Sähköisen julkisen hallinnon kehityskaari

Sähköisen hallinnon kehityskulkua voidaan kuvata kolmen päävaiheen avulla. Ensimmäisessä sähköisen hallinnon eli e-governmentin vaiheessa julkishallinnon organisaatiossa otetaan käyttöön tieto- ja viestintäteknologiaa. Hallinnossa aletaan käyttää erilaisia sähköisiä järjestelmiä. (Leino-nen et al. 2016, 22–23.) Julkishallinnossa tämä vaihe on ollut tyypilli(Leino-nen 1970–1990-luvuille, jol-loin tieto- ja viestintäteknologian käyttöönotossa painottuvat järjestelmäkeskeisyys ja automati-saatio eli niin kutsuttu robotiikka (Syväjärvi et al. 2017, 10; Dixon 2010, 420). Dixonin (2010, 420) mukaan tämä vaihe tarkoittaa sähköisen hallinnon rutiinityön uudistamista. Tällöin internet korvaa tai parantaa hallinnon rutiineja virastoissa. Sähköisessä hallinnossa prosessien perusolemus tieto- ja viestintäteknologian käyttöönotosta huolimatta säilyy melko muuttumattomana (Bannister

& Connolly 2012, 13). Esimerkiksi jonkin rekisterin käyttöönotto tai asiakirjan tekeminen sähköi-sessä järjestelmässä modernisoivat hallintoa, mutta ne eivät olennaisesti vaikuta hallinnon ja si-dosryhmien välisiin hallintasuhteisiin.

Vuosituhannen vaihteessa alkaneena sähköisen hallinnon jälkisenä toisena vaiheena näyttäytyy sähköinen hallinta eli e-governance (Leinonen et al. 2016, 23–24; Syväjärvi et al. 2017, 10). Go-vernance yleensäkin viittaa sanana hallintaan, hallinnan suhteisiin ja niiden kehittämiseen (Syvä-järvi 2011, 174). Rakenteellisesta näkökulmasta governance-käsitteen voi nähdä määrittyvän ym-päristönsä kautta tai hallintoa laajemmasta näkökulmasta, jolloin se käsittää hallinnon toiminnan useiden eri toimijoiden verkostomaisena prosessina (Larsson & Grönlund 2016, 105). Sähköisen hallinnan näkökulmasta tieto- ja viestintäteknologian avulla voidaan synnyttää uusia hallinnan muotoja. Esimerkiksi tieto- ja viestintäteknologia voi korvaa ihmisten tekemää työtä jolloin ää-rimmillään tämä voisi tarkoittaa sitä että keinoäly hoitaisi ihmisten sijasta esimerkiksi päätöksen-tekoa. (Bannister & Connolly 2012, 8–9, 13–18.)

Toiseksi sähköinen hallinta voi luoda uusia hallinnan muotoja rakenteellisesti alhaalta ylös, jolloin julkinen hallinto on yksi toimija monitoimijaisessa verkostossa. Esimerkiksi uusi tieto- ja viestin-täteknologia mahdollistaa hallinnon aiempaa paremman läpinäkyvyyden ja uusien toimijoiden osallistamisen ja vaikuttamisen hallinnon toimintaan. Teknologian avulla on mahdollista osallistaa kansalaisia uudella tavalla suunnittelemaan ja järjestämään palveluja sekä sen avulla voi muuttaa hallinnan suhteita, kun yhteisö tulee yhä keskeisemmäksi toimijaksi hallinnan verkostossa. (Mil-lard 2010, 6; Bannister & Connolly 2012, 8–9, 13–20.) Sähköinen hallinta merkitsee hallinnon muutosta, jolloin uudella tieto- ja viestintäteknologialla on mahdollista tuottaa lisäarvoa, sisältöä ja palveluita, jotka kehittävät omaa toimintaa paremmaksi (Leinonen et al. 2016, 23–24). Sähköi-sen hallinnan vaiheelle ovatkin tyypillistä toiminnalliset, sähköiseen asiointiin ja palveluihin liit-tyvät näkökulmat (Syväjärvi et al. 2017, 10).

Käynnissä olevassa sähköisen hallinnon kolmannessa vaiheessa eli digitaalisen hallinnan (digital governance) vaiheessa painottuvat vuorovaikutus, sosiaaliset verkostot, toimijoiden osallisuus ja kumppanuus (Syväjärvi et al. 2017, 10; Leinonen et al. 2016, 24). Sähköisen hallinnan ja myös digitalisaation vaiheille on siis tyypillistä vastavuoroinen viestintä sähköisten järjestelmien kautta.

Kuitenkin digitalisaation vaiheessa näkyy yhä selvemmin sähköisen ekosysteemin muodostami-nen. Tällöin eri toimijat voivat asioida ajasta ja paikasta riippumatta vuorovaikutteisesti sähköisten järjestelmien kautta. (Leinonen et al. 2016, 24.) Julkisten palveluiden tuotannossa digitaalisen hal-linnan vaihe merkitsee monikanavaisia ja vuorovaikutteisia käyttäjien kanssa yhdessä tuotettuja

palveluja, joissa käytetään tieto- ja viestintäteknologiaa välineenä. Asiointi on siis tässä vaiheessa kaksisuuntaista ja vuorovaikutteista eikä enää vain yksisuuntaista tiedostusta käyttäjille. (Milako-vich 2012, 14, 16.)

Sähköisen hallinnon muutoksessa kohti sähköistä hallintaa on keskeistä nähdä nimenomaan muu-tos kohti käyttäjälähtöisyyttä ja julkisen arvon tuottamista yhdessä. Tällöin hallinnon tehokkuuden mittarina nähdään tuloksen teon lisäksi myös palvelujen vaikuttavuus ja käyttäjien tyytyväisyys.

Digitaalisessa hallinnassa ei tähdätä vain palveluiden tehokkuuteen ja kehittämiseen, vaan sillä on myös laajemmat mahdollisuudet edistää demokratiaa ja kehittää avoimempaa ja kehittyneempää yhteiskuntaa julkisen ja yksityisten välisten kumppanuuksien ja muiden hallinnan muotojen avulla (Luna et al. 2015, 168). Tieto- ja viestintäteknologia on mahdollisuus parantaa palvelua ja sitä kautta tehostaa hallinnon toimintaa käyttäjiä osallistamalla. Homburgin (2008, 91) mukaan julki-sen hallinnon uudistukset ja sähköijulki-sen hallinnon hankkeet painottuvatkin julkijulki-sen hallinnon ja kansalaisen välisen suhteen vahvistamiseen. Tässä internet luo monia mahdollisuuksia tukea kan-salaisten aktiivista roolia sekä osallistaa heitä tai palvelun käyttäjiä hallinnon prosesseihin. Sen avulla heitä voidaan kuulla tai pyytää osallistumaan palveluiden suunnitteluun ja toteutukseen (Greve 2015, 53–54).

Sähköisen hallinnan vaiheessa digitalisaatio ei ole enää koneistamista, tietokoneiden ja laitteiden käyttöönottoa, vaan ennemminkin uusien internetpohjaisten sovellusten hyödyntämistä, jotka ovat kansalaisten käytettävissä ja myös kehitettävissä (Dunleavy & Margetts 2010, 12–14). Vuorovai-kutteinen viestintä mahdollistuukin uudella Web 2.0 -teknologialla, joihin kuuluu esimerkiksi so-siaalinen media (Dixon 2010, 420; Millard 2010, 6). Sosiaalisen median sovellukset ovat alustoja, jotka mahdollistavat vuorovaikutuksen käyttäjien välillä ja sisällön tuottamisen yhdessä (Mergel

& Bretschneider 2013, 391). Se mahdollistaa kommunikoinnin paikasta riippumatta (Greve 2015, 53). Sosiaalisesta mediasta onkin tullut yksi digitaalisen hallinnan kehittämisen osa-alueista, jonka avulla pyritään aiempaa toimivampaan ja tehokkaampaan tiedon jakamiseen, hyödyntämiseen ja organisointiin. Sosiaalinen media tilana mahdollistaa vuorovaikutteisen viestinnän, näkökulmien vaihtamisen ja jakamisen sekä ihmisten kollektiivisen toiminnan järjestämisen. Parhaimmillaan sen avulla voidaan osallistaa sidosryhmiä keskusteluun ja kansalaisia julkisen hallinnon toimin-taan liittyvien kysymysten ratkaisemiseen. Se siis toimii hallinnon ja kansalaisten välisten suhtei-den kehittämisalustana. (Syväjärvi et al. 2017, 11–12.) Sosiaalista mediaa on alettu käyttää julki-sessa hallinnossa, koska viranomaisten edellytetään olevan siellä missä kansalaisetkin ovat. Li-säksi Christensenin (2012) mukaan sosiaalisessa mediassa julkaiseminen on omiaan parantamaan

käyttäjäkokemusta, kun hallinnon internetsivut ovat jo alkaneet käydä kankeiksi ja massiivisiksi.

(ks. Leinonen et al. 2016, 22.)

Teknologisen kehityksen yhteiskunnallista merkittävyyttä kuvastaa esimerkiksi tietoyhteiskunta-käsitettä koskevat laajat yhteiskunnalliset ja tieteelliset keskustelut (Anttiroiko 2011, 173). Tieto- ja viestintäteknologiasta onkin tullut merkittävä hallinnon uudistaja. Tätä tukee myös tutkimuksen määrien vähittäinen kasvu tämän vuosikymmenen aikana. Silti sähköisen hallinnon tutkimus on ollut vielä suhteellisen vähäistä. (Rodríguez Bolívar et al. 2012, 84.) Tutkimuksellisesta näkökul-masta tarkasteltuna sähköisen hallinnon käsite ja tematiikka ovat nuorta, mutta tutkimusta on tehty useilla eri tieteenaloilla. Tutkimusta ja sähköisen hallinnon määrittelyjä on tehty hallinnon tutki-muksen ohella muun muassa informaatiotutkitutki-muksen, oikeustieteen, informaatioteknologian tut-kimuksen tutkimusaloilla. (Hu et al. 2010, 579; Syväjärvi 2011, 174–180.)

Organisaatiotutkimuksessa sähköistä hallintoa on tutkittu kvalitatiivisen, kvantitatiivisen ja näitä yhdistävän tutkimuksen menetelmin, mutta vuosina 2000–2012 sitä on tutkittu enemmän kvalita-tiivisilla kuin kvantitakvalita-tiivisilla menetelmillä. Haastattelu on ollut yleisin aineistonkeruumene-telmä. (Irani et al. 2012, 305–309; Rodríguez Bolívar et al. 2012, 86.) Monet tutkimukset ovat olleet tapaustutkimuksia, ja analyysimenetelminä on eniten käytetty regressioanalyysia ja vertai-levaa analyysia. Suurin osa tutkimuksista on käsitellyt tieto- ja viestintäteknologian käyttöönottoa ja hyödyntämistä julkishallinnossa tai vastaavasti kansalaisten osallistumista päätöksentekoon.

(Rodríguez Bolívar et al. 2012, 84, 86.) Tutkimuskohteina ovat olleet muun muassa käyttäjät, hal-linnon henkilökunta, halhal-linnon verkkosivut ja yksityisen sektorin sidosryhmät (Irani et al. 2012, 305–309). Tutkimusta on tehty hallinnon ja johtamisen (mm. Syväjärvi 2011; Leinonen et al.

2016), henkilökunnan (mm. Tummers & Rocco 2015; Giritli Nygren et al. 2013) ja myös palvelun käyttäjien näkökulmasta (mm. Axelsson et al. 2010).