 90–93;
Tuo-Habermas on omissa yhteiskunta-analyyseissään päätynyt havaintoon, että sosiaa-listen yhteisöjen piirissä tapahtuneet muutos- ja kehitysprosessit ovat kautta histo-rian olleet aina seurausta noiden yhteisöjen elämismaailmassa eli maailmankuvien tasolla ja koko henkisessä katsomusperustassa tapahtuneista muutoksista. Haber-masin katsomuksen mukaan yhteisöllisissä rakenteissa moraalitajunnan tasolla tapahtuneet muutokset ovat olleet suorastaan tienraivaajina yhteiskuntien sosiaa-liselle ja oikeudelsosiaa-liselle kehitykselle.260
Yhteiskuntien historiallinen kehitys on Habermasin näkemyksen mukaan mahdol-lista käsittää evoluutiona, eräänlaisena rationaalistumisprosessina, joka pitää si-sällään kahteen suuntaan käyviä elementtejä:
1) toisaalta elämismaailman rakenteelliset komponentit kuten kulttuuri, yhteis-kunta ja yksilöiden toiminta, irtaantuvat ja etääntyvät toisistaan;
2) toisaalta yhteiskunnan materiaalisesta kehityksestä huolehtivat ja kokonaissys-teemiin integroituneet taloudelliset ja hallinnolliset osajärjestelmät irtoavat vähi-tellen elämismaailman kontekstista.261
Tämä evoluutioprosessi merkitsee yhteiskunnallisen kompleksisuuden lisäänty-mistä, mutta sen ei tarvitse kuitenkaan merkitä sanottujen elementtien irtaantu-mista toisistaan kokonaan: vaikka kyseiset muutosprosessit eivät ole samansuun-taisia, ne ovat kuitenkin kokonaissysteemiin kuuluvina osajärjestelminä riippu-vaisia toisistaan. Kumpikin vaatii kiinnittymisen yhteiskunnalliseen kokonaispro-sessiin ja tulee näin riippuvaiseksi sosiaalisessa yhteisössä vallitsevista lainalai-suuksista ja integraatiomekanismeista sekä omalakisesta kehityslogiikasta erilais-ten osa-järjestelmien ja kokonaissysteemin eli yhteiskunnan välillä.262
ri 1988a, 73–76; Habermas 1987, 86–87; Habermas 1984, 50–58; Habermas 1989, 119-126.
Ks. myös Habermas 1979, 69–78, 80–90. Kangas 1987, 49–54, 63–65. Ks. esitettyä analyysiä Habermasin ja Parsonsin sosiaalista integraatiota koskevista käsityksistä: Habermasin mukaan sosialisaatio tapahtuu kommunikatiivisen interaktion piirissä, jolloin tulkinta kiteytyy kulttuu-rin tarjoamaan kuvaan maailmasta ja siinä tiivistyneeseen traditionaaliseen, sukupolvia jatku-neeseen tulkintaprosessiin.
260 Parsons 1979, 101-112, ks. myös kappale "The Institutional Integration of Action Elements"
sivut 36-45. Habermas 1979, 69–78; Habermas 1981, 112–121; Habermas 1987, 68–82, 93–
96, 144–158. Vrt. vielä Tuori 1988a, 93–104; Tuori 1990a, 79; Heiskala 1994, 94–95.
261 Habermas 1987, 10–12, 26–31; Habermas 1979, 78–90, 142–158; Tuori 1988a, 71–78; Tuori 1988b, 89–94. Ks. myös Kaarlo Tuorin johdantoartikkeli "Modernin oikeuden legitimiteetti-periaatetta etsimässä" teoksessa 'Yhteiskuntasopimuksesta yhteisöön', toim. Kaarlo Tuori &
Jaana Martikainen, 1990, sivut 1-25. Ks. vielä Kangas 1987, 65–72.
262 Kangas 1987, 63–65; Tuori 1988b, 89–93. Sekä Kangas että Tuori toteavat sosiaalisen eriy-tymisen ilmenevän, paitsi yhteiskuntasysteemin kompleksisuuden, myös sen ohjauskyvyn kasvuna. Yhteiskunnan osa-alueiden eriytyminen toisistaan on kiteytettävissä toisaalta a)
Sys-Habermasin käsitys yhteiskunnan toiminnasta on Parsonsin tavoin funktionalisti-nen ja Habermas tarkastelee yhteiskunnan jäsentymistä kokonaisuudeksi kahdesta eri näkökulmasta:
A) Sosiaali-integraation näkökulmasta katsoen tarkastelu kohdistuu niihin meka-nismeihin, jotka sopeuttavat yhteiskunnan jäsenet toimimaan ja kommunikoimaan toistensa kanssa. Sosiaalisen integraation keskeisenä elementtinä on kommunika-tiivinen toiminta, joka tähtää yksittäisten toimijoiden päämääräorientaatioon eri-tyisesti kielellisesti välitetyn yhteisymmärryksen avulla. Tältä osin todettakoon, että Parsonsin ajattelussa puolestaan sosiaalinen integraatio muodostaa keskei-simmän elementin, kulttuuri ja persoonallisuus saavat merkitystä vain sikäli kuin ne ovat sosiaalisen yhteisön integraation kannalta tärkeitä. Kulttuuri tarjoaa Par-sonsin mukaan yhteisölle arvoja, ja persoonallisuus käyttäytymisodotusten mu-kaista motivaatiota. Habermasin mukaan myös sosialisaatio tapahtuu kommunika-tiivisen interaktion piirissä. Tulkinta on kiteytynyt kulttuurin tarjoamaan kuvaan maailmasta, jossa tiivistyy traditionaalinen, sukupolvia jatkunut tulkintaproses-si.263
Tämä kommunikatiivinen toiminta tapahtuu Habermasin “Lebensweltiksi” kutsu-massa toimintaympäristössä, joka tarjoaa puitteet ja resurssit kielelliselle kom-munikaatiolle ja sen avulla saavutetulle yhteisymmärrykselle. 'Lebenswelt' muo-dostuu seuraavista kolmesta elementistä eli
1) asianomaisen yhteisön kulttuurisista ja kielellisistä merkityksistä, 2) ihmistenvälisiä suhteita ja käyttäytymistä säätelevistä normeista ja 3) yksilöllisistä valmiuksista yhteisymmärryksen saavuttamiseen.264
teemin ja toisaalta b) Lebensweltin itsenäistymiseksi. a) Systeemin itsenäistyminen ilmenee yhteiskunnan ohjauskyvyn ja kompleksisuuden kasvuna ja b) Lebensweltin itsenäistyminen puolestaan merkitsee yhteiskunnan rationaalistumista. Giddens 1984, 142-5: Giddens toteaa yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen koostuvan kahdesta normatiivisesta elementistä: 1) oike-uksien toteutumisesta ja 2) velvollisuoike-uksien täyttämisestä. Taustana on ajatus, että merkityk-sellinen kommunikointi yhteiskunnallisissa vuorovaikutusprosesseissa tapahtuu aina norma-tiivisen, kaksiehtoisen vuorovaikutuksen tasolla.
263 Habermas 1979, 34–41, 65–68, 98–106; Habermas 1987, 68–78, 93–97. Kangas 1987, 49–54, 63–65: Kangas toteaa Habermasin elämismaailman käsitteen muodostuvan kielellisesti raken-teistuneesta, intersubjektiivisesta todellisuudesta, jonka tuottaminen ja uusintaminen tapahtu-vat kommunikatiivisen toiminnan välityksellä. Ks. myös Tuori 1988b, 90–93; Tuori 1988a, 73–76,
264 Sosiaali-integraatiosta Habermas 1979, 116–121. Ks. myös Habermas 1987, 92–96; Haber-mas 1989, 119–126, 157–172. Ks. vielä Tuori 1988b, 89–93; Kangas 1987, 49–54, 63–65;
Heiskala 1994, 209–210.
B) Systeemi-integraation näkökulmasta yhteiskuntaa tarkastellaan itseohjautuna systeeminä, joka pyrkii säilyttämään ja ylläpitämään kokoitseohjautunaisprosessin va-kautta ja toimintakykyä epävakaassa ja kompleksisessa ympäristössä. Systee-minäkökulma edustaa funktionalistista systeemiteoriaa ja siinä keskeisenä havain-noinnin kohteena ovat Habermasin määritelmän mukaan "sellaiset mekanismit, jotka koordinoivat yhteiskunnan jäsenten toimintoja toimintaseurausten funktio-naalisten verkostumien kautta, olivatpa nämä seuraukset sitten toimijoiden tietoi-sesti tarkoittamia tai eivät" (Habermas 1979, 142). Systeemi-integraation näkö-kulma kohdistuu yhteiskunnan aineellisten resurssien ylläpitämiseen ja uusinta-miseen.265
Sosiaalisissa yhteisöissä tapahtuva evolutiivinen kehitys- ja muutosprosessi
Sosiaalisissa yhteisöissä tapahtuva evolutiivinen kehitys- ja muutosprosessi