Suomen peruslaki säätää julkisen vallan tehtäväksi riittävien sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisen. Jokaisella suomalaisella on oikeus välttämättömään toimeentuloon sekä huolenpitoon. Perustuslaissa mainitaan lapsen hyvinvoinnin ja yksilöllisen kasvun turvaaminen tukemalla lapsen huoltajia. (Perustuslaki 1999/731, 19§.) Sosiaalihuoltolaissa säädetään tarkemmin lapsille ja perheille tarjottavista sosiaalipalveluista kuten kotipalvelusta, perhetyöstä ja tukihenkilöstä (Sosiaalihuoltolaki 2014/1301, 14-28§). Lisäksi Suomi on ratifioinut YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen vuonna 1991. Lapsen oikeuksien sopimus tulee ottaa huomioon lainsäädännössä sekä hallinnollisissa ja muissa lapsiin kohdistuvissa julkisen vallan toimenpiteissä. Sopimuksen mukaan valtiolla on velvollisuus esimerkiksi tukea perheitä kasvatustehtävässä, havainnoida mahdollisia lapsen kehitystä vaarantavia toimia ja tarvittaessa myös puuttua niihin. Ongelmiin tulee kuitenkin tarjota apua ennaltaehkäisevästi eikä vasta silloin, kun ongelmia ilmenee. (Hakalehto 2018 5, 43, 58.)
Lasten ja perheiden sosiaalipalveluissa on tapahtunut muutoksia viime vuosina, joita ovat viitoittaneet lastensuojelulain (2007) ja sosiaalihuoltolain (2015) uudistukset sekä monet valtakunnalliset selvitys- ja kehityshankkeet (Hämeen-Anttila 2017, 216). Sosiaalihuoltolain uudistus astui voimaan vuonna 2015. Lakia muutettiin siten, että palvelujen painopistettä siirrettiin korjaavista erityispalveluista ennaltaehkäiseviin yleispalveluihin (Araneva 2016, 38;
Räty 2015, 23). Uuden sosiaalihuoltolain tavoitteena on ollut peruspalveluiden vahvistaminen ja siten korjaavien palveluiden tarpeen väheneminen. Sosiaalipalveluiden tavoitettavuutta on haluttu helpottaa järjestämällä niitä muiden peruspalveluiden yhteydessä. Lain uudistuksessa on kiinnitetty huomiota erityisesti yhdenvertaisuuden sekä asiakaslähtöisyyden toteutumiseen palveluiden saamisessa, laajuudessa ja laadussa. (STM 2017, 13-16.) Muista kuin lakiuudistuksista erityisen tärkeä on ollut hallituksen kärkihankkeena pidetty lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE), joka alkoi vuonna 2016. LAPE-muutosohjelman tärkeimmät tavoitteet keskittyvät lapsen oikeuksien vahvistamiseen, moniammatillisen yhteistyön tiivistämiseen sekä toimintatapoja ja yhteistyön rakentamiseen sote-uudistusta ajatellen. (SMT 2019.)
Sosiaalihuoltolaki (2014/1301, 13§) velvoittaa turvaamaan lapsen terveyden ja kehityksen sosiaalipalveluiden avulla. Sosiaalipalveluilla tarkoitetaan tukitoimia, joilla edistetään ja ylläpidetään yksilöiden, perheiden ja yhteisöjen toimintakykyä, sosiaalista hyvinvointia, turvallisuutta ja osallisuutta (SHL 2014/1301, 3§). Palveluita on saatava viipymättä ja riittävästi siihen vuorokauden aikaan, kun lapsi niitä tarvitsee. Palveluita on tarjottava lapsen lisäksi hänen huollostaan vastaavalle henkilölle. Sosiaalipalveluista lapsen terveyden ja kehityksen turvaamisessa säädettiin aikaisemmin perustuslain lisäksi vain lastensuojelulaissa. Maininta lapsen tuen tarpeeseen vastaamisesta sosiaalihuoltolaissa merkitsee sitä, että lapsen tulee saada sosiaalipalveluita ilman lastensuojelun asiakkuutta.
Sosiaalihuollon tuen tarvetta arvioidessa ja tarjottavissa tukitoimissa tulee ottaa huomioon ensisijaisesti lapsen etu. Toimenpiteillä tuetaan ensisijaisesti lapsen tasapainoista kehitystä ja hyvinvointia, turvallista kasvuympäristöä ja itsenäistymistä. Tarve tuelle voi johtua niin lapsesta, hänen huoltajistaan tai lähipiiristään. Perustuslaki, sosiaalihuoltolaki sekä lapsen oikeuksien sopimus korostavat lapsen tukemisen rinnalla hänen huoltajiensa tukemista, koska päävastuu lapsen kasvatuksesta ei ole julkisella vallalla vaan lapsen vanhemmilla. (SHL 2014/1301, 5§, 13§; STM 2017, 27, 44-45, 51; Hämeen-Anttila 2017, 217-218.)
Sosiaalihuoltolaissa määritellään erikseen erityistä tukea tarvitsevat henkilöt. Määritelmällä tarkoitetaan henkilöitä, joilla on erityisiä vaikeuksia hakea ja saada sosiaali- ja terveyspalveluita esimerkiksi vamman, elämäntilanteen tai sairauden takia. Lapsi määritellään erityistä tukea tarvitsevaksi lisäksi silloin, kun hänen kasvuolosuhteet vaarantavat terveyttä ja kehitystä tai lapsi itse omalla käytöksellään vaarantaa omaa kasvuaan ja terveyttään. Lapsen tulee tällöin saada tukitoimia ilman lastensuojelun asiakkuutta sosiaalihuollon mukaisessa asiakkuudessa.
Tukitoimet voivat olla myös ennaltaehkäiseviä. (SHL 2014/1301, 3§; STM 2017, 26-27.) Sosiaalihuoltolain mukainen asiakkuus alkaa joko hakemuksesta tai siitä, kun tieto tuen tarpeessa olevasta henkilöstä saavuttaa sosiaalihuollon viranomaisen. Asiakkuuden ei tarvitse alkaa virallisen ja kirjallisen hakemuksen kautta, vaan pelkkä ilmoitus tuen tarpeesta riittää asiakkuuden alkamiseksi. (SHL 2014/1301, 34§.) Kun asiakas on ottanut yhteyttä sosiaalihuoltoon ja pyytänyt apua, tai tuentarpeessa olevasta henkilöstä on saatu tieto, tulee avun tarve arvioida viipymättä. Lisäksi tulee aloittaa palvelutarpeen arviointi, ellei sen tekeminen ole ilmeisen tarpeetonta. Laki määrittelee palvelutarpeen arvioinnin aikarajoja; se
on aloitettava seitsemän arkipäivän kuluessa yhteydenotosta ja saatettava loppuun kolmen kuukauden kuluessa. Palvelutarpeen arviointi on sosiaalihuollon yksi tärkeimmistä tehtävistä, joten sen tekijän tulee täyttää vaatimukset, jotka laki sosiaalihuollon ammattihenkilöistä (2015/817) on asettanut. (SHL 2014/1301, 34-36§; STM 2017, 103-110.)
Palvelutarpeen arviolla tarkoitetaan yhteistyössä ja tarvittaessa myös moniammatillisesti toteutettua kokonaisvaltaista tuen tarpeen arviota. Sen aikana on tarkoitus selvittää asiakkaan tarvitsemien tukitoimien ja palveluiden tarve. Laki ei määrittele tiukkaa muotoa ja pituutta palveluntarpeen arviolle, vaan se tulee tehdä asiakkaan tilanteen edellyttämässä laajuudessa.
Lain mukaan palvelutarpeen arviossa tulee sisältää kuitenkin aina yhteenveto asiakkaan tilanteesta, sosiaalihuollon ammattihenkilön johtopäätökset, asiakkaan mielipide tuen tarpeesta, jos se on mahdollista sekä arvio omatyöntekijän tarpeesta. Palvelutarpeen arvion jälkeen, on tarkoitus vastata asiakkaan tuen tarpeeseen tarjoamalla hänelle suunnitellut tukitoimet. Pääsääntöisesti sosiaalihuollon tukitoimet ovat tarkoitettu vain tilapäisiksi. Jos tukitoimille on ollut toistuva tai pitkittynyt tarve, tulee asiakkaalle tarjota sellaisia palveluita, jotka tukevat hänen itsenäisyyttään. Tukitoimille voi asettaa määräajan, jonka kuluessa on tarkoitus saavuttaa sellainen tilanne, ettei asiakas tarvitse enää tukea. Pysyvän tuen tarpeessa olevalle palveluiden jatkuvuus on kuitenkin turvattava. (SHL 2014/1301, 36-38§; STM 2017, 110-117.)
Perhetyö on sosiaalihuoltolain (SHL 2014/1301, 18§) mukainen palvelu, jota voidaan tarjota perheille sekä ennaltaehkäisevästi että korjaavasti. Perhetyö on monipuolista vanhemmuuden tukemista perheen omien toiveiden mukaisesti. Se voi keskittyä arjen rutiinien parantamiseen, perheen sisäisen vuorovaikutuksen tukemiseen tai esimerkiksi perheen sosiaalisten tukiverkostojen laajentamiseen. Perhetyö toteutetaan suunnitelmallisesti neuvonnan, keskustelun ja ohjauksen avulla. Kuntien käytännöt perhetyön tarjoamisesta eroavat, mutta yleisimmin sitä tarjotaan sosiaalitoimen ja neuvolan yhteydessä. Tämän hetkisen muutosohjelman (LAPE) mukaisesti perhetyötä tullaan jatkossa tarjoamaan perhekeskuksissa, joissa perhetyötä voidaan tarjota moniammatillisesti muiden palvelujen kuten ero- ja terveyspalveluiden kanssa. (STM 2017, 58; STM 2016, 1-2.) Perhetyön lisäksi lapsille ja perheille tarjottavia sosiaalihuollon mukaisia palveluita ovat esimerkiksi kotipalvelu, kasvatus-ja perheneuvonta sekä tukihenkilö- kasvatus-ja perhetoiminta (SHL 2014/1301, 19§, 26§, 28§).
Kotipalvelu tavoittelee perheen voimavarojen vahvistamista opastuksella, neuvonnalla tai konkreettisella avulla kuten siivouspalvelulla. Kasvatus- ja perheneuvontaa tarjotaan usein moniammatillisesti perheneuvoloissa, ja sen avulla vanhemmat saavat tukea ja neuvoja kaikkiin lapsen kasvatuksellisiin ja perhe-elämään liittyviin haasteisiin tai ongelmiin. Kasvatus- ja perheneuvonta on sosiaalihuollon mukaista palvelua, jonka tarkoitus on vahvistaa ja edistää lapsen hyvinvointia ensisijaisesti neuvomalla ja tukemalla vanhempia. Uusi sosiaalihuoltolaki antoi mahdollisuuden tarjota sosiaalihuoltolain mukaisessa asiakkuudessa oleville lapsille ja perheille tukihenkilöitä ja -perheitä. Aikaisemmin tämä mahdollisuus oli vain lastensuojelun asiakkailla. Tukihenkilön tai -perheen avulla vahvistetaan asiakkaiden hyvinvointia. (SHL 2014/1301, 19§, 26§, 28§; STM 2017, 59-62; Hämeen-Anttila 2017, 223.)
Suomalainen hyvinvointiyhteiskunta rakennettiin universalismia korostaen. Vaikka ekonomistinen hyötyajattelu ja individualismi ovat nostaneet päätään yhteiskunnallisessa keskustelussa ja kehityksessä (Juhila 2006, 66), on uudistuneen sosiaalihuoltolain (2014/1301) arvopohja edelleen universaalisuusperiaatteen mukainen. Lakiin on sisällytetty normit yhdenvertaisuudesta, syrjintäkiellosta sekä ihmisarvon kunnioituksesta. Jotta nämä periaatteet toteutuvat, tulee sosiaalihuollon olla laadultaan hyvää. Sosiaalihuollon laadusta säätää tarkemmin sosiaalihuollon asiakaslaki (2000/812, 4§) ja erityislainsäädökset kuten lastensuojelulaki (2007/417, 11§). Sosiaalihuollon laadun toteutumiseen vaikuttaa myös oleellisesti resurssit. Kun sosiaalihuollon palveluita tuotetaan asianmukaisissa toimitiloissa, asiantuntevalla henkilöstöllä, on palveluiden laadukkuus helpompi taata. (STM 2017, 93-95.) Sosiaalihuoltolaissa (2014/1301, 4§) säädetään tuen oikea-aikaisuudesta, oikeanlaisuudesta ja riittävyydestä. Lain tavoitteena on se, että sosiaalipalveluita tarjotaan yksilölliset tarpeet huomioiden varhaisessa vaiheessa, jolloin ongelmat eivät ole ehtineet kasautumaan monimutkaistaen niitä. Palveluita tarjottaessa on huomioitava asiakaslähtöisyyden periaate;
asiakkaan palveluntarve tulee selvittää yhdessä asiakkaan kanssa, jotta siihen voidaan vastata parhaalla mahdollisella tavalla ja siten vaikuttavasti. Asiakaslähtöisyyttä toteutetaan myös asiakassuunnitelman laatimisen avulla (2014/1301, 39§). Asiakassuunnitelma laaditaan yhdessä asiakkaan kanssa osallistaen asiakasta suunnittelemaan omaa elämäänsä ja siihen tarvittavaa tukea. Asiakassuunnitelma vahvistaa tukitoimien suunnitelmallisuutta ja tavoitteellisuutta. Kun palvelutarpeen arvio sekä asiakassuunnitelma laaditaan moniammatillisena, hallinnolliset rajat ylittävänä yhteistyönä, on mahdollista toteuttaa palveluita kokonaisuuksina eikä rinnakkaisina palveluina. Riittävästi selvitetty palvelutarve ja
moniammatillisesti suunnitellut ja toteutetut tukitoimet vastaavat parhaiten asiakkaan tuen tarpeeseen, jolloin sosiaalihuolto on vaikuttavaa ja siten myös tarve tuelle usein lyhyempää.
(STM 2017, 16, 29, 118-121.)
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tilastojen mukaan mukaan sosiaalihuoltoon saapui 12 386 yhteydenottoa tuen tarpeen arvioimiseksi vuonna 2017, määrä kasvoi vuonna 2018 yli 16 prosentilla. Yli 12 000 lapsesta tehtiin yhteydenotto tuen tarpeen arvioimiseksi vuonna 2018.
Sosiaalihuoltolain mukaisia kodin- ja lastenhoitopalveluita vastaanotti 2,4 prosenttia lapsiperheistä ja perhetyötä 2,5 prosenttia lapsiperheistä vuonna 2017. Kyseisiä tukitoimia saavia perheitä oli enemmän kuin vuonna 2016. Erityisesti kotipalvelun käyttö oli kasvanut.
(Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2018.) Kuntaliiton kyselyn (2018) mukaan lapsiperheiden kotipalvelun saatavuus koettiin sosiaalihuollon ammattilaisten mukaan parantuneen merkittävästi viiden vuoden aikana. Vuonna 2017 lapsiperheistä 2,9 prosenttia sai kasvatus- ja perheneuvontaa. Yhteensä kasvatus- ja perheneuvoloiden asiakkaita oli 37 715 lasta koko Suomessa, suurimpana ryhmänä 7-15-vuotiaat (22 983 henkilöä). Kasvatus- ja perheneuvoloiden kokonaisasiakasmäärä oli kuitenkin laskenut yli 2000 asiakkaalla vuodesta 2016. (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2018.)
Tilastot eivät ole täysin paikkaansa pitäviä kuntien erilaisista käytännöistä ja puutteellisesta tilastoinnista johtuen. Erityisesti ongelmia aiheuttaa kotipalvelu ja perhetyö, jotka kulkevat kunnissa eri nimillä. (Gissler & Forsell 2018, 30.) Tilastojen puutteista huolimatta niistä on mahdollista havaita, että kasvatus- ja perheneuvonnan asiakasmäärien lasku on ristiriidassa sosiaalihuoltolain uudistuksen tavoitteiden kanssa ennaltaehkäisevien ja varhaisen tuen muotojen tehostamisen suhteen. Kuntaliiton (2018) kyselyn mukaan kasvatus- ja perheneuvolanpalveluiden saatavuus koetaan huonontuneen erityisen paljon viimeisen viiden vuoden aikana. Asiakasmäärien laskua saattaa selittää osaltaan kuntien peruspalvelujen valtionosuuksien leikkaukset (Kuntaliitto 2018). Vaikka varhaisen tuen palvelujen painopistettä tulisi vahvistaa, niin tosiasiassa rahaa ei siihen näytä olevan riittävästi.