Suositusten mukaisessa ruokavaliossa kokonaisuus ratkaisee, ruokavalio on monipuolinen ja vaihteleva (Valtion ravitsemusneuvottelukunta 2014). Päivittäin on suositeltavaa pitää yllä säännöllistä ateriarytmiä eli syödä esimerkiksi aamupala, lounas, päivällinen, iltapala ja tarvit-taessa 1–2 välipalaa. Kasviksia, hedelmiä ja marjoja tulisi syödä vähintään puoli kiloa päivässä.
Viljavalmisteita tulisi olla ruokavaliossa naisilla 6 annosta ja miehillä 9 annosta päivittäin suo-sien täysjyväviljavalmisteita. Maitovalmisteissa tulisi suosia ravattomia tai vähärasvaisia tuot-teita. Kalaa olisi hyvä nauttia 2–3 kertaa viikossa kalalajeja vaihdellen. Siipikarjan lihaa tulisi suosia punaiseen lihaan verrattuna, sillä sen liha on vähärasvaista ja rasva laadultaan parempaa kuin naudan- ja lampaanlihassa. Kananmuna on hyvä proteiininlähde, mutta veren kolesteroli-pitoisuutta alentavassa ruokavaliossa sen käyttömäärä on hyvä rajoittaa 3–4 kappaleeseen vii-kossa. Suositusten mukaiseen ruokavalioon kuuluvat myös ravintorasvat. Leivän päällä tulisi suosia vähintään 60 % rasvaa sisältävää kasviöljypohjaista levitettä, salaatinkastikkeena kas-viöljypohjaista vaihtoehtoa ja ruuanlaitossa tarvittaessa kasviöljyä tai juoksevaa pullomargarii-nia tai vähintään 60 % rasvaa sisältävää kasviöljypohjaista levitettä. Suolaa tulisi saada ruoka-valiosta korkeintaan 5 grammaa vuorokaudessa, mikä vastaa noin yhtä teelusikallista (Partanen 2014). Nesteiden tarve on yksilöllistä, mutta ohjeellisesti nesteitä tulisi nauttia 1–1,5 litraa ruuan sisältämän nesteen lisäksi (Valtion ravitsemusneuvottelukunta 2014). Janojuomana olisi hyvä suosia vesijohtovettä. Suositusten mukainen ruokavalio ja muut terveyttä tukevat valinnat on esitelty taulukossa 2.
Jos ruokavalioon kuuluu alkoholia, tulisi sen käytön olla kohtuullista ja käyttö rajoittua niin, että naisilla alkoholiannoksia olisi päivässä korkeintaan yksi ja miehillä kaksi (Valtion ravitse-musneuvottelukunta 2014). Lasi viiniä (12 cl) tai pieni pullo (0,33 l) keskiolutta tai 4 cl väkevää alkoholijuomaa lasketaan yhdeksi annokseksi. Terveyden edistämisen näkökulmasta tupakointi on suositeltavaa lopettaa, sillä se on yksi estettävissä oleva ennenaikaisen kuoleman aiheutta-jista (Patja 2016). Tupakoinnin merkittävimmät terveyshaitat kohdistuvat muun muassa sydän- ja verenkiertoelimistöön sekä keuhkoihin.
Pysymällä fyysisesti aktiivisena pystytään myös ylläpitämään ja edistämään terveyttä (Valtion ravitsemusneuvottelukunta 2014). Viikoittain tulisi liikkua ainakin 2,5 tuntia reippaasti tai har-rastaa tunti 15 minuuttia rasittavaa liikuntaa (UKK-instituutti 2019). Lisäksi tulisi harhar-rastaa li-haskuntoa kohentavaa ja liikehallintaa kehittävää liikuntaa vähintään kaksi kertaa viikossa. Ke-vyttä liikuntaa olisi hyvä harrastaa mahdollisimman usein ja pitää taukoja paikallaanoloon riit-tävän usein. Terveyden ja palautumisen kannalta on tärkeää, että päivittäistä rasitusta seuraa myös riittävästi lepoa (Unettomuus Käypä hoito -suositus 2019). Riittävä yöunenmäärä on yk-silöllinen ja vaihtelee ihmisillä 6–9 tunnin välillä.
Muita terveyttä ylläpitäviä asioita ovat muun muassa normaalipainon ylläpitäminen, normaali vyötärönympärys ja verenpainetaso (Perk ym. 2012, Lihavuus, Käypä hoito -suositus 2013, Kohonnut verenpaine, Käypä hoito -suositus 2014). Painoindeksin (BMI) vaihtelu 20–25 kg/
m2 välillä on todettu vähentävän kuolleisuusriskiä (Perk ym. 2012). Vyötärönympäryksen, joka kuvaa rasvakudoksen määrää vatsaontelossa ja sisäelinten ympärillä, tavoitearvot ovat miehillä
< 94 cm ja naisilla < 80 cm (Perk ym. 2012, Lihavuus, Käypä hoito -suositus 2013). Verenpai-netason säilyttäminen normaalitasolla eli systolinen paine ≤ 139 mmHg ja diastolinen paine ≤ 89 mmHg edistää terveyttä, sillä riski sydän- ja verisuonitautien kehittymiseen vähenee (Ko-honnut verenpainen, Käypä hoito -suositus 2014).
Taulukko 2. Suositusten mukainen ruokavalio ja terveyttä tukevat valinnat (muokattu Valtion ravitsemusneuvottelukunta 2014, Uusitupa ym. 2016, UKK-instituutti 2019).
Terveyttä tukeva
valinta Suositus Huomioita
SÄÄNNÖLLINEN
ATERIARYTMI 3–4 h välein hereilläolon aikana
1–2 pääateriaa ja 3–4 pienempää välipalaa. Pitää verensokeritason tasaisena ja hil-litsee nälän tunnetta. Annoskoko pysyy kohtuullisena.
KASVIKSET, HEDELMÄT JA MARJAT
Vähintään 500 g päivässä eli noin 5–6 an-nosta. Marjoja ja hedelmiä noin puolet ja loput juureksia ja vihanneksia.
Sisältävät runsaasti kuitua, vitamiineja ja kivennäisaineita sekä muita hyödyl-lisiä yhdisteitä.
VILJAVALMISTEET
Naiset 6 ja miehet 9 annosta täysjyväviljaa
suosien. Leipien kuitupitoisuus ≥ 6 g/100g. Pääasiallinen kuidunlähde, sisältää vi-tamiineja ja kivennäisaineita.
MAITOVALMISTEET 5–6 dl nestemäisiä rasvattomia tai vähäras-vaisia maitovalmisteita. Lisäksi 2–3 viipa-letta vähärasvaista (<17%) tai kasvipoh-jaista juustoa.
Hyviä proteiinin-, kalsiumin-, jodin- ja D-vitamiinin lähteitä.
KALA 2–3 kertaa viikossa kalalajeja vaihdellen. Hyvä monityydyttymättömien rasva-happojen ja D-vitamiinin lähde.
LIHA Vähärasvaisia lihavalmisteita ja punaista lihaa ≤ 500 g viikossa. Suosi vähärasvaista siipikarjan lihaa.
Hyvä proteiinin ja hyvin imeytyvän hemiraudan lähde.
KANANMUNA 3–4 kpl viikossa kolesterolia alentavassa
ruokavaliossa. Hyvä ja monipuolinen proteiinin lähde.
Sisältää runsaasti kolesterolia.
RAVINTORASVAT ≥ 60 % kasviöljypohjaista rasvalevitettä n.
6 tl/ vrk, salaatinkastikkeena kasviöljyä tai kasviöljypohjainen salaattikastike. Ruuan-laittoon kasviöljyä tai juoksevaa margarii-nia. Pähkinöitä ja siemeniä n. 2 rkl päi-vässä. Tyydyttymätöntä rasvaa 15–30 E % eli vähintään 2/3 osaa kokonaisrasvasta.
Monityydyttyneitä rasvahappoja: 6–11 E
% ja Omega–3- rasvahappoja yli 1 E %, kovaa rasvaa <10 E %.
Pehmeä rasva sisältää kerta- ja moni-tyydyttyneitä rasvahappoja. Linolihap-poa ja alfalinoleenihapLinolihap-poa, jotka ovat elimistölle välttämättömiä verenpai-netta sekä lisää aivohalvaus- ja sepel-valtimotautikuolleisuuden riskiä.
SOKERI Lisätyn sokerin tulisi jäädä alle 10 E %:n Lisättyä sokeria sisältävien elintarvik-keiden runsas käyttö on yhteydessä elintapasairauksien kehittymiseen.
NESTE 1–1,5 l ruuan sisältämän nesteen lisäksi. Janojuomaksi vettä, ruokajuomaksi ras-vattomia tai vähärasvaisia maitotuot-teita tai vettä.
LIIKUNTA 2,5 h reippaasti tai 1 h 15 min rasittavaa liikuntaa viikossa. Ainakin 2 x lihaskuntoa kohentavaa ja liikehallintaa kehittävää
Terveyttä tukeva
valinta Suositus Huomioita
ALKOHOLI Naiset korkeintaan 1 annos ja miehille 2
annosta alkoholijuomaa/vrk. Alkoholi sisältää runsaasti energiaa, mikä vaikeuttaa painonhallintaa.
TUPAKKA Tupakoimattomuus tai tupakoinnin lopet-taminen.
Tupakointi lisää sydän- ja verenkier-toelimistön sekä keuhkosairauksien ris-kiä.
Taulukko 2, jatkuu
17 2.4 Ravitsemukseen liittyvät sairaudet
Suomalaisten keskeisiä kansantauteja ovat muun muassa sydän- ja verisuonisairaudet, lihavuus sekä tyypin 2 diabetes (Kiiskinen ym. 2008). Kyseisten kansantautien ennaltaehkäisyssä ja hoi-dossa ravitsemus on avainasemassa (Haapa ja Pölönen 2002, Kiiskinen ym. 2008). Vaikutta-malla ruokatottumuksiin ja parantaVaikutta-malla ravitsemuksen laatua, on mahdollista vähentää kyseis-ten sairauksien riskiä (Kiiskinen ym. 2008). Vajaaravitsemukseen, joka kehittyy riittämättömän tai yksipuolisen ruokavalion seurauksena, voidaan myös vaikuttaa tehokkaasti ravitsemuksen keinoin silloin, kun ravitsemushoito ajoitetaan oikein (Haapa ja Pölönen 2002). Laadullisesti huonon ravitsemuksen vaikutukset voivat näkyä vasta pidemmän ajan kuluttua ja sen negatii-vinen vaikutus voi heijastua myös aivoterveyteen (Jaakson ja Jaakkola 2017). Ravitsemuksen keinoin voidaan vaikuttaa myös tiettyjen sairauksien, kuten keliakian ja ärtyvän suolen oireyh-tymän oireiden yleisyyteen ja vaikeuteen (Keliakia, Käypä hoito -suositus 2018, Mustajoki 2018a).
2.4.1 Tyypin 2 diabetes
Tyypin 2 diabetes on yksi mittavimmista terveysongelmista maailmanlaajuisesti, sillä se yleistyy sairauksista nopeiten niin Suomessa, kuin maailmalla (Tyypin 2 diabetes, Käypä hoito -suositus 2018, Diabetesliitto 2004). Suomessa diagnosoituja tyypin 2 diabeetikoita on noin 350 000 (Suomen virallinen tilasto 2018). On tyypillistä, että ennen tyypin 2 diabeteksen totea-mista, insuliinin vaikutus on ollut jo pitkään heikentynyt kudoksissa (Ilanne-Parikka 2018).
Tyypin 2 diabeteksen diagnostiset kriteerit on esitetty taulukossa 3.
Taulukko 3. Tyypin 2 diabeteksen diagnostiset kriteerit (muokattu Tyypin 2 diabetes, Käypä hoito -suositus 2018).
Mitattava suure Normaali Diabetes
Paastoarvo ≤ 6,0 mmol/l (WHO)
≤ 5,5 mmol/l (ADA)
≤ 7 mmol/l
Glukoosirasituskokeen 2 h arvo < 7,8 mmol/l > 11 mmol/l
Satunnainen arvo oireisella potilaalla > 11 mmol/l
HbA1c-pitoisuus < 42 mmol/mol ≥ 48 mmol/mol
WHO = Maailman terveysjärjestö ADA = American Diabetes Association
WHO:n (2003) katsauksen mukaan 90 % tyypin 2 diabetekseen sairastumisista voitaisiin välttää parantamalla ruokavalion laatua, lisäämällä liikuntaa sekä lopettamalla tupakointi. Jos tyypin 2 diabetes todetaan varhaisvaiheessa, voi laihduttaminen, liikunnan lisääminen ja ruokavalio-hoito auttaa palauttamaan verensokeritason normaaliksi ilman lääkeruokavalio-hoitoa (Ilanne-Parikka 2018). Varhainen puuttuminen myös vähentää sairauden aiheuttamia kustannuksia ja rasitteita (Briggs ja Stanley 2018). Ylipainon ollessa keskeinen riskitekijä niin esidiabetekselle, kuin tyy-pin 2 diabeteksen kehittymiselle, on sen ennaltaehkäisyssä keskeistä painonhallinta. Lailliste-tun ravitsemusterapeutin toteuttama painonhallintaohjaus on todettu yksilön elämänlaadun nä-kökulmasta niin kliinisesti, kuin taloudellisesti tehokkaaksi tyypin 2 diabeteksen ennaltaehkäi-sykeinoksi (Briggs ja Stanley 2018). The Academy of Nutrition and Dietetics’n 2014 julkaise-mat näyttöön perustuvat ravitsemusohjeet tyypin 2 diabeteksen ennaltaehkäisemiseksi ilmaise-vat, että esidiabeetikolle annettu elintapainterventio, joka kestää ainakin 3 kuukautta, laskee paastoglukoositasoa ja painoa sekä kaventaa vyötärönympärystä. Kyseiset metaboliset ja ant-ropometriset tulokset kohentuvat, mitä useammin yksilö saa ravitsemusohjausta.
Ravitsemusterapiaa suositellaan kaikille tyypin 1 ja 2 diabeetikoille osana tehokasta kokonais-hoitosuunnitelmaa (Evert ym. 2014). Annetun ravitsemusterapian tulisi olla yksilöllisesti koh-dennettua ja mieluiten laillistetun ravitsemusterapeutin toteuttamaa, jotta asetetut hoitotavoit-teet saavutettaisiin. Tyypin 2 diabeetikoiden ravitsemusohjauksessa tavoitteena on ruokavalio, joka vähentää valtimosairauksien riskiä ja on edullinen niin glukoositasapainon kuin painon-hallinnan kannalta (Tyypin 2 diabetes, Käypä -hoito suositus 2018). Ruokavaliossa kiinnitetään erityisesti huomiota hiilihydraattien- ja rasvan laatuun sekä energiatiheyden pienentämiseen.
Tyypin 2 diabeetikoille soveltuva suositusten mukainen ruokavalio ja muut terveyttä edistävät valinnat on esitelty taulukossa 2.
Suomessa tyypin 2 diabeetikoille tarjotun lääkkeettömän hoidon panostus vaihtelee ja arviolta 30–100 % heistä saa riittävästi ruokavalio-ohjausta (Haapa ja Pölönen 2002). Ravitsemushoito on riittävää, kun asiakkaan/potilaan tilanne on huomioitu kokonaisvaltaisesti, on tehty yksilöl-linen ravitsemushoitosuunnitelma ja hoidon jatkuvuus on varmistettu seurantakäynneillä. Lääk-keettömän hoidon panostuksen vaihtelua selittää muun muassa se, ettei diabetesohjauksen an-taja aina ole diabeteshoian-taja tai aiheeseen riittävästi perehtynyt terveydenhuollon ammattihen-kilö, minkä vuoksi ohjaus ei aina pohjaudu asiakkaan/potilaan ruokailutottumuksiin. Hoitokäy-täntöjen yhdenmukaisuuden puuttuminen vaikuttaa myös lääkkeettömän hoidon tarjoamiseen eri hoitoyksiköiden välillä.
2.4.2 Sydän- ja verisuonitaudit
Sydän- ja verisuonitauteihin liittyvää kuolleisuutta on Suomessa onnistuttu vähentämään 1970–
luvulta lähtien (THL 2015). Alueelliset sairastavuuserot ovat edelleen suuria ja tämä on erityi-sesti nähtävissä sairaamman Itä-Suomen ja terveemmän Länsi-Suomen välillä. Yleisempiä sy-dän- ja verisuonitauteja ovat sepelvaltimotauti, sydämen vajaatoiminta ja aivoverenkiertohäi-riöt. Vuonna 2017 suomalaisten yleisin kuolinsyy olivat erilaiset verenkiertoelinsairaudet, jotka selittivät 36 % kaikista kuolemista (SVT 2017). Yleisin verenkiertoelinsairaus oli sepelvalti-motauti, joka aiheutti viidenneksen kaikista kuolemista. Sepelvaltimotauti johtuu elintapateki-jöiden aiheuttamasta sydänlihaksen pinnan sepelvaltimoiden seinämien kovettumisesta ja ah-tautumisesta (Kettunen 2018a). Sepelvaltimossa oleva ahtauma heikentää veren virtausta ja sy-dänlihaksen ravintoaineiden saantia, minkä seurauksena sydänlihas kärsii rasituksessa hapen-puutteesta. Sepelvaltimotaudin ennaltaehkäisyssä ja hoidossa tärkeä osa kokonaishoitoa on elintapahoito.
Sydämen vajaatoiminta on oireyhtymä, jossa sydämen pumppaustoiminnan vajauksen vuoksi verenkierto on riittämätön elimistön tarpeisiin nähden (Sydämen vajaatoiminta, Käypä hoito -suositus 2017). Keskeisiä sydämen vajaatoiminnan oireita ovat suorituskyvyn heikentyminen, hengenahdistus ja perifeeriset turvotukset. Oireyhtymän taustalla voi olla monenlaisia sydän-sairauksia, joihin pyritään ensisijaisesti vaikuttamaan hoidon avulla (Kettunen 2018b). Sydä-men vajaatoiminnan hoito koostuu lääke- ja elintapahoidon yhdistelmästä (Kettunen 2018b, Taulukko 2). Erityisesti runsas suolan saanti nostaa verenpainetta ja lisää elimistön veden määrä, minkä vuoksi se voi pahentaa sydämen vajaatoiminnan oireita (Partanen 2014). Vaike-asta sydämen vajaatoiminnVaike-asta kärsiville potilaille suositellaan lisäksi maltillista nesterajoitusta (1,5–2 l/vrk) (Sydämen vajaatoiminta, Käypä hoito -suositus 2017). Usein sydämen vajaatoi-mintaan voi liittyä myös tahatonta painonlaskua, lihasmassan vähenemistä ja vajaaravitsemus-tilan kehittymistä.
Aivoverenkiertohäiriö (AVH) on puolestaan yhteisnimitys aivoverenkierron tai aivoverisuon-ten sairauksille (Aivoinfarkti ja TIA, Käypä hoito -suositus 2016). AVH tarkoittaa joko aivo-valtimoverenkierron tilapäistä häiriötilaa (TIA) tai pysyvän vaurion aiheuttavaa aivoinfarktia tai aivoverenvuotoa (Tarnanen ym. 2017). Aivoinfarkti, joka johtuu puutteellisesta verenkier-rosta, aiheuttaa aivokudokseen pysyvän vaurion (Kiiskinen ym. 2008). Kansantaloudellisesti aivoinfarktin saamisella on suuri merkitys, sillä sen vuoksi menetetään enemmän
laatupaino-tettuja elinvuosia kuin minkään muun sairauden vuoksi. Aivoverenkiertohäiriöiden riskitekijöi-hin kuuluvat kohonnut verenpaine, koholla oleva LDL-kolesterolitaso, ylipaino, keskivartalo-lihavuus ja vähäinen liikunta (Tarnanen ym. 2017).
Kohonneen kolesterolitason ollessa merkittävä riskitekijä sydän- ja verisuonitautien kehittymi-selle ja sen aiheuttaessa kyseisten sairauksien pahenemista, on tärkeää kiinnittää huomiota ra-vinnosta saatavan kolesterolin määrään sekä pyrkiä vähentämään sitä (Tarnanen ym. 2015, Dyslipidemiat, Käypä hoito -suositus 2017). Kolesterolitaso kohoaa, jos kolesterolin poistumi-nen verenkierrosta on hidastunut tai sitä saadaan ravinnosta liikaa (Aalto-Setälä 2014). Kole-sterolin saanti ravinnosta voi suurentua, jos ruokavaliossa käytetään paljon eläinperäisiä tuot-teita, jotka sisältävät kovia rasvoja. Eniten kovaa rasvaa on rasvaisissa maito–, liha- ja juusto-tuotteissa, tietyissä leipomotuotteissa sekä monissa einesruuissa (Mustajoki 2018). Ruuan kova rasva lisää plasman LDL-kolesterolia, joka kuljettaa kolesterolia kudoksiin ja valtimoiden sei-nämiin (Mustajoki 2018). LDL-kolesterolia kutsutaan pahaksi kolesteroliksi, sillä suurina pi-toisuuksina sitä kertyy valtimoiden sisäpinnan sisäkalvon sisään ahtauttaen valtimoita. Se, kuinka ravinnon kolesteroli vaikuttaa plasman kolesteroliarvoihin, on yksilöllistä (Aalto-Setälä 2014). Valtaväestölle suositellaan alle 5 mmol/l plasman kokonaiskolesterolipitoisuutta ja alle 3 mmol/l LDL-kolesterolipitoisuutta (Dyslipidemiat, Käypä hoito -suositus 2017). Suuren ris-kin potilaille muun muassa familiaarista hyperkolesterolemiaa sairastaville ja erityisen suuren riskin potilaille esimerkiksi sepelvaltimotautia sairastaville suositellaan valtaväestöä tiukempaa LDL-kolesterolipitoisuutta. Taulukossa 4. on esitelty tavoitearvot veren rasva-arvoille.
Taulukko 4. Veren rasva-arvojen tavoitearvot (muokattu Dyslipidemiat, Käypä hoito -suositus 2017).
Kohtalainen tai pieni riski Suuri riski Erityisen suuri riski Kokonaiskolesteroli
< 5 mmol/l HDL-kolesteroli Miehet > 1,0 mmo/l Naiset > 1,2 mmol/l LDL-kolesteroli
< 3 mmol/l Alle 2,5 mmol/l Alle 1,8 mmol/l
Triglyseridit < 1,7 mmol/l
Kansainvälisten suositusten mukaan potilaiden tulisi saada elintapaohjausta ennen lääkehoidon aloitusta (Perk ym. 2012). Sydän- ja verisuonitauteja sairastavien osalta on vahvaa näyttöä siitä, että ruokavaliomuutosten avulla saavutetaan toivottuja terveyshyötyjä (Moore ym. 2001). Suo-situsten mukainen ruokavalio ja muut terveyttä edistävät valinnat vähentävät riskiä sairastua sydän- ja verisuonitauteihin (Dyslipidemiat, Käypä hoito -suositus 2017, Taulukko 2). Koko-nais- ja LDL-kolesterolipitoisuutta voidaan myös pienentää ravitsemushoidon avulla (Dyslipi-demiat, Käypä hoito -suositus 2017). Runsas kuidun saanti, kovan rasvan korvaaminen osittain pehmeällä rasvalla ja kolesterolin saannin rajoittaminen alle 300 mg vuorokaudessa vaikuttavat positiivisesti kolesteroliarvoihin ja sydänterveyteen. Kananmunien keltuaiset sisältävät run-saasti kolesterolia (230 mg), minkä vuoksi niiden käyttöä on syytä rajoittaa. Pannukahvi ja muut suodattamattomat kahvit suurentavat myös plasman kolesterolipitoisuutta. Suodatinkahviin siirtymisellä voidaan vaikuttaa edullisesti kolesteroliarvoihin. Kasvistanolien ja -sterolien sään-nöllisellä 1,5–3 g käytöllä suositusten mukaisen ruokavalion yhteydessä voidaan pienentää plasman LDL-kolesterolipitoisuutta noin 10 %.
2.4.3 Ylipaino
Suomessa lihavuus on yksi kansanterveydellisesti merkittävimmistä ongelmista (THL 2015).
Suomalaisten painoindeksi (BMI) on noussut miesten osalta 1970–luvulta ja naisten 1980–lu-vulta lähtein. Aikuisten lihavuuden määrittelyn käytetyin keino on BMI:n laskeminen (THL 2013). Ylipainosta puhutaan, kun BMI on ≥ 25 kg/m2 ja lihavuudesta kun painoindeksi ≥ 30 kg/m2. FinTerveys 2017-tutkimuksen mukaan kuuden viimeisen vuoden aikana työikäisten li-havuus on yleistynyt (Koponen ym. 2018). Miehistä lähes kolme neljäsosaa ja naisista kaksi kolmasosaa on ylipainoisia. Työikäisistä 30–64-vuotiaista miehistä lihavia on 27 %:ia ja sa-manikäisistä naisista 26 %:ia. Lihavuus lisää riskiä sairastua useisiin eri elintapasairauksiin, kuten sydän- ja verisuonitauteihin, tyypin 2 diabetekseen, uniapneaan ja kihtiin (THL 2013).
Lihavuus heikentää fyysistä toiminta- ja työkykyä sekä se on yhteydessä lisääntyneeseen kuol-leisuuteen, joka suurenee erityisesti painoindeksin ylittäessä 30 kg/m2.
Lihavuuden ensisijainen hoitomuoto on elintapaohjaus, joka toteutetaan suunnitelmallisesti ja useamman tapaamiskerran aikana (Lihavuus, Käypä hoito -suositus 2013). Elintapaohjaus si-sältää ajatuksiin, asenteisiin, liikuntaan ja ruokavalioon painottuvaa ohjausta. Elintapahoidon tavoitteena on saavuttaa elintapamuutoksin vähintään 5 % painon aleneminen ja ylläpitää saa-vutettu alhaisempi paino. Ruokavalio-ohjaus on keskeisessä asemassa lihavuuden hoidossa,
sillä sen avulla saavutetaan noin 5–6 % laihtuminen 9–12 kuukauden aikana. Ruokavalio-oh-jauksessa asiakkaalle ohjataan painon- ja syömisen hallintaan tukevia asioita. Suositusten mu-kainen ruokavalio ja muut terveyttä edistävät valinnat tukevat painonhallintaa (Lihavuus, Käypä hoito -suositus 2013, Taulukko 2). Ruokavaliossa vältetään ruokia, jotka sisältävät run-saasti tyydyttynyttä rasvaa ja nopeasti imeytyviä vaaleita hiilihydraatteja sekä sokeri- ja alko-holipitoisia juomia. Ruokavalion energiamäärää vähennetään lisäämällä vesi- ja kuitupitoisia ruokia, kuten kasviksia, hedelmiä ja marjoja sekä täysjyväviljaa.
2.4.4 Vajaaravitsemus
Vajaaravitsemus on tila, jossa ravintoaineiden saanti ei vastaa kehon fysiologista tarvetta ja joka aiheuttaa haitallisia muutoksia kehon koostumuksessa sekä sen toiminnassa (Orell-Koti-kangas ym. 2014). Tila hidastaa sairauksista ja leikkauksista toipumista, heikentää elämänlaa-tua ja lisää komplikaatiota sekä kuolleisuutta. Ravitsemustila häiriintyy kolmesta eri syystä:
ravinnon tarve ja kulutus lisääntyvät, ravinnon saanti vähenee tai muuttunut aineenvaihdunta vaikuttaa ravinnon käyttöön (Uusitupa ja Fogelholm 2012). Vajaaravitsemuksen diagnosoimi-selle ei ole olemassa yksiselitteistä kriteeriä, vaan se luokitellaan kolmeen alaryhmään kehon tulehdustilan perusteella (Orell-Kotikangas ym. 2014). Kuvassa 1. on esitelty vajaaravitsemuk-sen tunnistaminen ja vajaaravitsemuk-sen luokittelu.
Kuva 1. Vajaaravitsemuksen tunnistaminen ja luokittelu (muokattu Orell-Kotikangas ym.
2014).
Nälkiintymiseen liittyvällä vajaaravitsemuksella tarkoitetaan klassista nälkiintymistä tai alira-vitsemusta, jossa esiintyy kroonista ravintoaineiden puutetta (Orell-Kotikangas ym. 2014).
Krooniseen sairauteen liittyvä vajaaravitsemus puolestaan tarkoittaa tilaa, jossa sairauden ai-heuttamattoman tulehdustilan takia potilaalla energiankulutus ja typen tarve ovat lisääntyneet sekä ravinnonsaanti on kulutukseen nähden puutteellista. Akuutissa vajaaravitsemustilassa ra-vintoaineiden tarve on tilapäisesti kasvanut. Vajaaravitsemustilan vaikeuteen vaikuttaa tuleh-duksen asete, joka vaihtelee lievästä, keskivaikeaan ja vaikeaan. Tulehdusaste vaikuttaa lihas-kudoksen menetyksen nopeuteen ja typen tarpeeseen. Vajaaravitsemuksesta kärsii sairaalapo-tilaista 20–60 % ja kriittisesti sairaista 50 % (Orell-Kotikangas ym. 2014). Vanhain- ja hoito-kotien asukkailla sekä kotona asuvilla ikääntyneillä esiintyy myös vajaaravitsemusta, mutta se jää usein tunnistamatta ja näin ollen myös hoitamatta (Bäcklund ja Mäkisalo 2014). Vajaara-vitsemuksen ehkäisyn ollessa helpompaa kuin sen hoitaminen, olisi tärkeää tunnistaa vajaara-vitsemuksen riskipotilaat heti hoitosuhteen alussa (Valtion ravitsemusneuvottelukunta 2010).
Vajaaravitsemusriskin tunnistaminen on haasteellista, sillä lähes kaikki ravitsemustilan arvi-oinnissa käytettävät menetelmät sisältävät erilaisia virhelähteitä ja rajoituksia (Uusitupa ja Fo-gelholm 2012). The Global Leadership Initiative Malnutrition (GLIM)-kriteeristön mukaan vajaaravitsemuksen riskin diagnosointi tulisi perustua alhaiseen painoindeksiin (BMI), tahatto-maan painonlaskuun, vähentyneeseen kehon rasvattoman kudoksen määrään, syödyn ruuan määrän vähentymiseen sekä sairauteen/tulehdustilaan (Cederholm ym. 2018). GLIM- kriteerit vajaaravitsemusriskille: alle 70-vuotiailla BMI < 20 kg/m2 tai yli 70-vuotiailla < 22 kg/m2, ta-hatonta painonlaskua 6 kuukauden aikana > 5 % tai > 10 % yli 6 kuukauden aikana ja ravin-nonotto on vähentynyt ≤ 50 % viimeisen viikon aikana tai se on vähentynyt viimeisen kahden viikon aikana. Terveydenhuollossa käytettäviä vajaaravitsemuksen seulontamenetelmiä on useita (Valtion ravitsemusneuvottelukunta 2010). Näistä Suomessa tunnetuimpia ovat sairaa-lassa käytettävä Nutritional Risk Screening tool (NRS–2002)-menetelmä, avoterveydenhuol-lossa käytettävä Malnutrition Universal Screening tool (MUST)-menetelmä ja yli 65-vuotiailla käytettävä Mini Nutritional Assessment (MNA)-menetelmän seulontaosa. Kaikissa seulonmenetelmissä kartoitetaan potilaan vajaaravitsemusriskiä nykypainon, pituuden, BMI:n ja ta-hattomaan laihtumista (1–6 kk aikana) koskevan tiedon avulla. Näiden lisäksi NRS–2002- ja MUST-menetelmissä tarvitaan vajaaravitsemusriskin seulomiseen arviota potilaan viime ai-koina syömistä ruokamääristä. NRS–2002-menetelmässä tarvitaan myös tieto sairauden vai-keusasteesta ja potilaan ikä. Kaikki seulontamenetelmät ovat suhteellisen nopeita toteuttaa, sillä
ne vievät aikaa 3–15 minuuttia. Jokaiselta sairaalapotilaalta tulisi seuloa vajaaravitsemusriski NRS–2002-menetelmällä viimeistään toisena hoitopäivänä (Orell-Kotikangas ym. 2014).
Ravitsemustilaa voidaan parantaa seulomalla asiakkaita/potilaita aktiivisesti vajaaravitsemus-riskin suhteen ja toteuttamalla aktiivista ravitsemushoitoa (O’Flynn ym. 2005). Vajaaravitse-muksen ravitsemushoitoon kuuluu vajaaravitseVajaaravitse-muksen riskin seulonta, ravitsemustilan arvi-ointi, ravitsemushoidon suunnittelu ja sen toteutus sekä seuranta (Valtion ravitsemusneuvotte-lukunta 2010). Ravitsemushoidon tavoitteena on turvata asiakkaan/potilaan energian- ja nes-teentarve, tukea sairaudesta toipumista sekä hillitä omien kudosten käyttöä elimistön polttoai-neena (Bäcklund ja Mäkisalo 2014). Riskipotilaiden ja vajaaravittujen energian, proteiinin, suo-jaravinteiden ja nesteen tarpeeseen tulee kiinnittää erityisesti huomiota (Orell-Kotikangas ym.
2014). Ensisijaisesti ravitsemushoito ohjataan toteuttamaan sairaalan tehostetulla ruokavaliolla, jota täydennetään tarvittaessa kliinisillä ravintovalmisteilla. Jos potilas ei pysty syömään riittä-vää määrää suun kautta, siirrytään letkuravitsemukseen. European Society for Clinical Nutri-tion and Metabolism (ESPEN) suosituksen mukaan, jos potilas ei pysty syömään normaalia ruokaa kolmen päivän sisällä, eikä enteraalinen ravitsemus eli ravitsemus maha-suolikanavaan (letkuruoka tai täydennysravintovalmisteet) onnistu, tulee parenteraalinen eli suoraan veren-kiertoon annettava ravitsemus aloittaa 24–48 tunnin sisällä (Singer ym. 2009).
2.4.5 Mielenterveys ja muisti
Suomessa päihde- ja mielenterveysongelmat ovat varsin yleisiä ja samalla yleisimpiä työkyvyt-tömyyteen johtavia sairauksia (Partanen ym. 2015). Mielenterveysongelmat, aivoverenkierto-häiriöt, vanhuuden dementia ja erilaiset muistiongelmat kuuluvat aivosairauksien laajaan kir-joon (Lindsberg ym. 2014, Jaakson ja Jaakkola 2017). Masennushäiriö on mielenterveysongel-mista yleisin ja sitä esiintyy maailmaanlaajuisesi vuosittain noin 5 % (Markkula ja Suvisaari 2017). Masennus vaikuttaa kokonaisvaltaisesti yksilön hyvinvointiin, sillä se heikentää elämän-laatua ja tuottavuutta sekä on yhteydessä ruokavalion huonontuneeseen laatuun (Lai ym. 2014, Appelhans ym. 2012). Masennuksen ja ruokavalion yhteyttä on viime aikoina tutkittu kasva-vissa määrin ja on saatu näyttöä siitä, että suositusten mukainen ruokavalio voi mahdollisesti vähentää riskiä masennuksen kehittymiseen (Murakami ja Sasaki 2010, Lai ym. 2014, Tau-lukko 2). Ruokavalioista erityisesti Välimeren ruokavalion osalta on viitteellistä näyttöä sen eduista masennuksen ehkäisyssä (Koponen 2020). Tutkimusnäytön perusteella masennuksen riskiä voi mahdollisesti vähentää muun muassa runsas vihannesten ja hedelmien käyttö, kalan syöminen sekä täysjyväviljavalmisteiden suosiminen (Lai ym. 2014).
Suomessa suurten ikäluokkien ikääntyminen ja eliniän jatkuva pidentyminen ovat johtaneet sii-hen, että myös elämän loppupuolelle painottuvat sairaudet, kuten dementia, ovat yleistyneet (Lindsberg ym. 2014). Dementia on nopeasti kasvava kansanterveysongelma, joka vaikuttaa noin 50 miljoonaan ihmiseen ympäri maailmaa ja aiheuttaa taloudellisesti merkittäviä kustan-nuksia (Alessi ym. 2019). Dementian ja kognitiivisen heikentymisen riskitekijänä on ennen kaikkea ikääntyminen, mutta viimeaikaiset tutkimukset ovat osoittaneet myös huonojen elinta-pojen yhteyden sairauteen. Erityisesti fyysinen passiivisuus, tupakointi, epäterveellinen ruoka-valio ja haitallinen alkoholinkulutus vaikuttavat negatiivisesti aivoterveyteen. Aivoterveyteen vaikuttavista tekijöistä osa vaikuttaa välittömästi hyvinvointiin ja toiset vasta pidemmän ajan kuluttua (Jaakson ja Jaakkola 2017). Kyseisistä tekijöistä huonontunut unenlaatu ja stressi vai-kuttavat välittömästi hyvinvointiin sitä heikentäen. Laadullisesti huonon ravitsemuksen vaiku-tukset, kuten kohonnut kolesterolitaso ja ylipaino, näkyvät puolestaan aivoterveydessä vasta pidemmän aikavälin kuluttua. Aivoterveyttä edistävä ruokavalio on monipuolinen ja ate-riarytmi on säännöllinen (Jaakson ja Jaakkola 2017, Taulukko 2). Tiettyjen ruokien ja ruokava-lioiden on myös todettu voivan vaikuttaa aivoterveyteen positiivisesti (McGrattan ym. 2018).
Ruuat, jotka voivat parantaa kognitiivista suorituskykyä ovat muun muassa rasvainen kala ja erityisesti omega–3-rasvahappojen saanti, täysjyväviljavalmisteet sekä hedelmistä ja kasvik-sista saatavat antioksidantit (Mcgrattan ym. 2018, Abbatecola ym. 2018). Ruokavalioista Väli-meren ruokavalion osalta on vahvaa näyttöä siitä, että se vähentäisi kognitiivisen suorituskyvyn heikentymistä (Abbatecola ym. 2018).
2.4.6 Keliakia
Keliakia on diagnosoitu Suomessa 0,7 %:lla väestöstä. Seulontatutkimusten perusteella
Keliakia on diagnosoitu Suomessa 0,7 %:lla väestöstä. Seulontatutkimusten perusteella